Yliopistossa aikuisopiskelijaa syrjitään

Ihan sama, sillä ei ole mitään väliä sitten kun saat tutkinnon ja pääset työelämään. Anna olla ja keskity opiskeluun. Tuollasita se on, etenkin jos opiskelet jossain Lapissa.

Vierailija kirjoitti:

Hain ensimmäistä kertaa yliopistoon nyt keväällä. Tekniikan alaa, joten varmaan suurin osa on miehiä ja itse 35v nainen. En oleta sieltä kavereita löytyvän, kunhan saisin vaan opiskella rauhassa. Vähän toisaalta hirvittää, mikä siellä olisi asenne, kun muutenkin olen kohdannut niin paljon ennakkoluuloja sukupuoleni takia työelämässä.

Sain juuri valmiiksi teknisen alan tutkinnon, aloitin saman ikäisenä kuin sinä nyt. Nuorten kanssa ei syntynyt mitään kaveruutta tai edes tervehtimissuhdetta, meitä aloitti samaan aikaan tosi paljon eikä kaikkia voinut edes tunnistaa oman alan opiskelijoiksi. Meille vanhemmille oli oma tutor-ryhmä, jossa oli yksi nainen minun lisäkseni. Miehet kyllä jutteli tunneilla jos viereen sattui ja osa jopa tervehti jos tuli vastaan, mutta pitivät selvästi etäisyyttä. Toivoin, että tästä yhdestä naisesta edes saisin opiskelukaverin, mutta hän julistikin heti ekana päivänä, ettei tullut yliopistoon etsimään ystäviä vaan opiskelemaan. Se tuntui tosi kurjalta ja näytti selvästi minulle osoitetulta viestiltä, vaikken häntä ollut mitenkään edes lähestynyt tai edes ehtinyt tervehtiä. Miehet muodosti oman porukkansa, nuorilla oli omat porukkansa ja mä jäin yksin. Koko opiskeluaikana ei tullut yhtään edes moikkaustuttua. Ei syrjitty, muttei toisaalta ollut mitään mahdollisuuksia saada kavereita.

Kyllä se tuntuu pahalta olla viisi vuotta yksin. Te joiden mielestä aikuisena ei saa ajatella enää sellaisia asioita, niin miettikää että istutte töissä viisi vuotta yksin, kun kaikilla muilla on kavereita ympärillä. Ei tunteet ja sosiaalisten suhteiden kaipuu katoa yhtäkkiä kun tulee joku määrä vuosia yhteen. Kuten joku sanoi, kunnianhimoisena kaipaa myös arvostusta ja huomiota omille saavutuksille. En ymmärrä minkälaista elämää elätte, jos teiltä tunne-elämä on kuollut aikuistumisen myötä.

Tuo ettei joku tervehdi, voi toisinaan myös olla omaa tulkintaa. Itsekin aikuisopiskelijana jouduin äskettäin tilanteeseen, joka oli epäreilu ja reagoin siihen itkien. Kukaan ei pyytänyt anteeksi. Nyt viikkoja myöhemmin tultiin raivoamaan että olen pitänyt kuulemma mykkäkoulua ja jättänyt tervehtimättä vaikka en todellakaan ole. :D Tuli ihan puskista.

Kävin tätä kuraattorille kertomassa ja hän oli sitä mieltä ettei mun tarvii sietää tuollaista. Sanoi että on aikuisopiskelijoiden keskuudessa aiemminkin esiintynyt vastaavaa.

Kannattaa muistaa että ihmisillä on muitakin murheita ja elämää kuin mitä itse mielessään kuvittelee. Voipi olla että ihmiset on esim. ajatuksissaan, väsyneitä, vetäytyneitä. Se on helppo kuvitella ettei toinen ole tervehtinyt jos sulla on ollut sen henkilön kanssa riitaa. Varsinkin jos on itse edelleen vihainen.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa oudolta. Meidän vuosikurssilla aikanaan aloitti useita aikuisopiskelijoita. Ei mitään ongelmia. Humanistinen ala.

Humanistit ovatkin lunkeja ja suvaitsevaisia, iso peukku aina heille!

Sekin saattaa vaikuttaa, että humanistiseen tullaan monesti pikkuisen vanhempana kuin yliopistoon keskimäärin (ainakin ennen oli näin). On yllättävän iso ero suoraan lukiosta tulleella 18-vuotiaalla ja vaikka 20-vuotiaalla, joka on pari vuotta ollut jo työelämässä.

