Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Nuoren opiskelukavereista kome on tänä keväänä tehnyt itsemurhan
22.05.2022 |
Nuorten pahoinvointi on ilmeisesti nyt huipussaan. Meidän nuori päätti ottaa välivuoden nyt opinnoista. Etäopiskelu uuvuutti hänet syvästi, eikä he ryhmäytyneet koronan vuoksi ollenkaan. Hän syö nyt masennuslääkkeitä ja lepää täällä kotona. Surettaa tytäreni puolesta niin kovasti. Lisäksi hänen kolme tuttavaa etäopiskelivat yksin vieraalla paikkakunnalla ja opiskelupaineet ja yksinäisyys ajoivat umpikujaan ja itsemurhaan.
Tuntuu, että tänä keväänä on tapahtunut niin paljon surullisia juttuja noiden etäopintoihin unohdettujen korkeakouluopiskelijoiden kohdalla. Äitinä kannan suurta huolta noista nuorista.
Kommentit (198)
Onko lapsilla liian helppo elämä nykyisin kun noin ottaa raskaasti? Eihän niitä ole edes kotona piesty eikä lytätty itsetuntoa, jätetetty sairauksia hoitamatta ja hylätty pärjäämään itsekseen. Ennen se oli ihan normi, että masensi ja oli paha olla. Niin kuuluikin olla. Silti piti puskea vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä väitän että yhteiskunnassa on vikaa jos nuorilla on paha olla ja ihmisillä yleensäkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.
Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.
Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.
Hienoa jos jossain sujuu noin!
Meidän kunnassa ei ole yhtäkään psykiatrista sairaanhoitajaa johon voisi ottaa yhteyttä suoraan. Suuren kysynnän vuoksi palveluun ohjautuvat kulkevat opiskelijahuollon tai opiskelijayerveydenhuollon tai terveyskeskuksen kautta, eli ensin pitää asioida siellä ja pähkäillä että tarvitseeko sittenkään. Jos sieltä päädytään tekemään lähete, se ohjautuu meillä tiimiin, joka käsittelee sen teoriassa viikon kuluessa saapumisesta, käytännössä tähän tahtiin ei pystytä. Lähetteen käsittelyn jälkeen asiakas asetetaan jonoon ja tästä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Jonotusaika on useita kuukausia, tällä hetkellä noin laittomat 4-5 kk. Tämä siis ennen kuin pääsee juttelemaan ensimmäistäkään kertaa mielenterveyden ammattilaisen kanssa. Itsetuhoiset ajatukset tai itsensä vahigoittaminen mainitaan 30-50 % lähetteissä, joten niitä ei voida valitettavasti priorisoida tai muut ei pääsisi koskaan. Siksi kirjeessä, jossa kerrotaan jonoon pääsemisessä, ohjeistetaan menemään tarvittaessa päivystykseen. Päivystykseen toki pääsee aina, mutta jos hetken kuunneltuasi hoitajan huokailua täysistä vastaanotto-osastoista myönnyt sanomaan että et sinä ehkä tänään itseäsi välttämättä tapa, niin palaudut siihen kuukausien mittaiseen jonoon. Kun tätä on tehnyt 3-6 kertaa niin alkaa usko loppua että päivystykseen hakeutuminen ja jonossa roikkuminen kannattaa, ja sitten tulee kokeiltua jotain muuta oman kärsimyksen lopettamiseksi.
Masennuslääkkeet saa kyllä nopeasti. Avun sai meidän nuori nopeasti mutta nyt tökkii kun on 18v. Ollaan kuitenkin aika hyvin päästy eteenpäin.
Oli nuorten psykiatrisella 2 viikkoa ja varmaan siellä tajusi kuitenkin kodin arvon.
Kohtelias on ja ei ole vaaraksi muille eikä käytä päihteitä niin hänen oli vaikea päästä osastolle.
Jotenkin vaan päätti että ulkoilee kolmesti päivässä eli eteenpäin mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä ikävää elämää pitäisi sietää useampi vuosi putkeen. Tervetuloa aikuisten maailmaan.
Mitä ikävää elämää? Aikuisen elämähän on mukavaa, jos sen sellaiseksi tekee. Joskus voi tietysti olla rajoitteita, joihin ei voi vaikuttaa (esim. vakava sairastuminen ja sen myötä talousongelmat), mutta harvemmin näin.
