Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Projektinvetäjä sitten lähetti eilen pitkän viestin, jossa vaatii minua tekemään valtavan määrän työtä tänään klo 20 mennessä - eikä tietysti mitään ylityöpalkkaa

Vierailija
15.05.2022 |

V*tuttaa, suoraan sanoen. Ulkona on aivan valtavan kaunis kevätpäivä, todellakin haluaisin nauttia keväisestä sunnuntaista.

Mutta ei, sieltä tuli eilen projektinvetäjältä kilometrin pituinen äärimmäisen aggressiivinen maili vaatimuksista työjuttuihin jotka hän vaatii minua tekemään tänään klo 20 mennessä. Joista mistään ei ollut sovittu mitään.

Ja tietenkään mitään ylityöpalkkaa ei tule, ei toimihenkilölle.

Kiukuttaa niin paljon että melkein itken raivosta. Teen nyt tämän kerran mitä vaaditaan, mutta laitoin jo eilen mailia vastaukseksi, että meidän pitää keskustella projektin rooleista, vastuista ja yhteistyötavoista.

Ja joo, arvaan että tähän heti tulee 10 viestiä joissa minut haukutaan tyhmäksi lapaseksi kun suostun nyt tekemään mitään. Pääsen vain juuri nyt helpommalla näin kuin että huomenna tulisi hirveä riita tästä, sillä tiedän että sellainen tulisi, sillä huomenna on tärkeä kokous johon projektinvetäjä näitä juttuja keksi eilen vaatia.

Mutta halusin vain jonnekin purkaa kiukkuani. Ja todellakin, teen selväksi että jatkossa tällainen ei todellakaan ole hyväksyttävää. Ja kyllä, aloin jo aktiivisesti etsimään uusia työpaikkoja.

Kommentit (119)

Vierailija
61/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Missä lafkassa olet töissä, AP? Turussa jossain? Kuulostaa nimittäin tutulta meinigiltä. 😂

Uskallatko sanoa, minkä tyyppisestä firmasta on kysymys ja mikä on sinun työnimikkeesi?

Vierailija
62/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otat yhteyttä esimieheesi ja kysyt miten nää sunnuntaityöt korvataan. Esimies sanoo sitten projektipäällikkölle että ylitöitä ei saa teettää. Jos projektia on noin kauan jäljellä sun täytyy heti alkaa pitää puoliasi tai istut joka vkl tekemässä ilmaista työtä.

Jos on ylempi toimihenkilö kk palkalla, niin yleensä tämmöistä joustavuutta odotetaan ja ylityökorvauksia ei kyllä ole kun ei ole duunari-sopimuksella.

Mutta totta se on. Ei oikein kannata tehä.

AP: te tämä viikonloppu ja sit et enää. Muuten ongelma pysyy kun viesti liian vähäisistä resuista ei eskaloidu ja ei tapahdu mitään.

Kyllä ylityökorvauksia on myös ylemmillä toimihenkilöillä. Ja tuollainen joustavuutta ei tarvitse odottaa edes ylemmiltä toimihenkilöiltä.  Itse olen ylempi toimihenkilö 6 k€ kk-palkalla ja olen töissä sanonut että työaikani on se 37 1/2 tuntia, ja tarvittaessa joustan kyllä mutta en toistuvasti ja jatkuvasti. Teen sen minkä ehdin ja loput jää tekemättä. Tämä on käynyt ihan hyvin.

Hyvä että sulla tuo toimii. Minä puhuin yleisestä käytännöstä. Jos olisi kyselytuloksia, niin veikkaan että 90% yleimmät toimihenkilöryhmästä projektialalla tekee noin 50 tuntia keskimäärin duunia per viikko viositasolla ja eivät saa mitään ylityökorvauksia. Jos hyvin menee, niin saa ehkä sovittu että ottaa easysti kun on sit taas rauhallisempi jakso. Siinä se yleensä sit oli kin.

Joo. Ja palkka per kk on ?

On sitten vissiin huomioitu. Muutoin en ymmärrä

Ohiksena: Akavan kyselyissä tyyliin joku 80% vastaajista kertoo tekevänsä ilmaisia ylitöitä. Niihin painostetaan yksinkertaisesti sillä, että jos et tee, niin tuossa on ovi. Ja tulijoita lukemattomia.

