Sain tietää, että mieheni on ollut yläasteella koulukiusaaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ku täällä sanottiin että se on ihmisen perusluonteessa tuo piirre että jos alkaa kiusaajaksi (mitä en usko) niin eikös se olis aika julmaa rankaista ja paheksua ihmistä sen takia mitä hän on ja jolle ei mitään voi?

Et usko vai? :D taidat olla kiusaaja ja luulet, että olet parantanut tapasi, mutta silti aina välillä tykkäät hihitellä erilaisille ihmisille ja tykkäät perustella "totuudella", että se ansaitsi sen, kun katsoi silleen tyhmästi.

Miksi pitää ilkeillä noin? Ja olettaa että muutkin ilkeilee ja nauraa selän takana. Etkö sä itse nyt käyttäydy tasan kuvaamallasi asenteella, kun susta tuntuu että toi kirjottaja "ansaitsee sen"?

Ihmettelen miten joku voi olla sitä mieltä, ettei kiusaamistaipumus olisi luonteenpiirre. Kyllä se on hyvin monella nimenomaan juurikin sitä ja alkaa jo ihan lapsuudessa ja jatkuu hautaan saakka. Kyllä sellainen yli-itsevarmuus ja paremmuuden tunne ja empatian puute on nimenomaan luonteenpiirre.

Ihmettelen itse, että joku ajattelee kaikkien kiusaajien olevan pahoja tai luonnevammaisia, kun kuitenkin lähes kaikki, heitän edelleen sen 90%, lapsista kiusaa jotain jossain vaiheessa. Minun maailmankuvassani 90% ihmisistä ei silti ole pahoja.

Rankka kiusaaminen on eri asia, mutta se tavallisempo, kiusatusta kivuliaalta tuntuva kiusaaminen on niin yleistä että melkein sääntö eikä poikkeus lapsissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... Minua kohtaan on erittäin hellä. On pyytänyt aikuisena anteeksi kiusatulta.

Ap

Valehtelee. Ei varmasti ole.

No miksei olisi? Ihme mustamaalaamista tämäkin.

Jos jatkat hänen kanssaan, ole 'herkällä korvalla' eli ole valmis katkaisemaan suhde heti, jos jotakin sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ku täällä sanottiin että se on ihmisen perusluonteessa tuo piirre että jos alkaa kiusaajaksi (mitä en usko) niin eikös se olis aika julmaa rankaista ja paheksua ihmistä sen takia mitä hän on ja jolle ei mitään voi?

Et usko vai? :D taidat olla kiusaaja ja luulet, että olet parantanut tapasi, mutta silti aina välillä tykkäät hihitellä erilaisille ihmisille ja tykkäät perustella "totuudella", että se ansaitsi sen, kun katsoi silleen tyhmästi.

Miksi pitää ilkeillä noin? Ja olettaa että muutkin ilkeilee ja nauraa selän takana. Etkö sä itse nyt käyttäydy tasan kuvaamallasi asenteella, kun susta tuntuu että toi kirjottaja "ansaitsee sen"?

Ihmettelen miten joku voi olla sitä mieltä, ettei kiusaamistaipumus olisi luonteenpiirre. Kyllä se on hyvin monella nimenomaan juurikin sitä ja alkaa jo ihan lapsuudessa ja jatkuu hautaan saakka. Kyllä sellainen yli-itsevarmuus ja paremmuuden tunne ja empatian puute on nimenomaan luonteenpiirre.

Ihmettelen itse, että joku ajattelee kaikkien kiusaajien olevan pahoja tai luonnevammaisia, kun kuitenkin lähes kaikki, heitän edelleen sen 90%, lapsista kiusaa jotain jossain vaiheessa. Minun maailmankuvassani 90% ihmisistä ei silti ole pahoja.

Rankka kiusaaminen on eri asia, mutta se tavallisempo, kiusatusta kivuliaalta tuntuva kiusaaminen on niin yleistä että melkein sääntö eikä poikkeus lapsissa.

Jos jostain käytetään aikuisenakin vielä nimitystä koulukiusaaja ja on joutunut vielä uhreiltaan pyytämään anteeksi, niin kyllä silloin nimenomaan on ollut kyse rankasta kiusaamisesta eikä mistään kerran kaksi tapahtuneesta "olet tyhmä" -tokaisusta. Miten sinä määrität tavallisen ja rankan kiusaamisen? Aikamoista vähättelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin usein ns kiusattu on täysin syypää siihen miten häntä kohdellaan.

