Miten parisuhteen muodostamisesta aikuisena tuli näin vaikeaa?

Toisaalta, jos kaikki ois super- ahkeria niin mitään elämää helpottavaa eo olis koskaan keksittykään.

Vierailija kirjoitti:

VesimiesN kirjoitti:

Henkilökohtaisesti ei ole mitään hinkua enää joutua parisuhdeloukkuun, kunhan tästä avioliitostani joskus lähivuosina pääsen irti. Suurin syy toki surkea avioliitto, jossa itse saanut kantaa sekä taloudellisen että kaiken muunkin vastuun. Menemättä yksityiskohtiin. Lapset kohta täysi-ikäisiä ja on aika katsoa, mitä elämä vielä voi tarjota.

Pitkät parisuhteet ovat aina olleet minulle hankalia. Se totaalinen vapaudenmenetys on ahdistavaa. Enkä puhu nyt seksuaalisuudesta, vaan ylipäänsä siitä, että olet tilivelvollinen kaikesta puolisolle.

En ole siis koskaan ollut ihminen, joka erityisemmin kaipaa liimautua kenenkään kylkeen ja haluaa tehdä kaikki yhdessä.

Siksipä siis vapauteni joskus koittaessa en etsi parisuhdetta. Avioliitto on ollut lähinnä ahdistava kokemus ja mikäli joskus todella haluaisin parisuhteen, sen tulee ehdottomasti tapahtua niin, että kumpikin pitää omat asuntonsa ja omat elämänsä. Näillä spekseillä voisin kuvitella parisuhteella olevan mahdollista kehittyä riittävän ilmavasti ilman yhdessä asumisen huonoja puolia.

Ihmiset ovat erilaisia ja joillekin sopii paremmin sitoutuvampi tyyli. Minulle (N46v) paras tapa on se, että saan pitää vapauteni ja toinen kunnioittaa tätä. Tässä iässä ei pitäisi olla tarvetta enää ripustautua kehenkään, vaan kaksi aikuista saa rauhassa rakentaa suhdetta ilman pakottavia rakenteita.

Ihan mielenkiinnosta, millaista vapautta tarkoitat ihan konkreettisesti? Varsinkin jos on lapsia, niin johan niiden takia ei voi vapaasti huidella ilman vastuita

Jos luit viestini, mainitsin lasteni olevan pian täysi-ikäisiä. Jos kyse olisi taaperoita tai alakouluikäisistä, silloin olisi vastuutonta "huudella vapaasti". Ja vaikka lapset olisivatkin pienempiä, niin eron tullessa lapset yleensä vuoroviikoin vanhemmillaan. Johan siinä olisi ruhtinaallisesti omaa aikaa vaikka lennellä luudalla maapallon ympäri omalla lapsivapaalla viikollaan. Minä tosin olen lapseni melko yksin kasvattanut ja elättänyt, joten älä huolehdi, uhrauduttu on sinunkin hyväksymälläsi tavalla aivan riittävästi. Äiti-myytti siis elää vahvana.

Vapaus tarkoittaa minulle sitä, että minun ei tarvitse olla kaikesta tilivelvollinen toiselle (työ, ystävät, rahankäyttö, ulkonäkö, mielipiteet, harrastukset, ajankäyttö ylipäänsä).

Siis piti olla huidella eikä huudella.

Ja vielä, joillakin tuntuu olevan hirveä kiire sitoa seurustelukumppani heti avoliittoon ja avioliittoon. Miksi ei anneta aikaa tutustumiselle kunnolla. Välittömästi alkaa yritys muuttaa toista mieleisekseen, vaikka lähtökohtaisesti toinen pitäisi hyväksyä omana itsenään, kunnioittaen. Ja enkä nyt puhu mistään taipumuksista tyyliin suihkuväli kuukausi tai katson pornoa yöt läpeensä.

VesimiesN kirjoitti:

Siis piti olla huidella eikä huudella.

