Lue keskustelun säännöt.
Mistä voisi saada tolkullista tukea vanhemmuuteen, jos on väsynyt?
09.05.2022 |
Kerron taustaksi, että olen koulutukseni puolesta ammattilainen kasvatusasioissa ja kehityspsykologiassa, vaikka en työkseni niihin liittyvissä tehtävissä toimikaan vaan ihan muun tyyppisessä työssä. Minulla on yksi temperamentiltaan varsin tulinen ja aistiyliherkkyyksillä varustettu lapsi, joka kanssa alan olla uupunut. Aviomieheni, lapsen isä siis, ei oikein jaksa perhe-elämää ja on valinnut varsin etäisen roolin eikä se muuksi muutu, hyvin paljon on asiasta puhuttu. Varsinaisia tukiverkostoja minulla ei misdään lähistöllä ole.
Pyysin tukea perheneuvolan kautta ja lopputulema oli, että meillä kävi muutaman kerran perhetyöntekijä kotona. En kuitenkaan kokenut saavani siitä mitään apua. Meidän arki toimii sinänsä hyvin, että kotona on siistiä eikä kotitöiden hoitumisessa ole mitään ongelmaa, tehdään joka päivä ruokaa ja ollaan taitavia siinä, leivotaankin usein, lapsella on selkeä päivärytmi jne. Hän niistä kovin kyseli. Ja jutteli jostain ihan peruskasvatusasioista, jotka on minulla varsin hyvin tiedossa. Tuntui, ettei hän kuitenkaan ymmärtänyt ollenkaan sitä millaista on aistiyliherkkä temperamentikas lapsi. Ei osannut niihin asioihin sanoa mitään tai sanoi kummallisuuksia, kuin ei ymmärtäisi mistä on kyse edes. Lopulta pyysin, että käynnit lopetetaan hyödyttöminä.
Osaisiko joku neuvoa mistä voisi saada tolkullista tukea vanhemmuuteen, jos on väsynyt?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalio, liikunta ja lepo. Isälle ja lapselle enemmän tilaa olla yhdessä.
Kuulostat siltä perhetyöntekijältä :D . Lapsen ruokavalio on kunnossa, aina ollut, ulkona liikkumista päivittäin, selkeä unirytmi päivälepoineen jne. Nämä asiat on varsin hyvin hallussa olleet aina. Ja isä on itse lukuisista pyynnöistä ja keskusteluista huolimatta itse päättänyt pysyä etäällä. Eikä halua muutosta asiaan. Minä toki haluaisin, mutta turhaan. Ap
Hei, en tiedä voinko auttaa, mutta olen ehkä vähän samanlaisessa tilanteessa. Olen ollut pitkään masentunut ja yrittänyt saada (tuloksetta) apua monesta paikasta. En moiti ihmisiä, he tekevät varmaan parhaansa. Mutta juuri tuo "ymmärtämättömyys" ja "sokeus" tilanteelle, että vaikka ei olla väkivaltaisia tai alkoholisteja niin kotona voi silti olla hankalaa. Mietin kuinka paljon uskallan avata etten tulisi tunnistetuksi. Kaipaisin tukea ihan arjen perusjuttuihin, kaupassa käyntiin, ikkunoiden pesuun, työhön tai opintoihin jotain ohjausta kun en osaa tai uskalla suunnitella mitään. Lapsi sai onneksi tukihenkilön joka tapaa häntä kahdesti kuussa, ollaan siis lastensuojelun asiakkaita.
Sinä olet lapsesi äiti ja tunnet hänet parhaiten. Olen tavannut muutamia vanhempia (äitejä) jotka ovat "valitelleet" lapsen vilkkautta ja erityisyyttä. Itselläni on noussut ahdistus kun ovat kertoneet kuinka paljon lapsen kanssa tekevät tai vievät harrastuksiin, pyrkivät siis "väsyttämään" lapsen niin että rauhoittuisi. Yksikin perhe seilasi ympäriinsä kaikki illat ja viikonloput, aamusta iltaan. Monesti tuntuu että jatkuva virikkeiden tulva vain lisää vilkkautta, tunnistan tämän itsessäni. Ja siis nämä vanhemmat ovat mukavia ja ystävällisiä, mutta ei vieraana ihmisenä halua alkaa neuvomaan.
