Lue keskustelun säännöt.
Vilkas lapsi saa ADHD-diagnoosin vain siksi, että vanhemmille tulisi hyvä olo
20.05.2022 |
Että on joku nimi lapsen normaalia vilkkaammalle toiminnalle. Miten sitä ennen osattiinkaan kasvattaa yhteiskuntakelpoisia yksilöitä villeistäkin penskoista?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Suomen "vilkas lapsi" voi hyvin olla ihan normaalin puitteissa jossain muussa kulttuurissa, esim. Espanjassa. Itse saimme jatkuvasti haukkuja pojastamme hänen ollessaan päiväkodissa Suomessa. Joka päivä päivän päätteeksi valitusvirret kaikesta mitä pahaa oli tehnyt päivän aikana. Yrittivät myös painostaa aloittamaan lapselle lääkityksen päikkyiässä! Tekivät sitten lopuksi lastensuojeluilmoituksen kiusallaan, kun emme suostuneet. Muutimme myöhemmin Espanjaan, jossa poika aloitti aivan ummikkona koulun. Eli nyt oli ylivilkkauden lisäksi ongelmana myös puuttuva kielitaito. Vaan poika sopeutui kouluun mainiosti! Ihan vain siksi, että häntä kohtaan oltiin ymmärtäväisiä ja asenne ja kohtelu oli positiivista ja rakastavaa. Ei puhettakaan, että kukaan olisi edes maininnut lääkitystä! Lapsi käy ihan normaalia koulua ja ilman mitään lääkkeitä. Edelleen on toki vilkas tapaus, mutta iän myötä hieman rauhoittunut. Että kyllä näen suurena ongelmana suomalaisen yhteiskunnan, jossa vilkkaita lapsia ei hyväksytä lainkaan, vaan odotetaan kaikkien olevan rauhallisia hissukoita.
Millainen kurinpito Espanjan kouluissa ja päiväkodeissa on? Onko siellä sama tunteiden sanoitus käytössä kuin Suomessa, vai saavatko sikäläiset opettajat ja tarhatädit esim. jaella rangaistuksia tai rajoittaa lapsia fyysisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän vanhemmat tunnista jos lapsi on niin keskittymishäiriöinen tai huonosti reagoiva että jotain on vialla eikä käytös mene enää normaalin "villiyden" piikkiin. ADHD tai ADD ei ole mitään kasvatuksella poistuvia ongelmia ja se että lapsi saa diagnoosin mahdollistaa myös apua koulunkäyntiin ja muuhun toimintaan. Mieluummin niin, että ihminen oppii nepsyongelmiensa kanssa pärjäämään jo nuorena, kuin että on aikuisena ihan solmussa yhteiskunnan vaatimusten keskellä eikä edes tiedä miksi ei pärjää niin kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisaikaan vilkasta lasta ei viety lääkärisedän tai -tädin pakeille vaan sen sijaan tutuksi tuli koivuniemen herra.
Kyllä ja seurauksena kasvoi pieni sukupolvi masentuneita, päihteillä oloaan helpottavia aikuisia joilla ei ole pisaraakaan itseluottamusta, selvinpäin ainakaan.
Niinpä. Mies on kasvatettu syyttämällä tyhmäksi ja villiksi ja piiskalla. Siis todella yritetty kasvattaa. No kumma kun hänellä edelleen aikuisena on adhd sopivia oireita ja vaikeuksia. Huono itsetunto. Jos adhd=kasvattamaton, miksi hän ei kyennyt oppimaan ja "parantunut" ? Aikanaan tuo nimitys oli mbd.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän vanhemmat tunnista jos lapsi on niin keskittymishäiriöinen tai huonosti reagoiva että jotain on vialla eikä käytös mene enää normaalin "villiyden" piikkiin. ADHD tai ADD ei ole mitään kasvatuksella poistuvia ongelmia ja se että lapsi saa diagnoosin mahdollistaa myös apua koulunkäyntiin ja muuhun toimintaan. Mieluummin niin, että ihminen oppii nepsyongelmiensa kanssa pärjäämään jo nuorena, kuin että on aikuisena ihan solmussa yhteiskunnan vaatimusten keskellä eikä edes tiedä miksi ei pärjää niin kuin muut.
Mistä vanhempi tietää mikä on normaalia? Harvalla vanhemmalla on kovin laajaa kokemusta erilaisista lapsista.
