Te jotka annoitte pettämisen anteeksi, kannattiko?

Vain tyhmä ei tajua lopettaa.

Vierailija kirjoitti:

Sellaista miestä pirun vaikea löytää, joka ei olisi ollut totaalinen looseri ja pettänyt aiemmissa suhteissaan. Että tiiä sitten paraneeko se oikeasti vaihtamalla..

Luuseri, ei looseri.

Vierailija kirjoitti:

Sellaista miestä pirun vaikea löytää, joka ei olisi ollut totaalinen looseri ja pettänyt aiemmissa suhteissaan. Että tiiä sitten paraneeko se oikeasti vaihtamalla..

Totta helv* vaihtamalla paranee aina kun/jos vika on kahden ihmisen yhteensopimattomuus juuri toisilleen.

En antaisi pettämistä anteeksi, vaikka avioliiton päättäminen toki harmittaisi. Pitkässä parisuhteessa ollaan mielestäni elämänkumppaneita ja kaikki perustuu luottamukseen. Jos vaimoni valehtelisi minulle tällaisessa asiassa, se veisi pohjan koko liitolta. Olisi hyvin epäloogista olettaa, että hän ei kykenisi valehtelemaan muissakin suurissa asioissa.

Lisäksi en haluaisi tehdä itselleni niin ikävästi, että saattaisin olla vaikka viiden vuoden päästä samassa tilanteessa. Olisin jo kerran antanut anteeksi, uskonut kaikki vakuuttelut ja rakentanut jälleen elämäsi toisen ihmisen luotettavuuden varaan ja tullut taas petetyksi. Itsekunnioitukseni tuskin kestäisi, jos antaisin kohdella itseäni toistuvasti näin.

Olen itse pettänyt aikaisemmassa liitossa, eikä minulle olisi kannattanut antaa anteeksi. En arvostanut suhdettamme, siksi petin. En halunnut pettää, mutta ei ollut motivaatiota olla heittäytymättä mukaan, kun en kerran arvostanut omaa parisuhdettani. Eli ei ollut riittävästi hävittävää. En silti halunnut erota pettämisen jälkeen. Kuvaavaa on, että en vieläkään juuri kadu tuota pettämistä. Se oli sen arvoista. Kuvaa hyvin suhtautumistani tuohon kumppaniini ja parisuhteeseeni.

En ole tästä ylpeä, mutta se on totta.

Annoin anteeksi, mutta en ole koskaan unohtanut asiaa. Pettäminen vei luottamuksen, arki toimii mukavasti ja puoliso on hyvä vanhempi lapsillemme. Seksi meillä loppui pettämiseen, enkä enää edes kaipaa seksiä puolisoni kanssa, hoidan itse itseni.

Vierailija kirjoitti:

En antaisi pettämistä anteeksi, vaikka avioliiton päättäminen toki harmittaisi. Pitkässä parisuhteessa ollaan mielestäni elämänkumppaneita ja kaikki perustuu luottamukseen. Jos vaimoni valehtelisi minulle tällaisessa asiassa, se veisi pohjan koko liitolta. Olisi hyvin epäloogista olettaa, että hän ei kykenisi valehtelemaan muissakin suurissa asioissa.

Lisäksi en haluaisi tehdä itselleni niin ikävästi, että saattaisin olla vaikka viiden vuoden päästä samassa tilanteessa. Olisin jo kerran antanut anteeksi, uskonut kaikki vakuuttelut ja rakentanut jälleen elämäsi toisen ihmisen luotettavuuden varaan ja tullut taas petetyksi. Itsekunnioitukseni tuskin kestäisi, jos antaisin kohdella itseäni toistuvasti näin.

Olen itse pettänyt aikaisemmassa liitossa, eikä minulle olisi kannattanut antaa anteeksi. En arvostanut suhdettamme, siksi petin. En halunnut pettää, mutta ei ollut motivaatiota olla heittäytymättä mukaan, kun en kerran arvostanut omaa parisuhdettani. Eli ei ollut riittävästi hävittävää. En silti halunnut erota pettämisen jälkeen. Kuvaavaa on, että en vieläkään juuri kadu tuota pettämistä. Se oli sen arvoista. Kuvaa hyvin suhtautumistani tuohon kumppaniini ja parisuhteeseeni.

