Miksi teille tuli avioero?

Vierailija kirjoitti:

Sitä valetta ei kannata uskoa, että olisi sielunkumppani, jonka kanssa kaikki vain toimii ilman ongelmia. Suhdetta täytyy vaalia ja huoltaa.

Keskustelkaa asiat läpi niin, ettei vanhoihin riitoihin tarvitse palata. Olkaa yksimielisiä riidan selvittämisen jälkeen. Tähän muutama helpottava ohje:

1. Toista ei voi muuttaa, jos toinen ei itse halua muutosta.

Älä siis missään nimessä ajattele, että kyllä tämä asia korjaantuu, kun suhde etenee/ mennään naimisiin/ hankitaan lapsia. Ei korjaannu, jos toinen ei itse halua muutosta.

2. Itse on osattava kehittää itseään suhteen tarpeisiin.

Omat erheet ja virheet on osattava myöntää ilman hirveää draamaa ja uhriutumista. Virheistä tulee oppia ja muuttaa käytöstään paremmaksi. Oletko tähän valmis?

3. Toiselle ja yhteiselle suhteelle tulee olla lempeä.

Kukaan ei ole täydellinen. Mikään suhde ei ole täydellinen. Oletko valmis hyväksymään itsesi, kumppanisi ja suhteenne epätäydellisyyden? Aina ei voi saada, mitä haluaa ja se on hyväksyttävä. Pettymyksiä pitää osata sietää. Osaatko itse lopulta olla onnellinen epätäydellisyydestä?

4. Etsi kumppani, joka osaa myöntää virheensä ja on valmis tekemään töitä sen eteen, että suhde kehittyy teitä molempia miellyttävämmäksi. Suuri osa ihmistä ei kasva henkisesti aikuisiksi ja eivät pysty kehittymään ihmisinä.

Tuossa on muuten asiaa!

Kyky ja halu tehdä kompromisseja, edes yrittää ymmärtää mitä toinen ajattelee tai miltä joku asia toisesta tuntuu jne. Ainoa ongelma tuossa on se, että ihminen saattaa muuttua eikä kukaan osaa sanoa varmaksi mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Osa on myös ihan puhdasta onnea miten puolisoarpajaisissa käy. Itsellä on käynyt hyvin mutta toisaalta ollaan molemmat kyllä myös eletty pitkälti tuon yllä olevan listan mukaisesti. EI se aina ole ollut välttämättä helppoa mutta yli 30 v yhdessä enkä usko, että kumpikaan haluaisi vaihtaa (voin toki olla hyvä uskoinen hölmökin :D).

Yksi juttu vielä mikä tuli mieleen, vaikka se sisin ratkaisee suurimman osan niin pitäkää kuitenkin edes jossain määrin huoli itsestänne ja ulkonäöstänne...

Puhumattomuus. Toinen ei suostunut keskustelemaan, roikkui vain netissä ja piti mykkäkoulua. Oli ilkeä tyttärelleni. Lisäksi hän keräsi tavaraa, ei suostunut heittämään mitään pois. Huone täynnä laatikoita, ja piha myös. En kestänyt sitä puhumattomuutta ja tavarapaljoudesta johtuvaa ahtautta ja siivottomuutta. En jaksanut taistella enää, luovutin.

Muuttui väkivaltaiseksi ja jätti täysin yllättäen 20 vuoden yhdessäolon jälkeen. Kolme pientä lasta. Petti ja lähti toisen naisen matkaan. Sanoi, ettet ollutkaan se oikea.

Heitti naamalle itsetehdyn avioehtopaperin ja sanoi, että allekirjoita tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.

Tämä kuulostaa siltä, että voisi siis olla viisaampaa elää elämänsä ilman miestä?

Tämä kommentti, ja sitten 600 tykkäystä :'''D vanhat piiat av-palstalla :)

Ihminen on seurallinen, ja haluaa tottakai kumppanin, nainen haluaa usein tällaiseksi miehen.

On monia etuja vanhemmassa miehessä, voin "lämpimästi" suositella. HUOM! Kunhan ei ole ollut rikkomassa mitään lapsiperhettä.

