Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?

Vierailija
24.04.2022 |

Meillä on juuri kaksi täyttänyt lapsi. Yhdessä suunniteltu ja haluttu. Mies on ollut jo pidempään vihainen siitä, että olen priorisoinut vauvan ja nyttemmin taaperon parisuhteemme edelle. On katkera ja usein aloittaa riidan asiasta.

Selittäkää minulle miten muuten asia voisi olla. Vauva ja pieni lapsi tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Meillä ei ole mummeja ja kummeja hoitamassa lasta. Jo vauvana lapsi nukkui vain lyhyissä pätkissä (ja päiväunia vain liikkuvissa vaunuissa), yhä heräilee öisin. Ei ole ollenkaan itsekseen viihtyvää tyyppiä, ei ollut vauvanakaan, ja tällä hetkellä vauhtia on enemmän kuin järkeä eli on täysin vahdittava. Joku aikuinen on siis käytännössä koko ajan kiinni lapsen vahtimisessa tai hoitamisessa, ollut aina näin, koska ei lasta voi jättää yksin, tapahtuu tuhoja heti, vauvana huusi täyttä kurkkua jos jäi hetkeksi yksin. Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt.

Miten minä käytännössä voisin priorisoida tässä parisuhdetta? Millä ajalla? Ollaan joskus palkattu hoitaja kotiin kun ollaan käyty kaksin jossain, mutta harvoin tähän on varaa eikä se ole tilannetta muuttanut mihinkään, mies on yhä vihainen.

Kommentit (1809)

Vierailija
921/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä miehenä olen lapsen kanssa kotona ja vaimoni on töissä.

Meillä on kaksi lasta. Ensimmäisen lapsen kanssa vaimoni oli kotona ja valitti nyt toisen lapsen tullessa, että hän haluaa töihin ja minun pitää jäädä hoitamaan lasta, koska on rankkaa olla kotona pienen lapsen kanssa ja toinen pääsee vaa töihin karkuun.

Eipä vaimo ymmärtänyt, että (koin itse saman ekan lapsen aikana) samanlailla se lapsi herättää ja pitää sen työssäkäyvän osapuolen hereillä joka kerta, kun rupeaa itkemään.

Meinasin töissä ollessa välillä nukahdella, kun olin väsynyt.

Nyt vaimoni vaatii, että haluaisi vaihtaa osia takaisin. En ole siihen suostunut enkä tule suostumaan.

Kotona oleminen on kuitenkin paljon kevyempää ja vähemmän stressaavaa, kuin töissä.

Itse järjestän arjen juuri niin, että lapset on osa normaalia arkea enkä niin päin, että lapsi määrää sen arjen.

Siis tietenkin lapsen hyvinvointi mennään edellä ja varsinkin tämän pienemmän mutta esim jos 4 vuotias lapsi kiukuttelee, kun haluaa jotain niin ei se ainakaan meillä mene niin, että kaikki pitäisi saada mitä haluaa vaan me vanhemmat se loppupeleissä sitten päätetään miten asiat on. 

Arki on aikalailla sellaista, että kun lapsi nukkuu niin minäkin ehkä nukun (riippuen vanhemmasta lapsesta, kun se ei taas tahdo nukkua), kun lapsi on hereillä tai nukkuu niin välillä teen ruokaa ja välillä siivoan. En ehkä ihan samaa tyyliin siivoile, kuin ennen siivottiin vaan nyt siivotaan, kun keretään esim tänään vessa, huomenna olohuone, ylihuomenna keittiö.  Ennen siivottiin koko huusholli kerran viikossa tiettynä päivänä ja silloin tällöin imuroitiin. Välillä katson televisiota vanhemman lapsen kanssa, kun vauva nukkuu tai sit yksin kattelen. Sitten, kun vanhempi lapsi on päiväunilla niin otan itekkin päiväunet aina, kun vain kerkeän.

Vaimo osallistuu viikonloppuisin ja iltaisin lapsen hoitoon samanlailla töiden jälkeen, kuin minäkin osallistuin ensimmäisen lapsen kanssa.