En ole tästä ylpeä, mutta se on totta.

Petätkö nykyisessä parisuhteessa vai onko tämä sellainen suhde, jota arvostat ja jossa koet olosi hyväksi? Itse en ole koskaan pettänyt, mutta minua on petetty ja olen myös kolmas pyörä suhteessa. Eli erilaisia mitä ihmeellisimpiä kuvioita ja sotkuja on ollut elämässä.

Olen toisena naisena tällä hetkellä ja mies on sanonut minulle, että ei edes koe pettävänsä nykyistä aviopuolisoaan kanssani ja ei todellakaan kadu meidän suhdettamme. Mietin vain, että jos meistä koskaan tulisi pari niin pystyisinkö luottamaan, että ei sanoisi jollekin toiselle naiselle myös vai olisinko minä muka niin erityislaatuinen henkilö hänen elämässään, että ei pettäisi minua tuolla tavalla. Suhteeseen en ole todellakaan hänen kanssaan menossa, koska en luota ja en varmaan edes pystyisi luottamaan että ne housut pysyy jalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En antaisi pettämistä anteeksi, vaikka avioliiton päättäminen toki harmittaisi. Pitkässä parisuhteessa ollaan mielestäni elämänkumppaneita ja kaikki perustuu luottamukseen. Jos vaimoni valehtelisi minulle tällaisessa asiassa, se veisi pohjan koko liitolta. Olisi hyvin epäloogista olettaa, että hän ei kykenisi valehtelemaan muissakin suurissa asioissa.

Lisäksi en haluaisi tehdä itselleni niin ikävästi, että saattaisin olla vaikka viiden vuoden päästä samassa tilanteessa. Olisin jo kerran antanut anteeksi, uskonut kaikki vakuuttelut ja rakentanut jälleen elämäsi toisen ihmisen luotettavuuden varaan ja tullut taas petetyksi. Itsekunnioitukseni tuskin kestäisi, jos antaisin kohdella itseäni toistuvasti näin.

Olen itse pettänyt aikaisemmassa liitossa, eikä minulle olisi kannattanut antaa anteeksi. En arvostanut suhdettamme, siksi petin. En halunnut pettää, mutta ei ollut motivaatiota olla heittäytymättä mukaan, kun en kerran arvostanut omaa parisuhdettani. Eli ei ollut riittävästi hävittävää. En silti halunnut erota pettämisen jälkeen. Kuvaavaa on, että en vieläkään juuri kadu tuota pettämistä. Se oli sen arvoista. Kuvaa hyvin suhtautumistani tuohon kumppaniini ja parisuhteeseeni.

En ole tästä ylpeä, mutta se on totta.

Petätkö nykyisessä parisuhteessa vai onko tämä sellainen suhde, jota arvostat ja jossa koet olosi hyväksi? Itse en ole koskaan pettänyt, mutta minua on petetty ja olen myös kolmas pyörä suhteessa. Eli erilaisia mitä ihmeellisimpiä kuvioita ja sotkuja on ollut elämässä.

Olen toisena naisena tällä hetkellä ja mies on sanonut minulle, että ei edes koe pettävänsä nykyistä aviopuolisoaan kanssani ja ei todellakaan kadu meidän suhdettamme. Mietin vain, että jos meistä koskaan tulisi pari niin pystyisinkö luottamaan, että ei sanoisi jollekin toiselle naiselle myös vai olisinko minä muka niin erityislaatuinen henkilö hänen elämässään, että ei pettäisi minua tuolla tavalla. Suhteeseen en ole todellakaan hänen kanssaan menossa, koska en luota ja en varmaan edes pystyisi luottamaan että ne housut pysyy jalassa.

Tuli vähän liioiteltua tuossa, kun sanoin "petin edellisessä liitossa". Petin siis nuoruuden tyttöystävääni, kun olin parikymppinen. Pettämiseni johtui nuoruuden tyhmyydestä, omasta epävarmuudestani ja tosiaan suuri syy oli se, että en arvostanut parisuhdettamme. Tiedän kuitenkin ihan varmasti, että nyt, yli kolmekymppisenä, en pettäisi kumppaniani edes tuollaisessa tilanteessa.

