Nuoren opiskelukavereista kome on tänä keväänä tehnyt itsemurhan

Näitä on tapahtunut aina. Naurettavaa syyttää asiasta terveysturvallisuuden eteen tehtyjä yhteisiä ja tärkeitä toimia. Jos nuorella on ongelmia, hän saattaa oireilla.

AP on liikuttuneessa mielentilassa eikä ymmärrä, ettei hänen oma kokemuksensa ole mikään yleistettävä totuus.

Pitää pelätä sotaa, laskevaa elintasoa, koronaa (siksi eristäytyä ja olla vastentahtoisesti etäopetuksessa) ja ilmastonmuutosta. Siinä on liikaa.

Ymmärrän. Itsekin opiskelin korkeakoulussa 2 vuotta etänä koronan takia itsemurhakuutiossa. Lähellä oli itselläkin. En kestä enää yhtään etäopiskelua/etätöitä tai lockdownia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.

Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.

Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on  itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman  tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.

Hienoa jos jossain sujuu noin!

Meidän kunnassa ei ole yhtäkään psykiatrista sairaanhoitajaa johon voisi ottaa yhteyttä suoraan. Suuren kysynnän vuoksi palveluun ohjautuvat kulkevat opiskelijahuollon tai opiskelijayerveydenhuollon tai terveyskeskuksen kautta, eli ensin pitää asioida siellä ja pähkäillä että tarvitseeko sittenkään. Jos sieltä päädytään tekemään lähete, se ohjautuu meillä tiimiin, joka käsittelee sen teoriassa viikon kuluessa saapumisesta, käytännössä tähän tahtiin ei pystytä. Lähetteen käsittelyn jälkeen asiakas asetetaan jonoon ja tästä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Jonotusaika on useita kuukausia, tällä hetkellä noin laittomat 4-5 kk. Tämä siis ennen kuin pääsee juttelemaan ensimmäistäkään kertaa mielenterveyden ammattilaisen kanssa. Itsetuhoiset ajatukset tai itsensä vahigoittaminen mainitaan 30-50 % lähetteissä, joten niitä ei voida valitettavasti priorisoida tai muut ei pääsisi koskaan. Siksi kirjeessä, jossa kerrotaan jonoon pääsemisessä, ohjeistetaan menemään tarvittaessa päivystykseen. Päivystykseen toki pääsee aina, mutta jos hetken kuunneltuasi hoitajan huokailua täysistä vastaanotto-osastoista myönnyt sanomaan että et sinä ehkä tänään itseäsi välttämättä tapa, niin palaudut siihen kuukausien mittaiseen jonoon. Kun tätä on tehnyt 3-6 kertaa niin alkaa usko loppua että päivystykseen hakeutuminen ja jonossa roikkuminen kannattaa, ja sitten tulee kokeiltua jotain muuta oman kärsimyksen lopettamiseksi.

Ei, tämä yhteiskunta ei jätä itse.mu.rh.aa hautovaa ihmistä akuutissa vaiheessa omilleen, tämähän on aivan puppua. Kuten ap, sinäkin jätät nyt jotain kertomatta. Joko psykiatriselle sairaanhoitajalle soitettaessa ei ole kunnolla selkeästi argumentoitu ääneen, että nyt on oikeasti hätätapaus tai sitten mitään hätää ei ole edes ollut vaan puhut nyt lievemmin masentuneesta nuoresta, joka on ehkä masentunut ja ahdistunut mutta ei sentään vielä oikeasti tap.ppamassa itseään. Minulla on tutina, että muokkaat oman kokemuksesi sopivaksi tähän keskusteluun mutta jätät kertomatta, miten vakava tilanteenne todellisuudessa oli (ei kovin vakava).

Meillä keskusteluaika järjestyi paljon lievemmässäkin tapauksessa. En sitten tiedä, miten paljon vaikuttaa se, että ihminen, joka soittaa on oikeasti hädissään (esim. kuten meidän tapauksessa itkee niin, ettei sanoistakaan saa selvää).

