Bonuslapsessa ärsyttää välillä kaikki, sanoo uusperheen äiti

Joku hormoonitoiminta tai bio/ei-bio -todellisuus ei muuta sitä asiaa, että tämä Sanna on vain todella huono itsetuntoinen, lapsellinen k*spiä. Elänyt jossain fantasioissaan, kun muuttanut saman tien yhteen vässyn ukon kanssa, ukolla pieni lapsi ja itsellä pieni lapsi ja vielä uusi alulle, ennen kuin kukaan oikeasti ehti tutustua kehenkään.

Jo tuo kuvailu taaperoikäisestä, joka yrittää tehdä kotihommia, siivota ja auttaa siinä epävarmuudessaan ja miellyttämisenhalussaan ja turvattomuudessaan on niin liikuttava ja säälittävä ja herttainen, että itse jo ihan sen perusteella aloin tuntea kiintymystä tähän tuntemattomaan lapseen. Ihmisessä pitää olla jtn hyvin perustavanlaatuisesti vialla, jos tuntee jtn mustasukkaisuutta avutonta lasta kohtaan siinä, missä kaikki normaalit ihmiset kokevat myötätuntoa, sääliä ja tarvetta jotenkin auttaa sitä pientä siinä. Tämä muija senkun kiukuttelee, kun lapsi itkee äitinsä hylkäämisiä. Käsittämätöntä, eikä millään tavalla ymmärrettävää. Tuollaista surua vieraaltakin lapselta pyrkisi jollain tavalla lohduttamaan ja helpottamaan, saati sitten lapselta, jonka kanssa jo asuu.

Niin, Sanna on tunnevammainen itsekeskeinen mäntti ja samoin vaikuttaa olevan ukkonsa. Lasten tunteet eivät merkitse heille mitään ja tämän lapsen lapsuus on nyt vaan pskottava, kun ei muutakaan huvita yrittää. Oli kuulemma alakoulu-ikäinen? Lähettäkää tänne. Minä lupaan ihan jo näillä spekseillä rakastaa ja pitää huolta. En usko, että kys. lapsessa on mitään ominaisuutta, joka tämän estäisi. Sannan ja lapsen isän kanssa en ehkä ihan yhtä hyvin tule toimeen, mutta puren huulta kun tavataan, siis jos tavataan,, nämä varmaan vaan viheltelisivät kun pääsisivät lapsesta eroon.

Siis ei tule toimeen, ei juttele tai ole samassa tilassa ALAKOULUIKÄISEN lapsen kanssa?

Onko tuo Sanna ihan normaalisti kehittynyt aikuinen ihminen?

Ei kai kukaan aikuinen ihminen voi olla noin saaatanan kehittymätön kakara, että lähtee tuolle tielle alakouluikäisen lapsen kanssa?!

Voi, kun kyseinen Sanna ja vastaavat eivät saisi lapsia ollenkaan - eivät omia, eikä muidenkaan.

Järkyttävä ihminen, ei mitään ymmärrystä tuon tason itsekkyydelle ja joustamattomuudelle.

Toivottavasti joku karma kostaa tuollaisille eliöille.

Vierailija kirjoitti:

Joo tunnistan nuo ärsytyksen tunteet, välillä ärsyttää niin ettei henki kulje. Mietin että miksi täytyy kulkea melkein täysi-ikäisen pojan perässä sammuttelemassa valoja ja sulkemassa ovia ja kaappeja, puolen tunnin suihkussa lotraamisesta sanoa ihan joka ikinen kerta, mitään et voi säästää itsellesi jääkaappiin kun viimestään muiden nukkuessa sieltä lähtee limut ja herkut. Pieniä mutta niin hemmetin ärsyttäviä juttuja. Itsensä kehumista saa kuunnella myös tuntikausia, on peleissä paras, koulussa paras, aina kaikessa paras.

Ja juu, tiedän että vika omassa asenteessani, koska tuo on loppujen lopuksi oikein mukava ja hauska poika. Tunteitani en näytä pojalle enkä hänen isälleen.