Valitettavasti oma elämänkokemukseni on osoittanut, että useaa naista/ miestä samaan aikaan pyörittävä ei koskaan muutu. Varsinkin jos asutaan jo yhdessä ja pyörittää toista naista, on vika pyörittäjän päässä, ei siinä parisuhteessa. Moni ihminen ei vain pysty olemaan uskollinen, tai on sellainen maailmankatsomus, ettei koe sitä lupauksista, papin aamenista, lapsista tai taloudellisista asioista huolimatta velvollisuudekseen. Eli jos olet nyt toinen nainen, tapailet miestä, joka ei tule koskaan olemaan rehellinen parisuhteissaan. Ei pettämisen suhteen, eikä muidenkaan asioiden.

On tähän varmasti poikkeuksiakin, mutta itse en ole vielä yhtäkään sellaista tavannut. En siis ole koskaan pettänyt nykyistä puolisoani ja tuskin petänkään. Ajattelen itse, että tuo oma nuoruuden, kerran tapahtunut pettäminen johtui nuoruudesta. Olin äärimmäisen epävarma itsestäni. Lisäksi kerroin tyttöystävälleni pettämisestä heti, kun tapasimme, vaikka anoinkin sen jälkeen anteeksiantoa ja suhteen jatkumista.

Että näin. Vähän tuli siis liioiteltua avausviestissä. Sori siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puoliso rakastuu 6toiseen, niin minkäs sille sitten voi, siitä tulee ero joka tapauksessa, olin minä mitä mieltä hyvänsä.

Jos puoliso ei rakastunut toiseen, niin joku satunnainen seksi ei sitten ole niin merkityksellistä. En ottaisi eroa sen takia.

Eli muiden nussiminen on susta ok.

Ap

En pidä satunnaista seksiä sellaisena asiana, jonka takia heittäisin muuten hyvän parisuhteen.

Minusta tässäkin on harmaata aluetta, ikäänkuin liukumaan siinä miten paha teko on kyseessä kumppanin oletettu suhtautuminen huomioiden. Luvan kanssa vieraissa käymisessä ei ole mitään pahaa, uskollisuutta kriittisenä arvona pitävän ihmisen pettäminen on äärimmäisen syvä loukkaus ja lievemmin uskottomuuteen suhtautuvan ihmisen pettäminen on jotain näiden väliltä. Koska se mikä minua uskottomuudessa loukkaa kaikista eniten on tieto siitä, että luottamani ihminen on ollut valmis satuttamaan minua peruuttamattoman syvältä, heittämään kaiken rakentamamme menemään vain jonkun kertapanon tähden. Minun arvoni puolisoni silmissä on punnittu ja köykäiseksi havaittu. Tätä uskottomuuden aspektia ei ole silloin, kun tiedetään ettei uskottomuus ole petetylle mikään maailmanloppu vaan suhde todennäköisesti jatkuu sen jälkeen ja asia selviää keskustelemalla. Silloin uskottomuus ei mielestäni ole yhtä suuri petos ja samalla sen anteeksiantokin tuntuu ymmärrettävämmältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puoliso rakastuu 6toiseen, niin minkäs sille sitten voi, siitä tulee ero joka tapauksessa, olin minä mitä mieltä hyvänsä.

Jos puoliso ei rakastunut toiseen, niin joku satunnainen seksi ei sitten ole niin merkityksellistä. En ottaisi eroa sen takia.

Eli muiden nussiminen on susta ok.

Ap

En pidä satunnaista seksiä sellaisena asiana, jonka takia heittäisin muuten hyvän parisuhteen.

Hyvässä parisuhteessa ei harrasteta satunnaista seksiä.

Jos satunnainen seksi ei ole "sellainen asia" niin silloin parisuhde voi olla kummallekin jollain tapaa tarpeellinen, joko on riippuvuutta tai taloudellisesti hyvä, ajatellaan, että ero on huonompi vaihtoehto kuin yhdessä oleminen koska pariskuntana monet asiat ovat helpompia, myös sosiaalisessa elämässä ja yleisessä ajatusmaailmassa.

Tavallaan järki voittaa silloin tunteet. Tai tunteet ovat laimentuneet. Silloin ei niin ole väliä.

Tietenkin jokainen pariskunta määrittelee itse mikä on heille hyvä parisuhde.

Pettäjä pettää suhde kerrallaan. Aina löytyy uusi uhri.

