Te, joilla on oikeasti hyvä parisuhde

1) Kun katseet kohtasi ensimmäisen kerran kemiat tursui yli ja kipinät sinkoili. Mieletön vetovoima.

2) vietettiin samassa tiiviissä opiskelijaporukassa paljon aikaa ja Mies ehdotti lähempää tuttavuutta.

3) kun esikoinen ja kaksoset oli pieniä uuvuin kokonaan ja totesin ,että minun on aivan sama olla yh kun lapset ei edes kunnolla tunne isäänsä. Mies koki, että hänen täytyy tehdä hulluna töitä ,jotta voi tarjota meille hyvän elintason. Asiasta puhuttiin ja hän vähensi töitä ja alkoi osallistua enemmän lastenhoitoon.

4) Onhan miehellä joitain ärsyttäviä tapoja, mutta hän on mukava ja epäitsekäs ja tekee aina parhaansa.

1) En usko siihen että jokaisella olisi "se yksi oikea". Alussa ajattelin että tässä suhteessa tuntuu hyvältä olla, ja niin kauan kuin tunne säilyy nii tässä kannattaa olla. Jossain kohtaa se muuttui niin syväksi kiintymykseksi etten pysty edes kuvittelemaan elämää ilman tätä ihmistä. Jos jostain syystä ero tulisi en etsisi enää uutta suhdetta vaan olisin mieluummin yksin. Mutta en ole sellainen ihminen jolle tulisi joku kirkas "this is it!!" tunne ihmisistä. Edelleen vuosien jälkeen tässä on hyvä olla, se riittää.

2) Tavattiin ihan perinteisesti baarissa ystävän kautta (yhteisiä tuttuja). Minä aloitin juttelin, mies pyysi numeroa.

3) Nuorena pohdin eroa. Halusin tehdä ja kokea kaikenlaista. Mutta ei se parisuhde lopulta ollut mikään este; olimme vaihto-opiskeluni ajan etäsuhteessa 7kk.

4) On tietenkin :D. Mutta paljon enemmän on niitä mistä pidän. Ne mistä en pidä ovat hyvin pieniä tyyliin nukahtaa elokuvaa katsoessa tai jättää sipulit liian isoiksi paloiksi pastakastikkeessa.

Ensimmäinen parisuhteeni oli sellainen, jossa puhuimme kaikki asiat toisillemme. Siis myös kaikki negatiiviset/kiusalliset/häpeälliset ajatukset ja luotimme toisiimme täysin. Meille oli selvä, että olimme toistemme parhaat ystävät, vaikka kummallakin oli omatkin ystävät. Tämä suhde päättyi miehen kuolemaan.

Sen jälkeen en ole tavannut miestä, jonka kanssa pääsisi lähellekään samaa. On tullut oikeastaan järkytyksenä, kuinka jotkut voivat valehdella päin naamaa ja salata asioita, pelata ihmissuhdepelejä. Toivoisin vielä löytäväni miehen, jonka kanssa on turvallinen olo ja jonka kanssa asiat sujuvat yksinkertaisesti ja helposti.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen parisuhteeni oli sellainen, jossa puhuimme kaikki asiat toisillemme. Siis myös kaikki negatiiviset/kiusalliset/häpeälliset ajatukset ja luotimme toisiimme täysin. Meille oli selvä, että olimme toistemme parhaat ystävät, vaikka kummallakin oli omatkin ystävät. Tämä suhde päättyi miehen kuolemaan.
Sen jälkeen en ole tavannut miestä, jonka kanssa pääsisi lähellekään samaa. On tullut oikeastaan järkytyksenä, kuinka jotkut voivat valehdella päin naamaa ja salata asioita, pelata ihmissuhdepelejä. Toivoisin vielä löytäväni miehen, jonka kanssa on turvallinen olo ja jonka kanssa asiat sujuvat yksinkertaisesti ja helposti.

Tuossa on asia, mistä hyvän suhteen tunnistaa, edellyttäen, että kiintymyssuhde on ollut turvallinen. Jos ei ole, niin silloin tuollainen suhde ja ihminen ei välttämättä herätä kiinnostusta. Pitää olla draamaa ja jos sitä ei ole, sitä järjestetään.

Suhteemme alkoi (ainakin minun puoleltani) enemmän vain seksisuhteena ja tapailuna. Miehellä oli kyllä tunteita heti alkuunkin mutta itse olin varovaisempi. En oikein uskonut että suhteesta olisi voinut tulla mitään, nyt en kyllä oikein enää tajua että miksi.