Nyt kommentoin vaan ihan asiaan liittymättömästi:

-valojen sammmuttelu ja ovien sulkeminen on myös mun tapani toimia, mutta mieheni on osannut hyvin perustella taloteknisesti miksi se ei ole tarpeellista. Se on siis vain minun tapani, johon olen yrittänyt mieheni saada mukautumaan. Joskus voi omiakin tapojaan tarkastella kriittisesti.

-miksi suihkussa ei saisi olla niin kauan kun tahtoo? Mun on myönnettävä, että itse lotraan lämpimässä suihkussa kauan jos esim tulen hiihtämästä palelevana kun hiki on ehtinyt kuivua, toisaalta en kyllä sauno koskaan eli siihen en kuluta sitten sähköä.

-meillä jääkaapin sisältö kuuluu oletusarvoisesti kaikille. Jos jemmaan kaappiin jotain myöhempää käyttöä varten kerron siitä muille ja jos ei menisi perille niin laittaisin luultavasti pussiin ja pussin kylkeen lapun.

-Mahtavaa, että teillä on teini, joka sanoo olevansa jossain hyvä! Minua harmittaa omani puolesta kun hän on niin hirveän itsekriittinen kaikessa ja koko ajan. Se on kapeuttanut hänen elämäänsä ja valintojaan kun ei usko itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Joku hormoonitoiminta tai bio/ei-bio -todellisuus ei muuta sitä asiaa, että tämä Sanna on vain todella huono itsetuntoinen, lapsellinen k*spiä. Elänyt jossain fantasioissaan, kun muuttanut saman tien yhteen vässyn ukon kanssa, ukolla pieni lapsi ja itsellä pieni lapsi ja vielä uusi alulle, ennen kuin kukaan oikeasti ehti tutustua kehenkään.

Jo tuo kuvailu taaperoikäisestä, joka yrittää tehdä kotihommia, siivota ja auttaa siinä epävarmuudessaan ja miellyttämisenhalussaan ja turvattomuudessaan on niin liikuttava ja säälittävä ja herttainen, että itse jo ihan sen perusteella aloin tuntea kiintymystä tähän tuntemattomaan lapseen. Ihmisessä pitää olla jtn hyvin perustavanlaatuisesti vialla, jos tuntee jtn mustasukkaisuutta avutonta lasta kohtaan siinä, missä kaikki normaalit ihmiset kokevat myötätuntoa, sääliä ja tarvetta jotenkin auttaa sitä pientä siinä. Tämä muija senkun kiukuttelee, kun lapsi itkee äitinsä hylkäämisiä. Käsittämätöntä, eikä millään tavalla ymmärrettävää. Tuollaista surua vieraaltakin lapselta pyrkisi jollain tavalla lohduttamaan ja helpottamaan, saati sitten lapselta, jonka kanssa jo asuu.

Niin, Sanna on tunnevammainen itsekeskeinen mäntti ja samoin vaikuttaa olevan ukkonsa. Lasten tunteet eivät merkitse heille mitään ja tämän lapsen lapsuus on nyt vaan pskottava, kun ei muutakaan huvita yrittää. Oli kuulemma alakoulu-ikäinen? Lähettäkää tänne. Minä lupaan ihan jo näillä spekseillä rakastaa ja pitää huolta. En usko, että kys. lapsessa on mitään ominaisuutta, joka tämän estäisi. Sannan ja lapsen isän kanssa en ehkä ihan yhtä hyvin tule toimeen, mutta puren huulta kun tavataan, siis jos tavataan,, nämä varmaan vaan viheltelisivät kun pääsisivät lapsesta eroon.

Joo, aivan järkyttäviä ihmisiä. Kammottavaa, että tuollaisia on olemassa.

Käy niin sääliksi se lapsi, sydän särkyy kun miettii, että jonkun ainoa lapsuus on tuollainen. 😭💔

Käsittämätöntä julmuutta.

Vierailija kirjoitti:

M32 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies samassa tilanteessa. Mulla ei ole mitään ongelmia hyväksyä puolisoni lasta sinänsä, mutta hänen käytöksensä ärsyttää välillä todella paljon. Jos lapsi olisi ns. normaalisti käyttäytyvä, niin ongelmat olisi paljon pienempiä, mutta jo alusta asti on tullut selväksi, että kyseessä on jollain tavalla erityislapsi.

