Lue keskustelun säännöt.
Hätähuuto!!
25.04.2022 |
Olen aivan itsemurhan partaalla. En tiedä mistä voisi saada apua, kun en uskalla puhua kenellekkään. Mieheni ja lapseni vihaavat minua, nuoremmat lapset ihmettelee, kun äiti on niin surullinen. Eilen Illalla mies ehdotti, että vie lapset tänään hoitoon ja mietti, että mitä minä teen ja yhtäkkiä kirkastui ajatus, että menen jonnekkin metsään ja teen lopullisen ratkaisun, tuli hyvä olo ja sitten itku. Ei vienyt niitä, mutta huomenna vie ja mä en enää keksi muuta mitä teen. Olen ihan loppu ja kokoajan on vain paha olla, oksettaa, pääsärkee, tuskaa, sydän hakkaa ym
Kommentit (151)
Tilanne menee kokoajan kurjemmaksi. Nyt olen jo ajatuksien kanssa päätynyt pidemmälle. Ensin pitää tehdä tietyt asiat ja sen jälkeen voin päästää tuskan pois. Kotona en halua sitä tietenkään tehdä ja toive olisi, ettei kukaan edes enää koskaan löytäisi edes, olisi helpompaa, että voisivat elää niin, että läheiset voisivat jäädä elämään toiveeseen niinkuin, että ehkä voisin palata. En saanut noista kahdesta numerosta ainakaan vielä ketään kiinni, soittanut olen useamman kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolleena et ainakaan pysty hoitamaan velvollisuuksiasi. Joten mies ja äiti voivat nyt miettiä, kukas lapset sitten hoitaa jos sinut vittuillaan hautaan. Samaten, jos kerran mietit lopullista poistumista, niin turhaan painetta otat velvollisuuksistakaan. Ero ja lepotauko sairaalassa, ja jonain päivänä pystyt taas hoitamaan lapsia ja elämästäsi on riippukivet poissa repimästä sinua aina alemmas. Äitiin suhteet poikki myös jos hän ei tee sinulle hyvää.
Terveyskeskus valitettavasti toimii nykyisin niin, että ensimmäinen käynti on pelkkä esikarsinta. Jos et soita sinne takaisin, he olivat mielestään oikeassa eikä sinulla ollut oikeaa hätää. Kerro lääkärille, että sinun lepäämisesi kotona ei ole mahdollista koska elämässäsi ei ole aikuista ihmistä joka hyväksyisi sinun levontarpeesi vaan sinua yritetään ilkeillä takaisin kuntoon. Normaalisti ihminen voi levätä kotona. Sinua kidutetaan siellä.
Jos olet toimintakykyinen niin printtaa eropaperit ja ero vireille äkkiä että toipuminen voi edes teoriassa alkaa. Suhde on myrkyllinen. Soita tuonne numeroon mikä laitettiin niin saat keskusteluapua.
Seuraavan kerran kun menet päivystykseen niin ilmaise että osastolle on päästävä tai teet itsarin! Kovaa kovaa vastaan niin paikka voi löytyä.
Tsemppiä paljon, olet arvokas, ihana ja tärkeä! Muista se ja sano se itsellesi viisi kertaa ääneen.
Äläkä anna periksi itsariajatuksille, selviät ihan varmasti, elämä muuttuu vielä hyväksi!
Vierailija kirjoitti:
Jos myönnän niin henkistäväkivaltaa on ja en haluaisi sitä jättää tänne yksin lasten kanssa, kun en ole ottamassa raivo/huutokohtauksia vastaan niin lapset kärsii ja en halua sitä, nuorimmat ei edes ymmärrä. Ei tietenkään ole aina raivoa ja huutoa, vain sen takia koska olen niin laiska paska tällä hetkellä, hän oli ennen tyytyväinen, kun tein kaiken mitä hän käski
eli tässä on takana ainakin osittain ukkos käytös sinua kohtaan. Niin helppo tämäkin oli arvata. Ukot ei saa muuta kuin pahaa aikaan näin kärjistäen.
