Miksi teille tuli avioero?

Mentiin nuorena naimisiin. Tänä vuonna tulee tapaamisesta 50 vuotta. Naimisissa on oltu 48 vuotta. Juu, tiedän, aivan hurjia lukuja. Ei tuota nyt usko itsekään.

Ensimmäinen paha kriisi oli 7 vuoden avioliiton paikkeilla. Ihastuin toiseen. Siitä selvittiin. Sen jälkeen oli pahojakin riitoja, parinvaihto leikkejä yhdessä ja milloin mitäkin. Miehen työmatkat toivat oman jännitteensä. Riidelty on joskus paljonkin.

Tärkeintä on se, että ei ihan pikkujutuista lyö hanskoja tiskiin. Ongelmat täytyy avata ja jatkuva puheyhteys auttaa meillä. Me ollaan nykyisin lähinnä toistemme bestiksiä. Viihdyn parhaiten tämän tyypin kanssa, jonka on oppinut tuntemaan läpikotaisin.

Mies tienaa liaan vähän

Ennen lapsia suhde oli tasapainoinen, molemmilla hyvät tulot ja elämässä paljon menoa ja meininkiä yhdessä ja erikseen. Molemmat halusi lapsia ja lapset oli suunniteltuja. Lasten tultua mies kuitenkin jatkoi elämäänsä kuten ennenkin ja mä jäin todella yksin lapsiarjen ja neljän seinän sisällä huushollin pyörittämisen kanssa. Mun tulotkin romahti perhevapaiden ajaksi, mutta kulut ei. Riitelimme tästä epätasa-arvoisesta tilanteesta paljon ja riidat äityi jo aika pahoiksikin. Mun omasta ajasta, mitä oli aivan naurettavan vähän ja huomattavasti vähemmän kuin miehellä, tuli varsinkin aina karmeita riitoja. Mun työhönkin liittyviä asioita mies pyrki hankaloittamaan.

Lopulta tajusin, että tilanteessa oltiin jo aika pitkällä lähisuhdeväkivallan kaavassa (mun sosiaaliset kontaktit minimissä, en saanut tehdä mitään, mennä minnekään, mun työ ei ollut tärkeää, riidoissa tönimistä yms.). En jäänyt katsomaan, mitä tapahtuisi seuraavaksi.

Mies ei enää tuonut kuvioon mitään positiivista ja eron jälkeen sain vihdoin omaakin aikaa lasten isäviikonloppuina ja arkenakin lasten kanssa koen olevani paljon vapaampi, kun ex ei ole ankeuttamassa ja lannistamassa mua kaikista mun tekemisistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mark kirjoitti:

Suurimmat syyt avioliiton loppumiseen lyhykäisesti.

1. On naitu väärä henkilö jostain muusta syystä kuin rakkaudesta. (Veikkaan että yleisin syy)

2. Ei olla hoidettu parisuhdetta.

Siis mitä ihmettä?!?!? Veikkaat, että suurin syy on se, että naimisiin ei ole menty rakkaudesta??? Mulle nimenomaan suurin syy oli intohimoinen rakkaus, oikein sokeasti rakastuin, aivan päättömästi. Mikään muu ei vaakakupissa painanut kuin tuo rakkaudentunne. En edes tiennyt, että joku voisi mennä muista syistä naimisiin! Mitä nuo muut syyt edes ovat?!

Ehkäpä tarkoitti, että molempien pitää olla rakastunut. Se ei riitä, että vain toinen on, ja valitettavasti tuollaisiakin liittoja on olemassa, missä jompikumpi ei ole ikinä puolisoaan rakastanutkaan. Tässäkin ketjussa muutama niin kertoi, että naimisiin on menty vain tavan vuoksi ja ihan kivan kanssa.

Mitä olen seurannut, niin osa miehistä ja naisista ei lainkaan hahmota miten rakastunut käyttäytyy. Eli silloin piittaamaton käytös vain jatkuu ja jatkuu koko liiton ajan. Ei ole halua miellyttää toista, silloin ei ole rakkauttakaan. Moni tragedia (tuhlata elämänsä ja tehdä lapset puolison kanssa, jonka kanssa rakkaus ei ole molemminpuolista) jäisi tapahtumatta, jos jo lapsesta asti opetettaisiin, mitä se käytännössä tarkoittaa että rakastaa. Miten sellainen ihminen käyttäytyy jne.

Koska, kuten sanottua, ei riitä, että vain toinen rakastaa ja haluaa tehdä kaikkensa parisuhteen eteen.

