Miksi teille tuli avioero?

En ole varma miksi mies halusi eron mutta itse tiedän muksi minä halusin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.

Miksi ihmeessä sitten naiset ovat miehiä huomattavasti aloitteellisempia hakemaan avioeroa? Ovatkohan syy-seuraussuhteet kuitenkin todellisuudessa ihan päinvastoin kuin esität?

Eivät naiset aloitteellisia ole, he vain esittävät niin koska heitä nolottaa se, että mies vaihtoi heidät nuoreen ja tiimiin.

Nyt mie en kyllä sano siule mittää.Eipä kuulu siulle.

Ei mitään hajuakaan. Vaikea tietää, jos toinen ei halua kertoa. Voi vain arvailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies pelasi Tinderiä toisella puhelimella. Yhdessä oltiin teineistä nelikymppisiksi.

Sama, haettiin tuohon touhuun apua, mies jatkoi vaan. Näin sen ja paljastui. Itki ja aneli mutta haki seuraa silti.

Näissä keisseissä hieman ihmetyttää ihmisten naivius. Olette olleet yhdessä teineistä nelikymppisiksi, joten melkein luonnollista että alkaa muut ihmiset kiinnostamaan. Tämän vuoksi on hirveän vaikea arvostaa pitkiä liittoja, koska tossa on varjopuolena se ettei tiedä paremmasta. Toiseen ihmiseen voi kiintyä syvästi, mutta monogamia ei vain ole oman edun mukaista kuitenkaan loppuunasti ajateltuna. Mieskin todennäköisesti pelkäsi päästää irti ja yritti säästää sekä syödä kakkua, mutta oikeasti nyt hei - ainutkertaista elämää ei kannata tuhrata tuollaiseen, vaan jatkaa eri teille. 

Ei tiedä paremmasta? Ainakin kun julkisuutta, lehtiä ja somea seurailee niin olen tehnyt havainnon että ei se onni eroamalla pitkästä liitosta löydy. Tolkutonta sekoilua sekä vihamielistä selittelyä kaikille kuinka kaikkien pitäisi aina erota vaikka totuus on se että metsään meni omasta syystä näillä huutelijoilla.

Hyh hyh, sai mennä kirjoitti:

Ensin mielinkielin olleesta naisesta tuli lopulta nalkuttava lohikäärme.