Ehkä pärin kuukauden päästä havahduin siihen että kenenkään muun miehen kanssa minun ei ole koskaan ennen ole ollut niin helppo olla. Mies oli hellä, turvallinen ja avoin. Kun hän oli luonani niin ei tuntunut siltä kun minulla olisi ollut joku käymässä vaan että hän kuului sinne. Tuskailin vielä senkin jälkeen hetken aikaa joitain vanhoja pelkoja vastaan mutta aika pian oli pakko vain uskoa että tässä se nyt oli, elämäni mies. Sen jälkeen ei olekaan enää muualle katseltu. Nyt lapset jo isoja ja ei ole tarvinnut katua kertaakaan tuota valintaa.

Vierailija kirjoitti:

Suhteemme alkoi (ainakin minun puoleltani) enemmän vain seksisuhteena ja tapailuna. Miehellä oli kyllä tunteita heti alkuunkin mutta itse olin varovaisempi. En oikein uskonut että suhteesta olisi voinut tulla mitään, nyt en kyllä oikein enää tajua että miksi.
Ehkä pärin kuukauden päästä havahduin siihen että kenenkään muun miehen kanssa minun ei ole koskaan ennen ole ollut niin helppo olla. Mies oli hellä, turvallinen ja avoin. Kun hän oli luonani niin ei tuntunut siltä kun minulla olisi ollut joku käymässä vaan että hän kuului sinne. Tuskailin vielä senkin jälkeen hetken aikaa joitain vanhoja pelkoja vastaan mutta aika pian oli pakko vain uskoa että tässä se nyt oli, elämäni mies. Sen jälkeen ei olekaan enää muualle katseltu. Nyt lapset jo isoja ja ei ole tarvinnut katua kertaakaan tuota valintaa.

Mitä, oonko mä kirjoittanut tämän? Ihan kun mun juttu =)

1) Mistä tiesit että hän oli se ''oikea''?2) Kuinka teidän parisuhde alkoi? Tekikö mies aloitteen? 3) Oliko teillä ikinä tunne että haluatte erota?4) Onko teillä asioita joista et pidä puolisossasi?

1, Asia on tullut tässä 8 vuoden aikana pikkuhiljaa selväksi. Eli en siis mitenkään ole koskaan tiennyt kenestäkään mystisesti että hän olisi joku mystinen oikea, vaan ihmiset osoittavat itse elämäänsä elämällä oikean karvansa.

2, Sattumalta alkoi. Molemmat olimme vähän huonoissa elämäntilanteissa, ja päädyimme yhdessä miehen mökille. Olimme tuota ennen olleet kavereita muutaman vuoden, ja tuosta mökkeilystäkin meni vielä reilu puoli vuotta ennen kuin aloimme seurustelemaan. 

En pysty osoittamaan aloitteen tekijää suhteessamme, kyllä  se ihan väistämättä ja pikkuhiljaa molempien toiveesta siihen luisui.

3, Ensimmäinen vuosi oli itelläni sellainen että halusin mielessäni erota vähän koko ajan :D Tämä johtui siitä etten ollut koskaan vielä tavannut läpeensä luotettavaa miestä, vaan kaikki aikaisemmat olivat tavalla tai tosiella huijanneet ja valehdelleet minulle. Kun miehellä oli aikaa ja halua näyttää teoillaan ettei hän ole sellainen myös, niin alkoi helpottaa.

4, Ei oikeastaan ole. Täydellisyys tulee epätäydellisydestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kokee aina että on itse se hyvä tyyppi. Missä on vika silloin.

Noh, en ole ikinä pettänyt. Semmoisen lasken hyväksi tyypiksi.

Se sinusta riittää hyvään parisuhteeseen ettei petä?

Eikö suomalainen mies perinteisesti ole hyvä mies jos "se ei juo, ei petä eikä lyö".
Vielä ollaan aika alhaalla vaatimusten suhteen.

Kerrot ap jo aloituksessa, että sinulla on miessuhteissasi kaava, jonka mukaisesti valitset miehiä, joissa on liian suuria vikoja. Eli tuossa on selvästi valitsijassa vikaa. Sinun pitää ensin tuntea itsesi riittävän hyvin ja ymmärtää mitä sinä itse oikeasti haluat. Vasta sitten opit ihastumaan miehiin, jotka ovat sinulle hyviä.

