Miksi teille tuli avioero?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosimme koska olin todella yksinäinen parisuhteessa. Mies ei halunnut tehdä mitään yhdessä eikä huomioinut minua millään tavalla. Järjestin lasten asiat, matkat (mies kulki perässä kuin yksi lapsista kyselemässä mihin nyt käännytään ja koska syödään), yritin yhteistä tekemistä mutta mitään ei halunnut tehdä, lahjoja tai syntymäpäivätoivotuksia ei tullut koskaan, äitienpäivinä ei auttanut pieniä lapsia järjestämään mitään. Kuolihan se parisuhde siitä sitten.

Tällaisia tarinoita kuulee aika usein. Miksi ihmeessä aikuiset miehet käyttäytyvät näin? Ja tähän tekisi mieleni sanoa, että nimenomaan suomalaiset miehet. En ole kuullut vastaavia tarinoita ikinä esim. brittiläisiltä tai amerikkalaisilta tutuilta. 

Näin on. Ja surullisinta on, että moni nainen ei vaadi mahdottomia tai kuuta taivaalta. Vaan kun edes muutama asia näistä olisi hoidossa, niin suhde voisi jatkua. Omalta kohdaltani voin sanoa, että muistamatta jättäminen juhlapäivinä ei olisi niin iso asia, jos esim. huomioiminen arkipäivässä ja osallistuminen ja vastuun ottaminen lasten asioista olisi kunnossa. Mutta itsellä tosiaan myös tilanne, että miehellä ei ole enää mitään velvollisuuksia, vain oikeuksia. Vielä ei lopullista eropäätöstä ole tehty (=ei kerrottu lapsille).

Vierailija kirjoitti:

Janis petke kirjoitti:

Vaimo lakkasi antamassa perse ttä, eikä niellyt enää. Kenkää hanuriin ja 20v thaikku tilalle. En ole vielä katunut hetkeäkään.

Ei oo 20v. saanu unohtamaan entistä?

😂 ei noi miesten voimafantasiat mee läpi, ikinä yhtään thaikkua nähnytkään, täällä vauvapalstailee vuodesta toiseen ihan yksinään

Tää oli hyvä viesti hei, tässä nainen haukkui sikaluuserimiestä luuseriksi, äkkii yläpeukkuu!

T: av-mamma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Kannattaa huomioida, että jos toinen tulee eroperheestä ja toinen pitkän liiton perheestä tutkimuksessa ero sellaisiin, joista molemmat tulevat ehjästä perheestä oli enää parin prosentin luokkaa. Eli pahin yhdistelmä eritilastojen kannalta on, jos molemmat tulevat eroperheestä.

Olen 60 vuotias nyt. Menin aika myöhään naimisiin. Olin silloin ehkä 37 vuotias. Vaimo oli 10 v nuorempi. Hän tulee avioeroperheestä (hankalat appivanhemmat, tosi hankalat!). Olen aina ollut ihan seksihullu, suorastaan superpervo. Alussa kaikki meni suht hyvin. Sain seksiä alussa mutten koskaan tarpeeksi. Mutta molemmat oltiin "fiksuja" ja kunnioitettiin toisiamme. En siis hirveästi yrittänyt painostaa puolisoa, ruinasin kyllä vähän joka päivä. Saimme 3 ihanaa lasta. Olisin halunnut neljännen. Tuli selväksi, ettei tule tapahtumaan. Osallistuin kyllä kotitöihin. Olen kokki ammatiltani. Hoidin kokonaan kodin ruokatalouden, keittiön siivouksen, ostokset yms. Pesin myös pyykkiä, siivosin, leikkasin nurmikkoa, hoidin lapsia. Itse asiassa vain minä vein lapsia tapahtumiin, puolisoa ei kiinnostanut. Ei suostunut ajamaan autoa, vaikka kortti oli. Seksi väheni radikaalisti jokaisen lapsen synnyttyä. Kolmannen synnyttyä ei enää herunut. Se johtui "ehkäisy-syistä". Puoliso ei suostunut syömään pillereitä (hormoneja!), eikä Orionin kierukkakan kelvannut (hormoneja!). En tykkää kordareista. Harkitsin vasektomiaa, no problem. Tsekkasin Mehiläisen hinnan 800 €. Ajattelin, että OK. Mutta sitten jotenkin tajusin, että en tule saamaan yhtään enempää seksiä vaikka mitä tekisin! Antaa siis olla. Avioliiton (20 v) n. 6-7 viimeistä vuotta nukuttiin eri makkareissa. Vaimolla oli paha unettomuus-ongelma ja sanoi, että minä haisen niin pahalle ja kuorsaan tai puhisen, tai piereskelen, niin haluaa nukkua yksin. Vaimo myös lihosi kovasti. Pehva, masu ja daisarit pullistui ihanasti vuosi vuodelta. Ja minä kävin vuosi vuodelta kuumempana! Tykkään isoista tytöistä! Erityisesti (pervo kaiketi!?) pullukoista! Minun kuuma himoni oli selvästi super vastenmielistä vaimolleni. Lopulta hän vaihtoi vaatteitaankin vessassa, jotten näkisi yhtään paljasta pintaa ja hullaantuisi jotenkin tms. Meillä oli seksiä muutaman kuukauden välein (vaimo teki käsityöt ja minä nuolin, vaimo sai aina helposti orkun kun nuolin mutta se ei ollut hyvä? Jotain häpeällistä? Trauma? Ei pystytty puhumaan siitä) kunnes 3 viimeistä vuotta ei sitäkään vähää. Ei edes sitä lämmintä kättä! En ole pettäjätyyppiä, en todellakaan. Onhan mulla 2 tervettä kättä ja vilkas mielikuvitus. Ja nettikin toimii.  Lasten takia oltiin sinnikkäästi yhdessä. Kunnes viimein uskalsin ehdottaa avioeroa. Vaimo kuittasi: "Ilomielin!" Lapset ihmetteli, "kun ette koskaan ole edes riidelleet". Oltiinhan me. Muttei koskaan lasten nähden. Ei me olla sekoboltseja. Nyt menee hyvin. Exä asuu vielä kahden nuoremman lapsen kanssa, sinkkuna. Näen lapsia aika usein ja mulla on erinomaiset välit lapsiin. He eivät näytä syyllistävän kumpaakaan, koska pettämisiä ei ollut. Mulla on nyt uusi. Todella isopehvainen herkkupupu, joka ei pihtaa. Suorastaan tyrkyttää! Aina käy kyljykseen duunin jälkeen. Ja nostaa metelin, jos joku päivä kiireiden vuoksi ei muka ennätetä hommailla. Jälkeenpäin ajatellen mielestäni kumpikaan meistä ei ollut väärässä, en minä, eikä exä. Me vaan ei todellakaan kuuluttu saman katon alle! Haluttiin ihan eri asioita! Ero kuin yöllä ja päivällä! Saatiin kyllä yhdessä 3 ihanaa lasta. Ja halutaan edelleen niiden parasta. Siis ei tehdää jäynää toisillemme. Kantsii siis ajatella aivoillaan (ei munillaan!) ennen kuin menee naimisiin. Koska avioliitto on pyhä! Sen on tarkoitettu kestää koko loppuelämä! Me varmaan molemmat ajateltiin alussa, että kun tarpeeksi kovasti rakastetaan toisiamme, niin pystymme muuttamaan toisemme mieleisiksemme. Ei pidä paikkaansa!!! Tässä 20 + vuoden yhteinen taival pähkinänkuoressa. Ehkä hieman oikaistuna ja omasta (itsekkäästä?) näkökulmasta kuvattuna. Ja ehkä taas monta riviä kauempana totuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.

Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.

Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.

Ei ole. Naiset hakevat avioeroista suurimman osan.

Vierailija kirjoitti:

Olen 60 vuotias nyt. Menin aika myöhään naimisiin. Olin silloin ehkä 37 vuotias. Vaimo oli 10 v nuorempi. Hän tulee avioeroperheestä (hankalat appivanhemmat, tosi hankalat!). Olen aina ollut ihan seksihullu, suorastaan superpervo. Alussa kaikki meni suht hyvin. Sain seksiä alussa mutten koskaan tarpeeksi. Mutta molemmat oltiin "fiksuja" ja kunnioitettiin toisiamme. En siis hirveästi yrittänyt painostaa puolisoa, ruinasin kyllä vähän joka päivä. Saimme 3 ihanaa lasta. Olisin halunnut neljännen. Tuli selväksi, ettei tule tapahtumaan. Osallistuin kyllä kotitöihin. Olen kokki ammatiltani. Hoidin kokonaan kodin ruokatalouden, keittiön siivouksen, ostokset yms. Pesin myös pyykkiä, siivosin, leikkasin nurmikkoa, hoidin lapsia. Itse asiassa vain minä vein lapsia tapahtumiin, puolisoa ei kiinnostanut. Ei suostunut ajamaan autoa, vaikka kortti oli. Seksi väheni radikaalisti jokaisen lapsen synnyttyä. Kolmannen synnyttyä ei enää herunut. Se johtui "ehkäisy-syistä". Puoliso ei suostunut syömään pillereitä (hormoneja!), eikä Orionin kierukkakan kelvannut (hormoneja!). En tykkää kordareista. Harkitsin vasektomiaa, no problem. Tsekkasin Mehiläisen hinnan 800 €. Ajattelin, että OK. Mutta sitten jotenkin tajusin, että en tule saamaan yhtään enempää seksiä vaikka mitä tekisin! Antaa siis olla. Avioliiton (20 v) n. 6-7 viimeistä vuotta nukuttiin eri makkareissa. Vaimolla oli paha unettomuus-ongelma ja sanoi, että minä haisen niin pahalle ja kuorsaan tai puhisen, tai piereskelen, niin haluaa nukkua yksin. Vaimo myös lihosi kovasti. Pehva, masu ja daisarit pullistui ihanasti vuosi vuodelta. Ja minä kävin vuosi vuodelta kuumempana! Tykkään isoista tytöistä! Erityisesti (pervo kaiketi!?) pullukoista! Minun kuuma himoni oli selvästi super vastenmielistä vaimolleni. Lopulta hän vaihtoi vaatteitaankin vessassa, jotten näkisi yhtään paljasta pintaa ja hullaantuisi jotenkin tms. Meillä oli seksiä muutaman kuukauden välein (vaimo teki käsityöt ja minä nuolin, vaimo sai aina helposti orkun kun nuolin mutta se ei ollut hyvä? Jotain häpeällistä? Trauma? Ei pystytty puhumaan siitä) kunnes 3 viimeistä vuotta ei sitäkään vähää. Ei edes sitä lämmintä kättä! En ole pettäjätyyppiä, en todellakaan. Onhan mulla 2 tervettä kättä ja vilkas mielikuvitus. Ja nettikin toimii.  Lasten takia oltiin sinnikkäästi yhdessä. Kunnes viimein uskalsin ehdottaa avioeroa. Vaimo kuittasi: "Ilomielin!" Lapset ihmetteli, "kun ette koskaan ole edes riidelleet". Oltiinhan me. Muttei koskaan lasten nähden. Ei me olla sekoboltseja. Nyt menee hyvin. Exä asuu vielä kahden nuoremman lapsen kanssa, sinkkuna. Näen lapsia aika usein ja mulla on erinomaiset välit lapsiin. He eivät näytä syyllistävän kumpaakaan, koska pettämisiä ei ollut. Mulla on nyt uusi. Todella isopehvainen herkkupupu, joka ei pihtaa. Suorastaan tyrkyttää! Aina käy kyljykseen duunin jälkeen. Ja nostaa metelin, jos joku päivä kiireiden vuoksi ei muka ennätetä hommailla. Jälkeenpäin ajatellen mielestäni kumpikaan meistä ei ollut väärässä, en minä, eikä exä. Me vaan ei todellakaan kuuluttu saman katon alle! Haluttiin ihan eri asioita! Ero kuin yöllä ja päivällä! Saatiin kyllä yhdessä 3 ihanaa lasta. Ja halutaan edelleen niiden parasta. Siis ei tehdää jäynää toisillemme. Kantsii siis ajatella aivoillaan (ei munillaan!) ennen kuin menee naimisiin. Koska avioliitto on pyhä! Sen on tarkoitettu kestää koko loppuelämä! Me varmaan molemmat ajateltiin alussa, että kun tarpeeksi kovasti rakastetaan toisiamme, niin pystymme muuttamaan toisemme mieleisiksemme. Ei pidä paikkaansa!!! Tässä 20 + vuoden yhteinen taival pähkinänkuoressa. Ehkä hieman oikaistuna ja omasta (itsekkäästä?) näkökulmasta kuvattuna. Ja ehkä taas monta riviä kauempana totuutta?

