Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä järkyttyi parisuhdefilosofiastani
17.05.2022 |
Ollaan seurusteltu puoli vuotta ja käytiin nyt viikonloppuna keskustelua siitä mitä molemmat odottavat suhteelta, tulevaisuudelta jne. Olemme hieman eri kartalla...
Mies itse olettaa, että seurustelu itsessään on merkki siitä että suhde on vakava. Hänen mielestään tämän enempää ei tarvitse sitoutua, mutta haluaisi muuttaa yhteen nyt kesän aikana. Itse taas olen vähän eri linjoilla.
Minulle seurustelu on ns. tarkasteluajanjakso, jolloin nautitaan tietty ensihuumasta, mutta myös pidetään ehdollisena että onko tämä nyt ihminen johon on hyvä sitoutua tosissaan.
Otan itse seurustelun aika kevyesti, pettäminen ei tietenkään koskaan tule kuuloonkaan, mutta jos toisesta paljastuu epämiellyttäviä puolia, suhde alkuhuuman laannuttua latistuu liian arkiseksi tms niin seurusteluvaiheessa on sopivaa nostaa niinsanotusti kytkintä matalalla kynnyksellä. Oletan, että seurustellessa ei aktiivisesti etsitä muita, mutta mikäli jotain parempaa kävelee eteen, on ok päättää suhde ja aloittaa uusi. En siis näe seurustelua vielä varsinaisena sitoutumisena, enemmänkin suhteen koeaikana. Seurusteluvaiheessa näen, että kumpikin hoitaa oman kotinsa ja taloutensa, ne pidetään erillään.
Sitten taas jos päätetään sitoutua oikeasti pariskunnaksi, niin sitten sitoudutaan kunnolla ja molemmat panostavat suhteeseen enemmän. Sitten vasta muutetaan yhteen ja aletaan elämään yhteistä elämää johon kuuluu mm naimisiinmeno ja sen jälkeen vasta ollaan siinä oletuksessa että yhdessä pysytään loppuun asti ja ongelmat pyritään ratkaisemaan sen sijaan että lähdetään kävelemään suhteesta.
Jos olen tyttöystävä, otan suhteen kevyesti, jos olen vaimo otan suhteen vakavasti. Mielestäni tämä on hyvä ja selkeä filosofia.
Mies on nyt kiukutellut tuon keskustelun jälkeen, koska oletti saavansa vaimoasteisen sitoutumisen antamalla itse minulle vain poikaystävä-asteisen sitoutumisen. Hän ei osaa sanoa mikä tuossa on niin väärin ja ahdistavaa. Hän ei halua että voin erota hänestä "liian kevyin perustein", mutta hän ei myöskään halua kenties koskaan sitoutua virallisesti enempää kuin se yhteenmuutto, johon hänellä taas tuntuu olevan hirveä kiire. Itsehän siis koen että seurustelun olisi hyvä kestää ainakin se 2-3 vuotta jotta selviää, onko alkuhuuman jälkeen mitään jäljellä.
(Lapsia ei ole tulossa, joten ei biologisia aikarajoja)
Kommentit (562)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kannata muuttaa yhteen vasta seurusteluvaiheessa.
Joutuu vain tekemään vaimopalveluksia saamatta vaimouden hyötyjä.Mitä on vaimouden hyödyt???
Minä tykkään olla rouva, vaikken todellakaan mikä kotirouva olekaan :) Onko ajatuksissani jotain väärää, siis saako iloita ihan vain siitä, että on naimisissa?
Alapeukuista päätelleen naimissa olemisesta ei saa iloita. Miksi ei, jos saa suklaapatukastakin tai kukkasista?
Avoliitossa olijat: vihaatteko naimisissa olevia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kannata muuttaa yhteen vasta seurusteluvaiheessa.
Joutuu vain tekemään vaimopalveluksia saamatta vaimouden hyötyjä.Mitä on vaimouden hyödyt???