Ja vielä, joillakin tuntuu olevan hirveä kiire sitoa seurustelukumppani heti avoliittoon ja avioliittoon. Miksi ei anneta aikaa tutustumiselle kunnolla. Välittömästi alkaa yritys muuttaa toista mieleisekseen, vaikka lähtökohtaisesti toinen pitäisi hyväksyä omana itsenään, kunnioittaen. Ja enkä nyt puhu mistään taipumuksista tyyliin suihkuväli kuukausi tai katson pornoa yöt läpeensä.

Itse en enää muuttaisi miehen kanssa samaan asuntoon: vähemmän siivoamista, vähemmän ruoanlaittoa.

Lisäksi aina kun ei ole töitä niin kela maksaa enemmän tukia yksin asuessa.

Lisäksi ei tarvitsisi ikinä tavata miehen äitiä, kavereita eikä sukulaisia.

Nähtäisiin miehen kanssa kahdestaan aina silloin tällöin.

VesimiesN kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

VesimiesN kirjoitti:

Vapaus tarkoittaa minulle sitä, että minun ei tarvitse olla kaikesta tilivelvollinen toiselle (työ, ystävät, rahankäyttö, ulkonäkö, mielipiteet, harrastukset, ajankäyttö ylipäänsä).

Olet ollut ja olet  avioliitossa erityisen omistavan ja kontrolloivan henkilön kanssa. Ymmärrän, että et tuollaisen kokemuksen jälkeen haikaile kiinteiden parisuhteiden perään. Kaikki parisuhteet eivät onneksi olle tuollaisia kontrollihelvettejä.

Vierailija kirjoitti:

VesimiesN kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

VesimiesN kirjoitti:

Vapaus tarkoittaa minulle sitä, että minun ei tarvitse olla kaikesta tilivelvollinen toiselle (työ, ystävät, rahankäyttö, ulkonäkö, mielipiteet, harrastukset, ajankäyttö ylipäänsä).

Olet ollut ja olet  avioliitossa erityisen omistavan ja kontrolloivan henkilön kanssa. Ymmärrän, että et tuollaisen kokemuksen jälkeen haikaile kiinteiden parisuhteiden perään. Kaikki parisuhteet eivät onneksi olle tuollaisia kontrollihelvettejä.

Ei välttämättä. Postaaja voi olla myös hyvin vahvasti introvertti ihmistyyppi, jolloin toisen jatkuva läsnäolo ja se, että pitää olla sosiaalisesti "saatavilla" koko ajan on hyvin kuormittavaa. Introverttihan lataa akkuja yksin ollessaan. Parisuhteessa ei aina pysty ottamaan riittävästi omaa aikaa palautumiseen varsinkaan työn/opiskelun ohessa. Riitaa ja mielipahaa saattaa tulla helposti esim. viikonlopuista ja juhlapyhistä, jos toinen haluaa sukuloida, tavata ja kutsua ystäviä kylään ja näin, ja introvertti puolestaan haluaisi ladata akkuja kotona tai mökillä yksin ja jättää seurustelun väliin.  Eli se "vapaus" siinä yllämainitussa ajankäytössä.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun joku mies tulisi tähän ketjuun kertomaan näkemyksensä. Kiinnostaisi oikeasti tietää mitä mieltä on ja mikä taustalla on syynä mahdolliseen haluttomuuteen. 

 

Jos nyt ihan todella haluat tietää, niin naisen kanssa elämisessä huonot puolet ylittävät komeasti hyvät.

Parisuhde ei siis ihan yksinkertaisesti kannata henkisesti, ensin olet töissä ja sitten alkaa seuraava taistelu heti kotioven sulkeuduttua. 

Ongelma voi olla minussa.

En ole mikään "äidin" toistaitoinen pikkuapulainen ja en hyväksy naiselta alentavaa ja törkeää käytöstä.

