Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi perhevapaauudistusta ei ymmärretä edelleenkään?

Vierailija
14.05.2022 |

Kaikissa keskusteluissa odottavat äidit kauhistelevat, että heidänkö pitäisi mennä puoleksi vuodeksi töihin kun vauva on 6kk ja sitten jäädä taas sen jälkeen hoitovapaalle. Perustellaan imetyksellä ja ties millä, että uudistus on lähtökohtaisesti huono.
Niin, jos viitsittäisiin edes tutustua siihen uudistukseen, niin olisi ehkä tullut selväksi sekin, että ei niitä vapaita tarvitse pitää missään tietyssä järjestyksessä, eli että isän olisi jäätävä heti kun raskausraha- ja eka vanhempainvapaarahakausi päättyy.

Taloudelliset syyt ovat myös edelleen selitysten kärkipäässä, kuten aina. Mies tienaa HUOMATTAVASTI enemmän, joten ei onnistu, että hän on kotona yhtään. Sanoisin, että melko surkeaa taloussuunnittelua näissä perheissä sitten, jos niistä aina mainostetuista huomattavista tuloista ei riitä koskaan mitään säästöön eikä edes ansiosidonnaisella miehen vanhempainrahalla pärjätä muutamaa kuukautta.

Vastustetaan vain vastustamisen ilosta, vaikka ei ihan jakseta edes lukea, että mitä oikeastaan vastustetaan?

Kommentit (456)

Vierailija
41/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pointti on se että tämä on perheiden sisäinen asia.

Esimerkiksi yrittäjän on vaikea noita pätkiä pitää. Siksi meillä mies piti kaikki perhevapaat koska hänellä vakituinen työ.

Se on uudistuksen jälkeenkin perheen sisäinen asia.

Tämä. Mutta jos isä ei pidä vapaitaan, ei niitä voi siirtää äidille.

Tosin yrittäjänä voi kikkailla sillä, että ilmoittaa olevansa vapailla ja puoliso ottaa siksi ajaksi toimivapaata omasta työstään

Voi siirtää osan, jolloin äiti saa suunnilleen saman pituisen pätkän kuin nytkin. Uuden mallin tarkoitus ei ole mahdollistaa äideille pidempää ansiosidonnaista pätkää, joten koko isän osuutta ei kuulukaan voida siirtää äidille. Mutta perhe ei häviä mitään nykymalliin verrattuna, kun isä siirtää sen osan omistaan minkä voi.

Jokaiselle perheelle sama määrä ansiosidonnaisia. Perhe sitten päättää kuka ne käyttää.

Se on ainoa oikeudenmukainen malli.

Niin eli äiti päättää ja käyttää. Just teidän takia tätä uudistusta kaivattiin kipeästi.

Ei vaan perheen toimeentulon eri muodot ja perheen oma tilanne huomioidaan asianmukaisesti.

Meillä isä käytti kaikki perhevapaat, koska minä olen yrittäjä ja hänellä oli vakituinen työpaikka.

Uudistuksen tarkoituksena on KANNUSTAA isejä pitämään vapaita, edes lyhyitä pätkiä. Lisäksi uudistuksen tavoitteena on vähentää sukupuolieroja työelämässä.

Ei uudistuksen tavoitteena ole mahdollistaa perheen maksimaallista toimeentuloa.

Miksi minun pitäisi verovaroin kustantaa jotain tuollaista typeryyttä?

Jos ylipäätään olet nettomaksaja, niin kyllä niillä sun rahoilla riittää muutakin kustantamista. Voit korvamerkitä mielessäsi rahat vaikka yritystukiin, jos saat siitä paremman mielen.

Vierailija
42/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo tekee hyvää naisvaltaisilla aloilla eli työntekijöiltä voi edellyttää enemmän, koska mies on hoitamassa lapsia eikä ylitöille siten ole estettä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naurattaa tämä kitinä uudistuksesta 😂

Meillä mies jäi jo 1997 kotiin VANHEMPAINrahakaudeksi.

