Miehen aikuisen lapsen ja lapsen puolison vierailu

Vierailija kirjoitti:

Minkä vuoksi et ole muodostanut hyvää suhdetta lapsen ollessa lapsi? Siitähän tuo johtuu, että koet hänen olevan vieras eikä osa perhettä. Perheen kesken voidaan olla ilman rintsikoita ja papiljotit päässä. Vaikka tää onkin kyl varmaan provo Mut suosittelen sitä hotellia. Esim hotelliviikonloppu kerran kuussa ei ole paljon vaadittu jotta lapsi saa olla isänsä kanssa.

Eri. Lisään tuohon että omilla rahoilla sinne hotelliin. Ap mainitsi alussa että mökilläkin on ollut mutta ei ole viihtynyt. Mahdollisuus mennä omalle mökille(tai ehkäpä se on miehen) mutta ei ole kelvannut.

Ap on sanalla sanoen itsekäs mt-tapaus.

Törkeää valittamista, aivan sairasta.

Olkoon miten introvertti tahansa, kyllä normaalit elämän asiat tulee kestää ja joustaa.

Onhan lapsella oikeus vierailla isänsä luonna, vaikka onkin jo aikuinen ihminen.

Miksi introvertit ovat aina kitisemässä ja valittamassa kaikista asioista?

Mikä oikeus heillä muka on saada erikoiskohtelua ja eri oikeuksia?

On tässä maailmassa muitakin sairaita  ja eri tavalla ongelmaisia, mutta eivät he ole jatkuvasti siitä vaahtoamassa ja itkemässä tällä palstalla.

Itselläni oli nuorena ns. kahvikuppineuroosi.   Minun oli vaikea mennä kahvipöytään kun jännitin niin suunnattomasti, että käsi aina tärisi.   Juhlat ja kahvittelut tuntuivat kauhistuttavilta.

Mutta niin vain sekin tuli ns. lusittua eli kärsittyä, kun ponnisteli ne läpi.

Sittemmin olen onneksi tuosta päässyt, ja tuokin oli tiettyä introverttiyttä.

En vieläkään hirveästi pidä juhlista enkä suurista tilaisuuksista, mutta pärjään niissä.

En kuitenkaan valita muille tästä ongelmasta.

Ihmisen täytyy joustaa ja sopeutua, eikä aina olla ensimmäisenä ajattelmassa vain itseään ja omaa olemistaan ja hyvää ja parasta oloaan.

I feel you sis! Mutta tästä on olemassa sanonta "talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan" eli pyrit elämään vain normaalisti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap erittäin mukavuudenhaluinen ja itsekäs, tuskin introverttius syynä.

Hyvä ollakin mukavuudenhaluinen ja pitää huolta jaksamisestaan. Elämä on arvokas, ei sitä kannata hassata.

Kannattaa asua yksin siinä tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Ap on sanalla sanoen itsekäs mt-tapaus.
Törkeää valittamista, aivan sairasta.
Olkoon miten introvertti tahansa, kyllä normaalit elämän asiat tulee kestää ja joustaa.
Onhan lapsella oikeus vierailla isänsä luonna, vaikka onkin jo aikuinen ihminen.
Miksi introvertit ovat aina kitisemässä ja valittamassa kaikista asioista?
Mikä oikeus heillä muka on saada erikoiskohtelua ja eri oikeuksia?
On tässä maailmassa muitakin sairaita  ja eri tavalla ongelmaisia, mutta eivät he ole jatkuvasti siitä vaahtoamassa ja itkemässä tällä palstalla.
Itselläni oli nuorena ns. kahvikuppineuroosi.   Minun oli vaikea mennä kahvipöytään kun jännitin niin suunnattomasti, että käsi aina tärisi.   Juhlat ja kahvittelut tuntuivat kauhistuttavilta.
Mutta niin vain sekin tuli ns. lusittua eli kärsittyä, kun ponnisteli ne läpi.
Sittemmin olen onneksi tuosta päässyt, ja tuokin oli tiettyä introverttiyttä.
En vieläkään hirveästi pidä juhlista enkä suurista tilaisuuksista, mutta pärjään niissä.
En kuitenkaan valita muille tästä ongelmasta.
Ihmisen täytyy joustaa ja sopeutua, eikä aina olla ensimmäisenä ajattelmassa vain itseään ja omaa olemistaan ja hyvää ja parasta oloaan.