Nuoria kohtaan tunnen tosi suurta sympatiaa näiden korona-aikojen jälkeen. Tapasin juuri eräissä juhlissa miehen sukulaistyttöä, joka opiskelee toista vuotta yliopistossa ja on käynyt livenä yliopistolla kuusi kertaa. Kehenkään ei ole tutustunut, aika menee Netflixiä katsoessa ja viikonloppuisin lukioaikaisten kavereiden kanssa.
Olisipa minunkin aikanani opiskelu ollut tuollaista. Introvertille tuo on parasta ikinä.
Mä ajattelin ihan samaa. Olen kateellinen näille, että kylläpä järjestyi nopeasti etäopiskelumahdollisuus, vaikka silloin kun minä opiskelin, oltiin niin nyreitä että. Pakottiin kaikki samaan muottiin. Noh, kun tässä (toivottavasti, vaikka syksystä ei tiedä ja apinarutto voi yllättää) päästään normaalimpaan elämään kiinni, niin jäisi kuitenkin opiskelumaailmaan vaihtoehto opiskella joko lähinä tai etänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.
Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.
Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.
Hienoa jos jossain sujuu noin!
Meidän kunnassa ei ole yhtäkään psykiatrista sairaanhoitajaa johon voisi ottaa yhteyttä suoraan. Suuren kysynnän vuoksi palveluun ohjautuvat kulkevat opiskelijahuollon tai opiskelijayerveydenhuollon tai terveyskeskuksen kautta, eli ensin pitää asioida siellä ja pähkäillä että tarvitseeko sittenkään. Jos sieltä päädytään tekemään lähete, se ohjautuu meillä tiimiin, joka käsittelee sen teoriassa viikon kuluessa saapumisesta, käytännössä tähän tahtiin ei pystytä. Lähetteen käsittelyn jälkeen asiakas asetetaan jonoon ja tästä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Jonotusaika on useita kuukausia, tällä hetkellä noin laittomat 4-5 kk. Tämä siis ennen kuin pääsee juttelemaan ensimmäistäkään kertaa mielenterveyden ammattilaisen kanssa. Itsetuhoiset ajatukset tai itsensä vahigoittaminen mainitaan 30-50 % lähetteissä, joten niitä ei voida valitettavasti priorisoida tai muut ei pääsisi koskaan. Siksi kirjeessä, jossa kerrotaan jonoon pääsemisessä, ohjeistetaan menemään tarvittaessa päivystykseen. Päivystykseen toki pääsee aina, mutta jos hetken kuunneltuasi hoitajan huokailua täysistä vastaanotto-osastoista myönnyt sanomaan että et sinä ehkä tänään itseäsi välttämättä tapa, niin palaudut siihen kuukausien mittaiseen jonoon. Kun tätä on tehnyt 3-6 kertaa niin alkaa usko loppua että päivystykseen hakeutuminen ja jonossa roikkuminen kannattaa, ja sitten tulee kokeiltua jotain muuta oman kärsimyksen lopettamiseksi.
Ei, tämä yhteiskunta ei jätä itse.mu.rh.aa hautovaa ihmistä akuutissa vaiheessa omilleen, tämähän on aivan puppua. Kuten ap, sinäkin jätät nyt jotain kertomatta. Joko psykiatriselle sairaanhoitajalle soitettaessa ei ole kunnolla selkeästi argumentoitu ääneen, että nyt on oikeasti hätätapaus tai sitten mitään hätää ei ole edes ollut vaan puhut nyt lievemmin masentuneesta nuoresta, joka on ehkä masentunut ja ahdistunut mutta ei sentään vielä oikeasti tap.ppamassa itseään. Minulla on tutina, että muokkaat oman kokemuksesi sopivaksi tähän keskusteluun mutta jätät kertomatta, miten vakava tilanteenne todellisuudessa oli (ei kovin vakava).
Meillä keskusteluaika järjestyi paljon lievemmässäkin tapauksessa. En sitten tiedä, miten paljon vaikuttaa se, että ihminen, joka soittaa on oikeasti hädissään (esim. kuten meidän tapauksessa itkee niin, ettei sanoistakaan saa selvää).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.
Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.
Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.