Minusta tuntuu taas tuntuu, ettet sinä oikein ymmärrä, ettei kovin monessa paikassa ole mitään psykiatrista sairaanhoitajaa jolle voi soittaa suoraan ja asiansa selittää.

Aina on jokin numero!

Sinä et taatusti ole edes selvittänyt oman terveyskeskuksesi tilannetta. Siellä kyllä löytyy taatusti sivuilta otsikko tai linkki Mielenterveyspalvelut. Sieltä löytyy numeroita, vaikka ei löytyisi suoraan nimikkeellä psykiatrinen sairaanhoitaja. Ehkä nyt ei kannataisi jumittaa siihen termiin vaan selvittää, millä termeillä siellä teillä päin puhutaan?

Ihan akuutissa hätätapauksessa voi soittaa jopa hätänumeroon 118.

Täällä on iloisesti pullat ja vellit sekaisin. Ihmiset puhuvat ketjussa vakavista akuuteista tilanteista, joissa it.se.murha on jo lähes tosiasia (tekoväline on jo kädessä) ja sitten taas siitä, että nuori on epämääräisesti ahdistunut ja raapii päätää ja lakkaa kynsiään ja sanoo, että joo, kyl mä oikeestaan voisi vaiks tap.ppaa itseni, emmä tiedä... ja sitten kaikki vaikeusasteet siitä välistä. Eikö se nyt ole selvä, etteivät nämä kaikki harmaan asteet ole yhteismitallisia ja tärkeysjärjestys on pakko olla?

Väitän, että jos joku soittaa vaikka edes terveyskeskuksen perusajanvaraus-numeroon ja väline on jo kädessä, aivan taatusti aika järjestyy, muu olisi aivan hullua!

Ongelmahan on sekin, että osa teineistä vain puhuu sanoittaakseen pahaa mieltään ilman aikomustakaan koskaan tehdä itselleen mitään, kyse on enemmän ikään kuuluvasta draamailusta.

JOs sulla tai nuorellasi on oikeasti hätä, sun on osattava ilmaista se soittaessasi. Kerro esim. jokin konkreettinen tilanne, missä nuori on jo ollut lääkkeet kädessä ja saiti viime hetkessä tilanteen estettyä. Mutta onko teillä ollut sellaista? Vai onko vain epämääräistä puhetta ja yleistä masista ja pahaa mieltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä väitän että yhteiskunnassa on vikaa jos nuorilla on paha olla ja ihmisillä yleensäkin

Tätä se curling-vanhemmuus teettää. Kun aina on lapsen ja nuoren tieltä kaikki esteet ja vaikeudet raivattu pois eikä ole opetettu miten selvitään epäonnistumisista sun muista vaikeuksista elämä kosahtaa ensimmäiseen vaikeuteen, jota vanhemmat ei voi auttaa.

Naapurin perheessä kaksi neljästä lapsesta on tehnyt itsemurhan viimeisen kolmen vuoden sisään. Päällisin puolin aivan tavallinen perhe ja nämä vanhimmat lapset oli jo omillaan

Nämähän monesti menee aaltoina perheittäin ja paikkakunnittain. Kun yksi keksii tämän ratkaisun ongelmiinsa , toiset seuraa esimerkkiä.

Mitenkä nuorten itsemurhat liittyvät johonkin curlingvanhemmuuteen? Jo on kaukaa haettu juttu. Nuoruus on se elämänvaihe, missä eniten tapahtuu itsemurhia, ihan vanhemmista riippumatta. Tuon ikäinen jo kotoaan irtaantunut ihminen ei ole enää vanhemmistaan riippuvainen. Psykiatriassakin lakattiin jo vuosikymmeniä sitten aina syyttämästä äitisuhdetta kaikesta. Lakkaa toki sinäkin, hyvä ihminen sentään.