Ah, naiset ja tuo lapsenomainen usko johonkin ylimaalliseen romanttiseen rakkauteen. Se on satujen juttuja ja tosielämä on jotain ihan muuta, se syvä kumppanuus ja luottamus kantaa paljon pidemmälle kuin joku vaaleanpunainen höttö.

Kyllä meidän elämä aika vaaleanpunaista höttöä on ollut, koska molemmat rakastetaan edelleen toisiamme yli kaiken. On menty vakavan sairastumisen yli yhdessä ja nyt kohti vanhuutta. Nimenomaan rakkautta, hassuttelua, seksiä, ei mitään kädenlämpöistä kumppanuutta ja toveruutta. Emme ole kavereita, vaan rakastavaisia.

Miehellä oli naisia puolella ja hän päätti sitten maksaa kullankaivajan. Nainen ei edes asu Suomessa, mutta mies matkustaa mielellään joka viikonloppu maksaakseen kullankaivajan. Mies teeskentelee olevansa hyvä ihminen, mutta on naisten hyväksikäyttäjä ja elää valehtelemalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.

Ihminen on sukua apinalle, ei joutsenelle. Geenipooli monipuolistuu, jos sikiää monen eri parittelukumppanin kanssa. Näin tulee useampia eri geeniyhdistelmiä.

Normaali luonnon kiertokulku:

Paritellaan tytön 1 kanssa, porsitaan, erotaan.

Paritellaan tytön 2 kanssa, porsitaan, erotaan.

Paritellaan tytön 3 kanssa, porsitaan, erotaan.

Paritellaan tytön 4 kanssa, porsitaan, erotaan.

Paritellaan tytön 5 kanssa, porsitaan, erotaan.

jne.

Kuka huolehtii tässä normaalissa kiertokulussa kaikista noista lapsista?

Urbaalilegendaa tuokin on.

Mahdollista ollut vain joillekin rikkaille johtajauroksille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies haikaili jo ennen häitämme nuoruuden rakkautensa perään ja 26 avioliittovuoden ja 2 lapsen jälkeen hän päätyi taas yksiin tämän henkilön kanssa.

Oli kuullemma jossain sisimmässään kaivannut aina salaa häntä.

Erosimme sovussa sillä minäkin kaipaan omaa nuoruuden miesystävääni.

-E

Tää on kyllä järkyttävä tarina.

Tiesitkö jo ennen häitä, että mies haikailee jonkun nuoruudenrakkautensa perään?

-->> tiesin ja meillä oli siitä kamala riitakin. Olin päättäväinen ja halusin hänet ja perheen oli kirkko varattuna (minä varasin itse) ja kutsut lähetettynä. Ajattelin että kyllä se exä unohtuu, olihan minullakin kotikaupungissani se nuoruudenrakkqus jota joskus kaipailin)

Olivatko he koskaan yhteydessä tuon 26 avioliittovuotenne aikana?

-->> en tedä

Milloin sinä aloit kaivata nuoruuden miesystävääsi sitten? Mikäs sun tilanne nyt on?

-->> kaipasin häntä jollain tapaa ennen kuin tapasin mieheni, hän unohti sitten, mutta yli 20v avioliittovuosina sitä kerkiää kaivata välillä huonoina aikoina vaikka ketä. olen sinkkuna nyt, olen ollut yhteydessä nuoruuden rakkauteeni mutta hän on naimisissa tahollaan. Minulla on ihan suhteellisen ok olo, olimme mieheni kanssa viimeisen 10 v kuin sisaruksia, ei kaikkien erot ole katastrofeja tai elämänhalun päättymistä.

Miten paljastui tuo miehesi kaipuu?

-->> en tiedä, jotenkin aistin sen hänestä ja hän sanoi sen huoraan minulle. Hän ei voi tunteilleen mitään, niinkun en minäkään omille tunteilleni sitä nuoruuden poikaystävääni kohtaan.

Etkö tunne olevasi petetty, että 26 vuotta tuli oltua valheessa?

-->> ehkä vähän, mutta meillä oli ihan ok liitto, kasvatimme 2 lasta ja kun alkurkytyksestä ja käytännönasioiden hoitamisesta selvisin, ajattelin että "mitäs läksit.... tiesit että hän kaipasi toista eikä koskaan kosinut minua.... minä järjestelin topakkana nuorena naisena kaikki ja vein hänet vaan vihille :-)

Erota voi rauhallisin mielin, ei se ole elämän loppu, nyt minulla on oma elämä ja nautin siitä. Emme ole riidoissa exän kanssa.

