Opiskelukaveri ei siedä jos puhun vauvastani jotain
Tämä aloitus saa varmasti karsean määrän alapeukkuja, mutta katsotaan jos joku ymmärtäisi pointtini ja osaisi antaa neuvoja.
Opiskelen yliopistossa, olen vähän vanhempi kuin opiskelukaverini. Olen myös raskaana.
Meillä on 4 henkilön pieni porukka, käymme yleensä yhdessä syömässä ja vietämme muutenkin aikaa yliopistolla. Yksi näistä neljästä on paras ystäväni, loput kaksi lähinnä koulukavereita.
Nämä kaksi kaveria eivät välitä puhua mistään vauvaan liittyvästä yhtään mitään, toinen heistä muuttuu äärettömän töykeäksi jos mainitsen edes jotain. Puhun heidän kanssaan luonnollisesti siis muista jutuista. Ystäväni on vauvasta innoissaan ja juttelee aiheesta mielellään.
Nyt kun raskaus on pitkällä, tietää koko luokka että minulle on tulossa vauva. Aika usein kun hengailemme esimerkiksi käytävällä, joku tulee kyselemään jotain raskaudesta tai intoilemaan vauvasta, tai pyytävät saada kokeilla potkuja. Tämä yksi kaveri menee todella happamaksi ja häipyy paikalta välittömästi. Toinen kavereistani näyttää kiusaantuneelta. Ystävä on jutussa mukana.
Samoin käy jos olemme esimerkiksi ruokalassa, ja nämä kaksi kaveria alkavat puhua jostain omasta jutustaan. Tällöin saatan ystävälleni mainita hiljaa esimerkiksi että kävin ultrassa ja vauva oli sen ja sen painoinen tai että ostimme juuri pinnasängyn. Tämä vauvavastainen kaveri hiljenee saman tien ja kysyy kylmästi, että koskas keskustelunaihe vaivoihin vaihtui. Vaikka olisi siis itse jutellut kahdestaan viimeiset 10 minuuttia jostain bileistä joissa minä ja ystäväni ei oltu ja jossa oli ihmisiä joita emme tunne, ja minä ja ystäväni juttelimme vaikka opinnoista ennen kuin vaihdoin aiheen.
Tuo kaverin käytös tuntuu niin töykeältä, että en haluaisi oikeastaan edes viettää aikaa hänen kanssaan enää. Ymmärrän että kaikki eivät ole vauvaihmisiä mutta sitä en ymmärrä että miksi hän on niin äärettömän vihamielinen. Välimme ovat viilentyneet todella paljon siitä lähtien kun kerroin olevani raskaana.
Kyse ei ole traumoista tms, tuo kaveri on kertonut että haluaa itse lapsia sitten kun on paljon vanhempi, haluaa keskittyä opiskelijaelämään nyt.
Jotain vertaistukea tai vastaavia kokemuksia toivoisin.
Kommentit (277)
koko luokka. Yliopistoissa ei puhuta luokista, onkohan juttu keksittyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei kiinnosta sinun vauvasi ja tätä kaveriasi kiinnostaa vielä keskimääräistä vähemmän. Et ole erityinen.
Miksi ihmiset sitten erikseen tulee kyselemään siitä vauvasta jos ketään ei kiinnosta? Niinpä. Monia oikeasti kiinnostaa. Ja vaikka ei kiinnostaisi niin onhan se vaan moukkamaista häipyä niskoja nakellen jos aihe vähänkään sivuaa vauvaa.
Kyselen tutuilta heidän lapsistaan ihan vaan kohteliaisuutena. Oikeasti ei kiinnosta.

Riippuu ihan täysin alasta. Yleensä kyllä puhutaan vuosikurssista/ryhmästä, mutta varmasti jossain voi olla luokkakin. Yliopisto-opintoja on niin erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei kiinnosta sinun vauvasi ja tätä kaveriasi kiinnostaa vielä keskimääräistä vähemmän. Et ole erityinen.
Miksi ihmiset sitten erikseen tulee kyselemään siitä vauvasta jos ketään ei kiinnosta? Niinpä. Monia oikeasti kiinnostaa. Ja vaikka ei kiinnostaisi niin onhan se vaan moukkamaista häipyä niskoja nakellen jos aihe vähänkään sivuaa vauvaa.
Kyselen tutuilta heidän lapsistaan ihan vaan kohteliaisuutena. Oikeasti ei kiinnosta.
Ihan kohteliaisuudesta kyselet saako koskea mahaa ja tunnustella potkuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jankutat vauvasta koko ajan se voi tuntua ärsyttävältä. Ja tottakai sano, ettet puhu koko ajan, mutta et välttämättä osaa arvioida sitä oikein. Jos minä itse huomaan, että ympärillä olevan mielestä joku mun juttu ärsyttää kun puhun, vaihdan kyllä aihetta. Oli se sitten vauva tai joku muu. Kutsutaan sosiaaliseksi pelisilmäksi.
Edelleen, en puhu vauvastani lainkaan tälle henkilölle kun olemme kahdestaan. En näe mitään syytä jauhaa raskaudestani ihmiselle, joka niin selvästi on ilmaissut sekä sanattomasti että sanallisesti ettei häntä kiinnosta pätkääkään. Oma-aloitteisesti aloitan puhumaan lapsestani ystävälleni mutta vain silloin, kun olemme kahdestaan. En jaksa enää toistaa samoja asioita, lienet joku ap:n trolli tai sitten et jaksa lukea keskustelua aloituksesta pidemmälle.
Kyse on siis siitä, että kaveri häipyy kesken kaiken paikalta, jos olemme vaikka sopineet opiskelevamme yhdessä pari tuntia ja joku ulkopuolinen piipahtaa ja sattuu kysymään jotain raskauteen/vauvaan liittyvää. Tällä kolmannella osapuolella ei ole aikomusta jäädä siihen jaarittelemaan, vaan pikaisesti vaihtaa kuulumisia ja sitten mennä omille teilleen. Kuitenkin heti, jos joku erehtyy siihen tulemaan ja jotain lapsesta kysymään, kaveri häipyy ja saan itse jatkaa opiskelujani sen 1,5 tuntia.