Kokeiltaa joskus sen sijaan, kun valitatte vain puolisoillenne, että pääsette helpolla töissä, että vaihtakaa oikeesti niitä osia vähäksi aikaa niin huomaatte mitä se todellisuudessa on.

Sinä nukut päiväunia kaikessa rauhassa ja sillä aikaa lapsi käy esimerkiksi vääntämässä hellan levyt päälle? Tai menee siivouskomerolle maistelemaan pesuaineita? Tai leikkimään veitsillä? Tietääkö vaimosi?

Pystyn kuvittelemaan, että sinä olet juuri se henkilö joka jos uskaltautuu viemään lapsensa jonnekkin hoitoon tunniksi niin vie mukana lätkäkassillisen mukana erilaisia ensiapuvälineitä, myrkkyä, vastamyrkkyä, lääkkeitä erilaisiin juttuihin, 3 kännykkää joissa yhdessä on ainoastaan yksi nappi mikä menee 112, toinen kännykkä jossa on yksi nappi jota painamalla se yhdistää automaattisesti 112 ja sinulle ja kolmas kännykkä jossa on yksi nappi jolla pääsee suoraan yhdistämään puhelin sinulle. Sitten siellä on (kesällä) 3 talvikerrastoa ja 100 kpl vaippoja sekä 1000sivuinen (itsetehty) ohjekirja missä on ohjeita miten lapseni kanssa tulee toimia missäkin tilanteessa. Sitten on erikseen selkäreppu jossa on tutti ja palokirves jonka terä on teroitettu, että sillä ei vahingossakaan pääse kukaan vahingoittamaan itseään sekä vaahtosammutin ja vara tutti. Niin ja 3 erillistä juomapulloa joissa on päiväykset milloin juoma on vaihdettu. Sitten, kun lapsen vahti on lukenut kaikki ohjeet niin oletkin jo tullut takaisin missä ikinä olitkin ja lapsi on kadonnut.

Vierailija
922/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä miehenä olen lapsen kanssa kotona ja vaimoni on töissä.

Meillä on kaksi lasta. Ensimmäisen lapsen kanssa vaimoni oli kotona ja valitti nyt toisen lapsen tullessa, että hän haluaa töihin ja minun pitää jäädä hoitamaan lasta, koska on rankkaa olla kotona pienen lapsen kanssa ja toinen pääsee vaa töihin karkuun.

Eipä vaimo ymmärtänyt, että (koin itse saman ekan lapsen aikana) samanlailla se lapsi herättää ja pitää sen työssäkäyvän osapuolen hereillä joka kerta, kun rupeaa itkemään.

Meinasin töissä ollessa välillä nukahdella, kun olin väsynyt.

Nyt vaimoni vaatii, että haluaisi vaihtaa osia takaisin. En ole siihen suostunut enkä tule suostumaan.

Kotona oleminen on kuitenkin paljon kevyempää ja vähemmän stressaavaa, kuin töissä.

Itse järjestän arjen juuri niin, että lapset on osa normaalia arkea enkä niin päin, että lapsi määrää sen arjen.

Siis tietenkin lapsen hyvinvointi mennään edellä ja varsinkin tämän pienemmän mutta esim jos 4 vuotias lapsi kiukuttelee, kun haluaa jotain niin ei se ainakaan meillä mene niin, että kaikki pitäisi saada mitä haluaa vaan me vanhemmat se loppupeleissä sitten päätetään miten asiat on. 

Arki on aikalailla sellaista, että kun lapsi nukkuu niin minäkin ehkä nukun (riippuen vanhemmasta lapsesta, kun se ei taas tahdo nukkua), kun lapsi on hereillä tai nukkuu niin välillä teen ruokaa ja välillä siivoan. En ehkä ihan samaa tyyliin siivoile, kuin ennen siivottiin vaan nyt siivotaan, kun keretään esim tänään vessa, huomenna olohuone, ylihuomenna keittiö.  Ennen siivottiin koko huusholli kerran viikossa tiettynä päivänä ja silloin tällöin imuroitiin. Välillä katson televisiota vanhemman lapsen kanssa, kun vauva nukkuu tai sit yksin kattelen. Sitten, kun vanhempi lapsi on päiväunilla niin otan itekkin päiväunet aina, kun vain kerkeän.