Hyvä kirjoitus, kiitos tästä! Hienoa että rohkenit ehdottaa eroa ja onnistuit sitten löytämään sopivamman kumppanin, ja että välit lapsiin ovat hyvät. 

Niin, tärkein parisuhteen onnistumista ennustava tekijä on onnistunut puolison valinta. Nykyään vaan tuntuu siltä, että kaikki hakevat kuumeisesti vain "jotakuta" kumppaniksi. Sitten ollaan ihmeissään kun jonkin ajan päästä huomataan, ettei homma toimi. Miten se voisikaan?

Kuka ihme haluaisi olla parisuhteessa, jossa itse on toiselle vaan "joku" jonka kanssa asua ja jakaa kulut? Silloin kannattaa hankkia kämppis eikä ruveta parisuhteeseen.

Hyvä kun kysyit. Puolitoista vuotta sitten tehtiin jotain muuta kerran pois lukien mökki tai koti. Vaimo väsyttänyt taas kerran itsensä töillä ja opiskelulle. Ma erottiin. Olisi tullut 25 vuotta ensi maanantaina täyteen. Olen surullinen mutta helpottunut.

Mies ei suostu eroamaan ja on sitä mieltä, että meillä on kaikki hyvin. Sanoi, että jos minä löydän jonkun uuden ja olen sen kanssa onnellinen, niin lähtee. Jälleen kerran minun pitäisi tehdä joku likainen työ, että mies voisi olla marttyyrinä saada kaikkien empatia puolelleen. Ja lapset pitäisivät minua aviorikkojana.

En aio sen vuoksi lähteä etsimään jotain uutta miestä itselleni, että mies suostuisi eroamana. Ihan sekopäistä :(

Mieheni on sairas paskiainen. Esittää tietenkin tosi mukavaa muill ja on olevinaan sellainen pyhimys.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei suostu eroamaan ja on sitä mieltä, että meillä on kaikki hyvin. Sanoi, että jos minä löydän jonkun uuden ja olen sen kanssa onnellinen, niin lähtee. Jälleen kerran minun pitäisi tehdä joku likainen työ, että mies voisi olla marttyyrinä saada kaikkien empatia puolelleen. Ja lapset pitäisivät minua aviorikkojana.

En aio sen vuoksi lähteä etsimään jotain uutta miestä itselleni, että mies suostuisi eroamana. Ihan sekopäistä :(

Mieheni on sairas paskiainen. Esittää tietenkin tosi mukavaa muill ja on olevinaan sellainen pyhimys.

Et tarvitse lupaa. Eron saa yksinkin ja asunnon myynti onnistuu myös, jos ei muuten niin lakimiehen avulla.

Erota voi ilman mitään suhdetta.