Surkeata projektinhoitoa ap:n projektinvetäjän tapauksessa kyllä. Tuollaisella saadaan motivaatio tapettua oikein kunnolla. Joustavat ylityöt voivat olla ok silloin, kun ne tosissaan on huomioitu kokonaispalkassa, eli se on erittäin hyvä, ja ne korvataan vähintään vapaina.

Mutta silloinkin asioista pitää mahdollisimman hyvin sopia etukäteen (huom! sopia!), ei mitään tuollaista että lauantaina ilmoitetaan joku uusi tehtävä jonka dedis on sunnuntaina. Se, että tuollaista ihme viikonloppupaniikkia esiintyy, kertoo siitä että projektinvetäjällä ei ole hommat ollenkaan hanskassa.

Heh... ai tulijoita riittää?

Meille otettais heti 10-20 lisää jos kokeneita tulijoita riittäisi. Sen sijaan pyrimme pitämään ihmiset tyytyväisenä, esimerkiksi siten ettei kukaan todellakaan laita viestiä alaisilleen lauantaina.

Jos joku tollo lupaa jotain liian nopeasti niin sen ongelma.

Jos ap itse on luvannut ja homma on jäänyt hoitamatta niin se on eri asia. Nyt tarinassa ei kuitenkaan sanota niin.

Fiksuissa organisaatioissa toimitaankin noin kuten kuvasit. Mutta ei kaikki tajua vaan oikeasti kuvittelevat, että oven takana on pitkä jono joista vain valita. 

Sellaiset eivät olisi pystyssä pitkään.

Ap vaikuttaa naiselta, ihan sillä perusteella siis että hän vinkuu töistään naisvaltaisella palstalla.

Miksi teillä on noin huono itsetunto? Vaihtakaa duunia kunnes löytyy fiksu paikka. Haastattelussa vaatikaa saada keskustella jonkin esimiehen alaisen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otat yhteyttä esimieheesi ja kysyt miten nää sunnuntaityöt korvataan. Esimies sanoo sitten projektipäällikkölle että ylitöitä ei saa teettää. Jos projektia on noin kauan jäljellä sun täytyy heti alkaa pitää puoliasi tai istut joka vkl tekemässä ilmaista työtä.

Jos on ylempi toimihenkilö kk palkalla, niin yleensä tämmöistä joustavuutta odotetaan ja ylityökorvauksia ei kyllä ole kun ei ole duunari-sopimuksella.

Mutta totta se on. Ei oikein kannata tehä.

AP: te tämä viikonloppu ja sit et enää. Muuten ongelma pysyy kun viesti liian vähäisistä resuista ei eskaloidu ja ei tapahdu mitään.

Kyllä ylityökorvauksia on myös ylemmillä toimihenkilöillä. Ja tuollainen joustavuutta ei tarvitse odottaa edes ylemmiltä toimihenkilöiltä.  Itse olen ylempi toimihenkilö 6 k€ kk-palkalla ja olen töissä sanonut että työaikani on se 37 1/2 tuntia, ja tarvittaessa joustan kyllä mutta en toistuvasti ja jatkuvasti. Teen sen minkä ehdin ja loput jää tekemättä. Tämä on käynyt ihan hyvin.

Hyvä että sulla tuo toimii. Minä puhuin yleisestä käytännöstä. Jos olisi kyselytuloksia, niin veikkaan että 90% yleimmät toimihenkilöryhmästä projektialalla tekee noin 50 tuntia keskimäärin duunia per viikko viositasolla ja eivät saa mitään ylityökorvauksia. Jos hyvin menee, niin saa ehkä sovittu että ottaa easysti kun on sit taas rauhallisempi jakso. Siinä se yleensä sit oli kin.

c Pääsääntöisesti ei pidä paikkaansa, ylipitkiä päiviä jatkuvasti tekevät lähinnä ne, joiden osaaminen ei ole tehtävien tasalla tai ne, joilta puuttuu ajanhallintataidot. Terveisin ylempi toimihenkilö, jolla on kokemusta monesta isosta organisaatiosta. 

Riippuu organisaatiosta. Itse olen ollut kansainvälisessä liikkeenjohdon konsulttifirmassa, jossa heti ensimmäiseksi sanottiin, että viikkoraporttiin ei tietysti voi merkata enempää kuin 40 tuntia per viikko, mutta eihän kukaan niin vähän tee. Tosin palkka ja edutkin olivat sen mukaisia.

Sama tuttavillani jotka lähtivät investointipankkeihin Lontooseen.