Kymmen vuotta myöhemmin teki saman, eka 2007 ja sitten 2009.

Syy: minun opiskelut ja sitten työt.

Mies sai ENEMMÄN pvrahaa kuin minä ja verotuskin oli pienempi.

"Hävittiin" ehkä n. 100-200e/kk tuossa.

Kyllä sen kesti kun kyse oli alle vuoden kestävästä ajanjaksosta...

Vierailija
44/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pointti on se että tämä on perheiden sisäinen asia.

Esimerkiksi yrittäjän on vaikea noita pätkiä pitää. Siksi meillä mies piti kaikki perhevapaat koska hänellä vakituinen työ.

Se on uudistuksen jälkeenkin perheen sisäinen asia.

Tämä. Mutta jos isä ei pidä vapaitaan, ei niitä voi siirtää äidille.

Tosin yrittäjänä voi kikkailla sillä, että ilmoittaa olevansa vapailla ja puoliso ottaa siksi ajaksi toimivapaata omasta työstään

Voi siirtää reilut 60 pv -> lopputuloksena äidillä yhtä pitkät vapaat kuin vanhassakin mallissa. Eli uudistus kannustaa myös isejä pitämään vapaansa. Lisäksi vapaiden pitäminen ja rytmittäminen on tehty todella joustavaksi.

Työnantajana voin muistuttaa, että vapaiden pitäminen ja rytmittäminen ei ole joustavaa tästä näkökulmasta. Onneksi vapaista pitää ilmoittaa hyvissä ajoin, jolloin töitä voidaan organisoida siten, että se  rytmittelevä vanhempi on sivuraiteella jopa 3 vuoden ajan.

Niin, eikö olekin harmillista kun miesvaltaisten alojenkin firmat joutuvat jatkossa kokemaan samoja asioita kuin naisvaltaisten alojen työnantajat ja perhevapaakustannukset tasoittuvat edes hitusen. Liian kauan tässä onkin ollut yksi vapaamatkustajaosapuoli.

Tähän asti ei ole ollut tapana olla 2 kk lasta hoitamassa, 1 kk töissä, 1 kk lasta hoitamassa, 3 kk töissä jne. vaan vapaat on olleet aika lailla yhtenäinen pätkä. Uudessa mallissa voi todella rytmittää vapaitaan aika lailla joustavasti ja se tulee aiheuttamaan työnantajille ongelmia. Bonusjärjestelmät yleistyvät, koska perhevaita pätkivä ei bonuksille yllä. Tai sitten miehet todella hoksaavat, että kotiin jääminen on haitallista perheen taloudelle ja omalle uralle.

Jos perheen talous kaatuu pariin lyhyehköön isän ansiosidonnaiseen vanhempainvapaapätkään, niin sanoisin, että taloudenpidossa on silloin suurempiakin ongelmia, jotka kannattaa selvittää.

Vierailija
45/456 |

Ajattele niin päin, että uudistus tarjoaa myös työnantajalle mahdollisuuksia ryhmittää perhevapaita yhdessä perheen kanssa. Joskus työnantajalle ja töiden kannalta on kätevämpää jokin muu järjestys kuin vapaat kiinteästi 6 kk.

Vierailija
46/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pointti on se että tämä on perheiden sisäinen asia.

Esimerkiksi yrittäjän on vaikea noita pätkiä pitää. Siksi meillä mies piti kaikki perhevapaat koska hänellä vakituinen työ.

Se on uudistuksen jälkeenkin perheen sisäinen asia.

Tämä. Mutta jos isä ei pidä vapaitaan, ei niitä voi siirtää äidille.

