Deittailumaailma on muuttunut yhä rumemmaksi (HS)
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008808208.html
Valitettavasti maksumuurin takana. Artikkeli kertoo 47-vuotiaasta lääkäristä, joka esiintyy jutussa nimellä Sanna. Hän on ahkera Tinderin käyttäjä ja on tavannut treffipalvelujen kautta noin 160 miestä. Tinder Goldin lisäksi kokeillut mm. Happy Pancakea.
Ensimmäinen pettymys tulee usein tavatessa livenä:
"Viestittelyn perusteella mukavalta vaikuttanut henkilökin saattaa osoittautua ensitreffeillä todelliseksi törpöksi."
Toinen on ghostatuksi tuleminen. Sanna itse ei haluaisi alentua ghostaamaan, mutta hänellä on kännykässään sovellus, jolla hänelle "tulee puhelu" aina tunnin kuluttua tapaamisen alkamisesta. Silloin saan joka tapauksessa tavallaan jonkinnäköisen tauon siihen hommaan. Ja jos haluan, niin voin puhelun jälkeen sanoa, että nyt minun on pakko lähteä. Ja joskus hänkin ghostaa.
Ghostaamisen syy on usein se, että ihminen on ihan erilainen kuin profiilissa.
"Kuvat voivat olla niin vanhoja, että niiden ottamisen jälkeen seuralaiselle on esimerkiksi kertynyt kymmeniä kiloja lisää painoa. Se ei sinällään Sannaa häiritse, mutta häntä ihmetyttää, eikö epärehellisyyden väistämätön paljastuminen hetkauta kyseisiä ihmisiä." Osa valehtelee ikänsä. Sannakin on käynyt treffeillä miehen kanssa, joka esitti olevansa 50 mutta olikin 70. Toisaalta nuoret miehet valehtelevat ikänsä vanhemmiksi päästäkseen harrastamaan seksiä itseään vanhemman naisen kanssa.
Lisäksi Tinderissä tulee vastaan tuttuja varattuja miehiä.
Artikkelin lopussa kerrotaan, kuinka Sannalla oli äskettäin tunne, että nyt näyttää lupaavalta, ja Sanna kävi jo miehen kanssa useammilla treffeillä. Sitten kävi ilmi ettei mies ollutkaan muuttanut erilleen vaimostaan.
Kommentit (1481)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä se on kasvottomana siellä huudella.
Fakta on, että naisille kelpaa vain pitkät miehet.
Työtön, kouluttamaton äidin kanssa asuja ei kelpaisi, vaikka olisi 210 cm pitkä.
Jaa kyllä minä oon ainakin kaiken maailman työttömillä pummeilla naisia nähnyt.
Jaa, millaisissa ympyröissä sinä oikein kuljet? Itse en kyllä tapaa työttömiä pummeja koskaan.
Sukulaispoika 25v, plösö, työtävieroksuva, lyhyt, pelaa pleikkaa yöt. Silläkin on tyttöystävä, jonka luo juuri muutti äidin helmoista. Hiuksetkin vaaleat ja hiusraja ohimoilta alkaa ohentua.

Jollei tyttöystävän ns. koulutus mene perille, niin pari ei jatka kauaa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä se on kasvottomana siellä huudella.
Fakta on, että naisille kelpaa vain pitkät miehet.
Selvä juttu, Sovitaan näin. Alle 190cm miehet- tyytykää kohtaloonne= jäätte yksin. Mutta lopettakaa ùlina täällä asiasta, sillä se ei muutu.
Kuten jo sanoin, niin lopeta itse siitä ulinasta valittaminen. Etkö keksi parempaa tekemistä? Taidat itse olla säälittävä, elämätön rummo kun luet ja kommentoit täällä keskusteluita, jotka nostavat noin verenpainetta.
Minäkin olen seurustellut usean työttömän itseäni lyhyemmän pummin kanssa. Mutta ei kai minua varmaan sitten naiseksi lasketa.
Minun puoleltani suhteet eivät muuten ole loppuneet työttömyyteen, äidin kanssa asumiseen tai lyhyyteen, vaan johonkin muuhun.
