Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi perhevapaauudistusta ei ymmärretä edelleenkään?

Vierailija
14.05.2022 |

Kaikissa keskusteluissa odottavat äidit kauhistelevat, että heidänkö pitäisi mennä puoleksi vuodeksi töihin kun vauva on 6kk ja sitten jäädä taas sen jälkeen hoitovapaalle. Perustellaan imetyksellä ja ties millä, että uudistus on lähtökohtaisesti huono.
Niin, jos viitsittäisiin edes tutustua siihen uudistukseen, niin olisi ehkä tullut selväksi sekin, että ei niitä vapaita tarvitse pitää missään tietyssä järjestyksessä, eli että isän olisi jäätävä heti kun raskausraha- ja eka vanhempainvapaarahakausi päättyy.

Taloudelliset syyt ovat myös edelleen selitysten kärkipäässä, kuten aina. Mies tienaa HUOMATTAVASTI enemmän, joten ei onnistu, että hän on kotona yhtään. Sanoisin, että melko surkeaa taloussuunnittelua näissä perheissä sitten, jos niistä aina mainostetuista huomattavista tuloista ei riitä koskaan mitään säästöön eikä edes ansiosidonnaisella miehen vanhempainrahalla pärjätä muutamaa kuukautta.

Vastustetaan vain vastustamisen ilosta, vaikka ei ihan jakseta edes lukea, että mitä oikeastaan vastustetaan?

Kommentit (456)

Vierailija
281/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kokee uudistuksen ongelmaksi, voi jättää isyyden tunnustamatta ainakin siihen asti, että on käyttänyt kaikki päivät.

Miten se auttaa tilanteeseen jossa perheen etu on se että isä pitää kaikki vapaat?

No isä saa pitää kaikki vapaat. Äiti menee töihin raskausloman jälkeen ja luovuttaa ne 63 päivää isälle.

Ja perhe jää ilman yhtä kiintiötä.

Se on sitten sen perheen valinta. Joka tapauksessa uudistuksessa ei ole mitään huonoa.

On siinä se törkeys ia huono piirre että se on laadittu vain kahdelle virkamiehelle eikä huomioi erilaisia työnteon muotoja ollenkaan.

Tekee vanhemmuudesta vastenmielistä ia koko yhteiskunnasta jotain mihin ei tee mieli osallistua.

Siis nimenomaan huomio, kun nykyinen ei.

Ei huomioi. Se on nähty just vain ja ainoastaan siitä vinkkelistä ettå on kaksi virkamiestä ikityösuhteessa tekemässä jotain jossa ei ole motään väliä tekeekö sitä edes kukaan.

Sulla ei ole mitään perustelua väitteellesi.

Paitsi se uudistus.

Huoh. Perustelet uudistuksen huonouden uudistuksella. 🤦

Musta tuntuu, että sä luulet tän uudistuksen vievän jotain pois tai pakottavan johonkin, muutoin en käsitä millä sä väitettäsi perustelet.

Se suosii tietynlaisia perheitä. Ja vie perheiltä vapauden päättää itse.

Tämä nykyinen se vasta viekin vapauden valita. Äidillä on pakollinen äitiysvapaa ja vasta sen jälkeen isä voi jäädä kotiin. Uudistuksessa äidille on pakollinen vain raskausvapaa ja sen jälkeen kumpi vain voi jäädä kotiin.

Just mietin, että mitä mahtaa työnantaja tuuma, jos ilmoitan, että käyn synnyttämässä ja tulen seuraavana päivänä töihin eli saako silloin sairauslomaa, jos ei käytä osuutta vanhempainvapaasta, mutta on tehty  sektio?

Järki hoi älä jätä. Kaikki ei oo samanlaisessa työssä kuin sinä. Jotkut voi hyvinkin palata töihin melkein heti synnytyksen jälkeen.

Miksi sitten tehdään uudistus vain ihan tietyntyyppiselle perheelle?

Ihan se on kaikille.

Ihan niin kuin pyörätuolipotilaskin on tervetullyt portaita pitkin ravintolaan.

Vierailija
282/456 |

Uudistus on nimenomaan tehty sen vuoksi, koska nykyään on niin paljon erilaisia perheitä. Siksi on vain raskausvapaa ja vanhempainvapaa nykyisen äitiysvapaan, vanhempainvapaan ja isyysvapaan sijasta. Edelleen perheet voivat tehdä kuten ennenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kokee uudistuksen ongelmaksi, voi jättää isyyden tunnustamatta ainakin siihen asti, että on käyttänyt kaikki päivät.