Tosin yrittäjänä voi kikkailla sillä, että ilmoittaa olevansa vapailla ja puoliso ottaa siksi ajaksi toimivapaata omasta työstään

Voi siirtää reilut 60 pv -> lopputuloksena äidillä yhtä pitkät vapaat kuin vanhassakin mallissa. Eli uudistus kannustaa myös isejä pitämään vapaansa. Lisäksi vapaiden pitäminen ja rytmittäminen on tehty todella joustavaksi.

Työnantajana voin muistuttaa, että vapaiden pitäminen ja rytmittäminen ei ole joustavaa tästä näkökulmasta. Onneksi vapaista pitää ilmoittaa hyvissä ajoin, jolloin töitä voidaan organisoida siten, että se  rytmittelevä vanhempi on sivuraiteella jopa 3 vuoden ajan.

Tämä tuokin kivasti uusia raikkaita tuulahduksia nykyajasta teille ummehtuneille työnantajille.

Yrityksen täytyy tietää milloin työntekijät ovat käytettävissä. Yrityksen toimintaa ei keksitä aamulla herätessä, koska silloin asiakkaat eivät saa mitä haluavat ja mikään ei toimi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pointti on se että tämä on perheiden sisäinen asia.

Esimerkiksi yrittäjän on vaikea noita pätkiä pitää. Siksi meillä mies piti kaikki perhevapaat koska hänellä vakituinen työ.

Se on uudistuksen jälkeenkin perheen sisäinen asia.

Tämä. Mutta jos isä ei pidä vapaitaan, ei niitä voi siirtää äidille.

Tosin yrittäjänä voi kikkailla sillä, että ilmoittaa olevansa vapailla ja puoliso ottaa siksi ajaksi toimivapaata omasta työstään

Voi siirtää reilut 60 pv -> lopputuloksena äidillä yhtä pitkät vapaat kuin vanhassakin mallissa. Eli uudistus kannustaa myös isejä pitämään vapaansa. Lisäksi vapaiden pitäminen ja rytmittäminen on tehty todella joustavaksi.

Työnantajana voin muistuttaa, että vapaiden pitäminen ja rytmittäminen ei ole joustavaa tästä näkökulmasta. Onneksi vapaista pitää ilmoittaa hyvissä ajoin, jolloin töitä voidaan organisoida siten, että se  rytmittelevä vanhempi on sivuraiteella jopa 3 vuoden ajan.

Niin, eikö olekin harmillista kun miesvaltaisten alojenkin firmat joutuvat jatkossa kokemaan samoja asioita kuin naisvaltaisten alojen työnantajat ja perhevapaakustannukset tasoittuvat edes hitusen. Liian kauan tässä onkin ollut yksi vapaamatkustajaosapuoli.

Tähän asti ei ole ollut tapana olla 2 kk lasta hoitamassa, 1 kk töissä, 1 kk lasta hoitamassa, 3 kk töissä jne. vaan vapaat on olleet aika lailla yhtenäinen pätkä. Uudessa mallissa voi todella rytmittää vapaitaan aika lailla joustavasti ja se tulee aiheuttamaan työnantajille ongelmia. Bonusjärjestelmät yleistyvät, koska perhevaita pätkivä ei bonuksille yllä. Tai sitten miehet todella hoksaavat, että kotiin jääminen on haitallista perheen taloudelle ja omalle uralle.

Jos perheen talous kaatuu pariin lyhyehköön isän ansiosidonnaiseen vanhempainvapaapätkään, niin sanoisin, että taloudenpidossa on silloin suurempiakin ongelmia, jotka kannattaa selvittää.

Jos yrittäjä joutuu pitämään pitkiä vapaita niin kyllä se yritys siihen voi kaatua. Ei se tarkoita, että taloudenpidossa olisi mitänä vikaa, se tarkoittaa vain että lainsäätäjä ei taaskaan ymmärrä yritystoimintaa, vaan säätää lakejaan itseään varten mallissa, jossa molemmat käy yhdentekevässä vakityössä.