Tulisi myös ymmärtää se, että aina ei voida pyrkiä asioiden juurisyiden äärelle. Usein kannattaa vain keskittyä hoitamaan oireita riippuivat ne oireet sitten mistä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Suomen "vilkas lapsi" voi hyvin olla ihan normaalin puitteissa jossain muussa kulttuurissa, esim. Espanjassa. Itse saimme jatkuvasti haukkuja pojastamme hänen ollessaan päiväkodissa Suomessa. Joka päivä päivän päätteeksi valitusvirret kaikesta mitä pahaa oli tehnyt päivän aikana. Yrittivät myös painostaa aloittamaan lapselle lääkityksen päikkyiässä! Tekivät sitten lopuksi lastensuojeluilmoituksen kiusallaan, kun emme suostuneet. Muutimme myöhemmin Espanjaan, jossa poika aloitti aivan ummikkona koulun. Eli nyt oli ylivilkkauden lisäksi ongelmana myös puuttuva kielitaito. Vaan poika sopeutui kouluun mainiosti! Ihan vain siksi, että häntä kohtaan oltiin ymmärtäväisiä ja asenne ja kohtelu oli positiivista ja rakastavaa. Ei puhettakaan, että kukaan olisi edes maininnut lääkitystä! Lapsi käy ihan normaalia koulua ja ilman mitään lääkkeitä. Edelleen on toki vilkas tapaus, mutta iän myötä hieman rauhoittunut. Että kyllä näen suurena ongelmana suomalaisen yhteiskunnan, jossa vilkkaita lapsia ei hyväksytä lainkaan, vaan odotetaan kaikkien olevan rauhallisia hissukoita.
Normaalius on aina suhteessa kulttuuriin ja tilanteeseen. Yhdysvalloissa saattaa kymmenen prosenttia lapsista saada adhd-diagnoosin, Japanissa se on erittäin harvinaista. Aina on kysymys siitä, mitä odotamme.
Ja kysymys on tarkkailijasta ja tilanteesta myös.
Omista lapsistani yksi on motorisesti erittäin levoton. Arjessa hän vaatii valtavasti ohjeistamista, puruleluja, rankkaa liikuntaa, herättelyä. Eräs kaverini (ammatiltaan opettaja) on vapaa-ajan havaintojen perusteella sitä mieltä, että lapsellani on ehdottomasti adhd. Koulussa ollaan toista mieltä: lapseni kuulemma keskittyy erittäin hyvin, mikä vähän ällistyttää itseänikin. Olen itse ottanut aiheen esille opettajan kanssa, ja lapsesta on tullut pelkästään positiivista palautetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisaikaan vilkasta lasta ei viety lääkärisedän tai -tädin pakeille vaan sen sijaan tutuksi tuli koivuniemen herra.
Kyllä ja seurauksena kasvoi pieni sukupolvi masentuneita, päihteillä oloaan helpottavia aikuisia joilla ei ole pisaraakaan itseluottamusta, selvinpäin ainakaan.
Niinpä. Mies on kasvatettu syyttämällä tyhmäksi ja villiksi ja piiskalla. Siis todella yritetty kasvattaa. No kumma kun hänellä edelleen aikuisena on adhd sopivia oireita ja vaikeuksia. Huono itsetunto. Jos adhd=kasvattamaton, miksi hän ei kyennyt oppimaan ja "parantunut" ? Aikanaan tuo nimitys oli mbd.
Adhd:n ja muiden häiriöiden diagnosoinnissa on kyse hyvin laajan oirevalikoiman toteutumisesta kokonaan tai lähes kokonaan. Muutamay adhd:hen liittyvät asiat kuten vaikkapa se, että on vaikea olla paikallaan tai keskittyä ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi adhd.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on pieni totuuden siemen, ja voisin kyllä kuvitella itsekin tuntevani samoin. Olen tavannut vanhempia, jotka ovat pettyneet, koska lapselle ei tullut ADHD- diagnoosia.
Ja sitten on niitä, jotka petyttyään hakevat ADHD-diagnoosia yhä uudelleen ja uudelleen.
Miksi luulette, että joku haluaisi ADHD diagnoosin? Tai pettyisi jos ei saa?
Vain siinä tapauksessa ymmärrän, että on oireita ja haluaa selvittää mistä on kysymys ja jos on hoidettavissa oleva sairaus, saa siihen asianmukaisen hoidon. Mutta tuosta ei käsittääkseni ole kysymys noissa kirjoituksissa, joissa "halutaan" kyseinen diagnoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän vanhemmat tunnista jos lapsi on niin keskittymishäiriöinen tai huonosti reagoiva että jotain on vialla eikä käytös mene enää normaalin "villiyden" piikkiin. ADHD tai ADD ei ole mitään kasvatuksella poistuvia ongelmia ja se että lapsi saa diagnoosin mahdollistaa myös apua koulunkäyntiin ja muuhun toimintaan. Mieluummin niin, että ihminen oppii nepsyongelmiensa kanssa pärjäämään jo nuorena, kuin että on aikuisena ihan solmussa yhteiskunnan vaatimusten keskellä eikä edes tiedä miksi ei pärjää niin kuin muut.