En ole koskaan pettänyt. Yhdessä aiemmista suhteistani oli kerran iso kriisi päällä, muutimme tilapäisesti erillemme ja sitten ihastuin toiseen - mutta silti, vaikka ihastumisen tunteet olivat voimakkaita, totesin että pettäminen on moraalinen valinta, johon ei ajauduta niiden tunteiden vallassa. Sen sijaan, että olisin pettänyt, otin etäisyyttä uuteen ihastukseeni (vaikka se oli vaikeaa), en kertonut tälle mitään tunteistani, vaan sen sijaan kerroin puolisolleni, että olen ihastunut toiseen. Avoin keskusteleminen asiasta lähensi meitä ja lopulta selätimme koko kriisin, ja erosimme myöhemmin muista syistä. Silloiseen ulkopuoliseen ihastukseeni en sittemminkään ole pitänyt yhteyttä, koska huomasin niiden ihastumisen tunteiden olleen vain oire siitä, kun omassa parisuhteessa meni huonosti.

Olisi vaikeaa luottaa kumppaniin, joka on jo kerran tehnyt sen moraalisen valinnan että pettää. Jos suhde ei tunnu merkitykselliseltä, on puhuttava asiasta, ja jos se ei auta, niin sitten erottava. Eron jälkeen on vapaus tehdä mitä haluaa.

Kannatti.

Olimme suhteemme alussa ja pettämisen tultua ilmi petin itsekin, ihan oman mielenrauhani vuoksi. Mieheni ei sitä tiedä, eikä hänen tarvitsekaan, minulle riitti tietää, että peli on tasan.

Nyt olemme olleet onnellisesti naimisissa yli 30 vuotta ja meillä on 2 upeaa, hyvin menestyvää lasta. En edes muistanut tuota pettämisjuttua ennen kuin osuin tähän ketjuun.

En usko, että mieheni on avioliittomme aikana pettänyt. En tietenkään tiedä, enkä halua tietääkään, mutta koko hänen olemuksestaan aistin, miten hän nauttii kotona olemisesta ja seurastani, jopa niin paljon, että välillä hieman ahdistaa, niin usein hän sanoo, miten ihana olen. Hän on poissa työn vuoksi, kyllä, mutta enpä todellakaan ole huomannut mitään outoa hänen käytöksessään koskaan ja olen niin epäluuloinen ihminen, että varmaan olisin haistanut, jos hänellä olisi jotakin menossa, niin hyvä näyttelijä hän ei todellakaan ole.

T. Kokemusta on saatu exästä

En ole antanut anteeksi enkä unohda. Arki toimii ja ystäviä ollaan. Toisinaan olen surullinen, elämästä puuttuu niin paljon

Vierailija kirjoitti:

Melkein sanoisin, että ei kannata. Aika usein pettää sitten uudestaan. Oma kokemukseni on sellainen, että mies aloitti suhteen kanssani ollessaan vielä avoliitossa toisen kanssa. Olin siis toinen nainen. Jätti avovaimonsa mun takia ja oltiin yhdessä noin 4 vuotta. Kun oltiin jo erottu kävi ilmi, että oli ennen eroamme aloittanut suhteen työkaverini kanssa. Eli petti sitten minuakin, merry-go-round.

Voisi olla melkein minun kirjoittama teksti, paitsi että oltiin alle vuosi yhdessä, ja oli aloittanut uudelleen suhteen lapsensa äidin kanssa. Tätä ennen petti minua muiden naisten kanssa, tämä paljastui jälkikäteen.

No, karma hoitaa. Mitäpä lähdin varatun miehen matkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mies petti, kun olin raskaana toisen lapsemme kanssa. Oli kaikenlaista ja lisäksi hänellä oli joku henkilökohtainen kriisi. Ei erottu. Ei jääty yhteen rakkaudesta vaan käytännön syistä ja taloudellisen tilanteen vuoksi. Ei osattu silloin erota. Tällä hetkellä meillä menee ihan kivasti ja kyllä me ihan oikeesti tykätään toisistamme vaikka mikään ei kyllä palannut ennalleen tapahtuneen jälkeen. Terapia tekisi meille varmasti hyvää, kun on paljon puhumattomia asioita, jotka vielä jäytää meitä molempia. Terapia ei tosin ole tällä hetkellä mahdollista. Mutta jos joskus taas mies lähtisi vieraisiin tai saisin tietää, että ei jäänyt siihen yhteen naiseen niin lähtisin samantien. Niin tyhmä en ole.