Kun olin terve, tein oman lapsen kanssa ihan perusjutut, ulkoilu, syöminen, nukkuminen, kaupassa käynti, joku piirretty elokuva tai pikkukakkonen. Kesällä uitiin, talvella pulkkailtiin. Auttoi siivouksessa, valitsi kaupassa hedelmiä ja punnitsi. Vauvajumppaa ja muksutaidetta ennen päiväkotia. Asuttiin rivarissa joten päiväkotiaikana ja alakoulussa vain pihalla leikkimistä iltaisin, ei harrastuksia. Huomasin melko varhain että jos yritti liian monta asiaa tehdä lapsen kanssa samana päivänä niin oli heti itkuinen ja hermostunut.
Meillä on myös aika perinteinen työnjako. Olen ollut pienimuotoisesti töissä jotta voin osallistua perheen kuluihin ja saada omaakin rahaa. Kulutan aika vaatimattomasti. Mies on välillä etäinen, matkustaa jonkin verran työn puolesta. Käy kyllä mielellään kaupassa, retkeilee lapsen kanssa tai vie kylpylään tai kaverille leikkimään. Arvostan niitä asioita mitä hän haluaa tehdä enkä halua pakottaa olemaan lapsen kanssa. Väsyneenä ja kiukkuisena on varmasti tullut huudettua "kun sä et koskaan sitä tai tätä" puolin ja toisin, useita kymmeniä kertoja.
Ei sitä täydellistä perhettä ole vaikka olisi miten hienot kuvat ja päivitykset somessa. Toivon että olosi paranee ja pystyt rentoutumaan. Jos lapsella on jokin erityispiirre, toivon että asiaa tutkitaan ja saatte siihen hoitoa, lääkettä tai valmennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimintaterapia, mielellään si-koulutetulta toimintaterapeutilta. Jos on vakuutus, niin saattaa saada korvattua sitä kautta, mikäli lapsella diagnoosi.
Lastenhoitoapua ostopalveluna.
Olisit miettinyt sitä ennen kuin hankit lapsia
SI-terapia ja eri yhdistykset, niitä suosittelen. Moni yhdistys järjestää vertaistukitoimintaa. Sieltä olen saanut ehkä parhaat vinkit.
Pakko kysyä miksi olet tuollaisen urpon kanssa naimisissa? Häntä ei siis perhe-elämä kiinnosta eikä hän välitä sinusta sen vertaa, että haluaisi auttaa sinua jaksamisen kanssa, vaikka kantaisitkin päävastuun lapsesta. Kyllä tuossa tilanteessa isä voisi olla lapsen kanssa edes viikonloppuisin yhden päivän tai joka toinen viikonloppu kokonaan, jotta saisit levätä. Tuollaista tossua katselet kotona ja varmasti vielä peset sen pyykit ja käyt kaupassa ja katsot, että miehellä on kaikki tarvittava. Hyi oksetus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka vanha lapsi on? Käykö päiväkodissa? Käytkö itse töissä? Jos ei lapsi ole päivähoidossa, niin se voisi olla ensisijainen tukikeino.
Kuten huomaat ap tämä on väärä foorumi kysyä neuvoja. Vauvalla pyörii hyeenalauma, joka on valmis hyökkäämään jo valmiiksi heikoilla olevaan mistä tahansa syystä ja erittäin ilkeästi.
Facebookissa on aistiyliherkkien lasten vanhemmille tarkoitettu ryhmä, jossa keskustellaan monenlaisista arjen haasteista. Liity alkuun sinne. Siellä ei ilkeillä, vaan tuetaan, kerrotaan vinkkejä rauhoittavien syvätuntoaistimusten järjestämiseen ja erilaisiin apuvälineisiin.