Perustele, kuinka kiusattu voi olla syypää??

Esim. minä edelleen joudun kiusatuksi aikuisiässäkin. Pelottaa nytkin mennä työelämään , kun tietää etten olemukseltani miellytä kaikkia. Tätä ennen, olin samassa rakennuksessa öissä, mihin olen nytkin menossa niin siellä jouduin kiusatuksi heti ensimmäisen kahdenviikon aikana erään lievästi kehitysvammaisen ihmisen toimesta ja sen jälkeen siihen yhtyi mukaan muutkin.

Saa nähä mitä ensviikko tuo tullessaan. Onneksi on vain muutaman kuukauden työ.

Ei ole kyllä se on sen kiusaajan mielenvikaisuutta ja kuvitelmaa sekä ympärillä olleiden pelkureiden hiljaista hyväksyntää ettei itse joudu kiusatuksi. Kiusaaja on sairas ihminen jonka pitäisi päästä hoitoon. Samanlaisia tapaa vielä työpaikoillakin ja jotkut pomot ovat myös sellaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ku täällä sanottiin että se on ihmisen perusluonteessa tuo piirre että jos alkaa kiusaajaksi (mitä en usko) niin eikös se olis aika julmaa rankaista ja paheksua ihmistä sen takia mitä hän on ja jolle ei mitään voi?

Et usko vai? :D taidat olla kiusaaja ja luulet, että olet parantanut tapasi, mutta silti aina välillä tykkäät hihitellä erilaisille ihmisille ja tykkäät perustella "totuudella", että se ansaitsi sen, kun katsoi silleen tyhmästi.

Miksi pitää ilkeillä noin? Ja olettaa että muutkin ilkeilee ja nauraa selän takana. Etkö sä itse nyt käyttäydy tasan kuvaamallasi asenteella, kun susta tuntuu että toi kirjottaja "ansaitsee sen"?

Ihmettelen miten joku voi olla sitä mieltä, ettei kiusaamistaipumus olisi luonteenpiirre. Kyllä se on hyvin monella nimenomaan juurikin sitä ja alkaa jo ihan lapsuudessa ja jatkuu hautaan saakka. Kyllä sellainen yli-itsevarmuus ja paremmuuden tunne ja empatian puute on nimenomaan luonteenpiirre.

Ihmettelen itse, että joku ajattelee kaikkien kiusaajien olevan pahoja tai luonnevammaisia, kun kuitenkin lähes kaikki, heitän edelleen sen 90%, lapsista kiusaa jotain jossain vaiheessa. Minun maailmankuvassani 90% ihmisistä ei silti ole pahoja.

Rankka kiusaaminen on eri asia, mutta se tavallisempo, kiusatusta kivuliaalta tuntuva kiusaaminen on niin yleistä että melkein sääntö eikä poikkeus lapsissa.

Jos jostain käytetään aikuisenakin vielä nimitystä koulukiusaaja ja on joutunut vielä uhreiltaan pyytämään anteeksi, niin kyllä silloin nimenomaan on ollut kyse rankasta kiusaamisesta eikä mistään kerran kaksi tapahtuneesta "olet tyhmä" -tokaisusta. Miten sinä määrität tavallisen ja rankan kiusaamisen? Aikamoista vähättelyä.

Olen vahvasti eri mieltä, mutta sehän aiheuttaa näitä pattitilanteita, kun määritellään asiat niin eri tavalla.

Minä kutsun ITSEÄNI nyt aikuisena koulukiusaajaksi, just siksi etten vähättele sitä käytöstäni, vaikka se olikin lievää ja koin sen aikanaan ala-asteella oikeutetuksi puolustautumiseksi. Myöhemmin ymmärsin että oli syy mikä vain, tai vaikka kuinka ahdistaa joku, niin ei siihen saa reagoida kuten minä tein. Toisaalta olen tietysti armollinenkin itselleni, koska tiedän etten ollut paha tai halunnut pahaa, vaikka sanani aiheutti toiselle pahaa oloa (ja hän minulle, mutta se on hänen vastuulla, ei minun). En osannut toimia siinä paremmin, myöhemmin osasin ja myös pyysin tekojani anteeksi. Ja se mikä siitä aikanaan teki kiusaamista on myös se että toinen osapuoli koki sen niin. Ennen kun hän sen sanoi en olisi todellakaan ajatellut että MINÄ se tässä KIUSAAN yhtään ketään. Siksi uskon että on paljon muitakin, jotka on kiusanneet tai sorsineet mutta eivät sitä tiedosta.