Joissain organisaatioissa nyt vain yksinkertaisesti perusoletus on, että mikään suomalainen lyhyt työviikko ei ole millään tavalla mahdollinen kansainvälisessä kontekstissa.

Tämä nyt tosin hieman ohi aiheen.

Koiran hommia Lontoossa. Koska tykinruokaa riittää, niin kaikki mehut tietenkin puserretaan ja sitten kenkää tai työuupumus.

Vierailija
64/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otat yhteyttä esimieheesi ja kysyt miten nää sunnuntaityöt korvataan. Esimies sanoo sitten projektipäällikkölle että ylitöitä ei saa teettää. Jos projektia on noin kauan jäljellä sun täytyy heti alkaa pitää puoliasi tai istut joka vkl tekemässä ilmaista työtä.

Jos on ylempi toimihenkilö kk palkalla, niin yleensä tämmöistä joustavuutta odotetaan ja ylityökorvauksia ei kyllä ole kun ei ole duunari-sopimuksella.

Mutta totta se on. Ei oikein kannata tehä.

AP: te tämä viikonloppu ja sit et enää. Muuten ongelma pysyy kun viesti liian vähäisistä resuista ei eskaloidu ja ei tapahdu mitään.

Ei odoteta, tuollainen on huonoa suunnittelua ja viestintää.

-projektipäällikkö ja kyllä, ylempi toimihenkilö.

Olet täysin oikeassa. Joskus saatetaan toivoa joustoa. Esimerkiksi yhdessä konsulttifirmassa missä olin, niin asiakkaalla oli hirveä tarve saada tietty projekti tehtyä mahdollisimman nopeasti. Tarjosivat sitten, että maksavat ylimääräistä jos joku suostuu tekemään sitä viikonloppuna. Kyllä siihen tekijöitä löytyi ja kaikki olivat tyytyväisiä. Mutta tosiaan, asiasta sovittiin etukäteen, ketään ei pakotettu vaan kysyttiin, olisiko joku valmis tekemään viikonloppuna isommalla korvauksella, ja sitten tosiaan maksettiin ne isommat korvaukset. 

Vierailija
65/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otat yhteyttä esimieheesi ja kysyt miten nää sunnuntaityöt korvataan. Esimies sanoo sitten projektipäällikkölle että ylitöitä ei saa teettää. Jos projektia on noin kauan jäljellä sun täytyy heti alkaa pitää puoliasi tai istut joka vkl tekemässä ilmaista työtä.

Jos on ylempi toimihenkilö kk palkalla, niin yleensä tämmöistä joustavuutta odotetaan ja ylityökorvauksia ei kyllä ole kun ei ole duunari-sopimuksella.

Mutta totta se on. Ei oikein kannata tehä.

AP: te tämä viikonloppu ja sit et enää. Muuten ongelma pysyy kun viesti liian vähäisistä resuista ei eskaloidu ja ei tapahdu mitään.

Kyllä ylityökorvauksia on myös ylemmillä toimihenkilöillä. Ja tuollainen joustavuutta ei tarvitse odottaa edes ylemmiltä toimihenkilöiltä.  Itse olen ylempi toimihenkilö 6 k€ kk-palkalla ja olen töissä sanonut että työaikani on se 37 1/2 tuntia, ja tarvittaessa joustan kyllä mutta en toistuvasti ja jatkuvasti. Teen sen minkä ehdin ja loput jää tekemättä. Tämä on käynyt ihan hyvin.

Hyvä että sulla tuo toimii. Minä puhuin yleisestä käytännöstä. Jos olisi kyselytuloksia, niin veikkaan että 90% yleimmät toimihenkilöryhmästä projektialalla tekee noin 50 tuntia keskimäärin duunia per viikko viositasolla ja eivät saa mitään ylityökorvauksia. Jos hyvin menee, niin saa ehkä sovittu että ottaa easysti kun on sit taas rauhallisempi jakso. Siinä se yleensä sit oli kin.

Se on miten oman vapaa-aikasi hinnoittelet. Olen suoraan sanonut että tällä 6000 euron kuukausiliksalla minä ne vapaa-aikaani myy, minulla on muutakin elämää kuin työ. Jos palkka tuplataan niin stten voidaan alkaa puhumaan isommasta joustosta.

Vierailija
66/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo joka sanoi, että kysymyksessä on työsuojeluasia, oli aivan oikeassa.