Aistiyliherkän ja tulistuvan, ehkä tunnetiloihinsa jumiin jäävän lapsen kanssa arki voi olla hyvin kuormittavaa ja sinulla ei ole ketään arkea jakamassa. Si-terapiasta voi olla hyötyä lapselle, parisuhdeterapiasta teille vanhemmille. Neuvolapsykologin tai koulupsykologi kautta voi saada arviota, jos vaikuttaa siltä, että lapsella voisi olla autismin kirjoon liittyviä piirteitä.
Jos on rahaa, voit yrittää ostaa lastenhoito/tai kodinhoitoapua. Kotitalousvähennyksen kanssa se tuli maksamaan meille saman verran kuin kaupungin tarjoama lapsiperheiden kotiapu omavastuineen, mutta vastasi paremmin meidän tarpeitamme. Toimimme siis itse työnantajana, jolloin kotitalousvähennys koskee työnantajan sivukuluja. Toki hyvin haastavalle lapselle voi olla vaikeaa saada pysyvää hoitajaa, mutta ehkä vaikka sitten muuhun kodinhoitoon?
Toivotan kovasti jaksamista, monesti ikä tuo lapsille lisää työkaluja aistimustensa käsittelyyn, ja elämä edes jossain määrin helpottuu, mutta ehdottomasti lasta kannattaa tässä auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samantapaisessa tilanteessa kuin aloittaja ja voin kokemuksen kautta sanoa, että apua tai tukea ei saa.
Lapseni ovat jo teinejä ja kuopuksella on lieviä Asperger-piirteitä, ei kuitenkaan diagnoosiin asti. Mieheni taas on ihan tyylipuhdas AS, mutta diagnoosia ei lähes viisikymppisenä ole koskaan saanut.
Mieheni haluaa olla hyvä isä ja hyvä puoliso, mutta jaksaminen ja ymmärrys eivät vie aina maaliin asti.
Tiedän, että nyt tulee sitä miksi olet miehesi kanssa ja miksi edes menitte yhteen- kommenttia. No, seurustelun aikana ja vielä yhteenkin muutettuamme mieheni oli reippaampi, hoiti asiansa ja työnsä oikein hyvin, asuntonsa oli aina siisti jne. Yhdessä oli oikein ihanaa, ja tiesin aina että Asperger-piirteet ovat ja pysyvät.
Perhe-elämä sitten olikin liikaa. Mieheni halusi lapsia siinä kuin minäkin, enkä voinut tietää, että lasten (2) tultua elämäämme, mieheni ikäänkuin katosi.
Harrastukset, erityismielenkiinnon kohteet, työt, ylityöt, kaverit menivät perhe-elämästä ohi kirkkaasti.
Olen tukenut mieheni vanhemmuutta niin paljon kuin olen jaksanut ja lapsilla on suhde isäänsä, jossa on yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Mutta kokonaisvastuu perheessä on minulla.
Ja kyllä, olen uupunut, välillä aivan järjettömän uupunut.
Pahimpina aikoina hainkin apua. Kokeilin perhetyön, keskusteluapua psyk.sh-vastaanotolta, työterveydestä, kouluterveydenhoitajan kautta ja yritin saada mieheni myös hakemaan apua/tukea ja mahdollista diagnoosia.
Ei koskaan enää. Perhetyöstä todellakin vain istutaan sohvalla ja kerrotaan asioita, jotka jo tiedän ja kehotetaan tekemään asioita, jotka jo olen tehnyt.
Eroa olen miettinyt satoja kertoja, mutta sekin vain mutkistaisi asioita.
Luultavasti lapseni menettäisivät senkin isä-suhteen, joka heillä jo on.
Lisäksi sen avun ja tuen mitä on mahdollista saada, saa vain itse ostamalla ja tätä olemme sitten tehneet. Yhteisessä taloudessa, jossa on kaksi keskituloista korkeakoulutettua, tämä on mahdollista. Näin pystymme myös asumaan väljemmin, jolloin jokaiselle AS-piirteiselle on oma huone, johon paeta pahaa maailmaa ja jokaiselle nentille oma tilansa, jossa myös saa olla oma itsensä, helpottaa myös elämää.