On pahaa kiusaamista ja on julmuutta. Ja on lievempää ja on tyhmyyttä ja on vaikka mitä siitä välistä. Minusta ei mitenkään voi kaikkea toimintaa niputtaa yhdeksi ja samaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ku täällä sanottiin että se on ihmisen perusluonteessa tuo piirre että jos alkaa kiusaajaksi (mitä en usko) niin eikös se olis aika julmaa rankaista ja paheksua ihmistä sen takia mitä hän on ja jolle ei mitään voi?

Et usko vai? :D taidat olla kiusaaja ja luulet, että olet parantanut tapasi, mutta silti aina välillä tykkäät hihitellä erilaisille ihmisille ja tykkäät perustella "totuudella", että se ansaitsi sen, kun katsoi silleen tyhmästi.

Miksi pitää ilkeillä noin? Ja olettaa että muutkin ilkeilee ja nauraa selän takana. Etkö sä itse nyt käyttäydy tasan kuvaamallasi asenteella, kun susta tuntuu että toi kirjottaja "ansaitsee sen"?

Ihmettelen miten joku voi olla sitä mieltä, ettei kiusaamistaipumus olisi luonteenpiirre. Kyllä se on hyvin monella nimenomaan juurikin sitä ja alkaa jo ihan lapsuudessa ja jatkuu hautaan saakka. Kyllä sellainen yli-itsevarmuus ja paremmuuden tunne ja empatian puute on nimenomaan luonteenpiirre.

Ihmettelen itse, että joku ajattelee kaikkien kiusaajien olevan pahoja tai luonnevammaisia, kun kuitenkin lähes kaikki, heitän edelleen sen 90%, lapsista kiusaa jotain jossain vaiheessa. Minun maailmankuvassani 90% ihmisistä ei silti ole pahoja.

Rankka kiusaaminen on eri asia, mutta se tavallisempo, kiusatusta kivuliaalta tuntuva kiusaaminen on niin yleistä että melkein sääntö eikä poikkeus lapsissa.

Jos jostain käytetään aikuisenakin vielä nimitystä koulukiusaaja ja on joutunut vielä uhreiltaan pyytämään anteeksi, niin kyllä silloin nimenomaan on ollut kyse rankasta kiusaamisesta eikä mistään kerran kaksi tapahtuneesta "olet tyhmä" -tokaisusta. Miten sinä määrität tavallisen ja rankan kiusaamisen? Aikamoista vähättelyä.

Olen vahvasti eri mieltä, mutta sehän aiheuttaa näitä pattitilanteita, kun määritellään asiat niin eri tavalla.

Minä kutsun ITSEÄNI nyt aikuisena koulukiusaajaksi, just siksi etten vähättele sitä käytöstäni, vaikka se olikin lievää ja koin sen aikanaan ala-asteella oikeutetuksi puolustautumiseksi. Myöhemmin ymmärsin että oli syy mikä vain, tai vaikka kuinka ahdistaa joku, niin ei siihen saa reagoida kuten minä tein. Toisaalta olen tietysti armollinenkin itselleni, koska tiedän etten ollut paha tai halunnut pahaa, vaikka sanani aiheutti toiselle pahaa oloa (ja hän minulle, mutta se on hänen vastuulla, ei minun). En osannut toimia siinä paremmin, myöhemmin osasin ja myös pyysin tekojani anteeksi. Ja se mikä siitä aikanaan teki kiusaamista on myös se että toinen osapuoli koki sen niin. Ennen kun hän sen sanoi en olisi todellakaan ajatellut että MINÄ se tässä KIUSAAN yhtään ketään. Siksi uskon että on paljon muitakin, jotka on kiusanneet tai sorsineet mutta eivät sitä tiedosta.

On pahaa kiusaamista ja on julmuutta. Ja on lievempää ja on tyhmyyttä ja on vaikka mitä siitä välistä. Minusta ei mitenkään voi kaikkea toimintaa niputtaa yhdeksi ja samaksi.

