Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalityön ongelmat
02.05.2022 |
Olisi mukava keskustella sosiaalityöhön ja sosiaalityöntekijöihin liittyvistä ongelmista. Tuolla Sosiaalityö 2022-keskustelussa on tähän aiheeseen liittyviä viestejä, mutta siellä tästä aiheesta ei noiden hakijoiden mielestä saa keskustella, vaikka tarvetta onkin.
Kommentit (275)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opiskelin sosiaalityön tutkintoni Kuopiossa. Asun siis ja asuin koko opiskeluaikani Helsingissä. Eihän sitä päivittäin kampuksella tarvitse olla. Ap:n kaipaama kokemusasiantuntijuus taitaa olla aika velttoiluun tottuneen ihmisen asintuntijuutta. Nähdään vain esteitä ja vaikeuksia, mutta ei mahdollisuuksia ja töitä ei olla valmiita tekemään haluamiensa asioiden eteen.
Älä ainakaan tuota viimeistä lausettasi mene laukomaan ihmiselle, joka on korkeasti koulutettu, työskennellyt yli 30 vuotta vaativissa tehtävissä ja jonka sitten henkilökohtainen tragedia on ajanut ahdinkoon. Paljastat itsestäsi vain asiantuntemattomuuden, puutteellisen ihmistuntemuksen, kokemattomuuden ja äärimmäisen lapsellisuuden. Et ole arvostuksen etkä luottamuksen arvoinen. Jää vielä kymmeneksi vuodeksi kotiin kasvamaan, ei sinusta ole kenenkään auttajaksi.
näitä ahdinkoja ja traumoja tulee aika monelle elämän varrelle, mutta moni repii näistä eteenpäin vaikka tulevaisuudesta ei olekaan takeita. Toiset jäävät sitten odottamaan että muut pelastaa ja universumi korvaa menetykset. Eikä kukaan väitä ettei ensiksimainituilla ne haasteet tunnu, ei voi vain jäädä vuosikausiksi tien varteen ihmettelemään että mitäs sitten. Monessa muussa maassa vuosikausien työttömyys ei ole vaihtoehto, Suomessa on kun tuilla pärjää paremmin kun minimipalkalla.
Sosiaalityöhän hakeutuu itse asiassa huomattavan paljon alan vaihtajia. Keski-ikäisiä ihmisiä, jotka kukin omista lähtökohdistaan yrittävät vielä muuttaa omaakin elämäänsä ja luoda uraa. Monella on elettyä elää takana, niitä traagisiakin menetyksiä. Itsekin olen jo yhden aviomiehen haudannut, monella kolleegalla on ollut taas esim. vakavia sairauksia. Sosiaalityön tehtävä ei ole silitellä uhriutujien päätä ja antaa näille rahaa.
Mikä se sosiaalityön ydintehtävä sitten on ja miten se käytännössä toteutuu?
Sosiaalityöllä pyritään aikaansaamaan myönteinen muutos asiakkaan elämässä ja parantaa asiakkaan omaa toimintakykyä selviytyä elämänsä haasteista. Sitä harkinnanvaraista tukea voidaan myöntää, mikäli se on menossa sellaiseen kohteeseen, joka lisää asiakkaan kykyä pärjätä jatkossa omillaan. Se tuki voi olla esim. lukiolaisen läppäriin tai aikuisen taksikurssiin. Se ei voi olla vain peruselämiseen.
Mistä virallisesta lähteestä voin tarkistaa tämän kuvaamasi määrittelyn, vai keksitkö sen itse? Läppäreitä jakelemallako sinä katsot auttavasi eri taustoista ja eriaisissa ongelmissa olevien, yleisimmin 18-64 vuotiaita asiakkaitasi? Missä ihmeen maailmassa sinä oikein elät?
Voit tarkistaa asian vaikkapa minkä tahansa yliopiston sivuilta. Harkinnanvarainen tuki on yksilöllistä. Sitä lukiolaista voi jeesata eteenpäin elämässä ja pärjäämään se läppäri, jollain toisella joku muu asia. Harkinnanvaraisuus kun tarkoittaa yksilöllisesti katsottua tilannetta ja siihen annettua tukea. Oleellista on, että vahvistetaan ihmisen toimijuutta ja osallisuutta.
Kaikilta osin ympäripyöreä ja mitään tarkoittamaton vastaus, jota on mahdollisuus tulkita miten tahansa. Ei ihme, etteivät asiakkaat lopulta sitten saa mitään tarvitsemaansa apua. Tehän suorastaan halveksitte ihmisiä.
Sinä et pysty vain hyväksymään sitä, että sosiaalityöntekijä arvioi mitä apua kukin asiakas tarvitsee eikä asiakas. Ihan samalla lailla lääkäri tekee diagnoosin ja määrää hoidon eikä potilas.
No tämähän se on se ydin, mikä on pielessä. Ihminen tietää itse oman elämänsä, omat tarpeensa ja omat aikataulunsa kaikista parhaiten.
Aika harva kykenee esim. päihdeongelmaansa itselleenkään myöntämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opiskelin sosiaalityön tutkintoni Kuopiossa. Asun siis ja asuin koko opiskeluaikani Helsingissä. Eihän sitä päivittäin kampuksella tarvitse olla. Ap:n kaipaama kokemusasiantuntijuus taitaa olla aika velttoiluun tottuneen ihmisen asintuntijuutta. Nähdään vain esteitä ja vaikeuksia, mutta ei mahdollisuuksia ja töitä ei olla valmiita tekemään haluamiensa asioiden eteen.
Älä ainakaan tuota viimeistä lausettasi mene laukomaan ihmiselle, joka on korkeasti koulutettu, työskennellyt yli 30 vuotta vaativissa tehtävissä ja jonka sitten henkilökohtainen tragedia on ajanut ahdinkoon. Paljastat itsestäsi vain asiantuntemattomuuden, puutteellisen ihmistuntemuksen, kokemattomuuden ja äärimmäisen lapsellisuuden. Et ole arvostuksen etkä luottamuksen arvoinen. Jää vielä kymmeneksi vuodeksi kotiin kasvamaan, ei sinusta ole kenenkään auttajaksi.
näitä ahdinkoja ja traumoja tulee aika monelle elämän varrelle, mutta moni repii näistä eteenpäin vaikka tulevaisuudesta ei olekaan takeita. Toiset jäävät sitten odottamaan että muut pelastaa ja universumi korvaa menetykset. Eikä kukaan väitä ettei ensiksimainituilla ne haasteet tunnu, ei voi vain jäädä vuosikausiksi tien varteen ihmettelemään että mitäs sitten. Monessa muussa maassa vuosikausien työttömyys ei ole vaihtoehto, Suomessa on kun tuilla pärjää paremmin kun minimipalkalla.
