Mies ei kerro asioitaan, mutta vaatii minulta "aikataulun"
Olisitteko te vihainen, jos mies jättäisi kertomatta teille asioita liittyen eksäänsä?
Ovat elämäntilanteen pakottamana tekemisissä toistensa kanssa, ja olen yrittänyt tämän hyväksyä. Eniten minua ärsyttää, että asioista ei voida puhua avoimesti vaan usein mies on tehny asioita liittyen tähän "elämäntilanteeseen" ja saan kuulla jälkikäteen.
Ärsyttää tämä "salamyhkäisyys", toki voi olla ettei kerro minulle kun tietää, että minua ärsyttää tai pelkää, että suutun. Tuntuu vaan tosi tyhmältä kuulla tälläisiä asioita myöhemmin, jotka on tapahtunut vaikka viikko sitten (ovat vieneet yhteisen koiran hoitoon). Tai yksi viikonloppu paljastui perjantaina, että hän on luvannut hoitaa koiraansa eksän luona.. Eli näitä tulee tietoon joko jälkikäteen tai juuri sillä hetkellä kun asia on ajankohtainen, mutta ei esimerkiksi silloin kun näistä kuvioista on sovittu..
En tiedä miksi tämä ottaa aivoon, en koe olevani mustasukkainen, mutta tuntuu, että molemmilla ei ole samat säännöt, sillä minusta tuntuu, että minun olisi raportoitava hänelle minuuttiaikataulu omista tekemisistäni.. Tai mikä show syntyisi jos itse jättäisin jotain kertomatta, eikä minulla ole tässä edes mitään eksää jaloissa pyörimässä.
Olen yrittänyt puhua aiheesta, mutta sain tiuskaisun, että tuskin mua koko asia kiinnostaa. Sen jälkeen en ole ottanut puheeksi, mutta syvällä sisimmissä kytee ärsytys, inho ja loukkaus.
Ja mies jatkaa meidän ihanaa parisuhdetta, kun ikinä mitään ei olisi tapahtunutkaan.. Oli esimerkiksi silloin yksi viikonloppu hoitamassa koiraansa niin, ettei missään vaiheessa kertonut menevänsä sinne vaan sanoi aina menevänsä esimerkiksi remontoimaan autoa tms.
Että semmosta. Ehkä ilmoittaudun johonkin vihanhallintakurssille kun en osaa suhtautua tähän oikein. Ehkä ärsyttää eniten pimittäminen ja salailu sekä se, että itse saan pitää jotain päiväkirjaa menoistani ja tuntemaan huonoa omaatuntoa esimerkiksi harrastuksista.
Kommentit (56)
Epäoikeudenmukaisuus nostaa vihan. Samat säännöt pitää olla molemmille.
Ensimmäisenä alat toimimaan samoin. Vasta sen jälkeen sinulla on neuvotteluvoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen aloittaja.
Mies on jättänyt itse eksänsä, ymmärsin kuitenkin ettei minun takia vaan siksi, ettei homma toiminut.
Mies panostaa muuten suhteeseemme jopa vähän liikaakin, mutta tälläiset kertomatta jättämiset tuntuu oudolta. Varsinkin kun tiedän, että häntä se ottaisi ihan yhtä paljon aivoon - jos sietäisi lainkaan sitä, että minä olisin tekemisissä eksäni kanssa.
Harmittaa, että vaikka olen ottanut aikaisemmin puheeksi, että toivoisin, että olisi näistä asioista avoin, että minua kummastuttaa kun näistä ei puhuta - Mikään ei silti ole muuttunut. Ja vaikka sanoikin sitten sillon perjantaina, että menee hoitamaan koiraa, niin ei silti sanallakaan koko viikonloppuna maininnut käyneensä siellä (varmasti kävi 2-3 krt) vaikka muuten oleskelikin mun luona. Eli kävi aina kun olin itse harrastuksessa tai hän "korjaamassa autoa". Miksi mikään ei muutu, vaikka olen sanonut ettei näitä ole kiva kuulla jälkikäteen + toivoisin, että näistä asioista voidaan puhua.
