Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Deittailumaailma on muuttunut yhä rumemmaksi (HS)
24.05.2022 |
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008808208.html
Valitettavasti maksumuurin takana. Artikkeli kertoo 47-vuotiaasta lääkäristä, joka esiintyy jutussa nimellä Sanna. Hän on ahkera Tinderin käyttäjä ja on tavannut treffipalvelujen kautta noin 160 miestä. Tinder Goldin lisäksi kokeillut mm. Happy Pancakea.
Ensimmäinen pettymys tulee usein tavatessa livenä:
"Viestittelyn perusteella mukavalta vaikuttanut henkilökin saattaa osoittautua ensitreffeillä todelliseksi törpöksi."
Toinen on ghostatuksi tuleminen. Sanna itse ei haluaisi alentua ghostaamaan, mutta hänellä on kännykässään sovellus, jolla hänelle "tulee puhelu" aina tunnin kuluttua tapaamisen alkamisesta. Silloin saan joka tapauksessa tavallaan jonkinnäköisen tauon siihen hommaan. Ja jos haluan, niin voin puhelun jälkeen sanoa, että nyt minun on pakko lähteä. Ja joskus hänkin ghostaa.
Ghostaamisen syy on usein se, että ihminen on ihan erilainen kuin profiilissa.
"Kuvat voivat olla niin vanhoja, että niiden ottamisen jälkeen seuralaiselle on esimerkiksi kertynyt kymmeniä kiloja lisää painoa. Se ei sinällään Sannaa häiritse, mutta häntä ihmetyttää, eikö epärehellisyyden väistämätön paljastuminen hetkauta kyseisiä ihmisiä." Osa valehtelee ikänsä. Sannakin on käynyt treffeillä miehen kanssa, joka esitti olevansa 50 mutta olikin 70. Toisaalta nuoret miehet valehtelevat ikänsä vanhemmiksi päästäkseen harrastamaan seksiä itseään vanhemman naisen kanssa.
Lisäksi Tinderissä tulee vastaan tuttuja varattuja miehiä.
Artikkelin lopussa kerrotaan, kuinka Sannalla oli äskettäin tunne, että nyt näyttää lupaavalta, ja Sanna kävi jo miehen kanssa useammilla treffeillä. Sitten kävi ilmi ettei mies ollutkaan muuttanut erilleen vaimostaan.
Kommentit (1481)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder kuulostaa aika hankalalta paikalta. Kannattaako sitä edes yrittää? Olen nainen enkä mitenkään nätti edes.
No riippuu, mitä haluat sieltä. Voittajia siellä ovat seksiä hakevat naiset. Tarjonta on rajatonta. Onnea matkaan!
ja luokatonta.
Seksiä saa ilman tinderiäkin. Jopa kivan miehen kanssa.
Tässä nykynaisen maailma pähkinänkuoressa, olipa oma taso mitä tahansa. Ei siis ihme, että on varaa olla nirso.
Naisten syy, että miehet ovat helppoja?
Kuka tästä tilanteesta on naisia syyttänyt? Se oli vain toteamus, mutta miesten vikahan se on että tilanne on tämä. Annetaan liikaa validaatiota ja huomiota naisille saamatta mitään vastineeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin sinkut, nyt kaikki koko kesäksi Sittariin hymyilemään kaikille!
Apua, huomenna pitäisi mennä käymään kaupassa. Onkohan siellä paljon näitä, jotka hymyilee ja pokailee? Tämähän käy jännittäväksi. Enää ei tartte mennä baariin, kun kauppakäynnilläkin homma hoituu. Tuon kotiin ruokaa ja panokaverin, jes!
Älä unohda Prismaa. Siellä on toki paljon juntteja, mutta myös niitä joviaaleja. Äläkä päivystä koko iltaa makkarahyllyn edessä vaan tee täsmäiskuja hedelmäosastolle, sieltä löydät poninhäntäisiä söpiäisiä. Asenne ratkaisee ja hymy!
