Lue keskustelun säännöt.
Muita aikuisia nepsyjä, jotka kusseet elämänsä täysin?
19.05.2022 |
Mulla kävi näin, ADHD+asperger ja opiskelin taidealaa, jossa ei pärjää ilman sitkeää pinnaa ja sosiaalisia taitoja. Kun en luonnollisesti saanut töitä eikä yritystoimintakaan lähtenyt lentoon (minä typerä perustin oy-muotoisen mainostoimiston), lähin taas opiskelemaan. Tällä kertaa it-alaa. Ne opinnot jäivät kesken, koska en voinut keskittyä ja väsyin. Opiskeluterveydenhuollosta sain lähetteen psykiatrian polille ja sieltä sain epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin.
Oloni paheni tuon diagnoosin myötä entisestään. Onneksi sattumalta eräs sukulaiseni sai samaan aikaan ADHD-diagnoosin. Ajelehdin työttömänä muutaman vuoden, kunnes päätin mennä luottokortin turvin yksityiselle ja sain oikeat diagnoosit vasta hetki sitten 33-vuotiaana. Vihdoin sain syyn sille, miksi olen epäonnistuja. Ollut jo lapsesta asti. Nyt mietitään työkyvyttömyyseläkkeen mahdollisuutta, se olisi suoraan sanottuna mieletön helpotus.
Kommentit (44)
Mulla myös meni 14 vuotta saada tutkinto valmiiksi, kun ei tosiaan ollut mitään toiminnan ohjausta. Olin masentunut ja saatoin jumittaa viikon tai kaksi pystymättä tekemään mitään.
Mitään diagnoosia tai apua ei ole ollut.
Kehitin sitten itse lopulta jonkinlaisen selviytymismekanismin ja pääsin valmistumaan.
Työelämä oli sen jälkeen ollut helpompaa, kun olen ollut hommassa, jossa tehtäviä tulee ulkopuolelta tasaiseen tahtiin koko ajan, tunti tunnilta.
Olen silti ihmisistä tosi kuormittunut, että nyt viisikymppisenä en jaksa töiden jälkeen yhtään mitään. Toivun vain ihmisistä. Korona oli ihan pelastus, koska etänä pystyin säätelemään itse sitä, miten paljon ja tiheästi olin päivän aikana kontaktissa.
En tiedä, selviänkö eläkeikään.
Mun alaisina on muutama joilla on selviä haasteita sosiaalisesti. Niitäkin hommia on, joissa voi vain tehdä sen teknisen suorituksen, olematta ihmisten kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä täysin sama lottorivi diagnooseista kuin sinulla, ja voi sanoa, ettei hyvin mene. Pätkiä olin työelämässä, mutta se rasitti vielä enemmän kuin työttömyys ja rahattomuus. En vain kykene normaaliin työhön muiden ihmisten takia. Mieluummin tapan itseni kuin olen jossain avokonttorissa kuuntelemassa kälätystä ja piilovittuilua minua kohtaan, joka tuntuu olevan oikeutettua sen takia, että olen hieman erilainen frendi.
Olen saanut as-diagnoosin nelikymppisenä. Diagnoosi oli helpotus ja sen myötä opin toimimaan ihmisten kanssa ja joskus tulen ymmärretyksi. Ennen diagnoosia olin totaalisen uupunut, kun ponnistelin selvitäkseni töissä ja perheen kanssa. Nykyisin olen vain väsynyt, mutta ihan tyytyväinen, etten päässyt eläkkeelle, kun olin huonoimmillani. Nepsy-sukuni pitää minut täysjärkisenä.