34. vuosi menossa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mark kirjoitti:

Suurimmat syyt avioliiton loppumiseen lyhykäisesti.

1. On naitu väärä henkilö jostain muusta syystä kuin rakkaudesta. (Veikkaan että yleisin syy)

2. Ei olla hoidettu parisuhdetta.

Siis mitä ihmettä?!?!? Veikkaat, että suurin syy on se, että naimisiin ei ole menty rakkaudesta??? Mulle nimenomaan suurin syy oli intohimoinen rakkaus, oikein sokeasti rakastuin, aivan päättömästi. Mikään muu ei vaakakupissa painanut kuin tuo rakkaudentunne. En edes tiennyt, että joku voisi mennä muista syistä naimisiin! Mitä nuo muut syyt edes ovat?!

Ehkäpä tarkoitti, että molempien pitää olla rakastunut. Se ei riitä, että vain toinen on, ja valitettavasti tuollaisiakin liittoja on olemassa, missä jompikumpi ei ole ikinä puolisoaan rakastanutkaan. Tässäkin ketjussa muutama niin kertoi, että naimisiin on menty vain tavan vuoksi ja ihan kivan kanssa.

Mitä olen seurannut, niin osa miehistä ja naisista ei lainkaan hahmota miten rakastunut käyttäytyy. Eli silloin piittaamaton käytös vain jatkuu ja jatkuu koko liiton ajan. Ei ole halua miellyttää toista, silloin ei ole rakkauttakaan. Moni tragedia (tuhlata elämänsä ja tehdä lapset puolison kanssa, jonka kanssa rakkaus ei ole molemminpuolista) jäisi tapahtumatta, jos jo lapsesta asti opetettaisiin, mitä se käytännössä tarkoittaa että rakastaa. Miten sellainen ihminen käyttäytyy jne.

Koska, kuten sanottua, ei riitä, että vain toinen rakastaa ja haluaa tehdä kaikkensa parisuhteen eteen.

Ah, naiset ja tuo lapsenomainen usko johonkin ylimaalliseen romanttiseen rakkauteen. Se on satujen juttuja ja tosielämä on jotain ihan muuta, se syvä kumppanuus ja luottamus kantaa paljon pidemmälle kuin joku vaaleanpunainen höttö.

Kyllä meidän elämä aika vaaleanpunaista höttöä on ollut, koska molemmat rakastetaan edelleen toisiamme yli kaiken. On menty vakavan sairastumisen yli yhdessä ja nyt kohti vanhuutta. Nimenomaan rakkautta, hassuttelua, seksiä, ei mitään kädenlämpöistä kumppanuutta ja toveruutta. Emme ole kavereita, vaan rakastavaisia.

Sen vaaleanpunaisen hötön säilyminen läpi vuosikymmenten on kuitenkin hyvin hyvin harvinaista. Lottovoitto jos osuu omalle kohdalle. Mutta niille useimmille joille se ei osu, sen metsästys voi aiheuttaa enemmän tuskaa ja rikkinäisyyttä kuin ihan hyvään mutta epätäydelliseen liittoon sitoutuminen. Eikä se tarkoita kaveruutta tai seksitöntä ja intohimotonta liittoa. Ei elämä ole niin mustavalkoista, että joko ollaan koko ajan täydellisen leffarakastuneita tai sitten ollaan pelkkiä kämppiksiä.

-eri

Meille tuli sarjana erilaisia vastoinkäymisiä. Luonne-erot korostuivat. Minä kaipasin rauhallisuutta, kohtaamista, asioiden käsittelyä edes jollakin tasolla. Mies touhusi koko ajan jotakin, ei kuunnellut yhtään minun toiveitani. Silloinkin jos menin mökille yksin kasaamaan päätäni, mies keksi kutsua talkooporukan sinne terassia kunnostamaan. Hänellä kaikkeen sosiaalisuuteen liittyi runsas alkoholin käyttö ja terveys reistasi alkoholin takia. Minulta alkoi loppumaan happi eikä mies viihtynyt enää kahdestaan kanssani, koska minusta oli tullut "negatiivinen". Sairastuin masennukseen ja oli pakko erota. Mies ei olisi halunnut. Aloin toipumaan kun vihdoin sain hiljaisen kodin ja rauhan sopeutua kaikkeen tapahtuneeseen. Ilokin palasi elämään. Erosimme sovussa. Miehen mukaan kasvoimme erillemme. Minä olisin ollut valmis jatkamaan yhdessä, jos mies olisi jollakin tavalla tukenut minua tai edes yrittänyt kuunnella.