Vaan eipäs voidakaan vaan kuitattiin sillä, että minua ei kiinnosta. Miksi kyselisin, jos ei kiinnostaisi tai toisin ilmi pahaa oloani, joka tämä asia minussa herättää? Tuntuu, että en saisi tuntea näin ja mies oikeuttaa käytöksensä minun käytökseni avulla, koska minua ei muka kiinnosta tämä koko kuvio ja koira ja eksä..
Tekisi mieli heittää kamat ikkunasta ulos että siittä, ei kiinnostakaan.
Nyt tarina muuttui aikalailla. Mies oli siis etukäteen sanonut käyvänsä hoitamassa koiraa ja hoiti sen sitten, niin että se mahdollisimman vähän söi teidän yhteistä aikaa. Lisäksi tietää, että se kaivelee sinua, niin ei erikseen tehnyt asiasta numeroa ja hieronut sitä sun naamaan. On eri asia valehdella ja jäädä jälkeenpäin kiinni, kuin kertoa etukäteen tekevänsä jotain ja jättää lisäraportoinnit tekemättä.
Mielestäni mies ei tässä tehnyt mitään jättämisen arvoista

Ei tuo nyt silti ihan normaalia ole. Normaalisti, jos ap sanoisi lähtevänsä harrastukseen, niin mies vastaisi: "okei, minä voisinkin oikeastaan lähteä samalla katsomaan sen koiran kuulumisia". Mutta ap:n mies piilottelee lähtöään, vaikka ap on erikseen pyytänyt, että mies ei niin tekisi.
Ja ei todellakaan ole normaalia valehdella, että menee korjaamaan autoaan, vaikka oikeasti menee hoitamaan koiraa.
OT, mutta kuka hoitaa koiran niin, että se on yksin muun kuin ulkoilutusajan? Sikamaista?
Vai oliko ex kotona ja jalka paketissa? Outoa.

Tuo valehteluhan ei ollut varmaa, vaan APn epäily saattanut käydä myös silloin. Mutta piilottelu tosiaan indikoi jotain, todennäköisesti sitä, että miestä jostain syystä pelottaa APn reaktio.

Tai sitten se indikoi just tuota ylempänä kuvattua ilmiötä, että mies vastapelaa oletettua pirttihirmua vastaan, mikä ajaa aloittajan nurkkaan. Joko siedät valehtelua ja sitä, ettet ikinä tiedä missä mennään, tai ryhdyt siksi pirttihirmuksi miksi kaikki sinua jo luulevat.
Aloittaja kirjoitti:
Kiitos!!! Tämä auttoi avaamaan ajatusmaailmaani.
Toki olen pohtinut, että miten kusipää olen jos "annan samalla mitalla takaisin".
Älä alennu kostamaan. Palstan mammakuoro on vaikeista ihmissuhdeongelmista kärsivien laskiämpäri, eikä heidän mielipiteillään ole väliä. He yrittävät saada sinut vajoamaan tasolleen. Älä ala valehtelemaan tai pimittämään asioita myöskään. Näytä ettet hyväksy tuollaista käytöstä ja muodosta ukaasi, jossa miehesi joutuu valitsemaan joko sinut tai eksänsä.
Tuo ei oikeasti nyt kuulosta hyvältä. Mies sanoo tekevänsä jotain muuta ja menee toisen naisen luokse? Ja vahtii sinun kulkemisiasi?
Miksi uhrin pitäisi mennä vihanhallintakurssille, jotta hän sietäisi paremmin itseensä kohdistuuvaa väärinkohtelua?
Tätä kysyin itseltäni aikanaan, kun nuorena kävin terapiassa.
Haitalliset ihmiset ulos elämästä niin mitään vihanhallintametodeita ei tarvita!
Viha on hyvä tunne, koska se kertoo sinulle, että sinun rajojasi on rikottu ja sinua on kohdeltu väärin.
Millä logiikalla haluat alistua tuolle väärinkohtelulle ja opetella sammuttamaan kehosi luontaiset viestit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aloittaja.