Se elämän ja vaikeuksien sietokyky ja ongelmien käsittely opitaan lapsesta lähtien siellä kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun molemmilta nuorilta on kaveri tehnyt itsem*rhan. 2 menetettyä elämää, omaisten ja ystävien loputon suru.

Kuka pitäisi huolta suomalaisista nuorista? Tavallinen teini-ikäinen ongelmineen näyttää jäävän johonkin välimaastoon, jossa kukaan päättäjä ei kiinnostu auttamaan.

Miten niin? Ainoa, joista välitetään, on nuoret ja lapset!. Vanhuksethan ne ovat se joukko, josta kukaan ei jaksa kiinnostua, heissä kuin ei ole vastaavaa hehkeää vetovoimaa poliitikolle kuin nuorista ja lapsista puhumisessa on. Ja ehkä pahiten väliinputoajia ovat miehet, joista kukaan ei jaksa kohkata, koska heidän oletetaan edelleen pitävän itse huolta asioistaan.

Niin, onhan siinä tietysti se ero, että koronaviruksen riskiryhmävanhuksilla on takana elämää + 80 vuotta ja monilla jo valmiiksi sellaisia sairauksia ja toimintakykyrajoitteita, joiden vuoksi elämä ei ole kovin hääviä. Lapsilla ja nuorilla elämä on vasta edessä. 

Sopisiko sulle todella, että panostettaisiin heihin, joilla on elämä edessä?

Esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö lyhentää eliniän ennustetta jotain 30 vuotta. Vaikkapa 25-vuotias kaksisuuntaisen diagnoosilla todennäköisemmin omaa vähemmän eliniän ennustetta kuin perusterve 50-vuotias, joten tällä logiikalla kannattaa satsata vireän viisikymppisen huoltoon, koska hänellähän on todennäköisesti enemmän elämää jäljellä.

Kunnon päihdekoukussa elävien elinaikaennuste ei ylitä ainakaan viittäkymppiä, joten samalla logiikalla sellaisiin hukkapaloihin ei kannata mitään hassata, 65-vuotiailla on enemmän hyviä ja parempia vuosia edessään.

Samoin nuo ap::n aloituksessaan mainitsemat tyypit - silkkaa rahanhukkaahan heihin olisi ollut panostaa.

Panostetaan heihin, joilla on elämä edessä! 💪🏻 Tätähän sä halusit, eiksniin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.

Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.

Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on  itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman  tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.

Hienoa jos jossain sujuu noin!

Meidän kunnassa ei ole yhtäkään psykiatrista sairaanhoitajaa johon voisi ottaa yhteyttä suoraan. Suuren kysynnän vuoksi palveluun ohjautuvat kulkevat opiskelijahuollon tai opiskelijayerveydenhuollon tai terveyskeskuksen kautta, eli ensin pitää asioida siellä ja pähkäillä että tarvitseeko sittenkään. Jos sieltä päädytään tekemään lähete, se ohjautuu meillä tiimiin, joka käsittelee sen teoriassa viikon kuluessa saapumisesta, käytännössä tähän tahtiin ei pystytä. Lähetteen käsittelyn jälkeen asiakas asetetaan jonoon ja tästä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Jonotusaika on useita kuukausia, tällä hetkellä noin laittomat 4-5 kk. Tämä siis ennen kuin pääsee juttelemaan ensimmäistäkään kertaa mielenterveyden ammattilaisen kanssa. Itsetuhoiset ajatukset tai itsensä vahigoittaminen mainitaan 30-50 % lähetteissä, joten niitä ei voida valitettavasti priorisoida tai muut ei pääsisi koskaan. Siksi kirjeessä, jossa kerrotaan jonoon pääsemisessä, ohjeistetaan menemään tarvittaessa päivystykseen. Päivystykseen toki pääsee aina, mutta jos hetken kuunneltuasi hoitajan huokailua täysistä vastaanotto-osastoista myönnyt sanomaan että et sinä ehkä tänään itseäsi välttämättä tapa, niin palaudut siihen kuukausien mittaiseen jonoon. Kun tätä on tehnyt 3-6 kertaa niin alkaa usko loppua että päivystykseen hakeutuminen ja jonossa roikkuminen kannattaa, ja sitten tulee kokeiltua jotain muuta oman kärsimyksen lopettamiseksi.