Mistä vanhempi tietää mikä on normaalia? Harvalla vanhemmalla on kovin laajaa kokemusta erilaisista lapsista.
Tulisi myös ymmärtää se, että aina ei voida pyrkiä asioiden juurisyiden äärelle. Usein kannattaa vain keskittyä hoitamaan oireita riippuivat ne oireet sitten mistä hyvänsä.
Vanhemmilla saattaa olla useampi lapsi, vain yksi käyttäytyy poikkeavasti? Vanhemmat juttelevat muiden vanhempien kanssa, huomaavat että omat kokemukset eivät oikein sovi muiden kertomaan? Lapsi menee päiväkotiin/kouluun ja opettaja antaa jatkuvasti palautetta että lapsi ei keskity ja oppimisen kanssa takkuaa. Lapsi itse on muiden lasten keskellä aina se joka erottuu joukosta tavalla tai toisella.
Sinun logiikallasi moni ihminen ei saisi kunnon hoitoa, jos hoidetaan vain oireita eikä syytä huomioida. Esim joku voi olla väsynyt ja saamaton ja oireiden takana voi olla monta eri syytä, ei se aina riitä että pistetään ihminen nukkumaan enemmän. Toki oireetkin pitää saada hallintaan, mutta ihmistä helpottaa huomattavasti kun hän saa tietää mistä ne johtuvat ja millaisilla tavoilla voi itse yrittää vaikuttaa oireisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen "vilkas lapsi" voi hyvin olla ihan normaalin puitteissa jossain muussa kulttuurissa, esim. Espanjassa. Itse saimme jatkuvasti haukkuja pojastamme hänen ollessaan päiväkodissa Suomessa. Joka päivä päivän päätteeksi valitusvirret kaikesta mitä pahaa oli tehnyt päivän aikana. Yrittivät myös painostaa aloittamaan lapselle lääkityksen päikkyiässä! Tekivät sitten lopuksi lastensuojeluilmoituksen kiusallaan, kun emme suostuneet. Muutimme myöhemmin Espanjaan, jossa poika aloitti aivan ummikkona koulun. Eli nyt oli ylivilkkauden lisäksi ongelmana myös puuttuva kielitaito. Vaan poika sopeutui kouluun mainiosti! Ihan vain siksi, että häntä kohtaan oltiin ymmärtäväisiä ja asenne ja kohtelu oli positiivista ja rakastavaa. Ei puhettakaan, että kukaan olisi edes maininnut lääkitystä! Lapsi käy ihan normaalia koulua ja ilman mitään lääkkeitä. Edelleen on toki vilkas tapaus, mutta iän myötä hieman rauhoittunut. Että kyllä näen suurena ongelmana suomalaisen yhteiskunnan, jossa vilkkaita lapsia ei hyväksytä lainkaan, vaan odotetaan kaikkien olevan rauhallisia hissukoita.
Normaalius on aina suhteessa kulttuuriin ja tilanteeseen. Yhdysvalloissa saattaa kymmenen prosenttia lapsista saada adhd-diagnoosin, Japanissa se on erittäin harvinaista. Aina on kysymys siitä, mitä odotamme.
Ja kysymys on tarkkailijasta ja tilanteesta myös.
Omista lapsistani yksi on motorisesti erittäin levoton. Arjessa hän vaatii valtavasti ohjeistamista, puruleluja, rankkaa liikuntaa, herättelyä. Eräs kaverini (ammatiltaan opettaja) on vapaa-ajan havaintojen perusteella sitä mieltä, että lapsellani on ehdottomasti adhd. Koulussa ollaan toista mieltä: lapseni kuulemma keskittyy erittäin hyvin, mikä vähän ällistyttää itseänikin. Olen itse ottanut aiheen esille opettajan kanssa, ja lapsesta on tullut pelkästään positiivista palautetta.