Minä tykkään olla rouva, vaikken todellakaan mikä kotirouva olekaan :) Onko ajatuksissani jotain väärää, siis saako iloita ihan vain siitä, että on naimisissa?
Alapeukuista päätelleen naimissa olemisesta ei saa iloita. Miksi ei, jos saa suklaapatukastakin tai kukkasista?
Avoliitossa olijat: vihaatteko naimisissa olevia?
Alapeukut siksi, että tuo ei varsinaisesti ole hyöty. Siis sellainen hyöty, mitä vastaan voi sitten vuosikausia tehdä niitä vaimopalveluksia. Vai onko? Onko niin, että ilo rouvana olemisesta on niin suuri, että miehen palvelijana toimiminen on täysin ok, mutta ilo toimivasta ja rakastavasta avoliitosta ei siihen riitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kannata muuttaa yhteen vasta seurusteluvaiheessa.
Joutuu vain tekemään vaimopalveluksia saamatta vaimouden hyötyjä.Mitä on vaimouden hyödyt???
Minä tykkään olla rouva, vaikken todellakaan mikä kotirouva olekaan :) Onko ajatuksissani jotain väärää, siis saako iloita ihan vain siitä, että on naimisissa?
Alapeukuista päätelleen naimissa olemisesta ei saa iloita. Miksi ei, jos saa suklaapatukastakin tai kukkasista?
Avoliitossa olijat: vihaatteko naimisissa olevia?
Olisko alapeukuissa nyt vaan kyse siitä, kun kysyttiin mitkä on vaimouden hyödyt, niin vastasit että tykkäät olla naimisissa. Kiva kyllä, mutta ei toi mikään varsinainen hyöty kyllä ole sellaiselle, joka ei siitä rouvuudesta saa kiksejä. Eli varmaan odotettiin jotain vähän konkreettisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kannata muuttaa yhteen vasta seurusteluvaiheessa.
Joutuu vain tekemään vaimopalveluksia saamatta vaimouden hyötyjä.Mitä on vaimouden hyödyt???
Minä tykkään olla rouva, vaikken todellakaan mikä kotirouva olekaan :) Onko ajatuksissani jotain väärää, siis saako iloita ihan vain siitä, että on naimisissa?
Alapeukuista päätelleen naimissa olemisesta ei saa iloita. Miksi ei, jos saa suklaapatukastakin tai kukkasista?
Avoliitossa olijat: vihaatteko naimisissa olevia?
Minkä ihmeen takia vihaisimme? Oma lapseni on naimisissa, lähimmät ystäväni ovat naimisissa, tietääkseni osa työkavereistani on naimisissa. Tuo nyt vain kuulosti niin naiivilta; "tykkään olla rouva". Saat sinä tykätä, mutta minusta se oli lapsellinen kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tarkentaa tilanteita:
Olen siis ihminen, joka pitää kotinsa siistinä, suhtautuu aika intohimoisesti ruoanlaittoon ja vieläpä suhteellisen seksuaalinen eikä edellisissä pitkissäkään suhteissani ole ollut kuivia kausia. Lisäksi minulla on oikein hyvät tulot ja perintönä saatua omaisuutta (mm. Kaunis kesämökki)
Olin aiemmin kuuden vuoden avosuhteessa jossa olin ns. "Ikuisuustyttöystävä". Haaveilin kosinnasta ja häistä, mutta minun haaveeni (pienemmätkin) olivat aina toissijaisia. Lopulta tajusin että ne ovat toiselle yhdentekeviä koska hän sai "vaimopalvelut" antamatta mitään takaisin. Seksiä oli liki päivittäin, koti siisti, lämmin ruoka pöydässä, poikien kanssa viikonloppuisin minun kesämökkini saunoineen käytössä ilman että edes tarvitsi kysyä ja lisäksi asumiskulut olivat edulliset (minun asuntoni, ex maksoi vain puolikkaan yhtiövastikkeesta ja sähkölaskut, vesimaksut jne maksettiin vuorotellen.
