Mitä kadut elämässäsi eniten?
Itse kadun sitä että koulu ei kiinnostanut silloin kun sen olisi pitänyt kiinnostaa.Nyt ollaan sitten huonolla palkalla raatamassa.
Kommentit (1388)
Painostin lähes 40 vuotta sitten silloisen tyttöystäväni aborttiin. Katsoessani nyt lapsiani ja lastenlapsiani mietin teinkö oikein. Oliko siihen oikeus? Kuka jäi syntymättä? Se tyttöystäväni sai toki hyvän elämän ja omia lapsia. Silti se joskus vaivaa. En voi sanoa katuvani, mutta silti....
1234@ kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadun sitä että etsin rakkautta täysin vääristä paikoista. Ja sitä etten kunnioittanut itseäni.
miehet käyttivät hyväksi rikkinäistä naiivia tyttöä.
Jos joskus saan tyttären tai pojan niin pidän huolta että heille tulee parempi itsetunto ja kunnioittavat omaa kehoaan sekä toisten kehoja.Kuin omasta suusta. Tätä samaa mietin joka ikinen päivä....eikä tuska hellitä.
Voi teitä raasuja 😭 Törmäätte vielä turvalliseen ihmiseen!
Se, että uskoin, että eräs nainen muuttuu. Hän ei muuttunut.
Uskoin ja uskoin häen puheitaan ja hän oli tuhota elämäni (tätä sanaa heitelleään nykyään liikaa mutta vahvoja narsistin tunnuspiirteitä).
Onneksi menetin vain 3v elämästäni - mutta pariutumaan tuskin koskaan tulen. Haavat umpeutuu, arvet jää.
Vierailija kirjoitti:
Väärää miesvalintaa.
väärää naisvalintaa.
En mennyt aikaisemmin lapsettomuushoitoihin. Aloittaminen oli rankkaa. Vielä rankempaa oli, kun joutui pettymään uudestaan ja uudestaan.
Saimme lopulta yhden lapsen, mutta ei enää sisaruksia. Ja aika loppui kesken
Yhtä suhdetta,
mutta olisinko tässä ja löytänyt nykyistä suhdetta, jos en olisi kokenut mitä koin.
Miten olisi elämä mennyt jos olisin kerran valinnut toisin.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten paskakasojen keskellä oleminen lienee monelle asia, mikä kaduttaa. Tämä maahan olisi hieno paikka ilman kateellisia mulkkuja, joita tämä palstakin täynnä.
Hankkikaa elämä, typerykset!
Mistä sinuakin pitäisi kadehtia ? Et kovin fiksulta vaikuta. Hanki sinä itsellesi elämä ja muuta ulkomaille. Kadehtiminen on hukkaan heitettyä aikaa ja energiaa.
Että en muuttanut USAhan työn perässä.
Yhtä väärä mies valintaa erityisesti jonka kanssa ehdin ostaa talonkin ja ukko osoittautui sukunsa ohella vittumaisimmiksi ja typerimmiksi mitä kuvitella saattaa. Mies pilasi selkäni takana myös maineeni ja puhui paskaa omaksi edukseen ja pilasi mun ystävyyssuhteita. Sitä ukkoa ja sen mukanaan tuomia seurauksia kadun eniten. En ole mikään kovin kova, katumaan tai juutu jossittelemaan, mutta jotkin jutut toivoisi oman jaksamisen vuoksi menneen toisin. Kadun myös sitä, että olen ollut liian kiltti sietämään suhteissa kaikkea paskaa yleensä alkoholismia ja se sitten paljon kurjaa tuokin mukanaan. Koitan selitellä ja antaa anteeksi itselleni jotain mitä jätin läheisiäni kohtaan tekemättä sillä, että en vain pystynyt sillä hetkellä, osannut, jaksanut. Toivoisin että suku ei arvostelisi mua menneisyyden perusteella yksittäisten asioiden takia. Kadun välivuosia joita oli liikaa. Kadun sitä että hain väärään ensimmäiseen ammattikoulutukseen väärälle alalle lukion jälkeen kun en tiennyt että 1. Ammatinhaku vaikuttaa elämässä niin paljon. Kadun pikavippejä. Kadun töissä tilanteita jotka Ylempi tietää; kaikki on tapahtumien ketjua. Kadun sitä, että en ole ehtinyt saada lapsia yhtäkään. Kadun sitä, että jos olisin voinut vaikuttaa ihoni kuntoon voiteilla, hoidoilla. Kadun sitä että vuodet ovat menneet niin nopeaa. En ole pystynyt, ehtinyt, jaksanut pitää yhteyttä läheisiin ihmisiini. Ehkä adhd dg olisi pitänyt virallisesti hakea jo aiemmin lähinnä läheisiäni sitä kautta myös omaa elämääni helpottamaan. Terveyttäni olisin voinut hoitaa paremmin. Kadun sitä, että olen varastanut, en enää tee niin. Pääsääntöisesti kuitenkin yritän sopeutua elämään ja eln tätä hetkeä, mutta minä kuitenkin koen olevani velkaa elämälle ja sovittavani virheitä, siksi teen raskasta työtä, yrityksenä antaa jollekin jotain apua, en saa siitä rahallisesti hyötyä niin ainakaan että pystyisin elää edes jollain tavalla inhimillisesti tavallista arkea.