"Suostumus lisä- ja ylityön teettämisen edellytyksenä

Työntekijän vapaaehtoisesti omasta aloitteesta tekemä sovitun tai säännöllisen työajan ylittävä työ ei pääsääntöisesti voi tulla lisä- tai ylityönä korvattavaksi. Olosuhteista riippuen lisä- tai ylityötä voi syntyä poikkeuksellisesti myös työnantajan hiljaisen suostumuksen perusteella. Tällöin lisä- tai ylityön muodostumisen edellytyksenä on, että työn teettämisestä vallitsee molemminpuolinen yhteisymmärrys. Liukuvassa työajassa ja joustotyöajassa lisä- ja ylityö edellyttää aina työnantajan nimenomaista määräystä lisä- ja ylityön tekemiseen.

Lisä- ja ylityön teettämiseen tarvitaan aina työntekijän suostumus. Lähtökohtaisesti työntekijän suostumus on saatava ennen lisä- tai ylityön aloittamista.

Lisätyön teettäminen vaatii työntekijän suullisen tai kirjallisen suostumuksen, joka voidaan antaa kullekin kerralle erikseen, määräajaksi tai toistaiseksi.

Ylityötä saa teettää vain työntekijän kutakin kertaa varten erikseen antamalla suostumuksella."

https://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/tyoaika/lisa-jaylityot

Eli tuossa projektinvetäjä rikkoo lakia. Todellakin ap:n pitää nostaa asia esille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/119 |

"Ylityön tekeminen perustuu aina työntekijän vapaaehtoisuuteen. Näin ollen työntekijältä ei voi edellyttää ylityön tekemistä."

Vierailija
68/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap olet hullu, jos teet nyt nuo hommat. Ymmärrätkö, että kollegalla ei ole mitään valtuuksia määrätä ylitöitä, jos hänellä ei ole projektin budjettivastuuta eikä hän ole esimiehesi.

Jos nyt alat tekemään mitä ikinä kukakin keksii vaatia, se on sinulle kaikkea muuta kuin suositus työelämässä. Vastuulliseen asemaan et ikinä pääse, jollei sinua pidetä jämäkkänä. Miten pystyisit ajamaan firman etua, kun annat muiden viedä sinua kun litran mittaa? Tämä ei todellakaan ole sinulle eduksi projektissa, vaikka nyt saatat niin luulla. 

Ja työpaikkaa vaihtamalla asia ei parane. Voit muuttaa tilannetta ainoastaan kasvattamalla itsetunnon ja pitää asiallisesti kiinni rajoista ja työelämän säännöistä.

Pystyt kyllä hoitamaan osuutesi projektista hyvin siihen osoitetulla työajalla, kun motivaatiosi on korkea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tätä oli edeltänyt se, että projektinvetäjä oli yrittänyt painostaa minua tekemään omat työtehtävänsä, kaikkien niiden ohella joista on sovittu ja joista minulle maksetaan. Veti sitten hirveät herneet nenään kun kieltäydyin ja ilmoitin, että sovituista asioista pidetään kiinni. Ei niin, että olen suostunut tiettyyn korvaukseen tästä projektista ja se pysyisi samana, mutta työmäärä moninkertaistuisi. Sieltä tuli hirveä kiukku ja syyllistäminen, että miten pitää olla joustava yms.

Ja kun hullu juttu on, että tämä projektinvetäjä ei ole esimieheni, vaan olemme tasa-arvoisissa rooleissa projektissa. 

Ihmetyttää vain, että kuvitteleeko hän oikeasti, että tuollainen käytös toimii? Itselläni reaktio on ainakin täysin päinvastainen tuollaiseen aggressiiviseen, asiattomaan käytökseen ja yritykseen teettää omia töitään minulla, eli tosiaan aloin jo heti katselemaan uusia työpaikkoja, sen sijaan että hän saisi tällä tahtonsa läpi.

No ilmeisesti se toimii kun kerran aiot tehdä mitä hän vaatii. Ja projektikin ehtii varmaan päättyä ennenkuin ehdit vaihtaa työpaikkaa.

Joo, pakko myöntää että toimii tämän kerran. Mutta kyllä tässä on ennemmin sellainen että hän voittaa tämän taistelun, mutta ei sotaa. Projekti kun on kahden vuoden pituinen, sitä on jäljellä vielä yli 1,5 vuotta ... Kyllä siinä ajassa työpaikkaa ehtii vaihtamaan. 

