Miksi teille tuli avioero?

Vierailija kirjoitti:

Erosimme koska olin todella yksinäinen parisuhteessa. Mies ei halunnut tehdä mitään yhdessä eikä huomioinut minua millään tavalla. Järjestin lasten asiat, matkat (mies kulki perässä kuin yksi lapsista kyselemässä mihin nyt käännytään ja koska syödään), yritin yhteistä tekemistä mutta mitään ei halunnut tehdä, lahjoja tai syntymäpäivätoivotuksia ei tullut koskaan, äitienpäivinä ei auttanut pieniä lapsia järjestämään mitään. Kuolihan se parisuhde siitä sitten.

Tällaisia tarinoita kuulee aika usein. Miksi ihmeessä aikuiset miehet käyttäytyvät näin? Ja tähän tekisi mieleni sanoa, että nimenomaan suomalaiset miehet. En ole kuullut vastaavia tarinoita ikinä esim. brittiläisiltä tai amerikkalaisilta tutuilta. 

Vaimo oli huolimaton tavarastaan.

Vierailija kirjoitti:

Tiesin tulevan vaimon kovaksi alkoholin käyttäjäksi, mutta uskoin käytön pysyvän kuitenkin jonkinlaisissa rajoissa ja kontrollissa. Erehdyin.

Vaimolla oli takanaan traumaattinen lapsuus ja nuoruus, johon kuului myös insestia. Näitä asioita ei oltu mitenkään käsitelty missään terapiassa tai muutenkaan, vaan asia oli aina haudattu yhä uudelleen puhumattomaksi. -Aina kun tuli arkielämään kuuluvia muita (normaalejakin) paineita, alituinen alkoholinkäyttö riistäytyi päiviä tai viikkojakin kestäväksi ryyppykierteeksi jossa hän kiereskeli menneisyyden kokemuksissaan ja itsesäälissä aikomattakaan hakea apua menneisyytensä käsittelemiseksi pois päiväjärjestyksestä.

Olen aivan varma, että jos hän olisi hakenut apua itselleen, hoitanut itsensä ja asiansa menneisyytensä suhteen, minä olisin ollut valmis odottamaan häntä. Kun juomakierteelle jokaisessa elämän kääntökohdassa ei tullut loppua, totesin että jätän arvon rouvan huolehtimaan itse itsestään. En voinut antaa hänen pilata myös minun elämääni vain siksi, että hän ei hoitanut itseään kuntoon.

Hänen myöhemmät miessuhteensa ovat päättyneet samasta syystä. kaikki menee ensi alkuun hyvin, mutta sitten mies huomaa ryyppykaudet ja saa kuulla syyt niihin. Kun edelleenkään nainen ei hakeudu asianmukaiseen hoitoon, uudetkin miessuhteet ovat päättyneet lyhyeen, ja itsesäälin kierre jatkuu ja vain syvenee ja pahenee.

Näitä ihmisiä on paljon, jotka kantaa mukanaan jotain käsittelemättömiä traumoja. Se ei sinänsä ole suhteessa vältämättä ongelma, kaikilla on menneisyydestä jonkinasteisia taakkoja. Ongelma se on sitten, jos traumoja ei ole millään tavalla käsitelty eikä suostuta käsittelemään.

Jokainen ihminen tekee omat valintansa. Myös se, että ei tee mitään, on valinta. Ja niillä valinnoilla on seurauksensa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Itse en ole vielä edes naimisiin mennyt, ehkä osin siksi, että pelkään juuri tätä. Että lapsuudenperheen malli ottaa itsestäni vallan ja jään onnettomaan, väkivaltaiseen avioliittoon kymmeniksi vuosiksi. Avioero ei todellakaan ole se pahin mahdollinen vaihtoehto.

Puoliso muuttui toiseksi ihmiseksi.

Kaikki syyt joiden vuoksi hänestä välitin lakkasivat vaan olemasta. Hänestä tuli kylmä, itsekeskeinen, pinnallinen, suorittaja jonka kanssa ei ollut mitään yhteistä.

Ja olihan siinä muuttuneen käytöksen taustalla sitten romanssi työkaverin kanssa. Mutta tämä vain alleviivasi mikä oli jo tiedossa. Sitä ihmistä ei ollut enää olemassa, jolle sanoin "tahdon"

Tälle kehityskululle en voinut mitään. Jälkikäteen ajateltunakin en voi tulla mihinkään muuhun lopputulokseen kuin että en olisi voinut juuri mitään tehdä toisin.

