Lue keskustelun säännöt.
Miksi aikuisena ollaan niin sosiaalisesti erakkoja?
22.05.2022 |
Esim ei tervehditä naapuria, lapsen luokkatoverien vanhempia, tai oikeastaan ketään muutakaan jos nähdään sattumalta kaupungilla, siis muualla kuin normaalisti. Ellei kyseessä ole siis oikeasti kaveri/ystävä.
Sen sijaan esitetään ettei nähty, luimistellaan ja laitetaan lisää vauhtia. Katsotaan muualle, vaihdetaan suuntaa ja vältellään.
Lapsena ja teinnä muiden kohtaaminen oli paljon aidompaa. Mistä tämä johtuu? Onko vain suomijuttu?
Kommentit (99)
Tein juuri ihmiskevät-siivouksen. Lopputuloksena poistin ja estin neljä ihmistä yhteystiedoistani jotka saivat voimaan enimmäkseen pahoin.
Mitä vanhemmaksi tulen sen vähemmän minua haittaa olla kopea ja itseriittoinen, epäsosiaalinen yrmy. Maailmaan mahtuu monenlaista, miksi minun tulisi olla erityisen ystävällinen tai seurallinen?
Uusiin ihmisiin tutustuminen tietää usein vain harmeja ja riippaa monessa muodossa. Ei näin kaiken nähneenä 3-kymppisenä naisena enää halua eikä jaksa olla sillä tavalla maailmalle avoin kuin naiivina kaksikymppisenä. Mitä staattisempana elämä pysyy sen parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käytöstavat opitaan kotona.
Ei aina ihan itse opin.
Vierailija kirjoitti:
Tein juuri ihmiskevät-siivouksen. Lopputuloksena poistin ja estin neljä ihmistä yhteystiedoistani jotka saivat voimaan enimmäkseen pahoin.
Mitä vanhemmaksi tulen sen vähemmän minua haittaa olla kopea ja itseriittoinen, epäsosiaalinen yrmy. Maailmaan mahtuu monenlaista, miksi minun tulisi olla erityisen ystävällinen tai seurallinen?
Uusiin ihmisiin tutustuminen tietää usein vain harmeja ja riippaa monessa muodossa. Ei näin kaiken nähneenä 3-kymppisenä naisena enää halua eikä jaksa olla sillä tavalla maailmalle avoin kuin naiivina kaksikymppisenä. Mitä staattisempana elämä pysyy sen parempi.
Tarvitseeko sitä siivousta ihmisistä tehdä, poistuvat luonnostaan. Kannattaa muuten pitää nuoruuden ystävistä kiinni, vanhana ei enää ystävysty se on sellaista hyvää päivää mitä kuuluu sössötystä. Jos hyvin onnistaa, nuoruuden ystävä pysyy rinnalla, vaikka kaikki muu muuttuisi ja muut häipyisivät. Kallisarvoinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein juuri ihmiskevät-siivouksen. Lopputuloksena poistin ja estin neljä ihmistä yhteystiedoistani jotka saivat voimaan enimmäkseen pahoin.
Mitä vanhemmaksi tulen sen vähemmän minua haittaa olla kopea ja itseriittoinen, epäsosiaalinen yrmy. Maailmaan mahtuu monenlaista, miksi minun tulisi olla erityisen ystävällinen tai seurallinen?
Uusiin ihmisiin tutustuminen tietää usein vain harmeja ja riippaa monessa muodossa. Ei näin kaiken nähneenä 3-kymppisenä naisena enää halua eikä jaksa olla sillä tavalla maailmalle avoin kuin naiivina kaksikymppisenä. Mitä staattisempana elämä pysyy sen parempi.
Tarvitseeko sitä siivousta ihmisistä tehdä, poistuvat luonnostaan. Kannattaa muuten pitää nuoruuden ystävistä kiinni, vanhana ei enää ystävysty se on sellaista hyvää päivää mitä kuuluu sössötystä. Jos hyvin onnistaa, nuoruuden ystävä pysyy rinnalla, vaikka kaikki muu muuttuisi ja muut häipyisivät. Kallisarvoinen asia.