Tai sitten jos hän ei pääse pois paikalta, hän keskeyttää tuon kyselijän utelut alkuunsa ja alkaa jutella omista asioistaan kyselijän puheen päälle. Yleensä tuo saa aikaan hiukan hämmentyneen reaktion sen kyselijän suunnalta, koska eihän sekään normaalia ole että jos kysyt vaikka, että miten jakselet ja että mitä suunnitelmia minulla on opiskelujen suhteen kun vauva on täällä, kaveri keskeyttää ja alkaa puhua jostain aivan muusta ennen kuin olen kuullut kysymyksen edes loppuun saakka.
Sama juttu käy, jos olemme vaikka ruokalassa ja kaveri puhuu toisen kaverin kanssa bileistä joissa en ole ollut ja joista en tunne ketään, ja minä puhun ystäväni kanssa jostain muusta. Jos erehdyn tällaisssa tilanteessa mainitsemaan ystävälleni jotain vauvaan liittyvää, tai jos hän kysyy jotain, kaveri suuttuu ja kysyy että koska keskustelu vaihtui vauvoihin, vaikka emme olisi puhuneet samasta aiheesta ties kuinka pitkään aikaan. Hänelle on siis ihan ok, että juttelen samassa pöydässä ystäväni kanssa vaikka seuraavasta oppitunnista samalla kun hän puhuu toisen tyypin kanssa bileistä, mutta jos aihe vaihtuu vauvaan niin hän suuttuu.
Tätä tapahtuu päivittäin, ja tuollainen töykeä käyttäytyminen on minusta todella outoa ja se loukkaa minua ja tekee surulliseksi.
Ap
"Tätä tapahtuu päivittäin". Niin, eli sä puhut vauvastasi päivittäin, hänen seurassa. Sanoit, että suuttuu aina kun puhe kääntyy vauvaan.
Tapahtuu päivittäin kyllä, koska vietetään käytännössä koko opiskelupäivä yhdessä, ja joka ikinen päivä joku opiskelukaveri tulee siihen kysymään että miten jakselen ja jotain muuta vauvaan liittyvää. "Luokallani" on paljon hyvin lapsirakkaista kulttuureista olevia ihmisiä. En minä heitä ala pois hätistämään, ja keskustelu heidän kanssaan kestää yleensä minuutin tai pari, jonka jälkeen he lähtevät pois ja minä jatkan keskusteluani ystäväni ja tämän toisen kaverini kanssa siitä mihin jäätiin. Kolmas kaveri on tässä välissä häipynyt paikalta tietenkin mulkaistuaan minua vihaisesti. Käydään myös usein syömässä koko "luokan" kanssa ja silloinkin usein matkalla joku saattaa kysyä että eihän mennä liian nopeasti tai jotain muuta yleistä. Tällöin tämä kaveri vaihtaa aihetta välittömästi.
"Jauhan" vauvastani ainoastaan silloin kun puhun ihmisille joiden tiedän haluavan puhua aiheesta.
Ihmeelliseksi puolustelemiseksi näyttää tämä keskustelu taas menevän. Arvasinhan minä toki sen.
Kiitos kuitenkin isolle osalle ihmisiä, jotka tsemppaavat. Valtaosa ei näytä ymmärtävän pointtiani, ja heillä on selvästi aivan erilainen käsitys siitä että millaista sosiaalisen kanssakäymisen tulisi olla. On todella raskasta joutua olemaan tekemisissä henkilön kanssa, joka vihaa minun lastani. Vaikka niissä tekemisissä joutuu olemaan vain pari kuukautta enää.
Ap
Näitä lastenvihaajia on ihan oikeasti olemassa. Minäkin kävin näyttämässä vauvaa isovanhemmalle, niin appi huusi heti, että älä tule lapsillasi makeilemaan. Piti vastasyntynyttä näyttää, mutta kun ei kiinnosta, niin sitten ei. Lähdettiin sitten kotiin. Johtuu ihan siitä, että miehen veli on lapseton ja haukkunut takanapäin meidät ja lapsemme. Missään riidoissa kun ei apen kanssa muuten olla. Mutta vanhaa miestä on helppo ohjailla haluamaansa suuntaan.
Mutta älä välitä tuosta tyypistä. Sulla on oikeus myös puhua lapsesta ja raskaudestasi. Oikeus olla onnellinen. Ei hän voi kieltää keskusteluja muiden kanssa. Eikä ole tervettä vihata pikkuvauvoja ja raskaana olevia. Jos joku näin ajattelee, kannattaa vähän miettiä mikä on vialla. Kyse on ihmisvihasta, kuten vaikka vihasta tummaihoisia, homoja, vanhuksia tai muita ihmisryhmiä kohtaan. Se ei ole oikein, eikä millään tavalla tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jankutat vauvasta koko ajan se voi tuntua ärsyttävältä. Ja tottakai sano, ettet puhu koko ajan, mutta et välttämättä osaa arvioida sitä oikein. Jos minä itse huomaan, että ympärillä olevan mielestä joku mun juttu ärsyttää kun puhun, vaihdan kyllä aihetta. Oli se sitten vauva tai joku muu. Kutsutaan sosiaaliseksi pelisilmäksi.
Edelleen, en puhu vauvastani lainkaan tälle henkilölle kun olemme kahdestaan. En näe mitään syytä jauhaa raskaudestani ihmiselle, joka niin selvästi on ilmaissut sekä sanattomasti että sanallisesti ettei häntä kiinnosta pätkääkään. Oma-aloitteisesti aloitan puhumaan lapsestani ystävälleni mutta vain silloin, kun olemme kahdestaan. En jaksa enää toistaa samoja asioita, lienet joku ap:n trolli tai sitten et jaksa lukea keskustelua aloituksesta pidemmälle.
Kyse on siis siitä, että kaveri häipyy kesken kaiken paikalta, jos olemme vaikka sopineet opiskelevamme yhdessä pari tuntia ja joku ulkopuolinen piipahtaa ja sattuu kysymään jotain raskauteen/vauvaan liittyvää. Tällä kolmannella osapuolella ei ole aikomusta jäädä siihen jaarittelemaan, vaan pikaisesti vaihtaa kuulumisia ja sitten mennä omille teilleen. Kuitenkin heti, jos joku erehtyy siihen tulemaan ja jotain lapsesta kysymään, kaveri häipyy ja saan itse jatkaa opiskelujani sen 1,5 tuntia.