Ei, tämä yhteiskunta ei jätä itse.mu.rh.aa hautovaa ihmistä akuutissa vaiheessa omilleen, tämähän on aivan puppua. Kuten ap, sinäkin jätät nyt jotain kertomatta. Joko psykiatriselle sairaanhoitajalle soitettaessa ei ole kunnolla selkeästi argumentoitu ääneen, että nyt on oikeasti hätätapaus tai sitten mitään hätää ei ole edes ollut vaan puhut nyt lievemmin masentuneesta nuoresta, joka on ehkä masentunut ja ahdistunut mutta ei sentään vielä oikeasti tap.ppamassa itseään. Minulla on tutina, että muokkaat oman kokemuksesi sopivaksi tähän keskusteluun mutta jätät kertomatta, miten vakava tilanteenne todellisuudessa oli (ei kovin vakava).

Meillä keskusteluaika järjestyi paljon lievemmässäkin tapauksessa. En sitten tiedä, miten paljon vaikuttaa se, että ihminen, joka soittaa on oikeasti hädissään (esim. kuten meidän tapauksessa itkee niin, ettei sanoistakaan saa selvää).

Minusta tuntuu taas tuntuu, ettet sinä oikein ymmärrä, ettei kovin monessa paikassa ole mitään psykiatrista sairaanhoitajaa jolle voi soittaa suoraan ja asiansa selittää.

Aina on jokin numero!

Sinä et taatusti ole edes selvittänyt oman terveyskeskuksesi tilannetta. Siellä kyllä löytyy taatusti sivuilta otsikko tai linkki Mielenterveyspalvelut. Sieltä löytyy numeroita, vaikka ei löytyisi suoraan nimikkeellä psykiatrinen sairaanhoitaja. Ehkä nyt ei kannataisi jumittaa siihen termiin vaan selvittää, millä termeillä siellä teillä päin puhutaan?

Ihan akuutissa hätätapauksessa voi soittaa jopa hätänumeroon 118.

Täällä on iloisesti pullat ja vellit sekaisin. Ihmiset puhuvat ketjussa vakavista akuuteista tilanteista, joissa it.se.murha on jo lähes tosiasia (tekoväline on jo kädessä) ja sitten taas siitä, että nuori on epämääräisesti ahdistunut ja raapii päätää ja lakkaa kynsiään ja sanoo, että joo, kyl mä oikeestaan voisi vaiks tap.ppaa itseni, emmä tiedä... ja sitten kaikki vaikeusasteet siitä välistä. Eikö se nyt ole selvä, etteivät nämä kaikki harmaan asteet ole yhteismitallisia ja tärkeysjärjestys on pakko olla?

Väitän, että jos joku soittaa vaikka edes terveyskeskuksen perusajanvaraus-numeroon ja väline on jo kädessä, aivan taatusti aika järjestyy, muu olisi aivan hullua!

Ongelmahan on sekin, että osa teineistä vain puhuu sanoittaakseen pahaa mieltään ilman aikomustakaan koskaan tehdä itselleen mitään, kyse on enemmän ikään kuuluvasta draamailusta.

JOs sulla tai nuorellasi on oikeasti hätä, sun on osattava ilmaista se soittaessasi. Kerro esim. jokin konkreettinen tilanne, missä nuori on jo ollut lääkkeet kädessä ja saiti viime hetkessä tilanteen estettyä. Mutta onko teillä ollut sellaista? Vai onko vain epämääräistä puhetta ja yleistä masista ja pahaa mieltä?