Vastineeksi olisin toivonut romantiikkaa. Että mies olisi vienyt välillä ulos syömään, tuonut joskus kukkia, halunnut vaimokseen. Mutta kaikki nämä olivat liikaa vaadittu. Ex myös järkyttyi kun eropäätös tuli yllättäen ja ilman mitään ns. "Kriisiä". Kyllästyin vain olemaan tyttöystävä. Ex tiesi kyllä toiveeni ja haaveeni mutta vasta kun jätin hänet, alkoi tapahtua. Ja sitten oli liian myöhäistä.
Enää en tuohon ansaan mene. En sitoudu suhteeseen joka on kuin yrityskumppanuus, sitoudun suhteeseen joka on romanttinen parisuhde.
Eli sen sijaan, että olisit kertonut miehelle kaipaavasi suhteeseenne romantiikkaa, sinä ilmaisit hänelle pitäväsi jatkuvasti silmät auki parempien varalta. Sillä tavallahan sitä romantiikkaa suhteeseen saa...
Ei, kyllä tuossa keskustelussa tuli hyvin selvästi ilmi myös odotukseni romantiikasta. Sitä romantiikkaa on yksinkertaisesti oltava ja sen on oltava pysyvä elementti. Siksi mieluiten 2-3 vuoden seurustelu ennen edes sitä yhteenmuuttoa. Jokainen pystyy feikkaamaan romantiikkaa lyhyen aikaa mutta jos se ei tule luontevasti tai loppuu kuin seinään alkuhuuman jälkeen, niin silloin se oli alusta asti näyteltyä ja siten ihan tyhjän arvoista. Kerron kyllä toiveeni ja odotukseni, mutta en ala ruinaamaan niitä. Jos romantiikka on toiselle vaikea pala nieltäväksi niin seurustelu päättyy. Yksinkertaista ja selkeää mielestäni.
Kyllä minä tavoittelen sitä loppuelämän parisuhdetta, mutta se ei tarkoita siihen että tyytyisin. En myöskään halua enää joutua kokemaan että investoin itse täysillä suhteeseen jossa toinen ei ota minun tarpeitani huomioon ellei ole "ihan pakko".
Mä ymmärrän sua AP, itse kans antanut enemmän kuin saanut ensimmäisessä suhteessa. Kukkia tai muuta ei tuotu koskaan vaikka pyysin, mökille, kylpylään tai matkoille hirveän anelun kautta, tai ei ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[
Mä ymmärrän sua AP, itse kans antanut enemmän kuin saanut ensimmäisessä suhteessa. Kukkia tai muuta ei tuotu koskaan vaikka pyysin, mökille, kylpylään tai matkoille hirveän anelun kautta, tai ei ollenkaan.
Yritätte siis kertoa, että mies, joka vie teidät Kreikkaan Santorinille kesällä tai Roomaan tai Pariisiin yllätyksenä, on arvokas?
Aloittajalle sen verran, että veisin mielelläni 25-vuotiaan viehättävän naisen yhteiselle lomalle, mut sitten muistinkin, että en selaa Tinderiä löytääkseni jonkun toisen paremman. Vien mun 150 senttisen hassun perävaunun eli mun paras kaverini lähtee. Hän ei selaa Tinderiä. For sure. Jos hän selaisi Tinderiä, tai olisi epäluotettava - ei palkintoa. Niitä valintoja, joita itse tekee, niitä löytää ympäriltään.
Souvlaki on tosi hyvää siellä Oian kielekkeillä, auringonlaskut upeat!
Red Pill Uncle
Ei sinne sun kanssa kukaan muu lähtisikään kuin se hassu perävaunusi. Olet siis onnekas.
Olen ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kannata muuttaa yhteen vasta seurusteluvaiheessa.
Joutuu vain tekemään vaimopalveluksia saamatta vaimouden hyötyjä.Mitä on vaimouden hyödyt???
Minä tykkään olla rouva, vaikken todellakaan mikä kotirouva olekaan :) Onko ajatuksissani jotain väärää, siis saako iloita ihan vain siitä, että on naimisissa?