Reaalisen maailman ja somemaailman deittailut ovat kaksi täysin eri asiaa. Siellä kaupassakin kannattaisi huomata, ettei siellä kaikki juokse laput silmillä hyllyltä toiselle. Toiset elää jopa kaupassa eli havannoi mitä ympärillä tapahtuu ja on valmiita muutaman sanankin vaihtamaan. Eihän niistä valtaosa tietenkään mihinkään deiteille johda, mutta kyllä varsinkin naiset rekisteröi valtavan määrän tietoa sekuntien sadasosissa ja jos perusvire on se, että deitti ei ole mahdoton, koskaan ei tiedä.
Eikähän tämä koske vai kauppaa. Missä tahansa missä on ihmisiä, on myös mahdollisuus deittiin asti johtavaan kontaktiin. Some on johtamassa siihen, että nuoremmat polvet on kadottamassa kykyä spontaanin ihmissuhteen luomiseen. Ensin tulee valtava joukko kriteereitä, jotka on täytettävä ennen kuin ihmistä uskalletaan edes kohdata, jos silloinkaan. Kun kriteerit täyttyy sitten ei ole mitään rajaa mitä tehdään ekoillakin treffeillä. Rujoa menoa, joka syö kaiken herkkyyden.
Somedeittailu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tavallinen nelikymppinen palstamamma, en edes hoikka. Ihan kadulla kävellessäkin tulee ehdotuksia, onneksi myös kohteliaita. Kohtelias olen itsekin, vaikka jouduinkin sanomaan ei.
Se on sitten oma valinta, jos ei seksi ja läheisyys kelpaa, mutta sitä on ainakin tarjolla jopa alemman tason naisille ihan jatkuvasti. Juuri tästä syystä keskivertomiehen ja naisen yksinäisyyttä ei voi edes verrata toisiinsa. Esim. sinkkuushan ei juuri koskaan ole ongelma niille ihmisille, jotka saavat seksiä helposti muutenkin, ja tästä varmaan johtuukin aika pitkälti tutkimuksissa olevat erot naisten ja miesten kokemuksessa sinkkuudesta.
No ei minulle sinkkuus ole mikään kauhea ongelma, vaikken saakaan seksiä helposti. Nytkin puolitoista vuotta ilman. Ihan hyvin menee. Elämässä on muutakin tekemistä kuin hinkata sukupuolielimiä yhteen.
:D 80-luvun Suosikki-lehdessä lääkäri vastaili nuorten kysymyksiin Bees&Honey -palstalla ja muistan, että kaikille runkkausaddikteille hän suositteli jonkun harrastuksen hankkimista, ettei ajatukset pyöri alapäässä.
Neuvo pätee edelleen :-).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja kun lukee niin ei ihme, että palstamammat valittaa miesten puutetta. Niin inhottavia ämmiä koko paikka täynnä, ettei varmasti ketään järkevää miestä kiinnosta.
Tämä kyllä hätkähdyttää joka kerta näitä lankoja lukiessa, täysin epänaisellista kommentointia, oikeastaan vaikea edes kuvitella että minkälaisia naama n*rsunv*tulla kulkevia naisia siellä kommentoi, mutta ongelmat taitavat olla syvällä. No, tasa-arvo jne., mutta ei tuollaisella ulosannilla ja asenteella varustetut naiset kyllä ainakaan kovin monia miehiä kiinnosta.
Palstamies ei tunnu saavan epänaisellista eikä naisellista naista. Onpa kumma!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder kuulostaa aika hankalalta paikalta. Kannattaako sitä edes yrittää? Olen nainen enkä mitenkään nätti edes.
No riippuu, mitä haluat sieltä. Voittajia siellä ovat seksiä hakevat naiset. Tarjonta on rajatonta. Onnea matkaan!
ja luokatonta.
Seksiä saa ilman tinderiäkin. Jopa kivan miehen kanssa.
Tässä nykynaisen maailma pähkinänkuoressa, olipa oma taso mitä tahansa. Ei siis ihme, että on varaa olla nirso.
Olet siis itse tasoltasi alle "kiva". No, aika säälittävää, mutta tsemppiä sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinkuin tässäkin ketjussa on tullut ilmi ja Sannan tapaus todistaa, Tinderistä on tullut keski-ikäisten epätoivoisten sohvaperunoiden toiveiden tynnyri, jossa menestyvät lähinnä tunteita hyväksikäyttävät saalistajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder kuulostaa aika hankalalta paikalta. Kannattaako sitä edes yrittää? Olen nainen enkä mitenkään nätti edes.