Vähän samankaltainen tarina ja samansuuntaiset johtopäätökset.

Jos tulisi uudestaan eteen, niin ainakin toteaisin, että tämä suhde on nähtävästi muuttunut avoimeksi suhteeksi. Se vähäkin fyysinen, mitä meillä nyt on, jäisi myös varmaankin pois. En kuuntelisi enää mitään kitinää omista menoistani ja menisin juuri niin kuin huvittaisi.

Kerran pettäjä, aina pettäjä. Valitettavasti.

Toki voi olla uskollinen sitten kun löytää sen oikean. Mutta jos sinua petetään, sinä et ole se oikea.

Ei kannata antaa anteeks.

Vierailija kirjoitti:

Mies petti, kun olin raskaana toisen lapsemme kanssa. Oli kaikenlaista ja lisäksi hänellä oli joku henkilökohtainen kriisi. Ei erottu. Ei jääty yhteen rakkaudesta vaan käytännön syistä ja taloudellisen tilanteen vuoksi. Ei osattu silloin erota. Tällä hetkellä meillä menee ihan kivasti ja kyllä me ihan oikeesti tykätään toisistamme vaikka mikään ei kyllä palannut ennalleen tapahtuneen jälkeen. Terapia tekisi meille varmasti hyvää, kun on paljon puhumattomia asioita, jotka vielä jäytää meitä molempia. Terapia ei tosin ole tällä hetkellä mahdollista. Mutta jos joskus taas mies lähtisi vieraisiin tai saisin tietää, että ei jäänyt siihen yhteen naiseen niin lähtisin samantien. Niin tyhmä en ole.

Perheneuvolasta voisi ehkä saada apua.

Vierailija kirjoitti:

En antaisi pettämistä anteeksi, vaikka avioliiton päättäminen toki harmittaisi. Pitkässä parisuhteessa ollaan mielestäni elämänkumppaneita ja kaikki perustuu luottamukseen. Jos vaimoni valehtelisi minulle tällaisessa asiassa, se veisi pohjan koko liitolta. Olisi hyvin epäloogista olettaa, että hän ei kykenisi valehtelemaan muissakin suurissa asioissa.

Lisäksi en haluaisi tehdä itselleni niin ikävästi, että saattaisin olla vaikka viiden vuoden päästä samassa tilanteessa. Olisin jo kerran antanut anteeksi, uskonut kaikki vakuuttelut ja rakentanut jälleen elämäsi toisen ihmisen luotettavuuden varaan ja tullut taas petetyksi. Itsekunnioitukseni tuskin kestäisi, jos antaisin kohdella itseäni toistuvasti näin.

Olen itse pettänyt aikaisemmassa liitossa, eikä minulle olisi kannattanut antaa anteeksi. En arvostanut suhdettamme, siksi petin. En halunnut pettää, mutta ei ollut motivaatiota olla heittäytymättä mukaan, kun en kerran arvostanut omaa parisuhdettani. Eli ei ollut riittävästi hävittävää. En silti halunnut erota pettämisen jälkeen. Kuvaavaa on, että en vieläkään juuri kadu tuota pettämistä. Se oli sen arvoista. Kuvaa hyvin suhtautumistani tuohon kumppaniini ja parisuhteeseeni.

En ole tästä ylpeä, mutta se on totta.

Eniten mua häiritsee näissä se vaatimus, että ihmisen tulisi olla elämässään koko ajan super stabiili. Mikään ei saa horjuttaa. Totuus on kuitenkin, että elämässä tulee erilaisia vaiheita. Ei sitä omaa parisuhdetta arvosta satasella viittäkymmentävuotta putkeen, täysin idealistinen ajatus. Kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen sitä voi tulla seksielämässä kuivempi kausi ja ikäkriisi, ja yks kaunis päivä hairahtuu, kun haluaa kerrankin elää hetkessä eikä olla joka hetki niin saakelin kunnollinen. 

Minä olen yrittänyt antaa anteeksi kohta vuoden ajan. Terapiassa käydään jne. Ei ole ollut helppoa. En tiedä, pitäisikö jo luovuttaa. Rakkautta kyllä on edelleen.