No kerro nyt hyvä ihminen alkuun vaikka se, että missä on joku psykiatrisen sairaanhoitajan linja, jolle voi vaan soittaa! Meillä Pirkanmaalla sellaista ei ainakaan ole.
Mikä ihmeen linja? Terveyskeskuksilla on nettisivut ja sieltä löytyy psykiatrinen sairaanhoitaja. Meillä täällä päin psykiatriselle sairaanhoitajalle on ihan jopa kännykkänumero. Siihen kun soittaa, hän antaa ajan. Eikä siis mitään linjaa ole (mistä edes sait tuollaista päähäsi) vaan ihan normisti voi soittaa. Ja toki jos psykiatrisella sairaanhoitajalla on aikaa, hän kuuntelee jo ekan puhelun aikana, mitä huolta on sydämellä, mutta useimmiten sinä vaiheessa annetaan vasta aika tapaamiseen. Omassa tapauksessa se järjestyi seuraavalle viikolle mutta noin vakavassa tapauksessa järjestyy varmasti nopeamminkin. Ne auttava puhelin -linjat ovat sitten erikseen, ja sellaisten numeroitakin löytää netistä. Kyllä teidän nuorelle apua löytyy, eikä tarvitse nähdä kovasti edes vaivaa. Etsi nyt heti se psykiatrisen sairaanhoitajan nro ja soittakaa jo huomenna. Siitä se lähtee.
Joo katsos ihan puhelinlinjaa tarkoitan. Tampereen kaupungin verkkosivuilla ei ole mitään psykiatristen sairaanhoitajien puhelinnumeroita, joihin voisi "ihan normisti soittaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ihan turha jeesustella täällä päättäjiltä vastuuta, koska osasyynä tähän pahaanoloon on liiaksi viety individuaalisuus. Sitä se tuottaa. Ymmärrän ja haluan että mielenterveuspalveluihin lisätään resursseja, mutta jos me ei aleta taas vähän tulemaan yhteisömmälliseksi niin se on tulos. Terapeutti voi auttaa, mutta ei se mikään kaveri voi olla.
Jep. Myös sosiaalisen-median ja väkivalta-viihteen (elokuvat,pelit) osaa kannattaa miettiä. Mutta ennen kaikkea tuo individuaalisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.
Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.
Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.
Hienoa jos jossain sujuu noin!
Meidän kunnassa ei ole yhtäkään psykiatrista sairaanhoitajaa johon voisi ottaa yhteyttä suoraan. Suuren kysynnän vuoksi palveluun ohjautuvat kulkevat opiskelijahuollon tai opiskelijayerveydenhuollon tai terveyskeskuksen kautta, eli ensin pitää asioida siellä ja pähkäillä että tarvitseeko sittenkään. Jos sieltä päädytään tekemään lähete, se ohjautuu meillä tiimiin, joka käsittelee sen teoriassa viikon kuluessa saapumisesta, käytännössä tähän tahtiin ei pystytä. Lähetteen käsittelyn jälkeen asiakas asetetaan jonoon ja tästä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Jonotusaika on useita kuukausia, tällä hetkellä noin laittomat 4-5 kk. Tämä siis ennen kuin pääsee juttelemaan ensimmäistäkään kertaa mielenterveyden ammattilaisen kanssa. Itsetuhoiset ajatukset tai itsensä vahigoittaminen mainitaan 30-50 % lähetteissä, joten niitä ei voida valitettavasti priorisoida tai muut ei pääsisi koskaan. Siksi kirjeessä, jossa kerrotaan jonoon pääsemisessä, ohjeistetaan menemään tarvittaessa päivystykseen. Päivystykseen toki pääsee aina, mutta jos hetken kuunneltuasi hoitajan huokailua täysistä vastaanotto-osastoista myönnyt sanomaan että et sinä ehkä tänään itseäsi välttämättä tapa, niin palaudut siihen kuukausien mittaiseen jonoon. Kun tätä on tehnyt 3-6 kertaa niin alkaa usko loppua että päivystykseen hakeutuminen ja jonossa roikkuminen kannattaa, ja sitten tulee kokeiltua jotain muuta oman kärsimyksen lopettamiseksi.