Eli jos et tee töitä itsesi kanssa, et osaa jatkossakaan valita yhtään sen paremmin kuin tähän astikaan.

1) Mistä tiesit että hän oli se ''oikea''?

- Jossakin vaiheessa huomasin, että hän ei ihan oikeasti ikinä haluaisi minulle mitään pahaa. Hän ei esim. yrittänyt edes leikillään tehdä minua mustasukkaiseksi tai koettanut "suostutella" minua mihinkään.

2) Kuinka teidän parisuhde alkoi? Tekikö mies aloitteen?

- Minä aloin juttelemaan miehelle, jonka olin ulkonäöltä tiennyt jo pitkään.

3) Oliko teillä ikinä tunne että haluatte erota?

- Alussa varmasti oli molemmilla, kun vielä ylireagoin, olin vähän säikky ja odotin koko ajan, että kohta mies lopettaa esittämisen ja alkaa kohdella minua yhtä huonosti kuin aiemmatkin miehet. Olin pitkään aivan varma, että hänkin haluaa oikeasti vain alistaa, käyttää ja nöyryyttää minua.

4) Onko teillä asioita joista et pidä puolisossasi?

- On, mutta ne liittyvät lähinnä kodinhoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen parisuhteeni oli sellainen, jossa puhuimme kaikki asiat toisillemme. Siis myös kaikki negatiiviset/kiusalliset/häpeälliset ajatukset ja luotimme toisiimme täysin. Meille oli selvä, että olimme toistemme parhaat ystävät, vaikka kummallakin oli omatkin ystävät. Tämä suhde päättyi miehen kuolemaan.
Sen jälkeen en ole tavannut miestä, jonka kanssa pääsisi lähellekään samaa. On tullut oikeastaan järkytyksenä, kuinka jotkut voivat valehdella päin naamaa ja salata asioita, pelata ihmissuhdepelejä. Toivoisin vielä löytäväni miehen, jonka kanssa on turvallinen olo ja jonka kanssa asiat sujuvat yksinkertaisesti ja helposti.

Tämä. Olen itse aina halunnut olla kaikille kumppaneille rehellinen ja sinisilmäisenä uskonut, että niin ovat hekin. Ajatellut, että joku pelimies voi olla niljake ja jättää kertomatta asioita, mutta että hekin joutuvat vastaamaan rehellisesti, jos heiltä suoraan kysyy. Väärin. Minulle on valehdeltu suut ja silmät täyteen joka asiassa, mikä tuntuu ihan älyttömältä.

Jokin veti puoleensa alusta asti, toisen seurassa oli vain helppo ja miellyttävä olla. Koska asetelma oli kuitenkin sopimaton (esimies-alainen), tuli meistä alkuun vain hy ät ystävät. Kaikki tapahtui vain niin luonnollisesti, ei siinä tarvinnut juurikaan miettiä, onko tässä se oikea. Puolitoista vuotta myöhemmin sitten vain todettiin, että ei tässä voi enää kieltää, etteikö olisi kyse jostain enemmästä. Sen vain tiesi, ei siinä varsinaisesti tarvinnut mitään pohdintaa ja päätöstä tehdä.

Vaihdoin työpaikkaa ja olemme pitäneet siitä asti yhtä. On sitä erokin käynyt mielessä, juuri niiiden piirteiden takis joista en puolisossani pidä: hän ottaa asiat aika rennosti eikä murehdi huomisesta, minä taas haluan, että asiat on järjestyksessä ja varaudun aina pahan päivän varalle. Oikeastaan tämäkin on tasapainottava voimavara, mutta toisinaan ruuhkavuosien keskellä minulls on meinannut mennä kuppi nurin.

1) Mistä tiesit että hän oli se ''oikea''?

Siitä, kun tutustumisen myötä huomasin, kuinka huolehtivainen ja toisista ihmisistä välittävä hän on. Ei puhu rakkaudesta mutta osoittaa sitä teoillaan. Auttaa, pitää lupauksensa auttamisesta vaikka olisimme juuri riidelleet jostain, ja auttaa myös muita. Hänen välittämisensä muista ihmisistä teki vaikutuksen jo ensitapaamisellamme, kun olimme tilanteessa, jossa näytti siltä, että joku ihminen on hengenvaarassa. Tilanne selvisi onneksi parhainpäin, mutta hänen aktiivisuutensa ja huolenpitonsa ventovieraasta ihmisestä antoi tosi hyvän vaikutelman.

