Mitä kadut elämässäsi eniten?

Mitäpä se hyödyttää mitään katua, mennyttä ei saa tekemättömäksi, vaan kääntää epäonnistumiset voimaannuttaviksi kokemuksiksi.

En kadu mitään yksittäistä asiaa. Siihen haluaisin vastauksen että miksi minun roolini tuntuu olevan tässä maailmassa vain muista huolehtiminen? Uuvun tähän.

Minulla on lapsia, muutama erityinenkin. Heidän asioita olen huolehtinut 15 vuotta mutta nyt jo helpottaa. Huolehdin äitini saattohoidosta hautaan, veljeni ja ystävieni tuki olen ollut aina. Tätini ja isäni on nyt vanhainkodissa ja he turvautuvat minuun liikaa, ei olla oltu edes väleissä aikaa ennen tätä. Koko elämäni on vain muiden asioiden hoitamista, olkapäänä oloa ja itseni olen jättänyt hoitamatta. Aina huono omatunto kun yritän ottaa omaa aikaa. En jaksa edes vastata puhelimeen kun pelkään että joku taas tarvitsee minua.

En ole luonteeltani kynnysmatto. Olen tunnollinen ja aikaansaava, sekö siinä sitten on syy että minun halutaan hoitavan asiat.

Haluaisin harrastaa liikuntaa ja nauttia arjen pienistä hetkistä. Liikuntaa en ehdi harrastaa ja voin huonosti sen takia, arki on suorittamista ja koko ajan joku huoli päällä.

18/47 toivon sinulle voimia ja kestävyyttä koitoksessasi. Kaikkea hyvää.

Vierailija kirjoitti:

18/47 toivon sinulle voimia ja kestävyyttä koitoksessasi. Kaikkea hyvää.

Kiitos sinulle. Vielä on toivonkipinää mutta väsyttää. Tälläiset pienet sanatkin aina auttaa eteenpäin ja antaa voimia, kiitos sinulle ihana ihminen.

En haluasi kuulostaa kiittämättömältä, monilla on todella rankkoja elämäntilanteita ja traagisia kohtaloita elettävänä. Silti koen välillä tyhjyyttä ja tunnetta että elämä valuu hukkaan. Minun aikani menee muita tukiessa ja tsempatessa. Muutaman kerran olen yrittänyt lähteä opiskelemaan alaa joka olisi minulle tärkeä mutta olen joutunut jättämään kesken alkutekijöissään kun muiden asiat menee edelle. Eihän kukaan niitä kriisejä tietoisesti järjestä mutta lannistaa kun ajoitus on aina huono.

Tiedän senkin että tälläinen on ihan normaalia, välillä. Mutta vuodet kuluu, muut mennä porskuttaa ja minä pohjustan vain muiden elämiä. Jaksan kyllä odottaa mutta välillä pelottaa onko minun aika koskaan.

laiskuutta ja tyhjyyttä.

Hoitoalalle opiskelua ja toisen lapsen saamista (myöhemmin selvisi hänen olevan erityislapsi).

Sitä, että alennuin koulukiusaamiseen :(

Petin vaimoani sen sijaan että olisin selvittänyt meidän ongelmia hänen kanssaan, vaikka hän kovasti yritti. Pettämiskumppani oli vielä ensimmäinen, joka oli siihen valmis ja kaikin puolin vähemmän kuin mitä vaimoni oli. Tunnustin, vaimo jätti. Vieläkin kaipaan. Takaisin ei ota, se on varma, on jo uusi elämä hänellä.

Että en alkanut kuumaan salasuhteeseen 35 vuotiaana. Nyt olen jo liian vanha ja se juna meni jo. :(

Vierailija kirjoitti:

Että huusin apua, kun minulle sattui aikoinaan onnettomuus. En olisi tässä nyt, jos en olisi huutanut apua ja tuota tekemääni asiaa olen monet kerrat miettinyt. Olin onnettomuuden sattuessa nuori ja halusin elää, mutta jos olisin tiennyt millaista elämäni on tulevaisuudessa olisin mielihyvin menehtynyt. Kuulostaapa karulta kirjoitettuna. Sitä vaan miettii miten paljolta olisi säästynyt elämän varrella.