Tai sitten jos hän ei pääse pois paikalta, hän keskeyttää tuon kyselijän utelut alkuunsa ja alkaa jutella omista asioistaan kyselijän puheen päälle. Yleensä tuo saa aikaan hiukan hämmentyneen reaktion sen kyselijän suunnalta, koska eihän sekään normaalia ole että jos kysyt vaikka, että miten jakselet ja että mitä suunnitelmia minulla on opiskelujen suhteen kun vauva on täällä, kaveri keskeyttää ja alkaa puhua jostain aivan muusta ennen kuin olen kuullut kysymyksen edes loppuun saakka.
Sama juttu käy, jos olemme vaikka ruokalassa ja kaveri puhuu toisen kaverin kanssa bileistä joissa en ole ollut ja joista en tunne ketään, ja minä puhun ystäväni kanssa jostain muusta. Jos erehdyn tällaisssa tilanteessa mainitsemaan ystävälleni jotain vauvaan liittyvää, tai jos hän kysyy jotain, kaveri suuttuu ja kysyy että koska keskustelu vaihtui vauvoihin, vaikka emme olisi puhuneet samasta aiheesta ties kuinka pitkään aikaan. Hänelle on siis ihan ok, että juttelen samassa pöydässä ystäväni kanssa vaikka seuraavasta oppitunnista samalla kun hän puhuu toisen tyypin kanssa bileistä, mutta jos aihe vaihtuu vauvaan niin hän suuttuu.
Tätä tapahtuu päivittäin, ja tuollainen töykeä käyttäytyminen on minusta todella outoa ja se loukkaa minua ja tekee surulliseksi.
Ap
Jos kerran tätä tapahtuu päivittäin, niin se tarkoittaa kai silloin sitä, että sinä jaarittelet odotuksesta tai vauvasta päivittäin.
Vaikka itse olen äiti, enkä ihan noin töykeästi käyttäytyisi, mutta luultavasti siinä vaiheessa kun sinä alat aiheesta jonkun kanssa keskustelemaan, niin itse kääntyisin toisen porukassa olevan ihmisen puoleen ja alkaisin keskustella jostain ihan muusta, koska tuo aihe nyt ei vaan kiinnosta vähääkään. Saati että sitä pitäisi päivittäin kuunnella. AP, kuulostat melko rasittavalta tyypiltä, ylianalysoit ja jumiudut.Älykääpiö. Tuon opiskelukaverin mielestä ap ei saa puhua yhtään kenenkään kanssa vauvastansa, jos hän on paikalla. Hän ei siis käänny toisen henkilön puoleen kuten normaali ihminen tekee jos aihe muuttuu tylsäksi, vaan estää ap:ta samassa tilanteessa puhumasta raskaudestaan.
Käsittämätöntä että ihminen, jolla on noin surkea lukutaito on päässyt lisääntymään. Varmaan et osannut käyttää ehkäisyä oikein kun et ymmärtänyt mitä paketissa lukee.
Kannattaisiko hakeutua terapiaan tai edes mennä pihalle päästelemään pahimmat raivon tunteet ulos ennen kuin tänne kirjoittelet? Mikä oikeus sinulla on muita täällä nimitellä älykääpiöksi, saati heittää noin mautonta kommenttia hänen äitiydestään? Häpeä. Kommenttisi on ilmiannettu.
Ja tuolla henkilölläkö on sitten oikeus haukkua ap:ta rasittavaksi? Minusta älykääpiö kuvaa tuota henkilöä hyvinkin paljon. Ja tosiaan jos luetun ymmärtäminen on noin hukassa, saa se väkisin ihmettelemään miten tuo henkilö selviää arkipäiväisestä elämästään jos on vielä lapsenkin onnistunut saamaan alulle.
Jokainen raskaana ollut tietää että se herättää ihmisissä tunteita. Jotkut on ihan ylitsevuotavan innoissaan ja kiinnostuneita ja näkee vaan suunnilleen sen vauvamahan, suurin osa on kohteliaan kiinnostuneita, osa aidosti ja osa tosiaan vaan kohteliaisuudesta. Ja sitten on nämä, joille aihe on ihan myrkkyä ja he suhtautuvat siihen suorastaan vihamielisesti, näille ei ainakaan saa mennä mainitsemaan vaikka raskauden aiheuttamista vaivoista (ei vaikka toinen olisi juuri valitellut omia vaivojaan) tai oikeastaan mitään muutakaan. Mikään muu aihe ei ole semmoinen joka aiheuttaisi näin suurta vihareaktiota joissain, ellei nyt jostain ihan poliittisista tai uskonnollisista mielipiteistä aleta puhua. Muita aiheita yleensä sentään siedetään vaikka ei kiinnostaisi, mutta lapsista ei saisi puhua puolella sanallakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheenaiheesi ei vain kiinnosta. En minäkään kerro kavereille veljenpoikani vakavasta sairaudesta.
Tiedän, siksi en koskaan mainitse mitään vaivoihin edes etäisesti liittyvää kun ollaan kahdestaan. Mutta jos joku muu tulee siihen kyselemään, en minä tätä kyselijää ala poiskaan hätistämään. Silloin tämä kaveri häipyy paikalta todella vihaisen näköisenä, ja minusta se on outoa ja töykeää.
Esimerkkinä että ollaan sovittu että opiskellaan yhdessä hyppytunnilla. Puolen tunnin päästä joku luokkakaveri tulee tilaan ja kysyy vaikka että koskas se laskettu aika olikaan ja miten muuten sujuu. Jo parin minuutin päästä kaveri on häipynyt kuin tuhka tuuleen, tämä kyselijäluokkatoveri menee omia menojaan ja minä jään yksin sitten opiskelemaan tunniksi.
Ap
Silti otit porukassa ultrassa käynnin puheeksi?
Miksi sä täältä haet vertaistukea? Välttele näitä 2 kaveria kun eivät selkeästi ole sinulle tärkeitä muutenkaan ja keskity siihen parhaan ystäväsi seuraan. Mikä siinä itsenäisesti opiskelussa on haitaksi kun ei tarvitse ainakaan kenenkään pahoittumista miettiä. Sinä elät omaa elämääsi ja kaverisi omaansa.Nääh, lue keskustelu. Tai edes tuo yllä oleva kommentti joka on peräti tällä sivulla.
En tietenkään enää sovi mitään opiskelutreffejä, pari kertaa paikalta häipyminen riitti minulle. On hän välillä kysynyt, mutta sanon opiskelevani mieluummin yksinäni.