Ekstrovertithan tässä vaatii erikoiskohtelua. Introverttien pitäisi heidän mielestään kärsiä ja sinnitellä, että ekstrot saavat pitää elämässään kohtaamiset, jotka energisoi heitä. Viis siitä, että toinen väsyy ja kärsii. Tyypillinen itsekeskeinen ekstrovertti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap erittäin mukavuudenhaluinen ja itsekäs, tuskin introverttius syynä.

Hyvä ollakin mukavuudenhaluinen ja pitää huolta jaksamisestaan. Elämä on arvokas, ei sitä kannata hassata.

Kannattaa asua yksin siinä tapauksessa.

Tai sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää tuon asian.

Taitaa olla parisuhde lähellä finaalia. Silloin nauttii omasta rauhasta ja puolison suku alkaa tympimään. Ap ei vain vielä tajua kyllästymistään?

Minä tavallaan ymmärrän ap:ta. Tosin olen autismin kirjolla, en pelkkä introvertti. Mutta tarvitsen tosi paljon täydellistä yksinoloa, jopa siinä määrin että mies menee välillä mökille koiran kanssa kahdestaan että saan olla ihan yksin pari yötä. Minä kyllä viihdyn mökillä, mutta joskus on pakko olla täysin yksin. (Mieskin viihtyy mökillä ja kutsuu sinne silloin veljensä tai kavereitaan, eli en mitenkään rääkkää häntä tässä. Niin ja koirakin viihtyy siellä.)

MUTTA jopa minä olen selvinnyt mökkireissuista Lappiin kaveriporukalla. Homma toimii, kun 1. on tarpeeksi vessoja, 2. ei tarvitse jakaa huonetta kenenkään kanssa, 3. ketään ei tarvitse passata ja 4. jokainen herää silloin kun tahtoo ja kolistelee minkä tykkää.

Miehen lapsi on kuitenkin ap:lle tuttu, joten en tajua, miksi sitä pitäisi passata? Lapsihan on käytännössä kotonaan ja täysi-ikäinen, joten sille voi aivan hyvin sanoa, että laita sinä ruokaa nyt. Rintaliivejä ei ole pakko käyttää, en minäkään käytä juuri koskaan eikä ketään tunnu kiinnostavan. Tai jos kiinnostaa, en vaan autistina tajua sitä, minun kannaltani lopputulos on sama. Alasti voi aivan hyvin nukkua ja tosiaan ottaa aamutakin päälleen jos menee vessaan. Toinen vaihtoehto on silkkinen yöpaita, on ihanampi kuin alasti nukkuminen.

Ja mitä heräämiseen tulee, ap tietysti herää kotonaan koska tykkää ja potkii nuorison aamiaispöytään.

Muutenkin, eihän tuo ole sellaista emännöintiä, että pitäisi viihdyttää ja passata. Kun alkaa asennoitua niin, että lapsi tuo siippansa lapsuudenkotiinsa, löytää oikean säveleen. Ei kukaan passaa omaa lastaan ja sen tyttö/poikaystävää lapsuudenkodissa.

Minä kyllä tuossa tilanteessa menisin ihan mielelläni välillä hotelliinkin, ihan kotikaupunkiin. Sanoisin suoraan että olen niin uupunut että tarvitsen vähän maisemanvaihdosta ja omaa aikaa. Olen sanonutkin, ei tutut siitä loukkannu kun tietävät millainen olen ja ettei se liity heihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä vuoksi et ole muodostanut hyvää suhdetta lapsen ollessa lapsi? Siitähän tuo johtuu, että koet hänen olevan vieras eikä osa perhettä. Perheen kesken voidaan olla ilman rintsikoita ja papiljotit päässä. Vaikka tää onkin kyl varmaan provo Mut suosittelen sitä hotellia. Esim hotelliviikonloppu kerran kuussa ei ole paljon vaadittu jotta lapsi saa olla isänsä kanssa.