Olemme edelleen yhteydessä silloin tällöin. Miehellä on paljon projekteja ja kaikkea menossa, edelleenkään ei viihdy hetkeäkään yksin. Minä taas viihdyn itsekseni todella hyvin ja arvostan seesteistä arkea. En kadu suhdetta tai avioliittoa, vuosia se oli hyvä suhde molemmille. Luulen, että juuri isoissa vastoinkäymisissä punnitaan mistä suhde on tehty ja tuleeko se kestämään. 

Vierailija kirjoitti:

Varmimmin avioeron välttää kun ei mene naimisiin. Jos olisit laskuvarjohyppäämässä lentokoneesta ja sinulla olisi 50% mahdollisuus, että laskuvarjo toimii, hyppäisitkö?

Niin, onko se elämässä suurin riski, ettei ota riskejä ?

Eli ei mene myöskään pari- tai monikkosuhteeseen, koska voi tulla ero.

neliöeliö kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.

Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).

Aito rakkaus ei voi loppua ellei tapahdu jotain todella pahaa tai eron myötä eron kautta onnistuu tunteet kuolemaan

Olet oikeilla jäljillä !

Sensijaaan aito rakkaus voi muuttaa muotoaan. Näin kävi kohdallani, 4 kymppisenä miehenä rakastan sekä 4 - kymppistä vaimoani että 25 - tyttäystävääni- heidän päälukunsa suhteessa, polyamorisesti.

Rakkaus on moninaista.

Monesti tästä on kysymys, mutta harvasta on miestä sanoittamaan tunteitaan-polyamorian alttarille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmimmin avioeron välttää kun ei mene naimisiin. Jos olisit laskuvarjohyppäämässä lentokoneesta ja sinulla olisi 50% mahdollisuus, että laskuvarjo toimii, hyppäisitkö?

Niin, onko se elämässä suurin riski, ettei ota riskejä ?

Eli ei mene myöskään pari- tai monikkosuhteeseen, koska voi tulla ero.

Niin, avioliitossahan se eroriski prosentteina on kuitenkin pienempi kuin muissa suhdemuodoissa.

Puoliso käyttää taloudellisesti hyväksi. Piilotellut jättivelkoja ja tuhonnut koko perheen talouden. On pahoinpidellyt ja ryypännyt, mutta näistä jo vuosia aikaa, en tajua miksi en lähtenyt silloin. Räyhää kuitenkin edelleen mutta fyysinen väkivalta puuttuu. Vähitellen katkeruus alkanut kuitenkin tappaa rakkauden.

Tai en tiedä onko se edes katkeruus. Enemmänkin tuntuu jonkinlaiselta vapaudenkaipuulta, jota pidin aina huonona syynä erota. Nyt minulla on hyvät syyt erota, ja halu erota, mutta halu erota kumpuaa vääristä syistä ja se jotenkin jumittaa lopullisen ratkaisun tekemistä.

Oli liian iso Peenis.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

No täytyy sanoa että ikävän monella on sellainen lapsuudenkodin malli että isä on ryypännyt, pettänyt tai lyönyt ehkä jopa kaikkia näitä. Mutta avioliitto on jatkunut koska eihän sitä voi erota kun on papin edessä aamenet sanottu!

Että avioliitto voisi jatkua, pitää jonkun seuraavista toteutua:

-avioparilla pitää olla yhteisiä kiinnostuksenkohteita

-avioparin vähintään toisen osapuolen pitää olla erittäin hyvin toista ymmärtävä

-avioparin toisen osapuolen pitää olla erittäin joustava

Toisin sanoen, jos avioparilla ei ole yhteistä tekemistä (esim joku liikuntalaji tai muu harrastus) arkiaskareiden ulkopuolella, ja jos kumpikaan osapuoli ei ymmärrä toisen tarvetta tehdä tiettyjä asioita (esim. juoksuharrastus) tai jos kumpikaan ei jousta piirun vertaa, niin eipä siitä yhteiselämästä mitään tule.

