Opiskelukaveri ei siedä jos puhun vauvastani jotain
Tämä aloitus saa varmasti karsean määrän alapeukkuja, mutta katsotaan jos joku ymmärtäisi pointtini ja osaisi antaa neuvoja.
Opiskelen yliopistossa, olen vähän vanhempi kuin opiskelukaverini. Olen myös raskaana.
Meillä on 4 henkilön pieni porukka, käymme yleensä yhdessä syömässä ja vietämme muutenkin aikaa yliopistolla. Yksi näistä neljästä on paras ystäväni, loput kaksi lähinnä koulukavereita.
Nämä kaksi kaveria eivät välitä puhua mistään vauvaan liittyvästä yhtään mitään, toinen heistä muuttuu äärettömän töykeäksi jos mainitsen edes jotain. Puhun heidän kanssaan luonnollisesti siis muista jutuista. Ystäväni on vauvasta innoissaan ja juttelee aiheesta mielellään.
Nyt kun raskaus on pitkällä, tietää koko luokka että minulle on tulossa vauva. Aika usein kun hengailemme esimerkiksi käytävällä, joku tulee kyselemään jotain raskaudesta tai intoilemaan vauvasta, tai pyytävät saada kokeilla potkuja. Tämä yksi kaveri menee todella happamaksi ja häipyy paikalta välittömästi. Toinen kavereistani näyttää kiusaantuneelta. Ystävä on jutussa mukana.
Samoin käy jos olemme esimerkiksi ruokalassa, ja nämä kaksi kaveria alkavat puhua jostain omasta jutustaan. Tällöin saatan ystävälleni mainita hiljaa esimerkiksi että kävin ultrassa ja vauva oli sen ja sen painoinen tai että ostimme juuri pinnasängyn. Tämä vauvavastainen kaveri hiljenee saman tien ja kysyy kylmästi, että koskas keskustelunaihe vaivoihin vaihtui. Vaikka olisi siis itse jutellut kahdestaan viimeiset 10 minuuttia jostain bileistä joissa minä ja ystäväni ei oltu ja jossa oli ihmisiä joita emme tunne, ja minä ja ystäväni juttelimme vaikka opinnoista ennen kuin vaihdoin aiheen.
Tuo kaverin käytös tuntuu niin töykeältä, että en haluaisi oikeastaan edes viettää aikaa hänen kanssaan enää. Ymmärrän että kaikki eivät ole vauvaihmisiä mutta sitä en ymmärrä että miksi hän on niin äärettömän vihamielinen. Välimme ovat viilentyneet todella paljon siitä lähtien kun kerroin olevani raskaana.
Kyse ei ole traumoista tms, tuo kaveri on kertonut että haluaa itse lapsia sitten kun on paljon vanhempi, haluaa keskittyä opiskelijaelämään nyt.
Jotain vertaistukea tai vastaavia kokemuksia toivoisin.
Kommentit (277)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jankutat vauvasta koko ajan se voi tuntua ärsyttävältä. Ja tottakai sano, ettet puhu koko ajan, mutta et välttämättä osaa arvioida sitä oikein. Jos minä itse huomaan, että ympärillä olevan mielestä joku mun juttu ärsyttää kun puhun, vaihdan kyllä aihetta. Oli se sitten vauva tai joku muu. Kutsutaan sosiaaliseksi pelisilmäksi.
Edelleen, en puhu vauvastani lainkaan tälle henkilölle kun olemme kahdestaan. En näe mitään syytä jauhaa raskaudestani ihmiselle, joka niin selvästi on ilmaissut sekä sanattomasti että sanallisesti ettei häntä kiinnosta pätkääkään. Oma-aloitteisesti aloitan puhumaan lapsestani ystävälleni mutta vain silloin, kun olemme kahdestaan. En jaksa enää toistaa samoja asioita, lienet joku ap:n trolli tai sitten et jaksa lukea keskustelua aloituksesta pidemmälle.