Sosiaalityöhän hakeutuu itse asiassa huomattavan paljon alan vaihtajia. Keski-ikäisiä ihmisiä, jotka kukin omista lähtökohdistaan yrittävät vielä muuttaa omaakin elämäänsä ja luoda uraa. Monella on elettyä elää takana, niitä traagisiakin menetyksiä. Itsekin olen jo yhden aviomiehen haudannut, monella kolleegalla on ollut taas esim. vakavia sairauksia. Sosiaalityön tehtävä ei ole silitellä uhriutujien päätä ja antaa näille rahaa.
Mikä se sosiaalityön ydintehtävä sitten on ja miten se käytännössä toteutuu?
Sosiaalityöllä pyritään aikaansaamaan myönteinen muutos asiakkaan elämässä ja parantaa asiakkaan omaa toimintakykyä selviytyä elämänsä haasteista. Sitä harkinnanvaraista tukea voidaan myöntää, mikäli se on menossa sellaiseen kohteeseen, joka lisää asiakkaan kykyä pärjätä jatkossa omillaan. Se tuki voi olla esim. lukiolaisen läppäriin tai aikuisen taksikurssiin. Se ei voi olla vain peruselämiseen.
Mistä virallisesta lähteestä voin tarkistaa tämän kuvaamasi määrittelyn, vai keksitkö sen itse? Läppäreitä jakelemallako sinä katsot auttavasi eri taustoista ja eriaisissa ongelmissa olevien, yleisimmin 18-64 vuotiaita asiakkaitasi? Missä ihmeen maailmassa sinä oikein elät?
Voit tarkistaa asian vaikkapa minkä tahansa yliopiston sivuilta. Harkinnanvarainen tuki on yksilöllistä. Sitä lukiolaista voi jeesata eteenpäin elämässä ja pärjäämään se läppäri, jollain toisella joku muu asia. Harkinnanvaraisuus kun tarkoittaa yksilöllisesti katsottua tilannetta ja siihen annettua tukea. Oleellista on, että vahvistetaan ihmisen toimijuutta ja osallisuutta.
Kaikilta osin ympäripyöreä ja mitään tarkoittamaton vastaus, jota on mahdollisuus tulkita miten tahansa. Ei ihme, etteivät asiakkaat lopulta sitten saa mitään tarvitsemaansa apua. Tehän suorastaan halveksitte ihmisiä.
Sinä et pysty vain hyväksymään sitä, että sosiaalityöntekijä arvioi mitä apua kukin asiakas tarvitsee eikä asiakas. Ihan samalla lailla lääkäri tekee diagnoosin ja määrää hoidon eikä potilas.
No tämähän se on se ydin, mikä on pielessä. Ihminen tietää itse oman elämänsä, omat tarpeensa ja omat aikataulunsa kaikista parhaiten.
Aika harva kykenee esim. päihdeongelmaansa itselleenkään myöntämään.
Ehkäpä olet tietoinen siitä, että ulkopuolelta pakottaminen ja yritykset pakottaa ihminen kohtaamaan asioita, joihin hän ei ole valmis, pahentavat vain tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opiskelin sosiaalityön tutkintoni Kuopiossa. Asun siis ja asuin koko opiskeluaikani Helsingissä. Eihän sitä päivittäin kampuksella tarvitse olla. Ap:n kaipaama kokemusasiantuntijuus taitaa olla aika velttoiluun tottuneen ihmisen asintuntijuutta. Nähdään vain esteitä ja vaikeuksia, mutta ei mahdollisuuksia ja töitä ei olla valmiita tekemään haluamiensa asioiden eteen.
Älä ainakaan tuota viimeistä lausettasi mene laukomaan ihmiselle, joka on korkeasti koulutettu, työskennellyt yli 30 vuotta vaativissa tehtävissä ja jonka sitten henkilökohtainen tragedia on ajanut ahdinkoon. Paljastat itsestäsi vain asiantuntemattomuuden, puutteellisen ihmistuntemuksen, kokemattomuuden ja äärimmäisen lapsellisuuden. Et ole arvostuksen etkä luottamuksen arvoinen. Jää vielä kymmeneksi vuodeksi kotiin kasvamaan, ei sinusta ole kenenkään auttajaksi.
näitä ahdinkoja ja traumoja tulee aika monelle elämän varrelle, mutta moni repii näistä eteenpäin vaikka tulevaisuudesta ei olekaan takeita. Toiset jäävät sitten odottamaan että muut pelastaa ja universumi korvaa menetykset. Eikä kukaan väitä ettei ensiksimainituilla ne haasteet tunnu, ei voi vain jäädä vuosikausiksi tien varteen ihmettelemään että mitäs sitten. Monessa muussa maassa vuosikausien työttömyys ei ole vaihtoehto, Suomessa on kun tuilla pärjää paremmin kun minimipalkalla.
Sosiaalityöhän hakeutuu itse asiassa huomattavan paljon alan vaihtajia. Keski-ikäisiä ihmisiä, jotka kukin omista lähtökohdistaan yrittävät vielä muuttaa omaakin elämäänsä ja luoda uraa. Monella on elettyä elää takana, niitä traagisiakin menetyksiä. Itsekin olen jo yhden aviomiehen haudannut, monella kolleegalla on ollut taas esim. vakavia sairauksia. Sosiaalityön tehtävä ei ole silitellä uhriutujien päätä ja antaa näille rahaa.
Mikä se sosiaalityön ydintehtävä sitten on ja miten se käytännössä toteutuu?
Sosiaalityöllä pyritään aikaansaamaan myönteinen muutos asiakkaan elämässä ja parantaa asiakkaan omaa toimintakykyä selviytyä elämänsä haasteista. Sitä harkinnanvaraista tukea voidaan myöntää, mikäli se on menossa sellaiseen kohteeseen, joka lisää asiakkaan kykyä pärjätä jatkossa omillaan. Se tuki voi olla esim. lukiolaisen läppäriin tai aikuisen taksikurssiin. Se ei voi olla vain peruselämiseen.
Mistä virallisesta lähteestä voin tarkistaa tämän kuvaamasi määrittelyn, vai keksitkö sen itse? Läppäreitä jakelemallako sinä katsot auttavasi eri taustoista ja eriaisissa ongelmissa olevien, yleisimmin 18-64 vuotiaita asiakkaitasi? Missä ihmeen maailmassa sinä oikein elät?
Voit tarkistaa asian vaikkapa minkä tahansa yliopiston sivuilta. Harkinnanvarainen tuki on yksilöllistä. Sitä lukiolaista voi jeesata eteenpäin elämässä ja pärjäämään se läppäri, jollain toisella joku muu asia. Harkinnanvaraisuus kun tarkoittaa yksilöllisesti katsottua tilannetta ja siihen annettua tukea. Oleellista on, että vahvistetaan ihmisen toimijuutta ja osallisuutta.