No riippuu, mitä haluat sieltä. Voittajia siellä ovat seksiä hakevat naiset. Tarjonta on rajatonta. Onnea matkaan!
ja luokatonta.
Seksiä saa ilman tinderiäkin. Jopa kivan miehen kanssa.
Tässä nykynaisen maailma pähkinänkuoressa, olipa oma taso mitä tahansa. Ei siis ihme, että on varaa olla nirso.
Miksi kenenkään pitäisi lähteä edes kevytsuhteisiin ihmisen kanssa, josta ei pidä? Huomaa, etten puhunut mitään hiusrajasta, painosta, pituudesta tai lompakosta.
En itse saa kertapanoista oikein mitään irti, joten en niitä harrastanut edes sinkkuna. Toki silti tiedän, mitä olisi tai olisi ollut tarjolla. Kivoja miehiä, joita arvostan.
Olen ihan tavallinen nelikymppinen palstamamma, en edes hoikka. Ihan kadulla kävellessäkin tulee ehdotuksia, onneksi myös kohteliaita. Kohtelias olen itsekin, vaikka jouduinkin sanomaan ei.
Olet taas yksi näistä mysteerisistä keski-ikäisistä naisista, jotka saavat ilmeisesti suomalaisilta miehiltä jatkuvasti kylmiä lähestymisiä keskellä kirkasta päivää selvinpäin. Ja vielä kohteliaita. Et taida ihan olla niin tavallinen, kuin luulet?
Niinpä. Itse en ole saanut koskaan kohteliaita ehdotuksia, ainostaan jotkut limaset huutelijat ovat noteeranneet. Ja tämä on kokemus koko elämän ajalta, eli nuoresta keski-ikäiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen elämäni aikana tavannut joitakin tuollaisia artikkelissa kuvattuja "Sannoja".
Näissä naisissa oli yhteistä se, että kun heidät oppi tuntemaan vähän paremmin, oli ilmiselvää miksei miehet jääneet heidän seuraansa. Vaikka ulkoisesti puitteet oli näillä naisilla kunnossa, ulkonäkö ja ammatti ok, niin luonne oli vaan sellainen että miehet eivät seurassa viihtyneet kuin sen yhden yön.
Vierailija kirjoitti:
Olen elämäni aikana tavannut joitakin tuollaisia artikkelissa kuvattuja "Sannoja".
Näissä naisissa oli yhteistä se, että kun heidät oppi tuntemaan vähän paremmin, oli ilmiselvää miksei miehet jääneet heidän seuraansa. Vaikka ulkoisesti puitteet oli näillä naisilla kunnossa, ulkonäkö ja ammatti ok, niin luonne oli vaan sellainen että miehet eivät seurassa viihtyneet kuin sen yhden yön.
Vaikeille naisillekin on ottajansa, mutta tuo artikkeli kertoi juurikin siitä kuinka hankalaa heitä on löytää Tinderin kaltaisesta välineestä. Varsinkin kun artikkelin pohjalta tuntuu, että Sanna ei kertaakaan ollut kysynyt itseltään, tekeekö hän itse jotain väärin. Kun treffi oli ohi, uutta vaan putkeen. Miesmäisesti käyttäytyviä luupäitä on naisissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
En kyllä puhuisi helppoudesta. Tämä koko ketju kertoo karulla tavalla siitä kuinka myös vaatimustaso parisuhteelle on noussut valtavasti. Sitä ei kompensoi se, että viestintäteknologian kautta tavoitetaan enemmän ihmisiä.
Sinkkujen määrä on kasvanut. Harva kuitenkaan on jo syntyessään sinkku vaan sinkuksi ajaudutaan erilaisten kokemusten kautta. Nyt ollaan ilmeisesti menossa sitä kohti, että se yhä pienevä osa ikäluokasta omaa lainkaan parisuhdekokemusta (jos sitä mitataan sillä, että on ollut jonkun vuoden kestävässä parisuhteessa).