Osan tuosta Yhdysvaltojen adhd -määrästä selittyy sillä, että adhd -ihmiset lähtivät Euroopasta pienemmällä kynnyksellä siirtolaisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen "vilkas lapsi" voi hyvin olla ihan normaalin puitteissa jossain muussa kulttuurissa, esim. Espanjassa. Itse saimme jatkuvasti haukkuja pojastamme hänen ollessaan päiväkodissa Suomessa. Joka päivä päivän päätteeksi valitusvirret kaikesta mitä pahaa oli tehnyt päivän aikana. Yrittivät myös painostaa aloittamaan lapselle lääkityksen päikkyiässä! Tekivät sitten lopuksi lastensuojeluilmoituksen kiusallaan, kun emme suostuneet. Muutimme myöhemmin Espanjaan, jossa poika aloitti aivan ummikkona koulun. Eli nyt oli ylivilkkauden lisäksi ongelmana myös puuttuva kielitaito. Vaan poika sopeutui kouluun mainiosti! Ihan vain siksi, että häntä kohtaan oltiin ymmärtäväisiä ja asenne ja kohtelu oli positiivista ja rakastavaa. Ei puhettakaan, että kukaan olisi edes maininnut lääkitystä! Lapsi käy ihan normaalia koulua ja ilman mitään lääkkeitä. Edelleen on toki vilkas tapaus, mutta iän myötä hieman rauhoittunut. Että kyllä näen suurena ongelmana suomalaisen yhteiskunnan, jossa vilkkaita lapsia ei hyväksytä lainkaan, vaan odotetaan kaikkien olevan rauhallisia hissukoita.
Normaalius on aina suhteessa kulttuuriin ja tilanteeseen. Yhdysvalloissa saattaa kymmenen prosenttia lapsista saada adhd-diagnoosin, Japanissa se on erittäin harvinaista. Aina on kysymys siitä, mitä odotamme.
Ja kysymys on tarkkailijasta ja tilanteesta myös.
Omista lapsistani yksi on motorisesti erittäin levoton. Arjessa hän vaatii valtavasti ohjeistamista, puruleluja, rankkaa liikuntaa, herättelyä. Eräs kaverini (ammatiltaan opettaja) on vapaa-ajan havaintojen perusteella sitä mieltä, että lapsellani on ehdottomasti adhd. Koulussa ollaan toista mieltä: lapseni kuulemma keskittyy erittäin hyvin, mikä vähän ällistyttää itseänikin. Olen itse ottanut aiheen esille opettajan kanssa, ja lapsesta on tullut pelkästään positiivista palautetta.
Lapsella voi olla ADHD, vaikka ei ole keskittymishäiriötä.
Vierailija kirjoitti:
Sinun logiikallasi moni ihminen ei saisi kunnon hoitoa, jos hoidetaan vain oireita eikä syytä huomioida. Esim joku voi olla väsynyt ja saamaton ja oireiden takana voi olla monta eri syytä, ei se aina riitä että pistetään ihminen nukkumaan enemmän. Toki oireetkin pitää saada hallintaan, mutta ihmistä helpottaa huomattavasti kun hän saa tietää mistä ne johtuvat ja millaisilla tavoilla voi itse yrittää vaikuttaa oireisiinsa.
Ongelmia on tiedossa jos aina pyritään vain hoitamaan taustasyitä eikä oireisiin (kuten liikaan vilkkauteen) itseensä puututa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen "vilkas lapsi" voi hyvin olla ihan normaalin puitteissa jossain muussa kulttuurissa, esim. Espanjassa. Itse saimme jatkuvasti haukkuja pojastamme hänen ollessaan päiväkodissa Suomessa. Joka päivä päivän päätteeksi valitusvirret kaikesta mitä pahaa oli tehnyt päivän aikana. Yrittivät myös painostaa aloittamaan lapselle lääkityksen päikkyiässä! Tekivät sitten lopuksi lastensuojeluilmoituksen kiusallaan, kun emme suostuneet. Muutimme myöhemmin Espanjaan, jossa poika aloitti aivan ummikkona koulun. Eli nyt oli ylivilkkauden lisäksi ongelmana myös puuttuva kielitaito. Vaan poika sopeutui kouluun mainiosti! Ihan vain siksi, että häntä kohtaan oltiin ymmärtäväisiä ja asenne ja kohtelu oli positiivista ja rakastavaa. Ei puhettakaan, että kukaan olisi edes maininnut lääkitystä! Lapsi käy ihan normaalia koulua ja ilman mitään lääkkeitä. Edelleen on toki vilkas tapaus, mutta iän myötä hieman rauhoittunut. Että kyllä näen suurena ongelmana suomalaisen yhteiskunnan, jossa vilkkaita lapsia ei hyväksytä lainkaan, vaan odotetaan kaikkien olevan rauhallisia hissukoita.
Millainen kurinpito Espanjan kouluissa ja päiväkodeissa on? Onko siellä sama tunteiden sanoitus käytössä kuin Suomessa, vai saavatko sikäläiset opettajat ja tarhatädit esim. jaella rangaistuksia tai rajoittaa lapsia fyysisesti?