Mikä sinusta tuli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 60 vuotias nyt. Menin aika myöhään naimisiin. Olin silloin ehkä 37 vuotias. Vaimo oli 10 v nuorempi. Hän tulee avioeroperheestä (hankalat appivanhemmat, tosi hankalat!). Olen aina ollut ihan seksihullu, suorastaan superpervo. Alussa kaikki meni suht hyvin. Sain seksiä alussa mutten koskaan tarpeeksi. Mutta molemmat oltiin "fiksuja" ja kunnioitettiin toisiamme. En siis hirveästi yrittänyt painostaa puolisoa, ruinasin kyllä vähän joka päivä. Saimme 3 ihanaa lasta. Olisin halunnut neljännen. Tuli selväksi, ettei tule tapahtumaan. Osallistuin kyllä kotitöihin. Olen kokki ammatiltani. Hoidin kokonaan kodin ruokatalouden, keittiön siivouksen, ostokset yms. Pesin myös pyykkiä, siivosin, leikkasin nurmikkoa, hoidin lapsia. Itse asiassa vain minä vein lapsia tapahtumiin, puolisoa ei kiinnostanut. Ei suostunut ajamaan autoa, vaikka kortti oli. Seksi väheni radikaalisti jokaisen lapsen synnyttyä. Kolmannen synnyttyä ei enää herunut. Se johtui "ehkäisy-syistä". Puoliso ei suostunut syömään pillereitä (hormoneja!), eikä Orionin kierukkakan kelvannut (hormoneja!). En tykkää kordareista. Harkitsin vasektomiaa, no problem. Tsekkasin Mehiläisen hinnan 800 €. Ajattelin, että OK. Mutta sitten jotenkin tajusin, että en tule saamaan yhtään enempää seksiä vaikka mitä tekisin! Antaa siis olla. Avioliiton (20 v) n. 6-7 viimeistä vuotta nukuttiin eri makkareissa. Vaimolla oli paha unettomuus-ongelma ja sanoi, että minä haisen niin pahalle ja kuorsaan tai puhisen, tai piereskelen, niin haluaa nukkua yksin. Vaimo myös lihosi kovasti. Pehva, masu ja daisarit pullistui ihanasti vuosi vuodelta. Ja minä kävin vuosi vuodelta kuumempana! Tykkään isoista tytöistä! Erityisesti (pervo kaiketi!?) pullukoista! Minun kuuma himoni oli selvästi super vastenmielistä vaimolleni. Lopulta hän vaihtoi vaatteitaankin vessassa, jotten näkisi yhtään paljasta pintaa ja hullaantuisi jotenkin tms. Meillä oli seksiä muutaman kuukauden välein (vaimo teki käsityöt ja minä nuolin, vaimo sai aina helposti orkun kun nuolin mutta se ei ollut hyvä? Jotain häpeällistä? Trauma? Ei pystytty puhumaan siitä) kunnes 3 viimeistä vuotta ei sitäkään vähää. Ei edes sitä lämmintä kättä! En ole pettäjätyyppiä, en todellakaan. Onhan mulla 2 tervettä kättä ja vilkas mielikuvitus. Ja nettikin toimii.  Lasten takia oltiin sinnikkäästi yhdessä. Kunnes viimein uskalsin ehdottaa avioeroa. Vaimo kuittasi: "Ilomielin!" Lapset ihmetteli, "kun ette koskaan ole edes riidelleet". Oltiinhan me. Muttei koskaan lasten nähden. Ei me olla sekoboltseja. Nyt menee hyvin. Exä asuu vielä kahden nuoremman lapsen kanssa, sinkkuna. Näen lapsia aika usein ja mulla on erinomaiset välit lapsiin. He eivät näytä syyllistävän kumpaakaan, koska pettämisiä ei ollut. Mulla on nyt uusi. Todella isopehvainen herkkupupu, joka ei pihtaa. Suorastaan tyrkyttää! Aina käy kyljykseen duunin jälkeen. Ja nostaa metelin, jos joku päivä kiireiden vuoksi ei muka ennätetä hommailla. Jälkeenpäin ajatellen mielestäni kumpikaan meistä ei ollut väärässä, en minä, eikä exä. Me vaan ei todellakaan kuuluttu saman katon alle! Haluttiin ihan eri asioita! Ero kuin yöllä ja päivällä! Saatiin kyllä yhdessä 3 ihanaa lasta. Ja halutaan edelleen niiden parasta. Siis ei tehdää jäynää toisillemme. Kantsii siis ajatella aivoillaan (ei munillaan!) ennen kuin menee naimisiin. Koska avioliitto on pyhä! Sen on tarkoitettu kestää koko loppuelämä! Me varmaan molemmat ajateltiin alussa, että kun tarpeeksi kovasti rakastetaan toisiamme, niin pystymme muuttamaan toisemme mieleisiksemme. Ei pidä paikkaansa!!! Tässä 20 + vuoden yhteinen taival pähkinänkuoressa. Ehkä hieman oikaistuna ja omasta (itsekkäästä?) näkökulmasta kuvattuna. Ja ehkä taas monta riviä kauempana totuutta?

Hyvä kirjoitus, kiitos tästä! Hienoa että rohkenit ehdottaa eroa ja onnistuit sitten löytämään sopivamman kumppanin, ja että välit lapsiin ovat hyvät. 