Kyse on siis siitä, että kaveri häipyy kesken kaiken paikalta, jos olemme vaikka sopineet opiskelevamme yhdessä pari tuntia ja joku ulkopuolinen piipahtaa ja sattuu kysymään jotain raskauteen/vauvaan liittyvää. Tällä kolmannella osapuolella ei ole aikomusta jäädä siihen jaarittelemaan, vaan pikaisesti vaihtaa kuulumisia ja sitten mennä omille teilleen. Kuitenkin heti, jos joku erehtyy siihen tulemaan ja jotain lapsesta kysymään, kaveri häipyy ja saan itse jatkaa opiskelujani sen 1,5 tuntia.
Tai sitten jos hän ei pääse pois paikalta, hän keskeyttää tuon kyselijän utelut alkuunsa ja alkaa jutella omista asioistaan kyselijän puheen päälle. Yleensä tuo saa aikaan hiukan hämmentyneen reaktion sen kyselijän suunnalta, koska eihän sekään normaalia ole että jos kysyt vaikka, että miten jakselet ja että mitä suunnitelmia minulla on opiskelujen suhteen kun vauva on täällä, kaveri keskeyttää ja alkaa puhua jostain aivan muusta ennen kuin olen kuullut kysymyksen edes loppuun saakka.
Sama juttu käy, jos olemme vaikka ruokalassa ja kaveri puhuu toisen kaverin kanssa bileistä joissa en ole ollut ja joista en tunne ketään, ja minä puhun ystäväni kanssa jostain muusta. Jos erehdyn tällaisssa tilanteessa mainitsemaan ystävälleni jotain vauvaan liittyvää, tai jos hän kysyy jotain, kaveri suuttuu ja kysyy että koska keskustelu vaihtui vauvoihin, vaikka emme olisi puhuneet samasta aiheesta ties kuinka pitkään aikaan. Hänelle on siis ihan ok, että juttelen samassa pöydässä ystäväni kanssa vaikka seuraavasta oppitunnista samalla kun hän puhuu toisen tyypin kanssa bileistä, mutta jos aihe vaihtuu vauvaan niin hän suuttuu.
Tätä tapahtuu päivittäin, ja tuollainen töykeä käyttäytyminen on minusta todella outoa ja se loukkaa minua ja tekee surulliseksi.
Ap
Jos kerran tätä tapahtuu päivittäin, niin se tarkoittaa kai silloin sitä, että sinä jaarittelet odotuksesta tai vauvasta päivittäin.
Vaikka itse olen äiti, enkä ihan noin töykeästi käyttäytyisi, mutta luultavasti siinä vaiheessa kun sinä alat aiheesta jonkun kanssa keskustelemaan, niin itse kääntyisin toisen porukassa olevan ihmisen puoleen ja alkaisin keskustella jostain ihan muusta, koska tuo aihe nyt ei vaan kiinnosta vähääkään. Saati että sitä pitäisi päivittäin kuunnella. AP, kuulostat melko rasittavalta tyypiltä, ylianalysoit ja jumiudut.Älykääpiö. Tuon opiskelukaverin mielestä ap ei saa puhua yhtään kenenkään kanssa vauvastansa, jos hän on paikalla. Hän ei siis käänny toisen henkilön puoleen kuten normaali ihminen tekee jos aihe muuttuu tylsäksi, vaan estää ap:ta samassa tilanteessa puhumasta raskaudestaan.
Käsittämätöntä että ihminen, jolla on noin surkea lukutaito on päässyt lisääntymään. Varmaan et osannut käyttää ehkäisyä oikein kun et ymmärtänyt mitä paketissa lukee.
Kannattaisiko hakeutua terapiaan tai edes mennä pihalle päästelemään pahimmat raivon tunteet ulos ennen kuin tänne kirjoittelet? Mikä oikeus sinulla on muita täällä nimitellä älykääpiöksi, saati heittää noin mautonta kommenttia hänen äitiydestään? Häpeä. Kommenttisi on ilmiannettu.
Ja tuolla henkilölläkö on sitten oikeus haukkua ap:ta rasittavaksi? Minusta älykääpiö kuvaa tuota henkilöä hyvinkin paljon. Ja tosiaan jos luetun ymmärtäminen on noin hukassa, saa se väkisin ihmettelemään miten tuo henkilö selviää arkipäiväisestä elämästään jos on vielä lapsenkin onnistunut saamaan alulle.