Kaikki fyysinen kurinpito on laitonta. Fyysinen rajoitus sen sijaan on sallittua (tietenkin), tunteiden sanoitusta en todellakaan usko täällä olevan paikallisissa kouluissa. Minkälaisia rangaistuksia tarkoitat?
Sanoisin yksinkertaistettuna näin, että lasten perseilyä ei täällä hyväksytä, eli kuri on, mutta on lisäksi paljon rakkautta ja hellyyttä lapsia kohtaan, eli opettajat ovat fyysisiä, lapsia halitaan ja pussataan. Täällä ei muuten myöskään koulutyössä ole kiertelyä ja kaartelua, vaan opettaja viestii selkeästi, jos esim. tehtävä on huonosti tehty jne. Eli ei mene pohjoismaisen tyylin mukaan. Oma lapseni viihtyy, ja toimii täällä huomattavasti paremmin, kun on selkeät säännöt ja rutiinit sekä selkeää kommunikointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen "vilkas lapsi" voi hyvin olla ihan normaalin puitteissa jossain muussa kulttuurissa, esim. Espanjassa. Itse saimme jatkuvasti haukkuja pojastamme hänen ollessaan päiväkodissa Suomessa. Joka päivä päivän päätteeksi valitusvirret kaikesta mitä pahaa oli tehnyt päivän aikana. Yrittivät myös painostaa aloittamaan lapselle lääkityksen päikkyiässä! Tekivät sitten lopuksi lastensuojeluilmoituksen kiusallaan, kun emme suostuneet. Muutimme myöhemmin Espanjaan, jossa poika aloitti aivan ummikkona koulun. Eli nyt oli ylivilkkauden lisäksi ongelmana myös puuttuva kielitaito. Vaan poika sopeutui kouluun mainiosti! Ihan vain siksi, että häntä kohtaan oltiin ymmärtäväisiä ja asenne ja kohtelu oli positiivista ja rakastavaa. Ei puhettakaan, että kukaan olisi edes maininnut lääkitystä! Lapsi käy ihan normaalia koulua ja ilman mitään lääkkeitä. Edelleen on toki vilkas tapaus, mutta iän myötä hieman rauhoittunut. Että kyllä näen suurena ongelmana suomalaisen yhteiskunnan, jossa vilkkaita lapsia ei hyväksytä lainkaan, vaan odotetaan kaikkien olevan rauhallisia hissukoita.
Normaalius on aina suhteessa kulttuuriin ja tilanteeseen. Yhdysvalloissa saattaa kymmenen prosenttia lapsista saada adhd-diagnoosin, Japanissa se on erittäin harvinaista. Aina on kysymys siitä, mitä odotamme.
Ja kysymys on tarkkailijasta ja tilanteesta myös.
Omista lapsistani yksi on motorisesti erittäin levoton. Arjessa hän vaatii valtavasti ohjeistamista, puruleluja, rankkaa liikuntaa, herättelyä. Eräs kaverini (ammatiltaan opettaja) on vapaa-ajan havaintojen perusteella sitä mieltä, että lapsellani on ehdottomasti adhd. Koulussa ollaan toista mieltä: lapseni kuulemma keskittyy erittäin hyvin, mikä vähän ällistyttää itseänikin. Olen itse ottanut aiheen esille opettajan kanssa, ja lapsesta on tullut pelkästään positiivista palautetta.Lapsella voi olla ADHD, vaikka ei ole keskittymishäiriötä.
Lapsellani ei ole myöskään impulssikontrollin ongelmia, vaan hän on sopuisa lehmänhermo. Motorinen vilkkaus yksinään ei riitä diagnoosiin, joten ilmeisesti lapseni opettaja osui tässä oikeaan.
Onneksi on paljon kaikenlaista, millä lasta pystyy auttamaan, kun ongelma on kapea-alainen ja tiedostettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen "vilkas lapsi" voi hyvin olla ihan normaalin puitteissa jossain muussa kulttuurissa, esim. Espanjassa. Itse saimme jatkuvasti haukkuja pojastamme hänen ollessaan päiväkodissa Suomessa. Joka päivä päivän päätteeksi valitusvirret kaikesta mitä pahaa oli tehnyt päivän aikana. Yrittivät myös painostaa aloittamaan lapselle lääkityksen päikkyiässä! Tekivät sitten lopuksi lastensuojeluilmoituksen kiusallaan, kun emme suostuneet. Muutimme myöhemmin Espanjaan, jossa poika aloitti aivan ummikkona koulun. Eli nyt oli ylivilkkauden lisäksi ongelmana myös puuttuva kielitaito. Vaan poika sopeutui kouluun mainiosti! Ihan vain siksi, että häntä kohtaan oltiin ymmärtäväisiä ja asenne ja kohtelu oli positiivista ja rakastavaa. Ei puhettakaan, että kukaan olisi edes maininnut lääkitystä! Lapsi käy ihan normaalia koulua ja ilman mitään lääkkeitä. Edelleen on toki vilkas tapaus, mutta iän myötä hieman rauhoittunut. Että kyllä näen suurena ongelmana suomalaisen yhteiskunnan, jossa vilkkaita lapsia ei hyväksytä lainkaan, vaan odotetaan kaikkien olevan rauhallisia hissukoita.