Sitten on se ison huomion keräävä joukko (Sannat!), jota voisi kutsua sarjaparisuhteilijoiksi. Vaikka yhdenyön jutut jätetään pois nämä voivat vuosikymmenien aikana ehtiä olemaan jopa kymmenissä peräkkäisissä rekisteröidyissä tai rekisteröimättömissä parisuhteissa.
Tästä voi sitten tulla mielenkiintoiseen johtopäätöksen, että samaan aikaan kun parisuhdekokemusta omaavien sinkkujen määrä kasvaa, myös parisuhteiden määrä voi kasvaa. Kyse on jakautumisesta erilaisiin parisuhdeheimoihin.
En lähtisi yksilöitä syyttämään. Ainakin arkikokemus kertoo, että se missä sosiaalisessa ympäristössä elää vaikuttaa tosi paljon siihen minkälaiseen putkeen sitä ajautuu. Vielä tärkeämpi kysymys on se, ovatko ihmiset nykyään onnellisempia parisuhteissa kuin ennen?
Argumentteja löytyy varmasti puolesta ja vastaan, mutta en kyllä uskaltaisi väittää, että Suomi on maailman parisuhdeonnellisin kansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
En kyllä puhuisi helppoudesta. Tämä koko ketju kertoo karulla tavalla siitä kuinka myös vaatimustaso parisuhteelle on noussut valtavasti. Sitä ei kompensoi se, että viestintäteknologian kautta tavoitetaan enemmän ihmisiä.
Sinkkujen määrä on kasvanut. Harva kuitenkaan on jo syntyessään sinkku vaan sinkuksi ajaudutaan erilaisten kokemusten kautta. Nyt ollaan ilmeisesti menossa sitä kohti, että se yhä pienevä osa ikäluokasta omaa lainkaan parisuhdekokemusta (jos sitä mitataan sillä, että on ollut jonkun vuoden kestävässä parisuhteessa).
Sitten on se ison huomion keräävä joukko (Sannat!), jota voisi kutsua sarjaparisuhteilijoiksi. Vaikka yhdenyön jutut jätetään pois nämä voivat vuosikymmenien aikana ehtiä olemaan jopa kymmenissä peräkkäisissä rekisteröidyissä tai rekisteröimättömissä parisuhteissa.
Tästä voi sitten tulla mielenkiintoiseen johtopäätöksen, että samaan aikaan kun parisuhdekokemusta omaamattomien sinkkujen määrä kasvaa, myös parisuhteiden määrä voi kasvaa. Kyse on jakautumisesta erilaisiin parisuhdeheimoihin.
En lähtisi yksilöitä syyttämään. Ainakin arkikokemus kertoo, että se missä sosiaalisessa ympäristössä elää vaikuttaa tosi paljon siihen minkälaiseen putkeen sitä ajautuu. Vielä tärkeämpi kysymys on se, ovatko ihmiset nykyään onnellisempia parisuhteissa kuin ennen?
Argumentteja löytyy varmasti puolesta ja vastaan, mutta en kyllä uskaltaisi väittää, että Suomi on maailman parisuhdeonnellisin kansa.
korjaus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
Treffeille mennään ilman isompia odotuksia, jotta ei pety. Kuten mennään myös kauppaan, kaverin juhannusjuhlille ja festareille. Mutta, sitten voikin käydä niin että tapaa jonkun, jonka haluaisi tavata uudestaankin.
Mätsi ei ole vielä mitään. Viestittely ei ole vielä mitään. Treffeille lupautuminen ei ole vielä mitään. Mutta treffeistä voi poikia jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Harva kuitenkaan on jo syntyessään sinkku vaan sinkuksi ajaudutaan erilaisten kokemusten kautta. Nyt ollaan ilmeisesti menossa sitä kohti, että se yhä pienevä osa ikäluokasta omaa lainkaan parisuhdekokemusta"
Kaikki ovat syntyessään sinkkuja!!
