Deittailumaailma on muuttunut yhä rumemmaksi (HS)
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008808208.html
Valitettavasti maksumuurin takana. Artikkeli kertoo 47-vuotiaasta lääkäristä, joka esiintyy jutussa nimellä Sanna. Hän on ahkera Tinderin käyttäjä ja on tavannut treffipalvelujen kautta noin 160 miestä. Tinder Goldin lisäksi kokeillut mm. Happy Pancakea.
Ensimmäinen pettymys tulee usein tavatessa livenä:
"Viestittelyn perusteella mukavalta vaikuttanut henkilökin saattaa osoittautua ensitreffeillä todelliseksi törpöksi."
Toinen on ghostatuksi tuleminen. Sanna itse ei haluaisi alentua ghostaamaan, mutta hänellä on kännykässään sovellus, jolla hänelle "tulee puhelu" aina tunnin kuluttua tapaamisen alkamisesta. Silloin saan joka tapauksessa tavallaan jonkinnäköisen tauon siihen hommaan. Ja jos haluan, niin voin puhelun jälkeen sanoa, että nyt minun on pakko lähteä. Ja joskus hänkin ghostaa.
Ghostaamisen syy on usein se, että ihminen on ihan erilainen kuin profiilissa.
"Kuvat voivat olla niin vanhoja, että niiden ottamisen jälkeen seuralaiselle on esimerkiksi kertynyt kymmeniä kiloja lisää painoa. Se ei sinällään Sannaa häiritse, mutta häntä ihmetyttää, eikö epärehellisyyden väistämätön paljastuminen hetkauta kyseisiä ihmisiä." Osa valehtelee ikänsä. Sannakin on käynyt treffeillä miehen kanssa, joka esitti olevansa 50 mutta olikin 70. Toisaalta nuoret miehet valehtelevat ikänsä vanhemmiksi päästäkseen harrastamaan seksiä itseään vanhemman naisen kanssa.
Lisäksi Tinderissä tulee vastaan tuttuja varattuja miehiä.
Artikkelin lopussa kerrotaan, kuinka Sannalla oli äskettäin tunne, että nyt näyttää lupaavalta, ja Sanna kävi jo miehen kanssa useammilla treffeillä. Sitten kävi ilmi ettei mies ollutkaan muuttanut erilleen vaimostaan.
Kommentit (1481)
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli miehet komeita https://static.sotasampo.fi/photographs/lg/sakuva_lg_6013.jpg
Joku sanoi, että ovat lyhyitä. Niin, nykymittapuun mukaam, mutta tuollainen kaveri pesee 195cm nykymammanpojan koska vaan. Muistattehan, että naisetkin olivat pienempiä tuolloin, sekä hoikkia.
Itse olen varsin yksinkertainen, ja vain 178cm pitkä. Koulutuskin on ammattikorkeakoulututkinto. Kalulaan ole kuin keskimittainen. Silti on riittänyt naisia niin, että olen koko elämäni saanut valita aika vapaasti. Hyvillä käytöstavoilla ja urheilullisuudella päässyt todella pitkälle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun päähäsi ei mahdu mitään muuta kuin ulkonäkö sitä, ulkonäkö tätä.
Aivan hirveän monessa naisen tekemässä Happy Pancaken profiilissa kerrotaan, että en vastaa kuvattomille. Asia on usein perusteltu sillä, että ulkonäöstähän ihminen ensin kiinnostuu.
En oikein usko, että ulkonäöstä kiinnostuminen on yksinomaan miesten juttu.
Lisäksi olen huomannut, että vain hoikat naiset laittavat itsestään kokovartalokuvia. Tukevat laittavat tiiviin kasvokuvan. Toisin sanoen naiset itsekin tunnistavat ulkonäön arvon.
Uskon että sekä miehet että naiset ovat tässä suhteessa äärimmäisen petollisia itselleen. He eivät suostu myöntämään sitä, että jos ulkonäkö vetoaa, niin sillä saa ison kasan muita virheitä anteeksi.
Siksi kaipaan takaisin aikaan, jolloin nettideittailussa kuvat olivat vielä poikkeus.
Minä elin sen ajan enkä keksi yhtään syytä, miksi kaipaisin sitä takaisin. Monilla treffeillä tuli käytyä enkä muista että kertaakaan kuvattomuus olisi johtanut millään tavalla parempiin tuloksiin kuin jos toisesta oli jo nähnyt kuvan.