Sana *rasittava* ei ole kyllä mikään haukkumasana eikä henkilökohtaisuuksiin menemistä.
Vierailija kirjoitti:
Miten se sun vauva liittyy niihin opintoihin? Et ikinä voi tietää, mitä hän käy parhaillaan läpi. Saattaa vaikka odottaa aikaa aborttiin tai on itse juuri saanut keskenmenon. Ei näistä ääneen puhuta.
Huolehdithan, että kyselet myös muiden kuulumisia ja puhut muusta kuin raskaudestasi? Oma raskautesi on sinun elämäsi keskiössä, ei muiden. Kaikella rakkaudella.
Kyllä työelämässä ja opinnoissa puhutaan kaikesta muustakin elämään liittyvästä. Ei vaikkapa talon osto tai viikonlopun vietto liity opiskeluihin mitenkään, silti niistä voi jutella, jos siltä tuntuu.
Ap, vain sinä voit päättää mitä teet. Sitä ennen ei tule muutoksia, koska tämä vauvavihaaja ei tule muuttumaan mitenkään vaan jatkaa toimintaansa.
Joko kysyt tilanteessa häneltä suoraan ja koetat josko suostuu tulemaan vastaan ja muuttamaan toimintatapaansa TAI annat hänen sekoilla ja olet kuin et huomausikaan ja asetut hänen käytöksen yläpuolelle. Muistuta itseäsi että hän tässä on lapsellinen etkä voi sille mitään ja siksi annat hänen olla ja elät omaa elämääsi. Kasvaessaan ehkä katuu vielä käytöstään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jankutat vauvasta koko ajan se voi tuntua ärsyttävältä. Ja tottakai sano, ettet puhu koko ajan, mutta et välttämättä osaa arvioida sitä oikein. Jos minä itse huomaan, että ympärillä olevan mielestä joku mun juttu ärsyttää kun puhun, vaihdan kyllä aihetta. Oli se sitten vauva tai joku muu. Kutsutaan sosiaaliseksi pelisilmäksi.
Edelleen, en puhu vauvastani lainkaan tälle henkilölle kun olemme kahdestaan. En näe mitään syytä jauhaa raskaudestani ihmiselle, joka niin selvästi on ilmaissut sekä sanattomasti että sanallisesti ettei häntä kiinnosta pätkääkään. Oma-aloitteisesti aloitan puhumaan lapsestani ystävälleni mutta vain silloin, kun olemme kahdestaan. En jaksa enää toistaa samoja asioita, lienet joku ap:n trolli tai sitten et jaksa lukea keskustelua aloituksesta pidemmälle.
Kyse on siis siitä, että kaveri häipyy kesken kaiken paikalta, jos olemme vaikka sopineet opiskelevamme yhdessä pari tuntia ja joku ulkopuolinen piipahtaa ja sattuu kysymään jotain raskauteen/vauvaan liittyvää. Tällä kolmannella osapuolella ei ole aikomusta jäädä siihen jaarittelemaan, vaan pikaisesti vaihtaa kuulumisia ja sitten mennä omille teilleen. Kuitenkin heti, jos joku erehtyy siihen tulemaan ja jotain lapsesta kysymään, kaveri häipyy ja saan itse jatkaa opiskelujani sen 1,5 tuntia.
Tai sitten jos hän ei pääse pois paikalta, hän keskeyttää tuon kyselijän utelut alkuunsa ja alkaa jutella omista asioistaan kyselijän puheen päälle. Yleensä tuo saa aikaan hiukan hämmentyneen reaktion sen kyselijän suunnalta, koska eihän sekään normaalia ole että jos kysyt vaikka, että miten jakselet ja että mitä suunnitelmia minulla on opiskelujen suhteen kun vauva on täällä, kaveri keskeyttää ja alkaa puhua jostain aivan muusta ennen kuin olen kuullut kysymyksen edes loppuun saakka.