Miten ei mahdu päähän, että joitain meistä seura kun seura kuormittaa eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, pidetäänkö tuosta ihmisestä vai ei. Oma seura on se joka palauttaa ja sitä tarvitsee, että jaksaa edes niitä ihmisiä joita rakastaa.

Miten ei mahdu päähän, että vaatii aikaa ja yhdessäoloa, että oppii tuntemaan ihmisen niin hyvin, että hänestä voi sanoa pitävänsä ja jopa rakastavansa. 

Silloin ei oikein voi elää niin, että seura kuin seura kuormittaa eikä näin ollen suostu viettämään aikaa kenenkään kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap erittäin mukavuudenhaluinen ja itsekäs, tuskin introverttius syynä.

Hyvä ollakin mukavuudenhaluinen ja pitää huolta jaksamisestaan. Elämä on arvokas, ei sitä kannata hassata.

Kannattaa asua yksin siinä tapauksessa.

Tai sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää tuon asian.

Ei ole vielä selvinnyt kuormittaako mikään muu kuin puolison lapsi puolisoineen. Työstä ei ap ole maininnut mitään, maininnut myös nauttivansa kotona olosta kun mies paljon työmatkoilla.
Tiedä sitten löytyykö ymmärtäjää jos ei edes töitä tee. Vierailumääristä ei tietoa, kuormittuiko kysymyksestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on sanalla sanoen itsekäs mt-tapaus.
Törkeää valittamista, aivan sairasta.
Olkoon miten introvertti tahansa, kyllä normaalit elämän asiat tulee kestää ja joustaa.
Onhan lapsella oikeus vierailla isänsä luonna, vaikka onkin jo aikuinen ihminen.
Miksi introvertit ovat aina kitisemässä ja valittamassa kaikista asioista?
Mikä oikeus heillä muka on saada erikoiskohtelua ja eri oikeuksia?
On tässä maailmassa muitakin sairaita  ja eri tavalla ongelmaisia, mutta eivät he ole jatkuvasti siitä vaahtoamassa ja itkemässä tällä palstalla.
Itselläni oli nuorena ns. kahvikuppineuroosi.   Minun oli vaikea mennä kahvipöytään kun jännitin niin suunnattomasti, että käsi aina tärisi.   Juhlat ja kahvittelut tuntuivat kauhistuttavilta.
Mutta niin vain sekin tuli ns. lusittua eli kärsittyä, kun ponnisteli ne läpi.
Sittemmin olen onneksi tuosta päässyt, ja tuokin oli tiettyä introverttiyttä.
En vieläkään hirveästi pidä juhlista enkä suurista tilaisuuksista, mutta pärjään niissä.
En kuitenkaan valita muille tästä ongelmasta.
Ihmisen täytyy joustaa ja sopeutua, eikä aina olla ensimmäisenä ajattelmassa vain itseään ja omaa olemistaan ja hyvää ja parasta oloaan.

Ekstrovertithan tässä vaatii erikoiskohtelua. Introverttien pitäisi heidän mielestään kärsiä ja sinnitellä, että ekstrot saavat pitää elämässään kohtaamiset, jotka energisoi heitä. Viis siitä, että toinen väsyy ja kärsii. Tyypillinen itsekeskeinen ekstrovertti.