Mitä taas tulee välttelemiseen, se ei onnistu. Hän tulee aina mukaan kun menemme syömään parhaan kaverini kanssa kahdestaan tai kolmistaan sen opiskelukaverin kanssa. Jos hän saapuu myöhemmin, hän soittaa meistä jollekulle ja kysyy missä olemme. Jostain syystä hän siis omatoimisesti edelleen hakeutuu porukkaan jossa olen. En minä tätä toista kaveria halua hylätä, hän on mukava ja kohtelias. Ei siis ala puhumaan kenenkään päälle jos satun kolmannen osapuolen kanssa juttelemaan jostain vauvaan liittyvästä, odottaa että aihe vaihtuu ja on sitten taas itse enemmän jutussa mukana. Ennen vauvaa meillä neljällä oli oikein hauskaa yhdessä. Tulimme hyvin toimeen ja opiskelimme aika paljonkin yhdessä hyppytunneilla.
Tämä kylmäkiskoinen käyttäytyminen alkoi heti kun kerroin että minulle on tulossa vauva, eli noin 1,5 kuukautta sitten.
Kaksi kuukautta pitäisi vielä jaksaa, mutta aika hankalaa se on koska tuntuu melkein kuin hän kiusaisi minua. Vaikea selittää.
Ap
Sun tarinasi muuttuu koko ajan. Äsken kerroit, että itket ja loukkaannut siitä kun juuri tämä kaveri poistuu vauvakeskusteluiden aikaan muualle ja jättää sinut yksin opiskelemaan. Nyt taas väität, että tämä samainen kaveri suorastaan tunkeutuu seuraasi, eikä hänestä pääse eroon eikä häntä pysty välttelemään.
Suorastaan kiusaa sinua. Voi hellanlettas.En tiedä onko vika sinun luetunymmärtämisessäsi vai minun tekstissäni. Yritin kyllä olla niin selkeä kuin mahdollista, ilmeisesti olisi vielä enemmän pitänyt yksinkertaistaa.
Ap
No minun ymmärryksessänihän se vika tietenkin on, sitähän sinä ajat takaa. Mutta onhan se outoa että vetelet tälläisiä kierroksia ihmisestä, joka ei ole sulle läheinen ja jonka kanssa et ole tekemisissä kuin koulun aikana. Samoin kirjoitit myös että raskaus on yksityisasia etkä halua puhua siitä mitään tuntemattomien kanssa mutta silti koulussa on ok täysin vieraiden kanssa puhua asiasta?
Ei sun tarvi mulle yksinkertaistaa mitään, keskity vain nauttimaan raskaudestasi. Kaikkea hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jankutat vauvasta koko ajan se voi tuntua ärsyttävältä. Ja tottakai sano, ettet puhu koko ajan, mutta et välttämättä osaa arvioida sitä oikein. Jos minä itse huomaan, että ympärillä olevan mielestä joku mun juttu ärsyttää kun puhun, vaihdan kyllä aihetta. Oli se sitten vauva tai joku muu. Kutsutaan sosiaaliseksi pelisilmäksi.
Edelleen, en puhu vauvastani lainkaan tälle henkilölle kun olemme kahdestaan. En näe mitään syytä jauhaa raskaudestani ihmiselle, joka niin selvästi on ilmaissut sekä sanattomasti että sanallisesti ettei häntä kiinnosta pätkääkään. Oma-aloitteisesti aloitan puhumaan lapsestani ystävälleni mutta vain silloin, kun olemme kahdestaan. En jaksa enää toistaa samoja asioita, lienet joku ap:n trolli tai sitten et jaksa lukea keskustelua aloituksesta pidemmälle.
Kyse on siis siitä, että kaveri häipyy kesken kaiken paikalta, jos olemme vaikka sopineet opiskelevamme yhdessä pari tuntia ja joku ulkopuolinen piipahtaa ja sattuu kysymään jotain raskauteen/vauvaan liittyvää. Tällä kolmannella osapuolella ei ole aikomusta jäädä siihen jaarittelemaan, vaan pikaisesti vaihtaa kuulumisia ja sitten mennä omille teilleen. Kuitenkin heti, jos joku erehtyy siihen tulemaan ja jotain lapsesta kysymään, kaveri häipyy ja saan itse jatkaa opiskelujani sen 1,5 tuntia.
Tai sitten jos hän ei pääse pois paikalta, hän keskeyttää tuon kyselijän utelut alkuunsa ja alkaa jutella omista asioistaan kyselijän puheen päälle. Yleensä tuo saa aikaan hiukan hämmentyneen reaktion sen kyselijän suunnalta, koska eihän sekään normaalia ole että jos kysyt vaikka, että miten jakselet ja että mitä suunnitelmia minulla on opiskelujen suhteen kun vauva on täällä, kaveri keskeyttää ja alkaa puhua jostain aivan muusta ennen kuin olen kuullut kysymyksen edes loppuun saakka.
Sama juttu käy, jos olemme vaikka ruokalassa ja kaveri puhuu toisen kaverin kanssa bileistä joissa en ole ollut ja joista en tunne ketään, ja minä puhun ystäväni kanssa jostain muusta. Jos erehdyn tällaisssa tilanteessa mainitsemaan ystävälleni jotain vauvaan liittyvää, tai jos hän kysyy jotain, kaveri suuttuu ja kysyy että koska keskustelu vaihtui vauvoihin, vaikka emme olisi puhuneet samasta aiheesta ties kuinka pitkään aikaan. Hänelle on siis ihan ok, että juttelen samassa pöydässä ystäväni kanssa vaikka seuraavasta oppitunnista samalla kun hän puhuu toisen tyypin kanssa bileistä, mutta jos aihe vaihtuu vauvaan niin hän suuttuu.
Tätä tapahtuu päivittäin, ja tuollainen töykeä käyttäytyminen on minusta todella outoa ja se loukkaa minua ja tekee surulliseksi.
Ap
Jos kerran tätä tapahtuu päivittäin, niin se tarkoittaa kai silloin sitä, että sinä jaarittelet odotuksesta tai vauvasta päivittäin.