Ja ulin käsialaa tää 'omaa parisuhdekokemusta'
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
En kyllä puhuisi helppoudesta. Tämä koko ketju kertoo karulla tavalla siitä kuinka myös vaatimustaso parisuhteelle on noussut valtavasti. Sitä ei kompensoi se, että viestintäteknologian kautta tavoitetaan enemmän ihmisiä.
Sinkkujen määrä on kasvanut. Harva kuitenkaan on jo syntyessään sinkku vaan sinkuksi ajaudutaan erilaisten kokemusten kautta. Nyt ollaan ilmeisesti menossa sitä kohti, että se yhä pienevä osa ikäluokasta omaa lainkaan parisuhdekokemusta (jos sitä mitataan sillä, että on ollut jonkun vuoden kestävässä parisuhteessa).
Sitten on se ison huomion keräävä joukko (Sannat!), jota voisi kutsua sarjaparisuhteilijoiksi. Vaikka yhdenyön jutut jätetään pois nämä voivat vuosikymmenien aikana ehtiä olemaan jopa kymmenissä peräkkäisissä rekisteröidyissä tai rekisteröimättömissä parisuhteissa.
Tästä voi sitten tulla mielenkiintoiseen johtopäätöksen, että samaan aikaan kun parisuhdekokemusta omaavien sinkkujen määrä kasvaa, myös parisuhteiden määrä voi kasvaa. Kyse on jakautumisesta erilaisiin parisuhdeheimoihin.
En lähtisi yksilöitä syyttämään. Ainakin arkikokemus kertoo, että se missä sosiaalisessa ympäristössä elää vaikuttaa tosi paljon siihen minkälaiseen putkeen sitä ajautuu. Vielä tärkeämpi kysymys on se, ovatko ihmiset nykyään onnellisempia parisuhteissa kuin ennen?
Argumentteja löytyy varmasti puolesta ja vastaan, mutta en kyllä uskaltaisi väittää, että Suomi on maailman parisuhdeonnellisin kansa.
Nyt meni kommentti ohi. Artikkelin "Sanna" ei - tietojen perusteella - ole ollut mikään "sarjaparisuhteilija". Hän oli ilmeisesti siis ollut yhdessä pitkässä parisuhteessa, ja sen lisäksi ehkä 1-2 parisuhteessa, jotka olivat päättyneet. Näiden lisäksi hän oli deittaillut valtavan määrän miehiä.
Minusta on harhaa se, että VAATIMUSTASO parisuhteelle olisi noussut pilviin asti.
En usko tähän ollenkaan - koska yhä isompi joukko ihmisistä ei saa muodostetuksi edes sitä ensimmäistäkään parisuhdetta. Eli ei se voi olla pelkästään siitä kiinni, että varsinaisesti siltä parisuhteelta odotettaisiin kuuta taivaalta vaan siitä, että yksinkertaisesti ihmiset eivät enää ihastu toisiinsa.
Vetovoimaa ei synny. Toisia, kolmansia, jne. treffejä ei tule. Tämä ei johdu siitä, että parisuhteen vaatimustaso olisi noussut huikean korkeaksi, vaan siitä, että ihastumiselle ei anneta tilaa.
Ei osata ihastua, eikä varsinkaan rakastua.
Koska seuraavalla swaippauksella saattaa tulla Juuri Se, johon tuntee vielä isompaa vetovoimaa ja ihastusta kaikin eri tavoin.
Kun ennen nettiaikaa yksinkertaisesti mentiin treffeille niiden ja vain niiden ihmisten kanssa, joita sattui kohtaamaan IRL, oli ihastumiselle > rakastumiselle matalampi kynnys: tunteet syttyivät herkemmin.
Nykyisin tehdään tiukka esikarsinta (tai ollaan sellaisen kohteena) jo Tinderissä, ja jatkokarsinnat tehdään ensimmäisten treffien perusteella. Sitten ollaankin siinä tilanteessa, että mitään tunneyhteyttä potentiaalisesti kiinnostavaan ja säväyttävään kumppaniin ei syty, vaikka se toinen saattaisi olla juuri sellainen, kuin olisi etukäteen kuvitellut tai toivonut.
Tässä on mielestäni se isoin ongelma.