Riippuu ihan nuoruudenystävästä. Mulla on kaikki lapsuuden ja nuoruuden aikaiset ystävät jääneet. Ollaan tosin joidenkin kanssa edelleen Facebookissa kavereita, mutta ollaan kasvettu ja muututtu täysin erilaisiksi ihmisiksi. Arvomaailmat, kiinnostuksenkohteet jne aivan erilaisia. Ei meillä ole enää muuta yhteistä kuin muistot 1960-1980 -luvuilta.
Mulla on kolme erittäin hyvää ystävää. Yhteen heistä tutustuin 45-vuotiaana, toiseen 54-vuotiaana ja kolmanteen 60-vuotiaana eli viime syksynä. Ystävystyn yleensä hyvin hitaasti, joten tämä viimeisin ystävyyteni olikin yllätys, kun tapasin nk sielunsiskoni.
Minäkin olen ajatellut suursiivousta ihmisistä jotka tuovat enemmän huonoa oloa kuin hyvää. Minua kohtaan hyökkäsi ja haukkui juuri useampi läheinen.
Karmea totuus on, ettei minulle jää ketään, jos nämä poistan elämästäni.
Näillä mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen ajatellut suursiivousta ihmisistä jotka tuovat enemmän huonoa oloa kuin hyvää. Minua kohtaan hyökkäsi ja haukkui juuri useampi läheinen.
Karmea totuus on, ettei minulle jää ketään, jos nämä poistan elämästäni.
Näillä mennään.
mulla oli sama tilanne mutta jätin kaikki ne pas..t. siksi varmaan käyttäytyivätkin petollisesti kun tiesivät ettei mulla muita kavereita juuri ole. Mutta ennemmin yksin kuin huonossa seurassa. Niin kauan sinäkin joudut pilkattavaksi kun asialle teet jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vanhempana kaipaa niinkään kavereita vaan parisuhdetta. Juoksut on juostu, kotona viihtyy parhaimmin kahden kesken.
Miksi ne on aina naiset jotka näin sanoo? En tiedä ketään miestä, joka pesiytyisi kumppaninsa kanssa kotiin.
Itse haluaisin viettää aikaa kavereiden kanssa mutta ne nyhjää kotona miehen kanssa(ovat myös lapsettomia). Mihinkään ei voi mennä ilman miestä. En ymmärrä. Kyllä mullakin on mies mutta miksi siinä pitäisi roikkua koko ajan?
N30
jotkut ovat rakastuneita. Ei silloin muita tarvi eikä muut edes kiinnosta.
Uskoisin, että ainakin osasyynä on "sosiaalinen ähky". Yksilö joutuu kohtaamaan ja olemaan tekemisissä useiden ihmisten kanssa päivittäin. Sellaistenkin, joiden kanssa ei välttämättä edes haluaisi olla tekemisissä. Työelämä on muuttunut itsenäisestä puurtamisesta tiimityöksi, omat työhuoneet avokonttoreiksi. Vanhemmat joutuvat olemaan paljon enemmän tekemisissä päiväkodin ja koulun kanssa kuin vielä 50 vuotta sitten. Tarkoitan siis, että vanhempien tulee "osallistua". Lasten harrastuksissakin pitää osallistua kaikenlaiseen toimintaan. Uusia ihmisiä tulee elämään ja vanhoja poistuu, kun lähipiirissä pariudutaan ja erotaan. Yhä vähemmän ihmissuhteissa on enää niitä, jotka on ihan itse saanut valita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että ainakin osasyynä on "sosiaalinen ähky". Yksilö joutuu kohtaamaan ja olemaan tekemisissä useiden ihmisten kanssa päivittäin. Sellaistenkin, joiden kanssa ei välttämättä edes haluaisi olla tekemisissä. Työelämä on muuttunut itsenäisestä puurtamisesta tiimityöksi, omat työhuoneet avokonttoreiksi. Vanhemmat joutuvat olemaan paljon enemmän tekemisissä päiväkodin ja koulun kanssa kuin vielä 50 vuotta sitten. Tarkoitan siis, että vanhempien tulee "osallistua". Lasten harrastuksissakin pitää osallistua kaikenlaiseen toimintaan. Uusia ihmisiä tulee elämään ja vanhoja poistuu, kun lähipiirissä pariudutaan ja erotaan. Yhä vähemmän ihmissuhteissa on enää niitä, jotka on ihan itse saanut valita.