Kaikilta osin ympäripyöreä ja mitään tarkoittamaton vastaus, jota on mahdollisuus tulkita miten tahansa. Ei ihme, etteivät asiakkaat lopulta sitten saa mitään tarvitsemaansa apua. Tehän suorastaan halveksitte ihmisiä.
Sinä et pysty vain hyväksymään sitä, että sosiaalityöntekijä arvioi mitä apua kukin asiakas tarvitsee eikä asiakas. Ihan samalla lailla lääkäri tekee diagnoosin ja määrää hoidon eikä potilas.
No tämähän se on se ydin, mikä on pielessä. Ihminen tietää itse oman elämänsä, omat tarpeensa ja omat aikataulunsa kaikista parhaiten.
Jos tarvitsee apua yhteiskunnalta, joutuu mukautumaan kyllä sääntöihin jotaka yhteiskunta on auttamiselle asettanut. Jos pärjäät omillasi olet vapaampi päättämään aikatauluistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opiskelin sosiaalityön tutkintoni Kuopiossa. Asun siis ja asuin koko opiskeluaikani Helsingissä. Eihän sitä päivittäin kampuksella tarvitse olla. Ap:n kaipaama kokemusasiantuntijuus taitaa olla aika velttoiluun tottuneen ihmisen asintuntijuutta. Nähdään vain esteitä ja vaikeuksia, mutta ei mahdollisuuksia ja töitä ei olla valmiita tekemään haluamiensa asioiden eteen.
Älä ainakaan tuota viimeistä lausettasi mene laukomaan ihmiselle, joka on korkeasti koulutettu, työskennellyt yli 30 vuotta vaativissa tehtävissä ja jonka sitten henkilökohtainen tragedia on ajanut ahdinkoon. Paljastat itsestäsi vain asiantuntemattomuuden, puutteellisen ihmistuntemuksen, kokemattomuuden ja äärimmäisen lapsellisuuden. Et ole arvostuksen etkä luottamuksen arvoinen. Jää vielä kymmeneksi vuodeksi kotiin kasvamaan, ei sinusta ole kenenkään auttajaksi.
näitä ahdinkoja ja traumoja tulee aika monelle elämän varrelle, mutta moni repii näistä eteenpäin vaikka tulevaisuudesta ei olekaan takeita. Toiset jäävät sitten odottamaan että muut pelastaa ja universumi korvaa menetykset. Eikä kukaan väitä ettei ensiksimainituilla ne haasteet tunnu, ei voi vain jäädä vuosikausiksi tien varteen ihmettelemään että mitäs sitten. Monessa muussa maassa vuosikausien työttömyys ei ole vaihtoehto, Suomessa on kun tuilla pärjää paremmin kun minimipalkalla.
Sosiaalityöhän hakeutuu itse asiassa huomattavan paljon alan vaihtajia. Keski-ikäisiä ihmisiä, jotka kukin omista lähtökohdistaan yrittävät vielä muuttaa omaakin elämäänsä ja luoda uraa. Monella on elettyä elää takana, niitä traagisiakin menetyksiä. Itsekin olen jo yhden aviomiehen haudannut, monella kolleegalla on ollut taas esim. vakavia sairauksia. Sosiaalityön tehtävä ei ole silitellä uhriutujien päätä ja antaa näille rahaa.
Mikä se sosiaalityön ydintehtävä sitten on ja miten se käytännössä toteutuu?
Sosiaalityöllä pyritään aikaansaamaan myönteinen muutos asiakkaan elämässä ja parantaa asiakkaan omaa toimintakykyä selviytyä elämänsä haasteista. Sitä harkinnanvaraista tukea voidaan myöntää, mikäli se on menossa sellaiseen kohteeseen, joka lisää asiakkaan kykyä pärjätä jatkossa omillaan. Se tuki voi olla esim. lukiolaisen läppäriin tai aikuisen taksikurssiin. Se ei voi olla vain peruselämiseen.
Mistä virallisesta lähteestä voin tarkistaa tämän kuvaamasi määrittelyn, vai keksitkö sen itse? Läppäreitä jakelemallako sinä katsot auttavasi eri taustoista ja eriaisissa ongelmissa olevien, yleisimmin 18-64 vuotiaita asiakkaitasi? Missä ihmeen maailmassa sinä oikein elät?
Voit tarkistaa asian vaikkapa minkä tahansa yliopiston sivuilta. Harkinnanvarainen tuki on yksilöllistä. Sitä lukiolaista voi jeesata eteenpäin elämässä ja pärjäämään se läppäri, jollain toisella joku muu asia. Harkinnanvaraisuus kun tarkoittaa yksilöllisesti katsottua tilannetta ja siihen annettua tukea. Oleellista on, että vahvistetaan ihmisen toimijuutta ja osallisuutta.
Kaikilta osin ympäripyöreä ja mitään tarkoittamaton vastaus, jota on mahdollisuus tulkita miten tahansa. Ei ihme, etteivät asiakkaat lopulta sitten saa mitään tarvitsemaansa apua. Tehän suorastaan halveksitte ihmisiä.
Sinä et pysty vain hyväksymään sitä, että sosiaalityöntekijä arvioi mitä apua kukin asiakas tarvitsee eikä asiakas. Ihan samalla lailla lääkäri tekee diagnoosin ja määrää hoidon eikä potilas.
No tämähän se on se ydin, mikä on pielessä. Ihminen tietää itse oman elämänsä, omat tarpeensa ja omat aikataulunsa kaikista parhaiten.
Aika harva kykenee esim. päihdeongelmaansa itselleenkään myöntämään.
Ehkäpä olet tietoinen siitä, että ulkopuolelta pakottaminen ja yritykset pakottaa ihminen kohtaamaan asioita, joihin hän ei ole valmis, pahentavat vain tilannetta.
Millätavalla ongelma on yhteiskunnan ongelma jos sinun ongelmasi pahenevat sen vuoksi että et ole valmis niitä kohtaamaan?
Asiakas on oman elämänsä asiantuntija ja kyllä siitä koulutuksessakin muistutetaan. Toki asiakas ei aina tiedä, mikä hänelle on parasta tai mitä vaihtoehtoja hänellä on. Sen vuoksi sosiaalityö tulisi olla dialogia jossa haetaan yhteisiä ratkaisuja asiakkaan tilanteen parantamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä yksi isoin probleema on se, että ketä varten ja minkä vuoksi sosiaalityötä tehdään. Etusijalla on yhteiskunnan etu ja nimenomaan rahan näkökulma: yksilöstä yritetään muokata joko mahdollisimman tuottava ratas tai jos se on mahdotonta, mahdollisimman vähän kuluja syövä painolasti. Ei yksilön hyvä elämä, joka on ihan eri asia, kuin olla tuottava osanen markkinataloudessa.