Hyvä kompromissi on se että kirjoitellaan parisen viikkoa tai jotain JA lähetetään kuva.
Tinder pyörii liikaa kuvien varassa ja houkuttelee tietynlaista porukkaa, myös vedättäjiä.Joku saisi kertoa millaista meininki on kristillisellä Valo- deittisivustolla. Onko siistimpää käytöstä?
Minulle tuli aina kiusaantunut olo, kun joskus kokeilin sellaista deittisivua, jossa ei ollut kuvaa. Joka kerta kuva oli jonkinlainen pettymys, mutta en kehdannut sanoa mitään, joten tuli käytyä ihan turhilla treffeillä. En kehdannut lopettaa yhteydenpitoa kuvan lähettämisen jälkeen, koska olisi tuntunut julmalta sillä lailla ilmaista, että toisen ulkonäkö ei ole riittävän hyvä. Oli todella kiusallista ja kamalaaa! Tinderiä en ole kokeillut, mutta ajatuksena tuntuu hyvältä se, että ainakaan sellailta ei voi tulla matchia, jonka kuva olisi ehdoton EI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.

Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.

Ja Tinderhän ei ole tätä suostunut paljastamaan, miten se valikoi ihmiset. Mutta tästä on onnistuttu ainakin selvittämään se, että yletön tykkäyksien jakaminen laskee profiilin korttipakan pohjalle, samoin miehillä naisten jakamat tykkäykset nostavat miehen profiliin kärkeen. Myös ihmiset, jotka käyttävät sovellusta ilmaisversiona, ovat automaattisesti kaukana kärkiprofiileista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sannalla oli 8 vuoden aikana 160 treffitapaamista. Onko se paljon ja mitä muuta tästä voi päätellä?
Hänellä oli pari pidempää suhdetta (2v ja 1v?), jolloin oletettavasti ei deittaillut eli viiden vuoden aikana oli 158 tapaamista. Tämä tarkoittaa siis n. 30 treffiä vuodessa.
Suuri osa on varmaan ollut kertaluonteisia, mutta osa on voinut estää kuukausiakin. Todennäköisesti Sannalla on siis ollut joku viritys päällä koko ajan. Jos oletetaan, että 1% Tindenmatcheistä johtaa tapaamiseen niin Sannalla on pitänyt olla niiden viiden vuoden aikana lähemmäs 16 000 mieskontaktia. Sanna on siis jo pieni julkkis.
Mistään seksihurjastelusta tuskin on ollut kyse. Jos oletetaan, että Sanna on mennyt sänkyyn joka neljännen deitin kanssa se tarkoittaisi n. 40 seksisuhdetta kaikkiaan eli siis 8 seksisuhdetta vuodessa.
Varmaan Sanna on kuitenkin edelleen sieltä aktiivisimmasta päästä naisia. Kaikki yksinhuoltajanaiset ei yllä näille luvuille,
Ei nämä luvut ole täysin poikkeuksellisia minusta. Olen itse omin silmin nähnyt, kuinka tavallinen yyhoo vetäisi neljätuhatta tykkäystä ekan viikon aikana. Tosiaan ei ole kyse edes mistään Marbella Mirkusta vaan ihan tuikitavallinen ihminen. Niitä tulee sen jälkeen ehkä sata viikkossa lisää. Nämä numerot ovat sellaisia, että jokainen voi miettiä, millaista treffiseuraa valikoituu, ja minkälaisia ongelmia kohtaa, kun karkkikaupassa yrittää saada parisuhteeseen sieltä top kympistä.
Naiset ei vaan tajua tätä koskaan. "Won't settle!" Ne kuvittelee, että jos ne on jalat pystyssä selällään, että se on heidän parisuhteensa seuraava mittari. :D "Tämän minä haluan."
Et saa! :D
Tarkoitatko, että jos naisena menisin deittipalveluun ja saisin 4000 tykkäystä, minun kannattaisi alkaa valikoida niiden joukosta kaikkein vähiten kiinnostavia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keho mitä naiset arvostavat :D vähän kahvit tyrskähti.
Tänne kuva siitä kehosta jota arvostan koska olen nainen! Ei ole vielä tullut vastaan joten odotan innolla.Kuka helvetti arvostaa jotain randomkehoa? Millainen ihminen tuollasia keksii?