Eli näin on tapahtunut vain nyt tämän yhden kerran ja muuten työpaikalla asiat ovat hyvin?

Vierailija
70/119 |

No, projekti alkoi vasta 2 kuukautta sitten ... 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/119 |

Siis minun kohdallani. Muilla projekti alkoi tammikuun (01/2022) alusta, minulla virallisesti maaliskuun (03/2022) alusta, ja projektin kesto (jolle rahoitus myönnetty) suunniteltu 12/2023 asti.

Joten aika tuore tapaus, varsinkin omalla kohdallani.

Vierailija
72/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi luet työviestejä lauantaisin?

Oli laittanut minulle eilen (ja sitä ennen perjantai-iltana.) yksityiseen kännykkänumerooni viestiä että on laittanut minulle mailia joka minun pitää lukea. Joo, olisin tietysti voinut ignoorata sen, mutta kun ikävä tilanne on, että huomenna on melkoisen tärkeä kokous projektin kannalta jonka en itsekään halua menevän katastrofaalisen huonosti. Joten ajattelin, että helpommalla tämä menee nyt kun hoidetaan huominen jotenkuten ok, ja keskustellaan sitten tilanteesta paremmalla ajalla.

Jos olet vastannut noihin viesteihin jotain muuta kuin "joo, luen heti maanantaiaamuna" niin saat syyttää ihan vain itseäsi. Itseaiheutettua stressiä tämä.

Älä viitsi syytellä syytöntä. Nuoret ja kokemattomat eivät välttämättä tiedä käytäntöjä. Siksihän ap tänne kirjoitti.

Kyllä stressin aiheuttaa vain projektipäällikön selkeä kyvyttömyys vetää projektia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tätä oli edeltänyt se, että projektinvetäjä oli yrittänyt painostaa minua tekemään omat työtehtävänsä, kaikkien niiden ohella joista on sovittu ja joista minulle maksetaan. Veti sitten hirveät herneet nenään kun kieltäydyin ja ilmoitin, että sovituista asioista pidetään kiinni. Ei niin, että olen suostunut tiettyyn korvaukseen tästä projektista ja se pysyisi samana, mutta työmäärä moninkertaistuisi. Sieltä tuli hirveä kiukku ja syyllistäminen, että miten pitää olla joustava yms.

Ja kun hullu juttu on, että tämä projektinvetäjä ei ole esimieheni, vaan olemme tasa-arvoisissa rooleissa projektissa. 

Ihmetyttää vain, että kuvitteleeko hän oikeasti, että tuollainen käytös toimii? Itselläni reaktio on ainakin täysin päinvastainen tuollaiseen aggressiiviseen, asiattomaan käytökseen ja yritykseen teettää omia töitään minulla, eli tosiaan aloin jo heti katselemaan uusia työpaikkoja, sen sijaan että hän saisi tällä tahtonsa läpi.

No ilmeisesti se toimii kun kerran aiot tehdä mitä hän vaatii. Ja projektikin ehtii varmaan päättyä ennenkuin ehdit vaihtaa työpaikkaa.

Joo, pakko myöntää että toimii tämän kerran. Mutta kyllä tässä on ennemmin sellainen että hän voittaa tämän taistelun, mutta ei sotaa. Projekti kun on kahden vuoden pituinen, sitä on jäljellä vielä yli 1,5 vuotta ... Kyllä siinä ajassa työpaikkaa ehtii vaihtamaan. 

Eli näin on tapahtunut vain nyt tämän yhden kerran ja muuten työpaikalla asiat ovat hyvin?

No, projekti alkoi vasta 2 kuukautta sitten ... 

ap

Siis minun kohdallani. Muilla projekti alkoi tammikuun (01/2022) alusta, minulla virallisesti maaliskuun (03/2022) alusta, ja projektin kesto (jolle rahoitus myönnetty) suunniteltu 12/2023 asti.

Joten aika tuore tapaus, varsinkin omalla kohdallani.

Kuulostat ehkä hieman hermoherkältä, anteeksi vain. Et ole ilmeisesti ennen joutunut minkäänlaisiin stressitilanteisiin tai kriiseihin aiemmin, jos  ensimmäiset reaktiosi tällaiseen ongelmaan on heti hypätä tekemään kohtuuttoman vaatimuksen mukaisia viikonlopputöitä ja etsimään uutta työtä. 

