Sisko suuttui, kun mieheni ei suostunut lainaamaan yrityksensä pakua ilmaiseksi muuttoon
Eli sisko suuttui tälläisestä asiasta. Miehen paku on täynnä työkaluja ja muuta rekvisiittaa, jonka tyhjentämiseen ja siivoamiseen ja uudelleen lastaamiseen menisi useampi tunti eli siinäkin olisi jo vaivaaMies lupautui lainaamaan pakettiautoa 60 euron tuntihinnalla tuttava-alennuksineen. Tästäkös sisko sitten suuttui, koska muutto on viikonloppuna eikä se kuulemma ole yrityksen kassasta pois :D. Minun mielestä mieheni tarjous on varsin kohtuullinen, koska polttoainekkin on niin kallista nykyisin. Mitä mieltä olette tästä? Sisko ei enää vastaa puheluihin eikä viesteihin.
Kommentit (760)
Mun poika on logistiikka-alalla. Työnantajansa antoi hänelle lähes bussin kokoisen pakettiauton lainaan ilmaiseksi minun, eli äitinsä tarpeita varten yhdeksi lauantaiksi kun piti tyhjentää kämpästä ja varastosta vanhat huonekalut ja muut roinat veks. Ainoa veloitus oli että auto piti palauttaa tankattuna takaisin. Bensalasku oli muistaakseni 18€. Maksoin sen ilomielin ja ostan myös mielelläni pojan työnantajan tuotteita.
Miehesi teki täysin oikein, näitä ilmaiseksi lainaajia riittää kyllä. Laittoi siksi tuon hinnankin sellaiseksi ettei tarvitse oikeasti sitä vuokrata. Joku imbesilli pilkkasi miestäsi yrittäjäksi, ja siksi ahneeksi. Sen takia miehelläsi onkin auto ja varaa siihen, koska osaa hinnoitella. Yrittäjäksi ei kannata ryhtyä jos jakelee hyödykkeitä tai työtään ilmaiseksi. Business is business.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, jos mun siskosta olis kysymys, niin mies olis ilman muuta tyhjentänyt pakunsa ja ollut itse muuttoapuna. Eri juttu tietysti kumminkaimanserkut. Mutta teillä siis noin, meillä on eri tavat.
Entäpä jos kyseessä olisi miehesi sisko?
Pakko kyllä sanoa tähän, että kummankin sisarukset on niin läheistä sukua, että kyllä autetaan muutoissa, os tarve olisi ja jos jolkin on pakettiauto sitä lainataan. Kyllä hyviä ystäviä ja lähisukua kannattaa auttaa aina, jos se vaan on mahdollista. Koskaan ei voi tietää, milloin itse on avun tarpeessa ja hankala se sitten on pyytää toisilta palveluksia, jos on itsekin ollut naama myttyrällä, jos joku on apua pyytänyt. Ja muutenkin, ihmetyttää tämä ihmisten kylmäkiskoisuus jopa omia sisaruksiaan kohtaan :(
Ei täällä oikeasti kukaan pärjää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi teki täysin oikein, näitä ilmaiseksi lainaajia riittää kyllä. Laittoi siksi tuon hinnankin sellaiseksi ettei tarvitse oikeasti sitä vuokrata. Joku imbesilli pilkkasi miestäsi yrittäjäksi, ja siksi ahneeksi. Sen takia miehelläsi onkin auto ja varaa siihen, koska osaa hinnoitella. Yrittäjäksi ei kannata ryhtyä jos jakelee hyödykkeitä tai työtään ilmaiseksi. Business is business.
Taitaa olla kuitenkin kyseessä konkurssin partaalla kitkutteleva yrittäjä, kun yrittää vaimon siskolta muuttopakusta 60 euroa tunnilta saada vuokraa! Kyllä nyt kunnon yrittäjä sanoisi, että lainaa vaan, mä katson, että siinä on tankki täynnä. Kunnon mies toki lähtee itse kuskiksikin. Vaimon sisko on perhettä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, omistapa paku, niin sitä saa aina olla lainailemassa muuttoja ym. kuljetuksia varten. Usein siten, että olet itse kuskina.
Varsin ymmärrettävää, ettei pakua lainaa.
Jos saisi olla pelkkä kuski niin ei se niin paha olisi, mutta kun pitäisi toimia lastaajana, purkajana ja yleisenä kantoapuna myöskin.