Minulla oli onni tapaa vanhempi poikamies (oli ollut jo monta vuotta sinkkuna), jolla yksi melkein aikuinen lapsi. Nyt olemme olleet yhdessä reilut 15v, ja lapsia on.

Vanhemmat miehet ovat "rauhoittuneita", vakaita, viisaampia, arvostavampia ja mielenkiintoista seuraa elämänkokemuksellaan.

Nuori mies haluaa usein vielä "seikkailla" ja "nähdä maailmaa"...

Ja ei - kyse ei todellakaan ole minkäänlaisesta "isä-komplexista", ainakaan ei ole omalla kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus. Toinen ei suostunut keskustelemaan, roikkui vain netissä ja piti mykkäkoulua. Oli ilkeä tyttärelleni. Lisäksi hän keräsi tavaraa, ei suostunut heittämään mitään pois. Huone täynnä laatikoita, ja piha myös. En kestänyt sitä puhumattomuutta ja tavarapaljoudesta johtuvaa ahtautta ja siivottomuutta. En jaksanut taistella enää, luovutin.

Miten ikinä sinä kiinnostuit puhumattomasta kumppaniehdokkaasta?

Vierailija kirjoitti:

Muuttui väkivaltaiseksi ja jätti täysin yllättäen 20 vuoden yhdessäolon jälkeen. Kolme pientä lasta. Petti ja lähti toisen naisen matkaan. Sanoi, ettet ollutkaan se oikea.

Heitti naamalle itsetehdyn avioehtopaperin ja sanoi, että allekirjoita tuo.

Et kai allekirjoittanut?

Tiesin tulevan vaimon kovaksi alkoholin käyttäjäksi, mutta uskoin käytön pysyvän kuitenkin jonkinlaisissa rajoissa ja kontrollissa. Erehdyin.

Vaimolla oli takanaan traumaattinen lapsuus ja nuoruus, johon kuului myös insestia. Näitä asioita ei oltu mitenkään käsitelty missään terapiassa tai muutenkaan, vaan asia oli aina haudattu yhä uudelleen puhumattomaksi. -Aina kun tuli arkielämään kuuluvia muita (normaalejakin) paineita, alituinen alkoholinkäyttö riistäytyi päiviä tai viikkojakin kestäväksi ryyppykierteeksi jossa hän kiereskeli menneisyyden kokemuksissaan ja itsesäälissä aikomattakaan hakea apua menneisyytensä käsittelemiseksi pois päiväjärjestyksestä.

Olen aivan varma, että jos hän olisi hakenut apua itselleen, hoitanut itsensä ja asiansa menneisyytensä suhteen, minä olisin ollut valmis odottamaan häntä. Kun juomakierteelle jokaisessa elämän kääntökohdassa ei tullut loppua, totesin että jätän arvon rouvan huolehtimaan itse itsestään. En voinut antaa hänen pilata myös minun elämääni vain siksi, että hän ei hoitanut itseään kuntoon.

Hänen myöhemmät miessuhteensa ovat päättyneet samasta syystä. kaikki menee ensi alkuun hyvin, mutta sitten mies huomaa ryyppykaudet ja saa kuulla syyt niihin. Kun edelleenkään nainen ei hakeudu asianmukaiseen hoitoon, uudetkin miessuhteet ovat päättyneet lyhyeen, ja itsesäälin kierre jatkuu ja vain syvenee ja pahenee.

Tunteet vaan jotenkin loppui, erottiin ystävinä.

Miksi avioeroa pitäisi pelätä? Elämään kuuluu monenlaisia vaiheita, myös virheiden tunnustamista ja pettymyksiä. Takanani on yksi avioero muutaman vuoden liitosta, jossa ei sitten yhdessäolon aineksia tarpeeksi ollutkaan, mutta minulta kesti aikansa myöntää tämä. Ero oli elämäni fiksuin päätös, koska kyseessä oli aivan selvä virhearvio. Tuon eron jälkeen törmäsin nykyiseen mieheeni, jonka kanssa olemme olleet pitkään naimisissa (nyt jo isovanhempia). Hienoja ja huonoja vaiheita yhdessä koettu. Rakkauden löytyminen on sattumaa/kohtaloa. Yhdessä pysyminen/rakkauden jatkuminen vaatii hyvää henkilökemiaa ja molempien sitoutumista yhteiseen elämään.