Alapeukuista päätelleen naimissa olemisesta ei saa iloita. Miksi ei, jos saa suklaapatukastakin tai kukkasista?
Avoliitossa olijat: vihaatteko naimisissa olevia?
Alapeukut siksi, että tuo ei varsinaisesti ole hyöty. Siis sellainen hyöty, mitä vastaan voi sitten vuosikausia tehdä niitä vaimopalveluksia. Vai onko? Onko niin, että ilo rouvana olemisesta on niin suuri, että miehen palvelijana toimiminen on täysin ok, mutta ilo toimivasta ja rakastavasta avoliitosta ei siihen riitä?
Selvä, kiitos selvennyksestä! Juu eihän ilo ole varsinainen hyöty. Meillä se on niin päin että mies palvelee enempi minua... Ehkä tekisi näin avoliitossakin ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kannata muuttaa yhteen vasta seurusteluvaiheessa.
Joutuu vain tekemään vaimopalveluksia saamatta vaimouden hyötyjä.Mitä on vaimouden hyödyt???
Minä tykkään olla rouva, vaikken todellakaan mikä kotirouva olekaan :) Onko ajatuksissani jotain väärää, siis saako iloita ihan vain siitä, että on naimisissa?
Alapeukuista päätelleen naimissa olemisesta ei saa iloita. Miksi ei, jos saa suklaapatukastakin tai kukkasista?
Avoliitossa olijat: vihaatteko naimisissa olevia?
Minkä ihmeen takia vihaisimme? Oma lapseni on naimisissa, lähimmät ystäväni ovat naimisissa, tietääkseni osa työkavereistani on naimisissa. Tuo nyt vain kuulosti niin naiivilta; "tykkään olla rouva". Saat sinä tykätä, mutta minusta se oli lapsellinen kommentti.
Entäs jos sanoisi: tykkää olla avorouva, olisiko sinusta yhtä lapsellinen kommentti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tarkentaa tilanteita:
Olen siis ihminen, joka pitää kotinsa siistinä, suhtautuu aika intohimoisesti ruoanlaittoon ja vieläpä suhteellisen seksuaalinen eikä edellisissä pitkissäkään suhteissani ole ollut kuivia kausia. Lisäksi minulla on oikein hyvät tulot ja perintönä saatua omaisuutta (mm. Kaunis kesämökki)
Olin aiemmin kuuden vuoden avosuhteessa jossa olin ns. "Ikuisuustyttöystävä". Haaveilin kosinnasta ja häistä, mutta minun haaveeni (pienemmätkin) olivat aina toissijaisia. Lopulta tajusin että ne ovat toiselle yhdentekeviä koska hän sai "vaimopalvelut" antamatta mitään takaisin. Seksiä oli liki päivittäin, koti siisti, lämmin ruoka pöydässä, poikien kanssa viikonloppuisin minun kesämökkini saunoineen käytössä ilman että edes tarvitsi kysyä ja lisäksi asumiskulut olivat edulliset (minun asuntoni, ex maksoi vain puolikkaan yhtiövastikkeesta ja sähkölaskut, vesimaksut jne maksettiin vuorotellen.
Vastineeksi olisin toivonut romantiikkaa. Että mies olisi vienyt välillä ulos syömään, tuonut joskus kukkia, halunnut vaimokseen. Mutta kaikki nämä olivat liikaa vaadittu. Ex myös järkyttyi kun eropäätös tuli yllättäen ja ilman mitään ns. "Kriisiä". Kyllästyin vain olemaan tyttöystävä. Ex tiesi kyllä toiveeni ja haaveeni mutta vasta kun jätin hänet, alkoi tapahtua. Ja sitten oli liian myöhäistä.
Enää en tuohon ansaan mene. En sitoudu suhteeseen joka on kuin yrityskumppanuus, sitoudun suhteeseen joka on romanttinen parisuhde.
Eli sen sijaan, että olisit kertonut miehelle kaipaavasi suhteeseenne romantiikkaa, sinä ilmaisit hänelle pitäväsi jatkuvasti silmät auki parempien varalta. Sillä tavallahan sitä romantiikkaa suhteeseen saa...