Mikä estäisi introverttiä painumaan sinne makuhuoneeseen lepäämään tai lähtemään välillä ulos lenkille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä vuoksi et ole muodostanut hyvää suhdetta lapsen ollessa lapsi? Siitähän tuo johtuu, että koet hänen olevan vieras eikä osa perhettä. Perheen kesken voidaan olla ilman rintsikoita ja papiljotit päässä. Vaikka tää onkin kyl varmaan provo Mut suosittelen sitä hotellia. Esim hotelliviikonloppu kerran kuussa ei ole paljon vaadittu jotta lapsi saa olla isänsä kanssa.

Miten ei mahdu päähän, että joitain meistä seura kun seura kuormittaa eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, pidetäänkö tuosta ihmisestä vai ei. Oma seura on se joka palauttaa ja sitä tarvitsee, että jaksaa edes niitä ihmisiä joita rakastaa.

Miten ei mahdu päähän, että vaatii aikaa ja yhdessäoloa, että oppii tuntemaan ihmisen niin hyvin, että hänestä voi sanoa pitävänsä ja jopa rakastavansa. 
Silloin ei oikein voi elää niin, että seura kuin seura kuormittaa eikä näin ollen suostu viettämään aikaa kenenkään kanssa. [/quote

Mutta mulla ainakin se tutustumiseen käytetty aika on sit pois niiltä, jotka on jo läheisiä. Kun on työt, ystävät, parisuhde ja oman ajan tarve, niin se tutustumiseen käytetty aika on jostain pois. Enkä mä ainakaan halua, että se on pois omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista.

Tämä on sellainen asia, josta pitäisi tietää hiukan enemmän, että osaisi asennoitua.  Esim. asunto, millainen se on.  Jos on omakotitalo, missä lapsi puolisoineen voi olla vaikka ylä- tai alakerrassa nukkumatiloissa, niin ei pitäisi nuo vessareissut olla ongelmia.

Ymmärrän kyllä tasan hyvin, jos asutaan vaikka kaksiossa tai kolmiossa.  Ei siellä oikein monta ihmistä voi olla isäntäväen lisäksi pitkiä aikoja.

Ja kuinka pitkäksi aikaa nämä "vieraat" tulee, onko viikon vai viikonlopun vai mitenkä?  

Siinäkin mielessä ymmärrän kirjoittajaa, että jos mies ei ole paikan päällä, niin ainakaan minä en edes laittaisi mitään ruokaa, en pelkästään itselleni.  Päinvastoin nauttisin siitä, että saa olla tekemättä mitään.  Kyllä sitä vähemmälläkin tulee aikuinen ihminen toimeen päivän tai pari.  Mutta sitten tuleekin pariskunta, jolle on ruoka tehtävä.  Ei oikein kuulosta kivalta.

Ja ensisijaisesti tosiaan tuo, että kuinka usein tätä isän luona asustelemista tapahtuu?  Oikeastaan ihmettelen, miten joku nuori pari viitsii majoittua toisen vanhemman kotiin, jossa eihän hekään saa itsekseen ja rauhassa olla?   Miten he siellä saa aikansa kulumaan edes, toisten nurkissa?

Ja tuo on kyllä totta, että valmiiseen pöytään tullaan kyllä hyvinkin mielellään, on siitä jotain kokemusta minullakin.   Aikanaan veli teki tätä, kun asuin vielä kotona ja vielä sittenkin, kun enää asunut.  Tuli morsiamensa kanssa meille viikonlopuksi, ja täysihoitoa piti antaa.  Äiti oli siitä tietenkin tarkka ja tekijä olin minä.

Viikonlopuksi tulivat ja yöt istuivat kapakassa ja sieltä sitten kömpivät pehkuihin milloin kömpivät.  Minun piti laittaa ruokaa, osata arvioida, milloin he sieltä ylös saavat itsensä ja  kahvit tietysti heti ensin keittää prinssille ja prinsessalle.  

Sitten kun muutin omilleni, äiti vieläkin käskytti minua tulemaan nyt sinne, kun velikin tulee, "että nähdään kaikki toisiamme."  Todellisuudessa siis, että minä tulen laittamaan pöperöt pöytään.