Vaikka itse olen äiti, enkä ihan noin töykeästi käyttäytyisi, mutta luultavasti siinä vaiheessa kun sinä alat aiheesta jonkun kanssa keskustelemaan, niin itse kääntyisin toisen porukassa olevan ihmisen puoleen ja alkaisin keskustella jostain ihan muusta, koska tuo aihe nyt ei vaan kiinnosta vähääkään. Saati että sitä pitäisi päivittäin kuunnella. AP, kuulostat melko rasittavalta tyypiltä, ylianalysoit ja jumiudut.Älykääpiö. Tuon opiskelukaverin mielestä ap ei saa puhua yhtään kenenkään kanssa vauvastansa, jos hän on paikalla. Hän ei siis käänny toisen henkilön puoleen kuten normaali ihminen tekee jos aihe muuttuu tylsäksi, vaan estää ap:ta samassa tilanteessa puhumasta raskaudestaan.
Käsittämätöntä että ihminen, jolla on noin surkea lukutaito on päässyt lisääntymään. Varmaan et osannut käyttää ehkäisyä oikein kun et ymmärtänyt mitä paketissa lukee.
Kannattaisiko hakeutua terapiaan tai edes mennä pihalle päästelemään pahimmat raivon tunteet ulos ennen kuin tänne kirjoittelet? Mikä oikeus sinulla on muita täällä nimitellä älykääpiöksi, saati heittää noin mautonta kommenttia hänen äitiydestään? Häpeä. Kommenttisi on ilmiannettu.
Ja tuolla henkilölläkö on sitten oikeus haukkua ap:ta rasittavaksi? Minusta älykääpiö kuvaa tuota henkilöä hyvinkin paljon. Ja tosiaan jos luetun ymmärtäminen on noin hukassa, saa se väkisin ihmettelemään miten tuo henkilö selviää arkipäiväisestä elämästään jos on vielä lapsenkin onnistunut saamaan alulle.
Jep, hyvä tuon alkuperäisen kommentoijan on haukkua ap:ta rasittavaksi, luuletko että se tuntuu hänestä kivalta?
On ihan ok aloittaa anonyymi keskustelu vauvapalstalla, jos haluaa ihmisten tukea koska joku käyttäytyy vihamielisesti syntymätöntä lasta/raskaana olevaa naista kohtaan. En ole itse huomannut että ap:ssa olisi mitään rasittavaa, ainoa erikoinen henkilö tässä jutussa on tuo epäkohtelias draamakuningatar.

Koulussa ollaan aika monta tuntia päivän aikana. En tiedä millaiset sosiaaliset ympyrät sinulla on, mutta minä en ole tottunut siihen että joku vilkuilee minua murhaavasti ja häipyy mielenosoituksellisesti paikalta yhtäkkiä kun ollaan sovittu että opiskellaan yhdessä tai jos jutellaan käytävässä. Tai että vaihtaa aggressiivisesti aihetta jos ei pääse luikkimaan karkuun. Samahan se on jos töissä olisi joku työkaveri joka käyttäytyisi noin. Ei se ole mikään pikkujuttu, koska töissä ollaan koko päivä.
Sillä tavalla henkilökohtaista, että en ala mistään raskausvaivoistani tai synnytystoiveistani puolitutuille puhumaan. Vointia kysellään paljon, hyvin ympäripyöreästi vastaan. Jos joku kysyy että onko nimi tiedossa ja mitä hankintoja olen tehnyt, voin kyllä ihan arkipäiväisesti niistä keskustella. Mahan kokeilusta en tykkää, mutta en minä ketään ole estänytkään jos joku on kysynyt että saako. Kiusallistahan se vähän on.
Kiitos ja kaikkea hyvää myös sinulle.
Ap
Tämä on kyllä outoa. Oletteko koskaan kuullut ihmisestä joka häipyy draamakuningattaren elkein tai käskee vaihtamaan aihetta, jos aihe koskettaa vaikka matkailua, talon rakennusta, lemmikkejä tai mitä tahansa muuta kuin pieniä lapsia? Pitäisittekö epäkohteliaana ihmistä, joka kieltää toisia kokonaan keskustelemasta vaikka puutarhanhoidosta hänen seurassaan? Varmasti, mutta kukaan ei tee niin koska puutarhanhoito ei herätä kenessäkään niin suuria tunteita. Vauvat herättää, mutta jostain syystä se tuntuu olevan vain odottavan äidin vika jos joku ei osaa käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jankutat vauvasta koko ajan se voi tuntua ärsyttävältä. Ja tottakai sano, ettet puhu koko ajan, mutta et välttämättä osaa arvioida sitä oikein. Jos minä itse huomaan, että ympärillä olevan mielestä joku mun juttu ärsyttää kun puhun, vaihdan kyllä aihetta. Oli se sitten vauva tai joku muu. Kutsutaan sosiaaliseksi pelisilmäksi.
Edelleen, en puhu vauvastani lainkaan tälle henkilölle kun olemme kahdestaan. En näe mitään syytä jauhaa raskaudestani ihmiselle, joka niin selvästi on ilmaissut sekä sanattomasti että sanallisesti ettei häntä kiinnosta pätkääkään. Oma-aloitteisesti aloitan puhumaan lapsestani ystävälleni mutta vain silloin, kun olemme kahdestaan. En jaksa enää toistaa samoja asioita, lienet joku ap:n trolli tai sitten et jaksa lukea keskustelua aloituksesta pidemmälle.
Kyse on siis siitä, että kaveri häipyy kesken kaiken paikalta, jos olemme vaikka sopineet opiskelevamme yhdessä pari tuntia ja joku ulkopuolinen piipahtaa ja sattuu kysymään jotain raskauteen/vauvaan liittyvää. Tällä kolmannella osapuolella ei ole aikomusta jäädä siihen jaarittelemaan, vaan pikaisesti vaihtaa kuulumisia ja sitten mennä omille teilleen. Kuitenkin heti, jos joku erehtyy siihen tulemaan ja jotain lapsesta kysymään, kaveri häipyy ja saan itse jatkaa opiskelujani sen 1,5 tuntia.
Tai sitten jos hän ei pääse pois paikalta, hän keskeyttää tuon kyselijän utelut alkuunsa ja alkaa jutella omista asioistaan kyselijän puheen päälle. Yleensä tuo saa aikaan hiukan hämmentyneen reaktion sen kyselijän suunnalta, koska eihän sekään normaalia ole että jos kysyt vaikka, että miten jakselet ja että mitä suunnitelmia minulla on opiskelujen suhteen kun vauva on täällä, kaveri keskeyttää ja alkaa puhua jostain aivan muusta ennen kuin olen kuullut kysymyksen edes loppuun saakka.