Varmaan ne minunkin kiusaajat ajattelevat, etteivät halunneet mitään pahaa ja oli vaan huumoria, kun nimittelivät, haukkuivat ja kävivät fyysisesti käsiksi. Hienoa, että pystyt myöntämään asian, mutta kuitenkin tekstistä paistaa se vähättely, ettei se ollut niin kamalaa kuitenkaan eikä oikeasti vakavaa kiusaamista, vaikka se uhri saattoikin ajatella niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ku täällä sanottiin että se on ihmisen perusluonteessa tuo piirre että jos alkaa kiusaajaksi (mitä en usko) niin eikös se olis aika julmaa rankaista ja paheksua ihmistä sen takia mitä hän on ja jolle ei mitään voi?

Et usko vai? :D taidat olla kiusaaja ja luulet, että olet parantanut tapasi, mutta silti aina välillä tykkäät hihitellä erilaisille ihmisille ja tykkäät perustella "totuudella", että se ansaitsi sen, kun katsoi silleen tyhmästi.

Miksi pitää ilkeillä noin? Ja olettaa että muutkin ilkeilee ja nauraa selän takana. Etkö sä itse nyt käyttäydy tasan kuvaamallasi asenteella, kun susta tuntuu että toi kirjottaja "ansaitsee sen"?

Ihmettelen miten joku voi olla sitä mieltä, ettei kiusaamistaipumus olisi luonteenpiirre. Kyllä se on hyvin monella nimenomaan juurikin sitä ja alkaa jo ihan lapsuudessa ja jatkuu hautaan saakka. Kyllä sellainen yli-itsevarmuus ja paremmuuden tunne ja empatian puute on nimenomaan luonteenpiirre.

Ihmettelen itse, että joku ajattelee kaikkien kiusaajien olevan pahoja tai luonnevammaisia, kun kuitenkin lähes kaikki, heitän edelleen sen 90%, lapsista kiusaa jotain jossain vaiheessa. Minun maailmankuvassani 90% ihmisistä ei silti ole pahoja.

Rankka kiusaaminen on eri asia, mutta se tavallisempo, kiusatusta kivuliaalta tuntuva kiusaaminen on niin yleistä että melkein sääntö eikä poikkeus lapsissa.

Jos jostain käytetään aikuisenakin vielä nimitystä koulukiusaaja ja on joutunut vielä uhreiltaan pyytämään anteeksi, niin kyllä silloin nimenomaan on ollut kyse rankasta kiusaamisesta eikä mistään kerran kaksi tapahtuneesta "olet tyhmä" -tokaisusta. Miten sinä määrität tavallisen ja rankan kiusaamisen? Aikamoista vähättelyä.

Olen vahvasti eri mieltä, mutta sehän aiheuttaa näitä pattitilanteita, kun määritellään asiat niin eri tavalla.

Minä kutsun ITSEÄNI nyt aikuisena koulukiusaajaksi, just siksi etten vähättele sitä käytöstäni, vaikka se olikin lievää ja koin sen aikanaan ala-asteella oikeutetuksi puolustautumiseksi. Myöhemmin ymmärsin että oli syy mikä vain, tai vaikka kuinka ahdistaa joku, niin ei siihen saa reagoida kuten minä tein. Toisaalta olen tietysti armollinenkin itselleni, koska tiedän etten ollut paha tai halunnut pahaa, vaikka sanani aiheutti toiselle pahaa oloa (ja hän minulle, mutta se on hänen vastuulla, ei minun). En osannut toimia siinä paremmin, myöhemmin osasin ja myös pyysin tekojani anteeksi. Ja se mikä siitä aikanaan teki kiusaamista on myös se että toinen osapuoli koki sen niin. Ennen kun hän sen sanoi en olisi todellakaan ajatellut että MINÄ se tässä KIUSAAN yhtään ketään. Siksi uskon että on paljon muitakin, jotka on kiusanneet tai sorsineet mutta eivät sitä tiedosta.

On pahaa kiusaamista ja on julmuutta. Ja on lievempää ja on tyhmyyttä ja on vaikka mitä siitä välistä. Minusta ei mitenkään voi kaikkea toimintaa niputtaa yhdeksi ja samaksi.

Varmaan ne minunkin kiusaajat ajattelevat, etteivät halunneet mitään pahaa ja oli vaan huumoria, kun nimittelivät, haukkuivat ja kävivät fyysisesti käsiksi. Hienoa, että pystyt myöntämään asian, mutta kuitenkin tekstistä paistaa se vähättely, ettei se ollut niin kamalaa kuitenkaan eikä oikeasti vakavaa kiusaamista, vaikka se uhri saattoikin ajatella niin.