Kenties siihen ettei viitsitä edes tulla tapaamaan, ja minun pitää aina matkustaa (tämä näyttäisi nyt viime päivinä tulleen nykyisessäkin suhteessa ilmi, mies joka juoksee kymmeniä kilometrejä päivässä, kokee yhtäkkiä ylivoimaiseksi polkea pyörällä 20 km luokseni, minun olisi pitänyt pyöräillä sinne)
Tai ehkä siihen pummiuteen, että näyttävät kehtaavan käyttää minua lompakkona, vaikken ole töissä itsekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä se on kasvottomana siellä huudella.
Fakta on, että naisille kelpaa vain pitkät miehet.
Työtön, kouluttamaton äidin kanssa asuja ei kelpaisi, vaikka olisi 210 cm pitkä.
Jaa kyllä minä oon ainakin kaiken maailman työttömillä pummeilla naisia nähnyt.
Niin, mutta tämä turhake asuu vanhan äitinsä passattavana. Se ei ole meriitti.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen seurustellut usean työttömän itseäni lyhyemmän pummin kanssa. Mutta ei kai minua varmaan sitten naiseksi lasketa.
Minun puoleltani suhteet eivät muuten ole loppuneet työttömyyteen, äidin kanssa asumiseen tai lyhyyteen, vaan johonkin muuhun.
Kenties siihen ettei viitsitä edes tulla tapaamaan, ja minun pitää aina matkustaa (tämä näyttäisi nyt viime päivinä tulleen nykyisessäkin suhteessa ilmi, mies joka juoksee kymmeniä kilometrejä päivässä, kokee yhtäkkiä ylivoimaiseksi polkea pyörällä 20 km luokseni, minun olisi pitänyt pyöräillä sinne)
Tai ehkä siihen pummiuteen, että näyttävät kehtaavan käyttää minua lompakkona, vaikken ole töissä itsekään.
Sinä et ilmeisesti arvosta itseäsi. Ehkä siksi, että olet itsekin työtön (ja ehkä kouluttamatonkin?). Mutta eikö sinunkin kannattaisi alkaa arvostaa itseäsi? Mikset muuta elämäsi suuntaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä se on kasvottomana siellä huudella.
Fakta on, että naisille kelpaa vain pitkät miehet.
Selvä juttu, Sovitaan näin. Alle 190cm miehet- tyytykää kohtaloonne= jäätte yksin. Mutta lopettakaa ùlina täällä asiasta, sillä se ei muutu.
Kuten jo sanoin, niin lopeta itse siitä ulinasta valittaminen. Etkö keksi parempaa tekemistä? Taidat itse olla säälittävä, elämätön rummo kun luet ja kommentoit täällä keskusteluita, jotka nostavat noin verenpainetta.
Niin , ja sinä se aina olet täällä meidän mummojen kanssa. Miksi? Mikset mene sinne missä olisi niitä nuoria naisia?
Vierailija kirjoitti:
Noinhan se menee. Miehet on seonneet päästään tinderöinnin ja nettideittailun tultua. Pitää päästä kellistämäån mahdollisimman monta naista
Monet ovat menneet ihan sekaisin. Sekä miehet että naiset. Nettideittailukäyttäytyminen on useasti aika törkeätä, on profiili joka saitilla, ja mikäli ns 'ilmaissaitti', monella vielä varjoprofiili, jota voi käyttää jos vaikka mukapotentiaalinen tapaus menossa. Monet eivät edes hae mitään muuta kuin pientä ohjelmaa; oikeasti ei usein edes kykyä tai halua sitoutua. (En puutu tähän Sannan juttuun muuten kuin että deitti ei ole sama kuin seksi). On peräti omaa kokemusta.
Peräänkuulutan tosissaan kumppania hakevien deittisaittia, vähän eri algoritmeilla, missä ei edes voisi ns ghostata, ja paremmat nettitavat pakolliseksi. Massapostaaminen mahdottomaksi jne. Joku varmaan tässä huutaa että Eliittikumppani, mutta ei ei ei.
Maksaakin saisi. Ei mitään uskontoon liitettyjä saitteja myöskään. Kuka tuo markkinoille, tilaus tälle on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni kommentoija luki juttua?
Ei varmaankaan monikaan, kun se oli maksumuurin takana.
Minä luin jutun ja siellä sanottiin, että Sanna etsii akateemista miestä. Sellaisia ei juurikaan Tinderistä löydy. Sekin sanottiin jutussa.