Kannattaa olla välittämättä niistä, joiden asenne on väärä. Miksi antaa huomiota surkealle käytökselle? Vanhenevat itsekin joka ikinen päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös yli 30v enkä ole törmänny ikäni puolesta ongelmiin kenenkään kanssa. En opinnoissa enkä bileissä.

Tuntuisi hassulta mennä kolmekymppisenä joidenkin itseään täynnä olevien pikkupimatsujen ja -poikien joukkoon. Eivätkä ne kaipaa sinne vanhoja setiä tai tätejä. Olet niistä korkeintaan vähän huvittava.

Kotikatu-televisiosarjasta jäi vuosien takaa mieleen, kuinka Aake Kallialan esittämä reilusti 5-kymppinen roolihahmo kirjoitti ylioppilaaksi, lähti sitten opiskelemaan yliopistoon ja riekkui pikkupimatsujen ja -poikien kanssa opiskelijahaalareissa. Oli kyllä koomista.

Televisiosarjoissa on paljon muutakin koomista ja sellaista, että ei ole tavallista reaalimaailmassa.

Eniten tässä aloituksessa oikeasti aikuista ihmetyttää se, että jo kolmekymppinen opiskelija kokee itsensä liian vanhaksi. Opiskeleeko luokan- tai lastentarhanopettajaksi, jossa opiskelu on kovin koulumaista vai mistä on kyse?

Mua kanssa vähän kauhistuttaa nämä jutut, olen nyt 27-vuotiaana todennäköisesti aloittamassa yliopistossa ensi syksynä. Nyt kun on lukenut täältä ketjuja sekä kiusaamisesta yliopistomaailmassa että näitä juttuja aikuisopiskelijoista, niin vähän jo hirvittää. Olen muutenkin uusissa tilanteissa aika arka ja pelottaa, että jään ulkopuoliseksi enkä löydä ystäviä uudesta opiskelukaupungista, josta en tunne ketään. En itse koe olevani mitenkään vanha aloittamaan yliopisto-opintoja ja mulla on monia kavereita, jotka ovat menneet vasta kolmenkympin puolella yliopistoon, niin en ole osannut aiemmin oikein edes ajatella, että siinä olisi jotain kummallista. Nyt kieltämättä on alkanut jännittää opintojen aloitus.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä taas mammat ja sedät vauhdill vetämässä palkoa nenään tässä keskustelussa :D

EI ne nuoremmat teitä syrji - kuten muut keskustelijat ovat täällä sanoneet, nuoria ei vaan kiinnosta bondata +30v tyyppien kanssa, koska mitään yhteistä ei ole. Osa on myös todennäköisesti ujoja, joka korostuu vanhemmille ihmisille puhuttaessa. Useita vuosia vanhempaa opiskelijakollegaa ei nähdä vertaisena, kenelle voisi mennä rennosti juttelemaan, vaan Vieraana Aikuisena (vrt. vanhempien kaverit tmv kaukaiset perhetutut).

Toisekseen, ei se yliopistokaan teitä syrji. HOPsien päivittämisen vaikeus, opinto-ohjaajien ja proffien tavoittamisen mahdottomuus jne ovat ihan yhtä lailla läsnä nuorempien opiskelijoiden opinnoissa. Ja kyllä, usein välttämätön informaatio esim. kurssien aikatauluista kulkee epävirallisesti suusta suuhun, kun proffat eivät osaa viestiä opiskelijoilleen edes alkeellisimpia tietoja kurssista. Siksi suosittelenkin esim koko vuosikurssin laajuisia whatsupp-ryhmiä, jotta tieto kulkisi mahdollisimman tehokkaasti.

Itse asiassa yhdellä kurssilla vasta oli keskustelua tuosta tuen saamisesta opiskeluun. Yleinen kokemus oli, että helppoihin asioihin sai apua nopeasti, mutta monimutkaisempiin tilanteisiin ei. Aikuisopiskelijoilla taas on yleensä juuri ne haastavammat asiat.