Vierailija kirjoitti:

Väärää miesvalintaa.

Sama.

Todella vaikea sanoa mitä kadun eniten, katumuksen kohteita on niin pirusti =( Mutta ehkä ammatinvalintaa kuitenkin. Tää ammatti on tuhonnut mun elämän täysin.

Vierailija kirjoitti:

Kadun ensimmäistä seurustelusuhdetta. Olin 18-vuotias aloittaessani seurustelun ja jätin poikaystäväni vajaan viiden vuoden seurustelun jälkeen. Olisi pitänyt unohtaa koko tyyppi kuukauden seurustelun jälkeen, jolloin hän jätti minut. Pyysi sitten takaisin ja minä tyhmä otin.

Tämä on hyvä neuvo. Sitä joka jättää ei pidä takaisin ottaa vaikka mieli tekisi.

Kaikkea muuta voi katua, muttei nuorena naimista. No en nainut nuorena ja sitä tässä kadun. Jos näet olisi ollut enemmän kokemuksia, olisin osannut valita puolisoni paremmin, eikä elämä olisi ollut yhtä pakkomukautumista.

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä se hyödyttää mitään katua, mennyttä ei saa tekemättömäksi, vaan kääntää epäonnistumiset voimaannuttaviksi kokemuksiksi.

Aina kehotetaan kääntämään asiat noin, mutta ei ole rahaa terapioihin ja yksin en taida osata/kykene.

Keskityin liikaa työntekoon ja käytin liikaa aikaa kaikkeen turhaan ( liika siivous, liika pihan hoito jne) kun olisin voinut viettää sen ajan lasten kanssa. Kadun myös sitä että en halunnut tutustua äitiini, tuomitsisin hänet hänen tekojensa vuoksi enkä perehtynyt hänen taustaansa miksi hän toimi niinkuin toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elin unelmieni elämää 20 - 30 v. kaupungissa, jossa opiskelin ja jossa minulla oli ihania ystäviä. Pilasin kaiken kun muutin työharjoittelupaikan takia toiselle puolelle maata ja sain sieltä vakityön ja lapsen. Työkokemuksen karttumisen jälkeen olisi ollut tarkoitus muuttaa takaisin rakkaaseen kaupunkiin, mutta mies jäi kiinni pettämisestä, ja sen myötä tuli raskaita vuosia eikä energia riittänyt takaisinmuuttoon. Nyt lasten ja työn takia jumissa kaupungissa, johon liittyy paljon ikäviä muistoja ja ajanjaksoja ja johon tulin vain alunperin käymään en jäämään. Ei tämän elämän näin pitänyt mennä.

lapsi parka.

Lapseni voi hyvin ja elää oikein onnellista elämää. Hänen vuokseen en ole muuttanut, koska hänelle nykyinen koti, ystävät, koulut, muistot ym. ovat tässä kaupungissa, mistä itse en niin välitä, mutta lapseni vuoksi en ole repinyt häntä juuriltaan.

Pitäisi ennemmin miettiä mitä en kadu. No ehkä sitä että vaikka opiskelin ihan väärän ammatin niin saan nyt siististä sisätyöstä ihan ok verran rahaa. Olisin mun puolesta saanut jäädä syntymättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että otin kokeelliset koronainjektiot työpaikan säilyttämiseksi.
Oman terveyden olisi pitänyt olla elämässä sijalla 1.
No ei voi enää mitään.

Mäkin kadun koronarokotteen ottamista. Enää ei voi tosiaan mitään. Asia painaa kuitenkin mieltä, piikki kun on tehty tappamaan meidät.

Totta. Voit olla sataprosenttisen varma, että kuolet.

Kadun väärää miesvalintaa, että jäin suhteeseen. Kadun kiltteyttä. Olen kiltti ja avulias. Tässä maailmassa pärjää kovat, jotka tavoittelevat vain omaa etuansa. Kadun, että en ollut työelämässä pomojen perseenuolija. Heillä on vieläkin työpaikka, mulla ei.