Mitä se numeroon soittaminen hyödyttää kun otetaan tarkkailuun ehkä pariksi päiväksi ja sitten joutuu taas omilleen, ehkä terapia-aika varattuna kuukauden päähän? Vaikka akuutti tilanne olisikin ohi niin se ei estä etteikö se tulisi heti uudestaan. Jos koulumatkalla on järvi niin sinne on helppo hypätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun nuoreni taas opiskelee AMK:n monimuodossa ja on mun seuranani täällä etäkonttorissa päivät pitkät. Toisinaan hän kysyy minulta apua johonkin ja monesti syödään yhteinen lounas, ihan aina ei aikataulut mene yksiin.

Toisenlaisiakin tarinoita on.

Eli ei itsenäisty.

Parempaa tuo on kuin totaalinen yksinäisyys, masennus ja tarkoituksettomuuden tunne.

Vanhempien kannattaa olla supertarkkana ja aktiivisesti mukana lapsen elämässä ainakin noin 25 vuotiaaksi asti. Ei koskaan syyllistäen vaan valmentavasti ohjaten ja lapsen parasta ajatellen.

Nykyisin ihmiset ovat heikkoja vätyksiä, miettikää millaisia ongelmia oli niillä jotka syntyivät 1910-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä väitän että yhteiskunnassa on vikaa jos nuorilla on paha olla ja ihmisillä yleensäkin

Tätä se curling-vanhemmuus teettää. Kun aina on lapsen ja nuoren tieltä kaikki esteet ja vaikeudet raivattu pois eikä ole opetettu miten selvitään epäonnistumisista sun muista vaikeuksista elämä kosahtaa ensimmäiseen vaikeuteen, jota vanhemmat ei voi auttaa.

Naapurin perheessä kaksi neljästä lapsesta on tehnyt itsemurhan viimeisen kolmen vuoden sisään. Päällisin puolin aivan tavallinen perhe ja nämä vanhimmat lapset oli jo omillaan

Nämähän monesti menee aaltoina perheittäin ja paikkakunnittain. Kun yksi keksii tämän ratkaisun ongelmiinsa , toiset seuraa esimerkkiä.

Mitenkä nuorten itsemurhat liittyvät johonkin curlingvanhemmuuteen? Jo on kaukaa haettu juttu. Nuoruus on se elämänvaihe, missä eniten tapahtuu itsemurhia, ihan vanhemmista riippumatta. Tuon ikäinen jo kotoaan irtaantunut ihminen ei ole enää vanhemmistaan riippuvainen. Psykiatriassakin lakattiin jo vuosikymmeniä sitten aina syyttämästä äitisuhdetta kaikesta. Lakkaa toki sinäkin, hyvä ihminen sentään.

Se elämän ja vaikeuksien sietokyky ja ongelmien käsittely opitaan lapsesta lähtien siellä kotona.

Kautta historian osa nuorista on varmaan aina tuntenut elämä tuskaa. Lapsille kerrotaan usein herttaisia satuja elämästä, mutta nuorena ihminen usein alkaa havaita selkeämmin elämän epäkohtia, epäreiluutta, valheita yms. Se tekee elämästä vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin ihmiset ovat heikkoja vätyksiä, miettikää millaisia ongelmia oli niillä jotka syntyivät 1910-luvulla.

1910-luvulla ihmiset elivät nykypäivää kuten nytkin. He ehkä vertasivat elämäänsä edellisten sukupolvien elämään ja ajattelivat elävänsä modernia aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Itsekin opiskelin korkeakoulussa 2 vuotta etänä koronan takia itsemurhakuutiossa. Lähellä oli itselläkin. En kestä enää yhtään etäopiskelua/etätöitä tai lockdownia.

Miksi sä käkit 2 v siellä itsemurhakuutiossa??? Oisit painunut ulos!! Lähtenyt liikkeelle!!! Ei kukaan sultakaan kieltänyt ihan vaikka kävelylenkille lähtöä.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin ihmiset ovat heikkoja vätyksiä, miettikää millaisia ongelmia oli niillä jotka syntyivät 1910-luvulla.