Sama juttu käy, jos olemme vaikka ruokalassa ja kaveri puhuu toisen kaverin kanssa bileistä joissa en ole ollut ja joista en tunne ketään, ja minä puhun ystäväni kanssa jostain muusta. Jos erehdyn tällaisssa tilanteessa mainitsemaan ystävälleni jotain vauvaan liittyvää, tai jos hän kysyy jotain, kaveri suuttuu ja kysyy että koska keskustelu vaihtui vauvoihin, vaikka emme olisi puhuneet samasta aiheesta ties kuinka pitkään aikaan. Hänelle on siis ihan ok, että juttelen samassa pöydässä ystäväni kanssa vaikka seuraavasta oppitunnista samalla kun hän puhuu toisen tyypin kanssa bileistä, mutta jos aihe vaihtuu vauvaan niin hän suuttuu.
Tätä tapahtuu päivittäin, ja tuollainen töykeä käyttäytyminen on minusta todella outoa ja se loukkaa minua ja tekee surulliseksi.
Ap
Jos kerran tätä tapahtuu päivittäin, niin se tarkoittaa kai silloin sitä, että sinä jaarittelet odotuksesta tai vauvasta päivittäin.
Vaikka itse olen äiti, enkä ihan noin töykeästi käyttäytyisi, mutta luultavasti siinä vaiheessa kun sinä alat aiheesta jonkun kanssa keskustelemaan, niin itse kääntyisin toisen porukassa olevan ihmisen puoleen ja alkaisin keskustella jostain ihan muusta, koska tuo aihe nyt ei vaan kiinnosta vähääkään. Saati että sitä pitäisi päivittäin kuunnella. AP, kuulostat melko rasittavalta tyypiltä, ylianalysoit ja jumiudut.Älykääpiö. Tuon opiskelukaverin mielestä ap ei saa puhua yhtään kenenkään kanssa vauvastansa, jos hän on paikalla. Hän ei siis käänny toisen henkilön puoleen kuten normaali ihminen tekee jos aihe muuttuu tylsäksi, vaan estää ap:ta samassa tilanteessa puhumasta raskaudestaan.
Käsittämätöntä että ihminen, jolla on noin surkea lukutaito on päässyt lisääntymään. Varmaan et osannut käyttää ehkäisyä oikein kun et ymmärtänyt mitä paketissa lukee.
Kannattaisiko hakeutua terapiaan tai edes mennä pihalle päästelemään pahimmat raivon tunteet ulos ennen kuin tänne kirjoittelet? Mikä oikeus sinulla on muita täällä nimitellä älykääpiöksi, saati heittää noin mautonta kommenttia hänen äitiydestään? Häpeä. Kommenttisi on ilmiannettu.
Ja tuolla henkilölläkö on sitten oikeus haukkua ap:ta rasittavaksi? Minusta älykääpiö kuvaa tuota henkilöä hyvinkin paljon. Ja tosiaan jos luetun ymmärtäminen on noin hukassa, saa se väkisin ihmettelemään miten tuo henkilö selviää arkipäiväisestä elämästään jos on vielä lapsenkin onnistunut saamaan alulle.
Sana *rasittava* ei ole kyllä mikään haukkumasana eikä henkilökohtaisuuksiin menemistä.
Saati että sitä pitäisi päivittäin kuunnella. AP, kuulostat melko rasittavalta tyypiltä, ylianalysoit ja jumiudut.
Minusta tuo oli ikävästi sanottu ap:lle. Miksi tuon alkuperäisen kommentoijan piti noin kirjoittaa? Mitä lisärvoa se toi, että kertoi ap:n vaikuttavan rasittavalta, ylianalysoivalta ja jumiutuvalta?
Minusta on ihan oikein, että tuota tyyppiä vähän näpäytettiin. Hänen ei olisi tarvinnut haukkua ap:ta alunperinkään. Minusta on haukkumista jos toista sanotaan rasittavaksi nettikeskustelun perusteella. Ihan täysin samaa sarjaa älykääpiön kanssa.
Outoa, että ei voi ohimennen puhua jostain aiheesta jonkun toisen kanssa ilman, että yks vieressä alkaa nakella niskojaan happamana. Siis jos minua ei vaikka kiinnosta yhtään jääkiekko ja jotkut porukassa puhuu siitä pari sanaa keskenää niin en mitenkään ärsyynny asiasta vaan syvennyn omiin ajatuksiini tai juttelen jonkun muun kanssa jotain muuta.