Lapsi

-nirsoilee aina ja jatkuvasti

-vaatii jatkuvaa huomiota ja ärsyttää tahallaan, lässyttää, narisee, vinkuu ja vikisee. Kun vaikkapa kaupassa kuulen muiden samanikäisten lasten puhetta niin hämmästyn siitä, että nuohan puhuu ihan normaalisti. Miksei tämä lapsi voi?

-on lapsellinen ikäisekseen

-roikkui minussa kiinni ensimmäiset pari vuotta, vaikka siitä sanottiin heti etten pidä siitä ja se tekee oloni epämukavaksi

-käyttää valtaansa väärin, eli tekee kaiken mahdollisimman hankalasti ja muuttaa mieltänsä juuri siten, että tilanne muuttuu kaikille mahdollisimman hankalaksi. Äitinsä mielestä on ihanan itsepäinen, ilmeisesti kaikkien muiden ihmisten mielestä raivostuttava jästipää, koska kavereita ei ole

Mutta koska minä olen aikuinen, niin voin itse käyttäytyä kuitenkin suht. normaalisti, antaa joka ilta hyvänyön halaukset jne. Pakko vaan jonnekin vähän joskus purkautua, kun "oikeassa elämässä" ei oikein kenellekään voi. 

Voi jessus. Lapset on tuollaisia. Ne narisee, vinkuu, nirsoilee ja hölmöilee. Toiset kehittyvät nopeammin, toisilla on puhevikoja tai hassu intonaatio. Mikään noista ei yksinään tee lasta erityislasta. Aivan kuten tuo ymmärtämättömyytesi ei tee sinusta erityistä aikuista. Erikoisen vain.

-Ydinperheen äiti.

En ole tuo kirjoittaja mutta ei se nyt voi olla niin että kaikki huono käytös oli se sitten miten tahallista tahansa kuitataan vaan "no semmosia ne lapset on"

Siis hetkinen, et kai tosissasi vihjaa, että juuri lapsen tahallinen huono käytös on erityislapsen merkki?

- Se ydinperheen äiti.

No en vihjaa, sinä vihjaat että lapset on vittumaisia koska lapset vaan on. Kannattaisi noin "ydinperhe en äitinä" opetella edes lukemaan.

Epäilen, että perhe on sossun asiakas. Taaperon äidillä on ilmeisesti jotain ongelmia, kun ei pysty pitämään sovituista tapaamisista kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies samassa tilanteessa. Mulla ei ole mitään ongelmia hyväksyä puolisoni lasta sinänsä, mutta hänen käytöksensä ärsyttää välillä todella paljon. Jos lapsi olisi ns. normaalisti käyttäytyvä, niin ongelmat olisi paljon pienempiä, mutta jo alusta asti on tullut selväksi, että kyseessä on jollain tavalla erityislapsi.

Lapsi

-nirsoilee aina ja jatkuvasti

-vaatii jatkuvaa huomiota ja ärsyttää tahallaan, lässyttää, narisee, vinkuu ja vikisee. Kun vaikkapa kaupassa kuulen muiden samanikäisten lasten puhetta niin hämmästyn siitä, että nuohan puhuu ihan normaalisti. Miksei tämä lapsi voi?

-on lapsellinen ikäisekseen

-roikkui minussa kiinni ensimmäiset pari vuotta, vaikka siitä sanottiin heti etten pidä siitä ja se tekee oloni epämukavaksi

-käyttää valtaansa väärin, eli tekee kaiken mahdollisimman hankalasti ja muuttaa mieltänsä juuri siten, että tilanne muuttuu kaikille mahdollisimman hankalaksi. Äitinsä mielestä on ihanan itsepäinen, ilmeisesti kaikkien muiden ihmisten mielestä raivostuttava jästipää, koska kavereita ei ole

Mutta koska minä olen aikuinen, niin voin itse käyttäytyä kuitenkin suht. normaalisti, antaa joka ilta hyvänyön halaukset jne. Pakko vaan jonnekin vähän joskus purkautua, kun "oikeassa elämässä" ei oikein kenellekään voi. 