Vierailija
48/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa tämä kitinä uudistuksesta 😂

Meillä mies jäi jo 1997 kotiin VANHEMPAINrahakaudeksi.

Kymmen vuotta myöhemmin teki saman, eka 2007 ja sitten 2009.

Syy: minun opiskelut ja sitten työt.

Mies sai ENEMMÄN pvrahaa kuin minä ja verotuskin oli pienempi.

"Hävittiin" ehkä n. 100-200e/kk tuossa.

Kyllä sen kesti kun kyse oli alle vuoden kestävästä ajanjaksosta...

Ja meillä mies piti kaikki perhevapaat, koska hän oli vakituisessa työssä (johon kuului runsaasti pitkiä kaukomatkoja) ja minä olin yrittäjänä töissä, koska minun toimistoni on kotona.

Näin meidän lpaset hyötyivät maksimaalisesti, samaten isä.

Jos olisi ollut tämä nykymalli, mies olisi ollut viikkotolkulla toisella mantereella ja minä yksin kotona lasten kanssa ja tehnyt töitäni öisin.

Mies olisi jäänyt vieraaksi lapsilleen ja minä olisin uupunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pointti on se että tämä on perheiden sisäinen asia.

Esimerkiksi yrittäjän on vaikea noita pätkiä pitää. Siksi meillä mies piti kaikki perhevapaat koska hänellä vakituinen työ.

Se on uudistuksen jälkeenkin perheen sisäinen asia.

Tämä. Mutta jos isä ei pidä vapaitaan, ei niitä voi siirtää äidille.

Tosin yrittäjänä voi kikkailla sillä, että ilmoittaa olevansa vapailla ja puoliso ottaa siksi ajaksi toimivapaata omasta työstään

Voi siirtää reilut 60 pv -> lopputuloksena äidillä yhtä pitkät vapaat kuin vanhassakin mallissa. Eli uudistus kannustaa myös isejä pitämään vapaansa. Lisäksi vapaiden pitäminen ja rytmittäminen on tehty todella joustavaksi.

Työnantajana voin muistuttaa, että vapaiden pitäminen ja rytmittäminen ei ole joustavaa tästä näkökulmasta. Onneksi vapaista pitää ilmoittaa hyvissä ajoin, jolloin töitä voidaan organisoida siten, että se  rytmittelevä vanhempi on sivuraiteella jopa 3 vuoden ajan.

Niin, eikö olekin harmillista kun miesvaltaisten alojenkin firmat joutuvat jatkossa kokemaan samoja asioita kuin naisvaltaisten alojen työnantajat ja perhevapaakustannukset tasoittuvat edes hitusen. Liian kauan tässä onkin ollut yksi vapaamatkustajaosapuoli.

Tähän asti ei ole ollut tapana olla 2 kk lasta hoitamassa, 1 kk töissä, 1 kk lasta hoitamassa, 3 kk töissä jne. vaan vapaat on olleet aika lailla yhtenäinen pätkä. Uudessa mallissa voi todella rytmittää vapaitaan aika lailla joustavasti ja se tulee aiheuttamaan työnantajille ongelmia. Bonusjärjestelmät yleistyvät, koska perhevaita pätkivä ei bonuksille yllä. Tai sitten miehet todella hoksaavat, että kotiin jääminen on haitallista perheen taloudelle ja omalle uralle.

Jos perheen talous kaatuu pariin lyhyehköön isän ansiosidonnaiseen vanhempainvapaapätkään, niin sanoisin, että taloudenpidossa on silloin suurempiakin ongelmia, jotka kannattaa selvittää.

Jos yrittäjä joutuu pitämään pitkiä vapaita niin kyllä se yritys siihen voi kaatua. Ei se tarkoita, että taloudenpidossa olisi mitänä vikaa, se tarkoittaa vain että lainsäätäjä ei taaskaan ymmärrä yritystoimintaa, vaan säätää lakejaan itseään varten mallissa, jossa molemmat käy yhdentekevässä vakityössä.