Eli siis näissä kuvissa olevilla kahdella miehellä on samanlaiset mahdollisuudet naisiin, koska naisia ei kiinnosta miehen ulkonäkö ja kroppa ollenkaan?
https://c8.alamy.com/comp/2G50MMH/young-guy-with-athletic-body-getting-…
https://i.dailymail.co.uk/1s/2019/01/24/02/8870866-6621585-image-a-4_15…
Älä kaiva enää omaa kuoppaasi entistä syvemmäksi. Ei ole tervettä googlettaa miesten kuvia ja kysellä äitinsä ikäisiltä naisilta, mitä he heistä tykkäävät.
Jos oikeasti olette äitini ikäisiä, niin sitten ymmärrän. Siinä iässä ei varmaan seksikään enää niin kiinnosta.
Mutta joo, selvä. Naiset ovat puhuneet ja ulkonäöllä ei ole merkitystä. Tämä on hyvä tietää.
Luulitko että jokainen tässä keskustelussa on parikymppinen kuten nuo kaksi linkin miestä?
Oletko itse?
Ei tässä kysellä fossiileilta, vaan pariutumisikäisiltä. Noilla on ihan eri vaatimukset ja tarpeet.
Sinusta siis pariutumisikäiset on 20-vuotiaita?
Onko koko keskustelu sinun oaaltasi pyörinyt 30-vuotta itse aloituksen naista nuoremmissa?Olisi kannattanut se heti ottaa esille.
Sanoinko niin? Mutta ei 59-vuotias nainen 99,9%:ssa tapauksista etsi miestä perheenperustamistarkoituksessa.
Kuten ei myöskään artikkelin Sanna, 47 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.
Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.
Mut jos kelaa profiilit ns. loppuun asti, eli että tinder ilmoittaa, ettei hakukriteereihin osuvia ole enempää, hakuasi laajennetaan (maantieteellisesti), niin voisiko olla, että olisi silti jättänyt jotkut kriteereihin osuvat näyttämättä? Eihän siinä ole tinderin kannalta mitään järkeä, kun menettää käyttäjän, jos ei ikään kuin pysty tarjoamaan kriteereihin sopivia enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.
Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.
Ja Tinderhän ei ole tätä suostunut paljastamaan, miten se valikoi ihmiset. Mutta tästä on onnistuttu ainakin selvittämään se, että yletön tykkäyksien jakaminen laskee profiilin korttipakan pohjalle, samoin miehillä naisten jakamat tykkäykset nostavat miehen profiliin kärkeen. Myös ihmiset, jotka käyttävät sovellusta ilmaisversiona, ovat automaattisesti kaukana kärkiprofiileista.
Tinderin tavoite ei ole löytää mahdollisimman nopeasti hyviä pareja vaan Tinder pyrkii pitämään mahdollisimman monet maksavina asiakkaina. Silloin kannattaa hivuttaa mukaan muutama potentiaalinen, jotta mielenkiinto säilyy, mutta tarjontana näytetään valtaosin jotain ihan muuta kuin mitä haetaan. Tinderissä onkin armeija henkilöstöä tekemässä tätä säätöä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen varsin yksinkertainen, ja vain 178cm pitkä. Koulutuskin on ammattikorkeakoulututkinto. Kalulaan ole kuin keskimittainen. Silti on riittänyt naisia niin, että olen koko elämäni saanut valita aika vapaasti. Hyvillä käytöstavoilla ja urheilullisuudella päässyt todella pitkälle
Ihan sama, Sannan kanssa et pääse edes treffeille.
Itse uskon, että nettidetittailussa sekä "uhkia ja mahdollisuuksia" tuskin on mitenkään enemmän kuin muutoin? Ei se Tinderin kautta tapaaminen muuta mitään, jos henkilö on oikea, eikä myöskään jos ei ole. Mistä tiedät onko hän ns tositarkoituksella etsimässä kumppania vai ei?
Yt. Syyskuussa 6v jälkeen sanon tulevalle miehelleni, jonka tapasin Tinderistä, "Tahdon"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.
Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.
Ja Tinderhän ei ole tätä suostunut paljastamaan, miten se valikoi ihmiset. Mutta tästä on onnistuttu ainakin selvittämään se, että yletön tykkäyksien jakaminen laskee profiilin korttipakan pohjalle, samoin miehillä naisten jakamat tykkäykset nostavat miehen profiliin kärkeen. Myös ihmiset, jotka käyttävät sovellusta ilmaisversiona, ovat automaattisesti kaukana kärkiprofiileista.