Ei, tämä yhteiskunta ei jätä itse.mu.rh.aa hautovaa ihmistä akuutissa vaiheessa omilleen, tämähän on aivan puppua. Kuten ap, sinäkin jätät nyt jotain kertomatta. Joko psykiatriselle sairaanhoitajalle soitettaessa ei ole kunnolla selkeästi argumentoitu ääneen, että nyt on oikeasti hätätapaus tai sitten mitään hätää ei ole edes ollut vaan puhut nyt lievemmin masentuneesta nuoresta, joka on ehkä masentunut ja ahdistunut mutta ei sentään vielä oikeasti tap.ppamassa itseään. Minulla on tutina, että muokkaat oman kokemuksesi sopivaksi tähän keskusteluun mutta jätät kertomatta, miten vakava tilanteenne todellisuudessa oli (ei kovin vakava).
Meillä keskusteluaika järjestyi paljon lievemmässäkin tapauksessa. En sitten tiedä, miten paljon vaikuttaa se, että ihminen, joka soittaa on oikeasti hädissään (esim. kuten meidän tapauksessa itkee niin, ettei sanoistakaan saa selvää).
Minusta tuntuu taas tuntuu, ettet sinä oikein ymmärrä, ettei kovin monessa paikassa ole mitään psykiatrista sairaanhoitajaa jolle voi soittaa suoraan ja asiansa selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä väitän että yhteiskunnassa on vikaa jos nuorilla on paha olla ja ihmisillä yleensäkin
Tätä se curling-vanhemmuus teettää. Kun aina on lapsen ja nuoren tieltä kaikki esteet ja vaikeudet raivattu pois eikä ole opetettu miten selvitään epäonnistumisista sun muista vaikeuksista elämä kosahtaa ensimmäiseen vaikeuteen, jota vanhemmat ei voi auttaa.
Naapurin perheessä kaksi neljästä lapsesta on tehnyt itsemurhan viimeisen kolmen vuoden sisään. Päällisin puolin aivan tavallinen perhe ja nämä vanhimmat lapset oli jo omillaan
Nämähän monesti menee aaltoina perheittäin ja paikkakunnittain. Kun yksi keksii tämän ratkaisun ongelmiinsa , toiset seuraa esimerkkiä.
Luulen kyllä, että juuri tämä korona aika on ahdistanut eniten nuoria. Jo pelkästään nämä älyttömät rajoitukset, etäopiskelu, baarit kiinni, harrastukset tauolla. Ei nuoret mitään ennustajaeukkoja ole, mitään tietoa ei ollut saatavilla, että koska normielämä voisi alkaa. Hyvä se on esim. perheellisen ihmisen sanoa, että ei sillä nyt isompaa vaikutusta ole ollut. Kaikki tuollainen kohtuuton rajoittaminen vaarattoman taudin vuoksi. Psykologinen vaikutus on todella iso vaikka tietäisi tarkan päivämäärän koska rajoitteet purettaisiin. Lehdistö ja viranomaiset vain koko ajan lietsoivat uusia kauhukuvia jatkuvalla syötöllä miten taas on se ja se variantti tulossa. Eli epävarmuus siitä kauanko mahdollisesti kestää vielä vai loppuuko koskaan. Päinvastoin lehdissä koko ajan puhuttiin uudesta normaalista. Kyllä itse pidän pahimpana syypäänä jatkuvaan pelkopornopropagandaa mitä tuutin täydeltä syötettiin.
Voin kuvitella mitä tällainen tekee nuoren aikuiselämänsä kynnyksellä olevalle, varsinkin herkemmälle ihmiselle. Viedään koko tulevaisuus. Kaikki myötätunto nuorien puolella.
Selvennykseksi vielä, itse olen päälle 60 ja voin sanoa, että ahdistuin itsekin hyvin pahoin tästä ajasta vaikka olen kotona viihtyvä introvertti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.
Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.
Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.
Hienoa jos jossain sujuu noin!
