Deittailumaailma on muuttunut yhä rumemmaksi (HS)
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008808208.html
Valitettavasti maksumuurin takana. Artikkeli kertoo 47-vuotiaasta lääkäristä, joka esiintyy jutussa nimellä Sanna. Hän on ahkera Tinderin käyttäjä ja on tavannut treffipalvelujen kautta noin 160 miestä. Tinder Goldin lisäksi kokeillut mm. Happy Pancakea.
Ensimmäinen pettymys tulee usein tavatessa livenä:
"Viestittelyn perusteella mukavalta vaikuttanut henkilökin saattaa osoittautua ensitreffeillä todelliseksi törpöksi."
Toinen on ghostatuksi tuleminen. Sanna itse ei haluaisi alentua ghostaamaan, mutta hänellä on kännykässään sovellus, jolla hänelle "tulee puhelu" aina tunnin kuluttua tapaamisen alkamisesta. Silloin saan joka tapauksessa tavallaan jonkinnäköisen tauon siihen hommaan. Ja jos haluan, niin voin puhelun jälkeen sanoa, että nyt minun on pakko lähteä. Ja joskus hänkin ghostaa.
Ghostaamisen syy on usein se, että ihminen on ihan erilainen kuin profiilissa.
"Kuvat voivat olla niin vanhoja, että niiden ottamisen jälkeen seuralaiselle on esimerkiksi kertynyt kymmeniä kiloja lisää painoa. Se ei sinällään Sannaa häiritse, mutta häntä ihmetyttää, eikö epärehellisyyden väistämätön paljastuminen hetkauta kyseisiä ihmisiä." Osa valehtelee ikänsä. Sannakin on käynyt treffeillä miehen kanssa, joka esitti olevansa 50 mutta olikin 70. Toisaalta nuoret miehet valehtelevat ikänsä vanhemmiksi päästäkseen harrastamaan seksiä itseään vanhemman naisen kanssa.
Lisäksi Tinderissä tulee vastaan tuttuja varattuja miehiä.
Artikkelin lopussa kerrotaan, kuinka Sannalla oli äskettäin tunne, että nyt näyttää lupaavalta, ja Sanna kävi jo miehen kanssa useammilla treffeillä. Sitten kävi ilmi ettei mies ollutkaan muuttanut erilleen vaimostaan.
Kommentit (1481)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän täällä ole perinteisesti käyty siinä mielessä treffeillä. Ihmiset on tutustuneet kavereidensa poikaystävien ystäviin, opiskelu- tai harrastuskavereihin ja sitten päätyneet yhteen.
Tämä on hyvä pointti. Vaikka Saksassakin Tinder voi pulleasti, niin siellä kuitenkin merkittävästi Suomea yleisempi tutustumisen tapa on liittyä harrastusyhteisöihin, joissa tapaa muita.
Saksalaiset ovat sosiaalisesti umpipelokkaita ja jäykkiä, eivätkä usein kohtaa kasvokkain kuin näissä yhteisöissä. Niissä kuitenkin pyörivät samat naamat, joten ihmiset oppivat näkemään toisistaan muutakin kuin ulkonäön.
Minä luin juuri äsken Maria Von Trappin kirjan Laulava Trappin perhe. Häneltä oli kysytty, eivätkö he anna lastensa deittailla. Kirja on siis kirjoitettu 1949. Hän kertoi että ovat miehensä kanssa jo vuosia rukoilleet erikseen jokaiselle lapselle sopivaa elämänkumppania, mutta piti amerikkalaista deittailukulttuuria haitallisena -he siis muuttivat Itävallasta Amerikkaan sota pakoon. Kertoi, miten hänen nuoruudessaan (eli joskus 1910-luvulla) nuoret viettivät aikaa isoina joukkoina, tytöt ja pojat keskenään, urheillen, retkeillen, laulaen. Tämä oli hänen mielestään hyvä ja turvallinen tapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen.