Sekin helpottaa, kun hyväksyy, ettei apua, tukea, ymmärrystä saa mistään. Ja hoitaa itse asiansa. Kaikkea ei ole pakko tehdä. Eineksetkin ovat ruokaa, ikkunoita ei ole pakko pestä, kaikkien ei tarvitse mahtua samaan muottiin, ja jos/ kun löydät toimintatapoja, jotka toimivat teillä ja tekevät elämästä helpompaa, pidä niistä kiinni olivatpa ne miten epäsovinnaisia tahansa.
Tärkein vielä lopuksi, opettele tuntemaan lapsesi ja tee lapselle päivänselväksi, että rakastat, tuet, olet lapsesi puolella. Löydät kyllä keinot luovia aistiyliherkkyyksien kanssa ja samalla tuet lasta löytämään omat keinonsa.
Pidä huolta itsestäsi, toivoisin voivani antaa enemmän toivoa ja vedenpitäviä, konkreettisia keinoja, mutta rehellisyyden nimissä voin vain kertoa oman tarinani.
Voimia kaikille neuroepätyypillisyyksien kanssa eläville, ja ennen kaikkia perheen jäsenille!
Valitettavasti kirjoista lukeminen lisää tietoa, mutta ei aitoa ymmärrystä. Sen vuoksi syöpälääkärikään ei ymmärrä, miltä syöpäpotilaasta tuntuu, jos lääkärillä itsellään ei ole ollut syöpää. Jos haluaa aitoa ymmärrystä, sitä pitää hakea sellasilta henkilöiltä, jotka ovat itse kokeneet saman. Jotka ovat olleet samanlaisessa tilanteessa kuin sinäkin olet. Eli vertaistukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi olet tuollaisen urpon kanssa naimisissa? Häntä ei siis perhe-elämä kiinnosta eikä hän välitä sinusta sen vertaa, että haluaisi auttaa sinua jaksamisen kanssa, vaikka kantaisitkin päävastuun lapsesta. Kyllä tuossa tilanteessa isä voisi olla lapsen kanssa edes viikonloppuisin yhden päivän tai joka toinen viikonloppu kokonaan, jotta saisit levätä. Tuollaista tossua katselet kotona ja varmasti vielä peset sen pyykit ja käyt kaupassa ja katsot, että miehellä on kaikki tarvittava. Hyi oksetus.
eiköhän tuo mies olisi nostanut kyktintä jo aikaa sitten jos ei välittäis. nyt tekee kovalla paineella kahta työtä ja missä kiitos?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanha lapsi on? Käykö päiväkodissa? Käytkö itse töissä? Jos ei lapsi ole päivähoidossa, niin se voisi olla ensisijainen tukikeino.
ap on töissä siksi hän on uupunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinullakin on oikeus omaan elämään ja vapaa-iltoihin. Eivät ne ole mikään isän erityisoikeus. Monet naiset päästävät ukkonsa liian helpolla, kun vauva-aikana tottuu hoitamaan leijonanosan. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko pistät äijän kovaa vasten tai otat eron. Tuo parisuhde kuulostaa kuluttavalta ja lapsi varmasti reagoi siihenkin.
missä isän oikeus vapaa aikaan? hän käy kahta työtä. miten ero on on lapsen etu?
Vierailija kirjoitti:
Minkäs ikäinen lapsi? Kyllä tossa on miehen joustettava ja tässä kohtaa jätettävä tämä harrastustyö, jotta saat sinäkin levätä.
Alkottakoon uudestaan silloin, kun laspi on isompi. Se isä on ihan yhtä vastuullinen lapsesta, kuin äitikin.
Miksi edes suostut tommoseen järjestelyyn? Hanki selkäranka.
Aloita irtisanoutumalla sillä miehen palkka täytyy riittää sillä hän tekee kahta työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli onko lapsi tosiasiassa autistinen? Silloin aistiyliherkkyys on aika tavallista ja keinoja löytyy kyllä.