Niin, tärkein parisuhteen onnistumista ennustava tekijä on onnistunut puolison valinta. Nykyään vaan tuntuu siltä, että kaikki hakevat kuumeisesti vain "jotakuta" kumppaniksi. Sitten ollaan ihmeissään kun jonkin ajan päästä huomataan, ettei homma toimi. Miten se voisikaan?

Kuka ihme haluaisi olla parisuhteessa, jossa itse on toiselle vaan "joku" jonka kanssa asua ja jakaa kulut? Silloin kannattaa hankkia kämppis eikä ruveta parisuhteeseen.

"Nykyään." Ennen naimisiin menoon oli paljon suurempi paine, samoin avioliitossa pysymiseen. Odotukset olivat suorastaan kohtuuttomia.

Ennen oli ennen. Nykyään wt-eroperheissä aikanaan kasvaneet eroavat 3 kertaa noin 10 vuoden jänteellä. Eivät ole kykeneviä parisuhteisiin.

Yhtä kykenemätöntä on mennä tavan vuoksi naimisiin ja kituuttaa väkisin. Tällaista tiedän vanhoilla pareilla edelleen.

Useat avioliitot ja sarjasuhteilijat ovat vanhoja juttuja nekin.

Kuka on henkisesti niin kypsymätön että toteuttaa lapsen elämää menemällä naimisiin ns tavan vuoksi? Se ei ole rakkautta vaan toisen ihnisen hyväksikäyttöä.

Jos tuntisit ex-appivanhempani...

Tiedän miksi eräillä tulee ero. Mies on ottanut jo etäisyyttä vaimoon. Vaimo seuraa perässä samaan työpaikkaan. Miehellä omat menot ja uudet omat harrastukset. Kaiken takana – mitäs muutakaan – kun rakastuminen toiseen. Yrittää pitää kulissin kasassa syystä jota kukaan ei ymmärrä. Ei edes yhteisiä lapsia. Toi kupla tulee kuukauden – kahden sisään räjähtämään. Tuon miehen ja naisen työpaikka muuttaa tuon miehen rakastaman naisen työpaikan naapuriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.

Miksi ihmeessä sitten naiset ovat miehiä huomattavasti aloitteellisempia hakemaan avioeroa? Ovatkohan syy-seuraussuhteet kuitenkin todellisuudessa ihan päinvastoin kuin esität?

Eivät naiset aloitteellisia ole, he vain esittävät niin koska heitä nolottaa se, että mies vaihtoi heidät nuoreen ja tiimiin.

Että ihan tiimiin. 😄 Hienoa jos löytää tiimillisen suostuvia naisia tai tyttösiä.

Vastaus kysymykseen, naiset ovat ylipäänsä aloitteellisempia, miehet ovat useasti sellaista perässävedettävää mallia, joilla ei ole omaa tahtoa, tai se on yhdellä lauseella murrettavissa. Sitä en tosin koskaan ole ymmärtänyt, kuka sellaisen miehen kanssa haluaa olla. 🤭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosimme koska olin todella yksinäinen parisuhteessa. Mies ei halunnut tehdä mitään yhdessä eikä huomioinut minua millään tavalla. Järjestin lasten asiat, matkat (mies kulki perässä kuin yksi lapsista kyselemässä mihin nyt käännytään ja koska syödään), yritin yhteistä tekemistä mutta mitään ei halunnut tehdä, lahjoja tai syntymäpäivätoivotuksia ei tullut koskaan, äitienpäivinä ei auttanut pieniä lapsia järjestämään mitään. Kuolihan se parisuhde siitä sitten.

Tällaisia tarinoita kuulee aika usein. Miksi ihmeessä aikuiset miehet käyttäytyvät näin? Ja tähän tekisi mieleni sanoa, että nimenomaan suomalaiset miehet. En ole kuullut vastaavia tarinoita ikinä esim. brittiläisiltä tai amerikkalaisilta tutuilta. 

Minä taas ihmettelen, millainen se mies oli seurusteluaikana, kun naimisiin asti päädytään ja sitten huomataan, että se onkin passiivinen vätys.