Kiinnostavaa kyllä, olen lukenut Kotilieden Isoäiti-nimimerkin takana olleen Katri Bergströmin kirjoittaneen hiukan samansuuntaisia ajatuksia, lähes samoilla vuosiluvuilla. Että hänen nuoruudessaan nähtiin "laumoina", mikä oli tervettä ja turvallista, kun saattoi tutustua toiseen ilman läheisempää kanssakäymistä. Kun taas kahden kesken tapailu pakottaa suhteen heti tavallaan intiimimmäksi ja sitä täytyy heti arvioida sitä toista potentiaalisena kumppanina, ei vain ihmisenä.
Luulen että tuo vanhanaikainen ja saksalainen tapa olisi kovin hyvä nykyäänkin. Ei tarvitsisi heti päättää, onko sukupuolista kiinnostusta, ja tosiaan tutustuisi siihen ihmiseen ihmisenä ensin. Deittailu lisää hirveitä paineita kummallinen sukupuolelle, miehillä on (vähän kärjistäen) kova hinku päästä pukille, naisilla taas saada mies istumaan käsiensä päällä kun nainen yrittää selvittää käykö mies hänen lastensa isäksi.
Lisäksi tällä palstalla huomaa usein, etteivät ihmiset osaa suhtautua vastakkaiseen sukupuoleen ihmisinä, vaan täytyisi vaan saada nainen/mies kun muillakin on. Olisi hyvä jos tytöt ja pojat ja miehet ja naiset viettäisivät enemmän aikaa keskenään neutraaleissa ympyröissä, ilman että seksuaalisuus on koko ajan esillä.
Tietysti useimpien työpaikoilla on molempia, mutta ilmeisesti se ei riitä.
Tästä tuli mieleen, että joskus kuulemma kokoonnuttiin joukolla viettämään "jumihäitä". Ei se silloinkaan aina jäänyt viattomaan yhdessä makoiluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.
Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.
Ja Tinderhän ei ole tätä suostunut paljastamaan, miten se valikoi ihmiset. Mutta tästä on onnistuttu ainakin selvittämään se, että yletön tykkäyksien jakaminen laskee profiilin korttipakan pohjalle, samoin miehillä naisten jakamat tykkäykset nostavat miehen profiliin kärkeen. Myös ihmiset, jotka käyttävät sovellusta ilmaisversiona, ovat automaattisesti kaukana kärkiprofiileista.
Tinderin tavoite ei ole löytää mahdollisimman nopeasti hyviä pareja vaan Tinder pyrkii pitämään mahdollisimman monet maksavina asiakkaina. Silloin kannattaa hivuttaa mukaan muutama potentiaalinen, jotta mielenkiinto säilyy, mutta tarjontana näytetään valtaosin jotain ihan muuta kuin mitä haetaan. Tinderissä onkin armeija henkilöstöä tekemässä tätä säätöä.
On totta että Tinderin tavoite ei ole yhdistää pareja. Mutta eihän siellä pysty rajaamaan hakua kuin iän ja kulloisenkin etäisyyden mukaan. Tinder ei siis tiedä haetko panoseuraa vai kumppania loppuelämäksi.
Koukuttavuutta lisätään tarjoamalla vähän mätsejä saaville feikkiprofiileja, mullekin tuli esimerkiksi yksi Tarja kilometrin päästä ties kuinka monta kertaa, vaikka koitin swaipata sekä vasemmalle että oikealle. Oikeista profiileistahan vasemmalle swaipatut eivät enää ikinä tule vastaan, kuin resetoimalla tili.
Monilla naisilla näkyy ikäkriisi. Tiedostetaan, että aikaa on enää vähän ja yritetään löytää pienessä ajassa unelmien prinssi. Kun hyvä löytyy, niin se ei riitä. Lopulta ongelma ei partnerissa vaan omassa päässä, kun kukaan 160 ei kelpaa.
Tämä Sanna ei tarvitse miestä, vaan terapeutin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä se on kasvottomana siellä huudella.
Fakta on, että naisille kelpaa vain pitkät miehet.
Lopeta jo. Tarkoituksesi ei ole mitään muuta kuin ärsyttää.
Te naiset ette voi ymmärtää, miltä tuntuu, kun on saanut sellaset geenit että on jäänyt lyhyeksi. Ei teillä ole vastaavaa ongelmaa.