Sama juttu käy, jos olemme vaikka ruokalassa ja kaveri puhuu toisen kaverin kanssa bileistä joissa en ole ollut ja joista en tunne ketään, ja minä puhun ystäväni kanssa jostain muusta. Jos erehdyn tällaisssa tilanteessa mainitsemaan ystävälleni jotain vauvaan liittyvää, tai jos hän kysyy jotain, kaveri suuttuu ja kysyy että koska keskustelu vaihtui vauvoihin, vaikka emme olisi puhuneet samasta aiheesta ties kuinka pitkään aikaan. Hänelle on siis ihan ok, että juttelen samassa pöydässä ystäväni kanssa vaikka seuraavasta oppitunnista samalla kun hän puhuu toisen tyypin kanssa bileistä, mutta jos aihe vaihtuu vauvaan niin hän suuttuu.
Tätä tapahtuu päivittäin, ja tuollainen töykeä käyttäytyminen on minusta todella outoa ja se loukkaa minua ja tekee surulliseksi.
Ap
Jos kerran tätä tapahtuu päivittäin, niin se tarkoittaa kai silloin sitä, että sinä jaarittelet odotuksesta tai vauvasta päivittäin.
Vaikka itse olen äiti, enkä ihan noin töykeästi käyttäytyisi, mutta luultavasti siinä vaiheessa kun sinä alat aiheesta jonkun kanssa keskustelemaan, niin itse kääntyisin toisen porukassa olevan ihmisen puoleen ja alkaisin keskustella jostain ihan muusta, koska tuo aihe nyt ei vaan kiinnosta vähääkään. Saati että sitä pitäisi päivittäin kuunnella. AP, kuulostat melko rasittavalta tyypiltä, ylianalysoit ja jumiudut.Älykääpiö. Tuon opiskelukaverin mielestä ap ei saa puhua yhtään kenenkään kanssa vauvastansa, jos hän on paikalla. Hän ei siis käänny toisen henkilön puoleen kuten normaali ihminen tekee jos aihe muuttuu tylsäksi, vaan estää ap:ta samassa tilanteessa puhumasta raskaudestaan.
Käsittämätöntä että ihminen, jolla on noin surkea lukutaito on päässyt lisääntymään. Varmaan et osannut käyttää ehkäisyä oikein kun et ymmärtänyt mitä paketissa lukee.
Kannattaisiko hakeutua terapiaan tai edes mennä pihalle päästelemään pahimmat raivon tunteet ulos ennen kuin tänne kirjoittelet? Mikä oikeus sinulla on muita täällä nimitellä älykääpiöksi, saati heittää noin mautonta kommenttia hänen äitiydestään? Häpeä. Kommenttisi on ilmiannettu.
Ja tuolla henkilölläkö on sitten oikeus haukkua ap:ta rasittavaksi? Minusta älykääpiö kuvaa tuota henkilöä hyvinkin paljon. Ja tosiaan jos luetun ymmärtäminen on noin hukassa, saa se väkisin ihmettelemään miten tuo henkilö selviää arkipäiväisestä elämästään jos on vielä lapsenkin onnistunut saamaan alulle.
Sun ihon alle menee sana "rasittava" mutta muiden pitäisi sietää älykääpiöksi nimittelyä, saati lause "Käsittämätöntä että ihminen, jolla on noin surkea lukutaito on päässyt lisääntymään. Varmaan et osannut käyttää ehkäisyä oikein kun et ymmärtänyt mitä paketissa lukee."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheenaiheesi ei vain kiinnosta. En minäkään kerro kavereille veljenpoikani vakavasta sairaudesta.
Tiedän, siksi en koskaan mainitse mitään vaivoihin edes etäisesti liittyvää kun ollaan kahdestaan. Mutta jos joku muu tulee siihen kyselemään, en minä tätä kyselijää ala poiskaan hätistämään. Silloin tämä kaveri häipyy paikalta todella vihaisen näköisenä, ja minusta se on outoa ja töykeää.
Esimerkkinä että ollaan sovittu että opiskellaan yhdessä hyppytunnilla. Puolen tunnin päästä joku luokkakaveri tulee tilaan ja kysyy vaikka että koskas se laskettu aika olikaan ja miten muuten sujuu. Jo parin minuutin päästä kaveri on häipynyt kuin tuhka tuuleen, tämä kyselijäluokkatoveri menee omia menojaan ja minä jään yksin sitten opiskelemaan tunniksi.
Ap
Kuulostaa ihan siltä että jonkinlainen lapsettomuuden haaste hänellä on. Ehkä saanut tietää ettei voi saada lapsia, ehkä keskenmeno. Ihmiset eivät välttämättä kerro tahattomasta lapsettomuudesta. Sanoit itsekin että ette ole läheisiä ystäviä, miksi hän siis jakaisi itselleen aran asian? Ei toki oikeuta olemaan tyly sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Sekin tuli vielä mieleen, että kaikki ihmiset ei välttämättä tykkää kovin itsekeskeisestä keskustelusta eli keskustelussa jossa koko ajan puhutaan vaan minä minä minä ja minun raskaus ja minun vauva.
Tämähän pätee ihan kaikkiin muihinkin aiheisiin.
Minä ja minun harrastukset, minä ja minun työ, minä ja minun lemmikit, minä ja minun matkailu jne jne
Ystävien elämät vuosien saatossa menevät monissa asioissa eri suuntiin ja jos ei yhtään pysty kuuntelemaan toisen elämän tärkeitä asioita ja tapahtumia, niin puhuttava jää aika vähiin loppujen lopuksi.
Tämän ketjun aloittaja kuitenkin kertoi että häneltä toiset kysyivät vauvaan liittyviä asioita , mutta tämä yksi kaveri ei kyennyt ollenkaan kuuntelemaan.
Hän on tässä se itsekäs .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheenaiheesi ei vain kiinnosta. En minäkään kerro kavereille veljenpoikani vakavasta sairaudesta.
Tiedän, siksi en koskaan mainitse mitään vaivoihin edes etäisesti liittyvää kun ollaan kahdestaan. Mutta jos joku muu tulee siihen kyselemään, en minä tätä kyselijää ala poiskaan hätistämään. Silloin tämä kaveri häipyy paikalta todella vihaisen näköisenä, ja minusta se on outoa ja töykeää.