2) Kuinka teidän parisuhde alkoi? Tekikö mies aloitteen?

Yhteisen ystävän/tuttavan kautta. Minä jaoin Facessa jonkun lehtijutun kaverin järjestämistä treffeistä tms. ja kirjoitin saatteeksi, että voisiko joku omista ystävistäni järjestää minulle treffit kivan miehen kanssa. Lähinnä vitsillä. Yksi ystävä, ei kovin läheinen, laittoi yksityisviestin, että tuntee miehen, jonka kanssa voisin sopia yhteen, ja kertoi hänestä lyhyesti. Koska kyseinen mies ei käytä Facea, vaikka on joskus profiilin sinne tehnytkin, sovittiin että sopivan tilaisuuden tullen ystävä vinkkaa miehelle, että tuntee naisen, jolla on haku päällä. Meni muutama viikko ja melkein unohdin koko jutun, kun kyseinen mies soitti minulle. Hän oli tulossa talkooavuksi tuon yhteisen ystävämme luo ja ehdotti tapaamista siinä yhteydessä. Sovimme, että minäkin tulen avuksi ja hän hakee minut kyytiin, ja talkoiden jälkeen lähdemme vielä kaksin kävelylle. Niin hän haki minut ja tiesin jo parkkipaikalla hänet nähdessäni, että kiinnostaa todella. Hoidimme talkoo-osuuden, lähdimme kävelylle, tapahtui em. episodi joka ei onneksi sitten keskeyttänyt kuitenkaan tapaamistamme, ja kutsuin hänet kävelyn jälkeen vielä luokseni teelle. Laitoin hänelle vielä samana iltana viestin, tein tikusta asiaa, koska olin niin innoissani tapaamisesta, ja olin ihan maani myynyt, kun hän ei vastannut (hän ei välitä viestittelystä, käyttää viestejä vain silloin, jos ei voi töiden tai muiden syiden takia soittaa). Seuraavana iltapäivänä hän kuitenkin soitti ja sitä seuraavana päivänä lähdimme käymään eräässä kulttuurikohteessa. Seuraavana viikonloppuna oli hänen luonaan pihatalkoot ja hän kutsui minutkin mukaan. Sitä seuraavan viikonlopun vietimme jo yhdessä kahden kesken.

3) Oliko teillä ikinä tunne että haluatte erota?

Olemme kertaalleen olleet lähellä eroa suunnilleen puolivälissä suhdettamme. Olemme käyneet parisuhdekursseilla ja parisuhdeterapeutilla ja saaneet työkaluja suhteen hoitamiseen (myös muulloin kuin kriiseissä). Puhumme paljon.

4) Onko teillä asioita joista et pidä puolisossasi?

Tottakai on. Hän on temperamentiltaan paljon minua verkkaisempi ja se ärsyttää usein. Olen itse misofoonikko ja välillä ottaa hirveästi hermoon, kun hän kilistelee lusikkaa kahvikupissa tai roikuttaa kiliseviä avaimia ketjussa tai päästää syödessään sellaisia haukkausääniä (maiskuttamista en siedä yhtään, joten sitä hän osaa jo varoa). Ja ihan yhtä lailla häntä varmasti ärsyttää minussa se, että haluan asioiden tapahtuvan välittömästi enkä siedä odottamista tai että nalkutan kaikista ylimääräisistä äänistä. Hän on myös paljon minua sosiaalisempi ja haluaisi kutsua enemmän ystäviään ja sukulaisiaan käymään ja käydä heidän luonaan yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen parisuhteeni oli sellainen, jossa puhuimme kaikki asiat toisillemme. Siis myös kaikki negatiiviset/kiusalliset/häpeälliset ajatukset ja luotimme toisiimme täysin. Meille oli selvä, että olimme toistemme parhaat ystävät, vaikka kummallakin oli omatkin ystävät. Tämä suhde päättyi miehen kuolemaan.
Sen jälkeen en ole tavannut miestä, jonka kanssa pääsisi lähellekään samaa. On tullut oikeastaan järkytyksenä, kuinka jotkut voivat valehdella päin naamaa ja salata asioita, pelata ihmissuhdepelejä. Toivoisin vielä löytäväni miehen, jonka kanssa on turvallinen olo ja jonka kanssa asiat sujuvat yksinkertaisesti ja helposti.