En pitänyt sitä huumorina eikä se onneksi ollut koskaan fyysistä. Ja se selvisi puhumalla. Aikuiset olisi saaneet kyllä ohjata tilannetta jo paljon aiemmin, olisi monelta itkulta säästytty varmaan.

Olen ollut myös kiusattu tietysti. Sitä ennen ja kunnolla sen jälkeenkin. Mutta onneksi en fyysisesti kuitenkaan, en tiedä.. olisi vielä rankempaa sellainen :/

Vähättelynä en itse osaa tätä pitää, jos sanon etten ollut enkä ole huono ihminen, vaikka tein lapsena väärin.

Täällä taivutaan vaikka kaksinkerroin ja seistään päällään, jotta saadaan seliteltyä omat kiusaamiset? Ei saa tuomita lapsuuden teoista, lähes kaikkihan kiusaavat jollain tasolla, kiusattu on itse syyllinen, ihmiset muuttuvat, en itse oikeastaan kiusannut vaan menin vain muiden mukana... olisko vielä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Täällä taivutaan vaikka kaksinkerroin ja seistään päällään, jotta saadaan seliteltyä omat kiusaamiset? Ei saa tuomita lapsuuden teoista, lähes kaikkihan kiusaavat jollain tasolla, kiusattu on itse syyllinen, ihmiset muuttuvat, en itse oikeastaan kiusannut vaan menin vain muiden mukana... olisko vielä jotain?

Totuuksiahan nuo ovat, lukuun ottamatta "kiusattu on itse syyllinen". Jos et kestä sitä ajatusta, että kiusaajat eivät ole sielultaan pahoja ihmisiä, niin se on voi voi. Todellisuudessa suurin osa kiusaajista on vaan lapsina empatiakyvyltään kehittymättömiä, ja kuitenkin heistäkin tulee ihan hyvin käyttäytyviä aikuisia.

Kyllähän miestekin äly ja käytös kehittyy kummasti 15v->30v. Osasta voi tulla ihan fiksujakin kun kaveripiiri ei painosta hölmöilemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannusta häntä etsimään kiusatut, sopimaan tapaaminen tai vähintäänkin puhelimitse pyytämään anteeksi. On erittäin voimaannuttava kokemus niille kiusatuille ja ehkä kiusaajallekin. Tiedä mitä hyvää siitä syntyy. Kenties ystävystyvät vielä ihan oikeasti.

Itse en halua kohdata enää ikinä enkä koskaan ainuttakaan niistä "ihmisistä", jotka minua lapsena ja murrosikäisenä kiusasivat.

Ikinä eivät saisi anteeksi mitään niistä asioista, joita minua kohtaan tekivät, koska ne ovat vaikuttaneet jopa tähänastiseen elämääni asti.

Juuri tämän takia en itse ole pyytänyt kiusaamiltani ihmisiltä aikuisena anteeksi. En halua tunkea heidän elämäänsä ja muistuttaa huonoista lapsuusajoista, en edes tiedä mitä he ajattelevat minusta nykyään. Kiusaaminen oli siis tahallaan ärsyttämistä, valehtelua, porukasta ulos jättämistä yms. henkistä laatua. En tiedä miten kiusaamiseni kohteet tämän lopulta kokivat. Kiusaaminen ei ollut päivittäistä mutta kuitenkin systemaattista, ja kesti ehkä vuoden verran.

Kadun kyllä tekojani ja olen aidosti pahoillani aiheutusta mielipahasta ja mahdollisista traumoista (ei heillä välttämättä tosin sellaisia edes ole, en tiedä).

Aivan, mikä siihen johti, että itse kiusaa muita, no itse kiusattuna oleminen.

Olin itsekkin koko ala-asteen kiusattu, ylä-asteella kiusasin itse omia kiusaajiani, sen jälkeen lopetin. He saivat opetuksensa, ja ammattikoulussa pyysivät anteeksi. Oppi oli mennyt perille.