Voi jessus. Lapset on tuollaisia. Ne narisee, vinkuu, nirsoilee ja hölmöilee. Toiset kehittyvät nopeammin, toisilla on puhevikoja tai hassu intonaatio. Mikään noista ei yksinään tee lasta erityislasta. Aivan kuten tuo ymmärtämättömyytesi ei tee sinusta erityistä aikuista. Erikoisen vain.

-Ydinperheen äiti.

No eikä ole lapset tuollaisia, mikäli niiden ei anneta kasvaa kuin sika pellossa. Lapsia pitää kasvattaa ja ohjata huonosta käytöksestä pois. Kitinällä , vinkunalla ja temputtelemalla ei saa saada huomiota ja tahtoaan perille.

On ihan normaalia, että lapsi regressoituu eron jälkeen, alkaa käyttäytyä ja puhua ikätasoaan pienemmän lapsen lailla, takertuu jne.

Viimeinen, mitä siinä tilanteessa tarvitaan, on bonusvanhempi osoittamaan ettei lapsi saa huomiota tai tahtoaan perille.

- Ydinperheen äiti.

Lapsiparka.

Meidän uusperheessä sekä äidillä on vaikeuksia tulla toimeen isän edellisestä liitosta syntyneen tyttären kanssa, ja isällä on yhtäläisiä vaikeuksia tulla toimeen äidin edellisestä liitosta syntyneen vanhemman pojan kanssa. Toimeentulemattomuuden syyt tosin erilaisia. Perustana ongelmille on varsin erilaiset perhekulttuurit. Toisessa perheessä on aina ollut iloinen ja huoleton meno, ja ei niin hirveästi muita ajatteleva, ja toisessa perheessä taas on ollut vanhakantaisempi kasvatus, jossa tärkeintä on toisen kunnioitus ja empatia, mutta toisaalta vähemmän riehumista etc. Ei kumpikaan parempi tai huonompi, mutta sekoittuu kuin vesi ja öljy.

Vierailija kirjoitti:

Pari asiaa mietitytti. Ensinnäkin, oliko isän taapero jollakin lailla lahjakkaampi ja kehittyneempi kuin Sannan taapero? Sannaa ärsytti bonuslapsen "aikuismaisuus" eli jotenkin rivien välistä on luettavissa, että Sannan oma taapero ei ehkä toimi ikätasoisesti. Toinen asia, mikä on todellinen red flag elämänhallinnan puutteesta: yhteinen eka lapsi syntyi noin vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. En tule ikinä ymmärtämään näin nopeaa lasten hankkimista. Parissa kuukaudessa ei mitenkään opi tuntemaan toista. Ja kun molemmilla oli jo parisuhteeseen tultaessa pienet taaperot, niin jotain ongelmia on ollut lapsiperhearjessa.

Heitänpä villin veikkauksen, että tutustuttu on jo tovi ennen kuin on virallisesti menty yhteen. Siksi se lapsi, äitinsä lapsena, niin riepoo. Ja siksi äiti ei ole juuri kuvioissa mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeile itse kahden huonotuulisen ja puhumattoman nepsylapsen kanssa, jotka palvoo isiä ja äitiä ja vihaa kaikkia muita aikuisia, että kuinka hauskaa on. T. Odotan välillä kuin kuuta nousevaa, että lapset aikuistuvat

Miksi aloitit suhteen sellaisen vanhemman kanssa, jolla on erityislapsia?

Aloitin suhteen miehen kanssa, en lasten. Mies ei ole ihan noin erityinen, joten toki häntä rakastan.

Pitäisi ymmärtää, että lapset kuuluvat samaan pakettiin.