Vaimo osallistuu viikonloppuisin ja iltaisin lapsen hoitoon samanlailla töiden jälkeen, kuin minäkin osallistuin ensimmäisen lapsen kanssa.

Kokeiltaa joskus sen sijaan, kun valitatte vain puolisoillenne, että pääsette helpolla töissä, että vaihtakaa oikeesti niitä osia vähäksi aikaa niin huomaatte mitä se todellisuudessa on.

Sinä nukut päiväunia kaikessa rauhassa ja sillä aikaa lapsi käy esimerkiksi vääntämässä hellan levyt päälle? Tai menee siivouskomerolle maistelemaan pesuaineita? Tai leikkimään veitsillä? Tietääkö vaimosi?

😅 Voi luoja. Pikkasen on mennyt pieleen, jos lapsenne on noin sekaisin.

No, ihan normaalia 1-vuotiaan käytöstä olla kiinnostunut hellan levyistä. Se taas ei ole, ettei vanhemmat osaa varautua ja järjestä kotia niin että pesuaineet on lapsen ulottumattomissa ja hellan napeissa lapsilukot.

Hänellä on 4-vuotias lapsi. Meillä ei koskaan ole ollut hellannapeissa lapsilukkoja, mitään ei ome piilotettu eikä lapsemme koskaan ole joutunut yhteenkään vaaratilanteeseen. Normaali lapsi tajuaa kun kerrotaan mitä saa ja ei saa tehdä. Veitsien kanssa heiluva 4-vuotias ei kuulu kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
923/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?

Jos luet oikein tarkkaan, sinulle selviää että mies käy "töissä" ja sinne menemiseen ja sieltä palaamiseen kuluva aika on pitkä.

Googlaa mitä työnteko on, jos et vielä tiedä.

Normaali terve ihminen tekee osansa kotitöistä töiden jälkeen. Nainen on käytännössä töissä 24/7, kuuntelee siihen päälle vinkuvaa miestä ja sitten saisi ilmeisesti p*llu kosteana vielä hoivata tätä sankaria.

Vierailija
924/1809 |

Missä vaiheessa ap on sanonut ettei hänen miehensä tee osuuttaan? Ja jos sulla on kuivat paikat eikä seksi kiinnosta, tarkista hormonitasosi ja hanki liukkaria.

Vierailija
925/1809 |

926/1809 |

Niin, koska mies on töissä. Ei lapsen hoitaminen ole kotityö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
927/1809 |

Totta, lapsen hoitaminen ei ole verrattavissa kotityöhön, vaan käy ihan kunnon työstä.

Vierailija
928/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi on toki tärkeä, mutta niin on parisuhdekin. Niinkuin joku aiemmin fiksusti kirjoitti, ehjä koti on myös lapsen etu. Ja ehjä koti lähtee nimenomaan vanhempien keskinäisestä suhteesta. Näin kolmen lapsen äitinä minulle on itsestäänselvyys, että myös parisuhde tarvitsee tilansa. Ei tarvitse lähteä mihinkään tai tehdä mitään erityistä, kunhan puolisot tietävät olevansa toisilleen tärkeitä ja rakkaita.

Itse en voisi kuvitella olevani parisuhteessa ilman em. ominaisuuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
929/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?

Jos luet oikein tarkkaan, sinulle selviää että mies käy "töissä" ja sinne menemiseen ja sieltä palaamiseen kuluva aika on pitkä.

Googlaa mitä työnteko on, jos et vielä tiedä.

Normaali terve ihminen tekee osansa kotitöistä töiden jälkeen. Nainen on käytännössä töissä 24/7, kuuntelee siihen päälle vinkuvaa miestä ja sitten saisi ilmeisesti p*llu kosteana vielä hoivata tätä sankaria.

