Kun lapsi ei siirrykään ensimmäiselle luokalle..
Kokemuksia siitä, miten lapsi suhtautunut siihen kun ei menekään esikoulun jälkeen kouluun vaan käy eskarin 2 kertaa?
Miltä se on vanhemmasta myös tuntunut?
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siis ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Nyt vaan asia/tilanne alkaa olla lähellä, kun viimeinen kuukausi esikoulua ja syksyllä "alkaa samat asiat" uudestaan ja kaverit on jo koulussa. *ap
Siis missä enää nykyään tehdään tollanen päätös? Kaksi uotinen eskari kyllä nykyään räätälöidään jo aiemmin, ei kuukautta ennen eskarin loppua.
Kuten sanoin, on siis ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Ei tullut tänään tieto.
Halusin vain keskustella asiasta ja kuulla kommentteja saman kokeneilta jne.
Oman veljeni ovat puolisonsa kanssa kumpaneienkin taustaltaan akateemisia (maisteri ja tohtori) perheessä tehtiin aikanaan päätös, että vanhimman lapsen koulukäyntiä siirrettiin vuodella. Luulen, että se saattoi olla aluksi heille vanhempina ja verraten aina vähintään hyvin koulussa ja opiskeluissa pärjänneille aluksi vaikeinta myöntää itselleen, että heidän esikoi ei etene samaa rataa kuin "normaalit lapset", vaan on heistä huomattavasti jäljessä
Mutta kun tämä oli ilmeistä ja selvää, niin luultavasti oli kaikkein kannalta parasta, että esikoisen koulunkäyntiä lykättiin vuodella. Vuosi on lyhyt aika aikusielle mutta pidempi aika alle 10 vuotiaan elämässä ja kehityksesensassä.
Esikosen koulunkäyntikin sujui varmasti kivuttomammin kun pääsi aloittamaan lähemäpänä omaa "henkistä kehitystä" vastaavien kanssa. Sen sijaan, että hän olisi joutunut näkemään huomattavaa vaivaa ja työtä vain yltääkseen edes joskus hyviin oppimistuloksiin. Tai ainakin päässyt kokemaan koulupäivänsä mielekkäinä, eikä joutua kölinm alta vedetyksi, että "käy vähän eri tahtiin"
Kuten veljeni on joitain kertoja muistuttanut helpompaa ja mutkattomampaa on tai oli lykätä koulunkäynnin aloitusta kuin esikoisen yrittää edetä väkipakolla niinkuin muut ja havaita sitten oppivelvollisuuden lähestyessä loppuaan, että kouluarvosanat ovat järjestäen sitä luokkaa, että haaveet ja unelmat mieleisestä jatko-opiskelupaikasta kaatuvat jo niihin. - Helpommin on lykätä koulunkäyntiä vuodella kuin käydä vaikka ysiluokka uudestaan. - Vaikka luokalle jätetään enää ilmeisen harvoin.
Tai, jotta esikoinen mahdollisesti saattaisi joskus saattaisi kokea koulupäivistään ja oppimisesta iloa ja nautintoa, joka saattaisi olla paljon vaikeammin saavutettavisssa jos tai kun kaikki tai ainakin huomattava osa opiskeusta/koulunkäynnistä olisi takkuista mutta jota ainakin hieman olisi voinut jo aiemmin tasoittaa sillä, että saa perusasiat kuntoon ajan kanssa, eikä vanhempien ummistamalla silmänsä siltä tosiasialta. että esikoisella on varmasti ilmeisiä oppimisvaikeuksia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siis ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Nyt vaan asia/tilanne alkaa olla lähellä, kun viimeinen kuukausi esikoulua ja syksyllä "alkaa samat asiat" uudestaan ja kaverit on jo koulussa. *ap
Siis missä enää nykyään tehdään tollanen päätös? Kaksi uotinen eskari kyllä nykyään räätälöidään jo aiemmin, ei kuukautta ennen eskarin loppua.
Sun kannattais kanssa kertailla jotain, kun luetun ymmärtäminen on noin heikkoa.