Kuitenkin, kolmen yrityksen jälkeen totean, että ei koskaan enää.

Vastaus löytyy yksinkertaisista kysymyksistä.

1. Kuinka monen miehen kanssa olisit onnellinen?

2. Kuinka moni mies olisi sinun kanssa onnellinen?

3. Mikä on todennäköisyys että molemmat ovat vapaita ja tapaavat toisensa?

Onnellisen suhteen syntyminen edellyttää kaikkien ehtojen täyttymistä. Ja vastaus jokaiseen kysymykseen erilläänkin on hyvin pieni.

On suorastaan ihme, että onnellisia suhteita on niinkin paljon kuin niitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vastaus löytyy yksinkertaisista kysymyksistä.

1. Kuinka monen miehen kanssa olisit onnellinen?

2. Kuinka moni mies olisi sinun kanssa onnellinen?

3. Mikä on todennäköisyys että molemmat ovat vapaita ja tapaavat toisensa?

Onnellisen suhteen syntyminen edellyttää kaikkien ehtojen täyttymistä. Ja vastaus jokaiseen kysymykseen erilläänkin on hyvin pieni.

On suorastaan ihme, että onnellisia suhteita on niinkin paljon kuin niitä on.

Miksi ajattelet, että vastaus jokaiseen kysymykseen on pieni? Psykologiset tutkimukset sanoo, että joka viides vastaantulija samasta ikäluokasta ja vastakkaisesta sukupuolesta olisi niin yhteensopiva että onnellisen suhteen perustaminen olisi mahdollista. Ei ne sopivat henkilöt ole mitään neuloja heinäsuovassa. Tosin tässä iässä toki vaikeuttaa se että useimmat ovat varattuja, mutta niin se on kaikissa ikäluokissa parinkympin jälkeen.

Surullista näissä keskusteluissa on, että tahtoo jutut väkisin kääntyä yleistämiseksi. "Miehet haluavat vaan seksiseuraa" yms. Todellisuudessa miehiä kuten naisiakin on monenlaisia. Päältä viisikymppisenä nyt vaan on niin, että useimmat vakituista parisuhdetta haluavat täysjärkiset miehet ovat jo varattuja, ja jos suhde on hyvä, haluavat siinä pysyä loppuikänsä.

Niistä jäljelle jääneistä fiksuista ukonköriläistä moni vierastaa nykyistä deittailukulttuuria. Kaikella kunnioituksella, vaatimukset monilla naisilla tuntuvat olevan aika kovat.

Ei nyt lähdetä siihen, onko jokaisella oikeus löytää mieleisensä (tietenkin on) vaan yksinkertaisesti todettakoon, että aika monelta perusjantterilta puuttuu jokin perusvaatimus: on esim. alle 180 senttinen, ei ole erityisemmin urheilullinen, tykkää matkustelun sijaan olla kotosalla, ei ole erityisemmin sosiaalinen tms. Itse aikoinaan kun deittailin (n. 20v. sitten), oli todella masentavaa lukea niitä käsivarren mittaisia vaatimuslistoja, ajattelin silloin (ja ajattelen niin edelleen), että noita kaikkia ominaisuuksia ei ole kenelläkään, ja jos olisi, hänen ei todellakaan tarvitsisi seuraa deittipalstoilta etsiä.

Oma kokemukseni vastakkaisesta sukupuolesta (eli naisista) on, että hyvin harva hakee oikeasti kypsää parisuhdetta jossa ollaan kumppaneita jotka tukevat toisiaan kaikissa tilanteissa. Itse olen onnekas koska olen sekä puolisoni aviopuoliso, että olemme myös toistemme parhaat ystävät. 

