Lue keskustelun säännöt.
Vilkas lapsi saa ADHD-diagnoosin vain siksi, että vanhemmille tulisi hyvä olo
20.05.2022 |
Että on joku nimi lapsen normaalia vilkkaammalle toiminnalle. Miten sitä ennen osattiinkaan kasvattaa yhteiskuntakelpoisia yksilöitä villeistäkin penskoista?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän matalalla kynnyksellä tuota ADHD-korttia heilutellaan. Meillä on vilkas ekaluokkalainen, jolla on ongelmia luokkatilanteessa mutta ei kotona, kaverilla tai esim. liikunnallisessa harrastuksessa. Hänen kanssaan voi löydä juhlissa ja teatterissa ja hän saa positiivista palautetta käytöstavoistaan (myös koulusta). Energinen ja puhelias hän on kaikkialla, mutta vain luokkatilanteessa ongelmaksi asti. Tarkkaamaton hän ei ole ja oppiminen sujuu. Ja lapsi on nyt menossa psykologille ADHD-tutkimuksiin opettajan täyttämän seulalomakkeen johdosta 🤷
Paitsi että jono tutkimuksiin on niin pitkä että taidettiin ratkaista tämä ADHD-epäily jonotusaikana open kanssa tehtävällä yhteistyöllä (lisää ja vaikeampia tehtäviä, räpläyslelu, tarrataulumotivointia eli lahjontaa ja lapselle vihko johon voi kirjoittaa ajatuksiaan sen sijaan että sanoisi kaiken ääneen).
Pitääkö sinun vanhempana suostua tuohon? Tuossahan opettaja näyttäisi olevan se ongelma (niinkuin usein tahtoo olla), jos kerran muualla ei ole mitään ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö on näitä vatipäitä, ketkä luulee, että sen adhd-diagnoosin saa vain kävelemällä lääkärin luo? Höpöhöpö. Sen diagnoosin eteen tehdään paljon töitä moniammatillisen työryhmän kanssa. On psykologia, toimintaterapiaa, erikoislääkäriä, yhteistyötä päiväkodin/koulun kanssa ja vanhempia haastatellaan.
No se vähän riippuu, isommilla lapsilla (=yläkouluikäisillä) se voi olla pari kyselylomaketta ja amfetamiinikohdannaiset testikäyttöön. Viimeksi tänään tuli vastaan.
Älä turhaan tuo adhd-lääkitykseen tuota ikävän vanhanaikaista hokemaa amfetamiinijohdannaisuuksista. Kaikki adhd-lääkkeet eivät sitä nimittäin ole ja muutenkin tuo on typerä vanhanaikainen käsitys lääkityksestä. Lääkitystä on turha verrata amfetamiiniin, vaikka osa toki on siitä johdannaisia, mutta annostus on täysin eri eikä niistä tule huumaavaa vaikutusta.
Concertalla on kuitenkin sen verran katukysyntää että se ei ole merkityksetön asia kun arvioidaan diagnoosia ja aloitetaan lääkitystä.
Jonka varmasti lääkärit tekevätkin. Ei he mitään concertaa ala tuosta noin vain määräämään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän matalalla kynnyksellä tuota ADHD-korttia heilutellaan. Meillä on vilkas ekaluokkalainen, jolla on ongelmia luokkatilanteessa mutta ei kotona, kaverilla tai esim. liikunnallisessa harrastuksessa. Hänen kanssaan voi löydä juhlissa ja teatterissa ja hän saa positiivista palautetta käytöstavoistaan (myös koulusta). Energinen ja puhelias hän on kaikkialla, mutta vain luokkatilanteessa ongelmaksi asti. Tarkkaamaton hän ei ole ja oppiminen sujuu. Ja lapsi on nyt menossa psykologille ADHD-tutkimuksiin opettajan täyttämän seulalomakkeen johdosta 🤷
Paitsi että jono tutkimuksiin on niin pitkä että taidettiin ratkaista tämä ADHD-epäily jonotusaikana open kanssa tehtävällä yhteistyöllä (lisää ja vaikeampia tehtäviä, räpläyslelu, tarrataulumotivointia eli lahjontaa ja lapselle vihko johon voi kirjoittaa ajatuksiaan sen sijaan että sanoisi kaiken ääneen).