Yrittäjän perhe voi edelleen pitää vapaansa samaan malliin kuin aiemminkin, sillä erolla, että halutessaan on mahdollista pitää vapaita joustavammin.

Mikään ei muutu. Saat vaan lisää pelivaraa, kukaan ei toki käske käyttämään niitä.

Vierailija
50/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ompa ihanaa olla töissä yrityksessä, missä on ihan normaalia, että mies jää vanhempainvapaalle tai hoitovapaalle. Yritys joka panostaa kaikin tavoin myös työntekijöidensä viihtyvyyteen, hyvinvointiin ja työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen, kärsii vähemmän henkilöstön vaihtuvuudesta, on vähemmän stressiperäisiä sairaslomia, ilmapiiri on hyvä ja hyvää tulostakin syntyy kuin itsestään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pointti on se että tämä on perheiden sisäinen asia.

Esimerkiksi yrittäjän on vaikea noita pätkiä pitää. Siksi meillä mies piti kaikki perhevapaat koska hänellä vakituinen työ.

Se on uudistuksen jälkeenkin perheen sisäinen asia.

Tämä. Mutta jos isä ei pidä vapaitaan, ei niitä voi siirtää äidille.

Tosin yrittäjänä voi kikkailla sillä, että ilmoittaa olevansa vapailla ja puoliso ottaa siksi ajaksi toimivapaata omasta työstään

Voi siirtää reilut 60 pv -> lopputuloksena äidillä yhtä pitkät vapaat kuin vanhassakin mallissa. Eli uudistus kannustaa myös isejä pitämään vapaansa. Lisäksi vapaiden pitäminen ja rytmittäminen on tehty todella joustavaksi.

Työnantajana voin muistuttaa, että vapaiden pitäminen ja rytmittäminen ei ole joustavaa tästä näkökulmasta. Onneksi vapaista pitää ilmoittaa hyvissä ajoin, jolloin töitä voidaan organisoida siten, että se  rytmittelevä vanhempi on sivuraiteella jopa 3 vuoden ajan.

Niin, eikö olekin harmillista kun miesvaltaisten alojenkin firmat joutuvat jatkossa kokemaan samoja asioita kuin naisvaltaisten alojen työnantajat ja perhevapaakustannukset tasoittuvat edes hitusen. Liian kauan tässä onkin ollut yksi vapaamatkustajaosapuoli.

Tähän asti ei ole ollut tapana olla 2 kk lasta hoitamassa, 1 kk töissä, 1 kk lasta hoitamassa, 3 kk töissä jne. vaan vapaat on olleet aika lailla yhtenäinen pätkä. Uudessa mallissa voi todella rytmittää vapaitaan aika lailla joustavasti ja se tulee aiheuttamaan työnantajille ongelmia. Bonusjärjestelmät yleistyvät, koska perhevaita pätkivä ei bonuksille yllä. Tai sitten miehet todella hoksaavat, että kotiin jääminen on haitallista perheen taloudelle ja omalle uralle.

Jos perheen talous kaatuu pariin lyhyehköön isän ansiosidonnaiseen vanhempainvapaapätkään, niin sanoisin, että taloudenpidossa on silloin suurempiakin ongelmia, jotka kannattaa selvittää.

Ei perheen talous siihen kaadu, mutta pätkätyöt yleistyvät.

Vierailija
52/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pointti on se että tämä on perheiden sisäinen asia.

Esimerkiksi yrittäjän on vaikea noita pätkiä pitää. Siksi meillä mies piti kaikki perhevapaat koska hänellä vakituinen työ.

Se on uudistuksen jälkeenkin perheen sisäinen asia.

Tämä. Mutta jos isä ei pidä vapaitaan, ei niitä voi siirtää äidille.