Meillä tehtiin se ratkaisu, että ei kuulu. Emme siis muuttaneet yhteen ja tapaamme vain silloin, kun se lasten kannalta on OK eli minun lapseni osalta isäviikolla ja hänen lapsensa osalta viikolla. Lapset eivät edes tiedä toisistaan, vaikka me olemme asuneet joka toinen viikko yhdessä jo 4 vuoden ajan. Eikä tässä salata lapsilta mitään, lapset tietävät, että vanhemmalla on hyvä ystävä, mutta ei sen ystävän ole pakko olla osa lapsen elämää.

Tämä saattaa toimia, mutta saattaa myös olla taas yksi syy niihin omituisiin fiiliksiin, joita ihminen/lapsi miettii joskus myöhemmin. Että jotain salamyhkäistä ja outoa siinä perheen elämässä oli. Jotain sellaista, mistä ei kerrottu, tapahtui ympärillä. Perustavaa laatua olevaa epävarmuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta lapselle. Ei mitään uutta auringon alla siis.

Vierailija kirjoitti:

M32 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies samassa tilanteessa. Mulla ei ole mitään ongelmia hyväksyä puolisoni lasta sinänsä, mutta hänen käytöksensä ärsyttää välillä todella paljon. Jos lapsi olisi ns. normaalisti käyttäytyvä, niin ongelmat olisi paljon pienempiä, mutta jo alusta asti on tullut selväksi, että kyseessä on jollain tavalla erityislapsi.

Lapsi

-nirsoilee aina ja jatkuvasti

-vaatii jatkuvaa huomiota ja ärsyttää tahallaan, lässyttää, narisee, vinkuu ja vikisee. Kun vaikkapa kaupassa kuulen muiden samanikäisten lasten puhetta niin hämmästyn siitä, että nuohan puhuu ihan normaalisti. Miksei tämä lapsi voi?

-on lapsellinen ikäisekseen

-roikkui minussa kiinni ensimmäiset pari vuotta, vaikka siitä sanottiin heti etten pidä siitä ja se tekee oloni epämukavaksi

-käyttää valtaansa väärin, eli tekee kaiken mahdollisimman hankalasti ja muuttaa mieltänsä juuri siten, että tilanne muuttuu kaikille mahdollisimman hankalaksi. Äitinsä mielestä on ihanan itsepäinen, ilmeisesti kaikkien muiden ihmisten mielestä raivostuttava jästipää, koska kavereita ei ole

Mutta koska minä olen aikuinen, niin voin itse käyttäytyä kuitenkin suht. normaalisti, antaa joka ilta hyvänyön halaukset jne. Pakko vaan jonnekin vähän joskus purkautua, kun "oikeassa elämässä" ei oikein kenellekään voi. 

Voi jessus. Lapset on tuollaisia. Ne narisee, vinkuu, nirsoilee ja hölmöilee. Toiset kehittyvät nopeammin, toisilla on puhevikoja tai hassu intonaatio. Mikään noista ei yksinään tee lasta erityislasta. Aivan kuten tuo ymmärtämättömyytesi ei tee sinusta erityistä aikuista. Erikoisen vain.

-Ydinperheen äiti.

En ole tuo kirjoittaja mutta ei se nyt voi olla niin että kaikki huono käytös oli se sitten miten tahallista tahansa kuitataan vaan "no semmosia ne lapset on"

Siis hetkinen, et kai tosissasi vihjaa, että juuri lapsen tahallinen huono käytös on erityislapsen merkki?

- Se ydinperheen äiti.

Jossakinhan on vika. Joko lapsessa tai kasvatuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen yhteinen lapsi reilu vuosi tapaamisesta.

Niinpä.

Ja Hesarin jutussa oliko bonuslapsi vasta alakouluikäinen eikä tämä nainen osaa käyttäytyä niin pientä kohtaan, kutsuu vain syömään ym. Onpa kylmä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeile itse kahden huonotuulisen ja puhumattoman nepsylapsen kanssa, jotka palvoo isiä ja äitiä ja vihaa kaikkia muita aikuisia, että kuinka hauskaa on. T. Odotan välillä kuin kuuta nousevaa, että lapset aikuistuvat

Miksi aloitit suhteen sellaisen vanhemman kanssa, jolla on erityislapsia?