No, ne ajat on takana.  Eihän tuollaista voi ikuisesti harjoittaa.  Eiköhän tämä ap:n miehen lapsikin jossain vaiheessa havahdu sellaiseen tilanteeseen, ettei enää moinen passaa.  Varsinkin vielä jos on ruokarajoitteita, niin sillä ei muuta kuin rasitetaan sitä yhtä, jonka oletetaan olevan se ruuan laittaja.  En suosittele minäkään pois lähtemistä, se kuulostaa jotenkin mielenosoitukselliselta.  Paremminkin voisi ilmoittaa näille aikuisille ihmisille, että tehkää te ruuat, minulla ei nyt raksuta.  Käykää kaupassa hakemassa tarvikkeenne ja laittakaa itse mitä laitatte.

Minä ilmoitin veljelleni, että kun te kerran sieltä kaukaa tulette, ja (äidin sanoin) olette niin nälkäisiä, niin siinä on matkan varrella vaikka kuinka monta ruokapaikkaa, missä voitte käydä syömässä vatsanne täyteen, täällä ei ole kuin kahvit ja korkeintaan voileivät.  Ja sama juttu kun lähdette takaisinpäin.  Se tepsi kyllä ihan hyvin.

Onko se koti sinun ollenkaan jos et voi määrätä siellä ollenkaan ja tuskin silloin on. 

Mieheni kun on tuonut kotimme sukulaisiaan kyläilemään kello yhdeksän aikaan illalla ilmoittaen tuntia ennen että ne ovat tulossa niin olen mennyt nukkumaan kun se on nukkuma aikani enkä jaksa valvoa myöhempään väkisin jos en ole päiväunia päässyt nukkumaan. Minä en jaksa mitään yllätysvieraita enkä nukkuma rytmiä muuta niiden takia. Mies viihdyttäköön sitten omat vieraansa ja minä vetäydyn nukkumaan silloin kun nukuttaa kun meillä on iso talo. Minä haluaisin tietää vähän etukäteen koska tulee vieraita eikä viittä minuuttia ennen kuin ne ovat tulossa eikä varsinkaan siihen aikaan kun olen jo tottunut menemään nukkumaan. 

Eivät he tulleet toista kertaa mieheni lähiomaiset ja miksi he haluavat minua tavata eikä omaa veljeään ja loukkaantuvat jos en ole illalla yhdeksän aikaan hereillä kun on nukkumaan meno aikani. Minä en vaan jaksa valvoa väkisin kun herään aamulla aikaisin ja menen nukkumaan ilta kahdeksan tai yhdeksän aikaan. Mieheni valvoo myöhään ja sen takia nukutaan eri huoneissa kun on eri rytmit. Hän ei tarvitse unta niin pitkään kuin minä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on sanalla sanoen itsekäs mt-tapaus.
Törkeää valittamista, aivan sairasta.
Olkoon miten introvertti tahansa, kyllä normaalit elämän asiat tulee kestää ja joustaa.
Onhan lapsella oikeus vierailla isänsä luonna, vaikka onkin jo aikuinen ihminen.
Miksi introvertit ovat aina kitisemässä ja valittamassa kaikista asioista?
Mikä oikeus heillä muka on saada erikoiskohtelua ja eri oikeuksia?
On tässä maailmassa muitakin sairaita  ja eri tavalla ongelmaisia, mutta eivät he ole jatkuvasti siitä vaahtoamassa ja itkemässä tällä palstalla.
Itselläni oli nuorena ns. kahvikuppineuroosi.   Minun oli vaikea mennä kahvipöytään kun jännitin niin suunnattomasti, että käsi aina tärisi.   Juhlat ja kahvittelut tuntuivat kauhistuttavilta.
Mutta niin vain sekin tuli ns. lusittua eli kärsittyä, kun ponnisteli ne läpi.
Sittemmin olen onneksi tuosta päässyt, ja tuokin oli tiettyä introverttiyttä.
En vieläkään hirveästi pidä juhlista enkä suurista tilaisuuksista, mutta pärjään niissä.
En kuitenkaan valita muille tästä ongelmasta.
Ihmisen täytyy joustaa ja sopeutua, eikä aina olla ensimmäisenä ajattelmassa vain itseään ja omaa olemistaan ja hyvää ja parasta oloaan.