Vierailija
74/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap olet hullu, jos teet nyt nuo hommat. Ymmärrätkö, että kollegalla ei ole mitään valtuuksia määrätä ylitöitä, jos hänellä ei ole projektin budjettivastuuta eikä hän ole esimiehesi.

Jos nyt alat tekemään mitä ikinä kukakin keksii vaatia, se on sinulle kaikkea muuta kuin suositus työelämässä. Vastuulliseen asemaan et ikinä pääse, jollei sinua pidetä jämäkkänä. Miten pystyisit ajamaan firman etua, kun annat muiden viedä sinua kun litran mittaa? Tämä ei todellakaan ole sinulle eduksi projektissa, vaikka nyt saatat niin luulla. 

Ja työpaikkaa vaihtamalla asia ei parane. Voit muuttaa tilannetta ainoastaan kasvattamalla itsetunnon ja pitää asiallisesti kiinni rajoista ja työelämän säännöistä.

Pystyt kyllä hoitamaan osuutesi projektista hyvin siihen osoitetulla työajalla, kun motivaatiosi on korkea.

Järkevä viesti ja olet aivan oikeassa.

Projektin hallintohimmeli on vain vielä hyvin epämääräinen. Projekti tosiaan alkanut vasta kaksi kuukautta sitten ja on aika sekava. Pitää tosiaan selvittää nämä roolit ja vastuut kunnolla. Olenkin jo vaatinut tapaamista siitä ja sanonut, että asiat pitää selkeyttää.

Projektin budjettivastuu ja esimiesvastuu on ylemmällä taholla, mutta koska häntä ei kiinnosta hoitaa projektihallintaan liittyvää byrokratiaa, niin on delegoinut sen tälle hepulle, joka on nimitetty projektinvetäjäksi. Joka siis vaatii minulta näitä juttuja. Eli tällä projektinvetäjähepulla ei ole mitään virallisia vastuita eikä valtaa, mutta epävirallisesti hoitaa niitä tämän ylemmän henkilön puolesta.

Itse olen tullut organisaatioon ulkopuolelta vasta tähän projektiin, joka siis alkoi vasta 2 kuukautta sitten ja jolle on saatu rahoitus erikseen. Ja organisaatio vaikuttaa tosiaan aika sekavalta, myös koska on käynyt läpi ison organisaatiomuutoksen nyt vuodenvaihteessa.

Mutta olet täysin oikeassa, minulla täytyy olla rohkeutta selkeyttää asioita ja ottaa oma tilani, roolini ja asettaa rajat. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tätä oli edeltänyt se, että projektinvetäjä oli yrittänyt painostaa minua tekemään omat työtehtävänsä, kaikkien niiden ohella joista on sovittu ja joista minulle maksetaan. Veti sitten hirveät herneet nenään kun kieltäydyin ja ilmoitin, että sovituista asioista pidetään kiinni. Ei niin, että olen suostunut tiettyyn korvaukseen tästä projektista ja se pysyisi samana, mutta työmäärä moninkertaistuisi. Sieltä tuli hirveä kiukku ja syyllistäminen, että miten pitää olla joustava yms.

Ja kun hullu juttu on, että tämä projektinvetäjä ei ole esimieheni, vaan olemme tasa-arvoisissa rooleissa projektissa. 

Ihmetyttää vain, että kuvitteleeko hän oikeasti, että tuollainen käytös toimii? Itselläni reaktio on ainakin täysin päinvastainen tuollaiseen aggressiiviseen, asiattomaan käytökseen ja yritykseen teettää omia töitään minulla, eli tosiaan aloin jo heti katselemaan uusia työpaikkoja, sen sijaan että hän saisi tällä tahtonsa läpi.

No ilmeisesti se toimii kun kerran aiot tehdä mitä hän vaatii. Ja projektikin ehtii varmaan päättyä ennenkuin ehdit vaihtaa työpaikkaa.

Joo, pakko myöntää että toimii tämän kerran. Mutta kyllä tässä on ennemmin sellainen että hän voittaa tämän taistelun, mutta ei sotaa. Projekti kun on kahden vuoden pituinen, sitä on jäljellä vielä yli 1,5 vuotta ... Kyllä siinä ajassa työpaikkaa ehtii vaihtamaan. 

Eli näin on tapahtunut vain nyt tämän yhden kerran ja muuten työpaikalla asiat ovat hyvin?