Ihmiset ovat sössineet tunne-elämästään pois kyvyn ihastua ja rakastua potentiaalisiin kumppaneihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
Treffeille mennään ilman isompia odotuksia, jotta ei pety. Kuten mennään myös kauppaan, kaverin juhannusjuhlille ja festareille. Mutta, sitten voikin käydä niin että tapaa jonkun, jonka haluaisi tavata uudestaankin.
Mätsi ei ole vielä mitään. Viestittely ei ole vielä mitään. Treffeille lupautuminen ei ole vielä mitään. Mutta treffeistä voi poikia jotain.
Joopa joo. Ongelma on (esimerkkitapauksessa) juuri siinä, että siellä treffeillä käyminen ei enää poi'i mitään. Ei ole odotuksia eikä toiveita. Treffeille vain mennään.
Sitten, kun ollaan ravattu kymmenillä treffeillä, ollaan ennen kaikkea siinä tilanteessa, että mikään ei säväyttänyt, kukaan ei kiinnostanut, mitään ei tapahtunut.
Eli kyky ihastua > rakastua on tipotiessään, ja treffeillä ramppaaminen on ollut lähes pelkkää ajanhukkaa.
Onnea Sanna & co.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
En kyllä puhuisi helppoudesta. Tämä koko ketju kertoo karulla tavalla siitä kuinka myös vaatimustaso parisuhteelle on noussut valtavasti. Sitä ei kompensoi se, että viestintäteknologian kautta tavoitetaan enemmän ihmisiä.
Sinkkujen määrä on kasvanut. Harva kuitenkaan on jo syntyessään sinkku vaan sinkuksi ajaudutaan erilaisten kokemusten kautta. Nyt ollaan ilmeisesti menossa sitä kohti, että se yhä pienevä osa ikäluokasta omaa lainkaan parisuhdekokemusta (jos sitä mitataan sillä, että on ollut jonkun vuoden kestävässä parisuhteessa).
Sitten on se ison huomion keräävä joukko (Sannat!), jota voisi kutsua sarjaparisuhteilijoiksi. Vaikka yhdenyön jutut jätetään pois nämä voivat vuosikymmenien aikana ehtiä olemaan jopa kymmenissä peräkkäisissä rekisteröidyissä tai rekisteröimättömissä parisuhteissa.
Tästä voi sitten tulla mielenkiintoiseen johtopäätöksen, että samaan aikaan kun parisuhdekokemusta omaavien sinkkujen määrä kasvaa, myös parisuhteiden määrä voi kasvaa. Kyse on jakautumisesta erilaisiin parisuhdeheimoihin.
En lähtisi yksilöitä syyttämään. Ainakin arkikokemus kertoo, että se missä sosiaalisessa ympäristössä elää vaikuttaa tosi paljon siihen minkälaiseen putkeen sitä ajautuu. Vielä tärkeämpi kysymys on se, ovatko ihmiset nykyään onnellisempia parisuhteissa kuin ennen?
Argumentteja löytyy varmasti puolesta ja vastaan, mutta en kyllä uskaltaisi väittää, että Suomi on maailman parisuhdeonnellisin kansa.
Nyt meni kommentti ohi. Artikkelin "Sanna" ei - tietojen perusteella - ole ollut mikään "sarjaparisuhteilija". Hän oli ilmeisesti siis ollut yhdessä pitkässä parisuhteessa, ja sen lisäksi ehkä 1-2 parisuhteessa, jotka olivat päättyneet. Näiden lisäksi hän oli deittaillut valtavan määrän miehiä.
Minusta on harhaa se, että VAATIMUSTASO parisuhteelle olisi noussut pilviin asti.
En usko tähän ollenkaan - koska yhä isompi joukko ihmisistä ei saa muodostetuksi edes sitä ensimmäistäkään parisuhdetta. Eli ei se voi olla pelkästään siitä kiinni, että varsinaisesti siltä parisuhteelta odotettaisiin kuuta taivaalta vaan siitä, että yksinkertaisesti ihmiset eivät enää ihastu toisiinsa.
Vetovoimaa ei synny. Toisia, kolmansia, jne. treffejä ei tule. Tämä ei johdu siitä, että parisuhteen vaatimustaso olisi noussut huikean korkeaksi, vaan siitä, että ihastumiselle ei anneta tilaa.