Tinderin tavoite ei ole löytää mahdollisimman nopeasti hyviä pareja vaan Tinder pyrkii pitämään mahdollisimman monet maksavina asiakkaina. Silloin kannattaa hivuttaa mukaan muutama potentiaalinen, jotta mielenkiinto säilyy, mutta tarjontana näytetään valtaosin jotain ihan muuta kuin mitä haetaan. Tinderissä onkin armeija henkilöstöä tekemässä tätä säätöä.
Tämä varmaan selittää sitäkin, että vaikka kuinka pyrkisi ilmaisemaan selkeästi, että hakee seksiseuraa, Tinder tarjoaa ihan väkisin myös kaiken maailman pitsinnyplääjät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän täällä ole perinteisesti käyty siinä mielessä treffeillä. Ihmiset on tutustuneet kavereidensa poikaystävien ystäviin, opiskelu- tai harrastuskavereihin ja sitten päätyneet yhteen.
Tämä on hyvä pointti. Vaikka Saksassakin Tinder voi pulleasti, niin siellä kuitenkin merkittävästi Suomea yleisempi tutustumisen tapa on liittyä harrastusyhteisöihin, joissa tapaa muita.
Saksalaiset ovat sosiaalisesti umpipelokkaita ja jäykkiä, eivätkä usein kohtaa kasvokkain kuin näissä yhteisöissä. Niissä kuitenkin pyörivät samat naamat, joten ihmiset oppivat näkemään toisistaan muutakin kuin ulkonäön.
Minä luin juuri äsken Maria Von Trappin kirjan Laulava Trappin perhe. Häneltä oli kysytty, eivätkö he anna lastensa deittailla. Kirja on siis kirjoitettu 1949. Hän kertoi että ovat miehensä kanssa jo vuosia rukoilleet erikseen jokaiselle lapselle sopivaa elämänkumppania, mutta piti amerikkalaista deittailukulttuuria haitallisena -he siis muuttivat Itävallasta Amerikkaan sota pakoon. Kertoi, miten hänen nuoruudessaan (eli joskus 1910-luvulla) nuoret viettivät aikaa isoina joukkoina, tytöt ja pojat keskenään, urheillen, retkeillen, laulaen. Tämä oli hänen mielestään hyvä ja turvallinen tapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen.
Kiinnostavaa kyllä, olen lukenut Kotilieden Isoäiti-nimimerkin takana olleen Katri Bergströmin kirjoittaneen hiukan samansuuntaisia ajatuksia, lähes samoilla vuosiluvuilla. Että hänen nuoruudessaan nähtiin "laumoina", mikä oli tervettä ja turvallista, kun saattoi tutustua toiseen ilman läheisempää kanssakäymistä. Kun taas kahden kesken tapailu pakottaa suhteen heti tavallaan intiimimmäksi ja sitä täytyy heti arvioida sitä toista potentiaalisena kumppanina, ei vain ihmisenä.
Luulen että tuo vanhanaikainen ja saksalainen tapa olisi kovin hyvä nykyäänkin. Ei tarvitsisi heti päättää, onko sukupuolista kiinnostusta, ja tosiaan tutustuisi siihen ihmiseen ihmisenä ensin. Deittailu lisää hirveitä paineita kummallinen sukupuolelle, miehillä on (vähän kärjistäen) kova hinku päästä pukille, naisilla taas saada mies istumaan käsiensä päällä kun nainen yrittää selvittää käykö mies hänen lastensa isäksi.
Lisäksi tällä palstalla huomaa usein, etteivät ihmiset osaa suhtautua vastakkaiseen sukupuoleen ihmisinä, vaan täytyisi vaan saada nainen/mies kun muillakin on. Olisi hyvä jos tytöt ja pojat ja miehet ja naiset viettäisivät enemmän aikaa keskenään neutraaleissa ympyröissä, ilman että seksuaalisuus on koko ajan esillä.
Tietysti useimpien työpaikoilla on molempia, mutta ilmeisesti se ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keho mitä naiset arvostavat :D vähän kahvit tyrskähti.
Tänne kuva siitä kehosta jota arvostan koska olen nainen! Ei ole vielä tullut vastaan joten odotan innolla.Kuka helvetti arvostaa jotain randomkehoa? Millainen ihminen tuollasia keksii?