Jos sosiaalityö olisi tuloksellista ja hyvää, sitähän kilvan kehuttaisiin lehtien palstoilla ja tyytyväistä palautetta tulisi joka tuutista. Näin ei taida olla. Jostain syystä tätä palautetta ei oteta todesta, vaan jatketaan vaan laput silmillä entiseen malliin.
Tässäkin ketjussa on tullut sosiaalityön johdosta traumatisoituminen esiin, kuulun samaan joukkoon. Sosiaalityötä on myös osuvasti verrattu väkivaltaisen kumppanin kanssa elämiseen.
Tätä olisi syytä miettiä toisenkin kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opiskelin sosiaalityön tutkintoni Kuopiossa. Asun siis ja asuin koko opiskeluaikani Helsingissä. Eihän sitä päivittäin kampuksella tarvitse olla. Ap:n kaipaama kokemusasiantuntijuus taitaa olla aika velttoiluun tottuneen ihmisen asintuntijuutta. Nähdään vain esteitä ja vaikeuksia, mutta ei mahdollisuuksia ja töitä ei olla valmiita tekemään haluamiensa asioiden eteen.
Älä ainakaan tuota viimeistä lausettasi mene laukomaan ihmiselle, joka on korkeasti koulutettu, työskennellyt yli 30 vuotta vaativissa tehtävissä ja jonka sitten henkilökohtainen tragedia on ajanut ahdinkoon. Paljastat itsestäsi vain asiantuntemattomuuden, puutteellisen ihmistuntemuksen, kokemattomuuden ja äärimmäisen lapsellisuuden. Et ole arvostuksen etkä luottamuksen arvoinen. Jää vielä kymmeneksi vuodeksi kotiin kasvamaan, ei sinusta ole kenenkään auttajaksi.
näitä ahdinkoja ja traumoja tulee aika monelle elämän varrelle, mutta moni repii näistä eteenpäin vaikka tulevaisuudesta ei olekaan takeita. Toiset jäävät sitten odottamaan että muut pelastaa ja universumi korvaa menetykset. Eikä kukaan väitä ettei ensiksimainituilla ne haasteet tunnu, ei voi vain jäädä vuosikausiksi tien varteen ihmettelemään että mitäs sitten. Monessa muussa maassa vuosikausien työttömyys ei ole vaihtoehto, Suomessa on kun tuilla pärjää paremmin kun minimipalkalla.
Sosiaalityöhän hakeutuu itse asiassa huomattavan paljon alan vaihtajia. Keski-ikäisiä ihmisiä, jotka kukin omista lähtökohdistaan yrittävät vielä muuttaa omaakin elämäänsä ja luoda uraa. Monella on elettyä elää takana, niitä traagisiakin menetyksiä. Itsekin olen jo yhden aviomiehen haudannut, monella kolleegalla on ollut taas esim. vakavia sairauksia. Sosiaalityön tehtävä ei ole silitellä uhriutujien päätä ja antaa näille rahaa.
Mikä se sosiaalityön ydintehtävä sitten on ja miten se käytännössä toteutuu?
Sosiaalityöllä pyritään aikaansaamaan myönteinen muutos asiakkaan elämässä ja parantaa asiakkaan omaa toimintakykyä selviytyä elämänsä haasteista. Sitä harkinnanvaraista tukea voidaan myöntää, mikäli se on menossa sellaiseen kohteeseen, joka lisää asiakkaan kykyä pärjätä jatkossa omillaan. Se tuki voi olla esim. lukiolaisen läppäriin tai aikuisen taksikurssiin. Se ei voi olla vain peruselämiseen.
Mistä virallisesta lähteestä voin tarkistaa tämän kuvaamasi määrittelyn, vai keksitkö sen itse? Läppäreitä jakelemallako sinä katsot auttavasi eri taustoista ja eriaisissa ongelmissa olevien, yleisimmin 18-64 vuotiaita asiakkaitasi? Missä ihmeen maailmassa sinä oikein elät?
Voit tarkistaa asian vaikkapa minkä tahansa yliopiston sivuilta. Harkinnanvarainen tuki on yksilöllistä. Sitä lukiolaista voi jeesata eteenpäin elämässä ja pärjäämään se läppäri, jollain toisella joku muu asia. Harkinnanvaraisuus kun tarkoittaa yksilöllisesti katsottua tilannetta ja siihen annettua tukea. Oleellista on, että vahvistetaan ihmisen toimijuutta ja osallisuutta.
Kaikilta osin ympäripyöreä ja mitään tarkoittamaton vastaus, jota on mahdollisuus tulkita miten tahansa. Ei ihme, etteivät asiakkaat lopulta sitten saa mitään tarvitsemaansa apua. Tehän suorastaan halveksitte ihmisiä.
Sinä et pysty vain hyväksymään sitä, että sosiaalityöntekijä arvioi mitä apua kukin asiakas tarvitsee eikä asiakas. Ihan samalla lailla lääkäri tekee diagnoosin ja määrää hoidon eikä potilas.
No tämähän se on se ydin, mikä on pielessä. Ihminen tietää itse oman elämänsä, omat tarpeensa ja omat aikataulunsa kaikista parhaiten.
Aika harva kykenee esim. päihdeongelmaansa itselleenkään myöntämään.
Ehkäpä olet tietoinen siitä, että ulkopuolelta pakottaminen ja yritykset pakottaa ihminen kohtaamaan asioita, joihin hän ei ole valmis, pahentavat vain tilannetta.
Ehkäpä ymmärrät, että yhteiskunta ei kuitenkaan ole halukas tukemaan päihdeongelmien ylläpitoa ja pahenemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi isoin probleema on se, että ketä varten ja minkä vuoksi sosiaalityötä tehdään. Etusijalla on yhteiskunnan etu ja nimenomaan rahan näkökulma: yksilöstä yritetään muokata joko mahdollisimman tuottava ratas tai jos se on mahdotonta, mahdollisimman vähän kuluja syövä painolasti. Ei yksilön hyvä elämä, joka on ihan eri asia, kuin olla tuottava osanen markkinataloudessa.
Jos sosiaalityö olisi tuloksellista ja hyvää, sitähän kilvan kehuttaisiin lehtien palstoilla ja tyytyväistä palautetta tulisi joka tuutista. Näin ei taida olla. Jostain syystä tätä palautetta ei oteta todesta, vaan jatketaan vaan laput silmillä entiseen malliin.
Tässäkin ketjussa on tullut sosiaalityön johdosta traumatisoituminen esiin, kuulun samaan joukkoon. Sosiaalityötä on myös osuvasti verrattu väkivaltaisen kumppanin kanssa elämiseen.
Tätä olisi syytä miettiä toisenkin kerran.
