Lue keskustelun säännöt.
Mitä kadut elämässäsi eniten?
Itse kadun sitä että koulu ei kiinnostanut silloin kun sen olisi pitänyt kiinnostaa.Nyt ollaan sitten huonolla palkalla raatamassa.
Kommentit (1388)
Vierailija kirjoitti:
Jäin tähän pikkukylään. Olin kyllä opiskelemassa 2-3 talvea silloin joskus. Nuorena olisi pitänyt lähteä, nyt ei enää ole mieltä eikä voimia eikä varmaan mahdollisuuksiakaan työelämässä.
Tästä kylästä löytyi kyllä kaksikin +10v työsuhdetta. Lasten oli hyvä kasvaa täällä. Asun kai tässä kunnes pois kantavat, joko korinalaitokseen tai multiin.
Minkä ikäinen olet? Ainakin olet vielä työelämässä, löytyiskö vielä töitä muualla? Millä alalla olet? Itse muutin paikkakuntaa yli nelikymppisenä ja moni kollega muutti yli viiskymppisenä. Jos olet jo kuuskymppinen, niin viimeistään eläkkeellä olet vapaa muuttamaan minne ikinä tahdot. Ei todellakaan ole myöhäistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viinan juontia. oon viettäny tuhansia päiviä elämästäni krapulassa, nyttenkin. masentaa ja tekee mieli itkeä. elämänhalu miinuksen puolella.
älkää hyvät ihmiset dokatko.
Vierailija kirjoitti:
Moni tuntuu katuvan seksikokemuksista kieltäytymistä. Minä en ole ainakaan vielä katunut ns. siveyttäni. Seksiä olisi aina ollut ja olisi vieläkin tarjolla vaikka minkälaista, mutta mitä ihmisestä jää jäljelle, jos siihen ryhtyy että harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa?
Olen aina ollut tosi nirso seksikumppanieni suhteen ja minun on pakkokin olla, sillä minulla tulee tunteet peliin seksin myötä. En ikinä voisi harrastaa yhden illan juttuja, kimppaa tai parinvaihtoa. Enkä käsitä, miten joku voi katua tuollaisten kokemusten puutetta. Ei niissä menetä mitään. Pelkkää hikistä liikuntaa vailla tunteita. Parempia muistoja saa kuntosalilta.
Minä taas kuntoilen mieluummin, öh, no, toisin. Enkä kadu.
Vierailija kirjoitti:
Syntymistä
Ethän ole voinut vaikuttaa tähän millään tavalla, joten eihän tätä voi katua. Eri asia jos itse voisi päättää tulenko ulos äidistä vai olenko tulematta.
Syntyminen mullakin kärjessä mutta koitetaan sanoa niitä, johon olisin itse voinut vaikuttaa:
- tupakoinnin aloittaminen. Olen niin heikko, että sorrun aina uudestaan röökaamaan. Varmaan hautaan asti körssi palaa, aika paljon helpommalla olisi päässyt, kun olisi teininä jättänyt väliin.
- painonhallinta. Traumaattisen kokemukset laukaisivat ahmintaa ja painoa tuli aivan h*elvetisti. Nyt jo useamman vuoden sairaalloisen ylipainoisena ei naurata, ainakin 30 kg pitäisi tiristää pois. Olisi pitänyt hakea psyykkistä apua aiemmin, niin ahmintakin olisi loppunit aiemmin ja tilanne ei olisi näin paha.