Tulee mieleen tapaus kun töissä juteltiin kahvipöydässä lemmikeistä. Ensin juteltiin koirista. Sitten muiden keskustelu kääntyi kissoihin ja yksi koiraihminen muuttui silminnähden vaivaantuneeksi ja närkästyneeksi. Ilmeisesti ärsytti kun ei ollut enää mitään sanottavaa keskusteluun.
Entä jos puhuisit teinistäsi ja kuinka joudut kuuntelemaan hänen paritteluaan kotonanne?
Mitä tarkoittaa "vähän vanhempi kuin opiskelukaverini"? Oletko lapsi vai yli 30v?
Luultavasti on mennyt niin että Ap ja tämä tuttava sopivat opiskelusta. No menevät opiskelemaan paikkaan X, hommat hoituu 1h ajan jouhevasti, sitten tuleekin Sirpa joka kyselee raskaudesta. Siihen suttaantuu aikaa, kun Sirpa lähtee paikalle sattuu Jaana ja Kerttu hekin haluavat tietää kaiken peräpukamista housuun kusemiseen. Tässä vaiheessa tuttavaa alkaa jo korpeamaan enemmän, opiskeluaikaa suttaantuu vain tiineyden selvittämiseen muille. Lähtee pois.
Ap ei huomaa muuta kuin poislähdön ja on nyt hoomoilesana "en minä mitään" :00
Vierailija kirjoitti:
Ei ole asiallista puhua vauvasta. Yliopistossa ollaan opiskelemassa ja ihmiset eivät yleensä ole siellä raskaana. Nuiva kaverisi varmaan ajattelee, että vauva on vahinko.
Terkkuja sinne 50-luvulle! Naiset juuri päässeet yliopistoon?
Minä minä minä minä ja minun tuleva lapsi miksi kaikki eivät halua puhua vain minusta niin kuin minä itse teen
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti on mennyt niin että Ap ja tämä tuttava sopivat opiskelusta. No menevät opiskelemaan paikkaan X, hommat hoituu 1h ajan jouhevasti, sitten tuleekin Sirpa joka kyselee raskaudesta. Siihen suttaantuu aikaa, kun Sirpa lähtee paikalle sattuu Jaana ja Kerttu hekin haluavat tietää kaiken peräpukamista housuun kusemiseen. Tässä vaiheessa tuttavaa alkaa jo korpeamaan enemmän, opiskeluaikaa suttaantuu vain tiineyden selvittämiseen muille. Lähtee pois.
Ap ei huomaa muuta kuin poislähdön ja on nyt hoomoilesana "en minä mitään" :00
:D tuollaisessa tilanteessa voi sanoa että hei anteeksi mutta mun pitää tehdä tämä opiskelujuttu nyt rauhassa loppuun, palaillaan myöhemmin.
En olisi enää tekemisissä tuollaisen tyypin kanssa. Jos minä saan vauvan, ja joku suhtautuu siihen vihamielisesti, niin ei sellainen ihminen enää voi olla kaverini.
Sillä ei ole väliä miksi toinen suhtautuu sillä tavalla, tai puhunko koskaan vauvastani vai enkö, koska tuollainen asetelma ei yksinkertaisesti voi toimia.
Itse opiskelen amk:ssa ja kyllä me jutellaan muustakin kuin opiskelusta. En ymmärrä miksi pitäisi opiskelukavereiden kanssa jutella vain pelkästä opiskelusta.
Todella pöljä tyyppi. Sulla on kyllä oikeus puhua vauvastasi. Ei halua jakaa sun iloasi. Kateellinen.
Yliopistossa ei puhuta luokkalaisista tms. Onko ap oikeasti yliopistossa?
Niin kauan kuin se on mahassasi, se ei ole vauva vaan sikiö.
Älä sitten puhu vauvasta, yliopistossa ollaan opiskelemassa ja puhutaan opiskelujuttuja. Pitää sinullakin olla hieman tilannetajua.
Vierailija kirjoitti:
Yliopistossa ei puhuta luokkalaisista tms. Onko ap oikeasti yliopistossa?
Tämä. Minultakin joku vanhempi ihminen kysyi lässyttämällä millä luokalla olen. Luuli siis ilmeisesti että olen vielä peruskoulussa.
N30
Ei ketään kiinnosta äpäräs