Aloitin suhteen miehen kanssa, en lasten. Mies ei ole ihan noin erityinen, joten toki häntä rakastan.

Pitäisi ymmärtää, että lapset kuuluvat samaan pakettiin.

Meillä tehtiin se ratkaisu, että ei kuulu. Emme siis muuttaneet yhteen ja tapaamme vain silloin, kun se lasten kannalta on OK eli minun lapseni osalta isäviikolla ja hänen lapsensa osalta viikolla. Lapset eivät edes tiedä toisistaan, vaikka me olemme asuneet joka toinen viikko yhdessä jo 4 vuoden ajan. Eikä tässä salata lapsilta mitään, lapset tietävät, että vanhemmalla on hyvä ystävä, mutta ei sen ystävän ole pakko olla osa lapsen elämää.

Tämä saattaa toimia, mutta saattaa myös olla taas yksi syy niihin omituisiin fiiliksiin, joita ihminen/lapsi miettii joskus myöhemmin. Että jotain salamyhkäistä ja outoa siinä perheen elämässä oli. Jotain sellaista, mistä ei kerrottu, tapahtui ympärillä. Perustavaa laatua olevaa epävarmuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta lapselle. Ei mitään uutta auringon alla siis.

Mitä salamyhkäistä siinä on olettaa että lapsen asioista huolehtii sen omat vanhemmat ,ei joku äiti/isäpuoli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo tunnistan nuo ärsytyksen tunteet, välillä ärsyttää niin ettei henki kulje. Mietin että miksi täytyy kulkea melkein täysi-ikäisen pojan perässä sammuttelemassa valoja ja sulkemassa ovia ja kaappeja, puolen tunnin suihkussa lotraamisesta sanoa ihan joka ikinen kerta, mitään et voi säästää itsellesi jääkaappiin kun viimestään muiden nukkuessa sieltä lähtee limut ja herkut. Pieniä mutta niin hemmetin ärsyttäviä juttuja. Itsensä kehumista saa kuunnella myös tuntikausia, on peleissä paras, koulussa paras, aina kaikessa paras.

Ja juu, tiedän että vika omassa asenteessani, koska tuo on loppujen lopuksi oikein mukava ja hauska poika. Tunteitani en näytä pojalle enkä hänen isälleen.

Kannattaisi kyllä olla rehellinen tunteistaan. Sekä palauttaa rehentelijä maanpinnalle . Meillä ydinperheessä on opetettu kaikille, että toisen omaa ei oteta luvatta. Eikä edes yhteiseksi tarkoitettuja herkkuja oteta ominluvin.

Meillä ydinperheessä taas ei jemmata jääkaapissa yksityisherkkuja. Kaikki sinne hankittu on kaikille tarkoitettu, toki yhdessä syötäväksi.

Voin kyllä kuvitella, miten kamalaa voi olla teinipojan elämä, jos annoskoot aterioilla on tiukasti kontrolloitu, ja jääkaapin herkut ovat bonusäidin omia. Sitä ruokahalua ei tajua ennen kuin omin silmin näkee.

-Ydinperheen äiti.

Miksi typerät aikuiset aiheuttavat bonuslapsi-tilanteita.

Jutussa kuvailtu käytös, jossa äitipuoli ei edes tervehdi lasta, on henkistä väkivaltaa. Jos kyseessä olisi kaksi lasta, tilanne olisi eri, mutta lapselle on erityisen haitallista, että aikuinen kodissa osoittaa noin suoraan, ettei hyväksy lasta ja ettei tämä ole tervetullut.

Olisin toivonut juttuun psykologin tai lastenpsykiatrin suorasanaista kommenttia, kuinka lapsi on aikuisen armoilla ja kyvyttömyys toimia aikuismaisesti on lasta vaurioittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo tunnistan nuo ärsytyksen tunteet, välillä ärsyttää niin ettei henki kulje. Mietin että miksi täytyy kulkea melkein täysi-ikäisen pojan perässä sammuttelemassa valoja ja sulkemassa ovia ja kaappeja, puolen tunnin suihkussa lotraamisesta sanoa ihan joka ikinen kerta, mitään et voi säästää itsellesi jääkaappiin kun viimestään muiden nukkuessa sieltä lähtee limut ja herkut. Pieniä mutta niin hemmetin ärsyttäviä juttuja. Itsensä kehumista saa kuunnella myös tuntikausia, on peleissä paras, koulussa paras, aina kaikessa paras.