Meillä oli rakkautta, intohimoa, jälkikasvu, yhteisiä arvoja, kaikki. Hiljalleen hän kasvoi eri suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet oikean ihmisen kanssa, ei tuollaisia tarvitse miettiä.

Puolisosi saattaa hyvinkin miettiä, onko tuollainen päällepäsmäri oikea ihminen hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Miksi alunperinkään pitäisi ajatella, että liiton pitää kestää loppuelämä. Eikö riitä että yhdessä ollaan niinkauan kuin homma toimii ja on hyvä olla.

Varsinkin kun menee yhteen ihan nuorena, niin kyllä siinä jää jotain vaille kun saman kanssa vaan on. Ei silloin vielä tiedä mitä haluaa ja ihmiset muuttuu. Näin 50 korvilla jo tietää mitä haluaa ja ihan kauhulla ajattelen, että olisin vieläkin yhdessä enään kanssa.

Ja en yhtään kiellä etteikö se nuoruuden suhde voi olla hyvä ja kestävä läpi elämän. Mutta ei väkisin pidä yrittää vuositolkulla jos kokee jäävänsä suhteessa jotain vaille. Niinkuin itse jäin. Onneksi nykyään tilanne toinen

Tai miksi mennä ylipäätään naimisiin ollenkaan tai laittaa omaisuuttaan yhteen kenenkään kanssa. Tekee lapset, pitää omaisuuden erillään ja erotessa ei riitaa tule omaisuudesta ja lasten kustannuksista molemmat huolehtii tasapuolisesti. Avioliitto on aikansa elänyt.

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa sitä vaan alkaa miettiä että mitä ihmettä mun päässä oikein liikkui. Oma valinnanköyhyys nolottaa, ihmetyttää itseäkin miten pienin kriteerein eteni elämässä. Lapset kasvavat ja huomaa että jonain päivänä lastenkin kanssa on kypsempää ja hedelmällisempää keskustelua kuin ikinä oman puolison. Ystävyyttä ja tukea elämään on haettava työtovereista, ystävistä, tuttavista oman puolison tuntuessa lähinnä vieraalta ja niinsanotusti mieleltään/ajatuksiltaan köyhältä. Ja hänet minä kuitenkin olen valinnut. Koska hyvältä tuntui, kai.

En ole eronnut. Moni iäkäs nainen elää erottuaan yksin lopulta, vaikka uusia kumppaneita olisikin ilmaantunut. En tiedä haluanko sitäkään. Onko lopulta kaikki yksin, joko yksinään tai parisuhteessa? En jotenkin osaa luottaa että elämä kääntyisi paremmin ja jatkan elämää tässä ihanookoo-elämässä.

Minulla täysin sama tilanne. Ihmettelen, mitä ikinä näin tässä puolisossa. Ero harkinnassa jo pitkään, odotan, että viimeisinkin lapsista lähtee omilleen, sen jälkeen ei mitään syytä pysyä yhdessä. En edes pystyisi.

Pidä huolta että pitkässä juoksussa teillä on muutakin yhteistä kuin alun seksuaalinen vetovoima. Toisaalta parisuhteen saa pidettyä kunhan myös seksi toimii.

Puhukaa. Jos tuntuu ettei sinua arvosteta nosta asia pöydälle! Itse kuulin että miehestä tuntui ettei arvosteta tai haluta kun valitin samaa. Joo, oli pikkulapsiajat ja muutakin siinä.

Alkkikset ja narkit ja muut elämänhallibtaongelmaiset (raha, pelaaminen, naiset...) kierrellen.

Vierailija kirjoitti:

Todella raukkamaista. Eikö tämä nainen ymmärrä olevansa lasten äiti. Ja aviovaimo. Täysin vastuutonta ja myös typerää toimintaa. Ei kukaan vahingossa rakastu ja joudu pettämään. Kyse on valinnoista. Väestöliiton tutkimuksen mukaan eroaloitteen tekee 75% nimenomaan nainen! Eli tästä on vääristynyt kuva, että miehet olisivat aina ne hulttiot. Miehet valitsevat perheen yhdessäpitämisen, lasten edun vuoksi. Vaikka sitten ilman seksiä. Jos ei ole lapsia, niin sitten vaan eroaa ja toteaa uudessa suhteessa, että miks tääkin menee pieleen. Siksi, kun rakastaminen vaatisi vähän työtä ja oikeita valintoja. Ketä kiinnostaa ottaa selvää, miten parisuhteet toimii? Ei ketää.