AP: soita kriisipuhelimeen : 0925250111. Myös muut, joilla on vastaavia ajatuksia, hakekaa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos myönnän niin henkistäväkivaltaa on ja en haluaisi sitä jättää tänne yksin lasten kanssa, kun en ole ottamassa raivo/huutokohtauksia vastaan niin lapset kärsii ja en halua sitä, nuorimmat ei edes ymmärrä. Ei tietenkään ole aina raivoa ja huutoa, vain sen takia koska olen niin laiska paska tällä hetkellä, hän oli ennen tyytyväinen, kun tein kaiken mitä hän käski
eli tässä on takana ainakin osittain ukkos käytös sinua kohtaan. Niin helppo tämäkin oli arvata. Ukot ei saa muuta kuin pahaa aikaan näin kärjistäen.
Ap jos olet linjoilla, soita turvakotiin? Ottavat sinut ja lapsesi sinne, vetoat henkiseen väkivaltaan, niin ovi aukeaa. Näin saat hommat etenemään sitä kautta. Saat myös levätä siellä ja lapsistasi huolehditaan.
Jep, tasavertaisessa ja hyvässä Kunnioittavassa suhteessa, mies olisi tukenasi tässä tilanteessa.
Nyt ei taida yhtään tukea herua???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten todistan henkisen väkivallan? Lasu ei ole sitä millään tavalla huomannut, siis kun kävivät täällä juttelemassa. Olin varmaan vähän hiljaisempi silloin, kun pelkään sanovani jotain väärää tai tyhmää niin olen sitten hiljaisempi.
Sain tuosta numerosta kiinni mukavan ihmisen. Oli vaikea puhua ja itku on niin voimakas ja on tuo pienempi lapsi tässä ja alkaa heti ottamaan kontaktia minuun, kun en ole ’elävä-kuollut’ zombie. Luulee heti, että äiti jaksaisi leikkiä tai tehdä jotain.
Minun käskettiin ennen kaikkea ajatella itseäni enemmän ja puhumaan tunteista tai esim kirjoittaa vaikka miehelle, mutta yritin sanoa, ettei kuuntele minua, en jaksa yrittää ja yrittää, että joku ymmärtää.
Jos pääsen sairaalaan niin täällä sitten on lapset ns keskenään ja tämähän mut on pakottanutkin tähän tilanteeseen, mutta nyt en vaan enää jaksa.
Toimintakykyni on äärettömän heikko jaksan lapsen/lasten jotain ihan pieniä asioita ja siinä se. Voisin melkein lähes maata sängyssä pissat housuissa, niin hirveässä jamassa olen tällä hetkellä. Ainoastaan se, että tietäisin varmasti olevan jonkun varman poispääsykeinon tästä tilanteesta niin, ettei mun tarvitse raahautua, tehdä, repiä, jaksaa, kestää tai voida lähtisin pois. Ja sen antoi kerran tuo huonon ratkaisun eli itsarin ajattelu mulle ainoastaan tässä kurjuudessa mikä kuristaa ja ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sekin ajatus kesti vain sen pienen hetken edellisiltana.. mikä tuntuu välillä, että se voimistuu. Nyt koen itseni vielä huonommaksi, koska olen tässä vain ja pelkään etten uskalla ajatella itseäni riittävästi tai roikun jossain väkisin. Ajatukset on aivan sekaisin, ruoka ei maistu kuvotuksen vuoksi ja kuka sitä edes tekisikään. Päässä pyörii vain lista: sun pitää, sun täytyy, sun on pakko, sun on tehtävä tämä ja tämä, ole sellainen ja tälläinen, etkö osaa mitään, mikset muka jaksa, mikä sulla muka on, sä kuvittelet vaan, oletpa sää sekaisin
Jne.. jne..
Tsemppiä Ap,
Noita ajatuksia ei kannata nyt uskoa.