Mies on jättänyt itse eksänsä, ymmärsin kuitenkin ettei minun takia vaan siksi, ettei homma toiminut.
Mies panostaa muuten suhteeseemme jopa vähän liikaakin, mutta tälläiset kertomatta jättämiset tuntuu oudolta. Varsinkin kun tiedän, että häntä se ottaisi ihan yhtä paljon aivoon - jos sietäisi lainkaan sitä, että minä olisin tekemisissä eksäni kanssa.
Harmittaa, että vaikka olen ottanut aikaisemmin puheeksi, että toivoisin, että olisi näistä asioista avoin, että minua kummastuttaa kun näistä ei puhuta - Mikään ei silti ole muuttunut. Ja vaikka sanoikin sitten sillon perjantaina, että menee hoitamaan koiraa, niin ei silti sanallakaan koko viikonloppuna maininnut käyneensä siellä (varmasti kävi 2-3 krt) vaikka muuten oleskelikin mun luona. Eli kävi aina kun olin itse harrastuksessa tai hän "korjaamassa autoa". Miksi mikään ei muutu, vaikka olen sanonut ettei näitä ole kiva kuulla jälkikäteen + toivoisin, että näistä asioista voidaan puhua.
Vaan eipäs voidakaan vaan kuitattiin sillä, että minua ei kiinnosta. Miksi kyselisin, jos ei kiinnostaisi tai toisin ilmi pahaa oloani, joka tämä asia minussa herättää? Tuntuu, että en saisi tuntea näin ja mies oikeuttaa käytöksensä minun käytökseni avulla, koska minua ei muka kiinnosta tämä koko kuvio ja koira ja eksä..
Tekisi mieli heittää kamat ikkunasta ulos että siittä, ei kiinnostakaan.
Nyt tarina muuttui aikalailla. Mies oli siis etukäteen sanonut käyvänsä hoitamassa koiraa ja hoiti sen sitten, niin että se mahdollisimman vähän söi teidän yhteistä aikaa. Lisäksi tietää, että se kaivelee sinua, niin ei erikseen tehnyt asiasta numeroa ja hieronut sitä sun naamaan. On eri asia valehdella ja jäädä jälkeenpäin kiinni, kuin kertoa etukäteen tekevänsä jotain ja jättää lisäraportoinnit tekemättä.
Mielestäni mies ei tässä tehnyt mitään jättämisen arvoista
Ei tuo nyt silti ihan normaalia ole. Normaalisti, jos ap sanoisi lähtevänsä harrastukseen, niin mies vastaisi: "okei, minä voisinkin oikeastaan lähteä samalla katsomaan sen koiran kuulumisia". Mutta ap:n mies piilottelee lähtöään, vaikka ap on erikseen pyytänyt, että mies ei niin tekisi.
Ja ei todellakaan ole normaalia valehdella, että menee korjaamaan autoaan, vaikka oikeasti menee hoitamaan koiraa.
Tuo valehteluhan ei ollut varmaa, vaan APn epäily saattanut käydä myös silloin. Mutta piilottelu tosiaan indikoi jotain, todennäköisesti sitä, että miestä jostain syystä pelottaa APn reaktio.
Tai sitten sitä, että peiteltävää todellakin on.
Ainakin satavarmasti se indikoi sitä, että mies ei ole luotettava, ei kunnioita ap:ta eikä ole parisuhdemateriaalia.
(P.S. Tän avauksen perusteella en rupea tekemään diagnooseja, mutta ap:tä muistuttaisin, että valehtelu ja tirangulaatio ovat narsistin ihan perustyökaluja, joita käyttävät jatkuvasti. Lisäksi tunteettomuus sinun tarpeitasi kohtaan ja kyvyttömyys reiluun kohteluun.)
Molemminpuolinen avoimuus ja rehellisyys ovat pitkän suhteen edellytyksiä. Terv N aviossa yli 30 vuotta
Vierailija kirjoitti:
Molemminpuolinen avoimuus ja rehellisyys ovat pitkän suhteen edellytyksiä. Terv N aviossa yli 30 vuotta
Samaa mieltä, tosin vain 15 vuoden kokemuksella. AP, jos toivot pitkää, jopa loppuelämän mittaista parisuhdetta, tämä ei nyt vaikuta sellaiselta. Jos selvää ja pysyvää muutosta parempaan ei tule lyhyellä aikavälillä, en jäisi. Ei sen tuollaista kuulu olla.