Kysyn jälleen: voitko ihan vilpittömästi katsoa ympärillesi (sukulaiset, naapurit, ystävät, tuttavat, ihmiset kaupungilla ja Prismassa) ja väittää, että vain pitkillä miehillä on nainen? Tai että kaikilla tuntemillasi tai näkemilläsi naisilla on pitkä mies?
Et voi. Ellet ole ihan erakko, tunnet aivan varmasti lyhyitä parisuhteessa olevia miehiä ja näet heitä harva se päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli miehet komeita https://static.sotasampo.fi/photographs/lg/sakuva_lg_6013.jpg
Hmmm... todennäköisesti kaikki nuo miehet ovat 160-175 cm pitkiä. Siis eivät kelpaa.
Suhteessa oman aikansa naisiin olivat saman verran naisia pidempiä kuin mitä miehet nykyäänkin, joten argumenttisi ei ihan toimi.
Suurempana ongelmana pitäisin, että taitaa kaikilta puuttua hampaita, kuten vielä tuohon aikaan usein oli asian laita. Toisaalta, ei sekään sen ajan naisia haitannut, kun niiltäkin puuttui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.
Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.
Algoritmi vaikuttanee näytettävien järjestykseen ja ainakin siihen missä vaiheessa sinun profiilisi näytetään toiselle sukupuolelle. Ainakin minä olen siinä käsityksessä että Tinder näyttää kaikki annettuun ikä- ja etäisyysrajaukseen sopivat ennen kuin kertoo että enempää ei ole. Toki jossakin pääkaupunkiseudulla ainakin nuorten miesten tarjonta on niin suuri että kukaan ei ehdi selata kaikkia.
Mä sain viime kesänä kelattua loppuun kaikki 35-43 vuotiaat miehet pk-seudulla. Nyt sitten pitäisi mennä sinne takaisin (yksi tapailujuttu tuli, joka jo loppui), mutta mietin, ettei siellä varmaan ole uutta ja ihmeellistä tarjontaa vielä juurikaan viime kesään verrattuna. Että viittiskö niitä samoja nyt taas ruveta swaippaamaan läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen varsin yksinkertainen, ja vain 178cm pitkä. Koulutuskin on ammattikorkeakoulututkinto. Kalulaan ole kuin keskimittainen. Silti on riittänyt naisia niin, että olen koko elämäni saanut valita aika vapaasti. Hyvillä käytöstavoilla ja urheilullisuudella päässyt todella pitkälle
Ihan sama, Sannan kanssa et pääse edes treffeille.
Sanna on takuulla jo niin valikoiva ja kyynistynyt, että alle 5% miehistä enää kiinnostaa. Kovat peruskriteerit on vain alku, Miehen pitää olla jotain todella erityistä, vaikkapa maailmanluokan aivokirurgi, että syntyisi edes kuukauden treffiputki.
Minusta Sanna kärsii karkkikauppasyndroomasta. Vaikka treffeille tulisi täydellinen unelmamies, niin Sanna miettii että jospa 161 onkin vielä parempi ja aktivoi puhelu-äpin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.
Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.
Algoritmi vaikuttanee näytettävien järjestykseen ja ainakin siihen missä vaiheessa sinun profiilisi näytetään toiselle sukupuolelle. Ainakin minä olen siinä käsityksessä että Tinder näyttää kaikki annettuun ikä- ja etäisyysrajaukseen sopivat ennen kuin kertoo että enempää ei ole. Toki jossakin pääkaupunkiseudulla ainakin nuorten miesten tarjonta on niin suuri että kukaan ei ehdi selata kaikkia.
Mä sain viime kesänä kelattua loppuun kaikki 35-43 vuotiaat miehet pk-seudulla. Nyt sitten pitäisi mennä sinne takaisin (yksi tapailujuttu tuli, joka jo loppui), mutta mietin, ettei siellä varmaan ole uutta ja ihmeellistä tarjontaa vielä juurikaan viime kesään verrattuna. Että viittiskö niitä samoja nyt taas ruveta swaippaamaan läpi.
Ok. Etäisyyskin vaikuttaa. Jos menet uudelleen, niin laita rajaukseksi vaikka 100 kilometriä, niin tulee Tallinna, Lahti ja Hämeenlinnakin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.
Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.