Eli siis näissä kuvissa olevilla kahdella miehellä on samanlaiset mahdollisuudet naisiin, koska naisia ei kiinnosta miehen ulkonäkö ja kroppa ollenkaan?
https://c8.alamy.com/comp/2G50MMH/young-guy-with-athletic-body-getting-…
https://i.dailymail.co.uk/1s/2019/01/24/02/8870866-6621585-image-a-4_15…
Vähän hankala vertailla henkilöitä, jotka vaikuttavat tosi eri ikäisiltä. Varmasti kaikki, niin naiset kuin miehetkin, olemme sitä mieltä, että ylemmän kuvan nuorella kaverilla on parempi kroppa, mutta Suomessa parisuhteisiin päätyy jatkuvasti aika paljon alemman kuvan kropan omaavia miehiä myös. Se nyt tuskin on kenellekään yllätys, että normaalipainoisen on yleensä helpompi löytää seuraa kuin ylipainoisen, eikä varmaan tavoitteen pitäisi ollakaan se, että aletaan ihannoida ylipainoisuutta. Olennaista on kuitenkin, että ylipainoisia miehiä pariutuu vuosittain valtavat määrät, vaikkei heidän kehonsa mikään ihannekeho olekaan.
EN nyt tiedä kaikista naisista. Kumpikaan noista kropista ei ole sellainen, mistä tykkään. Mutta vähemmän tuo ekan kuvan "mies" mua kiinnostaisi, en pidä tuollaisesta vartalosta.
Ja naiset aina vinkuu siitä ettei heidän kropat kelpaa hahaha
Erittäin hyvin sanottu. Naisen pitäisi kelvata millaisena tahansa virtahepona tai muuten se on läskifobiaa ja syrjintää, mutta kappas kun miesten suhteen onkin sitten eri standardit. :D
Miesoletettu nyt kuitenkin kysyi itse naisilta mielipiteitä esimerkkivartaloista ja hänelle vastattiin.
Ilmeisesti epämieluisia vastauksia, kun nillittäminen uleilta alkoi :D
Ei kysynyt mielipiteitä. Hän kysyi "Eli siis näissä kuvissa olevilla kahdella miehellä on samanlaiset mahdollisuudet naisiin, koska naisia ei kiinnosta miehen ulkonäkö ja kroppa ollenkaan?"
Liian monimutkainen kysymys naisille näemmä, jos he kerran luulevat, että tuossa kysytään heidän henkilökohtaista mieltymystään noiden vartaloiden suhteen.
Jo kysymyksen taustaoletus on väärä. Kukaan ei ole sanonut, ettei naisia kiinnostaisi miehen ulkonäkö ja kroppa. Lisäksi tuo kuvakommentti oli vastaus naiselle, joka pyysi, että saisi nähdä kuvan miehen kehosta, jota hän arvostaa, koska on nainen. Ihan käsittämätön lähtöasetelmakin siis.
Mitä kuvien miehiin tulee, niin meidän on mahdotonta ja turha miettiä heidän mahdollisuuksiaan naisiin, kun emme tiedä heistä mitään muuta. Muistaakseni siinä ykköskuvassa oli nuori mies, vaikutti alle 20-vuotiaalta. Herätti näin aikuisessa naisessa mutrusuineen lähinnä äidinvaistoja. Sen sijaan toisen miehen muistelen hassutelleen, näyttävän siltä, että hän nauttii elämästä. Ellen ihan väärin muista tai ellei nyt ole kyse jostain muusta kuvaparista, niin pelkästään tämän tiedon perusteella väittäisin, että sillä jälkimmäisellä miehellä on paremmat mahdollisuudet naisiin. Todellisuudessa tarvittaisiin kuitenkin tieto heidän aktiivisuudestaan, käytöstavoistaan, luonteestaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt helsinkiläinen nainen, joka olet Tinderissä, mikä on tarjonta sinun näkökulmastasi juuri nyt? Kuinka monta tarjokasta siellä on, joiden kanssa voisit lähteä treffeille odottaen jatkoa?
En ole itse Tinderissä, mutta kaverini on, ja joskus selasin hänen kanssaan Tinderiä, koska halusin nähdä, millaista siellä on. Miesten profiileista ehkä kolme oli sellaisia, jotka olisin voinut swaipata oikealle. Tämä toki vain yhden päivän otanta.