Miten se auttaa tilanteeseen jossa perheen etu on se että isä pitää kaikki vapaat?

No isä saa pitää kaikki vapaat. Äiti menee töihin raskausloman jälkeen ja luovuttaa ne 63 päivää isälle.

Ja perhe jää ilman yhtä kiintiötä.

Se on sitten sen perheen valinta. Joka tapauksessa uudistuksessa ei ole mitään huonoa.

On siinä se törkeys ia huono piirre että se on laadittu vain kahdelle virkamiehelle eikä huomioi erilaisia työnteon muotoja ollenkaan.

Tekee vanhemmuudesta vastenmielistä ia koko yhteiskunnasta jotain mihin ei tee mieli osallistua.

Siis nimenomaan huomio, kun nykyinen ei.

Ei huomioi. Se on nähty just vain ja ainoastaan siitä vinkkelistä ettå on kaksi virkamiestä ikityösuhteessa tekemässä jotain jossa ei ole motään väliä tekeekö sitä edes kukaan.

Sulla ei ole mitään perustelua väitteellesi.

Paitsi se uudistus.

Huoh. Perustelet uudistuksen huonouden uudistuksella. 🤦

Musta tuntuu, että sä luulet tän uudistuksen vievän jotain pois tai pakottavan johonkin, muutoin en käsitä millä sä väitettäsi perustelet.

Se suosii tietynlaisia perheitä. Ja vie perheiltä vapauden päättää itse.

Tämä nykyinen se vasta viekin vapauden valita. Äidillä on pakollinen äitiysvapaa ja vasta sen jälkeen isä voi jäädä kotiin. Uudistuksessa äidille on pakollinen vain raskausvapaa ja sen jälkeen kumpi vain voi jäädä kotiin.

Just mietin, että mitä mahtaa työnantaja tuuma, jos ilmoitan, että käyn synnyttämässä ja tulen seuraavana päivänä töihin eli saako silloin sairauslomaa, jos ei käytä osuutta vanhempainvapaasta, mutta on tehty  sektio?

Järki hoi älä jätä. Kaikki ei oo samanlaisessa työssä kuin sinä. Jotkut voi hyvinkin palata töihin melkein heti synnytyksen jälkeen.

Miksi sitten tehdään uudistus vain ihan tietyntyyppiselle perheelle?

Ihan se on kaikille.

Ihan niin kuin pyörätuolipotilaskin on tervetullyt portaita pitkin ravintolaan.

No jos haluaa, siitä vaan. En yhtään ymmärrä miksi nillittää, jos itse päättää ettei hyödynnä etuutta.

Vierailija
284/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin alapeukkuja, ihan vaan periaatteesta?

Miehet hakeutuvat naisia useammin sellaisiin työtehtäviin, jossa ura törmää seinään, jos pitää isyyslomaa pidempään vanhempainvapaita. Tästä syystä perheiden pitäisi voida päättää itse, kumpi jää kotiin ja kumpi on töissä. 

Naisilla ei ole edes mahdollisuutta hakeutua näihin tehtäviin, jos ei ole ymmärtänyt tehdä lapsia ajoissa opiskeluaikana. Miksi pitäisi pitää yllä miesten yksinoikeutta merkittävään työuraan?

Ai miksi ei ole? Luuletko, että työhaastattelussa kysytään, että onko jo mukuloita vai ei?

Vierailija
285/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kokee uudistuksen ongelmaksi, voi jättää isyyden tunnustamatta ainakin siihen asti, että on käyttänyt kaikki päivät.

Miten se auttaa tilanteeseen jossa perheen etu on se että isä pitää kaikki vapaat?

No isä saa pitää kaikki vapaat. Äiti menee töihin raskausloman jälkeen ja luovuttaa ne 63 päivää isälle.

Ja perhe jää ilman yhtä kiintiötä.

Se on sitten sen perheen valinta. Joka tapauksessa uudistuksessa ei ole mitään huonoa.

On siinä se törkeys ia huono piirre että se on laadittu vain kahdelle virkamiehelle eikä huomioi erilaisia työnteon muotoja ollenkaan.