Pitääkö sinun vanhempana suostua tuohon? Tuossahan opettaja näyttäisi olevan se ongelma (niinkuin usein tahtoo olla), jos kerran muualla ei ole mitään ongelmaa.
Toivottavasti lastensuojeluilmotuksia pukkaa jos vanhempi evää lapsen oikeuden tutkimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän matalalla kynnyksellä tuota ADHD-korttia heilutellaan. Meillä on vilkas ekaluokkalainen, jolla on ongelmia luokkatilanteessa mutta ei kotona, kaverilla tai esim. liikunnallisessa harrastuksessa. Hänen kanssaan voi löydä juhlissa ja teatterissa ja hän saa positiivista palautetta käytöstavoistaan (myös koulusta). Energinen ja puhelias hän on kaikkialla, mutta vain luokkatilanteessa ongelmaksi asti. Tarkkaamaton hän ei ole ja oppiminen sujuu. Ja lapsi on nyt menossa psykologille ADHD-tutkimuksiin opettajan täyttämän seulalomakkeen johdosta 🤷
Paitsi että jono tutkimuksiin on niin pitkä että taidettiin ratkaista tämä ADHD-epäily jonotusaikana open kanssa tehtävällä yhteistyöllä (lisää ja vaikeampia tehtäviä, räpläyslelu, tarrataulumotivointia eli lahjontaa ja lapselle vihko johon voi kirjoittaa ajatuksiaan sen sijaan että sanoisi kaiken ääneen).
Pitääkö sinun vanhempana suostua tuohon? Tuossahan opettaja näyttäisi olevan se ongelma (niinkuin usein tahtoo olla), jos kerran muualla ei ole mitään ongelmaa.
Opettajatko tätä alapeukuttaa? :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisaikaan vilkasta lasta ei viety lääkärisedän tai -tädin pakeille vaan sen sijaan tutuksi tuli koivuniemen herra.
Kyllä ja seurauksena kasvoi pieni sukupolvi masentuneita, päihteillä oloaan helpottavia aikuisia joilla ei ole pisaraakaan itseluottamusta, selvinpäin ainakaan.
Ai siis aikaisempina kymmeninä tuhansina vuosina ei ollut kuin masentuneita päihtelijöitä ilman itseluottamusta ja nyt vasta viime vuosikymmeninä on diagnoosikasvatuksen myötä saatu parannusta asiaan?
Kyllä. Minä olin kahdessa eri koulussa kunnes lopulta jouduin tarkkisluokalle ja ainoa mitä siellä opin oli kiroilu ja polttaminen. Olin 10vee. Teininä sitten vuorossa olivat alkoholi, lääkkeet ja koulukoti. Vaikea masennus diagnosoitiin 17vuotiaana ja 23vuotiaana, useiden epäonnistuneiden työkokeilujen jälkeen sain työkyvöttömyyseläkkeen.
Lapsellani alettiin epäillä adhd:ta päiväkodissa kun oli 5vee. Minun ei tarvinnut kuin oikeastaan antaa suostumuksia, allekirjoittaa lappuja ja osallistua palavereihin. Toimintaterapiaa, tutkimuksia. 6veenä sai adhd lääkkeet joka toi huomattavan eron ja 7veenä aloitti koulun pienryhmässä. Nyt on 10vee ja yksi luokan parhasta oppilaista.
2000-luvulla huostaanottojen määrä on kaksinkertaistunut verrattuna aiempaan. Nyt liberaalin kasvatuksen aikaan lapset voivat selkeästi huonommin kuin koskaan ennen.
En usko, että liberaali kasvatus on syypää. Mielestäni se, että lapset ovat yhä pidempiä päiviä, yhä nuoremmasta asti erilaisissa laitoksissa ja ohjatussa toiminnassa, joka perustuu milloin mihinkin pseudo-pedagogiaan tekee lapsista stressaantuneita. Samalla tavalla, kuin ennen vanhaan uskottiin, että lapset selviävät pieksemisestä, niin nyt me haluamme uskoa, että lapset selviävät tästä laitostumisesta.