Ota yhteys sosiaalitoimistoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 60 vuotias nyt. Menin aika myöhään naimisiin. Olin silloin ehkä 37 vuotias. Vaimo oli 10 v nuorempi. Hän tulee avioeroperheestä (hankalat appivanhemmat, tosi hankalat!). Olen aina ollut ihan seksihullu, suorastaan superpervo. Alussa kaikki meni suht hyvin. Sain seksiä alussa mutten koskaan tarpeeksi. Mutta molemmat oltiin "fiksuja" ja kunnioitettiin toisiamme. En siis hirveästi yrittänyt painostaa puolisoa, ruinasin kyllä vähän joka päivä. Saimme 3 ihanaa lasta. Olisin halunnut neljännen. Tuli selväksi, ettei tule tapahtumaan. Osallistuin kyllä kotitöihin. Olen kokki ammatiltani. Hoidin kokonaan kodin ruokatalouden, keittiön siivouksen, ostokset yms. Pesin myös pyykkiä, siivosin, leikkasin nurmikkoa, hoidin lapsia. Itse asiassa vain minä vein lapsia tapahtumiin, puolisoa ei kiinnostanut. Ei suostunut ajamaan autoa, vaikka kortti oli. Seksi väheni radikaalisti jokaisen lapsen synnyttyä. Kolmannen synnyttyä ei enää herunut. Se johtui "ehkäisy-syistä". Puoliso ei suostunut syömään pillereitä (hormoneja!), eikä Orionin kierukkakan kelvannut (hormoneja!). En tykkää kordareista. Harkitsin vasektomiaa, no problem. Tsekkasin Mehiläisen hinnan 800 €. Ajattelin, että OK. Mutta sitten jotenkin tajusin, että en tule saamaan yhtään enempää seksiä vaikka mitä tekisin! Antaa siis olla. Avioliiton (20 v) n. 6-7 viimeistä vuotta nukuttiin eri makkareissa. Vaimolla oli paha unettomuus-ongelma ja sanoi, että minä haisen niin pahalle ja kuorsaan tai puhisen, tai piereskelen, niin haluaa nukkua yksin. Vaimo myös lihosi kovasti. Pehva, masu ja daisarit pullistui ihanasti vuosi vuodelta. Ja minä kävin vuosi vuodelta kuumempana! Tykkään isoista tytöistä! Erityisesti (pervo kaiketi!?) pullukoista! Minun kuuma himoni oli selvästi super vastenmielistä vaimolleni. Lopulta hän vaihtoi vaatteitaankin vessassa, jotten näkisi yhtään paljasta pintaa ja hullaantuisi jotenkin tms. Meillä oli seksiä muutaman kuukauden välein (vaimo teki käsityöt ja minä nuolin, vaimo sai aina helposti orkun kun nuolin mutta se ei ollut hyvä? Jotain häpeällistä? Trauma? Ei pystytty puhumaan siitä) kunnes 3 viimeistä vuotta ei sitäkään vähää. Ei edes sitä lämmintä kättä! En ole pettäjätyyppiä, en todellakaan. Onhan mulla 2 tervettä kättä ja vilkas mielikuvitus. Ja nettikin toimii.  Lasten takia oltiin sinnikkäästi yhdessä. Kunnes viimein uskalsin ehdottaa avioeroa. Vaimo kuittasi: "Ilomielin!" Lapset ihmetteli, "kun ette koskaan ole edes riidelleet". Oltiinhan me. Muttei koskaan lasten nähden. Ei me olla sekoboltseja. Nyt menee hyvin. Exä asuu vielä kahden nuoremman lapsen kanssa, sinkkuna. Näen lapsia aika usein ja mulla on erinomaiset välit lapsiin. He eivät näytä syyllistävän kumpaakaan, koska pettämisiä ei ollut. Mulla on nyt uusi. Todella isopehvainen herkkupupu, joka ei pihtaa. Suorastaan tyrkyttää! Aina käy kyljykseen duunin jälkeen. Ja nostaa metelin, jos joku päivä kiireiden vuoksi ei muka ennätetä hommailla. Jälkeenpäin ajatellen mielestäni kumpikaan meistä ei ollut väärässä, en minä, eikä exä. Me vaan ei todellakaan kuuluttu saman katon alle! Haluttiin ihan eri asioita! Ero kuin yöllä ja päivällä! Saatiin kyllä yhdessä 3 ihanaa lasta. Ja halutaan edelleen niiden parasta. Siis ei tehdää jäynää toisillemme. Kantsii siis ajatella aivoillaan (ei munillaan!) ennen kuin menee naimisiin. Koska avioliitto on pyhä! Sen on tarkoitettu kestää koko loppuelämä! Me varmaan molemmat ajateltiin alussa, että kun tarpeeksi kovasti rakastetaan toisiamme, niin pystymme muuttamaan toisemme mieleisiksemme. Ei pidä paikkaansa!!! Tässä 20 + vuoden yhteinen taival pähkinänkuoressa. Ehkä hieman oikaistuna ja omasta (itsekkäästä?) näkökulmasta kuvattuna. Ja ehkä taas monta riviä kauempana totuutta?

Hyvä kirjoitus, kiitos tästä! Hienoa että rohkenit ehdottaa eroa ja onnistuit sitten löytämään sopivamman kumppanin, ja että välit lapsiin ovat hyvät. 

Niin, tärkein parisuhteen onnistumista ennustava tekijä on onnistunut puolison valinta. Nykyään vaan tuntuu siltä, että kaikki hakevat kuumeisesti vain "jotakuta" kumppaniksi. Sitten ollaan ihmeissään kun jonkin ajan päästä huomataan, ettei homma toimi. Miten se voisikaan?

Kuka ihme haluaisi olla parisuhteessa, jossa itse on toiselle vaan "joku" jonka kanssa asua ja jakaa kulut? Silloin kannattaa hankkia kämppis eikä ruveta parisuhteeseen.

"Nykyään." Ennen naimisiin menoon oli paljon suurempi paine, samoin avioliitossa pysymiseen. Odotukset olivat suorastaan kohtuuttomia.

Tätä mieltä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi alunperinkään pitäisi ajatella, että liiton pitää kestää loppuelämä. Eikö riitä että yhdessä ollaan niinkauan kuin homma toimii ja on hyvä olla.

Varsinkin kun menee yhteen ihan nuorena, niin kyllä siinä jää jotain vaille kun saman kanssa vaan on. Ei silloin vielä tiedä mitä haluaa ja ihmiset muuttuu. Näin 50 korvilla jo tietää mitä haluaa ja ihan kauhulla ajattelen, että olisin vieläkin yhdessä enään kanssa.

Ja en yhtään kiellä etteikö se nuoruuden suhde voi olla hyvä ja kestävä läpi elämän. Mutta ei väkisin pidä yrittää vuositolkulla jos kokee jäävänsä suhteessa jotain vaille. Niinkuin itse jäin. Onneksi nykyään tilanne toinen

Tai miksi mennä ylipäätään naimisiin ollenkaan tai laittaa omaisuuttaan yhteen kenenkään kanssa. Tekee lapset, pitää omaisuuden erillään ja erotessa ei riitaa tule omaisuudesta ja lasten kustannuksista molemmat huolehtii tasapuolisesti. Avioliitto on aikansa elänyt.