Missä vaiheessa ap on sanonut ettei hänen miehensä tee osuuttaan? Ja jos sulla on kuivat paikat eikä seksi kiinnosta, tarkista hormonitasosi ja hanki liukkaria.

Ne on kuivat koska ei se mies enää edes räkäsis sinne.

Turhaan laittoivat isännäntikin.

Vierailija
930/1809 |

Vähentää netflixii

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
931/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?

Jos luet oikein tarkkaan, sinulle selviää että mies käy "töissä" ja sinne menemiseen ja sieltä palaamiseen kuluva aika on pitkä.

Googlaa mitä työnteko on, jos et vielä tiedä.

Normaali terve ihminen tekee osansa kotitöistä töiden jälkeen. Nainen on käytännössä töissä 24/7, kuuntelee siihen päälle vinkuvaa miestä ja sitten saisi ilmeisesti p*llu kosteana vielä hoivata tätä sankaria.

Missä vaiheessa ap on sanonut ettei hänen miehensä tee osuuttaan? Ja jos sulla on kuivat paikat eikä seksi kiinnosta, tarkista hormonitasosi ja hanki liukkaria.

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Niin, koska mies on töissä. Ei lapsen hoitaminen ole kotityö.

Totta, lapsen hoitaminen ei ole verrattavissa kotityöhön, vaan käy ihan kunnon työstä.

Kuinka monen työkaverit nukkuu päivästä enemmän kuin kissat?

Vierailija
932/1809 |

Eli missä kohtaa ap sanoi ettei miehensä tee kotitöitä? Siitäkin voi olla montaa mieltä onko lasten hoitaminen työtä. Mulle se ei sitä ole, se on elämää lasten kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
933/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottakai lapsi on ykkönen ja vie paljon voimavaroja, mutta myös parisuhde tarvitsee aikaa.

Lapsen kanssa voi myös priorisoida ja järkeistää. Koti kannattaa muokata siihen kuntoon, että lasta ei tarvitse ihan koko ajan vahtia. Esim. Rajata tila, jossa ei ole mitään potentiaalisesti vaarallista lapsen ulottuvilla. Kun on lapsen kanssa tässä tilassa, niin voi torkkua/levätä/somettaa, kun lapsi leikki omiaan. Lapselle (jo 2v) voi opettaa, että äiti ei ole koko aikaa käytettävissä, vaan hän voi touhuta omiaan, kun äiti lepää/tekee kotitöitä jne. Eli yksin ei voi jättää, mutta ei kannata opettaa lasta siihen että aikuinen viihdyttää koko ajan.

Nukkumattomuuden syitä kannattaa miettiä, jos mitään sairauteen liittyvää syytä ei ole niin unikoulu auttaa lasta löytämään paremmat unirutiinit.

Kun vielä löydät järkevät rutiinit kotitöihin (puolivalmisteet avuksi ruuanlaittoon jne.), niin aikaa alkaa ihmeesti riittää myös parisuhteelle.

Vierailija
934/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?

Jos luet oikein tarkkaan, sinulle selviää että mies käy "töissä" ja sinne menemiseen ja sieltä palaamiseen kuluva aika on pitkä.

Googlaa mitä työnteko on, jos et vielä tiedä.

Normaali terve ihminen tekee osansa kotitöistä töiden jälkeen. Nainen on käytännössä töissä 24/7, kuuntelee siihen päälle vinkuvaa miestä ja sitten saisi ilmeisesti p*llu kosteana vielä hoivata tätä sankaria.

Missä vaiheessa ap on sanonut ettei hänen miehensä tee osuuttaan? Ja jos sulla on kuivat paikat eikä seksi kiinnosta, tarkista hormonitasosi ja hanki liukkaria.

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Niin, koska mies on töissä. Ei lapsen hoitaminen ole kotityö.

Totta, lapsen hoitaminen ei ole verrattavissa kotityöhön, vaan käy ihan kunnon työstä.

Eli missä kohtaa ap sanoi ettei miehensä tee kotitöitä? Siitäkin voi olla montaa mieltä onko lasten hoitaminen työtä. Mulle se ei sitä ole, se on elämää lasten kanssa.