Mulla samanlaisia kokemuksia. Oon 25-vuotias mies ja opiskelen ammattikorkeassa, oon jäänyt porukoista aika pahasti ulkopuolelle koska tuntuu ettei mun luokkalaiset halua mua seuraansa (ikähaarukka 19-23). Ja saan myös tylyjä katseita naisilta eikä moni halua puhua mun kanssa. Kai mä sit oon "nolo vanhus"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena korkeakouluopiskelijana muistan, että ne vanhemmat äitylit eivät vaan kiinnostaneet. Ei heidän kanssaan ollut mitään yhteistä. Toki normaalin kohtelias olin ja ryhmätyöt tehtiin kuten kuuluu. Nyt itse kolmekymppisenä uudestaan opiskelevana huomaa, että vastaavasti ei ne parikymppisen jutut vaan kiinnosta, ei biletys tai soluelämäasiat. Itsellä ihan muut asiat mielessä ja hyvä opintomenestys.

No niinpä. Miten voi olla syrjintää että lapsettomilla nuorilla ei ole juurikaan mitään puhuttavaa sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapset, uraa takana, eikä enää jaksamista nuorten rientoihin. Vähän valoja tauluun elämänkokemuslaiset.

No ei kai ne kaikki opiskelijat nyt ole samasta muotista valettu, vaikka olisivatkin suunnilleen samanikäisiä. Itsekin olen esim. vapaaehtoistöissä parikymppisenä viettänyt paljon aikaa ja tutustunut itseäni huomattavasti vanhempiin ihmisiin, ja aina on löytynyt mielenkiintoista puhuttavaa ja yhteistä maailmaa, vaikka toinen olisi ollut lähempänä eläkeikää.

Nyt lähempänä kolmeakymppiä mulla on joitakin parikymppisiä kavereita, joiden kanssa ei mitään ikäeroa huomaa. Toisaalta taas monet heidän kaverit tuntuu olevan aivan eri maailmasta, ja heidän seurassa en jaksa hirveästi viettää aikaa ainakaan jos he ovat humalassa. Pointti kuitenkin se, että ihmiset on erilaisia, eikä kaikkia parikymppisiäkään kiinnosta biletys. Itse näkisin asian niin, että jos on päädytty opiskelemaan samaa alaa, niin varmasti ainakin joitain yhteisiä kiinnostuskenkohteitakin löytyy.

Mulla on vähän sattuman kautta aina ollut tosi monenikäisiä kavereita ja se on ehdottomasti ollut rikkaus.  Ei kai ystäviä valita sen perusteella, että he ovat kuin klooneja itsestä. Kaveruus onnistuu varmasti vielä helpommin. Joku ryhmätyön tekeminen tai muu opiskelu ei saisi aikuiselle olla ongelma kenenkään kanssa, ei nuorelle eikä vähän vanhemmalle. 

Outoa porukkaa, opiskelin itse AMK:ssa n. 10 vuotta sitten kun olin nuori ja meidän luokalla oli pari päälle 30-vuotiasta, jotka olivat osa porukkaa siinä missä kaikki muutkin. Ei koskaan tullut mieleenkään että heitä pitäisi kohdella jotenkin eri tavalla iän takia. Voi olla etä itsekin päädyn vaihtamaan alaa joskus vanhempana.

Vierailija kirjoitti:

Mulla samanlaisia kokemuksia. Oon 25-vuotias mies ja opiskelen ammattikorkeassa, oon jäänyt porukoista aika pahasti ulkopuolelle koska tuntuu ettei mun luokkalaiset halua mua seuraansa (ikähaarukka 19-23). Ja saan myös tylyjä katseita naisilta eikä moni halua puhua mun kanssa. Kai mä sit oon "nolo vanhus"

Ongelmasi on varmasti todellinen, mutta syy on muualla kuin iässä.

Aloitan syksyllä opiskelemaan alaa, jolla on paljon lähiopetusta ja vuosikurssit on aika tiiviitä. Olen itse jo 4-kymppinen ja kyllä mua vähän hirvittää, miten pääsen mukaan porukkaan. Se ei auta yhtään, että kehotetaan vaan keskittymään opiskeluun, kun suuri osa opiskelusta on ryhmässä tekemistä tai pienryhmätyötä. Siinä sosiaalisella ympäristöllä on tosi iso merkitys.

Vierailija kirjoitti:

Itse kirjoittauduin yliopistoon reilusti päälle 3-kymppisenä, gradusta korkein arvosana, lopulta väitöskirjasta korkein arvosana. Huomasin kaikesta, ettei opinnäytteitäni yliopistolla muuten juuri noteerattu, olinhan ulkopuolinen. Erittäin vähän huomiota on tullut muualtakaan, jos katsoo vaikka netissä julkaistujen opinnäytteiden latausmääriä.