Ei osata ihastua, eikä varsinkaan rakastua.
Koska seuraavalla swaippauksella saattaa tulla Juuri Se, johon tuntee vielä isompaa vetovoimaa ja ihastusta kaikin eri tavoin.
Kun ennen nettiaikaa yksinkertaisesti mentiin treffeille niiden ja vain niiden ihmisten kanssa, joita sattui kohtaamaan IRL, oli ihastumiselle > rakastumiselle matalampi kynnys: tunteet syttyivät herkemmin.
Nykyisin tehdään tiukka esikarsinta (tai ollaan sellaisen kohteena) jo Tinderissä, ja jatkokarsinnat tehdään ensimmäisten treffien perusteella. Sitten ollaankin siinä tilanteessa, että mitään tunneyhteyttä potentiaalisesti kiinnostavaan ja säväyttävään kumppaniin ei syty, vaikka se toinen saattaisi olla juuri sellainen, kuin olisi etukäteen kuvitellut tai toivonut.
Tässä on mielestäni se isoin ongelma.
Ihmiset ovat sössineet tunne-elämästään pois kyvyn ihastua ja rakastua potentiaalisiin kumppaneihin.
Ehkä parempi olisi puhuakin odotustasosta. Nollaodotuksin pääsee juuri siihen tilan, jossa ihminen voi ihastua ja rakastua. Järkipiru ei kuiskaile kriteereineen korvantakana. Kaikkien näiden deittisysteemien tavoite on pidentää maksullisessa systeemissä pysymistä, joten niiden kannattaa tarjota pikkutarkkaa järkikriteeristöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
En kyllä puhuisi helppoudesta. Tämä koko ketju kertoo karulla tavalla siitä kuinka myös vaatimustaso parisuhteelle on noussut valtavasti. Sitä ei kompensoi se, että viestintäteknologian kautta tavoitetaan enemmän ihmisiä.
Sinkkujen määrä on kasvanut. Harva kuitenkaan on jo syntyessään sinkku vaan sinkuksi ajaudutaan erilaisten kokemusten kautta. Nyt ollaan ilmeisesti menossa sitä kohti, että se yhä pienevä osa ikäluokasta omaa lainkaan parisuhdekokemusta (jos sitä mitataan sillä, että on ollut jonkun vuoden kestävässä parisuhteessa).
Sitten on se ison huomion keräävä joukko (Sannat!), jota voisi kutsua sarjaparisuhteilijoiksi. Vaikka yhdenyön jutut jätetään pois nämä voivat vuosikymmenien aikana ehtiä olemaan jopa kymmenissä peräkkäisissä rekisteröidyissä tai rekisteröimättömissä parisuhteissa.
Tästä voi sitten tulla mielenkiintoiseen johtopäätöksen, että samaan aikaan kun parisuhdekokemusta omaavien sinkkujen määrä kasvaa, myös parisuhteiden määrä voi kasvaa. Kyse on jakautumisesta erilaisiin parisuhdeheimoihin.
En lähtisi yksilöitä syyttämään. Ainakin arkikokemus kertoo, että se missä sosiaalisessa ympäristössä elää vaikuttaa tosi paljon siihen minkälaiseen putkeen sitä ajautuu. Vielä tärkeämpi kysymys on se, ovatko ihmiset nykyään onnellisempia parisuhteissa kuin ennen?
Argumentteja löytyy varmasti puolesta ja vastaan, mutta en kyllä uskaltaisi väittää, että Suomi on maailman parisuhdeonnellisin kansa.
Nyt meni kommentti ohi. Artikkelin "Sanna" ei - tietojen perusteella - ole ollut mikään "sarjaparisuhteilija". Hän oli ilmeisesti siis ollut yhdessä pitkässä parisuhteessa, ja sen lisäksi ehkä 1-2 parisuhteessa, jotka olivat päättyneet. Näiden lisäksi hän oli deittaillut valtavan määrän miehiä.
Minusta on harhaa se, että VAATIMUSTASO parisuhteelle olisi noussut pilviin asti.