Kuinka tämä menee yhteen sen kanssa, että jo kaksi vuotta ollaan oltu omillamme, ihan itsekseen. Tehty etätöitä ja varottu muita ihmisiä. Nyt toki hetken saimme rauhoittua. Nyt tulee Afrikan uusia aaltoja kuudes vai joko seitsemäs aalto, plus apinarokko. Mökkiin kaikki ja ovet kiinni heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että ainakin osasyynä on "sosiaalinen ähky". Yksilö joutuu kohtaamaan ja olemaan tekemisissä useiden ihmisten kanssa päivittäin. Sellaistenkin, joiden kanssa ei välttämättä edes haluaisi olla tekemisissä. Työelämä on muuttunut itsenäisestä puurtamisesta tiimityöksi, omat työhuoneet avokonttoreiksi. Vanhemmat joutuvat olemaan paljon enemmän tekemisissä päiväkodin ja koulun kanssa kuin vielä 50 vuotta sitten. Tarkoitan siis, että vanhempien tulee "osallistua". Lasten harrastuksissakin pitää osallistua kaikenlaiseen toimintaan. Uusia ihmisiä tulee elämään ja vanhoja poistuu, kun lähipiirissä pariudutaan ja erotaan. Yhä vähemmän ihmissuhteissa on enää niitä, jotka on ihan itse saanut valita.
Kuinka tämä menee yhteen sen kanssa, että jo kaksi vuotta ollaan oltu omillamme, ihan itsekseen. Tehty etätöitä ja varottu muita ihmisiä. Nyt toki hetken saimme rauhoittua. Nyt tulee Afrikan uusia aaltoja kuudes vai joko seitsemäs aalto, plus apinarokko. Mökkiin kaikki ja ovet kiinni heti.
Ei läheskään kaikki ihmiset ole olleet etätöissä. Ja nythän on jo monessa työpaikassa palattu takaisin lähityöhön. Mä ajattelin asiaa myös vähän pidemmältä aikaväliltä kuin viimeiseltä kahdelta vuodelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunnista tuota ollenkaan ja olen viimeisten viiden vuoden aikana asunut sekä Helsingissä että pienellä paikkakunnalla. Tuttuja ihmisiä tervehditään ihan kuten ennenkin, olivat he sitten naapureita tai muita.
Kyläilyt sen sijaan ovat, onneksi, vähentyneet eikä ainakaan meille ole asiaa ellei tapaamisesta ole etukäteen sovittu. Kun työpäiväni päättyy (eli ihan kohta, kun pystyn sulkemaan koneen), lähden koiran kanssa metsään ja/tai pihatöihin. Lähes joka viikko on yhtenä tai useampana iltana kokouksia, alkavat vaihdellen klo 17-19 välillä ja kestävät tunnista yli kahteen tuntiin. On muut harrastukset ja kotityöt ja ruokaakin pitäisi tehdä. Eli ei kannata pölähtää pihaan ja odottaa, että ollaan kotona tai että on aikaa ottaa vieraita vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin jos vielä elää ruuhkavuosia keskittyy omiin asioihinsa. Joku satunnainen moikkailija lähinnä ihmetyttää.
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että ainakin osasyynä on "sosiaalinen ähky". Yksilö joutuu kohtaamaan ja olemaan tekemisissä useiden ihmisten kanssa päivittäin. Sellaistenkin, joiden kanssa ei välttämättä edes haluaisi olla tekemisissä. Työelämä on muuttunut itsenäisestä puurtamisesta tiimityöksi, omat työhuoneet avokonttoreiksi. Vanhemmat joutuvat olemaan paljon enemmän tekemisissä päiväkodin ja koulun kanssa kuin vielä 50 vuotta sitten. Tarkoitan siis, että vanhempien tulee "osallistua". Lasten harrastuksissakin pitää osallistua kaikenlaiseen toimintaan. Uusia ihmisiä tulee elämään ja vanhoja poistuu, kun lähipiirissä pariudutaan ja erotaan. Yhä vähemmän ihmissuhteissa on enää niitä, jotka on ihan itse saanut valita.