Mies joka itse oli todella ylipainoinen, suuttui kun minä (silloin mulla oli painoa 55kg) lihoin raskauden aikana enkä saanut painoa pois synnytyksen jälkeen kun sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Painoa tuli ylimääräistä noin 15 kiloa, mutta se oli liikaa miehelle. Minä hain avioeroa koska koin todella loukkaavana hänen käytöksensä ja jatkuvan v*ttuilun sekä naljailun. Minua satutti se miten hänestä joka ennen oli ihana ihminen, huomaavainen ja kiltti, yhtäkkiä kuoriutui raivoava sekopää joka vahti jokaista suupalaani kuin haukka ja joka patisti salille vaikka itse vain istui sohvalla, syöden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosimme koska olin todella yksinäinen parisuhteessa. Mies ei halunnut tehdä mitään yhdessä eikä huomioinut minua millään tavalla. Järjestin lasten asiat, matkat (mies kulki perässä kuin yksi lapsista kyselemässä mihin nyt käännytään ja koska syödään), yritin yhteistä tekemistä mutta mitään ei halunnut tehdä, lahjoja tai syntymäpäivätoivotuksia ei tullut koskaan, äitienpäivinä ei auttanut pieniä lapsia järjestämään mitään. Kuolihan se parisuhde siitä sitten.

Tällaisia tarinoita kuulee aika usein. Miksi ihmeessä aikuiset miehet käyttäytyvät näin? Ja tähän tekisi mieleni sanoa, että nimenomaan suomalaiset miehet. En ole kuullut vastaavia tarinoita ikinä esim. brittiläisiltä tai amerikkalaisilta tutuilta. 

Minä taas ihmettelen, millainen se mies oli seurusteluaikana, kun naimisiin asti päädytään ja sitten huomataan, että se onkin passiivinen vätys.

Mitäs ihmettelemistä tuossa on? Monet esittävät jopa vuosikymmeniä jotain muuta kuin ovat ja loput muuttuvat ajan kanssa.

-sivusta

Vierailija kirjoitti:

Mies joka itse oli todella ylipainoinen, suuttui kun minä (silloin mulla oli painoa 55kg) lihoin raskauden aikana enkä saanut painoa pois synnytyksen jälkeen kun sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Painoa tuli ylimääräistä noin 15 kiloa, mutta se oli liikaa miehelle. Minä hain avioeroa koska koin todella loukkaavana hänen käytöksensä ja jatkuvan v*ttuilun sekä naljailun. Minua satutti se miten hänestä joka ennen oli ihana ihminen, huomaavainen ja kiltti, yhtäkkiä kuoriutui raivoava sekopää joka vahti jokaista suupalaani kuin haukka ja joka patisti salille vaikka itse vain istui sohvalla, syöden.

Aivan kamalaa tuollainen. Itsellä kans ollut "painonvartija" eksä joka myös lihava (kuten minäkin tuolloin. tosin laihempi miestä, ja paljon) joka syystäkin eksä. Hän veteli esim veriohukaisia 20kpl ja raivosi mulle siitä kun söin 2 veriohukaista.. grillatessa esim en olisi saanut hänen mielestään syödä kuin yhden grillimakkaran kun hän itse veteli 10. tuollaisia tilanteita kun alkoi tapahtumaan niin minä nostin kytkintä!

Ee siinä mittee ko akka sano se on moro ja näkemmiin.Mää sie länttee mie mään ittää.

Vierailija kirjoitti:

Teen töitä parisuhdeasioiden parissa ja sen varjolla täytyy sanoa, että kovin nuorena solmitut liitot eivät yleensä kestä. Toki poikkeuksiakin on, mutta suurin osa hyvin nuorella iällä solmituista parisuhteista (+avioituminen myöhemmin) päätyy lopulta eroon. Tämä on minusta ymmärrettävää. Harva tietää teini-iässä, millaiseksi aikuiseksi lopulta kasvaa ja usein se puolisokin muuttuu. 