Meidän kunnassa ei ole yhtäkään psykiatrista sairaanhoitajaa johon voisi ottaa yhteyttä suoraan. Suuren kysynnän vuoksi palveluun ohjautuvat kulkevat opiskelijahuollon tai opiskelijayerveydenhuollon tai terveyskeskuksen kautta, eli ensin pitää asioida siellä ja pähkäillä että tarvitseeko sittenkään. Jos sieltä päädytään tekemään lähete, se ohjautuu meillä tiimiin, joka käsittelee sen teoriassa viikon kuluessa saapumisesta, käytännössä tähän tahtiin ei pystytä. Lähetteen käsittelyn jälkeen asiakas asetetaan jonoon ja tästä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Jonotusaika on useita kuukausia, tällä hetkellä noin laittomat 4-5 kk. Tämä siis ennen kuin pääsee juttelemaan ensimmäistäkään kertaa mielenterveyden ammattilaisen kanssa. Itsetuhoiset ajatukset tai itsensä vahigoittaminen mainitaan 30-50 % lähetteissä, joten niitä ei voida valitettavasti priorisoida tai muut ei pääsisi koskaan. Siksi kirjeessä, jossa kerrotaan jonoon pääsemisessä, ohjeistetaan menemään tarvittaessa päivystykseen. Päivystykseen toki pääsee aina, mutta jos hetken kuunneltuasi hoitajan huokailua täysistä vastaanotto-osastoista myönnyt sanomaan että et sinä ehkä tänään itseäsi välttämättä tapa, niin palaudut siihen kuukausien mittaiseen jonoon. Kun tätä on tehnyt 3-6 kertaa niin alkaa usko loppua että päivystykseen hakeutuminen ja jonossa roikkuminen kannattaa, ja sitten tulee kokeiltua jotain muuta oman kärsimyksen lopettamiseksi.
Ei, tämä yhteiskunta ei jätä itse.mu.rh.aa hautovaa ihmistä akuutissa vaiheessa omilleen, tämähän on aivan puppua. Kuten ap, sinäkin jätät nyt jotain kertomatta. Joko psykiatriselle sairaanhoitajalle soitettaessa ei ole kunnolla selkeästi argumentoitu ääneen, että nyt on oikeasti hätätapaus tai sitten mitään hätää ei ole edes ollut vaan puhut nyt lievemmin masentuneesta nuoresta, joka on ehkä masentunut ja ahdistunut mutta ei sentään vielä oikeasti tap.ppamassa itseään. Minulla on tutina, että muokkaat oman kokemuksesi sopivaksi tähän keskusteluun mutta jätät kertomatta, miten vakava tilanteenne todellisuudessa oli (ei kovin vakava).
Meillä keskusteluaika järjestyi paljon lievemmässäkin tapauksessa. En sitten tiedä, miten paljon vaikuttaa se, että ihminen, joka soittaa on oikeasti hädissään (esim. kuten meidän tapauksessa itkee niin, ettei sanoistakaan saa selvää).
Siis tämä kirjoittaja jota lainaat on tekstinsä perusteella selvästi töissä niissä nuorten mielenterveyspalveluissa ja kertoo siitä, miten hänen työskentelykunnassaan homma toimii. Melko paksua väittää, että hän valehtelisi.
Oikeasti nuorisopsykiatria on tällä hetkellä aivan mahdottoman paineen alla ja homma ei kerta kaikkiaan toimi enää yhtään mitenkään. Koitapa vaikka googlata asiasta, niin löytänet jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.
Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.
Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.
Hienoa jos jossain sujuu noin!
Meidän kunnassa ei ole yhtäkään psykiatrista sairaanhoitajaa johon voisi ottaa yhteyttä suoraan. Suuren kysynnän vuoksi palveluun ohjautuvat kulkevat opiskelijahuollon tai opiskelijayerveydenhuollon tai terveyskeskuksen kautta, eli ensin pitää asioida siellä ja pähkäillä että tarvitseeko sittenkään. Jos sieltä päädytään tekemään lähete, se ohjautuu meillä tiimiin, joka käsittelee sen teoriassa viikon kuluessa saapumisesta, käytännössä tähän tahtiin ei pystytä. Lähetteen käsittelyn jälkeen asiakas asetetaan jonoon ja tästä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Jonotusaika on useita kuukausia, tällä hetkellä noin laittomat 4-5 kk. Tämä siis ennen kuin pääsee juttelemaan ensimmäistäkään kertaa mielenterveyden ammattilaisen kanssa. Itsetuhoiset ajatukset tai itsensä vahigoittaminen mainitaan 30-50 % lähetteissä, joten niitä ei voida valitettavasti priorisoida tai muut ei pääsisi koskaan. Siksi kirjeessä, jossa kerrotaan jonoon pääsemisessä, ohjeistetaan menemään tarvittaessa päivystykseen. Päivystykseen toki pääsee aina, mutta jos hetken kuunneltuasi hoitajan huokailua täysistä vastaanotto-osastoista myönnyt sanomaan että et sinä ehkä tänään itseäsi välttämättä tapa, niin palaudut siihen kuukausien mittaiseen jonoon. Kun tätä on tehnyt 3-6 kertaa niin alkaa usko loppua että päivystykseen hakeutuminen ja jonossa roikkuminen kannattaa, ja sitten tulee kokeiltua jotain muuta oman kärsimyksen lopettamiseksi.