Anna itsellesi lupa olla väsynyt. Saitko apua? Neuvoiko ihminen kenen kanssa juttelit niin miten sinun pitäisi toimia nyt seuraavaksi?
Tärkeää olisi että saisit jotain syötyä.<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi ja lapsesi eivät vihaa sinua. Se on masennuksen aiheuttama harha-ajatus.
Äidin itsemurha aiheuttaa lapsille todella vakavan trauman, joka ei ehkä parane koskaan. Myös miehesi tulee kärsimään suuresti.
Todellisuudessa he rakastavat sinua, eivätkä halua menettää sinua. Hae rohkeasti nyt apua, ennen kuin on liian myöhäistä.
Puhelu jäi vajaavaksi. Hän neuvoi ajattelemaan itseäni enemmän ja vaikka kirjoittamaan ajatuksia paperille, jos en saa niitä miehelle sanotuksi. Yritin kirjoittaa jotain, mutta tiedän ettei mies sitä halua edes lukea ja luulee varmaan, että olen ihan seko, tai sellaisena hän minua pitää.
Yritin syödä, mutten saanut mitään alas kunnolla. Itku on nyt ensimmäistä kertaa näin herkässä, se tulee ihan mistä vain ja lapsilta yritän sitä nyt peitellä ja salata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melko samat fiilikset täälläkin. On ollut henkisesti paha olla siitä asti kun aloitin nykyiset opinnot. Jatkuvaa supattelua, vinoilua ja naureskelua. Tänään tuli fiilis että jopa luokan pitäjä meni vähän siihen naurskelijoiden puolelle. Tämä siitä huolimatta että olen ollut itkunpartaalla tai jopa itkenytkin muiden nähden. Ihan uskomatonta.
En enää ihmettele miksi niin moni Suomessa masentuu ja pohtii sitä millaista olisi kun ei olisi itse enää täällä.
Ketään ei kiinnosta, kukaan ei tue vaikeuksissa (niissä jopa naureskellaan tai syyllistetään), pitäis olla samanlainen kuin muut, jne.
Ei jaksa.
Ap jää sä tänne vielä edes huomiseksi tai täksi viikoksi. Jää mun seuraksi. Mä kyllä välitän.
Jotenkin helpottavaa kuulla, että muillakin on sama fiilis, vaikka en toivo tätä edes sille pahimmalle vihamiehelle edes, en tiedä onko minulla edes sellaista.
Olen niin yksin näiden hirveiden asioiden kanssa, toki on se mies ja lapset ja tottakai heitä rakastan tietenkin. Kuitenkin koen, että olen heille taakka ja joku välttämätön paha. Toisaalta lapsetkin tuntuu raskaalta taakalta hetkittäin itselleni. Neljä heitä on siis ja se ajatus, että edes ajattelen satuttavani heitä erittäin hirveällä tavalla sattuu ja mietin miten paha minä olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa enää edes hampaita pestyä, millään ei ole mitään väliä. En pysty katsomaan enää edes itseäni peilistä. Pelko, ahdistus, tuska, pahaolo, kuvotus, en syö mitään, kun ei maistu. Sossusta ei ole tullut mitään apua. Ei mistään lääkäristä, kaikki on nähty. Ainut, että en halua satuttaa lapsia.
No, sitten ei ainakaan kannata tehdä itselle pahaa. Se satuttaa eniten läheisiä ja lapsia, ne kun jäävät tänne.
Itsemurha on raukkamainen ja itsekäs teko niitä kohtaan, jotka jäävät. Siksi se on synti. Nyt pienin askelin eteenpäin, paras lääke on itsekuri. Huomenna peset ne hampaat, ainakin aamulla.