Normaalius on aina suhteessa kulttuuriin ja tilanteeseen. Yhdysvalloissa saattaa kymmenen prosenttia lapsista saada adhd-diagnoosin, Japanissa se on erittäin harvinaista. Aina on kysymys siitä, mitä odotamme.
Ja kysymys on tarkkailijasta ja tilanteesta myös.
Omista lapsistani yksi on motorisesti erittäin levoton. Arjessa hän vaatii valtavasti ohjeistamista, puruleluja, rankkaa liikuntaa, herättelyä. Eräs kaverini (ammatiltaan opettaja) on vapaa-ajan havaintojen perusteella sitä mieltä, että lapsellani on ehdottomasti adhd. Koulussa ollaan toista mieltä: lapseni kuulemma keskittyy erittäin hyvin, mikä vähän ällistyttää itseänikin. Olen itse ottanut aiheen esille opettajan kanssa, ja lapsesta on tullut pelkästään positiivista palautetta.
Olen tuo sama jolle vastasit. Siis minun lapsellani on kyllä ihan diagnosoitu ADHD ja Asperger. Mutta ehkä pointtinani oli pikemminkin, että se päiväkotielämä oli Suomessa ihan mahdotonta, kun taas Espanjassa lapsi voi hyvin, ja menestyy koulussa hyvin siitä huolimatta että ylivilkkauden ja sosiaalisten ongelmien lisäksi on haasteena myös uusi kieli ja kulttuuri. Eli jotain mätää siinä suomalaisessa suhtautumisessa erilaisiin lapsiin aivan selvästi on. Ja oman lapseni kohdalla usko vakaasti, että se paska suhtautuminen ja asenne pahensi lapsen oireilua reilusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen "vilkas lapsi" voi hyvin olla ihan normaalin puitteissa jossain muussa kulttuurissa, esim. Espanjassa. Itse saimme jatkuvasti haukkuja pojastamme hänen ollessaan päiväkodissa Suomessa. Joka päivä päivän päätteeksi valitusvirret kaikesta mitä pahaa oli tehnyt päivän aikana. Yrittivät myös painostaa aloittamaan lapselle lääkityksen päikkyiässä! Tekivät sitten lopuksi lastensuojeluilmoituksen kiusallaan, kun emme suostuneet. Muutimme myöhemmin Espanjaan, jossa poika aloitti aivan ummikkona koulun. Eli nyt oli ylivilkkauden lisäksi ongelmana myös puuttuva kielitaito. Vaan poika sopeutui kouluun mainiosti! Ihan vain siksi, että häntä kohtaan oltiin ymmärtäväisiä ja asenne ja kohtelu oli positiivista ja rakastavaa. Ei puhettakaan, että kukaan olisi edes maininnut lääkitystä! Lapsi käy ihan normaalia koulua ja ilman mitään lääkkeitä. Edelleen on toki vilkas tapaus, mutta iän myötä hieman rauhoittunut. Että kyllä näen suurena ongelmana suomalaisen yhteiskunnan, jossa vilkkaita lapsia ei hyväksytä lainkaan, vaan odotetaan kaikkien olevan rauhallisia hissukoita.
Normaalius on aina suhteessa kulttuuriin ja tilanteeseen. Yhdysvalloissa saattaa kymmenen prosenttia lapsista saada adhd-diagnoosin, Japanissa se on erittäin harvinaista. Aina on kysymys siitä, mitä odotamme.
Ja kysymys on tarkkailijasta ja tilanteesta myös.
Omista lapsistani yksi on motorisesti erittäin levoton. Arjessa hän vaatii valtavasti ohjeistamista, puruleluja, rankkaa liikuntaa, herättelyä. Eräs kaverini (ammatiltaan opettaja) on vapaa-ajan havaintojen perusteella sitä mieltä, että lapsellani on ehdottomasti adhd. Koulussa ollaan toista mieltä: lapseni kuulemma keskittyy erittäin hyvin, mikä vähän ällistyttää itseänikin. Olen itse ottanut aiheen esille opettajan kanssa, ja lapsesta on tullut pelkästään positiivista palautetta.Osan tuosta Yhdysvaltojen adhd -määrästä selittyy sillä, että adhd -ihmiset lähtivät Euroopasta pienemmällä kynnyksellä siirtolaisiksi.