Esimerkkinä että ollaan sovittu että opiskellaan yhdessä hyppytunnilla. Puolen tunnin päästä joku luokkakaveri tulee tilaan ja kysyy vaikka että koskas se laskettu aika olikaan ja miten muuten sujuu. Jo parin minuutin päästä kaveri on häipynyt kuin tuhka tuuleen, tämä kyselijäluokkatoveri menee omia menojaan ja minä jään yksin sitten opiskelemaan tunniksi.
Ap
Silti otit porukassa ultrassa käynnin puheeksi?
Miksi sä täältä haet vertaistukea? Välttele näitä 2 kaveria kun eivät selkeästi ole sinulle tärkeitä muutenkaan ja keskity siihen parhaan ystäväsi seuraan. Mikä siinä itsenäisesti opiskelussa on haitaksi kun ei tarvitse ainakaan kenenkään pahoittumista miettiä. Sinä elät omaa elämääsi ja kaverisi omaansa.Nääh, lue keskustelu. Tai edes tuo yllä oleva kommentti joka on peräti tällä sivulla.
En tietenkään enää sovi mitään opiskelutreffejä, pari kertaa paikalta häipyminen riitti minulle. On hän välillä kysynyt, mutta sanon opiskelevani mieluummin yksinäni.
Mitä taas tulee välttelemiseen, se ei onnistu. Hän tulee aina mukaan kun menemme syömään parhaan kaverini kanssa kahdestaan tai kolmistaan sen opiskelukaverin kanssa. Jos hän saapuu myöhemmin, hän soittaa meistä jollekulle ja kysyy missä olemme. Jostain syystä hän siis omatoimisesti edelleen hakeutuu porukkaan jossa olen. En minä tätä toista kaveria halua hylätä, hän on mukava ja kohtelias. Ei siis ala puhumaan kenenkään päälle jos satun kolmannen osapuolen kanssa juttelemaan jostain vauvaan liittyvästä, odottaa että aihe vaihtuu ja on sitten taas itse enemmän jutussa mukana. Ennen vauvaa meillä neljällä oli oikein hauskaa yhdessä. Tulimme hyvin toimeen ja opiskelimme aika paljonkin yhdessä hyppytunneilla.
Tämä kylmäkiskoinen käyttäytyminen alkoi heti kun kerroin että minulle on tulossa vauva, eli noin 1,5 kuukautta sitten.
Kaksi kuukautta pitäisi vielä jaksaa, mutta aika hankalaa se on koska tuntuu melkein kuin hän kiusaisi minua. Vaikea selittää.
Ap
Sun tarinasi muuttuu koko ajan. Äsken kerroit, että itket ja loukkaannut siitä kun juuri tämä kaveri poistuu vauvakeskusteluiden aikaan muualle ja jättää sinut yksin opiskelemaan. Nyt taas väität, että tämä samainen kaveri suorastaan tunkeutuu seuraasi, eikä hänestä pääse eroon eikä häntä pysty välttelemään.
Suorastaan kiusaa sinua. Voi hellanlettas.En tiedä onko vika sinun luetunymmärtämisessäsi vai minun tekstissäni. Yritin kyllä olla niin selkeä kuin mahdollista, ilmeisesti olisi vielä enemmän pitänyt yksinkertaistaa.
Ap
No minun ymmärryksessänihän se vika tietenkin on, sitähän sinä ajat takaa. Mutta onhan se outoa että vetelet tälläisiä kierroksia ihmisestä, joka ei ole sulle läheinen ja jonka kanssa et ole tekemisissä kuin koulun aikana. Samoin kirjoitit myös että raskaus on yksityisasia etkä halua puhua siitä mitään tuntemattomien kanssa mutta silti koulussa on ok täysin vieraiden kanssa puhua asiasta?
Ei sun tarvi mulle yksinkertaistaa mitään, keskity vain nauttimaan raskaudestasi. Kaikkea hyvää.Koulussa ollaan aika monta tuntia päivän aikana. En tiedä millaiset sosiaaliset ympyrät sinulla on, mutta minä en ole tottunut siihen että joku vilkuilee minua murhaavasti ja häipyy mielenosoituksellisesti paikalta yhtäkkiä kun ollaan sovittu että opiskellaan yhdessä tai jos jutellaan käytävässä. Tai että vaihtaa aggressiivisesti aihetta jos ei pääse luikkimaan karkuun. Samahan se on jos töissä olisi joku työkaveri joka käyttäytyisi noin. Ei se ole mikään pikkujuttu, koska töissä ollaan koko päivä.
Sillä tavalla henkilökohtaista, että en ala mistään raskausvaivoistani tai synnytystoiveistani puolitutuille puhumaan. Vointia kysellään paljon, hyvin ympäripyöreästi vastaan. Jos joku kysyy että onko nimi tiedossa ja mitä hankintoja olen tehnyt, voin kyllä ihan arkipäiväisesti niistä keskustella. Mahan kokeilusta en tykkää, mutta en minä ketään ole estänytkään jos joku on kysynyt että saako. Kiusallistahan se vähän on.
Kiitos ja kaikkea hyvää myös sinulle.
Ap
No minun sosiaalisiin piireihin ei kuulu murhaavia katseita heitteleviä ihmisiä, koska en sietäisi sellaista käytöstä ylipäätään, enkä tiedä syytä miksi sinäkään siedät? Sinun opinnot tuskin kaatuvat tähän yhteen, huonosti käyttäytyvään ihmiseen?
Mulla on tapana jutella asiat halki kahden kesken, jos huomaan, että nostatan ärsytystä jossakin ihmisessä tai joku ihminen nostattaa ärsytystä minussa. Täyttä energian haaskuuta ja kaunan kerryttämistä itseensä on jättää asiat käsittelemättä ja kohdata ne aina vain uudelleen ja uudelleen, sinun tapauksessa joka ikinen koulupäivä. Aina ihmissuhteet ei toimi vaikka niiden eteen tekisi töitäkin, silloin kannattaa ajautua erilleen ja olla murehtimatta.