Tämä. Olen itse aina halunnut olla kaikille kumppaneille rehellinen ja sinisilmäisenä uskonut, että niin ovat hekin. Ajatellut, että joku pelimies voi olla niljake ja jättää kertomatta asioita, mutta että hekin joutuvat vastaamaan rehellisesti, jos heiltä suoraan kysyy. Väärin. Minulle on valehdeltu suut ja silmät täyteen joka asiassa, mikä tuntuu ihan älyttömältä.

Sitten on aika kasvaa aikuiseksi satumaailmasta ja uskoa, että maailmassa on valehtelijoita ja vedättäjiä. Sanoihin ei kannata liikoja luottaa, vaan tekoihin. Ja myös omaan fiilikseen mikä ihmisen kanssa syntyy eli aiheuttaako tämä tyyppi huolia, pelkoja ja epävarmuutta. Vai kenties iloa, turvallisuutta, varmuutta itsestäni, edistää itseluottamustani, auttaa henkisesti ja käytännössä kaikessa ja aivan pyytämättäkin? Tulee vaikutelama, että tämä mies tahtoo minulle hyvää. Jos ei tule, niin ei kannata suhdetta jatkaa.

Olen samassa tilanteessa kuin ap. Ihana kuulla että monella on hellä ja turvallinen mies. Ehkä minullakin vielä joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen parisuhteeni oli sellainen, jossa puhuimme kaikki asiat toisillemme. Siis myös kaikki negatiiviset/kiusalliset/häpeälliset ajatukset ja luotimme toisiimme täysin. Meille oli selvä, että olimme toistemme parhaat ystävät, vaikka kummallakin oli omatkin ystävät. Tämä suhde päättyi miehen kuolemaan.
Sen jälkeen en ole tavannut miestä, jonka kanssa pääsisi lähellekään samaa. On tullut oikeastaan järkytyksenä, kuinka jotkut voivat valehdella päin naamaa ja salata asioita, pelata ihmissuhdepelejä. Toivoisin vielä löytäväni miehen, jonka kanssa on turvallinen olo ja jonka kanssa asiat sujuvat yksinkertaisesti ja helposti.

Tämä. Olen itse aina halunnut olla kaikille kumppaneille rehellinen ja sinisilmäisenä uskonut, että niin ovat hekin. Ajatellut, että joku pelimies voi olla niljake ja jättää kertomatta asioita, mutta että hekin joutuvat vastaamaan rehellisesti, jos heiltä suoraan kysyy. Väärin. Minulle on valehdeltu suut ja silmät täyteen joka asiassa, mikä tuntuu ihan älyttömältä.

Sitten on aika kasvaa aikuiseksi satumaailmasta ja uskoa, että maailmassa on valehtelijoita ja vedättäjiä. Sanoihin ei kannata liikoja luottaa, vaan tekoihin. Ja myös omaan fiilikseen mikä ihmisen kanssa syntyy eli aiheuttaako tämä tyyppi huolia, pelkoja ja epävarmuutta. Vai kenties iloa, turvallisuutta, varmuutta itsestäni, edistää itseluottamustani, auttaa henkisesti ja käytännössä kaikessa ja aivan pyytämättäkin? Tulee vaikutelama, että tämä mies tahtoo minulle hyvää. Jos ei tule, niin ei kannata suhdetta jatkaa.

On olemassa itsekkäitä ihmisiä, jotka oikein tietoisesti käyttävät hyväksi huonoissa suhteissa olleita. Hyväksikäyttävät, pettävät ja valehtelevat ja kehtaavat vielä selitellä, että "Minä en ole sinun exä. Olet ihan vainoharhainen. Minä en ikinä tekisi sinulle niin."

Nämä muuten saattavat jakaa kavereilleen hyväksikäyttämiensä nimiä ja yhteystietoja. Suhun ottaa muka randomilla yhteyttä sulle tuntematon tyyppi, joka on susta kiinnostunut. Aiempi on näyttänyt sun kuvan ja kertonut miten on sua nöyryyttänyt ja miten on saanut sua huijattua. Nyt kaverille kanssa. Ihan aikuiset ihmiset tekevät tätä.