Itseasiassa sosiaalityö on asiakasta varten ja sosiaalityöntekijöiden tulisi myös ajaa asiakkaiden etua yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mutta yhteiskunnan tavoite on saada asiakkaasta hyödyllinen ja tuottava ja koska sosiaalityöntekijät ovat yhteiskunnan palveluksessa, vääristyy sosiaalityön ydin. Moni sosiaalityöntekijä työskentelee omaa eettistä näkemystä vastaan mm. pakottamalla ihmisiä kursseille, jotka tietävät olevan hyödyttömiä ja joihin pakotetaan ihmisiä vain, jotta kunta ei joudu maksamaan sakkomaksuja. Tämä aiheuttaa huomattavaa stressiä kun on jatkuvassa ristiriitatilassa omassa työssään.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi isoin probleema on se, että ketä varten ja minkä vuoksi sosiaalityötä tehdään. Etusijalla on yhteiskunnan etu ja nimenomaan rahan näkökulma: yksilöstä yritetään muokata joko mahdollisimman tuottava ratas tai jos se on mahdotonta, mahdollisimman vähän kuluja syövä painolasti. Ei yksilön hyvä elämä, joka on ihan eri asia, kuin olla tuottava osanen markkinataloudessa.
Jos sosiaalityö olisi tuloksellista ja hyvää, sitähän kilvan kehuttaisiin lehtien palstoilla ja tyytyväistä palautetta tulisi joka tuutista. Näin ei taida olla. Jostain syystä tätä palautetta ei oteta todesta, vaan jatketaan vaan laput silmillä entiseen malliin.
Tässäkin ketjussa on tullut sosiaalityön johdosta traumatisoituminen esiin, kuulun samaan joukkoon. Sosiaalityötä on myös osuvasti verrattu väkivaltaisen kumppanin kanssa elämiseen.
Tätä olisi syytä miettiä toisenkin kerran.
Kyllä suurin kysymys, mitä asiakkaiden kanssa mietitään on se oman elämän mielekkyys. Sosiaaliset suhteet, omien voimavarojen mukaan toimiminen yhteisössä, mahdollisimman tasapainoinen arki ja terveys, harrastukset. Lasten, aikuisten ja vanhusten kanssa. Osallisuuden mahdollisuudet oman tilanteen mukaan. Työkkäri on sitten erikseen.
Se, että tulokset eivät ole suoraan mitattavia tai "suuren suuria", voi olla syy siihen ettei ole massiivista mediahuomiota. Ei sieltä synny mitään kansan tunnustamia sankaritarinoita (olen kyllä eri mieltä), vaan tavoitteena on että ihmiset pärjäilevät ihan tavallisesti. Ei heitä usein haastatella, koska ei ole mitään raflaavaa. Lisäksi moni kokee asioinnin stigmatisoivana, ei sitä mainosteta erikseen. Kiitosta kyllä suoraan työn arjessa kuulee ja se riittääkin.
Sosiaalityön kulttuuri, kelpoisuusehdot ja tutkimus on kehittynyt jatkuvasti ja keskustelua käydään edelleen. Epäkohtia pyritään muuttamaan, mutta muutostyö on alan sisälläkin aikaa vaativaa. Tieteellinen koulutus vahvistaa ehdottomasti alan valmiuksia arvioida ja tuottaa tietoa pitkällä aikavälillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi isoin probleema on se, että ketä varten ja minkä vuoksi sosiaalityötä tehdään. Etusijalla on yhteiskunnan etu ja nimenomaan rahan näkökulma: yksilöstä yritetään muokata joko mahdollisimman tuottava ratas tai jos se on mahdotonta, mahdollisimman vähän kuluja syövä painolasti. Ei yksilön hyvä elämä, joka on ihan eri asia, kuin olla tuottava osanen markkinataloudessa.
Jos sosiaalityö olisi tuloksellista ja hyvää, sitähän kilvan kehuttaisiin lehtien palstoilla ja tyytyväistä palautetta tulisi joka tuutista. Näin ei taida olla. Jostain syystä tätä palautetta ei oteta todesta, vaan jatketaan vaan laput silmillä entiseen malliin.
Tässäkin ketjussa on tullut sosiaalityön johdosta traumatisoituminen esiin, kuulun samaan joukkoon. Sosiaalityötä on myös osuvasti verrattu väkivaltaisen kumppanin kanssa elämiseen.
Tätä olisi syytä miettiä toisenkin kerran.
Itseasiassa sosiaalityö on asiakasta varten ja sosiaalityöntekijöiden tulisi myös ajaa asiakkaiden etua yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mutta yhteiskunnan tavoite on saada asiakkaasta hyödyllinen ja tuottava ja koska sosiaalityöntekijät ovat yhteiskunnan palveluksessa, vääristyy sosiaalityön ydin. Moni sosiaalityöntekijä työskentelee omaa eettistä näkemystä vastaan mm. pakottamalla ihmisiä kursseille, jotka tietävät olevan hyödyttömiä ja joihin pakotetaan ihmisiä vain, jotta kunta ei joudu maksamaan sakkomaksuja. Tämä aiheuttaa huomattavaa stressiä kun on jatkuvassa ristiriitatilassa omassa työssään.
Mihin perustuu väite että sosiaalityö olisi asiakasta varten? Onko sosiaalityön asiakas yhteiskunta vai se yksilö johon työ tai tukitoimet kohdistuu? Työnataja on ainakin ihan jokin muu taho kuin yksilö johon se työ kohdistuu. Sosiaalityöntekijä on olemassa koska työnantaja ja yhteiskunta on hänet palkannut tehtävään ei ensisijaisesti siksi että asikas häntä tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi isoin probleema on se, että ketä varten ja minkä vuoksi sosiaalityötä tehdään. Etusijalla on yhteiskunnan etu ja nimenomaan rahan näkökulma: yksilöstä yritetään muokata joko mahdollisimman tuottava ratas tai jos se on mahdotonta, mahdollisimman vähän kuluja syövä painolasti. Ei yksilön hyvä elämä, joka on ihan eri asia, kuin olla tuottava osanen markkinataloudessa.
Jos sosiaalityö olisi tuloksellista ja hyvää, sitähän kilvan kehuttaisiin lehtien palstoilla ja tyytyväistä palautetta tulisi joka tuutista. Näin ei taida olla. Jostain syystä tätä palautetta ei oteta todesta, vaan jatketaan vaan laput silmillä entiseen malliin.
Tässäkin ketjussa on tullut sosiaalityön johdosta traumatisoituminen esiin, kuulun samaan joukkoon. Sosiaalityötä on myös osuvasti verrattu väkivaltaisen kumppanin kanssa elämiseen.
Tätä olisi syytä miettiä toisenkin kerran.
Itseasiassa sosiaalityö on asiakasta varten ja sosiaalityöntekijöiden tulisi myös ajaa asiakkaiden etua yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mutta yhteiskunnan tavoite on saada asiakkaasta hyödyllinen ja tuottava ja koska sosiaalityöntekijät ovat yhteiskunnan palveluksessa, vääristyy sosiaalityön ydin. Moni sosiaalityöntekijä työskentelee omaa eettistä näkemystä vastaan mm. pakottamalla ihmisiä kursseille, jotka tietävät olevan hyödyttömiä ja joihin pakotetaan ihmisiä vain, jotta kunta ei joudu maksamaan sakkomaksuja. Tämä aiheuttaa huomattavaa stressiä kun on jatkuvassa ristiriitatilassa omassa työssään.