Lisäksi avioliitto helpottaa, jos:

-osapuolet ovat mahdollisimman samanlaisesta kotikulttuurista ja samasta maasta

-osapuolten perhetausta mahdollisimman samankaltainen (duunariperheen vesan ei kannata naida ns ylöspäin, vaikeeta on jos näin tekee, ja se on vaikeeta molemmin päin. duunaritaustainen kokee kokoajan ettei ole tarpeeksi hyvä, ylemmän luokan ihminen pitää taas duunaritaustaista ja hänen sukuaan juntteina)

-köyhän ei kannata naida rikasta. siinä kun joutuu katsomaan ihan vierestä kun toinen käyttää rahojaan. rikas kun jos ostaa 100ke auton, niin harva rikas ostaa puolisolleen yhtä kallista. Jos puoliso ajaa 20 kertaa niin kalliilla autolla kuin itse ajat, miltä tuntuu? ihan paskalta, voin sanoa.

-iltavirkun kannattaa naida iltavirkku, muutoin saa istua illat yksin

-itse en naisi ihmistä, joka on jo nuorena ylipainoinen, sen tietää mitä sitä ollaan viiskymppisenä

Vierailija kirjoitti:

34. vuosi menossa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mark kirjoitti:

Suurimmat syyt avioliiton loppumiseen lyhykäisesti.

1. On naitu väärä henkilö jostain muusta syystä kuin rakkaudesta. (Veikkaan että yleisin syy)

2. Ei olla hoidettu parisuhdetta.

Siis mitä ihmettä?!?!? Veikkaat, että suurin syy on se, että naimisiin ei ole menty rakkaudesta??? Mulle nimenomaan suurin syy oli intohimoinen rakkaus, oikein sokeasti rakastuin, aivan päättömästi. Mikään muu ei vaakakupissa painanut kuin tuo rakkaudentunne. En edes tiennyt, että joku voisi mennä muista syistä naimisiin! Mitä nuo muut syyt edes ovat?!

Ehkäpä tarkoitti, että molempien pitää olla rakastunut. Se ei riitä, että vain toinen on, ja valitettavasti tuollaisiakin liittoja on olemassa, missä jompikumpi ei ole ikinä puolisoaan rakastanutkaan. Tässäkin ketjussa muutama niin kertoi, että naimisiin on menty vain tavan vuoksi ja ihan kivan kanssa.

Mitä olen seurannut, niin osa miehistä ja naisista ei lainkaan hahmota miten rakastunut käyttäytyy. Eli silloin piittaamaton käytös vain jatkuu ja jatkuu koko liiton ajan. Ei ole halua miellyttää toista, silloin ei ole rakkauttakaan. Moni tragedia (tuhlata elämänsä ja tehdä lapset puolison kanssa, jonka kanssa rakkaus ei ole molemminpuolista) jäisi tapahtumatta, jos jo lapsesta asti opetettaisiin, mitä se käytännössä tarkoittaa että rakastaa. Miten sellainen ihminen käyttäytyy jne.

Koska, kuten sanottua, ei riitä, että vain toinen rakastaa ja haluaa tehdä kaikkensa parisuhteen eteen.

Ah, naiset ja tuo lapsenomainen usko johonkin ylimaalliseen romanttiseen rakkauteen. Se on satujen juttuja ja tosielämä on jotain ihan muuta, se syvä kumppanuus ja luottamus kantaa paljon pidemmälle kuin joku vaaleanpunainen höttö.

Kyllä meidän elämä aika vaaleanpunaista höttöä on ollut, koska molemmat rakastetaan edelleen toisiamme yli kaiken. On menty vakavan sairastumisen yli yhdessä ja nyt kohti vanhuutta. Nimenomaan rakkautta, hassuttelua, seksiä, ei mitään kädenlämpöistä kumppanuutta ja toveruutta. Emme ole kavereita, vaan rakastavaisia.

Sen vaaleanpunaisen hötön säilyminen läpi vuosikymmenten on kuitenkin hyvin hyvin harvinaista. Lottovoitto jos osuu omalle kohdalle. Mutta niille useimmille joille se ei osu, sen metsästys voi aiheuttaa enemmän tuskaa ja rikkinäisyyttä kuin ihan hyvään mutta epätäydelliseen liittoon sitoutuminen. Eikä se tarkoita kaveruutta tai seksitöntä ja intohimotonta liittoa. Ei elämä ole niin mustavalkoista, että joko ollaan koko ajan täydellisen leffarakastuneita tai sitten ollaan pelkkiä kämppiksiä.