Tosin yrittäjänä voi kikkailla sillä, että ilmoittaa olevansa vapailla ja puoliso ottaa siksi ajaksi toimivapaata omasta työstään

Voi siirtää reilut 60 pv -> lopputuloksena äidillä yhtä pitkät vapaat kuin vanhassakin mallissa. Eli uudistus kannustaa myös isejä pitämään vapaansa. Lisäksi vapaiden pitäminen ja rytmittäminen on tehty todella joustavaksi.

Työnantajana voin muistuttaa, että vapaiden pitäminen ja rytmittäminen ei ole joustavaa tästä näkökulmasta. Onneksi vapaista pitää ilmoittaa hyvissä ajoin, jolloin töitä voidaan organisoida siten, että se  rytmittelevä vanhempi on sivuraiteella jopa 3 vuoden ajan.

Niin, eikö olekin harmillista kun miesvaltaisten alojenkin firmat joutuvat jatkossa kokemaan samoja asioita kuin naisvaltaisten alojen työnantajat ja perhevapaakustannukset tasoittuvat edes hitusen. Liian kauan tässä onkin ollut yksi vapaamatkustajaosapuoli.

Tähän asti ei ole ollut tapana olla 2 kk lasta hoitamassa, 1 kk töissä, 1 kk lasta hoitamassa, 3 kk töissä jne. vaan vapaat on olleet aika lailla yhtenäinen pätkä. Uudessa mallissa voi todella rytmittää vapaitaan aika lailla joustavasti ja se tulee aiheuttamaan työnantajille ongelmia. Bonusjärjestelmät yleistyvät, koska perhevaita pätkivä ei bonuksille yllä. Tai sitten miehet todella hoksaavat, että kotiin jääminen on haitallista perheen taloudelle ja omalle uralle.

Jos perheen talous kaatuu pariin lyhyehköön isän ansiosidonnaiseen vanhempainvapaapätkään, niin sanoisin, että taloudenpidossa on silloin suurempiakin ongelmia, jotka kannattaa selvittää.

Jos yrittäjä joutuu pitämään pitkiä vapaita niin kyllä se yritys siihen voi kaatua. Ei se tarkoita, että taloudenpidossa olisi mitänä vikaa, se tarkoittaa vain että lainsäätäjä ei taaskaan ymmärrä yritystoimintaa, vaan säätää lakejaan itseään varten mallissa, jossa molemmat käy yhdentekevässä vakityössä.

Sääli että pilasit oman kommenttisi pointin tuolla loppukaneetilla "yhdentekevässä vakityössä". Katkeruus se sieltä taitaa paistaa läpi ja ollaan nostettu itsensä muiden yläpuolelle yrittäjänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/456 |

Miten muka saa lisää pelivaraa?

Vierailija
54/456 |

Osaatko lu-ke-a? Nämä päättäjät tekevät näitä yhdentekeviä vakitöitään, joista ei edes huomaa, onko paikalla vai ei.

Ei siinä lue, että kaikki vakityöt olisivat yhdentekeviä.

ohis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/456 |

Pidätte vapaat kuten vanhassa mallissa ja jos tilanne sallii, niin yrittäjäkin voi yrittää pitää vapaita edes lyhyissä pätkissä. Eli perhevapaita voi myös vuorotella. Se on se pelivara. Sitä ei toki ole pakko käyttää, jatkatte vaan samalla mallilla ja ihan samat edut säilyy.

Vierailija
56/456 |

Ei siinä pysty pitämään vapaita kuten ennen vanhaan, kun ne vapaat on kiintiöity. Jestas.

Vierailija
57/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musta ois hyvä että kaikilla lapsilla ois yhtäläinen mahdollisuus pidempään kotihoitoon riippumatta vanhempien arvoista. 

Vierailija
58/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pointti on se että tämä on perheiden sisäinen asia.

Esimerkiksi yrittäjän on vaikea noita pätkiä pitää. Siksi meillä mies piti kaikki perhevapaat koska hänellä vakituinen työ.