Ei, kyllä tuossa keskustelussa tuli hyvin selvästi ilmi myös odotukseni romantiikasta. Sitä romantiikkaa on yksinkertaisesti oltava ja sen on oltava pysyvä elementti. Siksi mieluiten 2-3 vuoden seurustelu ennen edes sitä yhteenmuuttoa. Jokainen pystyy feikkaamaan romantiikkaa lyhyen aikaa mutta jos se ei tule luontevasti tai loppuu kuin seinään alkuhuuman jälkeen, niin silloin se oli alusta asti näyteltyä ja siten ihan tyhjän arvoista. Kerron kyllä toiveeni ja odotukseni, mutta en ala ruinaamaan niitä. Jos romantiikka on toiselle vaikea pala nieltäväksi niin seurustelu päättyy. Yksinkertaista ja selkeää mielestäni.
Kyllä minä tavoittelen sitä loppuelämän parisuhdetta, mutta se ei tarkoita siihen että tyytyisin. En myöskään halua enää joutua kokemaan että investoin itse täysillä suhteeseen jossa toinen ei ota minun tarpeitani huomioon ellei ole "ihan pakko".
Mä ymmärrän sua AP, itse kans antanut enemmän kuin saanut ensimmäisessä suhteessa. Kukkia tai muuta ei tuotu koskaan vaikka pyysin, mökille, kylpylään tai matkoille hirveän anelun kautta, tai ei ollenkaan.
Antanut enemmän kuin saanut! Nyt keskity. Et tule koskaan saamaan enemmän jos ajattelet noin. Antaminen tulee lähteä omasta tahdosta, ei toisen vaatimuksista. Jos jälkeenpäin kaduttaa että esim mies on saanut käyttää esimerkiksi kesämökkiä, niin itseähän tästä pitää syyttää, eikä sitä toista. Olisiko hänen sitten pitänyt olla käyttämättä sitä kesämökkiä, niin antaminen ja saaminen menisi tasan ja elämä olisi onnellista ja antoisaa? Niin kauan kun laskette mielessänne tai paperilla mitä saatte ja mitä annatte, ette tule olemaan tyytyväisiä vaikka saisitte enemmän. Silloin tulisi hälyytyskellojen kalkattaa kun toisen ihmisen olemassaolo ei jo yksin kata kaikkea antamaanne, ei hääkellojen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies taitaa olettaa, että saa koko palvelupaketin. Onko rakastunut nainen paaponut häntä aiemmin?
Näin menee nainen ansaan: "Esa luuli olevansa hyvä kokki, mutta sitten minä näytin". Tämän näytön jälkeen rouva hoitikin kaikki kyökkivuorot.
Ei pidä heittää helmiä sioille!
Sika paljastuu, kun mies rentoutuu eikä viitsi enää pingottaa. Ymmärrän aloittajaa, huuma haihtuu 1-2 vuodessa! Siinä voi joko lillua tai käyttää otollisen ajan särmien etsintään ja hiomiseen.
Yhteinen vaellus, matka, koettelemus, sairaus, mitä vaan testitilanteita kannattaa käydä läpi
Seurusteluaikana voi päättää, että en haluakaan jatkaa. Se on ok.
Kihlaus on perinteisesti koeaikaa. Jos huomaa, ettei halua olla toisen kanssa loppuelämää, on hyväksyttyä purkaa kihlaus.
Vasta kun tekee päätöksen mennä avioliittoon, tulisi olla varma, että haluaa olla toisen kanssa loppuelämän. Näin perinteisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kannata muuttaa yhteen vasta seurusteluvaiheessa.
Joutuu vain tekemään vaimopalveluksia saamatta vaimouden hyötyjä.Mitä on vaimouden hyödyt???
Minä tykkään olla rouva, vaikken todellakaan mikä kotirouva olekaan :) Onko ajatuksissani jotain väärää, siis saako iloita ihan vain siitä, että on naimisissa?