Tinderöinnin suurin ongelma on miesten heikko taso ja se näyttää syventyvän vuosi vuodelta.
On itsestään selvää että lääkärinainen etsii akateemista miestä, ja kovempipalkkaista kuin hän itse. Naisille, erityisesti akateemisille, koulutus ja asema ovat erittäin tärkeitä parisuhdemarkkinoilla.
Mutta, löytyihän heitä, ainakin 160 kappaletta. Kuinka monta miestä Sanna oikein tarvitsee?
Sanna voisi seuraavaksi treffailla miehiä ilman akateemisia silmälaseja. 160 inssiä ja amitsua myöhemmin voi vetää yhteen, ovatko kaikki miehet tinderissä törppöjä vai vain akateemisesti koulutetut.
Siinä on kyllä jo joutunut laskemaan rimaa, jos on 160 kelpuuttanut treffeille. En usko, että edes Helsingissä (muualla Suomessa ainakaan) vaihtuu kovin usein ne naamat siellä tinderissä, että varmaan käy äkkiä niin, että kun vuoden kuluu, niin treffeille pääsee jo sekin, jonka ensin veti vasemmalle. Tietysti joskus tulee joku uusi, joka hiljattain eronnut, mutta varmaan paljon on niitä vuodesta toiseen siellä notkuvia.
Täytyy Sannan tapauksessa sanoa, että minut säikäyttäisi jo tuo ammatti. En pystyisi seurustelemaan lääkärin kanssa, koska olen itse AMK-tason koulutettu. Tuskinpa tosin lääkäri minua Tinderissä mihinkään swaippaisikaan. Ja jos swaippaisi, niin en uskoisi profiilin aitouteen.
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
Tuo Sanna on syy miksi en ikinä tee profiilia. Olet yksi 160 joukosta. Kun karkki ei maistu, niin vaihdetaan seuraavaan. Tekosyy voi olla vaikka mikä. Kuulostaa joltai narsistipelleltä.

En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli miehet komeita https://static.sotasampo.fi/photographs/lg/sakuva_lg_6013.jpg
Hmmm... todennäköisesti kaikki nuo miehet ovat 160-175 cm pitkiä. Siis eivät kelpaa.
Niin kuin 180-185 cm mies kelpaisi yhtään sen enempää. Standardit lähtevät 190 cm ylöspäin, ja millään muulla ei oikeastaan olekaan sen jälkeen merkitystä. Katto vankilassa pään päällä riittää.
Kenen standarit? En tunne yhtäkään naista, joka vaatisi edes 180 sentin pituutta.
Älä nyt. Tottahan se varmasti on että yksikään alle 180-senttinen mies ei ole koskaan pariutunut eikä tule pariutumaan. Kaikki suhteessa olevat ovat vähintään 190-senttisiä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo Sanna on syy miksi en ikinä tee profiilia. Olet yksi 160 joukosta. Kun karkki ei maistu, niin vaihdetaan seuraavaan. Tekosyy voi olla vaikka mikä. Kuulostaa joltai narsistipelleltä.
Ja tuossa on vain se määrä, jonka hän on kelpuuttanut treffeille. Mätsejä saattaa olla satoja, eli teatterikorkeakouluunkin alkaa kohta päästä todennäköisemmin, kuin Sannan kanssa suhteeseen. Tosin näitä naisia on Tinderissä suurin osa. Matemaattinen todennäköisyys löytää kumppani tuosta sovelluksesta on häviävän pieni, miehelle erityisesti.
Ja sitten, kun Sanna on käynyt 161 treffit, niin olisinko minä tuossa viimeisenä sitten se, joka on kaikkien aikojen mies? Tuskinpa. Kyllä Sanna varmasti katsoisi vielä ainakin muutaman tuon jälkeen, enkä minä olisi se viimeinen etappi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Sisälsivätkö nämä kolme profiilia ammattilaisen ottaman valokuvan lihaksikkaasta, jalkapalloilijan näköisestä nuoresta, 100 prosenttisesti hiukset päässä olevasta mallimiehestä,?
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli miehet komeita https://static.sotasampo.fi/photographs/lg/sakuva_lg_6013.jpg
Huhhuh, vau! Toista kun nykyiset pleikkari-nuoret!
Jaa kyllä minä oon ainakin kaiken maailman työttömillä pummeilla naisia nähnyt.