Ekstrovertithan tässä vaatii erikoiskohtelua. Introverttien pitäisi heidän mielestään kärsiä ja sinnitellä, että ekstrot saavat pitää elämässään kohtaamiset, jotka energisoi heitä. Viis siitä, että toinen väsyy ja kärsii. Tyypillinen itsekeskeinen ekstrovertti.

Mikä estäisi introverttiä painumaan sinne makuhuoneeseen lepäämään tai lähtemään välillä ulos lenkille?

Niinhän introvertti tekee. Mut jos on vaikka tiivis työviikko takana, niin eihän tuo riitä palautumiseen. Vielä jos on sinnitellyt ruuhkavuodet ajatuksella, et helpottaa. Eikä helpotakaan.

En minäkään ymmärrä miksi pitäisi hiipiä kun nuoret nukkuvat aamulla pitkään metelöityään iltamyöhään. Jos eivät välitä olla hiljaa kun toiset yrittävät nukkua ei pidä aamulla hiiviskellä, voi vaikka imuroida. Sillee oppii.

Miksi ap kuvittelee miehen lapsen katoavan johonkin aikuistuttuaan. Seuraavaksi ap vastentahtoinen bonusmummi. Älkää ottako miehiä, joilla on lapsia, jos ette kestä muita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on sanalla sanoen itsekäs mt-tapaus.
Törkeää valittamista, aivan sairasta.
Olkoon miten introvertti tahansa, kyllä normaalit elämän asiat tulee kestää ja joustaa.
Onhan lapsella oikeus vierailla isänsä luonna, vaikka onkin jo aikuinen ihminen.
Miksi introvertit ovat aina kitisemässä ja valittamassa kaikista asioista?
Mikä oikeus heillä muka on saada erikoiskohtelua ja eri oikeuksia?
On tässä maailmassa muitakin sairaita  ja eri tavalla ongelmaisia, mutta eivät he ole jatkuvasti siitä vaahtoamassa ja itkemässä tällä palstalla.
Itselläni oli nuorena ns. kahvikuppineuroosi.   Minun oli vaikea mennä kahvipöytään kun jännitin niin suunnattomasti, että käsi aina tärisi.   Juhlat ja kahvittelut tuntuivat kauhistuttavilta.
Mutta niin vain sekin tuli ns. lusittua eli kärsittyä, kun ponnisteli ne läpi.
Sittemmin olen onneksi tuosta päässyt, ja tuokin oli tiettyä introverttiyttä.
En vieläkään hirveästi pidä juhlista enkä suurista tilaisuuksista, mutta pärjään niissä.
En kuitenkaan valita muille tästä ongelmasta.
Ihmisen täytyy joustaa ja sopeutua, eikä aina olla ensimmäisenä ajattelmassa vain itseään ja omaa olemistaan ja hyvää ja parasta oloaan.

Ekstrovertithan tässä vaatii erikoiskohtelua. Introverttien pitäisi heidän mielestään kärsiä ja sinnitellä, että ekstrot saavat pitää elämässään kohtaamiset, jotka energisoi heitä. Viis siitä, että toinen väsyy ja kärsii. Tyypillinen itsekeskeinen ekstrovertti.

Mikä estäisi introverttiä painumaan sinne makuhuoneeseen lepäämään tai lähtemään välillä ulos lenkille?

Kysymys:  jos ihmisellä on oma koti, missä haluaa olla ihan itsekseen ja omillaan, miksi hänen pitää lähteä siitä kodistaan pois, jos haluaa rentoutua?

Pidä itse vieraita pitemmän aikaa aamusta iltaan, kuinka kauan tykkäät?  