+Globalisaation ja digitalisaation myötä lapset ovat paremmin perillä maailman menosta kuin ennen, eikä tarvitse kuin otsikot lukaista jostakin lehdestä niin käsittää, miksi se saa lapset oireilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän matalalla kynnyksellä tuota ADHD-korttia heilutellaan. Meillä on vilkas ekaluokkalainen, jolla on ongelmia luokkatilanteessa mutta ei kotona, kaverilla tai esim. liikunnallisessa harrastuksessa. Hänen kanssaan voi löydä juhlissa ja teatterissa ja hän saa positiivista palautetta käytöstavoistaan (myös koulusta). Energinen ja puhelias hän on kaikkialla, mutta vain luokkatilanteessa ongelmaksi asti. Tarkkaamaton hän ei ole ja oppiminen sujuu. Ja lapsi on nyt menossa psykologille ADHD-tutkimuksiin opettajan täyttämän seulalomakkeen johdosta 🤷
Paitsi että jono tutkimuksiin on niin pitkä että taidettiin ratkaista tämä ADHD-epäily jonotusaikana open kanssa tehtävällä yhteistyöllä (lisää ja vaikeampia tehtäviä, räpläyslelu, tarrataulumotivointia eli lahjontaa ja lapselle vihko johon voi kirjoittaa ajatuksiaan sen sijaan että sanoisi kaiken ääneen).
Pitääkö sinun vanhempana suostua tuohon? Tuossahan opettaja näyttäisi olevan se ongelma (niinkuin usein tahtoo olla), jos kerran muualla ei ole mitään ongelmaa.
Toivottavasti lastensuojeluilmotuksia pukkaa jos vanhempi evää lapsen oikeuden tutkimuksiin.
Tällaisessa tilanteessa opettaja voi siis kävellä vanhempien oikeuksien yli, mahdollisesti vain oman ammattitaitonsa puutteiden takia? Näistä tutkimuksista ja käynneistä jää jäljet kaikkiin järjestelmiin ja ne seuraavat lasta aina. Opettajan ei toki tarvitse tällaista pohtia, hänhän vain viattomana tekee työtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No me saatiin vetelälle teinille add-diagnoosi. Varmaan sama asia. Toki siellä tutkimuksissa piti käydä yli vuosi. Lähes viikottain oli tapaamisia. Tähän päälle labroja, sydänseurantaa jne. Melko raskas prosessi on/oli ja siis yhä jatkuu.
Sydänseurantaa ja labroja tarkkaavuushäiriön takia?
Pitää sulkea pois muita sairauksia, jotka mm. aiheuttaa vetelyyttä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kyllä varmasti saa. Yli puoli vuotta kestää erittäin laajat ja tarkat testaukset. Ei adhd ole sama kuin vilkkaus, vaan siinä on aivan erilainen aivokemia, kuin "normaaleilla", vaikka ihan normaalia adhd:kin on.
Ihmisiä on kuulkaa erilaisia. Joillakin on adhd, toiset ovat vasenkätisiä, jollakin on muita poikkeavuuksia siitä normista, mihin täällä tahdotaan kaikki tunkea.
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä varmasti saa. Yli puoli vuotta kestää erittäin laajat ja tarkat testaukset. Ei adhd ole sama kuin vilkkaus, vaan siinä on aivan erilainen aivokemia, kuin "normaaleilla", vaikka ihan normaalia adhd:kin on.
Ihmisiä on kuulkaa erilaisia. Joillakin on adhd, toiset ovat vasenkätisiä, jollakin on muita poikkeavuuksia siitä normista, mihin täällä tahdotaan kaikki tunkea.
Meillä mennyt jo yli vuosi. Diagnoosin siis sai. Tutkimuksia/haastatteluja tehtiin paljon ja ei tosiaan ollut vain "pari käyntiä lääkärissä". Jopa pää kuvattiin jossain välissä. Nyt seuranta jatkuu mm lääkityksen takia. Eli juuri labroja ja sydänfilmiä, sekä tietysti sitä terapiaa. Osa käynneistä jäänyt vielä väliin kun itsenäinen add-nuori yrittää omin avuin päästä paikalle... Ajat "unohtuvat" jne..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän matalalla kynnyksellä tuota ADHD-korttia heilutellaan. Meillä on vilkas ekaluokkalainen, jolla on ongelmia luokkatilanteessa mutta ei kotona, kaverilla tai esim. liikunnallisessa harrastuksessa. Hänen kanssaan voi löydä juhlissa ja teatterissa ja hän saa positiivista palautetta käytöstavoistaan (myös koulusta). Energinen ja puhelias hän on kaikkialla, mutta vain luokkatilanteessa ongelmaksi asti. Tarkkaamaton hän ei ole ja oppiminen sujuu. Ja lapsi on nyt menossa psykologille ADHD-tutkimuksiin opettajan täyttämän seulalomakkeen johdosta 🤷
Paitsi että jono tutkimuksiin on niin pitkä että taidettiin ratkaista tämä ADHD-epäily jonotusaikana open kanssa tehtävällä yhteistyöllä (lisää ja vaikeampia tehtäviä, räpläyslelu, tarrataulumotivointia eli lahjontaa ja lapselle vihko johon voi kirjoittaa ajatuksiaan sen sijaan että sanoisi kaiken ääneen).