Ei, tämä yhteiskunta ei jätä itse.mu.rh.aa hautovaa ihmistä akuutissa vaiheessa omilleen, tämähän on aivan puppua. Kuten ap, sinäkin jätät nyt jotain kertomatta. Joko psykiatriselle sairaanhoitajalle soitettaessa ei ole kunnolla selkeästi argumentoitu ääneen, että nyt on oikeasti hätätapaus tai sitten mitään hätää ei ole edes ollut vaan puhut nyt lievemmin masentuneesta nuoresta, joka on ehkä masentunut ja ahdistunut mutta ei sentään vielä oikeasti tap.ppamassa itseään. Minulla on tutina, että muokkaat oman kokemuksesi sopivaksi tähän keskusteluun mutta jätät kertomatta, miten vakava tilanteenne todellisuudessa oli (ei kovin vakava).
Meillä keskusteluaika järjestyi paljon lievemmässäkin tapauksessa. En sitten tiedä, miten paljon vaikuttaa se, että ihminen, joka soittaa on oikeasti hädissään (esim. kuten meidän tapauksessa itkee niin, ettei sanoistakaan saa selvää).
Minusta tuntuu taas tuntuu, ettet sinä oikein ymmärrä, ettei kovin monessa paikassa ole mitään psykiatrista sairaanhoitajaa jolle voi soittaa suoraan ja asiansa selittää.
https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/
Yksi varma keino avun saantiin on mennä päivystykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.
Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.
Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.
No kerro nyt hyvä ihminen alkuun vaikka se, että missä on joku psykiatrisen sairaanhoitajan linja, jolle voi vaan soittaa! Meillä Pirkanmaalla sellaista ei ainakaan ole.
Mikä ihmeen linja? Terveyskeskuksilla on nettisivut ja sieltä löytyy psykiatrinen sairaanhoitaja. Meillä täällä päin psykiatriselle sairaanhoitajalle on ihan jopa kännykkänumero. Siihen kun soittaa, hän antaa ajan. Eikä siis mitään linjaa ole (mistä edes sait tuollaista päähäsi) vaan ihan normisti voi soittaa. Ja toki jos psykiatrisella sairaanhoitajalla on aikaa, hän kuuntelee jo ekan puhelun aikana, mitä huolta on sydämellä, mutta useimmiten sinä vaiheessa annetaan vasta aika tapaamiseen. Omassa tapauksessa se järjestyi seuraavalle viikolle mutta noin vakavassa tapauksessa järjestyy varmasti nopeamminkin. Ne auttava puhelin -linjat ovat sitten erikseen, ja sellaisten numeroitakin löytää netistä. Kyllä teidän nuorelle apua löytyy, eikä tarvitse nähdä kovasti edes vaivaa. Etsi nyt heti se psykiatrisen sairaanhoitajan nro ja soittakaa jo huomenna. Siitä se lähtee.
Joo katsos ihan puhelinlinjaa tarkoitan. Tampereen kaupungin verkkosivuilla ei ole mitään psykiatristen sairaanhoitajien puhelinnumeroita, joihin voisi "ihan normisti soittaa".
Mutta kaikkea hallintoa on, - ja paljon!
Todella surullista nähdä, missä jamassa mt-palvelut on. Huonontumista on alkanut tapahtua vielä enemmän nyt viimeisen kahden vuoden aikana. Psyk. klinikoilla on ns. uloskirjausbuumi meneillään. Herää vaan kysymys, mihin ne edelleen hoitoa tarvitsevat potilaat sitten siirretään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä väitän että yhteiskunnassa on vikaa jos nuorilla on paha olla ja ihmisillä yleensäkin
Tätä se curling-vanhemmuus teettää. Kun aina on lapsen ja nuoren tieltä kaikki esteet ja vaikeudet raivattu pois eikä ole opetettu miten selvitään epäonnistumisista sun muista vaikeuksista elämä kosahtaa ensimmäiseen vaikeuteen, jota vanhemmat ei voi auttaa.