Mihin perustuu väite että sosiaalityö olisi asiakasta varten? Onko sosiaalityön asiakas yhteiskunta vai se yksilö johon työ tai tukitoimet kohdistuu? Työnataja on ainakin ihan jokin muu taho kuin yksilö johon se työ kohdistuu. Sosiaalityöntekijä on olemassa koska työnantaja ja yhteiskunta on hänet palkannut tehtävään ei ensisijaisesti siksi että asikas häntä tarvitsee.
Samat lainalaisuudet ovat terveydenhuollossakin. On varmaan katsojasta kiinni, ajatteleeko terveydenhuollon olevan potilaita vai kuntia varten. Osa terveydenhuollon ammattilaisista työskentelee potilaita ja osa työnantajaa varten. Sama sossuilla. Jotkut on "vaan töissä täällä" ja jotkut tekevät työtä muiden motivaatioiden mukaan. Vaihtelee varmasti myös työn asettamien mahdollisuuksien kautta, aina ei voi tehdä kuten haluaisi ja täytyy sopeutua työn reunaehtoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi isoin probleema on se, että ketä varten ja minkä vuoksi sosiaalityötä tehdään. Etusijalla on yhteiskunnan etu ja nimenomaan rahan näkökulma: yksilöstä yritetään muokata joko mahdollisimman tuottava ratas tai jos se on mahdotonta, mahdollisimman vähän kuluja syövä painolasti. Ei yksilön hyvä elämä, joka on ihan eri asia, kuin olla tuottava osanen markkinataloudessa.
Jos sosiaalityö olisi tuloksellista ja hyvää, sitähän kilvan kehuttaisiin lehtien palstoilla ja tyytyväistä palautetta tulisi joka tuutista. Näin ei taida olla. Jostain syystä tätä palautetta ei oteta todesta, vaan jatketaan vaan laput silmillä entiseen malliin.
Tässäkin ketjussa on tullut sosiaalityön johdosta traumatisoituminen esiin, kuulun samaan joukkoon. Sosiaalityötä on myös osuvasti verrattu väkivaltaisen kumppanin kanssa elämiseen.
Tätä olisi syytä miettiä toisenkin kerran.
Itseasiassa sosiaalityö on asiakasta varten ja sosiaalityöntekijöiden tulisi myös ajaa asiakkaiden etua yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mutta yhteiskunnan tavoite on saada asiakkaasta hyödyllinen ja tuottava ja koska sosiaalityöntekijät ovat yhteiskunnan palveluksessa, vääristyy sosiaalityön ydin. Moni sosiaalityöntekijä työskentelee omaa eettistä näkemystä vastaan mm. pakottamalla ihmisiä kursseille, jotka tietävät olevan hyödyttömiä ja joihin pakotetaan ihmisiä vain, jotta kunta ei joudu maksamaan sakkomaksuja. Tämä aiheuttaa huomattavaa stressiä kun on jatkuvassa ristiriitatilassa omassa työssään.
Mihin perustuu väite että sosiaalityö olisi asiakasta varten? Onko sosiaalityön asiakas yhteiskunta vai se yksilö johon työ tai tukitoimet kohdistuu? Työnataja on ainakin ihan jokin muu taho kuin yksilö johon se työ kohdistuu. Sosiaalityöntekijä on olemassa koska työnantaja ja yhteiskunta on hänet palkannut tehtävään ei ensisijaisesti siksi että asikas häntä tarvitsee.
Samat lainalaisuudet ovat terveydenhuollossakin. On varmaan katsojasta kiinni, ajatteleeko terveydenhuollon olevan potilaita vai kuntia varten. Osa terveydenhuollon ammattilaisista työskentelee potilaita ja osa työnantajaa varten. Sama sossuilla. Jotkut on "vaan töissä täällä" ja jotkut tekevät työtä muiden motivaatioiden mukaan. Vaihtelee varmasti myös työn asettamien mahdollisuuksien kautta, aina ei voi tehdä kuten haluaisi ja täytyy sopeutua työn reunaehtoihin.
Lähtökohtaisesti kaikki työntekijät työskentelee työnantajalle ja työnantaja on se "asiakas" joka määrää siitä työstä. Julkisella sektorilla työnantajan tarpeita määrittäää enemmän yhteiskunnalliset tarpeet kuin yksilön tarpeet. Yksityisellä sektorilla taas työnantaja kuuntelee enemmän asiakkaita ja se vaikuttaa toki myös siihen mitä työnantaja odottaa niiltä työntekijöiltään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi isoin probleema on se, että ketä varten ja minkä vuoksi sosiaalityötä tehdään. Etusijalla on yhteiskunnan etu ja nimenomaan rahan näkökulma: yksilöstä yritetään muokata joko mahdollisimman tuottava ratas tai jos se on mahdotonta, mahdollisimman vähän kuluja syövä painolasti. Ei yksilön hyvä elämä, joka on ihan eri asia, kuin olla tuottava osanen markkinataloudessa.
Jos sosiaalityö olisi tuloksellista ja hyvää, sitähän kilvan kehuttaisiin lehtien palstoilla ja tyytyväistä palautetta tulisi joka tuutista. Näin ei taida olla. Jostain syystä tätä palautetta ei oteta todesta, vaan jatketaan vaan laput silmillä entiseen malliin.
Tässäkin ketjussa on tullut sosiaalityön johdosta traumatisoituminen esiin, kuulun samaan joukkoon. Sosiaalityötä on myös osuvasti verrattu väkivaltaisen kumppanin kanssa elämiseen.
Tätä olisi syytä miettiä toisenkin kerran.
Itseasiassa sosiaalityö on asiakasta varten ja sosiaalityöntekijöiden tulisi myös ajaa asiakkaiden etua yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mutta yhteiskunnan tavoite on saada asiakkaasta hyödyllinen ja tuottava ja koska sosiaalityöntekijät ovat yhteiskunnan palveluksessa, vääristyy sosiaalityön ydin. Moni sosiaalityöntekijä työskentelee omaa eettistä näkemystä vastaan mm. pakottamalla ihmisiä kursseille, jotka tietävät olevan hyödyttömiä ja joihin pakotetaan ihmisiä vain, jotta kunta ei joudu maksamaan sakkomaksuja. Tämä aiheuttaa huomattavaa stressiä kun on jatkuvassa ristiriitatilassa omassa työssään.