Olin liian arka. En uskaltanut lähteä treffeille, vaikka pyydettiin. Menetin aikamoisia poikaystäviä tämän takia. En vain uskaltanut, ja vastasin kieltävästi.
Pilaamalla oman äitiyteni olemalla väkivaltaisen aviomieheni kanssa kaikesta huolimatta. Olin tästä syystä huono äiti, voimat oli poissa.
Vierailija kirjoitti:
Korona rokotusta. Otin sen painostettuna.
Sama. Nyt sitä saa sitten miettiä herääkö seuraavana aamuna.
Mulla sama, kaikki on pelottavan hyvin. Terveys, varallisuus, perhesuhteet, parisuhde ja valoisalta näyttävä tulevaisuus, kaikki kunnossa siis.
On silti yksi asia, jota kadun ja jonka pelkään tuovan ongelmia vanhempana; poltin tupakkaa nuorempana 15 vuotta ja nyt pelkään sen aiheuttavan tulevaisuudessa syöpää tai jotain. Olen ollut nyt 14 vuotta polttamatta enkä edes hengitä tupakansavun ohi kävellessäni, mutta pelkään silti tuon nuoruuden hölmöilyn tuhoavan kaiken.
Että koskaan ei olisi pitänyt ruveta seurustelemaan juopon ja väkivaltaisen miehen kanssa.
Itse kävin kaikki ne vuodet työssä. Hänen työpaikkansa oli kapakka, josta se iltaisin veti luunsa viereeni
ja usein ensitöikseen sillä alkoi turpiin lyönnit. Väkivalta oli myös henkistä.
Se oli raskasta, koska aina aamulla lähdin töihin.
Onnekseni tuo aika on jo taakse jäänyttä ja miestäkään ei ole enää elävien kirjoissa. Se siitä.
Sitä, että opiskelin sairaanhoitajaksi. Onneksi älysin kuitenkin kahden työvuoden jälkeen lähteä opiskelemaan kauppatieteitä yliopistoon ja olen nyt enemmän kuin tyytyväinen elämääni!
Vierailija kirjoitti:
En yhtään mitään. Kaikki on erittäin hyvin. Rakkautta, onnea, terveyttä, omaisuutta ja varallisuutta enemmän kuin riittävästi. Kaksi fiksua, kivaa lasta, parikymppisiä, joilla elämänarvot kohdillaan. Ja siis tämä täyttä totta, på riktigt.
Tämä niin naurattaa kun alapeukkuja tulee tähän kommenttiin - miksi? Se ettei joku kadu jotain on huono asia, että asiat on hyvin on huono asia? Niin suomalaista. Niin kateellista.😂
Neitsyyden menetys Tinderin pelimiehelle joka ghostasi heti seksin jälkeen vaikka lupaili vaikka mitä. Kadun tuota joka päivä.
Että turvauduin lohtusyömiseen ensimmäisen vakavan parisuhteen päättymisen jälkeen. Oltiin miehen kanssa yhdessä viisi vuotta (18-23v) ja ero oli todella kipeä paikka, vaikka yhteisymmärryksessä se tehtiinkin. Sen jälkeen aloin tukeutua lohtusyömiseen, josta kehittyi ahmimishäiriö ja pakkomielle ruokaan. Lihoin yli kolmekymmentä kiloa parissa vuodessa ja nyt olen jumittanut painoni ja huonon kehonkuvan ja itsetunnon kanssa useamman vuoden ajan. Reiteni, vatsani ja lantioni on täynnä syviä raskausarpia ja ihoni on vetelä. Häpeän katsoa itseäni peilistä. Olen viimeisen vuoden aikana kuitenkin alkanut käydä terapeutin juttusilla purkamassa tätä kerää ja alkanut hiljalleen pudottaa painoa. Mutta menetin lähes koko kaksikymppiset vuoteni sille, että olin liian masentunut ja pelokas tapailemaan uusia ihmisiä ja häpesin kehoani liikaa antaakseni kenellekään mahdollisuutta tutustua minuun paremmin. Kadun sitä, että annoin itseni luisua tähän jamaan enkä pitänyt itsestäni parempaa huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään mitään. Kaikki on erittäin hyvin. Rakkautta, onnea, terveyttä, omaisuutta ja varallisuutta enemmän kuin riittävästi. Kaksi fiksua, kivaa lasta, parikymppisiä, joilla elämänarvot kohdillaan. Ja siis tämä täyttä totta, på riktigt.
Tämä niin naurattaa kun alapeukkuja tulee tähän kommenttiin - miksi? Se ettei joku kadu jotain on huono asia, että asiat on hyvin on huono asia? Niin suomalaista. Niin kateellista.😂
Oletko vähän tyhmä ? Lue otsikko. Sitä alapeukutetaan sen vuoksi, ,un ei vastaa otsikon kysymykseen ; Mikä kaduttaa ?
Ei tänne leuhkimaan tartte tulla, jos ei ole kysymykseen antaa vastausta.
Tajusitko ?
Käyttäydyin tökerösti ystävääni kohtaan. Olin aikonut pyytää käytöstäni anteeksi kun seuraavaksi nähdään (tapaamispäivä oli jo sovittu, oltiin väleissä kuitenkin edelleen), mutta ei ehdittykään sitten nähdä, kun ystävä sai yllättäen sairauskohtauksen ja kuoli. Jäi kaduttamaan.