Meillä kyllä suvun ja kaveriporukan kesken autetaan toisiamme. Kukin kykyjensä mukaan. Yksi lainaa pakua, toinen mökkiä. Maalari maalaa ja lääkäri antaa neuvoja. Muuttotalkoissa jotkut tekee ruokaa ja yleensä kaikilla on kivaa varsinkin tupareissa aikanaan. Ehkä ollaan outoja suomalaisiksi, kun siedetään sukulaisiakin.
Purkaisitko todellakin auton tyhjäksi työkaluista jne, varastoisit tavarat hetkeksi johon
Ihan tavallinen olen, en erityinen enkä erinomainen. Vaikea sanoa, paljonko on paljon purkamista ja takaisin laittamista autoon. Tämmönenki on tehty, että asentajan kamat on purettu. Yhdellä kaverilla on iso paku tai pieni kuorma-auto ja hän sitä lainaa ja usein on itse kuskina. Kyllä siinäkin on aina tavaraa, joka pitää ensin ottaa pois tai läjätä pienempään tilaan. Älä nyt tunne itseäsi huonommaksi, jos teidän porukoissa kyläillään vain kamarin puolella pyhäpuvussa. Hienoahan se sellainen on, että pystyy ostamaan tarvitsemansa palvelut ja työllistää yrittäjiä. Meillä tehdään näin ja teillä niin. Ei se sen kummempaa ole, eikä syy vetää hernettä nenään.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi teki täysin oikein, näitä ilmaiseksi lainaajia riittää kyllä. Laittoi siksi tuon hinnankin sellaiseksi ettei tarvitse oikeasti sitä vuokrata. Joku imbesilli pilkkasi miestäsi yrittäjäksi, ja siksi ahneeksi. Sen takia miehelläsi onkin auto ja varaa siihen, koska osaa hinnoitella. Yrittäjäksi ei kannata ryhtyä jos jakelee hyödykkeitä tai työtään ilmaiseksi. Business is business.
Tus*kin tällä aloittaja*lla ihan kama*lan mo*nta siskoa on. Tarkoitan vaan sitä, että vaikka vaimon siskoa auttaakin, niin ei se toki tarkoita sitä, että kaikkia maailman ihmisiä pitää ilm*aiseksi auttaa. Aika moni tekee ilmaiseksi palve*luksia lähio*maisilleen ja sen luulisi olevan ihan norm*aalia suv*un kesken.
Ajatella, tämäkin viesti jäi jonottamaan tark*astusta:D sen takia noita tähtiä.
Vierailija kirjoitti:
Mun poika on logistiikka-alalla. Työnantajansa antoi hänelle lähes bussin kokoisen pakettiauton lainaan ilmaiseksi minun, eli äitinsä tarpeita varten yhdeksi lauantaiksi kun piti tyhjentää kämpästä ja varastosta vanhat huonekalut ja muut roinat veks. Ainoa veloitus oli että auto piti palauttaa tankattuna takaisin. Bensalasku oli muistaakseni 18€. Maksoin sen ilomielin ja ostan myös mielelläni pojan työnantajan tuotteita.
Näin meilläkin paitsi vävypoika kysymyksessä.
Siis yrittäjällä on paku, jossa on kaikki elinkeinon harjoittamiseen vaadittava kalusto, mukaanlukien se auto itse. Jos mies olisi päätynyt lainaamaan pakuaan, kuka olisi maksanut kulut, jos auto olisi huolimattoman ja välinpitämättömän ajon seurauksena päätynyt ajokelvottomaan kuntoon? Vaimon sisko nyt ei ainakaan. Kuluihin kuuluisi myös ansionmenetys ajalta, jolloin autoa ei voisi käyttää. Sukulaisuussuhteissa joillakin on sellainen käsitys, ettei toiselle aiheutettua vahinkoa tarvitse korvata. Vuokrapakussa sen tietää jo valmiiksi, kuka maksaa vahingot.
Vierailija kirjoitti:
No halvemmalla saa vuokrattua. Aika ahne miehes, mut tais ollakin yrittäjä. Nämä on kaikki rikollisia.
Ettet vaan satu itse olemaan tällaisen rikollisen palkkalistoilla vakisuhteessa. Sinä saat palkkasi silloinkin kun tämä rikollinen ei saa. Niinettä pienempää suuta kun et mistään mitään tiedä!