- Ensirakkauden kaipailu, siinäkin meni monta hyvää nuoruusvuotta hukkaan, silloin olin vielä nätti ja normaalipainoinenkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun viiltelyä. Nyt on käsivarsi ikuisesti todella selkeitä arpia täynnä. Jatkuvasti muistuttamssa siitä mitä oma nuoruus oli. On vaikuttanut paljon omaan itsetuntoon, uravalintaan, aina uusien ihmisten kanssa hävettää tai vaihtoehtoisesti kuljen pitkähihaisissa. Pelkään ihmisten tuomitsevan. On myös epämiellyttävää ajatella, että jotain niin henkilökohtaista omasta historiastani välittyy ihan tuntemattomillekin ihmisille. Haluaisin vain voida jättää meneissyyden taakseni, mutta koska olin silloin niin harkitsematon, en sitä ikinä ihan täysin voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kadun viiltelyä. Nyt on käsivarsi ikuisesti todella selkeitä arpia täynnä. Jatkuvasti muistuttamssa siitä mitä oma nuoruus oli. On vaikuttanut paljon omaan itsetuntoon, uravalintaan, aina uusien ihmisten kanssa hävettää tai vaihtoehtoisesti kuljen pitkähihaisissa. Pelkään ihmisten tuomitsevan. On myös epämiellyttävää ajatella, että jotain niin henkilökohtaista omasta historiastani välittyy ihan tuntemattomillekin ihmisille. Haluaisin vain voida jättää meneissyyden taakseni, mutta koska olin silloin niin harkitsematon, en sitä ikinä ihan täysin voi tehdä.
Korosta niitä ottamalla tiikeritatuoinnit käsiin. Ei siinä ole mitään hävettävää. Vaikeuksista voittoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun sitä että en aikanaan ottanut riskiä ja katsonut silloisen suhteen toimimista ns loppuun asti ( ulkomailla)
Vielä enemmän kadun sitä että olen kaivannut tuota ihmistä vuosikaudet ja uskonut, että vielä tapasimme tai kenties meillä olisi vielä yhteinen tulevaisuus. Vuosia on kulunut sen verran paljon että nyt ymmärrän kyllä, että emme tule enää tapaamaan.
Kaduttaa että en jo silloin aikanaan asettanut rajoja ja mennyt eteenpäin leuka pystyssä.
Nyt olen sen ikäinen että tuskin tässä enää perhettä perustetaan
Mies21 kirjoitti:
Sitä että sorruin huumeisiin. Meni kaverit, koti ja perhe. Kaikki. Vaan oman, tyhmän pään takia. Muut 20-vuotiaat opiskelee. Minä kuihdun hitaasti pois.
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun sitä, etten hakenut apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja vuosien uupumukseen. Olin melkein kymmenen vuotta kävelevä zombie. Menetin synnytyksessä paljon verta. Nyt melkein 10 vuotta myöhemmin sain selville, että ferritiiniarvoni on lähes olematon. Sain infuusion ja tunnen oloni uudesti syntyneeksi. Olen niin onnellinen, kun jaksan olla hyvä äiti! Harmittaa, että menetin 10 vuotta elämästäni. Myös parisuhde kärsi uupumuksen vuoksi ja ero oli hyvin lähellä. Nyt onneksi sekin näyttää valoisammalta. Naiset hakeutukaa verikokeisiin, jos olette jatkuvasti väsyneitä! Se ei ole normaalia, vaikka lääkärit tai terveydenhoitajat niin väittäisivät.
Olisi pitänyt kaksikymmentä vuotta sitten mennä sen pojan, joka kirjoitti minulle rakkauskirjeen, kanssa kahville.
Sen sijaan näin silloiseen ja nykyiseen suhteeseen, jossa olen onneton.
Tosin, miten voisin sanoa katuvani, kun olen saanut nämä lapset mutta ymmärtänette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi pitänyt kaksikymmentä vuotta sitten mennä sen pojan, joka kirjoitti minulle rakkauskirjeen, kanssa kahville.
Sen sijaan näin silloiseen ja nykyiseen suhteeseen, jossa olen onneton.
Tosin, miten voisin sanoa katuvani, kun olen saanut nämä lapset mutta ymmärtänette.