Tekee vanhemmuudesta vastenmielistä ia koko yhteiskunnasta jotain mihin ei tee mieli osallistua.

Siis nimenomaan huomio, kun nykyinen ei.

Ei huomioi. Se on nähty just vain ja ainoastaan siitä vinkkelistä ettå on kaksi virkamiestä ikityösuhteessa tekemässä jotain jossa ei ole motään väliä tekeekö sitä edes kukaan.

Sulla ei ole mitään perustelua väitteellesi.

Paitsi se uudistus.

Huoh. Perustelet uudistuksen huonouden uudistuksella. 🤦

Musta tuntuu, että sä luulet tän uudistuksen vievän jotain pois tai pakottavan johonkin, muutoin en käsitä millä sä väitettäsi perustelet.

Se suosii tietynlaisia perheitä. Ja vie perheiltä vapauden päättää itse.

Tämä nykyinen se vasta viekin vapauden valita. Äidillä on pakollinen äitiysvapaa ja vasta sen jälkeen isä voi jäädä kotiin. Uudistuksessa äidille on pakollinen vain raskausvapaa ja sen jälkeen kumpi vain voi jäädä kotiin.

Just mietin, että mitä mahtaa työnantaja tuuma, jos ilmoitan, että käyn synnyttämässä ja tulen seuraavana päivänä töihin eli saako silloin sairauslomaa, jos ei käytä osuutta vanhempainvapaasta, mutta on tehty  sektio?

Järki hoi älä jätä. Kaikki ei oo samanlaisessa työssä kuin sinä. Jotkut voi hyvinkin palata töihin melkein heti synnytyksen jälkeen.

Miksi sitten tehdään uudistus vain ihan tietyntyyppiselle perheelle?

Ihan se on kaikille.

Ihan niin kuin pyörätuolipotilaskin on tervetullyt portaita pitkin ravintolaan.

No jos haluaa, siitä vaan. En yhtään ymmärrä miksi nillittää, jos itse päättää ettei hyödynnä etuutta.

Niinpä. Pyörätuolipotilas ihan itse päättää olla kävelemättä niitä portaita sinne ravintolaan.

Eihän häntä kukaan tosiaan syrji.

Ainoa ero että tästä pitää jielä maksaakin. Uudistuksesta jota ei pysty käyttämään.

Vierailija
286/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te kiintiöhullut ette nyt valita siitä, että nykyään äitiysvapaa on vain äidille?

Onhan isällekin isyysvapaat.

Uudistuksessa isällä on enemmän vanhempainvapaata.

Se ei ole isyysvapaata. Eikä jousta.

Millä tavalla se ei nyt jousta? Isän on uudistuksen jälkeen "pakko" pitää se 97 arkipäivää, jos haluaa. Voi jättää pitämättäkin. Loput 63 päivää hän voi luovuttaa äidille. Millä tavalla se nykyinen isyyslomakiintiö on parempi ja joustavampi kuin uusi?

Isyysvapaata pystyy pitämäån päällekkäin äitiysvapaan kanssa

Uudistuksen jälkeenkin äiti ja isä voi olla 18 päivää vanhempainvapaalla yhtä aikaa.

Mutta sen jäljeen on pidempi aika isällä kiintiötä.

Sen jälkeen isän kiintiöön jää 79 arkipäivää, jota ei voi siirtää ja 63 -päivää, jotka voi siirtää toiselle tai pitää itse.

Aivan eli uudistus on huonompi kuin vanha malli.

Millä perusteella se on huonompi kun perhe voi halutessaan toimia myös vanhalla mallilla? Ei muuta ku toinen jättää vaan osan vanhempainvapaasta pitämättä niin ei tarte mennä uudella mallilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/456 |

Siten että ne joille tämä on räätälöity saa etuisuuksia joita kaikki ei saa. Monta kymmentä tonnia enemmän.

Vierailija
288/456 |

Kaikilla on mahdollisuus niihin etuisuuksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/456 |

EI OLE.

Vain niillä joilla on vakityö josta olla helposti pois noita kiintiöitä.