Avioehto helpottaa asioita kummasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 60 vuotias nyt. Menin aika myöhään naimisiin. Olin silloin ehkä 37 vuotias. Vaimo oli 10 v nuorempi. Hän tulee avioeroperheestä (hankalat appivanhemmat, tosi hankalat!). Olen aina ollut ihan seksihullu, suorastaan superpervo. Alussa kaikki meni suht hyvin. Sain seksiä alussa mutten koskaan tarpeeksi. Mutta molemmat oltiin "fiksuja" ja kunnioitettiin toisiamme. En siis hirveästi yrittänyt painostaa puolisoa, ruinasin kyllä vähän joka päivä. Saimme 3 ihanaa lasta. Olisin halunnut neljännen. Tuli selväksi, ettei tule tapahtumaan. Osallistuin kyllä kotitöihin. Olen kokki ammatiltani. Hoidin kokonaan kodin ruokatalouden, keittiön siivouksen, ostokset yms. Pesin myös pyykkiä, siivosin, leikkasin nurmikkoa, hoidin lapsia. Itse asiassa vain minä vein lapsia tapahtumiin, puolisoa ei kiinnostanut. Ei suostunut ajamaan autoa, vaikka kortti oli. Seksi väheni radikaalisti jokaisen lapsen synnyttyä. Kolmannen synnyttyä ei enää herunut. Se johtui "ehkäisy-syistä". Puoliso ei suostunut syömään pillereitä (hormoneja!), eikä Orionin kierukkakan kelvannut (hormoneja!). En tykkää kordareista. Harkitsin vasektomiaa, no problem. Tsekkasin Mehiläisen hinnan 800 €. Ajattelin, että OK. Mutta sitten jotenkin tajusin, että en tule saamaan yhtään enempää seksiä vaikka mitä tekisin! Antaa siis olla. Avioliiton (20 v) n. 6-7 viimeistä vuotta nukuttiin eri makkareissa. Vaimolla oli paha unettomuus-ongelma ja sanoi, että minä haisen niin pahalle ja kuorsaan tai puhisen, tai piereskelen, niin haluaa nukkua yksin. Vaimo myös lihosi kovasti. Pehva, masu ja daisarit pullistui ihanasti vuosi vuodelta. Ja minä kävin vuosi vuodelta kuumempana! Tykkään isoista tytöistä! Erityisesti (pervo kaiketi!?) pullukoista! Minun kuuma himoni oli selvästi super vastenmielistä vaimolleni. Lopulta hän vaihtoi vaatteitaankin vessassa, jotten näkisi yhtään paljasta pintaa ja hullaantuisi jotenkin tms. Meillä oli seksiä muutaman kuukauden välein (vaimo teki käsityöt ja minä nuolin, vaimo sai aina helposti orkun kun nuolin mutta se ei ollut hyvä? Jotain häpeällistä? Trauma? Ei pystytty puhumaan siitä) kunnes 3 viimeistä vuotta ei sitäkään vähää. Ei edes sitä lämmintä kättä! En ole pettäjätyyppiä, en todellakaan. Onhan mulla 2 tervettä kättä ja vilkas mielikuvitus. Ja nettikin toimii.  Lasten takia oltiin sinnikkäästi yhdessä. Kunnes viimein uskalsin ehdottaa avioeroa. Vaimo kuittasi: "Ilomielin!" Lapset ihmetteli, "kun ette koskaan ole edes riidelleet". Oltiinhan me. Muttei koskaan lasten nähden. Ei me olla sekoboltseja. Nyt menee hyvin. Exä asuu vielä kahden nuoremman lapsen kanssa, sinkkuna. Näen lapsia aika usein ja mulla on erinomaiset välit lapsiin. He eivät näytä syyllistävän kumpaakaan, koska pettämisiä ei ollut. Mulla on nyt uusi. Todella isopehvainen herkkupupu, joka ei pihtaa. Suorastaan tyrkyttää! Aina käy kyljykseen duunin jälkeen. Ja nostaa metelin, jos joku päivä kiireiden vuoksi ei muka ennätetä hommailla. Jälkeenpäin ajatellen mielestäni kumpikaan meistä ei ollut väärässä, en minä, eikä exä. Me vaan ei todellakaan kuuluttu saman katon alle! Haluttiin ihan eri asioita! Ero kuin yöllä ja päivällä! Saatiin kyllä yhdessä 3 ihanaa lasta. Ja halutaan edelleen niiden parasta. Siis ei tehdää jäynää toisillemme. Kantsii siis ajatella aivoillaan (ei munillaan!) ennen kuin menee naimisiin. Koska avioliitto on pyhä! Sen on tarkoitettu kestää koko loppuelämä! Me varmaan molemmat ajateltiin alussa, että kun tarpeeksi kovasti rakastetaan toisiamme, niin pystymme muuttamaan toisemme mieleisiksemme. Ei pidä paikkaansa!!! Tässä 20 + vuoden yhteinen taival pähkinänkuoressa. Ehkä hieman oikaistuna ja omasta (itsekkäästä?) näkökulmasta kuvattuna. Ja ehkä taas monta riviä kauempana totuutta?

Hyvä kirjoitus, kiitos tästä! Hienoa että rohkenit ehdottaa eroa ja onnistuit sitten löytämään sopivamman kumppanin, ja että välit lapsiin ovat hyvät. 

Niin, tärkein parisuhteen onnistumista ennustava tekijä on onnistunut puolison valinta. Nykyään vaan tuntuu siltä, että kaikki hakevat kuumeisesti vain "jotakuta" kumppaniksi. Sitten ollaan ihmeissään kun jonkin ajan päästä huomataan, ettei homma toimi. Miten se voisikaan?