Pitääkö sinun vanhempana suostua tuohon? Tuossahan opettaja näyttäisi olevan se ongelma (niinkuin usein tahtoo olla), jos kerran muualla ei ole mitään ongelmaa.
Ei kai niihin mikään pakko ole suostua, mutta niin kuin johonkin viestiin myöhemmin kirjoitinkin, en minä näe psykologin tutkimuksia koskaan negatiivisena asiana. Lapsellekin kerroin, että siitä on se hyöty että voi oppia itsestään jotain lisää :) Sittenpähän on sekin selvitetty, ja samalla tulee kognitiiviset tutkimukset jotka on aina mielenkiintoista luettavaa.
En siis näe tutkimista negatiivisena asiana, mutta yllätyin miten helposti niihin päätyy ottaen huomioon jonotilanteen ja sen miten paljon sitten kuitenkin yläkouluikään pääsee diagnosoimattomia, ja ihmettelen miksi tutkimuksiin ohjaaminen tuli ensin ja räpläyslelut yms. helposti kokeiltavat ja toimivat vasta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö on näitä vatipäitä, ketkä luulee, että sen adhd-diagnoosin saa vain kävelemällä lääkärin luo? Höpöhöpö. Sen diagnoosin eteen tehdään paljon töitä moniammatillisen työryhmän kanssa. On psykologia, toimintaterapiaa, erikoislääkäriä, yhteistyötä päiväkodin/koulun kanssa ja vanhempia haastatellaan.
No se vähän riippuu, isommilla lapsilla (=yläkouluikäisillä) se voi olla pari kyselylomaketta ja amfetamiinikohdannaiset testikäyttöön. Viimeksi tänään tuli vastaan.
Älä turhaan tuo adhd-lääkitykseen tuota ikävän vanhanaikaista hokemaa amfetamiinijohdannaisuuksista. Kaikki adhd-lääkkeet eivät sitä nimittäin ole ja muutenkin tuo on typerä vanhanaikainen käsitys lääkityksestä. Lääkitystä on turha verrata amfetamiiniin, vaikka osa toki on siitä johdannaisia, mutta annostus on täysin eri eikä niistä tule huumaavaa vaikutusta.
Concertalla on kuitenkin sen verran katukysyntää että se ei ole merkityksetön asia kun arvioidaan diagnoosia ja aloitetaan lääkitystä.
Jonka varmasti lääkärit tekevätkin. Ei he mitään concertaa ala tuosta noin vain määräämään
Se on varmaan vaikea uskoa että tuotakin työtä voidaan ajautua tekemään vasemmalla kädellä ja mitä pienemmän ympyrät ja mitä vähemmän kyseenalaistajia, sitä kauemmas hoitosuosituksista ja lähemmäs mutua voidaan ajautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän matalalla kynnyksellä tuota ADHD-korttia heilutellaan. Meillä on vilkas ekaluokkalainen, jolla on ongelmia luokkatilanteessa mutta ei kotona, kaverilla tai esim. liikunnallisessa harrastuksessa. Hänen kanssaan voi löydä juhlissa ja teatterissa ja hän saa positiivista palautetta käytöstavoistaan (myös koulusta). Energinen ja puhelias hän on kaikkialla, mutta vain luokkatilanteessa ongelmaksi asti. Tarkkaamaton hän ei ole ja oppiminen sujuu. Ja lapsi on nyt menossa psykologille ADHD-tutkimuksiin opettajan täyttämän seulalomakkeen johdosta 🤷
Paitsi että jono tutkimuksiin on niin pitkä että taidettiin ratkaista tämä ADHD-epäily jonotusaikana open kanssa tehtävällä yhteistyöllä (lisää ja vaikeampia tehtäviä, räpläyslelu, tarrataulumotivointia eli lahjontaa ja lapselle vihko johon voi kirjoittaa ajatuksiaan sen sijaan että sanoisi kaiken ääneen).