Vierailija
290/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieheni on maatalousyrittäjä itse käyn töissä miesvaltaisella alalla (tarkoittakoon se loistavaa palkkaa). Minun vanhempainvapaa tämän uuden lain myötä loppuu keväällä. Meillä tämä tarkoittaa sitä, että 8 kk:n ikäinen vauva on isän mukana ainakin peltotöissä, koska lomittajalle kuuluu vain eläinten välttämätön hoito. Tai sitten minä jään kotihoidontuelle ja isä pitää oman vapaansa joskus talvella kun ei ole kylvöä, rehuntekoa, puintia... Eli minä jään kotihoidontuelle, koska ei vauva paikka ole traktorissa ja peltotyöt on tehtävä jotta eläimille ja ihmisille olisi ruokaa.

Uusi laki on varmasti hyvä niille pariskunnille jotka tekevät palkkatöitä ja ansaitsevat jotakuinkin saman verran. Mutta en ole varma onko tämä uudistus hyvä yrittäjille jotka tekevät yksin töitä. Esim. Mistä sähkömies saa luotettavan sijaisen vanhempainvapaan ajaksi vai laittaako hän firman kiinni puoleksi vuodeksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/456 |

Selitäpä nyt konkreettisesti, millä tavalla nykyinen systeemi sitten eroaa tässä tapauksessa.

Vierailija
292/456 |

Kun minä hankin lapset, olin juurikin yksinyrittäjä.

Jos minun pitäisi nyt näillä systeemeillä lapset hoitaa, joutuisin tekemään ne työni öisin koska ne oli pakko hoitaa ettei asiakkaat mene.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on maatalousyrittäjä itse käyn töissä miesvaltaisella alalla (tarkoittakoon se loistavaa palkkaa). Minun vanhempainvapaa tämän uuden lain myötä loppuu keväällä. Meillä tämä tarkoittaa sitä, että 8 kk:n ikäinen vauva on isän mukana ainakin peltotöissä, koska lomittajalle kuuluu vain eläinten välttämätön hoito. Tai sitten minä jään kotihoidontuelle ja isä pitää oman vapaansa joskus talvella kun ei ole kylvöä, rehuntekoa, puintia... Eli minä jään kotihoidontuelle, koska ei vauva paikka ole traktorissa ja peltotyöt on tehtävä jotta eläimille ja ihmisille olisi ruokaa.

Uusi laki on varmasti hyvä niille pariskunnille jotka tekevät palkkatöitä ja ansaitsevat jotakuinkin saman verran. Mutta en ole varma onko tämä uudistus hyvä yrittäjille jotka tekevät yksin töitä. Esim. Mistä sähkömies saa luotettavan sijaisen vanhempainvapaan ajaksi vai laittaako hän firman kiinni puoleksi vuodeksi?

Millä tavalla tämä nykyinen laki sitten on parempi teidän tapauksessa?

Vierailija
294/456 |

Anteeksi, mutta miten tämä eroaa vanhasta mallista? Ei kukaan pakota miestäsi pitämään yhtäkään päivää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te kiintiöhullut ette nyt valita siitä, että nykyään äitiysvapaa on vain äidille?

Onhan isällekin isyysvapaat.

Uudistuksessa isällä on enemmän vanhempainvapaata.

Se ei ole isyysvapaata. Eikä jousta.

Millä tavalla se ei nyt jousta? Isän on uudistuksen jälkeen "pakko" pitää se 97 arkipäivää, jos haluaa. Voi jättää pitämättäkin. Loput 63 päivää hän voi luovuttaa äidille. Millä tavalla se nykyinen isyyslomakiintiö on parempi ja joustavampi kuin uusi?

Isyysvapaata pystyy pitämäån päällekkäin äitiysvapaan kanssa

Uudistuksen jälkeenkin äiti ja isä voi olla 18 päivää vanhempainvapaalla yhtä aikaa.

Mutta sen jäljeen on pidempi aika isällä kiintiötä.

Sen jälkeen isän kiintiöön jää 79 arkipäivää, jota ei voi siirtää ja 63 -päivää, jotka voi siirtää toiselle tai pitää itse.

Aivan eli uudistus on huonompi kuin vanha malli.

Millä perusteella se on huonompi kun perhe voi halutessaan toimia myös vanhalla mallilla? Ei muuta ku toinen jättää vaan osan vanhempainvapaasta pitämättä niin ei tarte mennä uudella mallilla.

Siten että ne joille tämä on räätälöity saa etuisuuksia joita kaikki ei saa. Monta kymmentä tonnia enemmän.