Jos neuvolassa on vain kerrottu aistiyliherkkyydestä, niin ohittaisin koko jutun. Näihin auttaa koirakoulutus eli ihan perinteinen kasvatus ja tilanteisiin siedättäminen. Monesti ne on lapsen puolelta lähinnä vallankäyttöä tai persoonallisuuden piirteitä. Terve lapsi oppii sietämään aistejaan ja hillitsemään temperamenttiaan, ellei räjähtelystä ole mitään hyötyä. Jos on mt-pulmaa niin ihan eri juttu. Mutta siihen olisi varmaan jo puututtu?
Epäilen, että olet nyt paitsi yliymmärtänyt tenavasi huonoa käytöstä, myös ulkoistanut itse ukkosi. Onko niin, että miestä on neuvottu ja holhottu isän rooliin? Silloin käy juuri noin: Mies poistuu paikalta.
Poistu nyt itse kotoa. Jätä lapsi isän hoidettavaksi ilman mitään ohjeita - äläkä vaan soita perään ja kysy kuulumisia. LUOTA siihen, että aikuinen mies kyllä pärjää. Vaikka kämppä olisi sotkuinen ja lapsi syönyt lähinnä nami-namia, niin ihan sama. Priorisoi, mikä lopulta on tärkeää.
Tee se jos haluat että miehesi hakee eroa ja yksinhuoltajuus oikeutta lapseen. oikeudessa voidaan huomata että tekosi oli itsekäs ja hylkäsit lapsen. miehesi löytää äkkiä uuden vaimon ja lapselle äidin.
Vierailija kirjoitti:
Eroa lapsen isästä. Helpompaa olla oikeasti yksin kuin mukamas kahden aikuisen perheenä jossa käytännössä kuitenkin on yksin. Eron jälkeen sinulla on vähintään jokatoinen viikonloppu omaa aikaa, ja isän on pakko ryhtyä oikeasti isäksi.
Ero lapsen isästä on taloudellinen itsemurha ja ei aja mitenkään lapsen etuja. Päinvastoin.
Eiköhän tässä pyritä tukemaan tasapainosen yksilön kasvua koska hänestä tulee kansalainen vai halutaanko ainoastaan että äiti pääsee elämässä mahdollisimman helpolla? Eikö paras olisi silloin antaa lapsi pois ja ottaa ero ja lopettaa työ ja vetää loppu elämä lonkkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aistiyliherkkä ei ole mikään järin kummoinen erityislapsi, eikä vanhemmuus ylimalkaankaan ole mitään ydinfysiikkaa. Ap lähestyy turhan teoreettisesti ja tekee kaikesta jotenkin ylivaikeaa.
Jos on väsynyt, pitää järjestää niin, että nukkuu. Jos ei jaksa kaikkea, pitää palkata apua. Jos uupuu siitä on liikaa lapsen kanssa, palkkaa lastenhoitoapua.
Tämä perhetyö eli sohvalla jaarittelu ei oikeasti johda yhtään mihinkään muuhun kuin siihen, että väsyy jo pelkästä kotinsa ajattelusta, koska pieni ongelma paisuu siinä kahvitellessa.
Perhetyön tarkoituksena on varmasti ollut muuttaa perhedynamiikkaa niin, että isää saataisiin osallistumaan. Perhetyö vain ei toimi, jos isä ei ole edes paikalla siihen osallistumaan. Pidän huonona, että yhteiskunta tukisi kotipalvelulla toisen vanhemman loisimista. Loinen voisi maksaa kotiapua, jos itsestä ei irtoa minkäänlaiseksi hyödyksi.
kuka loisii? toinen tekee kahta työtä ja toinen töitä ja kotitöitä ja valittaa uupumusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et ole väsynyt lapsen aistiyliherkkyyksien takia vaan sen takia, että olet yksinhuoltaja. Tilanne ei parane vinkeillä aistiyliherkkyyteen vaan teidän perhedynamiikka on se korjattava juttu. Pariterapia vois olla ihan hyvä idea.