Kuinka paljon Tinder antaa kerralla vaihtoehtoja? Onko siellä jokin yläraja vai jatkaako se kauemmaksi ja kauemmaksi omista kriteereistä äärettömästi? Täällähän on kerrottu tuhansien tarjottujen määristä viikossa, onko se totta?
Ainakin tuolla kaverillani profiilit kyllä loppuivat kun oli jonkin aikaa selannut. Joskus on kuulemma tullut uusia vain muutama. Eihän sielläkään loputtomiin voi ihmisiä olla. Tuhansia viikossa voi toki saada, jos hakee laajalta alueelta, tyyliin koko Suomesta, ja on todella väljä ikähaitari. Mutta sillä kaverillani taisi olla ikähaitari n. 5 vuotta nuoremmista 5 vuotta vanhempiin, ja hakualue oli varmaan rajattu pääkaupunkiseutuun ympäristöineen.
Lisäys vielä tähän: Kannattaa muistaa, että Tinder ei näytä aina kaikkia ihmisiä kaikille. Algoritmi valikoi sen, keitä näyttää kenellekin.
Algoritmi vaikuttanee näytettävien järjestykseen ja ainakin siihen missä vaiheessa sinun profiilisi näytetään toiselle sukupuolelle. Ainakin minä olen siinä käsityksessä että Tinder näyttää kaikki annettuun ikä- ja etäisyysrajaukseen sopivat ennen kuin kertoo että enempää ei ole. Toki jossakin pääkaupunkiseudulla ainakin nuorten miesten tarjonta on niin suuri että kukaan ei ehdi selata kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen varsin yksinkertainen, ja vain 178cm pitkä. Koulutuskin on ammattikorkeakoulututkinto. Kalulaan ole kuin keskimittainen. Silti on riittänyt naisia niin, että olen koko elämäni saanut valita aika vapaasti. Hyvillä käytöstavoilla ja urheilullisuudella päässyt todella pitkälle
Ihan sama, Sannan kanssa et pääse edes treffeille.
Sanna on takuulla jo niin valikoiva ja kyynistynyt, että alle 5% miehistä enää kiinnostaa. Kovat peruskriteerit on vain alku, Miehen pitää olla jotain todella erityistä, vaikkapa maailmanluokan aivokirurgi, että syntyisi edes kuukauden treffiputki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keho mitä naiset arvostavat :D vähän kahvit tyrskähti.
Tänne kuva siitä kehosta jota arvostan koska olen nainen! Ei ole vielä tullut vastaan joten odotan innolla.Kuka helvetti arvostaa jotain randomkehoa? Millainen ihminen tuollasia keksii?
Eli siis näissä kuvissa olevilla kahdella miehellä on samanlaiset mahdollisuudet naisiin, koska naisia ei kiinnosta miehen ulkonäkö ja kroppa ollenkaan?
https://c8.alamy.com/comp/2G50MMH/young-guy-with-athletic-body-getting-…
https://i.dailymail.co.uk/1s/2019/01/24/02/8870866-6621585-image-a-4_15…
Vähän hankala vertailla henkilöitä, jotka vaikuttavat tosi eri ikäisiltä. Varmasti kaikki, niin naiset kuin miehetkin, olemme sitä mieltä, että ylemmän kuvan nuorella kaverilla on parempi kroppa, mutta Suomessa parisuhteisiin päätyy jatkuvasti aika paljon alemman kuvan kropan omaavia miehiä myös. Se nyt tuskin on kenellekään yllätys, että normaalipainoisen on yleensä helpompi löytää seuraa kuin ylipainoisen, eikä varmaan tavoitteen pitäisi ollakaan se, että aletaan ihannoida ylipainoisuutta. Olennaista on kuitenkin, että ylipainoisia miehiä pariutuu vuosittain valtavat määrät, vaikkei heidän kehonsa mikään ihannekeho olekaan.
EN nyt tiedä kaikista naisista. Kumpikaan noista kropista ei ole sellainen, mistä tykkään. Mutta vähemmän tuo ekan kuvan "mies" mua kiinnostaisi, en pidä tuollaisesta vartalosta.
Ja naiset aina vinkuu siitä ettei heidän kropat kelpaa hahaha
Erittäin hyvin sanottu. Naisen pitäisi kelvata millaisena tahansa virtahepona tai muuten se on läskifobiaa ja syrjintää, mutta kappas kun miesten suhteen onkin sitten eri standardit. :D
Miesoletettu nyt kuitenkin kysyi itse naisilta mielipiteitä esimerkkivartaloista ja hänelle vastattiin.