Kuka ihme haluaisi olla parisuhteessa, jossa itse on toiselle vaan "joku" jonka kanssa asua ja jakaa kulut? Silloin kannattaa hankkia kämppis eikä ruveta parisuhteeseen.

"Nykyään." Ennen naimisiin menoon oli paljon suurempi paine, samoin avioliitossa pysymiseen. Odotukset olivat suorastaan kohtuuttomia.

Ennen oli ennen. Nykyään wt-eroperheissä aikanaan kasvaneet eroavat 3 kertaa noin 10 vuoden jänteellä. Eivät ole kykeneviä parisuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 60 vuotias nyt. Menin aika myöhään naimisiin. Olin silloin ehkä 37 vuotias. Vaimo oli 10 v nuorempi. Hän tulee avioeroperheestä (hankalat appivanhemmat, tosi hankalat!). Olen aina ollut ihan seksihullu, suorastaan superpervo. Alussa kaikki meni suht hyvin. Sain seksiä alussa mutten koskaan tarpeeksi. Mutta molemmat oltiin "fiksuja" ja kunnioitettiin toisiamme. En siis hirveästi yrittänyt painostaa puolisoa, ruinasin kyllä vähän joka päivä. Saimme 3 ihanaa lasta. Olisin halunnut neljännen. Tuli selväksi, ettei tule tapahtumaan. Osallistuin kyllä kotitöihin. Olen kokki ammatiltani. Hoidin kokonaan kodin ruokatalouden, keittiön siivouksen, ostokset yms. Pesin myös pyykkiä, siivosin, leikkasin nurmikkoa, hoidin lapsia. Itse asiassa vain minä vein lapsia tapahtumiin, puolisoa ei kiinnostanut. Ei suostunut ajamaan autoa, vaikka kortti oli. Seksi väheni radikaalisti jokaisen lapsen synnyttyä. Kolmannen synnyttyä ei enää herunut. Se johtui "ehkäisy-syistä". Puoliso ei suostunut syömään pillereitä (hormoneja!), eikä Orionin kierukkakan kelvannut (hormoneja!). En tykkää kordareista. Harkitsin vasektomiaa, no problem. Tsekkasin Mehiläisen hinnan 800 €. Ajattelin, että OK. Mutta sitten jotenkin tajusin, että en tule saamaan yhtään enempää seksiä vaikka mitä tekisin! Antaa siis olla. Avioliiton (20 v) n. 6-7 viimeistä vuotta nukuttiin eri makkareissa. Vaimolla oli paha unettomuus-ongelma ja sanoi, että minä haisen niin pahalle ja kuorsaan tai puhisen, tai piereskelen, niin haluaa nukkua yksin. Vaimo myös lihosi kovasti. Pehva, masu ja daisarit pullistui ihanasti vuosi vuodelta. Ja minä kävin vuosi vuodelta kuumempana! Tykkään isoista tytöistä! Erityisesti (pervo kaiketi!?) pullukoista! Minun kuuma himoni oli selvästi super vastenmielistä vaimolleni. Lopulta hän vaihtoi vaatteitaankin vessassa, jotten näkisi yhtään paljasta pintaa ja hullaantuisi jotenkin tms. Meillä oli seksiä muutaman kuukauden välein (vaimo teki käsityöt ja minä nuolin, vaimo sai aina helposti orkun kun nuolin mutta se ei ollut hyvä? Jotain häpeällistä? Trauma? Ei pystytty puhumaan siitä) kunnes 3 viimeistä vuotta ei sitäkään vähää. Ei edes sitä lämmintä kättä! En ole pettäjätyyppiä, en todellakaan. Onhan mulla 2 tervettä kättä ja vilkas mielikuvitus. Ja nettikin toimii.  Lasten takia oltiin sinnikkäästi yhdessä. Kunnes viimein uskalsin ehdottaa avioeroa. Vaimo kuittasi: "Ilomielin!" Lapset ihmetteli, "kun ette koskaan ole edes riidelleet". Oltiinhan me. Muttei koskaan lasten nähden. Ei me olla sekoboltseja. Nyt menee hyvin. Exä asuu vielä kahden nuoremman lapsen kanssa, sinkkuna. Näen lapsia aika usein ja mulla on erinomaiset välit lapsiin. He eivät näytä syyllistävän kumpaakaan, koska pettämisiä ei ollut. Mulla on nyt uusi. Todella isopehvainen herkkupupu, joka ei pihtaa. Suorastaan tyrkyttää! Aina käy kyljykseen duunin jälkeen. Ja nostaa metelin, jos joku päivä kiireiden vuoksi ei muka ennätetä hommailla. Jälkeenpäin ajatellen mielestäni kumpikaan meistä ei ollut väärässä, en minä, eikä exä. Me vaan ei todellakaan kuuluttu saman katon alle! Haluttiin ihan eri asioita! Ero kuin yöllä ja päivällä! Saatiin kyllä yhdessä 3 ihanaa lasta. Ja halutaan edelleen niiden parasta. Siis ei tehdää jäynää toisillemme. Kantsii siis ajatella aivoillaan (ei munillaan!) ennen kuin menee naimisiin. Koska avioliitto on pyhä! Sen on tarkoitettu kestää koko loppuelämä! Me varmaan molemmat ajateltiin alussa, että kun tarpeeksi kovasti rakastetaan toisiamme, niin pystymme muuttamaan toisemme mieleisiksemme. Ei pidä paikkaansa!!! Tässä 20 + vuoden yhteinen taival pähkinänkuoressa. Ehkä hieman oikaistuna ja omasta (itsekkäästä?) näkökulmasta kuvattuna. Ja ehkä taas monta riviä kauempana totuutta?

Hyvä kirjoitus, kiitos tästä! Hienoa että rohkenit ehdottaa eroa ja onnistuit sitten löytämään sopivamman kumppanin, ja että välit lapsiin ovat hyvät. 