-eri

Ei ole harvinaista, omilla vanhemmilla on samanlaista. Ovat siis jo yli 80-vuotiaita. Puutuin viestiin sen takia, että mielestäni epätäydelliseen liittoon ei kannata sitoutua. Olen siis totaalisen ja täysin eri mieltä kanssasi. On väärin uskotella muille, että intohimoista rakkautta ei ole olemassa. 

Tietenkään kenenkään elämä ei ole hattaraa pelkästään. Mutta rakkaudentäyteistä ja intohimoista voi olla, vuosikymmentenkin jälkeen. Mieluummin olen itse yksin kuin epätäydellisessä kumppanuusliitossa, mutta tietenkin ihmiset ovat tässä erilaisia. Mutta tähän ikään olen nähnyt jo monen avioliiton purkautuvan, olen nähnyt, että siitä syntyy tuskaa, kun hukkasi elämänsä ihmisen kanssa, joka ei rakastanut niin kuin kuuluu - ei ehkä edes liiton alussa. Koska tyytyi vähempään, huonoon kohteluunkin välillä. Sellaista ei pidä sietää.

Miehen vakavat mt- ongelmat ja toistuva uskottomuus sekä loppuvaiheessa minuun kohdistettu väkivalta.

Eipä sillä avioliitolla ollut toivoa enää. En halua olla exän kanssa missään tekemisissä. Ex haluaisi olla minun kaverini ja olla yhteyksissä. Häiriköi minua edelleen eri tavoin mutta yritän blokata sen niin hyvin kuin mahdollista.

Olen ollut naimisissa 17 vuotta. Liitto on kulunut, seksiä on mutta ei enää halua toista ihmistä kohtaan mikä on todella surullista. Tajusin sen taannoin kun baarissa halusin toista ihmistä niin että tunne sai minut lähes itkemään. Haluaisin tuntea sellaista myös ihan tavallisessa arjessa ja siksi koen että mieluummin ottaisin hetken huuman kuin vuosia sitten kuolleen liiton. Sitä olen nyt viime ajat pohtinut ankarasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta eroperhetaustasta. Eiköhän sillä ole väliä, mikä eron syy on ollut ja miten ero on hoidettu. Jos ero on ollut ns. kypsien aikuisten pitkän harkinnan tulos ja vanhemmat ovat hyvissä väleissä eron jälkeen vs. ero on ollut riitaisa ja vanhempien välit ovat yhä vaikeat. 

Pahinta turvattomuutta aiheuttaa ero johon ei ole mitään selkeää syytä. Sopuisa toiseen kyllästyminen ja se, että alkaa vain haluta elämältä jotain muuta, on kaikkein rikkovin ero, niin lapselle, kuin sille kyllästymisen kohteelle.

Omassakin liitossa lapsi saa sitten pelätä tämän päivän koittavan, vaikka toimisi itse kuinka hyvin ja rakastavasti.

Itse jouduin tällaisen eron uhriksi ja koen turvattomuutta ja pelkoa jätetyksi tulemisesta nykyisessä muuten täydellisessä suhteessani vielä vuosienkin jälkeen.

M40+

Miksi näin? Mikä tekee siitä pahimman? 

Minä katsoisin, että tuossa on ollut sellainen puoliso, joka salaa todelliset ajatuksensa, jolloin ei saa tietää mitä oikeasti ajattelee. Se on pohjimmiltaan kieroutta. Ihminen, joka alusta asti puhuu ne pahatkin fiiliksensä, jolloin ne käsitellään yhdessä, on luotettavampi kuin kaiken sisäänsä kätkevä "kiltti". Minä varon tuollaista kumppania, vaikkei olekaan kokemusta erosta. Ei suhde koskaan syvene, jos vaikeita asioita ei käsitellä. Tämä tietysti edellyttäen, ettei suhteessa ole esimerkiksi väkivaltaa, jolloin vaikeita asioita ei voi ottaa esille, koska ne pahentavat tilannetta. Silloin yllätysero on pakko ottaa oman turvallisuuden takia.

Hyvin kirjoitettu. Lisäisin tähän sen, että ehkä se tekee siitä pahimman eron, että tämä kierous todella paljastuu vasta sillä yllätyseron hetkellä, kun puoliso vain ilmoittaa erohaluistaan ja lähtee lätkimään. Sillä tavoinhan nämä tunteensa padonneet sitten toimivat. Mutta mistä voit tietää, että elät tällaisen tunteiden patoajan kanssa, jos hän ei koskaan paljasta niitä tunteitaan vaan yksin pohtii eroa ja sitten vain häipyy? MInulle siis kävi juuri näin. Naimisissa 15 vuotta.