Ja Tinderhän ei ole tätä suostunut paljastamaan, miten se valikoi ihmiset. Mutta tästä on onnistuttu ainakin selvittämään se, että yletön tykkäyksien jakaminen laskee profiilin korttipakan pohjalle, samoin miehillä naisten jakamat tykkäykset nostavat miehen profiliin kärkeen. Myös ihmiset, jotka käyttävät sovellusta ilmaisversiona, ovat automaattisesti kaukana kärkiprofiileista.
Tinderin tavoite ei ole löytää mahdollisimman nopeasti hyviä pareja vaan Tinder pyrkii pitämään mahdollisimman monet maksavina asiakkaina. Silloin kannattaa hivuttaa mukaan muutama potentiaalinen, jotta mielenkiinto säilyy, mutta tarjontana näytetään valtaosin jotain ihan muuta kuin mitä haetaan. Tinderissä onkin armeija henkilöstöä tekemässä tätä säätöä.
On totta että Tinderin tavoite ei ole yhdistää pareja. Mutta eihän siellä pysty rajaamaan hakua kuin iän ja kulloisenkin etäisyyden mukaan. Tinder ei siis tiedä haetko panoseuraa vai kumppania loppuelämäksi.
Koukuttavuutta lisätään tarjoamalla vähän mätsejä saaville feikkiprofiileja, mullekin tuli esimerkiksi yksi Tarja kilometrin päästä ties kuinka monta kertaa, vaikka koitin swaipata sekä vasemmalle että oikealle. Oikeista profiileistahan vasemmalle swaipatut eivät enää ikinä tule vastaan, kuin resetoimalla tili.
Samanlaisia feikkejä tarjoaa muutkin deittipalvelut. Esimerkiksi match.comissa miehille tarjotaan vähän väliä kuvankauniita tarjokkaita, jotka eivät ole tästä maailmasta. Epäilen että samaa tehdään naisillekin. Keräävät ilmeisesti kuvat joistain mallikatalogeista ja palkattu henkilöstö vastailee, jotta koukutetut uhrit saadaan pidettyä langoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.
Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.
Ja Tinderhän ei ole tätä suostunut paljastamaan, miten se valikoi ihmiset. Mutta tästä on onnistuttu ainakin selvittämään se, että yletön tykkäyksien jakaminen laskee profiilin korttipakan pohjalle, samoin miehillä naisten jakamat tykkäykset nostavat miehen profiliin kärkeen. Myös ihmiset, jotka käyttävät sovellusta ilmaisversiona, ovat automaattisesti kaukana kärkiprofiileista.
Ok. Olen käyttänyt ilmaisversiota. Tykkäyksiä tuli paljon. Eli onneksi en ostanut mitään palveluja, en todellakaan olisi halunnut olla mikään kärkiprofiili. Mitä ihmettä minä olisin tehnyt sadoilla matcheilla? Onneksi pääsin pois Tinderin maailmasta, sieltä löytyi mulle sopiva mies jo viisi vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.
Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.
Algoritmi vaikuttanee näytettävien järjestykseen ja ainakin siihen missä vaiheessa sinun profiilisi näytetään toiselle sukupuolelle. Ainakin minä olen siinä käsityksessä että Tinder näyttää kaikki annettuun ikä- ja etäisyysrajaukseen sopivat ennen kuin kertoo että enempää ei ole. Toki jossakin pääkaupunkiseudulla ainakin nuorten miesten tarjonta on niin suuri että kukaan ei ehdi selata kaikkia.
Mä sain viime kesänä kelattua loppuun kaikki 35-43 vuotiaat miehet pk-seudulla. Nyt sitten pitäisi mennä sinne takaisin (yksi tapailujuttu tuli, joka jo loppui), mutta mietin, ettei siellä varmaan ole uutta ja ihmeellistä tarjontaa vielä juurikaan viime kesään verrattuna. Että viittiskö niitä samoja nyt taas ruveta swaippaamaan läpi.
Miten paljon niitä oli, suuruusluokka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän täällä ole perinteisesti käyty siinä mielessä treffeillä. Ihmiset on tutustuneet kavereidensa poikaystävien ystäviin, opiskelu- tai harrastuskavereihin ja sitten päätyneet yhteen.