Perheen isä ajoi kännissä vaimon ja lapset harvase päivä hankeen kun ei ollut saanut apua MT-ongelmiinsa. Hohdokasta.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Itsekin opiskelin korkeakoulussa 2 vuotta etänä koronan takia itsemurhakuutiossa. Lähellä oli itselläkin. En kestä enää yhtään etäopiskelua/etätöitä tai lockdownia.

Mutta saithan sinä ulkoilla ja nähdä kavereita ulkona koulupäivien jälkeen, käydä kaupassa, kaupungilla, jne. Eihän se ollut kiellettyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.

Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.

Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on  itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman  tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.

No kerro nyt hyvä ihminen alkuun vaikka se, että missä on joku psykiatrisen sairaanhoitajan linja, jolle voi vaan soittaa! Meillä Pirkanmaalla sellaista ei ainakaan ole. 

Mikä ihmeen linja? Terveyskeskuksilla on nettisivut ja sieltä löytyy psykiatrinen sairaanhoitaja. Meillä täällä päin psykiatriselle sairaanhoitajalle on ihan jopa kännykkänumero. Siihen kun soittaa, hän antaa ajan. Eikä siis mitään linjaa ole (mistä edes sait tuollaista päähäsi) vaan ihan normisti voi soittaa. Ja toki jos psykiatrisella sairaanhoitajalla on aikaa, hän kuuntelee jo ekan puhelun aikana, mitä huolta on sydämellä, mutta useimmiten sinä vaiheessa annetaan vasta aika tapaamiseen. Omassa tapauksessa se järjestyi seuraavalle viikolle mutta noin vakavassa tapauksessa järjestyy varmasti nopeamminkin. Ne auttava puhelin -linjat ovat sitten erikseen, ja sellaisten numeroitakin löytää netistä. Kyllä teidän nuorelle apua löytyy, eikä tarvitse nähdä kovasti edes vaivaa. Etsi nyt heti se psykiatrisen sairaanhoitajan nro ja soittakaa jo huomenna. Siitä se lähtee.

Joo katsos ihan puhelinlinjaa tarkoitan. Tampereen kaupungin verkkosivuilla ei ole mitään psykiatristen sairaanhoitajien puhelinnumeroita, joihin voisi "ihan normisti soittaa". 

Olen itse psykiatrinen sairaanhoitaja keskisuuressa kaupungissa ja minulle ei löydy mistään suoraa puhelinnumeroa. Meille ohjaudutaan terveyskeskuksen kautta. Terveyskeskukseen ajan saat soittamalla keskitettyyn ajanvaraukseen, ajan saat asiasta riippuen 1-3 kk kuluttua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.

Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.

Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on  itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman  tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.

Hienoa jos jossain sujuu noin!

Meidän kunnassa ei ole yhtäkään psykiatrista sairaanhoitajaa johon voisi ottaa yhteyttä suoraan. Suuren kysynnän vuoksi palveluun ohjautuvat kulkevat opiskelijahuollon tai opiskelijayerveydenhuollon tai terveyskeskuksen kautta, eli ensin pitää asioida siellä ja pähkäillä että tarvitseeko sittenkään. Jos sieltä päädytään tekemään lähete, se ohjautuu meillä tiimiin, joka käsittelee sen teoriassa viikon kuluessa saapumisesta, käytännössä tähän tahtiin ei pystytä. Lähetteen käsittelyn jälkeen asiakas asetetaan jonoon ja tästä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Jonotusaika on useita kuukausia, tällä hetkellä noin laittomat 4-5 kk. Tämä siis ennen kuin pääsee juttelemaan ensimmäistäkään kertaa mielenterveyden ammattilaisen kanssa. Itsetuhoiset ajatukset tai itsensä vahigoittaminen mainitaan 30-50 % lähetteissä, joten niitä ei voida valitettavasti priorisoida tai muut ei pääsisi koskaan. Siksi kirjeessä, jossa kerrotaan jonoon pääsemisessä, ohjeistetaan menemään tarvittaessa päivystykseen. Päivystykseen toki pääsee aina, mutta jos hetken kuunneltuasi hoitajan huokailua täysistä vastaanotto-osastoista myönnyt sanomaan että et sinä ehkä tänään itseäsi välttämättä tapa, niin palaudut siihen kuukausien mittaiseen jonoon. Kun tätä on tehnyt 3-6 kertaa niin alkaa usko loppua että päivystykseen hakeutuminen ja jonossa roikkuminen kannattaa, ja sitten tulee kokeiltua jotain muuta oman kärsimyksen lopettamiseksi.