Kyllä tämä on ainakin yksi syy
Olen asiakaspalvelussa ja kun olen aktiivisesti palvellut ( =kuunnellut valitusta ja urputusta) 8 tuntia päivässä, niin ei jää voimia enää mihinkään kohtaamisiin.
Joskus tervehtiminenkin tuntuu vaatimukselta tai ainakin tuo pelon siitä että nyt pitää vielä jorista turhanpäiväisyyksiä , kun haluaisi vaan mennä kotiin ja olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni liittyy ikänäköön, näe noin 4 metrin päähän ok, sen kauemmas en. (en myöskään näe lähelle, mutta se ei kuulu tähän.)
Tien näen samana mössönä kuin ihmiset, mutta osaan kulkea niitä hyvin. En yleensä käytä laseja kulkiessani kaupungilla, ellei ole hyvin tuulista koska ne painavat nenänvartta ja korvia.
Jos joku tuttu on vaikka 6 metrin päässä minusta jää moikkaamatta. Läheiset tietävät tulla lähemmäksi tai moikata ensin. Mutta kaikki puolitutut jäävät varmaakin närkästyneinä "katvealueelle".
ikänäkö on sitä ettei näe lähelle.
Vierailija kirjoitti:
Tein juuri ihmiskevät-siivouksen. Lopputuloksena poistin ja estin neljä ihmistä yhteystiedoistani jotka saivat voimaan enimmäkseen pahoin.
Mitä vanhemmaksi tulen sen vähemmän minua haittaa olla kopea ja itseriittoinen, epäsosiaalinen yrmy. Maailmaan mahtuu monenlaista, miksi minun tulisi olla erityisen ystävällinen tai seurallinen?
Uusiin ihmisiin tutustuminen tietää usein vain harmeja ja riippaa monessa muodossa. Ei näin kaiken nähneenä 3-kymppisenä naisena enää halua eikä jaksa olla sillä tavalla maailmalle avoin kuin naiivina kaksikymppisenä. Mitä staattisempana elämä pysyy sen parempi.
Kaiken nähnyt kolmekymppinen :D
En tiedä, riippuu ihmisestäkin, mutta itseni kohdalla ehkä näin: Nuorena, varsinkin kun oli sinkku, etsi vielä omaa paikkaansa ja tapaansa elää, joten oli avoimempi kokeilemaan erilaisia asioita ja erilaisia ihmissuhteita. Kai se on ihan normaaliakin, että nuorena ei vielä tiedä mitä haluaa ja etsii elämäntapaansa ja -arvojaan jne. Vanhempana sitten tietää paremmin millaista elämää haluaa elää ja millaisten ihmisten kanssa olla ystävä, jää kaikki levottomana kylillä pyöriminen ja uusien tuttavuuksien solmiminen pois. On se vakiintunut elämänpiiri, jossa viettää aikaa. Eikä enää ahdistu siitä, että jotain jää muka kokematta jos ei vastaa jokaiseen kutsuun. Lisäksi varmaan monilla vaikuttaa sekin, että aikuisena on enemmän vastuita (työt, mahdolliset lapset ym.), joten ei ole aikaa eikä energiaa yhtä paljon sosialisointiin. Ja osaa myös arvostaa lepoa ja palautumista eri tavalla eikä ole tarvetta käyttää kaikkea ylimääräistä aikaa sosialisointiin. Ja vanhempana nyt muutenkin sietää univelkaa ja muuta tällaista huonommin kuin nuorempana.
Itselläni on hyvin vähän ystäviä, mutta ne vähät ovatkin sitten läheisiä. En kuitenkaan heitäkään tapaa kovin usein. Aloitusviestissä mainittu moikkaamattomuus ym. on sitten taas eri asia. Kyllä minä tervehdin naapureita rappukäytävässä ja tuttuja kadulla, se on ihan peruskohteliaisuutta. Mutta ei se tarkoita, että haluaisin heidän sydänystävänsä olla tai avautua heille elämästäni.
Tuskin auttaa kun ovat lähinnä eri Aasian alueilta.