Naapurin perheessä kaksi neljästä lapsesta on tehnyt itsemurhan viimeisen kolmen vuoden sisään. Päällisin puolin aivan tavallinen perhe ja nämä vanhimmat lapset oli jo omillaan
Nämähän monesti menee aaltoina perheittäin ja paikkakunnittain. Kun yksi keksii tämän ratkaisun ongelmiinsa , toiset seuraa esimerkkiä.
Mitenkä nuorten itsemurhat liittyvät johonkin curlingvanhemmuuteen? Jo on kaukaa haettu juttu. Nuoruus on se elämänvaihe, missä eniten tapahtuu itsemurhia, ihan vanhemmista riippumatta. Tuon ikäinen jo kotoaan irtaantunut ihminen ei ole enää vanhemmistaan riippuvainen. Psykiatriassakin lakattiin jo vuosikymmeniä sitten aina syyttämästä äitisuhdetta kaikesta. Lakkaa toki sinäkin, hyvä ihminen sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.
Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.
Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.
Jahas, mistäs tällaisia numeroita saa? Meillä oli ainakin huomattavasti haastavampaa se avun saaminen, piti kyllä olla lääkärin lähete että sai ajan psykiatriselle sh:lle ja alan lääkärille. Ja kyseessä vaikea masennus, en uskalla edes kuvitella miten vaikeaa se avun saaminen olisikaan lievemmässä tapauksessa ja kuinka kauan olisi joutunut odottamaan.
Nämä itsemurhat ovat ikäviä ja valitettavasti menevät esim. tuttavapiirissä vähän kuin aaltona, että jos on useita, jotka ovat sitä miettineet, niin se herkästi "tarttuu" muihinkin ja madaltaa kynnystä toteuttaa idea.
Samaa sanotaan esimerkiksi avioeroista.
Tuo nuoruus on todella hankalaa elämänaikaa, kun nuorella ei ole vielä malttia katsella, mitä se elämä tuo, vaan ajatellaan kovin jyrkästi kaikesta, että olen totaalisen epäonnistunut jne. Olen hirveän ruma jne. Koska olen yksin, en tule koskaan löytämään ketään jne.
Tuo korona kyllä tyssäytti monen opinnot kuin seinään. Todellakaan ei tapahtunut mitään ryhmäytymisiä, ei saanut mitään opetusta, opettajiin ei saanut yhteyttä, eikä edes opintopaikan kansliaan mitään yhteyttä. Silti vaan olisi pitänyt opinnot edistyä. Itse en tajua, että miten. Miksei kela ilmoita, että annamme anteeksi menneet kaksi vuotta ja jatketaan siitä, mihin jäätiin. Moni ei oppinut tuntemaan edes opettajiaan, ei saanut koskaan opiskelijakorttia eikä mitään. Sähköposteihin jne. ei vastattu.
Nuorelle joku opintojen myttyyn meno on kova juttu ja tuntuu varmasti maailmanlopulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en pysty löytämään itsestäni myötätuntoa näitä nuoria kohtaan, lähinnä suuttumusta siitä, että nuoret elävät elämänsä parasta aikaa ja päättävät tappaa itsensä tässä hyvinvointivaltiossa, jossa apua on aina, aina, saatavilla. Eri asia jos ihmisellä on raastava avioero, uhkapeliongelma, syöpä tai jokin muu musertava elämäntilanne mutta että pelkkä liika vapaa-aika (jonkun mielestä se voisi olla kivaakin) saa jonkun päätymään tuollaiseen ratkaisuun, on kyllä totaalista tyhmyyttä.
Sinä olet tyhmä kun luulet että avun saanti on helppoa ja kaikkiin ongelmiin löytyy tuosta vaan ratkaisu.
Jos soitat psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kerrot olevasi nuori ja että sinulla on itse---tuh----oisia ajatuksia, saat saman tien ajan ja keskusteluapua. Että niin vaikeaa se on.