Niin, tärkein parisuhteen onnistumista ennustava tekijä on onnistunut puolison valinta. Nykyään vaan tuntuu siltä, että kaikki hakevat kuumeisesti vain "jotakuta" kumppaniksi. Sitten ollaan ihmeissään kun jonkin ajan päästä huomataan, ettei homma toimi. Miten se voisikaan?

Kuka ihme haluaisi olla parisuhteessa, jossa itse on toiselle vaan "joku" jonka kanssa asua ja jakaa kulut? Silloin kannattaa hankkia kämppis eikä ruveta parisuhteeseen.

"Nykyään." Ennen naimisiin menoon oli paljon suurempi paine, samoin avioliitossa pysymiseen. Odotukset olivat suorastaan kohtuuttomia.

Ennen oli ennen. Nykyään wt-eroperheissä aikanaan kasvaneet eroavat 3 kertaa noin 10 vuoden jänteellä. Eivät ole kykeneviä parisuhteisiin.

Yhtä kykenemätöntä on mennä tavan vuoksi naimisiin ja kituuttaa väkisin. Tällaista tiedän vanhoilla pareilla edelleen.

Useat avioliitot ja sarjasuhteilijat ovat vanhoja juttuja nekin.

Mies pihtasi, eikä huomioinut tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 60 vuotias nyt. Menin aika myöhään naimisiin. Olin silloin ehkä 37 vuotias. Vaimo oli 10 v nuorempi. Hän tulee avioeroperheestä (hankalat appivanhemmat, tosi hankalat!). Olen aina ollut ihan seksihullu, suorastaan superpervo. Alussa kaikki meni suht hyvin. Sain seksiä alussa mutten koskaan tarpeeksi. Mutta molemmat oltiin "fiksuja" ja kunnioitettiin toisiamme. En siis hirveästi yrittänyt painostaa puolisoa, ruinasin kyllä vähän joka päivä. Saimme 3 ihanaa lasta. Olisin halunnut neljännen. Tuli selväksi, ettei tule tapahtumaan. Osallistuin kyllä kotitöihin. Olen kokki ammatiltani. Hoidin kokonaan kodin ruokatalouden, keittiön siivouksen, ostokset yms. Pesin myös pyykkiä, siivosin, leikkasin nurmikkoa, hoidin lapsia. Itse asiassa vain minä vein lapsia tapahtumiin, puolisoa ei kiinnostanut. Ei suostunut ajamaan autoa, vaikka kortti oli. Seksi väheni radikaalisti jokaisen lapsen synnyttyä. Kolmannen synnyttyä ei enää herunut. Se johtui "ehkäisy-syistä". Puoliso ei suostunut syömään pillereitä (hormoneja!), eikä Orionin kierukkakan kelvannut (hormoneja!). En tykkää kordareista. Harkitsin vasektomiaa, no problem. Tsekkasin Mehiläisen hinnan 800 €. Ajattelin, että OK. Mutta sitten jotenkin tajusin, että en tule saamaan yhtään enempää seksiä vaikka mitä tekisin! Antaa siis olla. Avioliiton (20 v) n. 6-7 viimeistä vuotta nukuttiin eri makkareissa. Vaimolla oli paha unettomuus-ongelma ja sanoi, että minä haisen niin pahalle ja kuorsaan tai puhisen, tai piereskelen, niin haluaa nukkua yksin. Vaimo myös lihosi kovasti. Pehva, masu ja daisarit pullistui ihanasti vuosi vuodelta. Ja minä kävin vuosi vuodelta kuumempana! Tykkään isoista tytöistä! Erityisesti (pervo kaiketi!?) pullukoista! Minun kuuma himoni oli selvästi super vastenmielistä vaimolleni. Lopulta hän vaihtoi vaatteitaankin vessassa, jotten näkisi yhtään paljasta pintaa ja hullaantuisi jotenkin tms. Meillä oli seksiä muutaman kuukauden välein (vaimo teki käsityöt ja minä nuolin, vaimo sai aina helposti orkun kun nuolin mutta se ei ollut hyvä? Jotain häpeällistä? Trauma? Ei pystytty puhumaan siitä) kunnes 3 viimeistä vuotta ei sitäkään vähää. Ei edes sitä lämmintä kättä! En ole pettäjätyyppiä, en todellakaan. Onhan mulla 2 tervettä kättä ja vilkas mielikuvitus. Ja nettikin toimii.  Lasten takia oltiin sinnikkäästi yhdessä. Kunnes viimein uskalsin ehdottaa avioeroa. Vaimo kuittasi: "Ilomielin!" Lapset ihmetteli, "kun ette koskaan ole edes riidelleet". Oltiinhan me. Muttei koskaan lasten nähden. Ei me olla sekoboltseja. Nyt menee hyvin. Exä asuu vielä kahden nuoremman lapsen kanssa, sinkkuna. Näen lapsia aika usein ja mulla on erinomaiset välit lapsiin. He eivät näytä syyllistävän kumpaakaan, koska pettämisiä ei ollut. Mulla on nyt uusi. Todella isopehvainen herkkupupu, joka ei pihtaa. Suorastaan tyrkyttää! Aina käy kyljykseen duunin jälkeen. Ja nostaa metelin, jos joku päivä kiireiden vuoksi ei muka ennätetä hommailla. Jälkeenpäin ajatellen mielestäni kumpikaan meistä ei ollut väärässä, en minä, eikä exä. Me vaan ei todellakaan kuuluttu saman katon alle! Haluttiin ihan eri asioita! Ero kuin yöllä ja päivällä! Saatiin kyllä yhdessä 3 ihanaa lasta. Ja halutaan edelleen niiden parasta. Siis ei tehdää jäynää toisillemme. Kantsii siis ajatella aivoillaan (ei munillaan!) ennen kuin menee naimisiin. Koska avioliitto on pyhä! Sen on tarkoitettu kestää koko loppuelämä! Me varmaan molemmat ajateltiin alussa, että kun tarpeeksi kovasti rakastetaan toisiamme, niin pystymme muuttamaan toisemme mieleisiksemme. Ei pidä paikkaansa!!! Tässä 20 + vuoden yhteinen taival pähkinänkuoressa. Ehkä hieman oikaistuna ja omasta (itsekkäästä?) näkökulmasta kuvattuna. Ja ehkä taas monta riviä kauempana totuutta?