Tuntuu, että moni nainen hakee kumppanin sijaan vähän kuin rotukoiraa, "sillä pitää olla tälläiset ja tuollaiset ominaisuudet ulkoisesti ja sisäisesti" tai sitten olen ilman. Ihmiset ovat kuitenkin monimutkaisia olentoja, siitä(kin) syystä lähtökohdan pitäisi pikemminkin olla pyrkimys toisen hyväksymiseen sellaisena kuin hän on. Ja tämä koskee tietenkin kumpaakin osapuolta.

yksin asuminen on helppoa eikä tarvi toteutella toisen tapoihin

Vierailija kirjoitti:

Voi kun joku mies tulisi tähän ketjuun kertomaan näkemyksensä. Kiinnostaisi oikeasti tietää mitä mieltä on ja mikä taustalla on syynä mahdolliseen haluttomuuteen. 

 

Ne miehet, jotka kelpaavat noista palveluista naisille, ovat alfoja, jotka etsivät lähinnä seksiä. Sitten itketään, kun "kaikki" miehet etsii vaan seksiä.

Ne miehet, jotka etsivät tavallista kumppania elämään, eivät kelpaa naisille. He eivät ole riittävän atleettisia, karismaattisia, rikkaita tms. mitä vikoja nyt löytyykin. Heitä AP kaltaiset eivät ota huomiooon edes olemassaolevina vaihtoehtoina.

Ihan sama ilmiö, kuin nuoremmillakin. Tosin, miehen kannalta niitä tavallisia naisia, joille kelpaa tavallinen mies, on iän kasvaessa yhä enemmän. Ne nuoruuden prinsessaunelmat alkaa olla ainakin osalla karsiutuneet elämänkokemuksen myötä. Isäni onnistui löytämään vuodessa uuden kumppanin nyt vanhuksena. Molemmat semmosia tavallisia vähän pullukoita eläkeläisiä. Itse joskus 10+ vuotta sitten löysin puolisoni myös nettitreffeiltä, itse olin epätoivoisesti etsimässä seuraa, puolisoni oli tokalla kierroksella.

Vierailija kirjoitti:

Vastaus löytyy yksinkertaisista kysymyksistä.

1. Kuinka monen miehen kanssa olisit onnellinen?

2. Kuinka moni mies olisi sinun kanssa onnellinen?

3. Mikä on todennäköisyys että molemmat ovat vapaita ja tapaavat toisensa?

Onnellisen suhteen syntyminen edellyttää kaikkien ehtojen täyttymistä. Ja vastaus jokaiseen kysymykseen erilläänkin on hyvin pieni.

On suorastaan ihme, että onnellisia suhteita on niinkin paljon kuin niitä on.

Ongelma on oikeasti, että kuvitellaan tietävämme noihin vastaukset. Ei ne vastaukset tule mistään yksinkertaisista asioista.

Puoli maailmaa perustuu järjestettyihin avioliittoihin, missä vanhemmat valitsevat puolison, ja pari tapaa kerran valvotusti ja sitten sanotaan kyllä tai ei. Jos kyllä, mennään naimisiin ja ero ei ole mahdollinen pienen syyn takia (kyllästyminen kumppaniin tai apeat verhot ei riitä).

Meillä yli puolet avioliitoista päätyy eroon. Onko meidän "vapaan tahdon" systeemi oikeasti parempi, kuin tuo järjestettyjen avioliittojen systeemi? Tiedetäänkä me oikeasti mikä tuo onnellisuutta. Ollaanko me varmoja, että se onnellisuus ei tule ajan kanssa, kun siihen kerran valittuun kumppaniin tottuu?

Itse en olisi yhtään varma, että meidän "vapaan tahdon" systeemi tuottaa enemmän onnellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että moni nainen hakee kumppanin sijaan vähän kuin rotukoiraa. Sillä pitää olla tälläiset ja tuollaiset ominaisuudet ulkoisesti ja sisäisesti, tai sitten olen ilman. Ihmiset ovat kuitenkin monimutkaisia olentoja, siitä(kin) syystä lähtökohdan pitäisi pikemminkin olla pyrkimys toisen hyväksymiseen sellaisena kuin hän on. Ja tämä koskee tietenkin kumpaakin osapuolta.