Alapeukuista päätelleen naimissa olemisesta ei saa iloita. Miksi ei, jos saa suklaapatukastakin tai kukkasista?
Avoliitossa olijat: vihaatteko naimisissa olevia?
Minkä ihmeen takia vihaisimme? Oma lapseni on naimisissa, lähimmät ystäväni ovat naimisissa, tietääkseni osa työkavereistani on naimisissa. Tuo nyt vain kuulosti niin naiivilta; "tykkään olla rouva". Saat sinä tykätä, mutta minusta se oli lapsellinen kommentti.
Entäs jos sanoisi: tykkää olla avorouva, olisiko sinusta yhtä lapsellinen kommentti?
Todellakin olisi. Rinnastaisin teinikihlaukseen ("mies pyysi minua kihloihin kanssaan").
Vierailija kirjoitti:
Seurusteluaikana voi päättää, että en haluakaan jatkaa. Se on ok.
Kihlaus on perinteisesti koeaikaa. Jos huomaa, ettei halua olla toisen kanssa loppuelämää, on hyväksyttyä purkaa kihlaus.
Vasta kun tekee päätöksen mennä avioliittoon, tulisi olla varma, että haluaa olla toisen kanssa loppuelämän. Näin perinteisesti.
Kihlaus on päätös mennä naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee vaan mieleen kun täällä osa sanoo että antaa enemmän kuin saa. Toimiiko se rakkaus lapsianne kohtaan samoin että teidän pitäisi materialistisesti saada hyötyä? Rakkaus on antamisen iloa, niin lapsien, lähimmäisten kuin puolisonkin kanssa. Panakaa se kalloonne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap:lla on siis 2 moodia: seurustelu (joka muille on enemmänkin tapailua) tai avoliitto (=ap:lle avioliitto).
Seurustelu: pitää kestää 2-3 vuotta, saa etsiä parempaa, ei yhteenmuuttoa, kevyttä
Avoliitto: tarkoittaa ap:lle samaa kuin avioliitto vakavuusasteeltaan. Tällöin vasta viitsii selvittää parisuhteessa eteen tulevat haasteet, eikä etsi muita.
Ja mietit että miksi mies on järkyttynyt... Olisin minäkin, jos mieheni olisi parisuhteessa ollessamme laukonut tuollaista
Lainaatko tähän kohdan missä ap sanoo että tällöin hän vasta viitsii selvittää haasteet, tai että hän nyt etsii muita?
No mitäpä jos luet vaikka aloitustekstin ihan ajatuksella läpi. Sieltähän ne löytyy...
Lainaahan kohta missä näin sanotaan, pitäisi olla helppo tehtävä jos niin kerran on kirjoitettu ;)
En ole palvelijasi. Koen, että riittää kun kerroin sinulle mistä kaipaamasi tiedot löytyvät. On oma asiasi luetko aloituksen vai et.
Et vain pysty lainaamaan sellaista mikä on ainoastaan kuohahtaneissa tunteissasi ja mielikuvituksessasi ;) Tämän toki kaikki ymmärtää.
Täh? Ei vaan en viitsi lainata jotain joka lukee keskustelun aloituksessa ja jonka jokainen jankkaajakin voi sieltä lukea. Ei minulla kiinnosta ihan tarpeeksi vääntää jonkun tuntemattoman kanssa yksinkertaisesta asiasta. Voit siis jatkaa keskenäsi kuohuntaasi. :)
Niin niin, vaikea se on sellaista lainata mitä ei missään lue ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Ei pitäisikään, mutta jännää jos se ahdistaa tai sitä ei pysty mitenkään mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Joku syyhän siihen on ;)
Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä. En koe sitä omakseni, näen sen vanhanaikaisena ja keinotekoisena. Alunperinhän avioliitto tarkoitti naisen omistussuhteen muuttumista ja oman itsemääräämisoikeuden lopullista päättymistä (tosin harvoin sitä oli ennen liittoakaan).