No, projekti alkoi vasta 2 kuukautta sitten ... 

ap

Siis minun kohdallani. Muilla projekti alkoi tammikuun (01/2022) alusta, minulla virallisesti maaliskuun (03/2022) alusta, ja projektin kesto (jolle rahoitus myönnetty) suunniteltu 12/2023 asti.

Joten aika tuore tapaus, varsinkin omalla kohdallani.

Kuulostat ehkä hieman hermoherkältä, anteeksi vain. Et ole ilmeisesti ennen joutunut minkäänlaisiin stressitilanteisiin tai kriiseihin aiemmin, jos  ensimmäiset reaktiosi tällaiseen ongelmaan on heti hypätä tekemään kohtuuttoman vaatimuksen mukaisia viikonlopputöitä ja etsimään uutta työtä. 

No olipa aika hölmö viesti. Jos joku tilanne on selkeästi heti alusta lähtien dysfunktionaalinen, niin eihän sitä kannata jäädä ihmettelemään. Kuten kirjoitin toisessa viestissä, olen jo vaatinut palaverin jossa selkeytetään näitä juttuja. Mutta jos en näe mitään menestyksen mahdollisuuksia tälle projektille, niin olisi tosi tyhmää jäädä siihen tuhlaamaan aikaani.  Sehän olisi vain oman ajan tuhlaamista ja masokismia jäädä tilanteeseen, joka heti alussa näyttää surkealta. Ja samoin, ei minua kiinnosta olla työympäristössä, jossa minua kohdellaan epäasiallisesti ja sitten joudun kestämään kiukkuista mussutusta, kuten on jo tapahtunut kun olen vetänyt rajoja sille, että en ala tekemään täysin toisten ihmisten töitä.

Olen nuorempana tehnyt sen virheen, että päätin hammasta purren olla heti luovuttamatta kun red flageja alkoi tulla, ja todellakin kaduin sitä. 

Vierailija
76/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tätä oli edeltänyt se, että projektinvetäjä oli yrittänyt painostaa minua tekemään omat työtehtävänsä, kaikkien niiden ohella joista on sovittu ja joista minulle maksetaan. Veti sitten hirveät herneet nenään kun kieltäydyin ja ilmoitin, että sovituista asioista pidetään kiinni. Ei niin, että olen suostunut tiettyyn korvaukseen tästä projektista ja se pysyisi samana, mutta työmäärä moninkertaistuisi. Sieltä tuli hirveä kiukku ja syyllistäminen, että miten pitää olla joustava yms.

Ja kun hullu juttu on, että tämä projektinvetäjä ei ole esimieheni, vaan olemme tasa-arvoisissa rooleissa projektissa. 

Ihmetyttää vain, että kuvitteleeko hän oikeasti, että tuollainen käytös toimii? Itselläni reaktio on ainakin täysin päinvastainen tuollaiseen aggressiiviseen, asiattomaan käytökseen ja yritykseen teettää omia töitään minulla, eli tosiaan aloin jo heti katselemaan uusia työpaikkoja, sen sijaan että hän saisi tällä tahtonsa läpi.

No ilmeisesti se toimii kun kerran aiot tehdä mitä hän vaatii. Ja projektikin ehtii varmaan päättyä ennenkuin ehdit vaihtaa työpaikkaa.

Joo, pakko myöntää että toimii tämän kerran. Mutta kyllä tässä on ennemmin sellainen että hän voittaa tämän taistelun, mutta ei sotaa. Projekti kun on kahden vuoden pituinen, sitä on jäljellä vielä yli 1,5 vuotta ... Kyllä siinä ajassa työpaikkaa ehtii vaihtamaan. 

Eli näin on tapahtunut vain nyt tämän yhden kerran ja muuten työpaikalla asiat ovat hyvin?

No, projekti alkoi vasta 2 kuukautta sitten ... 

ap

Siis minun kohdallani. Muilla projekti alkoi tammikuun (01/2022) alusta, minulla virallisesti maaliskuun (03/2022) alusta, ja projektin kesto (jolle rahoitus myönnetty) suunniteltu 12/2023 asti.

Joten aika tuore tapaus, varsinkin omalla kohdallani.

Kuulostat ehkä hieman hermoherkältä, anteeksi vain. Et ole ilmeisesti ennen joutunut minkäänlaisiin stressitilanteisiin tai kriiseihin aiemmin, jos  ensimmäiset reaktiosi tällaiseen ongelmaan on heti hypätä tekemään kohtuuttoman vaatimuksen mukaisia viikonlopputöitä ja etsimään uutta työtä. 