Eroaloitteen tekee nainen useammin, fakta.

Noin 50 % liitoista päättyy eroon, syystä tai toisesta. Mutta sen eron hakee useammin nainen, koska aika monen renttumiehen mielestä voidaan jatkaa ihan niin kuin ennenkin. "Anteeks että luulin sua vessan vanteeks". Ja sama meno jatkuu. Naiset ei tänä päivänä halua olla kynnysmattoja. Ja sen eron hakemisen prosessi jätetään naiselle. Näin kävi kolmelle ystävälleni, jolla mies paljastui pettäjäksi. Ei se mies erota halunnut mukavasta elämästään, kivahan se on Lapissa panna työkaveria ja sitten mennä kotiin sohvalle ja lasten kanssa leikkimään, kun vaimo on siivonnut, laittanut ruokaa ja pyyhkinyt lasten kakkapyllyt ja räkänokat ja valvonut läksyt. 

(Minun kohdallani se oli miehen mielenterveysongelmat, ulkomaan komennuksella alkanut kipulääkkeiden ja alkoholin liikakäyttö ja oma tuntemus, että ei ole psyykesairas eikä alkoholisti, vainoharhaista psykoosia vaan putkahtaa ihan itsestään.  Ei hän halunnut erota. Minunko olisi vaan pitänyt hulluutta sietää.......Halusin lapsille vakaan kasvuympäristön. Muutimme pari vuotta sitten 150 km päähän, missä vanhempani asuvat. (Nyt kun on tämä etätyö yleistynyt, käyn konttorilla kerran viikossa ja vanhemmat auttavat lasten kanssa). Entiseltä anopilta kuulin, että mies majailee nykyään heillä ja ei ole edelleenkään mielestään sairas. Anoppi ja appi on todella rasittuneita, vanhat ihmiset ja pohtivat häätöä omalle pojalle. (Lapsia en anna sinne tapaamisiin miehen käytöksen vuoksi))

Se vaan tuli. Yhtenä kesäpäivänä, kun ovi oli auki, käveli siitä sisään ja esittäytyi avioeroksi. Ei kertonut, miksi tuli.

Niin... maistuishan se, mutta pelkkää unelmaa vain....

t. mies 45 v 

https://nudecelebvideo.net/uploads/posts/2018-02/1519662250_151931019

Ex-vaimo kävi selän takana panemassa kaikkea mitä liikkui ja tyhjensi pajatson. Totaalinen narsisti. Tuskin enää ikinä pystyn millään tasolla luottamaan petturinaisiin. En enää edes koe mitään kiinnostusta naisia kohtaan tämän jälkeen, joskus käyn tyhjentämässä kassit thaikkuhierojiin, fantasioiden että olisin tajunnut tehdä tätä naimisissa ollessa.

Vierailija kirjoitti:

Eihän ulkonäkö nyt ainoa asia voi olla minkä perusteella mies rakastaisi naista. Eihän naisten kannattaisi sitten alkaa suhteisiin alunperinkään jos pitkästä suhteesta haaveilee. Ulkonäkö katoaa kaikilta jossain vaiheessa.

sitten katoaa mies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa sitä vaan alkaa miettiä että mitä ihmettä mun päässä oikein liikkui. Oma valinnanköyhyys nolottaa, ihmetyttää itseäkin miten pienin kriteerein eteni elämässä. Lapset kasvavat ja huomaa että jonain päivänä lastenkin kanssa on kypsempää ja hedelmällisempää keskustelua kuin ikinä oman puolison. Ystävyyttä ja tukea elämään on haettava työtovereista, ystävistä, tuttavista oman puolison tuntuessa lähinnä vieraalta ja niinsanotusti mieleltään/ajatuksiltaan köyhältä. Ja hänet minä kuitenkin olen valinnut. Koska hyvältä tuntui, kai.

En ole eronnut. Moni iäkäs nainen elää erottuaan yksin lopulta, vaikka uusia kumppaneita olisikin ilmaantunut. En tiedä haluanko sitäkään. Onko lopulta kaikki yksin, joko yksinään tai parisuhteessa? En jotenkin osaa luottaa että elämä kääntyisi paremmin ja jatkan elämää tässä ihanookoo-elämässä.

Minulla täysin sama tilanne. Ihmettelen, mitä ikinä näin tässä puolisossa. Ero harkinnassa jo pitkään, odotan, että viimeisinkin lapsista lähtee omilleen, sen jälkeen ei mitään syytä pysyä yhdessä. En edes pystyisi.