Tästä huomaa, että vaikka väitöskirja ei kiinnosta juuri ketään, siitä voi saada korkean arvosanan. Onko silloin kannustettu tunnustusta kaipaavaa järkevän aiheen pariin? Toisaalta hyvä, jos aiheen on voinut saada, vaikka kiinnostavuutta ei ole selvitetty. Eli jotenkin korkeita arvosanoja saava on onnistunut vakuuttamaan ohjaajan ja arvioijat, vaikkei sitten muita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Aloitan syksyllä opiskelemaan alaa, jolla on paljon lähiopetusta ja vuosikurssit on aika tiiviitä. Olen itse jo 4-kymppinen ja kyllä mua vähän hirvittää, miten pääsen mukaan porukkaan. Se ei auta yhtään, että kehotetaan vaan keskittymään opiskeluun, kun suuri osa opiskelusta on ryhmässä tekemistä tai pienryhmätyötä. Siinä sosiaalisella ympäristöllä on tosi iso merkitys.

Kannattaa varmaan olla oma vain itsensä eikä yrittää vetää mitään roolia. Jos on mukava ja helposti lähestyttävä muita kohtaan eikä tee mitään numeroa iästään, luulisi, että yhteiset jutut sujuvat ihan hyvin.

Yliopistossa opiskelee jonkin verran pikkutyttöjä ja -poikia, joilla on yhä nuoruuden kaikkivoipuusfantasiat päällä. Elämä ei myöskään ole opettanut mitään, koska keskiluokkaiset ja tasapainoiset vanhemmat ja koulutusjärjestelmä on curling -pyyhkinyt reitin valmiiksi. Osalla ne fantasiat jäävät vielä pitkälle aikuisikään päälle ja se näkyy kovuutena ja suvaitsemattomuutena ulospäin.

Varsinkin lääkis ja oikis on täynnä juuri sellaisia ihmisiä, tiedän koska olen toista em. aloista opiskellut :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kirjoittauduin yliopistoon reilusti päälle 3-kymppisenä, gradusta korkein arvosana, lopulta väitöskirjasta korkein arvosana. Huomasin kaikesta, ettei opinnäytteitäni yliopistolla muuten juuri noteerattu, olinhan ulkopuolinen. Erittäin vähän huomiota on tullut muualtakaan, jos katsoo vaikka netissä julkaistujen opinnäytteiden latausmääriä.

Tästä huomaa, että vaikka väitöskirja ei kiinnosta juuri ketään, siitä voi saada korkean arvosanan. Onko silloin kannustettu tunnustusta kaipaavaa järkevän aiheen pariin? Toisaalta hyvä, jos aiheen on voinut saada, vaikka kiinnostavuutta ei ole selvitetty. Eli jotenkin korkeita arvosanoja saava on onnistunut vakuuttamaan ohjaajan ja arvioijat, vaikkei sitten muita ihmisiä.

Valitsin itse itseäni kiinnostavan aiheen, jonka ohjaajani hyväksyi. Jo väitöskirjaa kirjoittaessani mainitsin proffalle, että tutkimukseni vaietaan kuoliaaksi - ja niin on suurelta osin käynyt. Olisi tietenkin ollut helppoa valita jokin muodikas tutkimusaihe - niin tekee moni. En kuitenkaan epäile, etteivätkö tutkimukseni arvioijat olisi ymmärtäneet sen laatua ja merkitystä. Todennäköisesti enemmän huomiota olisin saanut, jos olisin kirjoittanut englanniksi. Ehdottomasti tutkimukseni olisi saanut enemmän huomiota yliopistossa, jos minulla olisi suhteita siellä. Väitöskirjani jälkeen olen saanut julkaistuksi toistakymmentä tieteellistä artikkelia (pääosa vertaisarvioituja), eivätkä ne ole saaneet juuri sen enempää julkisuutta. Olen seurannut muutaman muun, samoin varttuneella iällä väitelleen henkilön väitöskirjojen latausmääriä. Heidän aiheensa on ollut yleistajuisempi, mutta latauksia yhtä vähän kuin itselläni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös yliopisto-opet saattavat syrjiä aikuisopiskelijaa. Kokemusta Helsingin yliopistosta.

Sama kokemus Tampereelta.