Mielummin nyt kuin jäisi luokalleen myöhemmin. Säästyy myös epäonnistumisen tunteelta jos ei ole valmis koulun vaatimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siis ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Nyt vaan asia/tilanne alkaa olla lähellä, kun viimeinen kuukausi esikoulua ja syksyllä "alkaa samat asiat" uudestaan ja kaverit on jo koulussa. *ap
Siis missä enää nykyään tehdään tollanen päätös? Kaksi uotinen eskari kyllä nykyään räätälöidään jo aiemmin, ei kuukautta ennen eskarin loppua.
Kuten sanoin, on siis ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Ei tullut tänään tieto.
Halusin vain keskustella asiasta ja kuulla kommentteja saman kokeneilta jne.
No miksi asiaa ei aikoja sitten ole alettu varautua ja suhtautua/lapselle puhuttu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siis ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Nyt vaan asia/tilanne alkaa olla lähellä, kun viimeinen kuukausi esikoulua ja syksyllä "alkaa samat asiat" uudestaan ja kaverit on jo koulussa. *ap
Siis missä enää nykyään tehdään tollanen päätös? Kaksi uotinen eskari kyllä nykyään räätälöidään jo aiemmin, ei kuukautta ennen eskarin loppua.
Sun kannattais kanssa kertailla jotain, kun luetun ymmärtäminen on noin heikkoa.
No enpä lukenut kaikkia kommentteja, sori kauheesti.
kuinka vanha lapsi? jos ei 6-7 vuotiaana mene kouluun niin on kyllä typerää.
Eskarin tuolauksesta voi olla hyötyä oikein hoidettuna tai sit siitä ei ole mitään hyötyä. Päätöstä puoltanut psykologi/varhaiskasvatuksen ammattilainen varmaan osasi teille asian perustella. Lähtisin siitä liikkeelle lapsenkin kanssa. Hänenkin on hyvö tietää mitä lisävuoden aikana on tarkoitus tehdä toisin/missä kehittymisenpaikka ettei mene vuosi hukkaan ja samat haasteet vuoden päästä sit ekalla.

Ei lapsen tarvitse vuoden aikana kuin kasvaa ja kypsyä. Ja se hoituu eskarissa ihan leikin ohessa. Älä puutu keskusteluun, josta et selvästikään ymmärrä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siis ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Nyt vaan asia/tilanne alkaa olla lähellä, kun viimeinen kuukausi esikoulua ja syksyllä "alkaa samat asiat" uudestaan ja kaverit on jo koulussa. *ap
Siis missä enää nykyään tehdään tollanen päätös? Kaksi uotinen eskari kyllä nykyään räätälöidään jo aiemmin, ei kuukautta ennen eskarin loppua.
Sun kannattais kanssa kertailla jotain, kun luetun ymmärtäminen on noin heikkoa.
No enpä lukenut kaikkia kommentteja, sori kauheesti.
Ääliö. Lukisit sitten edes sen mihin itse kommentoit. Tuossa alkuperäisessä kommentoimassasi viestissä kirjaimellisesti luki, että tieto asiasta oli tullut jo aiemmin.
On siis ollut tiedossa jo jonkin aikaa ei varsinaisesti kerro, että päätös on tehty, mutta jatka sä vaan tolla sun ääliölinjallasi, kun et osaa muutoin kommunikoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eskarin tuolauksesta voi olla hyötyä oikein hoidettuna tai sit siitä ei ole mitään hyötyä. Päätöstä puoltanut psykologi/varhaiskasvatuksen ammattilainen varmaan osasi teille asian perustella. Lähtisin siitä liikkeelle lapsenkin kanssa. Hänenkin on hyvö tietää mitä lisävuoden aikana on tarkoitus tehdä toisin/missä kehittymisenpaikka ettei mene vuosi hukkaan ja samat haasteet vuoden päästä sit ekalla.
Ei lapsen tarvitse vuoden aikana kuin kasvaa ja kypsyä. Ja se hoituu eskarissa ihan leikin ohessa. Älä puutu keskusteluun, josta et selvästikään ymmärrä mitään.