Ei, tämä yhteiskunta ei jätä itse.mu.rh.aa hautovaa ihmistä akuutissa vaiheessa omilleen, tämähän on aivan puppua. Kuten ap, sinäkin jätät nyt jotain kertomatta. Joko psykiatriselle sairaanhoitajalle soitettaessa ei ole kunnolla selkeästi argumentoitu ääneen, että nyt on oikeasti hätätapaus tai sitten mitään hätää ei ole edes ollut vaan puhut nyt lievemmin masentuneesta nuoresta, joka on ehkä masentunut ja ahdistunut mutta ei sentään vielä oikeasti tap.ppamassa itseään. Minulla on tutina, että muokkaat oman kokemuksesi sopivaksi tähän keskusteluun mutta jätät kertomatta, miten vakava tilanteenne todellisuudessa oli (ei kovin vakava).

Meillä keskusteluaika järjestyi paljon lievemmässäkin tapauksessa. En sitten tiedä, miten paljon vaikuttaa se, että ihminen, joka soittaa on oikeasti hädissään (esim. kuten meidän tapauksessa itkee niin, ettei sanoistakaan saa selvää).

Minusta tuntuu taas tuntuu, ettet sinä oikein ymmärrä, ettei kovin monessa paikassa ole mitään psykiatrista sairaanhoitajaa jolle voi soittaa suoraan ja asiansa selittää.

Aina on jokin numero!

Sinä et taatusti ole edes selvittänyt oman terveyskeskuksesi tilannetta. Siellä kyllä löytyy taatusti sivuilta otsikko tai linkki Mielenterveyspalvelut. Sieltä löytyy numeroita, vaikka ei löytyisi suoraan nimikkeellä psykiatrinen sairaanhoitaja. Ehkä nyt ei kannataisi jumittaa siihen termiin vaan selvittää, millä termeillä siellä teillä päin puhutaan?

Ihan akuutissa hätätapauksessa voi soittaa jopa hätänumeroon 118.

Täällä on iloisesti pullat ja vellit sekaisin. Ihmiset puhuvat ketjussa vakavista akuuteista tilanteista, joissa it.se.murha on jo lähes tosiasia (tekoväline on jo kädessä) ja sitten taas siitä, että nuori on epämääräisesti ahdistunut ja raapii päätää ja lakkaa kynsiään ja sanoo, että joo, kyl mä oikeestaan voisi vaiks tap.ppaa itseni, emmä tiedä... ja sitten kaikki vaikeusasteet siitä välistä. Eikö se nyt ole selvä, etteivät nämä kaikki harmaan asteet ole yhteismitallisia ja tärkeysjärjestys on pakko olla?

Väitän, että jos joku soittaa vaikka edes terveyskeskuksen perusajanvaraus-numeroon ja väline on jo kädessä, aivan taatusti aika järjestyy, muu olisi aivan hullua!

Ongelmahan on sekin, että osa teineistä vain puhuu sanoittaakseen pahaa mieltään ilman aikomustakaan koskaan tehdä itselleen mitään, kyse on enemmän ikään kuuluvasta draamailusta.