Pitääkö sinun vanhempana suostua tuohon? Tuossahan opettaja näyttäisi olevan se ongelma (niinkuin usein tahtoo olla), jos kerran muualla ei ole mitään ongelmaa.
Ei kai niihin mikään pakko ole suostua, mutta niin kuin johonkin viestiin myöhemmin kirjoitinkin, en minä näe psykologin tutkimuksia koskaan negatiivisena asiana. Lapsellekin kerroin, että siitä on se hyöty että voi oppia itsestään jotain lisää :) Sittenpähän on sekin selvitetty, ja samalla tulee kognitiiviset tutkimukset jotka on aina mielenkiintoista luettavaa.
En siis näe tutkimista negatiivisena asiana, mutta yllätyin miten helposti niihin päätyy ottaen huomioon jonotilanteen ja sen miten paljon sitten kuitenkin yläkouluikään pääsee diagnosoimattomia, ja ihmettelen miksi tutkimuksiin ohjaaminen tuli ensin ja räpläyslelut yms. helposti kokeiltavat ja toimivat vasta sitten.
No, ymmärsinkin, että se ei ole mikään tragedia. Joskus vain ärsyttää (sisäpiiriläinen, enempää yksilöimättä) joidenkin opettajien tapa kohdella lapsia ja sellainen voimakas kontrollintarve. Vilkkaudesta tulee "oire", jota aletaan hoitaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän matalalla kynnyksellä tuota ADHD-korttia heilutellaan. Meillä on vilkas ekaluokkalainen, jolla on ongelmia luokkatilanteessa mutta ei kotona, kaverilla tai esim. liikunnallisessa harrastuksessa. Hänen kanssaan voi löydä juhlissa ja teatterissa ja hän saa positiivista palautetta käytöstavoistaan (myös koulusta). Energinen ja puhelias hän on kaikkialla, mutta vain luokkatilanteessa ongelmaksi asti. Tarkkaamaton hän ei ole ja oppiminen sujuu. Ja lapsi on nyt menossa psykologille ADHD-tutkimuksiin opettajan täyttämän seulalomakkeen johdosta 🤷
Paitsi että jono tutkimuksiin on niin pitkä että taidettiin ratkaista tämä ADHD-epäily jonotusaikana open kanssa tehtävällä yhteistyöllä (lisää ja vaikeampia tehtäviä, räpläyslelu, tarrataulumotivointia eli lahjontaa ja lapselle vihko johon voi kirjoittaa ajatuksiaan sen sijaan että sanoisi kaiken ääneen).
Pitääkö sinun vanhempana suostua tuohon? Tuossahan opettaja näyttäisi olevan se ongelma (niinkuin usein tahtoo olla), jos kerran muualla ei ole mitään ongelmaa.
Ei kai niihin mikään pakko ole suostua, mutta niin kuin johonkin viestiin myöhemmin kirjoitinkin, en minä näe psykologin tutkimuksia koskaan negatiivisena asiana. Lapsellekin kerroin, että siitä on se hyöty että voi oppia itsestään jotain lisää :) Sittenpähän on sekin selvitetty, ja samalla tulee kognitiiviset tutkimukset jotka on aina mielenkiintoista luettavaa.
En siis näe tutkimista negatiivisena asiana, mutta yllätyin miten helposti niihin päätyy ottaen huomioon jonotilanteen ja sen miten paljon sitten kuitenkin yläkouluikään pääsee diagnosoimattomia, ja ihmettelen miksi tutkimuksiin ohjaaminen tuli ensin ja räpläyslelut yms. helposti kokeiltavat ja toimivat vasta sitten.
No, ymmärsinkin, että se ei ole mikään tragedia. Joskus vain ärsyttää (sisäpiiriläinen, enempää yksilöimättä) joidenkin opettajien tapa kohdella lapsia ja sellainen voimakas kontrollintarve. Vilkkaudesta tulee "oire", jota aletaan hoitaa jne.