Ilmeisesti epämieluisia vastauksia, kun nillittäminen uleilta alkoi :D
Ei kysynyt mielipiteitä. Hän kysyi "Eli siis näissä kuvissa olevilla kahdella miehellä on samanlaiset mahdollisuudet naisiin, koska naisia ei kiinnosta miehen ulkonäkö ja kroppa ollenkaan?"
Liian monimutkainen kysymys naisille näemmä, jos he kerran luulevat, että tuossa kysytään heidän henkilökohtaista mieltymystään noiden vartaloiden suhteen.
Ja tällä kysymyksellä hän koitti jotenkin mystisesti todistaa että naiset arvostaa jotain vartaloa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän täällä ole perinteisesti käyty siinä mielessä treffeillä. Ihmiset on tutustuneet kavereidensa poikaystävien ystäviin, opiskelu- tai harrastuskavereihin ja sitten päätyneet yhteen.
Tämä on hyvä pointti. Vaikka Saksassakin Tinder voi pulleasti, niin siellä kuitenkin merkittävästi Suomea yleisempi tutustumisen tapa on liittyä harrastusyhteisöihin, joissa tapaa muita.
Saksalaiset ovat sosiaalisesti umpipelokkaita ja jäykkiä, eivätkä usein kohtaa kasvokkain kuin näissä yhteisöissä. Niissä kuitenkin pyörivät samat naamat, joten ihmiset oppivat näkemään toisistaan muutakin kuin ulkonäön.
Minä luin juuri äsken Maria Von Trappin kirjan Laulava Trappin perhe. Häneltä oli kysytty, eivätkö he anna lastensa deittailla. Kirja on siis kirjoitettu 1949. Hän kertoi että ovat miehensä kanssa jo vuosia rukoilleet erikseen jokaiselle lapselle sopivaa elämänkumppania, mutta piti amerikkalaista deittailukulttuuria haitallisena -he siis muuttivat Itävallasta Amerikkaan sota pakoon. Kertoi, miten hänen nuoruudessaan (eli joskus 1910-luvulla) nuoret viettivät aikaa isoina joukkoina, tytöt ja pojat keskenään, urheillen, retkeillen, laulaen. Tämä oli hänen mielestään hyvä ja turvallinen tapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen.
Kiinnostavaa kyllä, olen lukenut Kotilieden Isoäiti-nimimerkin takana olleen Katri Bergströmin kirjoittaneen hiukan samansuuntaisia ajatuksia, lähes samoilla vuosiluvuilla. Että hänen nuoruudessaan nähtiin "laumoina", mikä oli tervettä ja turvallista, kun saattoi tutustua toiseen ilman läheisempää kanssakäymistä. Kun taas kahden kesken tapailu pakottaa suhteen heti tavallaan intiimimmäksi ja sitä täytyy heti arvioida sitä toista potentiaalisena kumppanina, ei vain ihmisenä.
Luulen että tuo vanhanaikainen ja saksalainen tapa olisi kovin hyvä nykyäänkin. Ei tarvitsisi heti päättää, onko sukupuolista kiinnostusta, ja tosiaan tutustuisi siihen ihmiseen ihmisenä ensin. Deittailu lisää hirveitä paineita kummallinen sukupuolelle, miehillä on (vähän kärjistäen) kova hinku päästä pukille, naisilla taas saada mies istumaan käsiensä päällä kun nainen yrittää selvittää käykö mies hänen lastensa isäksi.
Lisäksi tällä palstalla huomaa usein, etteivät ihmiset osaa suhtautua vastakkaiseen sukupuoleen ihmisinä, vaan täytyisi vaan saada nainen/mies kun muillakin on. Olisi hyvä jos tytöt ja pojat ja miehet ja naiset viettäisivät enemmän aikaa keskenään neutraaleissa ympyröissä, ilman että seksuaalisuus on koko ajan esillä.
Tietysti useimpien työpaikoilla on molempia, mutta ilmeisesti se ei riitä.
Tästä tuli mieleen, että joskus kuulemma kokoonnuttiin joukolla viettämään "jumihäitä". Ei se silloinkaan aina jäänyt viattomaan yhdessä makoiluun.