Yhdysvaltojen asutuksen historiaa tuntien tuo kuulostaa kyllä varsin kaukaa haetulta. Toisin voi olla esimerkiksi Australiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen "vilkas lapsi" voi hyvin olla ihan normaalin puitteissa jossain muussa kulttuurissa, esim. Espanjassa. Itse saimme jatkuvasti haukkuja pojastamme hänen ollessaan päiväkodissa Suomessa. Joka päivä päivän päätteeksi valitusvirret kaikesta mitä pahaa oli tehnyt päivän aikana. Yrittivät myös painostaa aloittamaan lapselle lääkityksen päikkyiässä! Tekivät sitten lopuksi lastensuojeluilmoituksen kiusallaan, kun emme suostuneet. Muutimme myöhemmin Espanjaan, jossa poika aloitti aivan ummikkona koulun. Eli nyt oli ylivilkkauden lisäksi ongelmana myös puuttuva kielitaito. Vaan poika sopeutui kouluun mainiosti! Ihan vain siksi, että häntä kohtaan oltiin ymmärtäväisiä ja asenne ja kohtelu oli positiivista ja rakastavaa. Ei puhettakaan, että kukaan olisi edes maininnut lääkitystä! Lapsi käy ihan normaalia koulua ja ilman mitään lääkkeitä. Edelleen on toki vilkas tapaus, mutta iän myötä hieman rauhoittunut. Että kyllä näen suurena ongelmana suomalaisen yhteiskunnan, jossa vilkkaita lapsia ei hyväksytä lainkaan, vaan odotetaan kaikkien olevan rauhallisia hissukoita.
Normaalius on aina suhteessa kulttuuriin ja tilanteeseen. Yhdysvalloissa saattaa kymmenen prosenttia lapsista saada adhd-diagnoosin, Japanissa se on erittäin harvinaista. Aina on kysymys siitä, mitä odotamme.
Ja kysymys on tarkkailijasta ja tilanteesta myös.
Omista lapsistani yksi on motorisesti erittäin levoton. Arjessa hän vaatii valtavasti ohjeistamista, puruleluja, rankkaa liikuntaa, herättelyä. Eräs kaverini (ammatiltaan opettaja) on vapaa-ajan havaintojen perusteella sitä mieltä, että lapsellani on ehdottomasti adhd. Koulussa ollaan toista mieltä: lapseni kuulemma keskittyy erittäin hyvin, mikä vähän ällistyttää itseänikin. Olen itse ottanut aiheen esille opettajan kanssa, ja lapsesta on tullut pelkästään positiivista palautetta.Osan tuosta Yhdysvaltojen adhd -määrästä selittyy sillä, että adhd -ihmiset lähtivät Euroopasta pienemmällä kynnyksellä siirtolaisiksi.
Yhdysvaltojen asutuksen historiaa tuntien tuo kuulostaa kyllä varsin kaukaa haetulta. Toisin voi olla esimerkiksi Australiassa.
Australiaan vietiin rikolliset. Amerikkaan lähtivät ne rohkeat, jotka tavoitteli parempaa elämää. Adhd-luonteet ovat olleet näitä pelottomia, seikkailuhakuisia ja oman elämänsä pelle pelottomia (kärjistettynä), jotka ovat todennäköisesti olleet juuri näitä ensimmäisiä maailmanvalloittajia. Ei siihen maailmanaikaan mitkään normaalit kansalaiset uskaltaneet lähteä kohti tuntematonta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän matalalla kynnyksellä tuota ADHD-korttia heilutellaan. Meillä on vilkas ekaluokkalainen, jolla on ongelmia luokkatilanteessa mutta ei kotona, kaverilla tai esim. liikunnallisessa harrastuksessa. Hänen kanssaan voi löydä juhlissa ja teatterissa ja hän saa positiivista palautetta käytöstavoistaan (myös koulusta). Energinen ja puhelias hän on kaikkialla, mutta vain luokkatilanteessa ongelmaksi asti. Tarkkaamaton hän ei ole ja oppiminen sujuu. Ja lapsi on nyt menossa psykologille ADHD-tutkimuksiin opettajan täyttämän seulalomakkeen johdosta 🤷
Paitsi että jono tutkimuksiin on niin pitkä että taidettiin ratkaista tämä ADHD-epäily jonotusaikana open kanssa tehtävällä yhteistyöllä (lisää ja vaikeampia tehtäviä, räpläyslelu, tarrataulumotivointia eli lahjontaa ja lapselle vihko johon voi kirjoittaa ajatuksiaan sen sijaan että sanoisi kaiken ääneen).