Tämä ja ainakin omassa parisuhteessa kävi niin, että kommunikaatio juuttui sinne teinivuosien tasolle. Kasvoimme aikuisiksi, mutta emme koskaan täysin oppineet kohtaamaan toisiamme aikuisina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teen töitä parisuhdeasioiden parissa ja sen varjolla täytyy sanoa, että kovin nuorena solmitut liitot eivät yleensä kestä. Toki poikkeuksiakin on, mutta suurin osa hyvin nuorella iällä solmituista parisuhteista (+avioituminen myöhemmin) päätyy lopulta eroon. Tämä on minusta ymmärrettävää. Harva tietää teini-iässä, millaiseksi aikuiseksi lopulta kasvaa ja usein se puolisokin muuttuu. 

Tämä ja ainakin omassa parisuhteessa kävi niin, että kommunikaatio juuttui sinne teinivuosien tasolle. Kasvoimme aikuisiksi, mutta emme koskaan täysin oppineet kohtaamaan toisiamme aikuisina. 

Kouluihin tulisi saada erikseen tunnetaito-opetusta jossa selvästi painotettaisiin asian merkitystä ja tuotaisiin yksiseltteisesti esiin ihmissuhteissa olevat epäterveet mallit ja piirteet. Ehkäpä vaalien jälkeen saada tolkun linjaa edustava opetusministeri joka laittaa tässä asiassa edistyksen liikkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Mies joka itse oli todella ylipainoinen, suuttui kun minä (silloin mulla oli painoa 55kg) lihoin raskauden aikana enkä saanut painoa pois synnytyksen jälkeen kun sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Painoa tuli ylimääräistä noin 15 kiloa, mutta se oli liikaa miehelle. Minä hain avioeroa koska koin todella loukkaavana hänen käytöksensä ja jatkuvan v*ttuilun sekä naljailun. Minua satutti se miten hänestä joka ennen oli ihana ihminen, huomaavainen ja kiltti, yhtäkkiä kuoriutui raivoava sekopää joka vahti jokaista suupalaani kuin haukka ja joka patisti salille vaikka itse vain istui sohvalla, syöden.

No onhan 15 kiloa painonnousua tosi paljon! En yhtään ihmettele miehesi reaktiota.

Entä jos  kysyisit, mikä on pitänyt liiton kasassa?

Mielestäni avioliitossa on tärkeää molemmin puolinen anteeksiantaminen, että sitä tahdotaan ja siihen myös pystytään.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos  kysyisit, mikä on pitänyt liiton kasassa?

Mielestäni avioliitossa on tärkeää molemmin puolinen anteeksiantaminen, että sitä tahdotaan ja siihen myös pystytään.

Niinpä. Ja toisen arvostus ja kunnioitus.

Mutta nykyäänhän jotkut pitävät hyvän ja trendikkäään ihmisen merkkinä sitä että omaa asenteen että parisuhteen eteen ei pidä itse tehdä mitään työtä.

Ei ihme että tuolla asenteella olevat paljastuvat sarjapettäjiksi ja suhteita lennosta vaihtajiksi kunnes lopulta lento katkeaa ja alkaa katkera valitus muita kohtaa somessa.

Ex-miehessäni ei ollut mitään miehekästä. Aivan kun olisin ollut naimisissa toisen naisen kanssa. Ei siinä mitään sen kummempaa vikaa ollut, kiltti ja kunnollinen. Halusin enemmän seksiä ja sellaista, että mies vie ja minä vikisen. Nykyinen mies on ihan vastakohta. Hän huomioi minut, tuo kukkia, kotityöt tehdään yhdessä, erinoaminen kokki, tekee lumityöt, kätevä käsistään, korjaa kaiken ja ennen kaikkea on äärimmäisen hyvä rakastaja.