Vierailija kirjoitti:

1) Kun aloimme jutella, sain sellaista vastakaikua, että en koskaan keneltäkään ennen. Meidän ajatukset kulkivat samaa rataa, nauroimme samoille asioille. Keskustelumme venyivät aina tuntikausien pituisiksi.
2) Mies pyysi kahville, ja siitä sitten alettiin tapailla useammin.
3) Koskaan ei olla haluttu erota. Ei tulisi mieleenkään. Yhdessä ollaan oltu 15 vuotta.
4) Ei ole. Joku pikkuasia saattaa joskus ärsyttää.

Joo, mäkin tapasin miehen enkä koskaan ollut saanut sellaista vastakaikua keneltäkään muulta. Ajatukset juoksi samaa rataa, naurettiin samoille jutuille, keskustelut venyi tuntikausiksi. Lisäksi hän huomioi minua, oli kohtelias ja huomaavainen.

Sattuipa vaan tuo mies olemaan täysi sekopää, sairaalloisen mustasukkainen, käytti paljon henkistä väkivaltaa ja pelkoa hallitakseen minua, tuhosi sosiaaliset suhteeni, eristi. Tunki jopa työpaikalle näyttääkseen, että olen varattu ja mun kanssa ei kannata kenenkään jutellä eikä edes katsoa kohti. Lopulta pelkäsin henkeni edestä.

Että silleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen parisuhteeni oli sellainen, jossa puhuimme kaikki asiat toisillemme. Siis myös kaikki negatiiviset/kiusalliset/häpeälliset ajatukset ja luotimme toisiimme täysin. Meille oli selvä, että olimme toistemme parhaat ystävät, vaikka kummallakin oli omatkin ystävät. Tämä suhde päättyi miehen kuolemaan.
Sen jälkeen en ole tavannut miestä, jonka kanssa pääsisi lähellekään samaa. On tullut oikeastaan järkytyksenä, kuinka jotkut voivat valehdella päin naamaa ja salata asioita, pelata ihmissuhdepelejä. Toivoisin vielä löytäväni miehen, jonka kanssa on turvallinen olo ja jonka kanssa asiat sujuvat yksinkertaisesti ja helposti.

Tämä. Olen itse aina halunnut olla kaikille kumppaneille rehellinen ja sinisilmäisenä uskonut, että niin ovat hekin. Ajatellut, että joku pelimies voi olla niljake ja jättää kertomatta asioita, mutta että hekin joutuvat vastaamaan rehellisesti, jos heiltä suoraan kysyy. Väärin. Minulle on valehdeltu suut ja silmät täyteen joka asiassa, mikä tuntuu ihan älyttömältä.

Sitten on aika kasvaa aikuiseksi satumaailmasta ja uskoa, että maailmassa on valehtelijoita ja vedättäjiä. Sanoihin ei kannata liikoja luottaa, vaan tekoihin. Ja myös omaan fiilikseen mikä ihmisen kanssa syntyy eli aiheuttaako tämä tyyppi huolia, pelkoja ja epävarmuutta. Vai kenties iloa, turvallisuutta, varmuutta itsestäni, edistää itseluottamustani, auttaa henkisesti ja käytännössä kaikessa ja aivan pyytämättäkin? Tulee vaikutelama, että tämä mies tahtoo minulle hyvää. Jos ei tule, niin ei kannata suhdetta jatkaa.

Ei se ole mikään satumaailma, ja ihminen epäaikuinen jos hänellä on perusluotto ihmisiin tallella. Ei kaikkiin tapaamiinsa henkilöihin voi asennoitua jo kättelyssä niin että tuo on varmasti valehtelija ja vedättäjä, eikä kenenkään puheisiin voi luottaa. Tottakai valehtelijasta tulee olo että häneen voi luottaa ja hän haluaa minulle hyvää, ei kai sitä kukaan muuten haksahtaisi :D 

Vasta ajan myötä paljastuu jyvät akanoista, ja hyvinkin moni, jopa suurin osa seurustelee ensin sen sammakon kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen parisuhteeni oli sellainen, jossa puhuimme kaikki asiat toisillemme. Siis myös kaikki negatiiviset/kiusalliset/häpeälliset ajatukset ja luotimme toisiimme täysin. Meille oli selvä, että olimme toistemme parhaat ystävät, vaikka kummallakin oli omatkin ystävät. Tämä suhde päättyi miehen kuolemaan.
Sen jälkeen en ole tavannut miestä, jonka kanssa pääsisi lähellekään samaa. On tullut oikeastaan järkytyksenä, kuinka jotkut voivat valehdella päin naamaa ja salata asioita, pelata ihmissuhdepelejä. Toivoisin vielä löytäväni miehen, jonka kanssa on turvallinen olo ja jonka kanssa asiat sujuvat yksinkertaisesti ja helposti.

