Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1765)
Kuule, kaikki runkkaavat nettipornolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä näitä lukiessa tuntuu, että käytännössä jokaisen pariskunnan kannattaisi erota, kun lapset ovat aikuisia. Usein sitä odotellaan, ja toivotaan. Sen jälkeen etsitään uutta parisuhdetta, että voisi vielä ainakin kerran rakastua uuteen ihmiseen ja kokea uuden suhteen kiihkeä vaihe.
Miksi ihmeessä pitäisi kokea "kiihkeä vaihe", koska se päättyy kuitenkin naisen lähtemiseen? Päinvastoin, rakastuminen on hölmöjen, nuorten miesten hommaa, jotka vielä eivät ole naisen todellista luonnetta ymmärtänyt. Miehillä on vain tietty määrä sitä rakastumisen potentiaalia, ei jaksa. Paljon, paljon parempi elämä ilman sitä tunteiden vuoristorataa ja jatkuvaa miellyttämistä.
Voi sinua. Rakkaus ei ole kiihkeyttö eikä miellyttämistä. Tommy Hellsten on määritellyt rakkauden hyvin: rakkaus kunnioittaa toista, tahtoi toiselle pelkkää hyvää ja antaa toiselle täyden vapauden.
Tuo on kivasti sanottu, mutta paradoksi. Jos kunnioittaa toista, ja haluaa tälle pelkkää hyvää, niin silloin ei halua loukata toista. Pettäminen kuitenkin loukkaa toista, joten sitä ei siis voi tehdä, joten missä on se täysi vapaus?
Toisaalta voi ajatella että jos kunnioittaa toista ja haluaa tälle pelkkää hyvää, niin ei tule edes mieleen pettää toisen luottamusta. Mutta toisaalta mitä väliä on luottamuksella edes, jos rakkaus on vain noita mainitsemiasi asioita? Eihän rakkauteen silloin kuulu luottamus edes.
Ja entäs jos se toinen sitten pettääkin, koska se tuntuu HÄNESTÄ hyvältä? Se tuntuu hänestä siltä että hänellä on täysi vapaus? Silloinhan sen toisen, joka rakastaa tuolla määritelmällä, täytyy vain sietää se että toinen on muiden kanssa s-hommissa, ja perusteluina on rakkaus.
Minulle rakkaus tarkoittaa hyviä asioita, ja viha on pelkoa pohjimmiltaan, välinpitämättömyys taasen rakkauden vastakohta. Näen hyvinä asioina onnellisen ja uskollisen parisuhteen, joten näen tällaisen rakkautena. Jos siihen sekoittuu muita osapuolia, niin rakkaus loppuu.
Ei minusta tuossa ole mitään paradoksia. Jos minä annan sinulle täyden vapauden, ja jos sinä kunnioitat minua, niin sinä et petä minua. Minä puolestani luotan sinuun, koska tiedän, että sinä haluat pelkkää hyvää minulle.
Jos sinä kuitenkin petät minua, koska se tuntuu sinusta hyvältä, niin sitten minä tiedän, että sinä et rakasta minua. Koska pettäminen osoittaa, että sinä et kunnioita minua. Siinä tilanteessa annan sinulle täyden vapauden lähteä. Mitä minä teen parisuhteella, jossa ei ole rakkautta: eli kunnioitusta ja hyvän tahtomista.
Minä näen, että täyden vapauden antaminen liittyy siihen, että toista ei yritä muuttaa tai kontrolloida. Saat olla juuri sellainen kuin olet. Ja minä saan olla juuri sellainen kuin olen. Hyväksymme toisemme.
Se EI tarkoita sitä, että toisella on vapaus kohdella minua huonosti.
Mies on koko ajan vihainen(ja juoppo)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietyssä iässä on vaara, että vaimo muuttuu anopin kaltaiseksi.
Kolme lasta, 24 vuotta naimisissa. Avioero 51 vuotiaana.
Miehille neuvoksi, ja naisillekin jos kääntää tilanteen.
Ennen kuin lähdet pidempään liittoon katso tarkasti miten anoppi ja hänen äitinsä kohtelevat ja puhuvat puolisoistaan.