JOs sulla tai nuorellasi on oikeasti hätä, sun on osattava ilmaista se soittaessasi. Kerro esim. jokin konkreettinen tilanne, missä nuori on jo ollut lääkkeet kädessä ja saiti viime hetkessä tilanteen estettyä. Mutta onko teillä ollut sellaista? Vai onko vain epämääräistä puhetta ja yleistä masista ja pahaa mieltä?

Mitä se numeroon soittaminen hyödyttää kun otetaan tarkkailuun ehkä pariksi päiväksi ja sitten joutuu taas omilleen, ehkä terapia-aika varattuna kuukauden päähän? Vaikka akuutti tilanne olisikin ohi niin se ei estä etteikö se tulisi heti uudestaan. Jos koulumatkalla on järvi niin sinne on helppo hypätä.

Ei muuten ole. Siinähän se onkin. It.se.mur.haa on erittäin vaikea tehdä. Mietipä itseäsi ihan oikeasti seisomaan järven rannassa ja kävelemään sitä masentavan matalaa järveä eteenpäin vaatteet päällä. Tunnet itsesi vain hölmöksi siinä vaiheessa... ja kun viimeinkin alkaa löytyä vähän edes syvempää vettä, sun on niin kylmä ja nenä vuotaa ja vi....ttaa, että sä haluat vain kotiin surffailee . Nälkäkin on. Tai jos yrität edelleen hukuttautua, et edes tiedä, miten saisit itsesi pysymään pinnan alla ja pullahtelet kuin korkki pintaan ja taas palelee ja sittenhän joku jo huutaa rannalla, että mikä hätänä ja käteen jää vaan tyhmä häpeä.

Ihan oikeasti, aina välillä täälläkin ihmiset kyselee, että mikä olisi helppo ja varma tapa hoitaa homma. Ja näitä kysellään siksi, kun niitä keinoja on niin vaikea löytää. Mielikuvituksissa kaikki on helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille koronarajoitusten vaatijoille ja laatijoille. Tämä on vasta alkua.

Ai että sinusta ei rajoituksia olisi pitänyt olla? Ihan hullu väite. Onneksi oli, niin minä ja moni muu olemme hengissä! 

Itsemurhaan päätyneillä hiukan isompia ongelmia kuin koronarajoitukset.

Ja on myös vastuuntuntoisia nuoria, joille muidenkin kuin oma henki on tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsilla liian helppo elämä nykyisin kun noin ottaa raskaasti? Eihän niitä ole edes kotona piesty eikä lytätty itsetuntoa, jätetetty sairauksia hoitamatta ja hylätty pärjäämään itsekseen. Ennen se oli ihan normi, että masensi ja oli paha olla. Niin kuuluikin olla. Silti piti puskea vaan.

Olen miettinyt, että silloin oli pakkokin löytää keinoja pahan olon kanssa selviämiseen. Jos olisit jollekin kertonut niin haukut olisit saanut ja hullun maineen. Itse esim. vaeltelin metsissä, istuin merenrannassa ja kirjoitin päiväkirjaa ja vaan kestin tuskaiset tunteet.

Ei ollut tarjolla lääkkeitä eikä ymmärtävää mielenterveyshoitajaa.

Kumpi sitten parempi? Joku keskitie näille varmaan pitäisi löytää.

No eihän tämä aloitus ole tosi. Jos oikeasti jonkun luokalta lyhyen ajan sisältä jopa kolme tekisi its.e. murhan, siitähän tehtäisiin tutkinta ja ehkä jopa poliisitutkinta. Miettikää nyt hyvänen aika. jo  yksi tapaus olisi järkyttävä mutta että kolme lyhyen ajan sisään. Jos omalla työpaikalla olisi käynyt noin, ette taatusti puhuisi asiasta tuollaiseen sävyyn kuin ap, joka vain huokaiee, että yksinäisyys on tragedia nuorille..,, kyllä se sävy olisi ihan toinen... kauhistunut, järkyttynyt, vihainenkin siitä, että miten jossain koulussa voi tapahtua tuollaista.