En usko tähän ollenkaan - koska yhä isompi joukko ihmisistä ei saa muodostetuksi edes sitä ensimmäistäkään parisuhdetta. Eli ei se voi olla pelkästään siitä kiinni, että varsinaisesti siltä parisuhteelta odotettaisiin kuuta taivaalta vaan siitä, että yksinkertaisesti ihmiset eivät enää ihastu toisiinsa.
Vetovoimaa ei synny. Toisia, kolmansia, jne. treffejä ei tule. Tämä ei johdu siitä, että parisuhteen vaatimustaso olisi noussut huikean korkeaksi, vaan siitä, että ihastumiselle ei anneta tilaa.
Ei osata ihastua, eikä varsinkaan rakastua.
Koska seuraavalla swaippauksella saattaa tulla Juuri Se, johon tuntee vielä isompaa vetovoimaa ja ihastusta kaikin eri tavoin.
Kun ennen nettiaikaa yksinkertaisesti mentiin treffeille niiden ja vain niiden ihmisten kanssa, joita sattui kohtaamaan IRL, oli ihastumiselle > rakastumiselle matalampi kynnys: tunteet syttyivät herkemmin.
Nykyisin tehdään tiukka esikarsinta (tai ollaan sellaisen kohteena) jo Tinderissä, ja jatkokarsinnat tehdään ensimmäisten treffien perusteella. Sitten ollaankin siinä tilanteessa, että mitään tunneyhteyttä potentiaalisesti kiinnostavaan ja säväyttävään kumppaniin ei syty, vaikka se toinen saattaisi olla juuri sellainen, kuin olisi etukäteen kuvitellut tai toivonut.
Tässä on mielestäni se isoin ongelma.
Ihmiset ovat sössineet tunne-elämästään pois kyvyn ihastua ja rakastua potentiaalisiin kumppaneihin.
Itse törmään aina välillä Tinderissä mieheen johon ihastun välittömästi, ja todella voimakkaasti, ihan vaan sen profiilin perusteella. Nämä miehet eivät ikinä tykkää minusta takaisin.
Saan paljon tykkäyksiä, mutta vain sellaisilta miehiltä jotka ei oikein aiheuta mitään tunnekuohuja suuntaan tai toiseen. Karsin sitä porukkaa sitten kuvien ja viestittelyn perusteella, kunnes lopulta päädyn muutamien kanssa treffeille.
Ja ne treffit päättyy poikkeuksetta siihen että mies ei herättänyt kiinnostustani. Ihan mukavia tyyppejä juu, mutta se jokin puuttuu.
Olen jatkanut tätä touhua nyt kohta 5 vuotta, käytännössä haaskannut aivan valtavasti omaa ja muiden ihmisten aikaa, ilman että kukaan on hyötynyt mitään. Olen monesti sanonut että luovutan, mutta nyt luulen että luovutan ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
Treffeille mennään ilman isompia odotuksia, jotta ei pety. Kuten mennään myös kauppaan, kaverin juhannusjuhlille ja festareille. Mutta, sitten voikin käydä niin että tapaa jonkun, jonka haluaisi tavata uudestaankin.
Mätsi ei ole vielä mitään. Viestittely ei ole vielä mitään. Treffeille lupautuminen ei ole vielä mitään. Mutta treffeistä voi poikia jotain.Joopa joo. Ongelma on (esimerkkitapauksessa) juuri siinä, että siellä treffeillä käyminen ei enää poi'i mitään. Ei ole odotuksia eikä toiveita. Treffeille vain mennään.
Sitten, kun ollaan ravattu kymmenillä treffeillä, ollaan ennen kaikkea siinä tilanteessa, että mikään ei säväyttänyt, kukaan ei kiinnostanut, mitään ei tapahtunut.
Eli kyky ihastua > rakastua on tipotiessään, ja treffeillä ramppaaminen on ollut lähes pelkkää ajanhukkaa.
Onnea Sanna & co.
Ei Sanna niin pahassa jamassa ollut. Hänhän oli juuri ihastunut hyvään tyyppiin. Se, ettei ne jatku on sitten eri tarina.
Alue: Aihe vapaa
Naisten syy, että miehet ovat helppoja?