Ei kuulu olla, eikä tuollaisesta tule mitään.
Eroaisin tuollaisesta äijästä ilman muuta. Puuttuu avoimuus ja rehellisyys, lisäksi tyyppi on epäreilu. Jos ap on jotenkin ylikiltti ja toinen käyttää asiaa hyväkseen niin sekin kertoo erittäin paljon. Ei tuossa ole edellytyksiä kunnon suhteeseen.
Totta. Minun eksäni aina valehteli kaikesta. "Kyllä näytät hyvältä kulta, ei ole hiukset sotkussa, en ole imenyt rumia jälkiä kaulaasi, ei ole kuukautisvuototahroja housuissa". "Kyllä kulta rakastan harrastaa kanssasi yhdessä". "Kyllä kulta ruokasi on hirveän hyvää, olen vain allerginen niin siksi en voi syödä enempää". "Kyllä kulta, rakastan viestitellä kanssasi tekstareilla, mutta kännykkäni on rikki niin, ettei se hälytä viesteistä ja siksi en vastaa heti".
Yleensä hän jäi valheistaan kiinni ennemmin tai myöhemmin. Näinkin peilistä, että takapuolessani on ollut veriläiskä ties vaikka kuinka pitkään, ja mies oli kielloistani huolimatta imenyt kaulani aivan hirvittävän rumaksi juuri ennen kaupungille lähtöä. Hän oli kavereilleen valitellut, miten hirveää on, kun "pakotan" hänet tekemään yhdessä kaikkea typerää ja katsomaan typeriä elokuvia. Hän kävi salaa syömässä hampurilaisia ja karkkeja, kun ei voinut sietää sitä, että käytin ruoanlaitossa kasviksia. Hänen kännykässään ei ollut mitään vikaa, hän oli vain laittanut sen äänettömälle ja sen vuoksi ei sitten ajoissa huomannut erittäin tärkeää viestiä isältään.
Olin valheiden paljastuessa aina todella murheellinen ja loukkaantunut. Tunsin oloni typeräksi, kun olin vain viuhtonut eteenpäin normaalisti, kuvitellen että kaikki on hyvin, ja tosiasiassa mies olikin levittänyt minusta kaikille tutuilleen ja sukulaisilleen kuvaa hirveänä pirttihirmuna.
Kun aloin itkeä, miehen reaktio oli aina: "hahaa, siinäs näet". Hänen mukaansa hänen oli pakko valehdella kaikesta, koska hän oli tiennyt, että jos saisin tietää totuuden, niin loukkaantuisin siitä juuri näin. Hänen oli pakko valehdella, koska me naiset olemme niin typeriä, että reagoimme aina hirveillä tunnehöyryillä ja pelaamme kaikkia typeriä, sosiaalisia valtapelejä, joita he rehelliset ja suorasanaiset miehet eivät pysty ymmärtämään. Sen vuoksi hänen oli pakko valehdella ja vastapelata jo valmiiksi kaikkiin minun typeriin, naisellisiin peleihini.
Hänellä ei käynyt mielessä, että ehkäpä minä en sittenkään pelannut mitään pelejä. Ehkä minä en tahallani pakottanutkaan häntä tylsiin aktiviteetteihin ja syömään pahoja kasviksia, vaan oikeasti uskoin häntä, kun hän sanoi tykkäävänsä niistä. Ja ehkä, jos hän olisi oikeasti ollut se rehellinen, suorasanainen mies, joka kuvitteli olevansa, ja sanonut, että "hei kiitos mut tää ei oo mun juttu", niin ehkäpä minun reaktioni olisi ollut: "ai okei, mistä sitten pitäisit".
Että ehkäpä en loukkaantunutkaan siitä, että mies ei ollut tahdoton nukke, vaan siitä, että hän oli valehdellut minulle.