Koti on itseä varten, ei vieraita.  

Täällä oli vuosia sitten joulun alla pitkä ketju, jonka aloittaja huokaili sitä, että taas heille tulee koko suku jouluksi, eikä hän jaksaisi millään niitä niin pitkää aikaa.  Hän kysyi nevoja siihen, miten hän ilmoittaisi tästä jaksamattomuudestaan niille sukulaisille ilman, että he loukkaantuvat.

Hän sai vastauksia melkoisen määrän.  Valitettavasti vain joku kaksi tai kolme vastasi hänen kysymykseensä, sen sijaan varmaan ainakin sata tai enemmän tykitti häntä sillä, kuinka itsekäs ihminen hän on ja kuinka hän voisi rentoutua lähtemällä välillä vaikka lenkille tai kahville jonkun ystävänsä luo, tai miten hänen pitäisi olla että huomaisi kuinka kivaa on kun on paljon porukkaa jne.  Aivan kuin hänen väsymystään ei olisi olemassakaan, vaan hänen pitäisi vaan nyt tsempata ja jaksaa ja olla vieraanvarainen emäntä.  

Ettäkö ihminen, joka kaipaa oman kodin rauhaa, olisikin velvollinen siitä omasta kodistaan lähtemään muualle "rauhaa" saamaan.  Eikös jokaiselle se oma koti ole juuri se paikka, missä kaikkein mieluiten pitäisi voida olla rauhassa muilta ihmisiltä?

Miehen kaksi aikuista pian kolmekymppistä lasta vierailevat kumpikin puolisoineen harvakseltaan mutta ovat sitten pidempään. Kumpikaan ei ole tässä asunnossa asunut eli asunto ei ole kummankaan lapsuudenkoti. Toinen lapsi kunnioittaa kotiamme, kysyy onko ok jos lainaa ompelukonettani tai pesee koneellisen omia pyykkejään, laittaa esille ottamansa ruoat esim juuston ja voin, takaisin jääkaappiin, pyyhkii ruokapöydän kun sen ääressä syö välipalaa josta tulee muruja, viettää aikaa meidän kanssa ja kysele perheemme kuulumiset, kysyy voiko auttaa esim. ruoanlaitossa tai ostaa yhden illan illallistarpeet jne.

Toinen lapsi taas tulee myöhään illalla, että ollaan kaikki jo melkein nukkumaan menossa, silti odottaa että vierashuoneessa on kaikki valmiina, syö jotain, jättää ruoat niille sijoilleen, menee vierashuoneseen ja ilmeisesti jotain puuhaa myöhään yöhön kun sit nukkuukin myöhään, herää, syö aamiaisen, viettää aikaa vierashuoneessa ja sit lähtee tapaamaan kavereitaan, on koko päivän poissa, tulee jos tulee noin 8 aikoihin illalla, syö, linnoittautuu vierashuoneeseen katsomaan Netflixiä, desinfioi kuulautiskuppinsa meidän puurokattilassa (sattumalta huomasin), rikkoo astioita ja jopa huonekaluja muttei edes harkitse korvaavansa asuntomme on hänelle ilmainen AirBnB jossa saa asua kuin pellossa.

Ei ole vaikea arvata, kumman vierailuista nautin enemmän. Molemmat vähän alle 30-v naisia.

Vierailija kirjoitti:

Olen samanlainen kun ap, justiinsa samat fiilikset. Ongelma saatiin ratkaistua niin, että muutimme vähän pienempään asuntoon paremmalle paikalle ja vieressä on hotelli. Mies maksaa lapsilleen hotelliyöt siellä kun käyvät luonamme ja usein myös ruokailemne yhdessä hotellin ravintolassa, mies maksaa. Sen verran mitä tulee kustannuksia tästä toisaalta säästämme pienemmässä yhtiövastikkeessa.

Saako omat lapsesi vierailla ja yöpyä teillä, vai maksatko heille hotellin?