Mitä kadut elämässäsi eniten?

Vierailija kirjoitti:

Väärää miesvalintaa.

Ja varsinkin sitä, etten lähtenyt heti.

Kun otin ensimmäisen vikavipin ja se vippailu karkasi hallitsemattomaksi.

Syntymistä

Se, että en osannut heti Äitini sairastuttua sanoa Pomolle, että nyt on tosi tilanne. Ja kun sanoin - hän vielä pyysi lisää ja lisää tehtäviä ja minä idiootti kiltti tein. 

Oikeasti mun olisi pitänyt heti tiputtaa hanskat ja juosta Äidin luokse - meillä olisi jäänyt vähän enemmän aikaa.

En tiedä onko katumus oikea sana, mutta tunnen suurta surua siitä että mieleni hajosi lasteni ollessa pieniä, ja olin muutaman vuoden niin hukassa sumussa oman pääni sisällä, että en ollut lapsille läsnä enkä sellainen vanhempi kuin olisin halunnut heille olla.

Jokaista kertaa, kun olen uskonut jonkun muka paremmin tietävän neuvoja ajattelematta itse.

Nuorena ja hölmönä tuli humalassa tehtyä pahoja virheitä.Ja vielä monta kertaa.

Niillä oli vakavat seuraukset.Kyllä harmittaa vielä 40 vuoden jälkeenkin.

Valitsin väärän ammatin. Se ei ollut lainkaan minun juttuni. Ihan typerä ammatti. Kaikki sen ammatin harjoittajat tekeytyvät tärkeiksi ja asiantunteviksi. Oikeasti se ammatti on yhtä tyhjän kanssa. Olisi pitänyt valita toisin, todellakin.

Sitä, että en katkaissut välejä lapsuuden perheeseeni. 

Kadun että olen antanut itsestäni niin paljon hyvää vuosikausia parisuhteissa miehille, jotka eivät ole sitä arvostaneet eivätkä ole kohdelleet minua rakastavasti. Tämän johdosta koen olevani miesten silmissä vain pelinappula jota voi kohdella tylysti mutta samalla hyödyntää omiin tavoitteisiin pääsemisessä. Kadun siis sitä, että olen kaivannut sitä parisuhdetta elämääni vaikka yksin olisin voinut paljon paremmin ja välttynyt pahalta ololta ja itkuilta.

Sitä että sorruin huumeisiin. Meni kaverit, koti ja perhe. Kaikki. Vaan oman, tyhmän pään takia. Muut 20-vuotiaat opiskelee. Minä kuihdun hitaasti pois.

Oikeastaan melkein kaikkea mitä vaan muistan.

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että en katkaissut välejä lapsuuden perheeseeni. 

Äitiä en ole tavannut yli 20 vuoteen.Veljiä en yli 30 vuoteen.Hyvin vähän on muutekaan yhteyttä ollut.

Äiti nyt saattohoidossa.Veljien kanssa pakko olla tekemisissä kun tulee perinnönjako.Sen jälkeen emme varmastikkaan missään yhteyksissä ole.Emme ole koskaan olleet läheisiä.

Kadun kännistä ja typerää iltaa, jolloin olin uutena taitona oppinut miten miehiä pokataan baarista. Lähestyin komeaa miestä ja hän lähti innokkaasti juttuun mukaan, ja lähdimmekin yhdessä jatkamaan iltaa. Koko juttu oli aivan turhaa ja tyhmää kännistä säätöä, ja jossain vaiheessa mies kertoi että hänellä on pieni vauva ja vaimo, jotka olivat silloin reissussa. Minun olisi tässä vaiheessa pitänyt peruuttaa ja kehottaa miestä menemään kotiin, mutta en tehnyt niin.

Toivon koko sydämestäni että perhe ei hajonnut, että vaimo ei joutunut kokemaan surua tämän takia. Ehkä toivon että mies oli sen verran kusipää ettei kertonut tapahtuneesta kotona vaan antoi koko jutun painua unohduksen pohjamutiin. Jos arvelet että kyseessä oli sinun miehesi, tai jos sinulle on tapahtunut vatsaavaa, olen todella todella pahoillani.

Turhaa vetkuttelua monissa asioissa. Olen nyt tekemässä elämässäni muutoksia, jotka olisi pitänyt tehdä 10-20 vuotta sitten. 

Lisäksi olen ollut liikaa tekemisissä ihmisten kanssa, jotka aiheuttavat vain stressiä ja pahaa mieltä. Olen tanssinut aivan liikaa muiden pillin mukaan. 

Kadun sitä, etten avannut aikaisemmin vapaaehtoista eläkevak uutusta. Olisi pitänyt säästää paljon suurempi kuukausi summa. En ymmärtänyt, että eläke ei riitäkään uusiin terveydenhoito kuluihin. Yksityisiä terveydenhoito palveluja, on minun nyt välttämätön käyttää, jos haluan jäädä henkiin.

Syntymää, vaikka en siihen ole vaikuttaa voinutkaan.

Sitä, että jatkoin elämääni traumaattisen väkivallan jälkeen, koska en koskaan saanut itseäni enää ehjäksi tuon jälkeen.

Tsemppiä ja Taivaan Isän siunausta kaikille. Oli surullista lukea tuota listaa.

On itselläkin ollut vaikeita asioita, mutta uskon kautta olen päässyt niistä yli.

Ei voi kaduttaa, koska ne asiat ovat todisteita Jumalan parantavasta voimasta.

Jumala auttaa sinuakin, jos otat Hänet vastaan.

Kadun sitä etten hakenut opiskelemaan sitä omaa unelma-alaa. En päässyt sisään helposti, joten luovutin. Kukaan ei kertonut minulle että pitää oikeasti tehdä töitä että sinne pääsisi, niin en tajunnut asiaa itse. Ajattelin vain että kun en helposti päässyt niin se ei sitten ollut se mun juttu. (Ehkä se ei sitten ollutkaan...)

Toinen mitä kadun on etten huolehtinut terveydestäni nuorena. Nyt alkaa jo ikä ja vaivat painaa ja täältä suosta nouseminen on aika hankalaa.