Pitääkö mielestänne paikkansa, että "ystäviä kyllä saa, jos haluaa"?

Ei tietenkään. Tasavertainen ystävyys edellyttää molemmilta osapuolilta mm. joustavuutta ja kykyä pitää yhteyttä.

Tavallaan

Mutta kaikki ei halua ja kaikki ei kykene koska on liikaa muuta

Mun mielestäni pitää paikkansa. Varsinkin nykyään kun netissä on rajattomat mahdollisuudet ottaa kontaktia toisiin ihmisiin.

Itse olen laiska ystävä. Monia ystävyys- ja kaverisuhteita on jäänyt koska en jaksa pitää yhteyttä. Olen introvertti, mulla on vilkas sisäinen elämä ja viihdyn parhaiten yksin. Harvoja kavereita on silti kiva nähdä, ehkä kerran kuukaudessa tai parissa.

Kyllä se sinällään pitää paikkansa. Pitää juurikin olla joustokykyä ja halua ja uskallusta ottaa toinen ihminen vastaan ja olla myös itse avoin. Ihmisellä, jolla on ihmissuhteisiin liittyviä traumoja tai sosiaaliset taidot ovat heikot, ystävien saaminen on vaikeaa, mutta ei mielestäni mahdotonta. Ystävänä oleminenkin on sinällään taito ja sitä voi harjoitella.

Ei pidä paikkaansa. Aika hankalaa niitä on löytää, vaikka kuinka haluaisi.

Ei todellakaan riitä pelkkä haluaminen. Pitää olla myös juurikin mm. kykyä joustavuuteen.

Ei saa. Kuulun facen ystäväryhmiin, olen hakenut netin kaverihausta. Olen aktiivinen. En vain saa ystäviä edes siten, että tavattaisiin, vaan ollut osti viestiä ja loppu. Mitään netti tuttuja en halua, vaan pitää tavata nokatusten. En käsitä yhtään. Olen myös menettänyt ystäviä. Olen paljon aktiivisempi ottamaan yhteyttä kuin ne vähäiset ystävät mitä on ollut.

Nuorena joo mutta näin keski-ikäisenä hankalaa. Kaikilla on niin täysi elämä perheen, harrastusten ja jo aiemmin saatujen ystävien kanssa. Jotain tuttuja voi löytää mutta kunnon ystäviä harvemmin.

Ei pidä. Varsinkaan aikuisena, kun monilla on perheiden perustamisen myötä niin paljon omia kiireitä, että hyvä kun jaksaa pitää yhteyttä omiin ja puolison vanhempiin ja sisaruksiin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se sinällään pitää paikkansa. Pitää juurikin olla joustokykyä ja halua ja uskallusta ottaa toinen ihminen vastaan ja olla myös itse avoin. Ihmisellä, jolla on ihmissuhteisiin liittyviä traumoja tai sosiaaliset taidot ovat heikot, ystävien saaminen on vaikeaa, mutta ei mielestäni mahdotonta. Ystävänä oleminenkin on sinällään taito ja sitä voi harjoitella.

Totta. Sosiaalisia taitoja voi harjoitella. Olen itsekin joutunut tekemään niin ujouteni vuoksi. Pitää olla kiinnostunut toisesta ja olla myös itse sopivasti avoin. Eikä pidä lannistua, jos ensimmäisen tuttavuuden kanssa ei synkkaa. Kaikilla kemiat eivät kohtaa, eikä se tarkoita, että kumpikaan olisi toista huonompi.

Ei. Esim. Aspergerin oireyhtymä voi oikeasti vaikeuttaa ystävien saamista, vaikka niitä haluaisikin.

Ei. Ystäviä ei voi vaan tarvittaessa hankkia jostain kaupasta vaan pitäisi jossain tutustua saman henkiseen ihmiseen ja ajan kanssa suhteen syventyä tuttavasta kaveriksi ja sitten ystäväksi. Sen jälkeen sitä ystävyyttä pitäisi vielä molemmin puolin vaalia. Todella vaikea yksinäisenä edes tutustua kehenkään kunnolla saati sitten vielä ystävystyä.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa. Aika hankalaa niitä on löytää, vaikka kuinka haluaisi.

Tätä halusin sanoa ja kommentoida. Liika innokkuus ja halu ystävystyä, voi vaikuttaa toisista epätoivoiselta tai ripustautuvalta, ja näin tulee helposti sabotoitua ystävystymistä. Ystävyys voi syntyä, jos molemmat saavat tilaa ja vapautta olla oma itsensä toisen seurassa.

Eli vaikka periaatteessa "ystäviä saa jos haluaa" aito ystävystyminen vaatii aika paljon molemmilta.

Ei todellakaan helposti ja riippuu minkälaista ystävää hakee. 

Ainakin minun logiikkani mukaan olisi epäloogista, että on niin paljon yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä, jos kerran ystävän/ystäviä saisi aina halutessaan.

Ystäviä saa, jos vain kykenee itse olemaan ystävä.

Ystävyys ei katso ikää tai muita asioita, mutta tämä asia unohtuu todella usealta ystävää etsivältä. Monilla ystävättömillä on ystävälle tiukat kriteerit ja oletetaan, että ystävä on kuin peilikuva itsestä.

Minulla on useita itseäni huomattavasti vanhempia ystäviä, jotka ovat tulleet työni kautta. Vaikka työni ei olisi meitä yhdistävä tekijä, niin olisimme silti ystäviä. Vanhin ystäväni on nyt minua yli 40 vuotta vanhempi ja olemme olleet ystäviä kymmenen vuotta. Ystävistäni on myös muita ihmisiä, jotka ovat täysin erilaisessa elämäntilanteessa kuin minä, mutta ystävyys on hyvää silti.

Ei pidä. Pitää osata nähdä myös vaivaa ystävyyden ja sen ylläpitämisen eteen.

Määrittele ensin ystävä, päätän sitten, onko niitä edes olemassa. Ystävyys on laaja käsite joita aniharva pystyy sanan varsinaisessa merkityksessä edes täyttämään. 

Ei ystäviä välttämättä saa, vaikka haluaisikin. Läheskään aina ei kemiat kerta kaikkiaan vain kohtaa. Lisäksi monella yksinäisellä voi (ihan ymmärrettävistä syistä johtuen) olla heikko itseluottamus. Luottamus myös muita kohtaan voi olla alhainen. Myös sosiaaliset taidot voivat päästä rapistumaan yksinäisyyden myötä. Välttämättä sellaisia ei ole koskaan ollutkaan.

Ei pidä paikkaansa.

Ystävä on jotain paljon enemmän kuin kaveri tai tuttava.

Se jolla koskaan ei ole ollut todellista ystävää, ei tajua mitä ystävyys tarkoittaa.

Minusta hienosti sanottu tämä laulussa "Mistä tunnet sä ystävän".

Ei ole ystävä hän joka kaikkoaa kun vaikeudet alkavat. Siksi oikeaa ystävää ei ole helppo löytää.

Itselläni ollut se onni että 16-vuotiaana löysin, ja vaikka me asumme eri maissa ystävyys säilyy edelleen ja kun tapaamme on kuin erossa ei oltaisi oltukaan.

Kaverit ja tuttavat menee ja tulee, ystävä pysyy, tuli mitä tuli.