Vastaan vielä tähän. Miksi työelämän pitäisi olla jatkuvasti stressiä, kriisejä ja asiatonta käytöstä? Eniten minua kiukuttaa tässä tilanteessa se, että mielestäni tuo projektinvetäjä oli aivan uskomattoman asiaton. Siksi, että vaati lauantaina minulta työsuorituksia ja ilmoitti niille dediksen sunnuntaille; viesti oli ihan uskomattoman asiattomasti ja aggressiivisesti kirjoitettu; ja olen jo pelkän kahden kuukauden aikana joutunut jatkuvasti kuuntelemaan häneltä painostusta ja valitusta esimerkiksi kaikista yhteistyötahoista.

Joo, ajattelin että jotain nyt sitten ehkä teen että näytän itse hyvältä huomisessa palaverissa, koska se antaa minulle enemmän neuvotteluvaltaa jatkossa. Mutta en tosiaankaan mitään ihmeitä tee. Ja vastasin jo hänelle, että hänen viestinsä sävy oli epäasiallinen, samoin kuin vaatimukset, ja että meidän pitää keskustella läpi projektin roolitus, vastuut ja yhteistyötavat.

Mutta kai olen sitten sen verran herkkä ja hemmoteltu ihminen, että ei minua vain ihan hirveästi motivoi tällainen työympäristö, joka jo näin nopeasti on osoittautunut näin dysfunktionaaliseksi. En minä halua olla työympäristössä, jossa joudun sietämään tällaista epäasiallista käytöstä ja sietämään "stressiä ja kriisejä" kuten kuvasit. Varsinkin kun tässä ei ole mikään kriisi kyseessä, vaan yksinkertaisesti ihan normaali (vaikkakin tärkeähkö) palaveri maanantaina.

Niin kyllä ainakin itselleni tulee mieleen, että miksi olisin tällaisessa työympäristössä, varsinkin kun palkka ei päätä huimaa ja muut työllistymismahdollisuudet ovat hyvät.

Vierailija
77/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja tätä oli edeltänyt se, että projektinvetäjä oli yrittänyt painostaa minua tekemään omat työtehtävänsä, kaikkien niiden ohella joista on sovittu ja joista minulle maksetaan. Veti sitten hirveät herneet nenään kun kieltäydyin ja ilmoitin, että sovituista asioista pidetään kiinni. Ei niin, että olen suostunut tiettyyn korvaukseen tästä projektista ja se pysyisi samana, mutta työmäärä moninkertaistuisi. Sieltä tuli hirveä kiukku ja syyllistäminen, että miten pitää olla joustava yms.

Ja kun hullu juttu on, että tämä projektinvetäjä ei ole esimieheni, vaan olemme tasa-arvoisissa rooleissa projektissa. 

Ihmetyttää vain, että kuvitteleeko hän oikeasti, että tuollainen käytös toimii? Itselläni reaktio on ainakin täysin päinvastainen tuollaiseen aggressiiviseen, asiattomaan käytökseen ja yritykseen teettää omia töitään minulla, eli tosiaan aloin jo heti katselemaan uusia työpaikkoja, sen sijaan että hän saisi tällä tahtonsa läpi.

Jos ei ole esimiehesi, kerro pomollesi. Projektinvetäjän ei pitäisi saada tulosbonuksia eikä palkkaa tekemästäsi työstä.

Erikseen ovat mielipuoliset pomot, jotka arvostavat projektinvetäjän kaltaisia siitä, että he saavat muut tekemään työt. Järkevä työpaikka palkitsee työt tehneet.

Vierailija
78/119 |

Kyseessä on yliopisto .... ehkä selittää paljon.

Vierailija
79/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä olisi hyvä kuulla toisenkin osapuolen näkemys. Ap:n asian esitystyyli pistää vähän miettimään. Jokainen suunnittelutoimistossa työssä ollut tietää, että siellä joutuu ja on pakko välillä venyä, että hommat etenevät. Ei siinä muu projektiryhmä kerkeä miettimään ap:n kevätpäivän viettoa ja veetutusta. Kannattaa vaihtaa alaa.

Vierailija
80/119 |
15.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa siltä, että projektinvetäjä nimenomaan toivoo ap:n lähtevän pois.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän viisi