En ole lukenut koko keskusteluketjua lävitse, mutta kommentoin kuitenkin omia ajatuksiani.  Mielestäni riippuu paljon siitä, miten mies tällä hetkellä suhtautuu omaan menneisyyteensä ja kouluaikana tapahtuneen kiusaamiseen. Ymmärtääkö mies, mitä hän on aiheuttanut  kiusaamilleen ihmisille? Katuuko hän tekojaan? Jos mies näkee oman vastuunsa ja katuu, en näkisi ongelmana suhteen jatkamista. Jos mies sen sijaan kehuskelee teoillaan eikä osaa aikuisenakaan ymmärtää omien tekojensa vaikutuksia, parisuhdetta voi olla vaikea jatkaa eteenpäin.  

Olen itse käynyt rankan koulukiusaamisen lävitse ja sen jälkiseuraukset, mm. masennuksen ja yleisen ahdistuneisuushäiriön. Oma mieheni on ollut omien sanojensa mukaan kiusaaja ala-asteella ja kiusattu yläasteella. Hän katuu raskaasti omaa kiusaamistaan ja sanoo ymmärtävänsä, miltä kiusatuista tuntuu. Nykyisin hän ei siedä mitään kiusaamista, ja hän on tarttunut tiukasti kiinni kiusaamiseen sekä työssään opettajana että nykyisessä työssään esihenkilönä. Kiusaajasta voi tulla heikkojen puolustaja, jos hänen ajattelunsa kehittyy aikuisena. 

Narsistit kokee kaiken kiusaamisena.

Sitä en tiedä kuinka moni palstalla sitä on.

Sellasia ne jännitysmiehet on. Ei kelvannut hintelä it-nörtti joka tod.näk. tienaa enemmän kun äijäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ku täällä sanottiin että se on ihmisen perusluonteessa tuo piirre että jos alkaa kiusaajaksi (mitä en usko) niin eikös se olis aika julmaa rankaista ja paheksua ihmistä sen takia mitä hän on ja jolle ei mitään voi?

Et usko vai? :D taidat olla kiusaaja ja luulet, että olet parantanut tapasi, mutta silti aina välillä tykkäät hihitellä erilaisille ihmisille ja tykkäät perustella "totuudella", että se ansaitsi sen, kun katsoi silleen tyhmästi.

Miksi pitää ilkeillä noin? Ja olettaa että muutkin ilkeilee ja nauraa selän takana. Etkö sä itse nyt käyttäydy tasan kuvaamallasi asenteella, kun susta tuntuu että toi kirjottaja "ansaitsee sen"?

Ihmettelen miten joku voi olla sitä mieltä, ettei kiusaamistaipumus olisi luonteenpiirre. Kyllä se on hyvin monella nimenomaan juurikin sitä ja alkaa jo ihan lapsuudessa ja jatkuu hautaan saakka. Kyllä sellainen yli-itsevarmuus ja paremmuuden tunne ja empatian puute on nimenomaan luonteenpiirre.

Kun ei kaikki ihmisen käytös tuu muuttumattomasta perusluonteesta. On muitakin tekijöitä, esimerkiksi ajattelumallit ja suhtautumistapa, paineeseen reagoiminen, opitut käytösmallit ja niin edelleen. Se, että on kiusaajia jotka ei muutu, ei sulje sitä muuttumisen mahdollisuutta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannusta häntä etsimään kiusatut, sopimaan tapaaminen tai vähintäänkin puhelimitse pyytämään anteeksi. On erittäin voimaannuttava kokemus niille kiusatuille ja ehkä kiusaajallekin. Tiedä mitä hyvää siitä syntyy. Kenties ystävystyvät vielä ihan oikeasti.

Itse en halua kohdata enää ikinä enkä koskaan ainuttakaan niistä "ihmisistä", jotka minua lapsena ja murrosikäisenä kiusasivat.

Ikinä eivät saisi anteeksi mitään niistä asioista, joita minua kohtaan tekivät, koska ne ovat vaikuttaneet jopa tähänastiseen elämääni asti.

Juuri tämän takia en itse ole pyytänyt kiusaamiltani ihmisiltä aikuisena anteeksi. En halua tunkea heidän elämäänsä ja muistuttaa huonoista lapsuusajoista, en edes tiedä mitä he ajattelevat minusta nykyään. Kiusaaminen oli siis tahallaan ärsyttämistä, valehtelua, porukasta ulos jättämistä yms. henkistä laatua. En tiedä miten kiusaamiseni kohteet tämän lopulta kokivat. Kiusaaminen ei ollut päivittäistä mutta kuitenkin systemaattista, ja kesti ehkä vuoden verran.