Mua aina ärsyttää tuo että itsem...aa pidetään "itsekkäänä" tekona. Ensinnäkin masennus on sairaus (tai voi johtua elämäntilanteesta, esim. jonkun läheisen kuolema). Siten masentunut ei ihan oikeasti koe mitään muuta ratkaisua. Toisekseen joskus se ympäristö voi olla paljon itsekkäämpi kuin masentunut ja jopa masennuksen taustalla (esim. kiusaaminen). Ei meillä kaikilla ole lähellä ihmisiä jotka tukevat, kaikkia ei tue edes ystävät tai oma perhe taikka se puoliso.
Ja juu masennus itsessään saattaa vääristää sitä kokemusta ettei muut välitä tai että muut vihaa - mutta siitä huolimatta ei pidä ajatella että joku on itsekäs.
Itse oon nähny masennusta (esim. miesystävä, ystävät, ym) ja siihen liittyviä ennakkoluuloja (esim. masentunut on laiska). Oon myös kokenu sen tunteen kun tuntuu ettei elämällä oo enää mitään annettavaa. Sen täydellisen väsymyksen.
Siihen ei auta masentuneen syyllistäminen.
Joku paha-ajatus on saanut minut valtaansa ja en näe yhtään ratkaisua missään. Jos pääsisin sinne osastolle esim lepäämään, niin mitä sen jälkeen, eihän edes tämä sairausloma ole mua auttanut lainkaan. En halua nähdä ketään, en tehdä mitään ja velvollisuudet on pahimmat. Koen kaikkien ajattelevan, että tuolla tuo huonoäiti ja heikko ihminen menee, olisi ajatellut ennen, kuin hankki perheen, kun ei edes siitä jaksa huolehtia. Kaikki muut tuntuu jaksavan ja tekevän ja onnistuvan kaikessa, minä vain olen laiska, saamaton surkimus, jota edes mies ja lapset ei enää jaksa katsella
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin helpottavaa kuulla, että muillakin on sama fiilis, vaikka en toivo tätä edes sille pahimmalle vihamiehelle edes, en tiedä onko minulla edes sellaista.
Olen niin yksin näiden hirveiden asioiden kanssa, toki on se mies ja lapset ja tottakai heitä rakastan tietenkin. Kuitenkin koen, että olen heille taakka ja joku välttämätön paha. Toisaalta lapsetkin tuntuu raskaalta taakalta hetkittäin itselleni. Neljä heitä on siis ja se ajatus, että edes ajattelen satuttavani heitä erittäin hirveällä tavalla sattuu ja mietin miten paha minä olen.
Mulla ei oo ees omia lapsia, mutta mua kans aina surettais se ajatus että sisarusten lapset jäis ihmettelemään, että missä olen. Mut miten jaksaa? Sitä on jotenkin välillä hyvin yksin ja yksinäinen, vaikka on ihmisiä ympärillä. Ihmiset eivät osaa tukea eivätkä aina näe että toiseen todella sattuu, ei vaikka tämä itkisi. Se on hämmästyttävää.
Mut hei ap jää tänne edes mun vuoksi. En mäkään tänään jaksa, oon itkeny koko iltapäivän. Näytän huomenna varmaan ihan mursulta kun on naama itkun jäljiltä.
T.115
Näinkö tämä nyt menee, ihmisen pitää olla niin sairas, että se näkyy. Pystyin katsomaan itseäni peilistä ja silmät näyttää ihan pelästyneen eläimen silmiltä, esim peura ajovaloissa, sellainen säikähtänyt. Näytän myös ihan loppuun palaneelta ja räjähtäneeltä. Mies ilkkui ja käski tehdä ottaa itseäni niskasta kiinni. Oli myös todella vihainen, kun kuvittelen typeriä, kun ihmisillä on todellisiakin ongelmia, mun pitää kuulemma kehittää niitä itse keksimällä typeriä ajatuksia mm se itsemurha-ajatus, mikä on jatkuvasti mielessä. Ehkä soitan nyt noihin muihin numeroihin, kun jään taas tänne yksin. Nyt on tunteena päällimmäisenä pelko ja pakokauhu.