Onko perheessä tai suvussa taipumus ratkaista ongelmia eroamalla. Malli kopioituu helposti jossain vaiheessa.
Oma äitini on todella ystävällinen ja mieheni pitää hänestä. Mieheni äiti on myös ystävällinen, mutta isä on veemäinen. Sieltä lienee periytynyt miehenkin veemäisyys ja passiivis-aggressiivisuus.
Mun on jotenkin vaikea uskoa, että löytäisin ketään tasaista ihmistä, joka arvostaa parisuhdetta ja näyttää rakkautensa. Takana 3 pitkää suhdetta, joista viimeisin päätyi avioliittoon ja nyt on ero tulossa. Tasaisen mukavat tyypit ei vaan kiinnostu musta. Eka mies oli temperamenttinen, ailahteleva ja itsekäs. Toinen oli muuten ok, mutta vielä itsekkäämpi kuin edellinen. Kolmas on alkoholisoitunut, temperamenttinen ja itsekäs, eli olen mennyt vain huonompaan suuntaan miesvalintojeni kanssa. Eka jätti minut. Tokan ja kolmannen jätin minä. Olen miettinyt sitäkin, että olenko liian epäitsekäs, tavallaan joku äitihahmo, jolle vuodatetaan kaikki paska ja kiukutellaan kuin teini. Ensin menee hyvin ja sitten miehet muuttuvat tuollaisiksi. En jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän avioliitto oli täysin tyhjä astia.
En saanut sellaista arvostusta enkä rakkautta jota olisin kaivannut.
Ja vaikka täällä useat miehet valittaa että seksielämä oli nollassa, niin meillä myös, mutta syystä että miestä ei napannut lainkaan. Ja en ole ylilihava aloitteeton "lahna", olin varmasti meidän parisuhteessa se aloitteellisempi ja avoin uusille asioille, olisin halunnut kokeilla monenlaisia juttuja, ja varmasti suostunut moneen.
No, ei tää seksielämään loppunut, mutta rakkauden ja välittämisen puutteeseen
Suomalaismiehet pitävät naista avioliitossa tyhjennyssammiona. Taloudellisesti ja fyysisesti.
Niin meinaatko että miehet taloudellisesti tyhjentävät lompakkonsa naiselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä ihan fakta, että lapsuudenperheestä saatu malli vaikuttaa erittäin paljon nimenomaan pariutumiseen ja vanhemmuuteen myöhemmällä iällä. Ja se on ihan tiedostamatonta, se vaan menee niin että kun on tottunut pitämään jotakin tyyliä normaalina, niin sitä ihan luonnostaan toimii sillä tavalla. Olen lukenut tästä tutkimuksia ja huomannut myös ihan omassa (ja läheisten) elämässä, mitä vanhemmaksi tulee niin sitä selvemmin huomaa että ihmiset tosiaan toimivat parisuhteessa ja perheessä hyvin pitkälti samalla tavalla kuin omat vanhempansa. Toteuttavat samantyylistä roolia.
Toki poikkeuksiakin on, esimerkiksi sellaiset jotka olivat niin pettyneitä omaan vanhempaansa, että tekevät tietoisen päätöksen että haluavat olla juuri vanhempiensa vastakohta. Mutta yleensä näin päin, että millainen äiti sellainen tytär jne.
Esimerkiksi tämä pitkään suhteeseen sitoutuminen. Kaikki tuntemani ihmiset, jotka ovat pitkässä ja kestävässä parisuhteessa, ovat sellaisia joiden vanhemmatkin ovat olleet edelleen yhdessä tai vähintään olivat koko heidän lapsuutensa yhdessä ja erosivat vasta kun lapsi oli jo muuttanut kotoa. Silloin sitä on omaksunut itsekin ihan automaattisesti sellaisen me-hengen, että me ollaan perhe ja että me selvitään yhdessä hyvistä ja huonoista hetkistä jne. Haluaa panostaa suhteeseen ja on valmis keskittymään siihen miten tekee suhteesta hyvän ja pysyvän. Rikkinäisissä eroperheissä lapsuutensa eläneet tuttuni taas ovat juurikin itsekin niitä eroherkkiä, jotka eroavat kumppanistaan ihan pienimmästäkin syystä, heti kun ensihuuma hälvenee ja ensimmäiset riidat tai hankaluudet tulee eteen. Jos ei muuta, niin ahdistuvat siitä kun menee liian hyvin, eli on "liian tylsää ja tavallista" ja se puoliso ei olekaan tarpeeksi jännittävä, "tuntuu että elämä menee ohi" jne. Tulee pakonomainen tarve vaihtaa uuteen.