Pitääkö sinun vanhempana suostua tuohon? Tuossahan opettaja näyttäisi olevan se ongelma (niinkuin usein tahtoo olla), jos kerran muualla ei ole mitään ongelmaa.
Ei kai niihin mikään pakko ole suostua, mutta niin kuin johonkin viestiin myöhemmin kirjoitinkin, en minä näe psykologin tutkimuksia koskaan negatiivisena asiana. Lapsellekin kerroin, että siitä on se hyöty että voi oppia itsestään jotain lisää :) Sittenpähän on sekin selvitetty, ja samalla tulee kognitiiviset tutkimukset jotka on aina mielenkiintoista luettavaa.
En siis näe tutkimista negatiivisena asiana, mutta yllätyin miten helposti niihin päätyy ottaen huomioon jonotilanteen ja sen miten paljon sitten kuitenkin yläkouluikään pääsee diagnosoimattomia, ja ihmettelen miksi tutkimuksiin ohjaaminen tuli ensin ja räpläyslelut yms. helposti kokeiltavat ja toimivat vasta sitten.
No, ymmärsinkin, että se ei ole mikään tragedia. Joskus vain ärsyttää (sisäpiiriläinen, enempää yksilöimättä) joidenkin opettajien tapa kohdella lapsia ja sellainen voimakas kontrollintarve. Vilkkaudesta tulee "oire", jota aletaan hoitaa jne.
Moni opettaja huomaa nepsy-oireet, vaikka kotona niitä ei huomaakkaan. Koulussa on paljon enemmän virikkeitä, häiriöitä, enemmän melua ja muuta, mitkä vievät keskittymiskyvyn ja tämä voi ilmentyä vilkkautena. Kotona lapsi voi olla täysin tutussa ympäristössä aivan kuin eri lapsi verrattuna kouluun. Ikävää leimata opettaja ongelmaksi, kun hän koittaa tutkimuksiin ohjaamisella auttaa lasta selviytymään vuosia kestävästä koulutiestä. Vilkkauden taustalta voi löytyä myös muuta, esim kotioloissa jotain hälyyttävää.
ADHD:n diagnostisiin kriteereihin kuuluu että ongelmat ilmenee useammassa kuin yhdessä ympäristössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on pieni totuuden siemen, ja voisin kyllä kuvitella itsekin tuntevani samoin. Olen tavannut vanhempia, jotka ovat pettyneet, koska lapselle ei tullut ADHD- diagnoosia.
Ja sitten on niitä, jotka petyttyään hakevat ADHD-diagnoosia yhä uudelleen ja uudelleen.
Miksi luulette, että joku haluaisi ADHD diagnoosin? Tai pettyisi jos ei saa?
Vain siinä tapauksessa ymmärrän, että on oireita ja haluaa selvittää mistä on kysymys ja jos on hoidettavissa oleva sairaus, saa siihen asianmukaisen hoidon. Mutta tuosta ei käsittääkseni ole kysymys noissa kirjoituksissa, joissa "halutaan" kyseinen diagnoosi.
Siksi koska diagnoosin mukana saa erityisaseman jota voi käyttää hyväkseen silloin kun haluaa ja olla kertomatta silloin kun siitä on etua. ADHD-diagnoosin mukana saa kaikenlaisia mahdollisia helpotuksia koulunkäyntiin, kirjoituksiin ja pääsykokeisiin joita normaalit lapset eivät saa. Se on iso etu tänä päivänä.
Lisäksi ärsyttää se uhriintuminen mitä tuo yksi "maisterin tutkintoaan viimeistelevä" todisti eli diagnosoimaton ADHD muka tuhonnut elämän ja jos diagnoosi ja lääkitys koulunkäyntiapuineen olisi saatu ajoissa niin kaikista ADHD-lapsista olisi tullut sydänkirurgeja.
ADHD-diagnoosilla voi tienata. Jos siis lapsella on se. 600euroa ainakin per nenä
90-luvun ei-huostaanotettujen lasten (eli nykyisten vanhempien) joskus 60-luvulla yms. syntyneet vanhemmat olivat myös ei-huostaanotettuja. Kuten tuhannet sukupolvet sitä ennen. Asia ei todellakaan ole niin yksinkertainen, että vasta tämä 2020-luvun diagnoosikulttuuri on tuonut autuuden ja sitä edeltävä kasvatus taas oli "pahoinpitelyä".