Kaikilla on mahdollisuus niihin etuisuuksiin.

EI OLE.

Vain niillä joilla on vakityö josta olla helposti pois noita kiintiöitä.

Selitäpä nyt konkreettisesti, millä tavalla nykyinen systeemi sitten eroaa tässä tapauksessa.

Rautalangasta väännetty miljoona kertaa mutta kun ei ole vastaanottokapasiteettiä.

Uusi malli suosii vanhempia joilla on vakityö josta olla helposti poissa.

Se syrjii vanhempia jotka yksinyrittäjiä, pätkätöissä, ylipäätään tilanteessa jossa on vaikea pitää taukoja menettämättä toimeentuloaan.

Vierailija
296/456 |
14.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kokee uudistuksen ongelmaksi, voi jättää isyyden tunnustamatta ainakin siihen asti, että on käyttänyt kaikki päivät.

Miten se auttaa tilanteeseen jossa perheen etu on se että isä pitää kaikki vapaat?

No isä saa pitää kaikki vapaat. Äiti menee töihin raskausloman jälkeen ja luovuttaa ne 63 päivää isälle.

Ja perhe jää ilman yhtä kiintiötä.

Se on sitten sen perheen valinta. Joka tapauksessa uudistuksessa ei ole mitään huonoa.

On siinä se törkeys ia huono piirre että se on laadittu vain kahdelle virkamiehelle eikä huomioi erilaisia työnteon muotoja ollenkaan.

Tekee vanhemmuudesta vastenmielistä ia koko yhteiskunnasta jotain mihin ei tee mieli osallistua.

Siis nimenomaan huomio, kun nykyinen ei.

Ei huomioi. Se on nähty just vain ja ainoastaan siitä vinkkelistä ettå on kaksi virkamiestä ikityösuhteessa tekemässä jotain jossa ei ole motään väliä tekeekö sitä edes kukaan.

Sulla ei ole mitään perustelua väitteellesi.

Paitsi se uudistus.

Huoh. Perustelet uudistuksen huonouden uudistuksella. 🤦

Musta tuntuu, että sä luulet tän uudistuksen vievän jotain pois tai pakottavan johonkin, muutoin en käsitä millä sä väitettäsi perustelet.

Se suosii tietynlaisia perheitä. Ja vie perheiltä vapauden päättää itse.

Tämä nykyinen se vasta viekin vapauden valita. Äidillä on pakollinen äitiysvapaa ja vasta sen jälkeen isä voi jäädä kotiin. Uudistuksessa äidille on pakollinen vain raskausvapaa ja sen jälkeen kumpi vain voi jäädä kotiin.

Just mietin, että mitä mahtaa työnantaja tuuma, jos ilmoitan, että käyn synnyttämässä ja tulen seuraavana päivänä töihin eli saako silloin sairauslomaa, jos ei käytä osuutta vanhempainvapaasta, mutta on tehty  sektio?

Järki hoi älä jätä. Kaikki ei oo samanlaisessa työssä kuin sinä. Jotkut voi hyvinkin palata töihin melkein heti synnytyksen jälkeen.

Miksi sitten tehdään uudistus vain ihan tietyntyyppiselle perheelle?

Ihan se on kaikille.

Ihan niin kuin pyörätuolipotilaskin on tervetullyt portaita pitkin ravintolaan.

No jos haluaa, siitä vaan. En yhtään ymmärrä miksi nillittää, jos itse päättää ettei hyödynnä etuutta.

Niinpä. Pyörätuolipotilas ihan itse päättää olla kävelemättä niitä portaita sinne ravintolaan.

Eihän häntä kukaan tosiaan syrji.

Ainoa ero että tästä pitää jielä maksaakin. Uudistuksesta jota ei pysty käyttämään.

Mikä sua estää?

Vierailija
297/456 |

Anteeksi mutta etkö tajua etät on väärin että systeemi pn sellainen että se suosii vain tietynlaisia vanhempia?

Vierailija
298/456 |

Työ joka ei ole käsien heiluttelua virastossa.

Vierailija
299/456 |

No sit ei pidä vaam menee kuten nytkin. Jos sä ajattelet, että se syrjii, silloin koko vanhempainvapaa syrjii, ei muutos.

Vierailija
300/456 |

No se on sun päätös, ihan hyvin voisit, jos haluaisit.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kahdeksan