En kyllä täysin allekirjoita. Itse olen eroperheestä ja mies perheestä jossa vanhemmat edelleen yhdessä, kymmeniä vuosia. Minä olen kuitenkin se koti-ihminen, joka on aina lasten kanssa pitänyt arvonssa perhe-elmää.
Mies sensijaan tuuliviiri, koko elämänsä työreissuja, kokouksia, häppeninkejä täynnä. Ei kiinnosta yhteiset asiat tai edes se, mitä minulle kuuluu tai miten mun hommat sujuu.
Miehelle on tärkeää miltä tää kombo näyttää ulospäin: vaimo, lapset, talo jne. ja hänen uransa! Ja oma aika, aikuisen vapaus tehdä mitä huvittaa, vaikka pettää kun siltä tuntuu.
Siis, enemmänkin perusluonnekysymys arvomaailman ohella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
vaimo lihos kans täällä
Näissä kohdin pitäisi kysyä, miksi olet mennyt naimisiin niin pinnallisesta syystä ilman, että rakastat aidosti?
Ps. En ole lihonut - eli siksi en kysy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Tämä kuulostaa siltä, että voisi siis olla viisaampaa elää elämänsä ilman miestä?
Kyllä! En ikinä enää ota riesoikseni miestä, perässä vedettävää kivirekeä. Pitäkää tunkkinne. Olen onnellinen yksin.
Varsinkaan ikääntyessä uuden miehen ottaminen ei kannata. Miehestä tulee aiemmin raihnainen reppana, kun nainen on vielä hyvässä kunnossa ja keksisi parempaakin tekemistä kuin omaishoitajana oleminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
vaimo lihos kans täällä
Entäs itse? Vartalo on edelleen kuin kaksikymppisen, tukka on pysynyt päässä, rahaa ja rakkautta riittää ja olet huomaavainen vaimollesi?
Ei siltä vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Akka lihos
Onko sulla tukka ja kaikki hampaat tallella? Onko varma, ettet ole itsekin lihonut tai löysistynyt yhtään? Panohommatkin sujuu nuoruuden malliin etkä ole hairahtunut sivupoluille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älkää parisuhteessa yrittäkö muuttaa tai määräillä toisianne. Asukaa omissa asunnoissa, muttä lähekkäin, että voitte nähdä vaikka päivittäin.
Ei sitten tullut mieleen, että ei kaikki halua elää eri asunnoissa koko parisuhteen ajan. Itse en ainakaan suostuisi sellaiseen.
toinen monella tavalla vaikea ihminen ja toinen huono jaksamaan niitä vaikeita juttuja.
Ilmoitin jo heti naimisiin mennessämme, etten kestä vastoinkäymisiä. Sitten anoppi sairaistui vakavasti, ja vaimo alkoi omistautua hänen hoitamiselleen. Totesin, että tämä oli juuri sellainen tilanne, mistä olin varoitellut ja lähdin.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitin jo heti naimisiin mennessämme, etten kestä vastoinkäymisiä. Sitten anoppi sairaistui vakavasti, ja vaimo alkoi omistautua hänen hoitamiselleen. Totesin, että tämä oli juuri sellainen tilanne, mistä olin varoitellut ja lähdin.
Täys kusipää.
Alue: Aihe vapaa
Samantapaista meneillään täällä. Kumppani ei myönnä noita tuijotuksia, suuttuu kun mainitsen asiasta, minähän se vainoharhainen olen - joopa joo. Näen omin silmin katseensa.
Erositko?