Hyvin sanottu!

Mutta mitä ihmeen töitä tehdään suhteen eteen? Minä teen työt töissä ja siitä saan palkkaa.

Minä  elän, hyväksyn ja kunnioitan kumppania, kuuntelen, kannustan, kritisoin, nauran ja vietän aikaan kumppanin kanssa. Joskus teemme jotain yhdessä, monesti myös ihan omia juttuja. Kerromme tunteet ja mielipiteet. Hyväksymme tapamme ja niiden muuttuessa sovitamme ne yhteen. Näin neljäkymmentäviisivuotta mennyt. Tulevasta ei tietoa, kuka tietää.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.

Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).

Meillä sama. Rakkaus hävisi. Kuopus oli vasta 1,5 v. Olihan se tosi ikävää, kun pienestä pitäen joutui 2 kodin maailmaan.

Äitipuoli nro 2 oli kuopukselle tosi tärkeä. He tekivät paljon asioita kaksin ja kun hänestä tuli isosisko, voi sitä onnellisiuden määrää.

Sitten ex ja vaimo nro 2 erosivat ja nro 2 jätti myös minun lapset.

Kun ex asui vielä naapurikunnassa, vaimo nro 2 määräsi hänen lapsi on osällään, kun muut ei ole ja jouluna ei saa viettää muiden kanssa aikaa.

Nyt kuopus asuu nro 3.n luona. Nro 3 asuu pihapiirissä, missä on hevostallit. Varmaan ovat ihan hyvissä väleissä, mutta tuskin päästää enää ketään niin lähelle, kuin nro 2

Puoliso alkoi roikkumaan netissä ja puhumaan sekoja siitä kuinka hopeavesi pidentää ikää, kymmenen kiloa porkkanaa parantaa syövästä, ja kuinka Putin pelastaa muka euroopan amerikkalaisilta natseilta, ja kuinka vapaamuurarit ja juutalaiset hallitsevat muka maailmaa salaisesta maanalaisesta pääkaupungistaan käsin. Tällaisista salajuoniteorioista tuli 24/7 saarnaamisen aihe, eikä naisen käytöstä ja puheita voinut sen enempää kestää kotona kuin olla häpeämättä sosiaalisissa tilanteissakaan.

Viimeinen pisara oli se kun kotiin alkoi kertymään kaikenlaista ylihintaista hömppätavaraa salajuonisivustoilta, kuten suoja muka sähkösäteilyä vastaan (folio hatun sisäpinnalle laitettavaksi), josta johtuen luottokorttien luottorajat ylittyivät, laskut jäivät hoitamatta ja pankki kävi kimppuun.

Kun tämä salajuoniteorioiden ja terveyshölmöilyn saarnaaminen ei loppunut pyynnöistä huolimatta, vaan kierre ja vauhti vain kiihtyi, minä lähdin. Ei hullun kanssa voi olla parisuhteessa sairastumatta itsekkin.

Jossain vaiheessa sitä vaan alkaa miettiä että mitä ihmettä mun päässä oikein liikkui. Oma valinnanköyhyys nolottaa, ihmetyttää itseäkin miten pienin kriteerein eteni elämässä. Lapset kasvavat ja huomaa että jonain päivänä lastenkin kanssa on kypsempää ja hedelmällisempää keskustelua kuin ikinä oman puolison. Ystävyyttä ja tukea elämään on haettava työtovereista, ystävistä, tuttavista oman puolison tuntuessa lähinnä vieraalta ja niinsanotusti mieleltään/ajatuksiltaan köyhältä. Ja hänet minä kuitenkin olen valinnut. Koska hyvältä tuntui, kai.