Se on uudistuksen jälkeenkin perheen sisäinen asia.

Tämä. Mutta jos isä ei pidä vapaitaan, ei niitä voi siirtää äidille.

Tosin yrittäjänä voi kikkailla sillä, että ilmoittaa olevansa vapailla ja puoliso ottaa siksi ajaksi toimivapaata omasta työstään

Voi siirtää reilut 60 pv -> lopputuloksena äidillä yhtä pitkät vapaat kuin vanhassakin mallissa. Eli uudistus kannustaa myös isejä pitämään vapaansa. Lisäksi vapaiden pitäminen ja rytmittäminen on tehty todella joustavaksi.

Työnantajana voin muistuttaa, että vapaiden pitäminen ja rytmittäminen ei ole joustavaa tästä näkökulmasta. Onneksi vapaista pitää ilmoittaa hyvissä ajoin, jolloin töitä voidaan organisoida siten, että se  rytmittelevä vanhempi on sivuraiteella jopa 3 vuoden ajan.

Niin, eikö olekin harmillista kun miesvaltaisten alojenkin firmat joutuvat jatkossa kokemaan samoja asioita kuin naisvaltaisten alojen työnantajat ja perhevapaakustannukset tasoittuvat edes hitusen. Liian kauan tässä onkin ollut yksi vapaamatkustajaosapuoli.

Tähän asti ei ole ollut tapana olla 2 kk lasta hoitamassa, 1 kk töissä, 1 kk lasta hoitamassa, 3 kk töissä jne. vaan vapaat on olleet aika lailla yhtenäinen pätkä. Uudessa mallissa voi todella rytmittää vapaitaan aika lailla joustavasti ja se tulee aiheuttamaan työnantajille ongelmia. Bonusjärjestelmät yleistyvät, koska perhevaita pätkivä ei bonuksille yllä. Tai sitten miehet todella hoksaavat, että kotiin jääminen on haitallista perheen taloudelle ja omalle uralle.

Jos perheen talous kaatuu pariin lyhyehköön isän ansiosidonnaiseen vanhempainvapaapätkään, niin sanoisin, että taloudenpidossa on silloin suurempiakin ongelmia, jotka kannattaa selvittää.

Jos yrittäjä joutuu pitämään pitkiä vapaita niin kyllä se yritys siihen voi kaatua. Ei se tarkoita, että taloudenpidossa olisi mitänä vikaa, se tarkoittaa vain että lainsäätäjä ei taaskaan ymmärrä yritystoimintaa, vaan säätää lakejaan itseään varten mallissa, jossa molemmat käy yhdentekevässä vakityössä.

Sääli että pilasit oman kommenttisi pointin tuolla loppukaneetilla "yhdentekevässä vakityössä". Katkeruus se sieltä taitaa paistaa läpi ja ollaan nostettu itsensä muiden yläpuolelle yrittäjänä.

Osaatko lu-ke-a? Nämä päättäjät tekevät näitä yhdentekeviä vakitöitään, joista ei edes huomaa, onko paikalla vai ei.

Ei siinä lue, että kaikki vakityöt olisivat yhdentekeviä.

ohis

Mene toki itse tekemään paremmin. Tykkäät varmasti myös siitä, kun joku sinun työtäsi tuntematon vähättelee hommiasi.

Ja ei, en ole päättäjä tai politiikassa mukana. En vaan voi sietää toisen työn mitätöintiä. Ihan kuin itse oltaisiin aina parempia.

Eri.

Vierailija
59/456 |

Tarkoitatko sitten että molemmat päättäjät käyvät yhdentekevissä vakityössä vai mitä oikein tarkoitat?

Vierailija
60/456 |

Kyllä sitä kuuluu kritisoida jos verorahoista maksetaan jonkun palkka, eikä kukaan edes huomaa onko se ihminen töissä, koska työtahti on niin laiska muutenkin.

-ohis