Moni opettaja huomaa nepsy-oireet, vaikka kotona niitä ei huomaakkaan. Koulussa on paljon enemmän virikkeitä, häiriöitä, enemmän melua ja muuta, mitkä vievät keskittymiskyvyn ja tämä voi ilmentyä vilkkautena. Kotona lapsi voi olla täysin tutussa ympäristössä aivan kuin eri lapsi verrattuna kouluun. Ikävää leimata opettaja ongelmaksi, kun hän koittaa tutkimuksiin ohjaamisella auttaa lasta selviytymään vuosia kestävästä koulutiestä. Vilkkauden taustalta voi löytyä myös muuta, esim kotioloissa jotain hälyyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miten sitä ennen osattiinkaan kasvattaa yhteiskuntakelpoisia yksilöitä villeistäkin penskoista?"
Koivuniemen herralla
Eikä niistä kyllä kovin yhteiskuntakelpoisia tullut.
Paljon vähemmän oli syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia ennen. Ja koulussakin opettaja oli auktoriteetti jolle ei todellakaan menty esim. haistattelemaan.
Joopa joo. Ihan samalla tavalla ja vielä enemmänkin noita ongelmia oli, niistä ei vaan puhuttu samalla tavalla. Kouluissa opettaja oli kyllä auktoriteetti, koska häneltä sai näpeille tai joutui häpeärangaistukseksi seisomaan luokan eteen, mutta kunnioitusta se ei ollut vaan ihan puhdasta pelkoa.
Sen takiako nykyään ei saa enää jälki-istuntoakaan antaa, koska se on vaan pelkoa mitä se tuottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisaikaan vilkasta lasta ei viety lääkärisedän tai -tädin pakeille vaan sen sijaan tutuksi tuli koivuniemen herra.
Kyllä ja seurauksena kasvoi pieni sukupolvi masentuneita, päihteillä oloaan helpottavia aikuisia joilla ei ole pisaraakaan itseluottamusta, selvinpäin ainakaan.
Ai siis aikaisempina kymmeninä tuhansina vuosina ei ollut kuin masentuneita päihtelijöitä ilman itseluottamusta ja nyt vasta viime vuosikymmeninä on diagnoosikasvatuksen myötä saatu parannusta asiaan?
Kyllä. Minä olin kahdessa eri koulussa kunnes lopulta jouduin tarkkisluokalle ja ainoa mitä siellä opin oli kiroilu ja polttaminen. Olin 10vee. Teininä sitten vuorossa olivat alkoholi, lääkkeet ja koulukoti. Vaikea masennus diagnosoitiin 17vuotiaana ja 23vuotiaana, useiden epäonnistuneiden työkokeilujen jälkeen sain työkyvöttömyyseläkkeen.
Lapsellani alettiin epäillä adhd:ta päiväkodissa kun oli 5vee. Minun ei tarvinnut kuin oikeastaan antaa suostumuksia, allekirjoittaa lappuja ja osallistua palavereihin. Toimintaterapiaa, tutkimuksia. 6veenä sai adhd lääkkeet joka toi huomattavan eron ja 7veenä aloitti koulun pienryhmässä. Nyt on 10vee ja yksi luokan parhasta oppilaista.
2000-luvulla huostaanottojen määrä on kaksinkertaistunut verrattuna aiempaan. Nyt liberaalin kasvatuksen aikaan lapset voivat selkeästi huonommin kuin koskaan ennen.
En usko, että liberaali kasvatus on syypää. Mielestäni se, että lapset ovat yhä pidempiä päiviä, yhä nuoremmasta asti erilaisissa laitoksissa ja ohjatussa toiminnassa, joka perustuu milloin mihinkin pseudo-pedagogiaan tekee lapsista stressaantuneita. Samalla tavalla, kuin ennen vanhaan uskottiin, että lapset selviävät pieksemisestä, niin nyt me haluamme uskoa, että lapset selviävät tästä laitostumisesta.