Tämä on hyvä pointti. Vaikka Saksassakin Tinder voi pulleasti, niin siellä kuitenkin merkittävästi Suomea yleisempi tutustumisen tapa on liittyä harrastusyhteisöihin, joissa tapaa muita.
Saksalaiset ovat sosiaalisesti umpipelokkaita ja jäykkiä, eivätkä usein kohtaa kasvokkain kuin näissä yhteisöissä. Niissä kuitenkin pyörivät samat naamat, joten ihmiset oppivat näkemään toisistaan muutakin kuin ulkonäön.
Minä luin juuri äsken Maria Von Trappin kirjan Laulava Trappin perhe. Häneltä oli kysytty, eivätkö he anna lastensa deittailla. Kirja on siis kirjoitettu 1949. Hän kertoi että ovat miehensä kanssa jo vuosia rukoilleet erikseen jokaiselle lapselle sopivaa elämänkumppania, mutta piti amerikkalaista deittailukulttuuria haitallisena -he siis muuttivat Itävallasta Amerikkaan sota pakoon. Kertoi, miten hänen nuoruudessaan (eli joskus 1910-luvulla) nuoret viettivät aikaa isoina joukkoina, tytöt ja pojat keskenään, urheillen, retkeillen, laulaen. Tämä oli hänen mielestään hyvä ja turvallinen tapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen.
Kiinnostavaa kyllä, olen lukenut Kotilieden Isoäiti-nimimerkin takana olleen Katri Bergströmin kirjoittaneen hiukan samansuuntaisia ajatuksia, lähes samoilla vuosiluvuilla. Että hänen nuoruudessaan nähtiin "laumoina", mikä oli tervettä ja turvallista, kun saattoi tutustua toiseen ilman läheisempää kanssakäymistä. Kun taas kahden kesken tapailu pakottaa suhteen heti tavallaan intiimimmäksi ja sitä täytyy heti arvioida sitä toista potentiaalisena kumppanina, ei vain ihmisenä.
Luulen että tuo vanhanaikainen ja saksalainen tapa olisi kovin hyvä nykyäänkin. Ei tarvitsisi heti päättää, onko sukupuolista kiinnostusta, ja tosiaan tutustuisi siihen ihmiseen ihmisenä ensin. Deittailu lisää hirveitä paineita kummallinen sukupuolelle, miehillä on (vähän kärjistäen) kova hinku päästä pukille, naisilla taas saada mies istumaan käsiensä päällä kun nainen yrittää selvittää käykö mies hänen lastensa isäksi.
Lisäksi tällä palstalla huomaa usein, etteivät ihmiset osaa suhtautua vastakkaiseen sukupuoleen ihmisinä, vaan täytyisi vaan saada nainen/mies kun muillakin on. Olisi hyvä jos tytöt ja pojat ja miehet ja naiset viettäisivät enemmän aikaa keskenään neutraaleissa ympyröissä, ilman että seksuaalisuus on koko ajan esillä.
Tietysti useimpien työpaikoilla on molempia, mutta ilmeisesti se ei riitä.
Tästä tuli mieleen, että joskus kuulemma kokoonnuttiin joukolla viettämään "jumihäitä". Ei se silloinkaan aina jäänyt viattomaan yhdessä makoiluun.
Vahinkoja on tietysti aina sattunut, mutta luulen että niiden määrään on vaikuttanut aika paljon yhteiskuntaluokka. Piikojen ja renkien oletettiinkin olevan vähemmän siveitä kuin porvaristyttöjen, saati parempien perheiden.
Ja esim. Maria von Trapp, vaikka maalaistyttö olikin, on Itävallasta syntyjään, ja hänen nuoruudessaan siellä oltiin todella katolisia. Ovathan ne edelleenkin vanhoillisempia kuin luterilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli miehet komeita https://static.sotasampo.fi/photographs/lg/sakuva_lg_6013.jpg
Hmmm... todennäköisesti kaikki nuo miehet ovat 160-175 cm pitkiä. Siis eivät kelpaa.
Niin kuin 180-185 cm mies kelpaisi yhtään sen enempää. Standardit lähtevät 190 cm ylöspäin, ja millään muulla ei oikeastaan olekaan sen jälkeen merkitystä. Katto vankilassa pään päällä riittää.