*jäin
Vierailija kirjoitti:
Kadun sitä, etten hakenut apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja vuosien uupumukseen. Olin melkein kymmenen vuotta kävelevä zombie. Menetin synnytyksessä paljon verta. Nyt melkein 10 vuotta myöhemmin sain selville, että ferritiiniarvoni on lähes olematon. Sain infuusion ja tunnen oloni uudesti syntyneeksi. Olen niin onnellinen, kun jaksan olla hyvä äiti! Harmittaa, että menetin 10 vuotta elämästäni. Myös parisuhde kärsi uupumuksen vuoksi ja ero oli hyvin lähellä. Nyt onneksi sekin näyttää valoisammalta. Naiset hakeutukaa verikokeisiin, jos olette jatkuvasti väsyneitä! Se ei ole normaalia, vaikka lääkärit tai terveydenhoitajat niin väittäisivät.
Ja vaatikaa myös kilpisrauhasarvojen tsekkausta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun että asuin liian pitkään Suomessa. Täällä on kiva käydä mutta kamala asua. Ankea maa, värittömät, ylimieliset, kateelliset ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ja Taivaan Isän siunausta kaikille. Oli surullista lukea tuota listaa.
On itselläkin ollut vaikeita asioita, mutta uskon kautta olen päässyt niistä yli.
Ei voi kaduttaa, koska ne asiat ovat todisteita Jumalan parantavasta voimasta.
Jumala auttaa sinuakin, jos otat Hänet vastaan.
Saako tämä sinun jumalasi tehdyn tekemättömäksi? Miksi se olento tappaa viattomia ja antaa niin valtavan määrän kärsimystä tapahtuvan? Sadisti mielipuoli antaisi tuon tapahtua.
Kadun eniten sitä, etten lähtenyt ajoissa lasten kanssa. Pidin jotenkin ainoana tavoitteena avioliittoa ja sen kestävyyttä kuolemaan saakka. Olin typerä ja tämän takia kadotin yhden lapsista. Tätä kadun varmasti elämäni loppuun saakka.
Kadun sitä, että kärsin yli kymmenen vuotta liikaa onnettomassa avioliitossani. Aiheutin pahaa itselleni ja lapsilleni. Kun erosin, olin jo 57-vuotias, en enää tervekään. Mistään uudesta onnesta en enää haaveillut, mutta tämä yksineläjän rauhallinen elämä on kyllä ihan mukavaa.
Miksi en sitten eronnut ajoissa ? Syyt eivät ole yleviä: pelkäsin, etten pärjää yksin (vaikka olin jo kauan ollut käytännössä yksin), pelkäsin, että osituksesta tulee rumaa ( ei tullut) ja oli kuvitelma siitäkin, että jokin ihme vielä pelastaisi liittomme, mitä ei todellakaan tapahtunut. Olen siis nahjus.
Myin seksiä nuorena ja traumatisoituneena. Tulen surkeista oloista, lapsuuden perheessäni oli päihteitä, henkistä nujertamista ja hyväksikäyttöä. Nuorena olin täysin sekaisin ja äärettömän itsetuhoinen. Itseinhon takia myin seksiä muutaman kuukauden. Sittemmin sain elämän jollain tavalla reilaan, mutta tuo kaduttaa. Koen pilanneeni itseni, enkä osaa antaa itselleni anteeksi. Olen kuitenkin älykäs ja määrätietoinen, joten minusta olisi vaikka mihin jos en olisi traumatisoinut ihan itse itseäni lisää.
Ja se, että prostituutio olisi työtä siinä missä mikä tahansa muukin ja prostituoidulle täysin ok: paskapuhetta. Se vaatii raskaan veronsa myyjältä, ei edistä elämää. Ja jos seksityö olisi kuin mitä tahansa muutakin työtä, miksi ei ole ok että esimies pyytäisi alaiseltaan vaikka kivaa suihinottoa kesken päivän??
Vierailija kirjoitti:
Valitsin väärän ammatin. Se ei ollut lainkaan minun juttuni. Ihan typerä ammatti. Kaikki sen ammatin harjoittajat tekeytyvät tärkeiksi ja asiantunteviksi. Oikeasti se ammatti on yhtä tyhjän kanssa. Olisi pitänyt valita toisin, todellakin.
Minäkin olen opettaja, ihan järkisyistä. Ei olisi pitänyt.
Katuisit sitä, että olet valinnut vääriä miehiä.