Ja juu, tiedän että vika omassa asenteessani, koska tuo on loppujen lopuksi oikein mukava ja hauska poika. Tunteitani en näytä pojalle enkä hänen isälleen.

Kannattaisi kyllä olla rehellinen tunteistaan. Sekä palauttaa rehentelijä maanpinnalle . Meillä ydinperheessä on opetettu kaikille, että toisen omaa ei oteta luvatta. Eikä edes yhteiseksi tarkoitettuja herkkuja oteta ominluvin.

Meillä ydinperheessä taas ei jemmata jääkaapissa yksityisherkkuja. Kaikki sinne hankittu on kaikille tarkoitettu, toki yhdessä syötäväksi.

Voin kyllä kuvitella, miten kamalaa voi olla teinipojan elämä, jos annoskoot aterioilla on tiukasti kontrolloitu, ja jääkaapin herkut ovat bonusäidin omia. Sitä ruokahalua ei tajua ennen kuin omin silmin näkee.

-Ydinperheen äiti.

Näin on myös meidän ydinperheessä. Jääkaapissa kaikki on kaikkien otettavissa ellei ole erikseen sovittu, että vaikka kakku on leivottu huomisiin synttäreihin tms. Ei ole mitään äidin omia herkkuja.

M32 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M32 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies samassa tilanteessa. Mulla ei ole mitään ongelmia hyväksyä puolisoni lasta sinänsä, mutta hänen käytöksensä ärsyttää välillä todella paljon. Jos lapsi olisi ns. normaalisti käyttäytyvä, niin ongelmat olisi paljon pienempiä, mutta jo alusta asti on tullut selväksi, että kyseessä on jollain tavalla erityislapsi.

Lapsi

-nirsoilee aina ja jatkuvasti

-vaatii jatkuvaa huomiota ja ärsyttää tahallaan, lässyttää, narisee, vinkuu ja vikisee. Kun vaikkapa kaupassa kuulen muiden samanikäisten lasten puhetta niin hämmästyn siitä, että nuohan puhuu ihan normaalisti. Miksei tämä lapsi voi?

-on lapsellinen ikäisekseen

-roikkui minussa kiinni ensimmäiset pari vuotta, vaikka siitä sanottiin heti etten pidä siitä ja se tekee oloni epämukavaksi

-käyttää valtaansa väärin, eli tekee kaiken mahdollisimman hankalasti ja muuttaa mieltänsä juuri siten, että tilanne muuttuu kaikille mahdollisimman hankalaksi. Äitinsä mielestä on ihanan itsepäinen, ilmeisesti kaikkien muiden ihmisten mielestä raivostuttava jästipää, koska kavereita ei ole

Mutta koska minä olen aikuinen, niin voin itse käyttäytyä kuitenkin suht. normaalisti, antaa joka ilta hyvänyön halaukset jne. Pakko vaan jonnekin vähän joskus purkautua, kun "oikeassa elämässä" ei oikein kenellekään voi. 

Voi jessus. Lapset on tuollaisia. Ne narisee, vinkuu, nirsoilee ja hölmöilee. Toiset kehittyvät nopeammin, toisilla on puhevikoja tai hassu intonaatio. Mikään noista ei yksinään tee lasta erityislasta. Aivan kuten tuo ymmärtämättömyytesi ei tee sinusta erityistä aikuista. Erikoisen vain.

-Ydinperheen äiti.

En ole tuo kirjoittaja mutta ei se nyt voi olla niin että kaikki huono käytös oli se sitten miten tahallista tahansa kuitataan vaan "no semmosia ne lapset on"

Siis hetkinen, et kai tosissasi vihjaa, että juuri lapsen tahallinen huono käytös on erityislapsen merkki?

- Se ydinperheen äiti.