Yhtäkään eskarin tuplauspäätöstä ei tollasella syyllä tehdä. Eikä päätöstä tehdä ilman suunnitelmaa mitä lisävuodella tavoitellaan. Tiedän harvinaisen hyvin mistä puhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eskarin tuolauksesta voi olla hyötyä oikein hoidettuna tai sit siitä ei ole mitään hyötyä. Päätöstä puoltanut psykologi/varhaiskasvatuksen ammattilainen varmaan osasi teille asian perustella. Lähtisin siitä liikkeelle lapsenkin kanssa. Hänenkin on hyvö tietää mitä lisävuoden aikana on tarkoitus tehdä toisin/missä kehittymisenpaikka ettei mene vuosi hukkaan ja samat haasteet vuoden päästä sit ekalla.
Ei lapsen tarvitse vuoden aikana kuin kasvaa ja kypsyä. Ja se hoituu eskarissa ihan leikin ohessa. Älä puutu keskusteluun, josta et selvästikään ymmärrä mitään.
Tämmöinen lapsi laitetaan ekalle tuettuna kasvamaan ja kehittymään, ei tuplata eskaria.
Meillä oli lähellä että lapsi ei pääse ekalle koska kouluvalmiustestissä tuli todella huonot pisteet.
Pääsee kuitenkin mutta tarvii tehostetun tuen.
Fiksut ja vastuulliset vanhemmat huomaavat lapsen kehityksen haasteet ajoissa ja tekevät oman osuutensa, että lapsi oppii tarvittavat taidot ennen kouluikää. Lukevat kirjoja, askartelevat, pelaavat, ulkoilevat, opettavat pyöräilemään, luistelemaan, hiihtämään, uimaan, keskustelevat lapsen kanssa, opettavat sääntöjä ja käytöstapoja, vievät harrastuksiin ja järjestävät erilaisia sosiaalisia aktiviteetteja. Mutta nykyvanhemmat ei jaksa. Myöhäistä itkeä, kun lapsi on 6v eikä ole vielä mitään perustaitoja. Kuusi vuotta ollut vanhemmilla aikaa.
Eikö täällä voida keskustella ihan asiallisesti? Oletan että täällä on aikuisia ihmisiä lukemassa/kommentoimassa, ei nyt haukuta toisia. Kiitos! *ap
Mun lapseni tuplasi eskarin. Olihan se kriisin paikka silloin, siis tunnetasolla. Toki tiedettiin, että se tehtiin lapsen parhaaksi ja siitä on seurannut paljon hyvää. Loppuvuoden lapsi oli siis valmiimpi, kun meni sitten seuraavana vuonna kouluun. Sai uusista eskarilaisista hyviä kavereita, joiden kanssa sitten siirtyi ekalle.
Jos osaa ajatella puhtaasti järjellä eikä ole niin tunteellinen ihminen kuin minä, voi se olla jollekin ihan piece of cake. Ja siis lapselle itselleen on henkisesti varmasti paljon helpompaa tuplata eskari kuin jäädä luokalleen myöhemmin.
Minä toivoisin tätä lapseni kohdalla. Lapsi syntynyt loppusyksystä ja on vielä todella lapsenomainen. Leikit kiinnostaa, kirjaimet ja numerot eivät yhtään. Lisäksi keskittyminen vaikeaa. Hirvittää laittaa kulkemaan koulumatkaa itsekseen.
Eskarissa ollaan kuitenkin sitä mieltä, että on koulukypsä. Onneksi lapsella yksi kaveri, joka on samanlainen ja myös syntynyt loppuvuodesta. Joten ap, yritä olla onnellinen, lapsesi pärjää varmasti paremmin sitten koulussa :)

Ekaluokalla saa vielä leikit kiinnostaa, älä huoli. Eskari tuplataan eri asioiden vuoksi, niitä koulutaitojs kaikki vielä ekalla opettelee.
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Jopa erityislapset menevät suoraan kouluun eskarista.
Erityislapset käyvät päiväkodin puolella eskaykkösen ja koulun puolella eskakakkosen. Eli kaksivuotinen eskari on heillä. Toinen vuosi on koulumaisempaa. Käydään enemmän läpi kirjaimia ja numeroita.
Joillain erityisillä eskaria on suoraan 2 vuotta.