Kadun kyllä tekojani ja olen aidosti pahoillani aiheutusta mielipahasta ja mahdollisista traumoista (ei heillä välttämättä tosin sellaisia edes ole, en tiedä).

Multa pyysi yksi nainen kerran anteeksi kiusaamistaan ja se hämmensi mua ja sanoinkin jotain "eiii et kai sä mua kiusannut". Muistin kyllä tuon ihmisen kouluaikaan ilkeänä ja vähän pelkäsin häntä (töni rajusti pelatessa jne), mutta en ollut tajunnut, että oli minulle jotenkin henk.koht. kohdistanut nuo. Luulin vain hänen olevan ilkeä ja ehkä typerä. Kuulin siis valejuttuja, joita oli levittänyt, huuteli, jos tulin lähistölle, ei voinut jättää porukasta, koska en todellakaan siihen porukkaan halunnutkaan, ajattelin, että ovat kaikki semmoisia samanlaisia huutelijoita. Tosin yksittäin tavattuna muussa kuin kouluympäristössä olivat ihan ok. 

Anteeksipyynnön jälkeen vasta tajusin, että se oli yritys kiusata ja muut menivät mukaan, kun tämä yksi tyttö oli paikalla ja johtamassa joukkoa. Hyvin epäkorrektia, kun asia on oikeasti vakava, mutta mua nauratti. Ajattelin, että siinä meni hukkaan hyvät kiusaamiset.

Mutta ja tää on tärkeä pointti: olin aika pidetty tyyppi, kavereita riitti. Jälkeen päin olen saanut kuulla, että olin outo, kun saatoin pyytää esim kotiin leikkimään tai synttäreille tyyppejä, joita muut ei ja joita välteltiin. No siksihän just pyysin, että heilläkin olisi kutsuja! Eli olen selvästi ollut pihalla näistä kuvioista ja siksi varmaan yritettykin outona kiusata (ei tämä tyttö ollut ainut, joka noita teki). Mutta aikuisena oon ajatellut, että ehkä ihan hyvä, olen vieläkin tullut toimeen kaikkien kanssa työpaikoillakin.

Eli ehkä sullakin on käynyt onni ja siellä on ollut vastassa ihan uunoja, jos et oo ton pahempaa tehnyt!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ku täällä sanottiin että se on ihmisen perusluonteessa tuo piirre että jos alkaa kiusaajaksi (mitä en usko) niin eikös se olis aika julmaa rankaista ja paheksua ihmistä sen takia mitä hän on ja jolle ei mitään voi?

Et usko vai? :D taidat olla kiusaaja ja luulet, että olet parantanut tapasi, mutta silti aina välillä tykkäät hihitellä erilaisille ihmisille ja tykkäät perustella "totuudella", että se ansaitsi sen, kun katsoi silleen tyhmästi.

Miksi pitää ilkeillä noin? Ja olettaa että muutkin ilkeilee ja nauraa selän takana. Etkö sä itse nyt käyttäydy tasan kuvaamallasi asenteella, kun susta tuntuu että toi kirjottaja "ansaitsee sen"?

Ihmettelen miten joku voi olla sitä mieltä, ettei kiusaamistaipumus olisi luonteenpiirre. Kyllä se on hyvin monella nimenomaan juurikin sitä ja alkaa jo ihan lapsuudessa ja jatkuu hautaan saakka. Kyllä sellainen yli-itsevarmuus ja paremmuuden tunne ja empatian puute on nimenomaan luonteenpiirre.

Kun ei kaikki ihmisen käytös tuu muuttumattomasta perusluonteesta. On muitakin tekijöitä, esimerkiksi ajattelumallit ja suhtautumistapa, paineeseen reagoiminen, opitut käytösmallit ja niin edelleen. Se, että on kiusaajia jotka ei muutu, ei sulje sitä muuttumisen mahdollisuutta pois.

Olin parikymmentä vuotta opettajana. Asun muutaman tuhannen asukkaan paikkakunnalla. Voin ihan rehellisesti sanoa, että muuttuminen ei ole mahdotonta, mutta aika harvinaista se on. 

Pohdin tätä nyt sotepuolella - nelikymppinen on kiertänyt kaikki sotepuolen yksiköt ja hakee uusintakierrosta. Työntekijöitä tarvitaan, mutta halutaanko yksikköön päällepäsmäriä ja kiusaajaa. Sellainen oli yläasteella ja samalla maineella jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannusta häntä etsimään kiusatut, sopimaan tapaaminen tai vähintäänkin puhelimitse pyytämään anteeksi. On erittäin voimaannuttava kokemus niille kiusatuille ja ehkä kiusaajallekin. Tiedä mitä hyvää siitä syntyy. Kenties ystävystyvät vielä ihan oikeasti.