Hyvä kirjoitus, kiitos tästä! Hienoa että rohkenit ehdottaa eroa ja onnistuit sitten löytämään sopivamman kumppanin, ja että välit lapsiin ovat hyvät. 

Niin, tärkein parisuhteen onnistumista ennustava tekijä on onnistunut puolison valinta. Nykyään vaan tuntuu siltä, että kaikki hakevat kuumeisesti vain "jotakuta" kumppaniksi. Sitten ollaan ihmeissään kun jonkin ajan päästä huomataan, ettei homma toimi. Miten se voisikaan?

Kuka ihme haluaisi olla parisuhteessa, jossa itse on toiselle vaan "joku" jonka kanssa asua ja jakaa kulut? Silloin kannattaa hankkia kämppis eikä ruveta parisuhteeseen.

"Nykyään." Ennen naimisiin menoon oli paljon suurempi paine, samoin avioliitossa pysymiseen. Odotukset olivat suorastaan kohtuuttomia.

Ennen oli ennen. Nykyään wt-eroperheissä aikanaan kasvaneet eroavat 3 kertaa noin 10 vuoden jänteellä. Eivät ole kykeneviä parisuhteisiin.

Yhtä kykenemätöntä on mennä tavan vuoksi naimisiin ja kituuttaa väkisin. Tällaista tiedän vanhoilla pareilla edelleen.

Useat avioliitot ja sarjasuhteilijat ovat vanhoja juttuja nekin.

Kuka on henkisesti niin kypsymätön että toteuttaa lapsen elämää menemällä naimisiin ns tavan vuoksi? Se ei ole rakkautta vaan toisen ihnisen hyväksikäyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Varmimmin avioeron välttää kun ei mene naimisiin. Jos olisit laskuvarjohyppäämässä lentokoneesta ja sinulla olisi 50% mahdollisuus, että laskuvarjo toimii, hyppäisitkö?

Prosentit suhteutetaan aina riskin vakavuuteen :D

Toisessa kuolee, toisessa ei.

Esim. ystävyydet päättyvät koko elämän kaaressa vielä todennäköisemmin. Suosittelisitko ettei kannata ystävystyä?

Suomessa turvallisuuteen vetoaminen menee aina läpi, ajatuksen ollessa vaikka ihan seinähullu.

Avioliitto on kahden kauppa. Vaikka tekisi mitä se pysyy kasassa vain molempien halutessa samaa ja sitoutuessa yhteisiin arvoihin. Elämän aikana ihmiset muuttuvat ja kasvavat. Aina kasvu ei hitsaa yhteen. Erosin 20 vuoden liiton jälkeen. Puoliso ei enään sitoutunut yhteisiin arvoihin eikä minuun. Hän alkoi elää yhteisten arvojen vastaisesti eikä satsannut yhtään liittoon enää. Ero oli väistämätön lopulta. En halua avata tarkemmin syitä, mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ero tuli kalliiksi minulle. Liitossa tapahtuneet asiat veivät luottamukseni vastakkaiseen sukupuoleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies pelasi Tinderiä toisella puhelimella. Yhdessä oltiin teineistä nelikymppisiksi.

Sama, haettiin tuohon touhuun apua, mies jatkoi vaan. Näin sen ja paljastui. Itki ja aneli mutta haki seuraa silti.

Näissä keisseissä hieman ihmetyttää ihmisten naivius. Olette olleet yhdessä teineistä nelikymppisiksi, joten melkein luonnollista että alkaa muut ihmiset kiinnostamaan. Tämän vuoksi on hirveän vaikea arvostaa pitkiä liittoja, koska tossa on varjopuolena se ettei tiedä paremmasta. Toiseen ihmiseen voi kiintyä syvästi, mutta monogamia ei vain ole oman edun mukaista kuitenkaan loppuunasti ajateltuna. Mieskin todennäköisesti pelkäsi päästää irti ja yritti säästää sekä syödä kakkua, mutta oikeasti nyt hei - ainutkertaista elämää ei kannata tuhrata tuollaiseen, vaan jatkaa eri teille. 

Miehen empatiakyvyttönyys, jätti minut monesti pärjäämään yksin erilaisissa elämän kriiseissä. Heittäytyi itse passattavaksi lapseksi lasten tulon myötä. Rahankäyttö ongelmat, jatkuva valehtelu, arvostuksen puute jonka kertoi suoraan, hygieniasta huolehtiminen loppui, mykkäkoulut, tavaroiden paiskiminen ja turhat kiukuttelu jos oli huono päivä. Uppoutui töihin ja jätti minut usein huolehtimaan arjesta yksin. Lupasi asioita mutta petti lupaukset. Kyttääminen ja kontrollointi. Jossain vaiheessa vain oma jaksaminen loppui ja laitoin avioeropaperit vetämään ja muutin pois. Helpotti.

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.

Miksi ihmeessä sitten naiset ovat miehiä huomattavasti aloitteellisempia hakemaan avioeroa? Ovatkohan syy-seuraussuhteet kuitenkin todellisuudessa ihan päinvastoin kuin esität?