Tämä. Olen itse aina halunnut olla kaikille kumppaneille rehellinen ja sinisilmäisenä uskonut, että niin ovat hekin. Ajatellut, että joku pelimies voi olla niljake ja jättää kertomatta asioita, mutta että hekin joutuvat vastaamaan rehellisesti, jos heiltä suoraan kysyy. Väärin. Minulle on valehdeltu suut ja silmät täyteen joka asiassa, mikä tuntuu ihan älyttömältä.

Sitten on aika kasvaa aikuiseksi satumaailmasta ja uskoa, että maailmassa on valehtelijoita ja vedättäjiä. Sanoihin ei kannata liikoja luottaa, vaan tekoihin. Ja myös omaan fiilikseen mikä ihmisen kanssa syntyy eli aiheuttaako tämä tyyppi huolia, pelkoja ja epävarmuutta. Vai kenties iloa, turvallisuutta, varmuutta itsestäni, edistää itseluottamustani, auttaa henkisesti ja käytännössä kaikessa ja aivan pyytämättäkin? Tulee vaikutelama, että tämä mies tahtoo minulle hyvää. Jos ei tule, niin ei kannata suhdetta jatkaa.

On olemassa itsekkäitä ihmisiä, jotka oikein tietoisesti käyttävät hyväksi huonoissa suhteissa olleita. Hyväksikäyttävät, pettävät ja valehtelevat ja kehtaavat vielä selitellä, että "Minä en ole sinun exä. Olet ihan vainoharhainen. Minä en ikinä tekisi sinulle niin."
Nämä muuten saattavat jakaa kavereilleen hyväksikäyttämiensä nimiä ja yhteystietoja. Suhun ottaa muka randomilla yhteyttä sulle tuntematon tyyppi, joka on susta kiinnostunut. Aiempi on näyttänyt sun kuvan ja kertonut miten on sua nöyryyttänyt ja miten on saanut sua huijattua. Nyt kaverille kanssa. Ihan aikuiset ihmiset tekevät tätä.

Tuossa viestissähän toin esille, että pahuutta on ja se pitää ottaa vakavasti. Jos on turvaton kiintymyssuhdemalli, niin on vaikea tunnistaa turvallista miestä. Mutta tuo tekoihin luottaminen on yksi hyvä keino, ettei usko sanoja "en ole samanlainen kuin ex" vaan sitä mitä oikeasti tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) Kun aloimme jutella, sain sellaista vastakaikua, että en koskaan keneltäkään ennen. Meidän ajatukset kulkivat samaa rataa, nauroimme samoille asioille. Keskustelumme venyivät aina tuntikausien pituisiksi.
2) Mies pyysi kahville, ja siitä sitten alettiin tapailla useammin.
3) Koskaan ei olla haluttu erota. Ei tulisi mieleenkään. Yhdessä ollaan oltu 15 vuotta.
4) Ei ole. Joku pikkuasia saattaa joskus ärsyttää.

Joo, mäkin tapasin miehen enkä koskaan ollut saanut sellaista vastakaikua keneltäkään muulta. Ajatukset juoksi samaa rataa, naurettiin samoille jutuille, keskustelut venyi tuntikausiksi. Lisäksi hän huomioi minua, oli kohtelias ja huomaavainen.
Sattuipa vaan tuo mies olemaan täysi sekopää, sairaalloisen mustasukkainen, käytti paljon henkistä väkivaltaa ja pelkoa hallitakseen minua, tuhosi sosiaaliset suhteeni, eristi. Tunki jopa työpaikalle näyttääkseen, että olen varattu ja mun kanssa ei kannata kenenkään jutellä eikä edes katsoa kohti. Lopulta pelkäsin henkeni edestä.
Että silleen.

Minuakin epäilyttää heti, kun joku kertoo, että "ymmärsimme toisiamme täydellisesti ensi hetkestä" tms. Oman kokemukseni perusteella juuri noilla sekopäillä on taito saada aikaan tällainen salamoiva äkkileimahdus ja tunne, ettet ole koskaan tavannut yhteensopivampaa ihmistä, joka huomioisi juuri sinut aivan täydellisesti.