Itse en halua kohdata enää ikinä enkä koskaan ainuttakaan niistä "ihmisistä", jotka minua lapsena ja murrosikäisenä kiusasivat.

Ikinä eivät saisi anteeksi mitään niistä asioista, joita minua kohtaan tekivät, koska ne ovat vaikuttaneet jopa tähänastiseen elämääni asti.

Juuri tämän takia en itse ole pyytänyt kiusaamiltani ihmisiltä aikuisena anteeksi. En halua tunkea heidän elämäänsä ja muistuttaa huonoista lapsuusajoista, en edes tiedä mitä he ajattelevat minusta nykyään. Kiusaaminen oli siis tahallaan ärsyttämistä, valehtelua, porukasta ulos jättämistä yms. henkistä laatua. En tiedä miten kiusaamiseni kohteet tämän lopulta kokivat. Kiusaaminen ei ollut päivittäistä mutta kuitenkin systemaattista, ja kesti ehkä vuoden verran.

Kadun kyllä tekojani ja olen aidosti pahoillani aiheutusta mielipahasta ja mahdollisista traumoista (ei heillä välttämättä tosin sellaisia edes ole, en tiedä).

Multa pyysi yksi nainen kerran anteeksi kiusaamistaan ja se hämmensi mua ja sanoinkin jotain "eiii et kai sä mua kiusannut". Muistin kyllä tuon ihmisen kouluaikaan ilkeänä ja vähän pelkäsin häntä (töni rajusti pelatessa jne), mutta en ollut tajunnut, että oli minulle jotenkin henk.koht. kohdistanut nuo. Luulin vain hänen olevan ilkeä ja ehkä typerä. Kuulin siis valejuttuja, joita oli levittänyt, huuteli, jos tulin lähistölle, ei voinut jättää porukasta, koska en todellakaan siihen porukkaan halunnutkaan, ajattelin, että ovat kaikki semmoisia samanlaisia huutelijoita. Tosin yksittäin tavattuna muussa kuin kouluympäristössä olivat ihan ok. 

Anteeksipyynnön jälkeen vasta tajusin, että se oli yritys kiusata ja muut menivät mukaan, kun tämä yksi tyttö oli paikalla ja johtamassa joukkoa. Hyvin epäkorrektia, kun asia on oikeasti vakava, mutta mua nauratti. Ajattelin, että siinä meni hukkaan hyvät kiusaamiset.

Mutta ja tää on tärkeä pointti: olin aika pidetty tyyppi, kavereita riitti. Jälkeen päin olen saanut kuulla, että olin outo, kun saatoin pyytää esim kotiin leikkimään tai synttäreille tyyppejä, joita muut ei ja joita välteltiin. No siksihän just pyysin, että heilläkin olisi kutsuja! Eli olen selvästi ollut pihalla näistä kuvioista ja siksi varmaan yritettykin outona kiusata (ei tämä tyttö ollut ainut, joka noita teki). Mutta aikuisena oon ajatellut, että ehkä ihan hyvä, olen vieläkin tullut toimeen kaikkien kanssa työpaikoillakin.

Eli ehkä sullakin on käynyt onni ja siellä on ollut vastassa ihan uunoja, jos et oo ton pahempaa tehnyt!

Väittäisin, että et ole kovin yksin näiden ajatuksien kanssa. Lisäksi väitän, että suuri osa (ellei suurin) näkee juuri noin. Että  ilkeät, pelottavat ja typerät kiusaa. Mulla oli koulukaveri, jonka kaveri en tahtonut olla, vaikka asuttiin samassa talossa, sillä hän oli just tota.

SItten myöhemmin joskus lukioaikaan hän katui kiusaamistaan ja sanoi sanat, joita en unohda ikinä: ilkeä on helppo olla, ei se älyä vaadi. Ja näinhän se on. Kun äly kasvaa päähän, monesti myös kasvaa käsitys, miksi kiusaaminen ei ole ok ja sen lopettaa. Näin teki hänkin jo joskus yläasteella. Plus kun huomasi, että sun kaltaisten suosittujen ja kivojen huomiota sillä ei saa.