No en vihjaa, sinä vihjaat että lapset on vittumaisia koska lapset vaan on. Kannattaisi noin "ydinperhe en äitinä" opetella edes lukemaan.

Minä vastasin bonusisälle, joka epäili bonuslapsensa olevan erityislapsi, koska tämä käyttäytyy lapsellisesti. Sinulla ilmeisesti maalitolpat siirtyivät. Ei se mitään, ei tämä niin vakavaa ole.

-Se ydinperheen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo tunnistan nuo ärsytyksen tunteet, välillä ärsyttää niin ettei henki kulje. Mietin että miksi täytyy kulkea melkein täysi-ikäisen pojan perässä sammuttelemassa valoja ja sulkemassa ovia ja kaappeja, puolen tunnin suihkussa lotraamisesta sanoa ihan joka ikinen kerta, mitään et voi säästää itsellesi jääkaappiin kun viimestään muiden nukkuessa sieltä lähtee limut ja herkut. Pieniä mutta niin hemmetin ärsyttäviä juttuja. Itsensä kehumista saa kuunnella myös tuntikausia, on peleissä paras, koulussa paras, aina kaikessa paras.

Ja juu, tiedän että vika omassa asenteessani, koska tuo on loppujen lopuksi oikein mukava ja hauska poika. Tunteitani en näytä pojalle enkä hänen isälleen.

Nyt kommentoin vaan ihan asiaan liittymättömästi:

-valojen sammmuttelu ja ovien sulkeminen on myös mun tapani toimia, mutta mieheni on osannut hyvin perustella taloteknisesti miksi se ei ole tarpeellista. Se on siis vain minun tapani, johon olen yrittänyt mieheni saada mukautumaan. Joskus voi omiakin tapojaan tarkastella kriittisesti.

-miksi suihkussa ei saisi olla niin kauan kun tahtoo? Mun on myönnettävä, että itse lotraan lämpimässä suihkussa kauan jos esim tulen hiihtämästä palelevana kun hiki on ehtinyt kuivua, toisaalta en kyllä sauno koskaan eli siihen en kuluta sitten sähköä.

-meillä jääkaapin sisältö kuuluu oletusarvoisesti kaikille. Jos jemmaan kaappiin jotain myöhempää käyttöä varten kerron siitä muille ja jos ei menisi perille niin laittaisin luultavasti pussiin ja pussin kylkeen lapun.

-Mahtavaa, että teillä on teini, joka sanoo olevansa jossain hyvä! Minua harmittaa omani puolesta kun hän on niin hirveän itsekriittinen kaikessa ja koko ajan. Se on kapeuttanut hänen elämäänsä ja valintojaan kun ei usko itseensä.

Niin, onhan se näinkin, mutta..

- jos kaikille on ostettu yhdet limut ja vaikka yhdet muffinssit, mielestäni yksi ei voi napsia puolisalaa suihinsa myös muiden osaa, vaikkei olisi heti jaksanut joku osuuttaan juoda/syödä. Muuten jääkaapin sisältö yhteinen.

-ovien ja kaappien sulkemisen osalta voi tiestysti olla ettei vaan silmäni kestä katsella kaappien ovia apposen ammollaan, mielestäni se on todella epäsiistin näköistä, ja näin kun asumisesta makselen voin kai vähän toivoa myös miten täällä eletään :)  eikä saunassaan tarvitse palaa valo kun siellä ei ole edes käyty, sattuu vaan katkasija olemaan kylppärin katkasijan vieressä.

- Suihkussa lotraamisesta sitten.. vedestä meillä maksetaan melkein satanen kuussa, ja siihen päälle kun saadaan kerran vuodessa isompi tasauslasku niin ihan varmasti naputan vedenkäytöstä, varsinkin kun olen itse lyhentänyt suihkuaikaani juuri suurien vesilaskujen takia, ja näin ovat toimineet myös muut perheessä, paitsi yksi.

- Itseluottamus on parasta. Ylimielisyys ja itsensä jalustalle nostaminen ei.

Vaikka nyt kirjoititkin asiaan liittymättömästi :)