En siis näe mitään syytä mennä naimisiin. Tämä on yllättävän kinkkinen pala purtavaksi niille, jotka ovat lapsesta asti nähneet avioliiton elämänkaareensa kuuluvaksi asiaksi. Ettei se parisuhdekaan oikein saa täyttymystään ilman nimiä paperissa.
Tämä on toki täysin ok. Jokaiselle jotakin.
Mikä tuossa siis on se syy miksi ei voi mennä naimsiin rakastamansa ihmisen kanssa? Pelko siitä mitä muut ajattelevat?
No, kerran vielä kertaukseksi:
"Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä."
Suora lainaus kommentistani.
En näe syytä mennä naimisiin.
Jos miehesi siis haluaisi sinun kanssasi naimisiin, niin kieltäytyisit koska et näe sille mitään syytä?
Kyllä.
Onneksi löysin samanhenkisen miehen.
Eli kyse ei ole siitä ettet näe syytä. Jos olisi, niin asia ei olisi sinulle niin tärkeä, ja rakstamasi miehen vuoksi menisit naimisiin ;)
En minä mene naimisiin kenenkään muun mielihalun vuoksi kun en itse halua. Ihan pimeä ajatuskin.
En ikinä sitoutuisi mieheen joka ei voisi olla kanssani ilman avioliittoa. Onneksi ei tarvitsekaan.
Kovin on raivoisa suhtautuminen asiaan joka on ihan sama ja täysin yhdentekevä ;) Eipä taidakaan olla näin, kun on noin vahva HALU olla menemättä. Kysymys olikin että miksi näin, johon muka vastasit, mutta nyt näyttääkin siltä että aisa ei olekaan ollenkaan yhdentekevä ;)
Raivoisa? Siis se ettei halua naimisiin on raivoisaa suhtautumista avioliittoon?
Minä en halua naimisiin koska se avioliitto instituutiona ei merkitse minulle mitään. En myöskään menisi naimisiin toisen painostuksesta; silloinhan se merkkaisi molemmille osapuolille vielä vähemmän.
Mikä tässä on vaikeaa hahmottaa?
Höpsistä. Kyllä on raivoisa suhtautuminen kun noin raivolla suhtaudut ;) Jos asia olisi yhdentekevä, se olisi sitä, mutta ei siltä vaikuta ;)
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa myhäillä nyt jossain partaansa, kuin sai näin suositun provon kyhättyä. Ketjua toistakymmentä sivua eikä ap:lta taida olla yhden yhtä jatkoviestiä. Ei sillä, ihan onnistunut provo siinäkin mielessä, että on synnyttän oikeasti ihan mielenkiintoistakin keskustelua.
On se vastannu. Asiat oli menneet molemmille hyvin, tämä on viimeinen mitä näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kannata muuttaa yhteen vasta seurusteluvaiheessa.
Joutuu vain tekemään vaimopalveluksia saamatta vaimouden hyötyjä.Mitä ovat nämä vaimouden hyödyt? :D
Lesken eläke ja pääsy kiinni miehen omaisuuteen nyt ainakin. Todellisuudessa en suhteelta muuta haluakkaan.
Elämässä oltava pitkäjänteisiä päämääriä. En elä vaan tässä hetkessä.
Kyllä mää seurustelen aina sillä mentaliteetillä, et oon sen ihmisen kanssa elämäni loppuun asti. En oo silti pysyny kenenkään kanssa yli 1 1/2 vuotta. Tai ne ei oo pysyny mun kans. Jos tulee tunne "ihan kiva, mut en mää vois asua tämän kans" tai "en vois jättää lapsiani tän huomaan" ni se on aikalailla finito sitte.
En ymmärrä, miks alottaa suhde, jos ei voi kuvitella, että ollaan aina yhessä?
Olikohan pointti se, että jos on "vain" avoliitossa, saattaa vaikeuksien keskellä antaa periksi helpommin kuin naimisissa ollessaan? Hankalampikin suhde voi olla perusonnellinen, nämä ei aina poissulje toisiaan.