Kenen standarit? En tunne yhtäkään naista, joka vaatisi edes 180 sentin pituutta.
Älä nyt. Tottahan se varmasti on että yksikään alle 180-senttinen mies ei ole koskaan pariutunut eikä tule pariutumaan. Kaikki suhteessa olevat ovat vähintään 190-senttisiä.
Ja sittenhän nimenomaan naiset toimivat oikein! Jos siis haluavat siirtää lapsilleen mahdollisimman hyvät geenit = pojasta tulee mahdollisimman pitkä ja hän saa naisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli miehet komeita https://static.sotasampo.fi/photographs/lg/sakuva_lg_6013.jpg
Huhhuh, vau! Toista kun nykyiset pleikkari-nuoret!
Toi kuva on siitä Kaikki naiset oli 50-luvulla hoikkia -ketjusta. Muistan sen sieltä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli miehet komeita https://static.sotasampo.fi/photographs/lg/sakuva_lg_6013.jpg
Huhhuh, vau! Toista kun nykyiset pleikkari-nuoret!
Eikä vaan noi kropat, vaan etenkin kasvot ja heidän katseensa!
Tyhmä kysymys, onko Tinderiin pakko laittaa kuva? Jos haluaisi vaan selata tarjontaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen varsin yksinkertainen, ja vain 178cm pitkä. Koulutuskin on ammattikorkeakoulututkinto. Kalulaan ole kuin keskimittainen. Silti on riittänyt naisia niin, että olen koko elämäni saanut valita aika vapaasti. Hyvillä käytöstavoilla ja urheilullisuudella päässyt todella pitkälle
Minun, eli keskimittaisen naisen, näkökulmasta sä olet pitkä.
Miehet itse asettavat noita pituusrajoja toisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keho mitä naiset arvostavat :D vähän kahvit tyrskähti.
Tänne kuva siitä kehosta jota arvostan koska olen nainen! Ei ole vielä tullut vastaan joten odotan innolla.Kuka helvetti arvostaa jotain randomkehoa? Millainen ihminen tuollasia keksii?
Eli siis näissä kuvissa olevilla kahdella miehellä on samanlaiset mahdollisuudet naisiin, koska naisia ei kiinnosta miehen ulkonäkö ja kroppa ollenkaan?
https://c8.alamy.com/comp/2G50MMH/young-guy-with-athletic-body-getting-…
https://i.dailymail.co.uk/1s/2019/01/24/02/8870866-6621585-image-a-4_15…
Älä kaiva enää omaa kuoppaasi entistä syvemmäksi. Ei ole tervettä googlettaa miesten kuvia ja kysellä äitinsä ikäisiltä naisilta, mitä he heistä tykkäävät.
Jos oikeasti olette äitini ikäisiä, niin sitten ymmärrän. Siinä iässä ei varmaan seksikään enää niin kiinnosta.
Mutta joo, selvä. Naiset ovat puhuneet ja ulkonäöllä ei ole merkitystä. Tämä on hyvä tietää.
Luulitko että jokainen tässä keskustelussa on parikymppinen kuten nuo kaksi linkin miestä?
Oletko itse?
Ei tässä kysellä fossiileilta, vaan pariutumisikäisiltä. Noilla on ihan eri vaatimukset ja tarpeet.
Sinusta siis pariutumisikäiset on 20-vuotiaita?
Onko koko keskustelu sinun oaaltasi pyörinyt 30-vuotta itse aloituksen naista nuoremmissa?Olisi kannattanut se heti ottaa esille.
Sanoinko niin? Mutta ei 59-vuotias nainen 99,9%:ssa tapauksista etsi miestä perheenperustamistarkoituksessa.
Kuten ei myöskään artikkelin Sanna, 47 vuotta.
Hän aloitti tinderöinnin 8 vuotta sitten, silloin oli vielä perustamisiässä.

Huh huh, siis 39v - 47v elämän tarkoitus ollut uuden parisuhteen aikaansaaminen vaikka väkisin hillittömällä treffailuputkella
Näin se menee, joka treffin jälkeen kynnys nousee.