Mihin perustuu väite että sosiaalityö olisi asiakasta varten? Onko sosiaalityön asiakas yhteiskunta vai se yksilö johon työ tai tukitoimet kohdistuu? Työnataja on ainakin ihan jokin muu taho kuin yksilö johon se työ kohdistuu. Sosiaalityöntekijä on olemassa koska työnantaja ja yhteiskunta on hänet palkannut tehtävään ei ensisijaisesti siksi että asikas häntä tarvitsee.
Samat lainalaisuudet ovat terveydenhuollossakin. On varmaan katsojasta kiinni, ajatteleeko terveydenhuollon olevan potilaita vai kuntia varten. Osa terveydenhuollon ammattilaisista työskentelee potilaita ja osa työnantajaa varten. Sama sossuilla. Jotkut on "vaan töissä täällä" ja jotkut tekevät työtä muiden motivaatioiden mukaan. Vaihtelee varmasti myös työn asettamien mahdollisuuksien kautta, aina ei voi tehdä kuten haluaisi ja täytyy sopeutua työn reunaehtoihin.
Työntekijälle ne reunaehdot sanelee aina työnantaja jos toimit yrittäjänä niin ehkä silloin enemmän ne asiakkaat suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä opiskelin sosiaalityön tutkintoni Kuopiossa. Asun siis ja asuin koko opiskeluaikani Helsingissä. Eihän sitä päivittäin kampuksella tarvitse olla. Ap:n kaipaama kokemusasiantuntijuus taitaa olla aika velttoiluun tottuneen ihmisen asintuntijuutta. Nähdään vain esteitä ja vaikeuksia, mutta ei mahdollisuuksia ja töitä ei olla valmiita tekemään haluamiensa asioiden eteen.
Älä ainakaan tuota viimeistä lausettasi mene laukomaan ihmiselle, joka on korkeasti koulutettu, työskennellyt yli 30 vuotta vaativissa tehtävissä ja jonka sitten henkilökohtainen tragedia on ajanut ahdinkoon. Paljastat itsestäsi vain asiantuntemattomuuden, puutteellisen ihmistuntemuksen, kokemattomuuden ja äärimmäisen lapsellisuuden. Et ole arvostuksen etkä luottamuksen arvoinen. Jää vielä kymmeneksi vuodeksi kotiin kasvamaan, ei sinusta ole kenenkään auttajaksi.
näitä ahdinkoja ja traumoja tulee aika monelle elämän varrelle, mutta moni repii näistä eteenpäin vaikka tulevaisuudesta ei olekaan takeita. Toiset jäävät sitten odottamaan että muut pelastaa ja universumi korvaa menetykset. Eikä kukaan väitä ettei ensiksimainituilla ne haasteet tunnu, ei voi vain jäädä vuosikausiksi tien varteen ihmettelemään että mitäs sitten. Monessa muussa maassa vuosikausien työttömyys ei ole vaihtoehto, Suomessa on kun tuilla pärjää paremmin kun minimipalkalla.
Sosiaalityöhän hakeutuu itse asiassa huomattavan paljon alan vaihtajia. Keski-ikäisiä ihmisiä, jotka kukin omista lähtökohdistaan yrittävät vielä muuttaa omaakin elämäänsä ja luoda uraa. Monella on elettyä elää takana, niitä traagisiakin menetyksiä. Itsekin olen jo yhden aviomiehen haudannut, monella kolleegalla on ollut taas esim. vakavia sairauksia. Sosiaalityön tehtävä ei ole silitellä uhriutujien päätä ja antaa näille rahaa.
Sosiaalityöntekijä on kauheimmillaan työttömän aktivointisuunnitelmapalaverissa! Voi miten haukkuvat asiakasta! Ovat luvan saaneet tähän! Ei tälläinen ole mitään auttamistyötä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi isoin probleema on se, että ketä varten ja minkä vuoksi sosiaalityötä tehdään. Etusijalla on yhteiskunnan etu ja nimenomaan rahan näkökulma: yksilöstä yritetään muokata joko mahdollisimman tuottava ratas tai jos se on mahdotonta, mahdollisimman vähän kuluja syövä painolasti. Ei yksilön hyvä elämä, joka on ihan eri asia, kuin olla tuottava osanen markkinataloudessa.
Jos sosiaalityö olisi tuloksellista ja hyvää, sitähän kilvan kehuttaisiin lehtien palstoilla ja tyytyväistä palautetta tulisi joka tuutista. Näin ei taida olla. Jostain syystä tätä palautetta ei oteta todesta, vaan jatketaan vaan laput silmillä entiseen malliin.
Tässäkin ketjussa on tullut sosiaalityön johdosta traumatisoituminen esiin, kuulun samaan joukkoon. Sosiaalityötä on myös osuvasti verrattu väkivaltaisen kumppanin kanssa elämiseen.
Tätä olisi syytä miettiä toisenkin kerran.
Itseasiassa sosiaalityö on asiakasta varten ja sosiaalityöntekijöiden tulisi myös ajaa asiakkaiden etua yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mutta yhteiskunnan tavoite on saada asiakkaasta hyödyllinen ja tuottava ja koska sosiaalityöntekijät ovat yhteiskunnan palveluksessa, vääristyy sosiaalityön ydin. Moni sosiaalityöntekijä työskentelee omaa eettistä näkemystä vastaan mm. pakottamalla ihmisiä kursseille, jotka tietävät olevan hyödyttömiä ja joihin pakotetaan ihmisiä vain, jotta kunta ei joudu maksamaan sakkomaksuja. Tämä aiheuttaa huomattavaa stressiä kun on jatkuvassa ristiriitatilassa omassa työssään.
Mihin perustuu väite että sosiaalityö olisi asiakasta varten? Onko sosiaalityön asiakas yhteiskunta vai se yksilö johon työ tai tukitoimet kohdistuu? Työnataja on ainakin ihan jokin muu taho kuin yksilö johon se työ kohdistuu. Sosiaalityöntekijä on olemassa koska työnantaja ja yhteiskunta on hänet palkannut tehtävään ei ensisijaisesti siksi että asikas häntä tarvitsee.
Samat lainalaisuudet ovat terveydenhuollossakin. On varmaan katsojasta kiinni, ajatteleeko terveydenhuollon olevan potilaita vai kuntia varten. Osa terveydenhuollon ammattilaisista työskentelee potilaita ja osa työnantajaa varten. Sama sossuilla. Jotkut on "vaan töissä täällä" ja jotkut tekevät työtä muiden motivaatioiden mukaan. Vaihtelee varmasti myös työn asettamien mahdollisuuksien kautta, aina ei voi tehdä kuten haluaisi ja täytyy sopeutua työn reunaehtoihin.
Lisään vielä että sosiaalityön vaikuttamisalueena ovat yksilöt, ryhmät ja yhteiskunta. Rakenteellinen sosiaalityö tähtää yhteiskunnan rakenteiden tunnistamiseen, niiden tuottamien esteiden poistamiseen ja muutokseen tarvittavilta osin. Erityisryhmien tarpeita pohditaan heidän kannaltaan ja tehdään myös yksilöllistä asiakastyötä. Kenttä on laaja.