Todella osuvasti sanottu, sillä monen naisen kohdalla se on juurikin noin. Lisäksi miehen pitää kelvata naisen kavereille ja jos joku heistä ei nostakaan peukkua ylös, niin eikun mies luiskaan ja uutta etsimään.

Vierailija kirjoitti:

Sinkut on laiskoja. Osa ostaa valmiin lounaan töissä ja ainut mitä vapaa-ajalla tehdään on kuntosalilla käyminen. Muutama koneellinen pyykkiä viikossa. Sitten voidaankin arvostella jonkun perheellisen työtehoa töissä.

Kenenkään ei ole pakko lisääntyä, vaan se on jokaisen vapaasti päätettävissä. Olisit sinäkin jättänyt aikoinaan tekemättä, niin ei tarvisi arvostella muita.

Naiset hakee rotukoiraa, miehet reikää. Sellasta se elämä on. Ei ihme että on vaikeeta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niiltä miehiltä puuttuu tunteet. Kun iän myötä seksuaalivietti hälvenee, niin jäljelle ei jää mitään positiivista parisuhteen rakennuspalikoiksi.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on suurimmaksi osaksi nainen, joka jättää miehen kuin päinvastoin. Täälläkin on monia aloituksia naisilta, jotka kertovat että tuntevat lähinnä vihaa miestään kohtaan, jos jotain. Että keneltähän ne tunteet puuttuvat? 

Kyllä siinä on kuule paljonkin naisella tunteita kun mies sikailee, vonkaa, ryyppää, rellestää, ei kanna vastuuta kotitöistä yms.

Tai on mykkä. Jäätynyt. Yhtäkkiä oletkin hänen vihollisensa. Masentavaa myös naisena joutua kantamaan kaikkien naisten törppöilyä. Ei suhde voi rakentua sille että olet jatkuvasti puolustusasemissa, olit mies tai nainen.

Vierailija kirjoitti:

Naiset hakee rotukoiraa, miehet reikää. Sellasta se elämä on. Ei ihme että on vaikeeta.

Jokaisella on onneksi oma näkemyksensä tästäkin asiasta.

Olen 48 ja elänyt ainakin 5v ilman minkäänlaisia seurusteluja, tapaamisia tai seksejä. Pari pitkää ja vaikeaa suhdetta takana. Viimeisestä kun pääsin, niin ajattelin, että nyt hengähdän hetken yksinäni. En halua enää kantaa muitten murheita ja mennä muitten pyyntöjen mukaan. Minulla on omat hommat ja harrastukset, joissa toinen tuntuu vain ylimääräiseltä rasitteelta ja aika- ja energiasyöpöltä. Lapsia ja "perhe-elämää" en ole koskaan edes halunnut.

Pelkkä seksi ei ole riittävä syy millekään virityksille, eikä sen puute ole enää nykyisin niin suuri juttu, että seksin takia alkaisin suhdetta yrittämään.

Olen huomannut, että voin parhaiten silloin kun olen yksin ja voin päättää itse mitä teen, vai teenkö lainkaan. Tottakai jokaisella on unelmia, mutta ne unelmat ei nyt tässä elämässä toteutuneet ihmissuhteiden osalta, ja olen sen hyväksynyt. Hyvän elämän voi silti saada keskittymällä muihin asioihin ja kehittymällä itseä kiinnostavissa asioissa ja taidoissa. Pääasia on, että itse tuntee olonsa hyväksi. Voin paljon paremmin ihan fyysisestikin, kun ei ole parisuhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa FWB?

Friends with benefits, eli ystävyys/kaverisuhde, johon kuuluu säännöllinen seksi, mutta ei sitoutumista.

Parasta mitä mies voi saada. Tai vielä parempaa, useampi FWB samaan aikaan.

Ai ilolintusten palvelut ei ollutkaan enää parasta?