Miksi aikuista kiinnostaisi tällainen pätkiksen vertaa?

Ei ihmisen tunneelämä kuole mihinkään vaikka olisi aikuinen?

Niin, jokainen tavoitteellisesti ja kunnianhimoisesti opintoihinsa suhtautuva kaipaa arvostusta.

Mitä ihmettä? 😂

Ei ole tullut sisäistetty sanontaa kissasta ja kiitoksesta?

Nomut, ehkei yliopisto tosiaan ole oikea paikka.

Otahan aamuvitamiinisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hain ensimmäistä kertaa yliopistoon nyt keväällä. Tekniikan alaa, joten varmaan suurin osa on miehiä ja itse 35v nainen. En oleta sieltä kavereita löytyvän, kunhan saisin vaan opiskella rauhassa. Vähän toisaalta hirvittää, mikä siellä olisi asenne, kun muutenkin olen kohdannut niin paljon ennakkoluuloja sukupuoleni takia työelämässä.

Sain juuri valmiiksi teknisen alan tutkinnon, aloitin saman ikäisenä kuin sinä nyt. Nuorten kanssa ei syntynyt mitään kaveruutta tai edes tervehtimissuhdetta, meitä aloitti samaan aikaan tosi paljon eikä kaikkia voinut edes tunnistaa oman alan opiskelijoiksi. Meille vanhemmille oli oma tutor-ryhmä, jossa oli yksi nainen minun lisäkseni. Miehet kyllä jutteli tunneilla jos viereen sattui ja osa jopa tervehti jos tuli vastaan, mutta pitivät selvästi etäisyyttä. Toivoin, että tästä yhdestä naisesta edes saisin opiskelukaverin, mutta hän julistikin heti ekana päivänä, ettei tullut yliopistoon etsimään ystäviä vaan opiskelemaan. Se tuntui tosi kurjalta ja näytti selvästi minulle osoitetulta viestiltä, vaikken häntä ollut mitenkään edes lähestynyt tai edes ehtinyt tervehtiä. Miehet muodosti oman porukkansa, nuorilla oli omat porukkansa ja mä jäin yksin. Koko opiskeluaikana ei tullut yhtään edes moikkaustuttua. Ei syrjitty, muttei toisaalta ollut mitään mahdollisuuksia saada kavereita.

Kyllä se tuntuu pahalta olla viisi vuotta yksin. Te joiden mielestä aikuisena ei saa ajatella enää sellaisia asioita, niin miettikää että istutte töissä viisi vuotta yksin, kun kaikilla muilla on kavereita ympärillä. Ei tunteet ja sosiaalisten suhteiden kaipuu katoa yhtäkkiä kun tulee joku määrä vuosia yhteen. Kuten joku sanoi, kunnianhimoisena kaipaa myös arvostusta ja huomiota omille saavutuksille. En ymmärrä minkälaista elämää elätte, jos teiltä tunne-elämä on kuollut aikuistumisen myötä.

Kuulostaa inhalta, mutta jotenkinkai niitä tunteita olis tarkoitus ihan itse käsitellä?

Ei sun ympäristö niistä ole missään eikä koskaan vastuussa.

Sit arvostuksestahyvät arvosanat ei riitä? Mitä oikein kaipaisit? Ja miksi kukaan olisi velvollinen sitä sulle tarjoamaan?

Suoraan sanottuna kuulostaa keskenkasvuiselta incel-ulinalta.

Kyllä nimenomaan aikuisopiskelijoiden tunteita ei huomioida. Joo kyllähän kolmekymppiset osaavat jo itsenäisesti aikatauluttaa opinnot ym.

Mutta olisi kiva kuulla edes joskus yliopistolta, että meillä opiskelee myös vanhempia ihmisiä ja että se on hieno juttu, ihan yhtä lailla kuin nuoret opiskelijat. Yliopiston mainoksissa esiintyy vain nuoria ylioppilaita, laittaisivat jonkun kunnon mummon vaihtelun vuoksi kanteen.

Olisi myös kiva, jos olisi edes joku yliopiston tai ylioppilaskunnan edustaja, joka on perehtynyt aikuisopiskelijoiden kohtaamiin haasteisiin yliopistossa. Kaikki neuvontapalvelut on suunnattu nuorille, ja siellä jaetaan sitä samaa informaatiota jonka voi itsenäisesti löytää yliopiston verkkosivuilta.