Ja puoliso hämmästyy erosta, että "meillähän oli kaikki hyvin!"

Tätä mieltä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi alunperinkään pitäisi ajatella, että liiton pitää kestää loppuelämä. Eikö riitä että yhdessä ollaan niinkauan kuin homma toimii ja on hyvä olla.

Varsinkin kun menee yhteen ihan nuorena, niin kyllä siinä jää jotain vaille kun saman kanssa vaan on. Ei silloin vielä tiedä mitä haluaa ja ihmiset muuttuu. Näin 50 korvilla jo tietää mitä haluaa ja ihan kauhulla ajattelen, että olisin vieläkin yhdessä enään kanssa.

Ja en yhtään kiellä etteikö se nuoruuden suhde voi olla hyvä ja kestävä läpi elämän. Mutta ei väkisin pidä yrittää vuositolkulla jos kokee jäävänsä suhteessa jotain vaille. Niinkuin itse jäin. Onneksi nykyään tilanne toinen

Tai miksi mennä ylipäätään naimisiin ollenkaan tai laittaa omaisuuttaan yhteen kenenkään kanssa. Tekee lapset, pitää omaisuuden erillään ja erotessa ei riitaa tule omaisuudesta ja lasten kustannuksista molemmat huolehtii tasapuolisesti. Avioliitto on aikansa elänyt.

Ei kahden ihmisen romanttisessa liitossa pitäisi tarvita mitään sopimuksia omaisuuden jakamisista tai valtion väliintuloa. Vanha instituutio ajalta jolloin avioliitto oli lähinnä sukujen välinen omaisuusjärjestely.

Vierailija kirjoitti:

Erosimme koska olin todella yksinäinen parisuhteessa. Mies ei halunnut tehdä mitään yhdessä eikä huomioinut minua millään tavalla. Järjestin lasten asiat, matkat (mies kulki perässä kuin yksi lapsista kyselemässä mihin nyt käännytään ja koska syödään), yritin yhteistä tekemistä mutta mitään ei halunnut tehdä, lahjoja tai syntymäpäivätoivotuksia ei tullut koskaan, äitienpäivinä ei auttanut pieniä lapsia järjestämään mitään. Kuolihan se parisuhde siitä sitten.

Naiset itse tekevät miehistä tällaisia omalla päsmäröinnillään. Ei miehen ehdotuksia kuunnella, ja jos joskus mennäänkin miehen ehdottamalla tavalla vastoin naisen tahtoa, niin siitä saa kuunnella sitten kuittailuja monta vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samantyyppinen tilanne, vaikka vielä ei ole erottu. Kun tapasin puolisoni, hän oli aseistakieltäytyjä, jonka arvomaailma oli hyvin vasemmalla ja joka piti hyvin tärkeänä heikompien puolustamista ja ns. pehmeitä arvoja. Tämä oli yksi keskeisimmistä syistä, miksi rakastuin häneen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama mies laukoo puolirasistisia mielipiteitä, hehkutti Trumpin mahtavuutta, intoilee aseista, eikä todellakaan tuo millään lailla toiminnassaan tai puheissaan esille esimerkiksi mitään heikompien auttamista, enemmänkin päin vastoin. Olen vieläkin aivan järkyttynyt siitä, että kuinka helvtissä tähän on päädytty.

No ehkä tuota aseista intoilua ja Trumpin mahtavuuden ylistämistä lukuunottamatta tuota kutsutaan aikuiseksi kasvamiseksi. Vasemmistolaisuus ja vihreys ovat ideologioita, joista useimmat kasvavat ulos.

Yleensä,ei toki aina,suhde myös muuttuu kun nainen alkaa harrastamaan pahoinpitelyä sanallisesti.

Kaikki me olemme sitä nähneet ja kuulleet aviopareissa.

Joskus miehet vastaa siihen fyysisesti mutta onneksi monet vain eroaa ja elää sitten omaa elämäänsä juuri niin huonoina ihmisinä kuin ovat ilman jatkuvaa muistutusta siitä.

Vierailija kirjoitti:

Harkitaan vielä, mutta pääsyynä on miehen juoppous. Ei juo päivittäin, mutta siinäkin on riittävästi katseltavaa, kun hän vetää itsensä ihan piippuun viikonloppuisin. Monena päivänä peräkkäin.

Sano hälle että sulkee korkin jos haluaa että suhde jatkuu