Kaikilla keinoilla on haittapuolensa. Valitettavasti kasvatustiede vaan toimii niin, että niissä keinoissa jotka ovat muodissa nähdään vain hyviä puolia kun taas niissä keinoissa jotka eivät ole muodissa nähdään vain huonoja puolia. Eli ei taida auttaa muu kuin odotella, että muoti vaihtuu ja uudet tuulet alkavat puhaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän matalalla kynnyksellä tuota ADHD-korttia heilutellaan. Meillä on vilkas ekaluokkalainen, jolla on ongelmia luokkatilanteessa mutta ei kotona, kaverilla tai esim. liikunnallisessa harrastuksessa. Hänen kanssaan voi löydä juhlissa ja teatterissa ja hän saa positiivista palautetta käytöstavoistaan (myös koulusta). Energinen ja puhelias hän on kaikkialla, mutta vain luokkatilanteessa ongelmaksi asti. Tarkkaamaton hän ei ole ja oppiminen sujuu. Ja lapsi on nyt menossa psykologille ADHD-tutkimuksiin opettajan täyttämän seulalomakkeen johdosta 🤷
Paitsi että jono tutkimuksiin on niin pitkä että taidettiin ratkaista tämä ADHD-epäily jonotusaikana open kanssa tehtävällä yhteistyöllä (lisää ja vaikeampia tehtäviä, räpläyslelu, tarrataulumotivointia eli lahjontaa ja lapselle vihko johon voi kirjoittaa ajatuksiaan sen sijaan että sanoisi kaiken ääneen).
Pitääkö sinun vanhempana suostua tuohon? Tuossahan opettaja näyttäisi olevan se ongelma (niinkuin usein tahtoo olla), jos kerran muualla ei ole mitään ongelmaa.
Ei kai niihin mikään pakko ole suostua, mutta niin kuin johonkin viestiin myöhemmin kirjoitinkin, en minä näe psykologin tutkimuksia koskaan negatiivisena asiana. Lapsellekin kerroin, että siitä on se hyöty että voi oppia itsestään jotain lisää :) Sittenpähän on sekin selvitetty, ja samalla tulee kognitiiviset tutkimukset jotka on aina mielenkiintoista luettavaa.
En siis näe tutkimista negatiivisena asiana, mutta yllätyin miten helposti niihin päätyy ottaen huomioon jonotilanteen ja sen miten paljon sitten kuitenkin yläkouluikään pääsee diagnosoimattomia, ja ihmettelen miksi tutkimuksiin ohjaaminen tuli ensin ja räpläyslelut yms. helposti kokeiltavat ja toimivat vasta sitten.
No, ymmärsinkin, että se ei ole mikään tragedia. Joskus vain ärsyttää (sisäpiiriläinen, enempää yksilöimättä) joidenkin opettajien tapa kohdella lapsia ja sellainen voimakas kontrollintarve. Vilkkaudesta tulee "oire", jota aletaan hoitaa jne.
Moni opettaja huomaa nepsy-oireet, vaikka kotona niitä ei huomaakkaan. Koulussa on paljon enemmän virikkeitä, häiriöitä, enemmän melua ja muuta, mitkä vievät keskittymiskyvyn ja tämä voi ilmentyä vilkkautena. Kotona lapsi voi olla täysin tutussa ympäristössä aivan kuin eri lapsi verrattuna kouluun. Ikävää leimata opettaja ongelmaksi, kun hän koittaa tutkimuksiin ohjaamisella auttaa lasta selviytymään vuosia kestävästä koulutiestä. Vilkkauden taustalta voi löytyä myös muuta, esim kotioloissa jotain hälyyttävää.
Voihan se olla. Mutta useammin, kuin on tarpeen, opettajan "huomiot" johtuvat opettajan omista puutteista. Ja useammin, kuin uskotkaan, lapsen ongelma voi olla nimenomaan se opettaja. En väitä, että aloittajan tapauksessa on näin (mutta olen nähnyt tätä paljon). Sitä paitsi aloittajan lapsi osasi toimia muissa ympäristöissä ihan hyvin. Oppimisessakaan ei ollut ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisaikaan vilkasta lasta ei viety lääkärisedän tai -tädin pakeille vaan sen sijaan tutuksi tuli koivuniemen herra.
Kyllä ja seurauksena kasvoi pieni sukupolvi masentuneita, päihteillä oloaan helpottavia aikuisia joilla ei ole pisaraakaan itseluottamusta, selvinpäin ainakaan.
Ai siis aikaisempina kymmeninä tuhansina vuosina ei ollut kuin masentuneita päihtelijöitä ilman itseluottamusta ja nyt vasta viime vuosikymmeninä on diagnoosikasvatuksen myötä saatu parannusta asiaan?
Kyllä. Minä olin kahdessa eri koulussa kunnes lopulta jouduin tarkkisluokalle ja ainoa mitä siellä opin oli kiroilu ja polttaminen. Olin 10vee. Teininä sitten vuorossa olivat alkoholi, lääkkeet ja koulukoti. Vaikea masennus diagnosoitiin 17vuotiaana ja 23vuotiaana, useiden epäonnistuneiden työkokeilujen jälkeen sain työkyvöttömyyseläkkeen.