No kerro nyt hyvä ihminen alkuun vaikka se, että missä on joku psykiatrisen sairaanhoitajan linja, jolle voi vaan soittaa! Meillä Pirkanmaalla sellaista ei ainakaan ole.
Mikä ihmeen linja? Terveyskeskuksilla on nettisivut ja sieltä löytyy psykiatrinen sairaanhoitaja. Meillä täällä päin psykiatriselle sairaanhoitajalle on ihan jopa kännykkänumero. Siihen kun soittaa, hän antaa ajan. Eikä siis mitään linjaa ole (mistä edes sait tuollaista päähäsi) vaan ihan normisti voi soittaa. Ja toki jos psykiatrisella sairaanhoitajalla on aikaa, hän kuuntelee jo ekan puhelun aikana, mitä huolta on sydämellä, mutta useimmiten sinä vaiheessa annetaan vasta aika tapaamiseen. Omassa tapauksessa se järjestyi seuraavalle viikolle mutta noin vakavassa tapauksessa järjestyy varmasti nopeamminkin. Ne auttava puhelin -linjat ovat sitten erikseen, ja sellaisten numeroitakin löytää netistä. Kyllä teidän nuorelle apua löytyy, eikä tarvitse nähdä kovasti edes vaivaa. Etsi nyt heti se psykiatrisen sairaanhoitajan nro ja soittakaa jo huomenna. Siitä se lähtee.
Joo katsos ihan puhelinlinjaa tarkoitan. Tampereen kaupungin verkkosivuilla ei ole mitään psykiatristen sairaanhoitajien puhelinnumeroita, joihin voisi "ihan normisti soittaa".
Kokeile sieltä sivuilta tätä:
https://www.tampere.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/mielenterveys-ja-pai…
- klikkaa oikelta valikosta Matalan kynnyksen palvelut
Matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluihin voit hakeutua ilman lähetettä. Voit keskustella elämäntilanteestasi sekä hoidon ja tuen tarpeestasi. Palvelut ovat maksuttomia.
Siellä on myös tällainen alakohta: Nuorisovastaanoton Välke-työryhmä
Välke-työryhmä auttaa niitä 18 - 25 -vuotiaita, joilla on lieviä tai keskivaikeita nuoruusikään liittyviä mielenterveyden ongelmia.
Musta toi Välke voisi olla juurikin hyvä, jos sinun nuoresi osuu tuohon ikäsegmenttiin.
Älkää luovuttako, älkää ainakaan sen vuoksi, että noissa byrokratiaviidakoissa eksyy ja varmasti joillakin paikkakunnilla avun hakeminen on vaikeampaa kuin toisissa. Ihan kovin kummoistahan apu ei useinkaan ole... mielialalääkkeitä ja keskustelua. Ja noista kahdesta nuoren sitten pitäisi saada niin paljon irti, että fiilis paranee. Eihän se niin kovin kummoista ole. Mutta sinun nuorellasi tuntuu olevan vanhempi, joka huolehtii ja auttaa, ja se saattaa pitkässä juoksussa merkitä paljon enemmän kuin terveyskeskusapu.
Alue: Aihe vapaa
Mikä ihmeen linja? Terveyskeskuksilla on nettisivut ja sieltä löytyy psykiatrinen sairaanhoitaja. Meillä täällä päin psykiatriselle sairaanhoitajalle on ihan jopa kännykkänumero. Siihen kun soittaa, hän antaa ajan. Eikä siis mitään linjaa ole (mistä edes sait tuollaista päähäsi) vaan ihan normisti voi soittaa. Ja toki jos psykiatrisella sairaanhoitajalla on aikaa, hän kuuntelee jo ekan puhelun aikana, mitä huolta on sydämellä, mutta useimmiten sinä vaiheessa annetaan vasta aika tapaamiseen. Omassa tapauksessa se järjestyi seuraavalle viikolle mutta noin vakavassa tapauksessa järjestyy varmasti nopeamminkin. Ne auttava puhelin -linjat ovat sitten erikseen, ja sellaisten numeroitakin löytää netistä. Kyllä teidän nuorelle apua löytyy, eikä tarvitse nähdä kovasti edes vaivaa. Etsi nyt heti se psykiatrisen sairaanhoitajan nro ja soittakaa jo huomenna. Siitä se lähtee.