Trolli. Yliopistossa ei ole luokkia eikä kukaan siellä opiskeleva puhuu luokkalaisista tai sano "koko luokka"
Mutta siltä varalta, että joku miettii tätä tosissaan niin oletko ajatellut, että ehkä tuo "töykeästi käyttäytyvä" ei voi saada omia lapsia ja asia on hänelle arka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jankutat vauvasta koko ajan se voi tuntua ärsyttävältä. Ja tottakai sano, ettet puhu koko ajan, mutta et välttämättä osaa arvioida sitä oikein. Jos minä itse huomaan, että ympärillä olevan mielestä joku mun juttu ärsyttää kun puhun, vaihdan kyllä aihetta. Oli se sitten vauva tai joku muu. Kutsutaan sosiaaliseksi pelisilmäksi.
Edelleen, en puhu vauvastani lainkaan tälle henkilölle kun olemme kahdestaan. En näe mitään syytä jauhaa raskaudestani ihmiselle, joka niin selvästi on ilmaissut sekä sanattomasti että sanallisesti ettei häntä kiinnosta pätkääkään. Oma-aloitteisesti aloitan puhumaan lapsestani ystävälleni mutta vain silloin, kun olemme kahdestaan. En jaksa enää toistaa samoja asioita, lienet joku ap:n trolli tai sitten et jaksa lukea keskustelua aloituksesta pidemmälle.
Kyse on siis siitä, että kaveri häipyy kesken kaiken paikalta, jos olemme vaikka sopineet opiskelevamme yhdessä pari tuntia ja joku ulkopuolinen piipahtaa ja sattuu kysymään jotain raskauteen/vauvaan liittyvää. Tällä kolmannella osapuolella ei ole aikomusta jäädä siihen jaarittelemaan, vaan pikaisesti vaihtaa kuulumisia ja sitten mennä omille teilleen. Kuitenkin heti, jos joku erehtyy siihen tulemaan ja jotain lapsesta kysymään, kaveri häipyy ja saan itse jatkaa opiskelujani sen 1,5 tuntia.
Tai sitten jos hän ei pääse pois paikalta, hän keskeyttää tuon kyselijän utelut alkuunsa ja alkaa jutella omista asioistaan kyselijän puheen päälle. Yleensä tuo saa aikaan hiukan hämmentyneen reaktion sen kyselijän suunnalta, koska eihän sekään normaalia ole että jos kysyt vaikka, että miten jakselet ja että mitä suunnitelmia minulla on opiskelujen suhteen kun vauva on täällä, kaveri keskeyttää ja alkaa puhua jostain aivan muusta ennen kuin olen kuullut kysymyksen edes loppuun saakka.
Sama juttu käy, jos olemme vaikka ruokalassa ja kaveri puhuu toisen kaverin kanssa bileistä joissa en ole ollut ja joista en tunne ketään, ja minä puhun ystäväni kanssa jostain muusta. Jos erehdyn tällaisssa tilanteessa mainitsemaan ystävälleni jotain vauvaan liittyvää, tai jos hän kysyy jotain, kaveri suuttuu ja kysyy että koska keskustelu vaihtui vauvoihin, vaikka emme olisi puhuneet samasta aiheesta ties kuinka pitkään aikaan. Hänelle on siis ihan ok, että juttelen samassa pöydässä ystäväni kanssa vaikka seuraavasta oppitunnista samalla kun hän puhuu toisen tyypin kanssa bileistä, mutta jos aihe vaihtuu vauvaan niin hän suuttuu.
Tätä tapahtuu päivittäin, ja tuollainen töykeä käyttäytyminen on minusta todella outoa ja se loukkaa minua ja tekee surulliseksi.
Ap
Jos kerran tätä tapahtuu päivittäin, niin se tarkoittaa kai silloin sitä, että sinä jaarittelet odotuksesta tai vauvasta päivittäin.
Vaikka itse olen äiti, enkä ihan noin töykeästi käyttäytyisi, mutta luultavasti siinä vaiheessa kun sinä alat aiheesta jonkun kanssa keskustelemaan, niin itse kääntyisin toisen porukassa olevan ihmisen puoleen ja alkaisin keskustella jostain ihan muusta, koska tuo aihe nyt ei vaan kiinnosta vähääkään. Saati että sitä pitäisi päivittäin kuunnella. AP, kuulostat melko rasittavalta tyypiltä, ylianalysoit ja jumiudut.Älykääpiö. Tuon opiskelukaverin mielestä ap ei saa puhua yhtään kenenkään kanssa vauvastansa, jos hän on paikalla. Hän ei siis käänny toisen henkilön puoleen kuten normaali ihminen tekee jos aihe muuttuu tylsäksi, vaan estää ap:ta samassa tilanteessa puhumasta raskaudestaan.
Käsittämätöntä että ihminen, jolla on noin surkea lukutaito on päässyt lisääntymään. Varmaan et osannut käyttää ehkäisyä oikein kun et ymmärtänyt mitä paketissa lukee.
Kannattaisiko hakeutua terapiaan tai edes mennä pihalle päästelemään pahimmat raivon tunteet ulos ennen kuin tänne kirjoittelet? Mikä oikeus sinulla on muita täällä nimitellä älykääpiöksi, saati heittää noin mautonta kommenttia hänen äitiydestään? Häpeä. Kommenttisi on ilmiannettu.
Ja tuolla henkilölläkö on sitten oikeus haukkua ap:ta rasittavaksi? Minusta älykääpiö kuvaa tuota henkilöä hyvinkin paljon. Ja tosiaan jos luetun ymmärtäminen on noin hukassa, saa se väkisin ihmettelemään miten tuo henkilö selviää arkipäiväisestä elämästään jos on vielä lapsenkin onnistunut saamaan alulle.
Sun ihon alle menee sana "rasittava" mutta muiden pitäisi sietää älykääpiöksi nimittelyä, saati lause "Käsittämätöntä että ihminen, jolla on noin surkea lukutaito on päässyt lisääntymään. Varmaan et osannut käyttää ehkäisyä oikein kun et ymmärtänyt mitä paketissa lukee."
Kyllä minusta tuo alkuperäinen kommentoija oli ap:lle aivan yhtä töykeä kuin tuo ehkäisytyyppi. En näe mitään eroa töykeysasteessa. Taisi itselläsi mennä vähän ihon alle?

Edelleen se pointti meni ohi, eli haukkuminen ei ole ok mutta teette ITSE sitä aivan samaa. Tuosta draamakuningattaresta ei ole kuin ap'n tekstit, kukaan meistä ei tiedä miten asiat oikeasti ovat.
Palstahullun provo. Ei yliopistossa ole luokkia eikä siellä ole luokkakavereita. Taidat olla vielä yläasteella.