En ole eronnut. Moni iäkäs nainen elää erottuaan yksin lopulta, vaikka uusia kumppaneita olisikin ilmaantunut. En tiedä haluanko sitäkään. Onko lopulta kaikki yksin, joko yksinään tai parisuhteessa? En jotenkin osaa luottaa että elämä kääntyisi paremmin ja jatkan elämää tässä ihanookoo-elämässä.

Mies ilmoitti olevansa oikeasti nainen ja halusi aloittaa sukupuolenkorjauksen. Rikkoi siinä perheen sitten.

Vierailija kirjoitti:

Ei vaan enää jaksanut pitää kulissia yllä ja valehdella itselleen. Naimisiin mentiin "koska niin on tapana", väärän henkilön kanssa, ei rakkaudesta.

Kuka? Sinä vai miehesi? Kumpi ei siis rakastanutkaan toista oikeasti?

Vierailija kirjoitti:

Älkää parisuhteessa yrittäkö muuttaa tai määräillä toisianne. Asukaa omissa asunnoissa, muttä lähekkäin, että voitte nähdä vaikka päivittäin.

Tämä. Toisen kunnioitus sellaisena kuin on. Jos se ei onnistu, on väärän ihmisen kanssa. Ja omat asunnot.

20 v oltiin yhdessä. Ero tuli sekunnissa kun mies jäi kiinni lapsen kopeloinnista. (ja ei, ei mitään merkkejä ollut tuollaisesta "taipumuksesta").

Vierailija kirjoitti:

Puoliso alkoi roikkumaan netissä ja puhumaan sekoja siitä kuinka hopeavesi pidentää ikää, kymmenen kiloa porkkanaa parantaa syövästä, ja kuinka Putin pelastaa muka euroopan amerikkalaisilta natseilta, ja kuinka vapaamuurarit ja juutalaiset hallitsevat muka maailmaa salaisesta maanalaisesta pääkaupungistaan käsin. Tällaisista salajuoniteorioista tuli 24/7 saarnaamisen aihe, eikä naisen käytöstä ja puheita voinut sen enempää kestää kotona kuin olla häpeämättä sosiaalisissa tilanteissakaan.

Viimeinen pisara oli se kun kotiin alkoi kertymään kaikenlaista ylihintaista hömppätavaraa salajuonisivustoilta, kuten suoja muka sähkösäteilyä vastaan (folio hatun sisäpinnalle laitettavaksi), josta johtuen luottokorttien luottorajat ylittyivät, laskut jäivät hoitamatta ja pankki kävi kimppuun.

Kun tämä salajuoniteorioiden ja terveyshölmöilyn saarnaaminen ei loppunut pyynnöistä huolimatta, vaan kierre ja vauhti vain kiihtyi, minä lähdin. Ei hullun kanssa voi olla parisuhteessa sairastumatta itsekkin.

Mulla on samantyyppinen tilanne, vaikka vielä ei ole erottu. Kun tapasin puolisoni, hän oli aseistakieltäytyjä, jonka arvomaailma oli hyvin vasemmalla ja joka piti hyvin tärkeänä heikompien puolustamista ja ns. pehmeitä arvoja. Tämä oli yksi keskeisimmistä syistä, miksi rakastuin häneen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama mies laukoo puolirasistisia mielipiteitä, hehkutti Trumpin mahtavuutta, intoilee aseista, eikä todellakaan tuo millään lailla toiminnassaan tai puheissaan esille esimerkiksi mitään heikompien auttamista, enemmänkin päin vastoin. Olen vieläkin aivan järkyttynyt siitä, että kuinka helvtissä tähän on päädytty.

Vierailija kirjoitti:

Mies ilmoitti olevansa oikeasti nainen ja halusi aloittaa sukupuolenkorjauksen. Rikkoi siinä perheen sitten.

Millä tavalla se rikkoi perheen? Halusiko mies erota?

Harkitaan vielä, mutta pääsyynä on miehen juoppous. Ei juo päivittäin, mutta siinäkin on riittävästi katseltavaa, kun hän vetää itsensä ihan piippuun viikonloppuisin. Monena päivänä peräkkäin.