Varmaan näin. Mutta olen luovuttanut jo miehen suhteen, ei hän halua terapiaan eikä hän halunnut sen perhetyöntekijänkään kanssa jutella. Yritin pyytää apua siihen mihin pystyn yksin vaikuttamaan eli miten toimia niiden aistiyliherkkyyksien ja niihin yhdistetyn tulisen temperamentin kanssa. Ap
miten jos irtisanoutuisit työstä? jaksaisit paremmin arkea.
Mitä jos eroisit siitä miehestä? Se ei oo kuitenkaan ikinä kotona niin mitä sä sillä oikeastaan teet? Sit saisit vähintään joka toisen viikonlopun omaa aikaa kokonaan, hyvällä tuurilla viikko-viikko-systeemin.
Viikko-viikko lapselle, joka ei käytännössä edes tunne isäänsä? Haloo nyt, mitähän se tekee lapselle kun yhtäkkiä joutuukin elämään sen vanhemman kanssa, jota ei edes nyt näe juurikaan, jos kerran isä ei ole kotona lapsen ollessa hereillä? Sittenkö ap jaksaa oman viikkonsa kun lapsi on alkaa näyttää tunteitaan ja voi pahoin tuossa tilanteessa? Ne ap:n viikot tulevat olemaan aika hurjia.
Olen käsittänyt että viikko-viikko toimii vain, jos molemmat ovat olleet mukana alusta asti tasapuolisesti ja lapsella on molempiin yhtä hyvä suhde.
Haloo! Kuka siellä?
Jos molemmat vanhemmat lopettaa täysin työnteon ja ovat 100% lapsen kanssa niin voimme lukea uuden aloituksen kun rahat ei riitä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Aistiyliherkkä ei ole mikään järin kummoinen erityislapsi, eikä vanhemmuus ylimalkaankaan ole mitään ydinfysiikkaa. Ap lähestyy turhan teoreettisesti ja tekee kaikesta jotenkin ylivaikeaa.
Jos on väsynyt, pitää järjestää niin, että nukkuu. Jos ei jaksa kaikkea, pitää palkata apua. Jos uupuu siitä on liikaa lapsen kanssa, palkkaa lastenhoitoapua.
Tämä perhetyö eli sohvalla jaarittelu ei oikeasti johda yhtään mihinkään muuhun kuin siihen, että väsyy jo pelkästä kotinsa ajattelusta, koska pieni ongelma paisuu siinä kahvitellessa.
Ehkäpä tarkoitat että ap uhriutuu ja hakee huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin mietin tuota suhdetta..mies on paljon poissa, mutta se ei näy elintasossa..sen päälle hoidat jo nyt kaikki yksin, mies ei ole halukas muuttamaan elämässä mitään eikä ota apua vastaan..elät tosi kuormittavassa suhteessa mikä entisestään vie jaksamista lapsen kanssa..meillä on tarjottu tuota kotipalvelua kun ei ole tukiverkostoja, mutta se on täällä ainakin tuloista riippuvaista ja tosi kallista. On kuitenkin itse palkattu hoitaja mikä käy säännöllisesti ja vietetään aikaa silloin kaksin..ehdittomasti vaatisin lapselle tutkimuksia, on helpompi saada apua jos lapsella on joku dg.
Missä sanottiin että ei näy elintasossa? eiköhän mies tee kahta työtä siksi jotta ap voi olla kotona eikä tarvii tehdä töitä mutta jostain syystä ap tekee töitä ja uupuu kun on lisäksi se tärkeämpi työ eli kodinhoito lapsineen.
Sinullakin on oikeus omaan elämään ja vapaa-iltoihin. Eivät ne ole mikään isän erityisoikeus. Monet naiset päästävät ukkonsa liian helpolla, kun vauva-aikana tottuu hoitamaan leijonanosan. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko pistät äijän kovaa vasten tai otat eron. Tuo parisuhde kuulostaa kuluttavalta ja lapsi varmasti reagoi siihenkin.