Lapsellani alettiin epäillä adhd:ta päiväkodissa kun oli 5vee. Minun ei tarvinnut kuin oikeastaan antaa suostumuksia, allekirjoittaa lappuja ja osallistua palavereihin. Toimintaterapiaa, tutkimuksia. 6veenä sai adhd lääkkeet joka toi huomattavan eron ja 7veenä aloitti koulun pienryhmässä. Nyt on 10vee ja yksi luokan parhasta oppilaista.
2000-luvulla huostaanottojen määrä on kaksinkertaistunut verrattuna aiempaan. Nyt liberaalin kasvatuksen aikaan lapset voivat selkeästi huonommin kuin koskaan ennen.
2000-luvulla huostaanotettavien lasten vanhemmat ehkä ovat niitä aikoinaan diagnosoimattomia nepsyjä, ADHD ym. ongelmaisia, joita ei ymmärretty aikoinaan hoitaa. Koulunkäynti ei onnistunut ja tarkkiksen jälkeen pullautettiin koulusta elämään ongelmineen, miten kuten kukin taisi. Nämä sairaudet ovat perinnöllisiä, eikä niitä aiheuta eikä paranna sen enempää liberaali kasvatus, kuin koivuniemen herrakaan. Onneksi nyt suurin osa lääkäreistäkin tietää jo ainakin jotain näistä sairauksista. Toisin oli kymmenen (vasta) vuotta sitten, kun lääkäri vastasi äidin ADHD epäilyyn, että minä en semmoisiin tutkimuksiin laita, kun se on nykyään muotitauti, että kaikilla pitää olla ADHD. Muuta kautta päästiin tutkimuksiin ja sitähän se oli plus muita siihen liittyviä ongelmia ja nyt lääkehoidolla ja terapioiden avulla on koulunkäyntikin onnistunut niin hyvin, kuin lapsen edellytykset riittävät. Ilman hoitoa ei olisi pystynyt koulua käymään. Tietoa näistä sairauksista löytyy, ettei tarvitse tietämättömyyttään jaella kasvatusohjeita ja kehottaa lasten pahoinpitelyyn "koivuniemen herralla".
Vierailija kirjoitti:
Tässä on pieni totuuden siemen, ja voisin kyllä kuvitella itsekin tuntevani samoin. Olen tavannut vanhempia, jotka ovat pettyneet, koska lapselle ei tullut ADHD- diagnoosia.
Ja sitten on niitä, jotka petyttyään hakevat ADHD-diagnoosia yhä uudelleen ja uudelleen.
Suomen "vilkas lapsi" voi hyvin olla ihan normaalin puitteissa jossain muussa kulttuurissa, esim. Espanjassa. Itse saimme jatkuvasti haukkuja pojastamme hänen ollessaan päiväkodissa Suomessa. Joka päivä päivän päätteeksi valitusvirret kaikesta mitä pahaa oli tehnyt päivän aikana. Yrittivät myös painostaa aloittamaan lapselle lääkityksen päikkyiässä! Tekivät sitten lopuksi lastensuojeluilmoituksen kiusallaan, kun emme suostuneet. Muutimme myöhemmin Espanjaan, jossa poika aloitti aivan ummikkona koulun. Eli nyt oli ylivilkkauden lisäksi ongelmana myös puuttuva kielitaito. Vaan poika sopeutui kouluun mainiosti! Ihan vain siksi, että häntä kohtaan oltiin ymmärtäväisiä ja asenne ja kohtelu oli positiivista ja rakastavaa. Ei puhettakaan, että kukaan olisi edes maininnut lääkitystä! Lapsi käy ihan normaalia koulua ja ilman mitään lääkkeitä. Edelleen on toki vilkas tapaus, mutta iän myötä hieman rauhoittunut. Että kyllä näen suurena ongelmana suomalaisen yhteiskunnan, jossa vilkkaita lapsia ei hyväksytä lainkaan, vaan odotetaan kaikkien olevan rauhallisia hissukoita.
Concertalla on kuitenkin sen verran katukysyntää että se ei ole merkityksetön asia kun arvioidaan diagnoosia ja aloitetaan lääkitystä.