Kokemukseni mukaan alan keskustelu on kriittistä ja kyseenalaistavaa enemmin kuin "konetta palvelevaa" ja rakenteiden tunnistamiseen liittyy myös ymmärrys palveluja tuottavan järjestelmän jäykkyydestä suhteessa todellisuuteen. Järjestelmä ei ole itsetarkoitusellinen elementti vaan väline.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi isoin probleema on se, että ketä varten ja minkä vuoksi sosiaalityötä tehdään. Etusijalla on yhteiskunnan etu ja nimenomaan rahan näkökulma: yksilöstä yritetään muokata joko mahdollisimman tuottava ratas tai jos se on mahdotonta, mahdollisimman vähän kuluja syövä painolasti. Ei yksilön hyvä elämä, joka on ihan eri asia, kuin olla tuottava osanen markkinataloudessa.
Jos sosiaalityö olisi tuloksellista ja hyvää, sitähän kilvan kehuttaisiin lehtien palstoilla ja tyytyväistä palautetta tulisi joka tuutista. Näin ei taida olla. Jostain syystä tätä palautetta ei oteta todesta, vaan jatketaan vaan laput silmillä entiseen malliin.
Tässäkin ketjussa on tullut sosiaalityön johdosta traumatisoituminen esiin, kuulun samaan joukkoon. Sosiaalityötä on myös osuvasti verrattu väkivaltaisen kumppanin kanssa elämiseen.
Tätä olisi syytä miettiä toisenkin kerran.
Itseasiassa sosiaalityö on asiakasta varten ja sosiaalityöntekijöiden tulisi myös ajaa asiakkaiden etua yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mutta yhteiskunnan tavoite on saada asiakkaasta hyödyllinen ja tuottava ja koska sosiaalityöntekijät ovat yhteiskunnan palveluksessa, vääristyy sosiaalityön ydin. Moni sosiaalityöntekijä työskentelee omaa eettistä näkemystä vastaan mm. pakottamalla ihmisiä kursseille, jotka tietävät olevan hyödyttömiä ja joihin pakotetaan ihmisiä vain, jotta kunta ei joudu maksamaan sakkomaksuja. Tämä aiheuttaa huomattavaa stressiä kun on jatkuvassa ristiriitatilassa omassa työssään.
Olet oikeassa. Joensuun Kuntakokeilun sosiaalityöntekijä haukkuu asiakkaita yhdessä te-virkailijan kanssa. Tämä minusta ei ole auttamistyötä vaan asiakkaan alentamista ja huonoa kohtelua. Sosiaalityöntekijän ei pitäisi ollenkaan työskennellä yhdessä te-toimiston kanssa vaan olla omana yksikkönään. Moraali ja etiikka unohtuu, jota ei te-virkailijoilla ole. Asiakkaita vaan jonossa pakotetaan näiden luo, kun esimerkiksi Joensuun kaupungilla ei ole tarjota kuin kuntouttavaa työtoimintaa. Asia ratkaistaan näin. Terveille työtä kaipaaville tarjotaan vain kuntouttavaa työtoimintaa, jota vielä törkeällä tavalla pakotetaan. Vaikka lakikin sanoo että kuntouttava työtoiminta pitäisi olla viimeisin työllistämiskeino. Ensin muut keinot on käytettävä.
Minulle Joensuun työllisyyden kuntakokeilun te-keskuksen työntekijä oli todella inhottava. Harmitteli vielä kun ei päässyt minun terveystietojani lukemaan tietojärjestämästä, kun en antanut siihen lupaa. Tottakai piti haukkua minua tästä. Joensuun työllisyyden kuntakokeilu rikkoo pahasti ihmisen perusoikeuksia pakottamalla luovuttamaan henkiläkohtaisia tietoja virkailijoiden luettavaksi. Sosiaalityöntekijä Anne Meriläinenkin on mukana tässä.
Ilmeisesti jotkut asiakkaat kokevat, että sosiaalityöntekijän tulisi olla tavallaan yksi heistä, auttaa ja jeesata asiakkaita heidän toivomillaan tavoilla oli kyse sitten etuuksien tai palvelujen myöntämisestä. Sosiaalityöntekijän työnantaja on kuitenkin kunta ja sossun palkka maksetaan veronmaksajien pussista. Sossu on kunnan viranomainen, jolla on virassaan valtaa tehdä viranomaispäätöksiä, myös ikäviä sellaisia. Tämä asettaa reunaehtoja. Rahaa ei voi jaella noin vain. Sosiaalityöhön kuuluu myös ikävistä asioista puhuminen. Ei kukaan välttämättä halua puhua ja käsitellä esim. päihdeongelmaansa, mutta kun puhutaan esim. asuntotilanteesta, työllistymisestä, terveydestä, siitä päihdeongelmastakin on puhuttava rehellisesti.
Omalla kohdallani päädyin tai siis jouduin ensimmäistä kertaa sosiaalityön asiakkaaksi 19-vuotiaana tuoreena ylioppilaasta kuntokin ilmoittautunut työttömäksi. Ensimmäinen järkytys oli se, että en ollut oikeutettu työnarkkinatukeen. Sitten erehdyin hakemaan toimeentulotukea, jota toki sainkin, mutta lätkäistiin aika tuolle kamalalle miehelle, josta olen aikaisemmin kertonut. Jos tuolloin vielä vähäisiin ongelmini olisi puututtu kunnolla ja suostuttu vaihtamaan naistyöntekijään olisin varmasti säästynyt paljolta. Mikään tuota edeltäneessä elämässäni ei kuitenkaan ollut valmistanut siihen todellisuuteen ja kaikkeen negatiiviseen, jonka nuo toivat mukanaan, Vaikka tuon jälkeen olenkin käynyt kaksi koulua ammatilllisen ja AMK:hon ja tuosta onkin jo aikaa niin monet ongelmani ja vaikeuteni juurtavat selkeästi tuolta ajalta. Ap.
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevia ja jo yläastelaisia pitäisi valmentaa paremmin jo ihan koulussa kohtaamaan oikea elämä ja opettaa ihan sitä elämänhallintaa ja yhteiskunnassa toimimista. Valitettavasti sosiaalipolitiikkaan liittyvät käytännöt ovat niitä tabuja, joista halutaan vaieta. Sitten se ensimmäinen kohtaaminen tämän kanssa on varmasti monelle suuri shokki ja järkytys, jossa henkilön tietämättömyyttä käytetään häikäilemättä hyväkseen, eikä asioista vahingossakaan kerrota mitään tai apua tarjota. Ap.
Alue: Aihe vapaa
No tämähän se on se ydin, mikä on pielessä. Ihminen tietää itse oman elämänsä, omat tarpeensa ja omat aikataulunsa kaikista parhaiten.