Baarissa hitaiden tanssiminen varattuna
Mitä mieltä olette siitä että olette parina yhdessä ravintolassa ja toinen tanssii hitaita muiden kanssa.?
Jatkuvasti tullut tilanne kun tyttöystävääni on tultu hakemaan hitaille tai itse hakeutunut.
Välillä jopa tanssii nopeita hitaina.
Ja tarkoitan nyt todellakin sellaisia baarihitaita joissa miesten kädet ajautuvat koko ajan tyttöystäväni pyllylle tai muuta hiplausta. Humalassa kun ollaan ni usein ne miehet yrittävät vielä suudella jota kyllä ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Tekee myös ikävää katsoa kun kumppani kietoo kädet toisen kaulanympärille ja tanssivat tiiviisti.
Olen sanonut tästä usein ja riitoja tästä on myös tullut.
Kumppanini on myös sanonut että ymmärtää minua eikä halua loukata eikä tee sitä enää. Mutta silti aina päätyy siihen samaan.
Mitä pitäisi tehdä?
Omasta mielestä humalassa baarissa aamun pikkutunteina ”hitaiden tanssiminen” muiden kanssa ei ole tanssia nähnytkään. Kaikkea muuta
Kommentit (35)
Voi luoja. Onneksi ei ole ketään kyttäilijää ja kontrolloijaa riesana, saa tanssi niinkuin tahtoo ja kenen kanssa haluaa. En kyllä jaksaisi hetkeäkään tuollaista.
Hyväksy hänet sellaisena kuin hän on tai päästä menemään. Millainen teidän suhde on noin niinkö muuten?
semmosta... no, kehotan keskustelemaan asiasta. miksi hän tekee niin? haluaako ja pitääkö hän vaan siitä huomiosta? siinä siis ei itsessään ole ongelmaa, mut se on ongelma sitten, jos olette tässä asiassa ihan eri sivulla. toisaalta minäkin pidän huomiosta, ja se on poikakaverilleni okei, mut hitaita en koskaan kenenkään kanssa tanssisi - saatika antaisin koskea.
Kaksi kysymystä tulee mieleen näin iäkkäämpänä, pitkässä parisuhteessa olevana naisena:
1) miksi sinä et tanssita tyttöystävääsi?
2) miten hän reagoi, jos teet saman jonkun toisen naisen kanssa?
Ho ro se on, lähde kävelemään ei tuollaisen kanssa kannata elämäänsä tuhlata.
Vastenmielistä käytöstä ja todennäköisesti pettää sinua tilaisuuden tullen ja niitähän tulee. Tai on jo tullutkin. En olisi yhdessä tuollaisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kysymystä tulee mieleen näin iäkkäämpänä, pitkässä parisuhteessa olevana naisena:
1) miksi sinä et tanssita tyttöystävääsi?
2) miten hän reagoi, jos teet saman jonkun toisen naisen kanssa?
Kyllä minä hänen kanssaan tanssinkin ja paljon.
Yleensä kuitenkin aina myös kavereita mukana ja välillä haluaa olla heidänkin kanssa ja keskustella. Tyttöystäväni viihtyy enemmän vaan yleensä siellä tanssilattialla, varsinkin kun ottanut muutaman juoman enemmän. Itse en koko iltaa jaksa tanssia.
Sanoo että saisin myös tanssia hitaita muiden kanssa, mutta olen täysin varma siitä että kun hän näkisi minut jonkun kauniin naisen kanssa hitailla ja tämä nainen lääppisi minua, puristelisi peppuani ja yrittäisi pussailla minua niin olisi täysin varmasti sitä vastaan.
Ehkä hän tuossa tilanteessa tajuaisi itsekin
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja. Onneksi ei ole ketään kyttäilijää ja kontrolloijaa riesana, saa tanssi niinkuin tahtoo ja kenen kanssa haluaa. En kyllä jaksaisi hetkeäkään tuollaista.
Sun kannattaa varmaan jatkossakin pysyä sinkkuna.
Jos et lukenut tarkasti niin aloittajahan tuossa mainitsi jopa luottamuksen pettämisen. (Luvannut lopettaa mutta jatkaa silti)
Vierailija kirjoitti:
Tanssita itse tyttöäsi jos haluaa tanssia.
Ehdottomasti tanssitan ja olenkin tanssittanut. Itse kuitenkaan en koko iltaa jaksa tanssia ja on kiva rupatella baarissa kavereidenkin kanssa.
Vähän jopa epäkohteliasta olisi mennä porukalla ravintolaan ja häipyä koko illaksi tanssimaan kumppanin kanssa.
Teidän ongelma ei ole tanssiminen.
Teillä on alkoholiongelma.
Kummallakin.
Kuka prkele kirjoittaa "olla yhdessä parina", "harrastaa yhdessä perheenä" tai "nuorena naisena", paitsi kutosen keskiarvon peruskoulusta saanut jonne?
Luoja mikä kontrolloija. Olet siis ihan tosissasi kieltämässä naiseltasi hitaiden tanssimisen? Hae apua mustasukkaisuuteesi.
Vierailija kirjoitti:
Kuka prkele kirjoittaa "olla yhdessä parina", "harrastaa yhdessä perheenä" tai "nuorena naisena", paitsi kutosen keskiarvon peruskoulusta saanut jonne?
Kyllä minäkin silloin nuorena tyttönä tapasin käydä yhdessä perheenä syömässä, vanhempien kanssa, jotka ovat yhdessä parina.
Mietippä vielä esimerkiksi, Tutussa
MTV3: n formaatin ohjelmassa, Tanssii Tähtien kanssa, ohjelmassa tanssivat varattuna , kaiken laisia
tansseja tango varsinkin , Rumban ohella ovat Kuumia tansseja.
Eihän sitä tarvitse kuitenkaan iholle käydä, ja huulet törröllä , sitten vastaparia pussaan .
Kuten siellä niin on tehty, jopa oman puolison kotona tai paikan päällä, katsellessa He ovat monasti tehneet!
Niin , kyllä sitä hidasta voi tanssia kunhan EI ota tästä ohjelmasta mallia.💃🕺💋💏😍🥰.
Niin SMAKS" huulet törröllä suulle tai poskelle💄😗
Vierailija kirjoitti:
Luoja mikä kontrolloija. Olet siis ihan tosissasi kieltämässä naiseltasi hitaiden tanssimisen? Hae apua mustasukkaisuuteesi.
Haluisitko itse nähdä kun sun kumppania yritetään jatkuvasti suudella tai kun häntä lääpitään ja puristellaan pyllystä? Ja se että kumppani samassa ravintolassa mutta tanssit hitaita toisten kanssa?
Itelle kyl vähä liikaa.
Jos toi kerran on parisuhteessa ihan ok vaikka ollaan yhdessä ravintolassa niin kai sitten olen liian mustasukkainen 🤔😞
Ei olisi mulle OK eikä mieheni tuntien myöskään hänelle. Paitsi siinä tapauksessa ehkä että jompikumpi harrastaisi kilpatanssia ja nämä hitaat olisivat osa sitä.
Ja tämä sääntö huomioiden en pidä itseäni mustasukkaisena kyttääjänä, mutta kunnioitusta edellytän.
Mulle ei oo koskaan tapahtunut.