Ymmärrän hyvin, ettei kaikki halua lainata autoansa jms. Meillä perheen (lasken perheeseeni kuuluvan sisarukseni yms.) kesken ollut tapana auttaa muutoissa, työpakettiautot olleet käytössä ja ihan konkreettinen apukin. Minulla itselläni ei ole tullut mieleen pyytää vuokraa autosta. Ja niin tosiaan meillä myös oma työpaku, jossa välillä roinaa jos muutakin 😆
Vuosi sitten vuokrasin ison (13 neliöö) pakettiauton ja hintaa per vrk kertyi 49e. Vuokra-aika 2 vrk, koska muutto oli 250 km päähän. Kokonaishinta 98 e + tankki täyteen (alle 80 e) kun auton ystäväni palautti vuokraajalle. Halvin muuttofirma ois ollut 980 e ( kallein 1650 e) kyseiseen muuttoon vain yhdellä miehellä, eli kuskilla. Tilatarve oli kuitenkin vain 11 neliöö, joten ois tuokin ollut kohtuuhintainen mitä tarjottiin sukulaiselle.
Kyseisellä vuokrafirmalla ei ollut erillisiä toimitiloja vaan tekstiviestikoodilla saatiin tietyltä parkkialueelta auton "lokerosta" avain ja näin ollen hintakin oli edullinen. Homma pelasi ilman ongelmia.

Sorry, katoin väärin, eihän se halpa hinta ollut jos tuntihinta 60 e, mulla tuo vrk hinta 49 e. Ahneeltahan tuo tuntivuokra kuulostaa. Ei siinä kyllä mitään sukulaisuusaleja ole 60 e/ h, huh huh ahne taisi todellakin olla, en moisia hintoja oo kuunaan kuullutkaan. Mistä tahansa saa auton kyllä tuolla hinnalla jopa päiväksi ja vain tankki täyteen lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sun miehen auto on sun miehen auto eikä hänellä ole mitään velvollisuutta lainata sitä sinun sukulaisellesi. Jokainen kai itse päättää, mihin omaa omaisuuttaan haluaa käyttää.
Mutta teidän lienee turha ihan hetkeen pyytää mitään palveluksia sun siskolta...
Tää aloitus on pari vuotta vanha, joten eiköhän asia ole jo ratkennut suuntaan tai toisenen
Ois kiva tietää jäikö kenties muutto tekemättä. 😅😅
Jaana_70 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoiko joku jo että pillua kannattaa antaa
Kyllä pillun antamien kannattaa aina
Voi teitä jätkä-ja akkaparkoja kun jopa muutosta saatte pillujuttuja. Hankkikaa jo elämä. Tää kertoo niin teijän älykkyysosamäärästä, jota teillä vaan ei ole olemassakaan. Luulette olevanne fiksuja, mutta voi voi kun kaikki keskittyy navan seudun alapuolelle olette oikeasti järkeä vailla.
Mieheni sanoin: mikään tavara ei yleensä parane lainatessa, yleensä päinvastoin.
Työskentelen rakennusalan yrittäjien kanssa ja todellakin tiedän kuinka tärkeä pakettiauto on heille. Jokainen päivä, jonka auto on esim. huollossa maksaa heille päivän tienestit. Eli jos sille pakettiautolle sattuisi jotain sitä lainattaessa niin se voisi aiheuttaa tosi isot rahalliset menetykset. Ja yrittäjällä siitä huolimatta kulut juoksevat koko ajan.
Sisko saa suuttua, minä minä ja minun muutto.
Vierailija kirjoitti:
No halvemmalla saa vuokrattua. Aika ahne miehes, mut tais ollakin yrittäjä. Nämä on kaikki rikollisia.
Jos sulla olisi paku, niin mihin hintaan mahtaisit lainalla?
Tietenkin sukulaiselle lainataan autoa ja hän maksaa itse dieselit. Erikseen on se, että tietenkin hänen olisi itse pitänyt hoitaa kamat pois ja takaisin samaan paikkaan. Ehkei hän ihan tajunnut, mikä vaiva siinä on.
Purkaisitko todellakin auton tyhjäksi työkaluista jne, varastoisit tavarat hetkeksi johonkin ja jälleen "rakentaisit" työkalut paikoilleen? Ja ilmaiseksi pelkkää hyväntahtoisuuttasi? Tietysti täytyisi ymmärtää kuinka iso homma on kyseessä ja paljon mukavampi onkin sen sijaan korostaa omaa erinomaisuuttaan.