Voit toki muotoilla asian niin, että mies ei halua elää elämää omien lastensa kanssa. Nainen sen sijaan elää ja tämä elämä, joka ei ole kotityötä tai työtä, saa hänet kuitenkin rättiväsyneeksi. Mikähän voisi olla normaalin empaattisen ihmisen reaktio rakkaan ihmisen väsymykseen? No tottakai vaatia ja itkeä hänet kuumaan seksisessiioon!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
935/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastaus vain otsikon kysymykseen: se voisi mennä siten muuten, että kasvatatte lapsestanne vähemmän takiaisen, ap. 

Vierailija
936/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä asiat liian hyvin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni kiinnitti huomion tuo, että vauva olisi vaatinut hiljaisuutta tissillä ollessaan. Varmaan näin, mutta äiti siinä on sen vauvan tähän opettanut olemalla hermoheikko kyvytön keskittymään pariin asiaan kerrallaan. Ihan pienikin lapsi vaistoaa äidin hermoilun ja kokee olonsa epävarmaksi. Eli kyllä tässä tapauksessa se äiti on ongelman ydin. Pieni vauva ei häiriinny syödessän vanhempiensa samanaikaisesta keskustelusta, ellei äiti viestitä omalla kehonkielellään lapselle hermoiluaan. Olen yli kuuskymppinen nainen, kolmen ihanan lapsen mummi ja kahden hienon lapsen äiti. Ei ennen jatkuvasti oltu uupuneita ja valitettu oman ajan puutetta ym. Ja lisään vielä, että ei ollut turvaverkkoja eikä lastenhoitoapuja itsellä ainakaan. Enpä olisi osannut kyllä edes kaivata ko. asioita. Silloin ei vaan kai ollut tapana tarvita sitä omaa aikaa samalla tavalla kuin nykyään.

Voi lässyn lässyn lää nyt taas. Jos sinun lähipiirissä olevat vauvat eivät ole olleet yliherkkiä äänille, niin ei se tarkoita että kukaan vauva ei olisi.

Ja joillekin naisille imetys on vaikeaa. Esim sektion takia maito ei nouse kunnolla tms ja imetyksestä tulee stressin aihe ilman omaa syytä. Äitien syyllistäminen perheen kaikista ongelmista on iljettävää.

Miten tuo kirjoitus syyllisti? Siinähän aikuinen nainen kertoi lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja kuinka aiemmin asiat olivat. Jos joku syyllistyy, niin se on ihan oma valinta. Imetyksestä ei tuossa kyllä puhuttu sanaakaan, mistä sen vetäisit? Ei silti, ei se imetys ennenkään ole kaikilta onnistunut, eihän se ihmistä sen huonommaksi tee.

Ihan samaa mieltä olen tuon kirjoittajan kanssa, että aiemmin ei vaadittu apua, pärjättiin sitten paremmin tai huonommin. Isovanhemmat olivat usein niin nuoria, että olivat itsekin työelämässä, ei heitä haluttu vaatia hoitamaan lapsenlapsia vapaa-aikanaan, omat lapsensahan olivat aikanaan jo, ihan itse myöskin, hoitaneet. Maailma on muuttunut kummalliseksi paikaksi monessakin mielessä, eikä vähiten siinä, että kaiken pitäisi olla niin helppoa ja mikään ei saisi stressata, heti ahdistaa. Jotenkin on hävinnyt se suomalainen sisu ja halu pärjätä.

Miten niin ei puhuttu imetyksestä eikä syyllistetty, ja kerrottiin vain omista lapsista ja lapsenlapsista, kun kirjoittaja puhui selkeästi alussa toisen kirjoittajan viestistä: "tissillä ollessaan"...."pieni vauva ei häiriinny syödessään keskustelusta ELLEI ÄITI VIESTITÄ OMALLA KEHONKIELELLÄÄN LAPSELLE HERMOILUAAN"......"eli kyllä tässä se äiti on ONGELMAN YDIN". Aika kovaa tekstiä kuitenkin omasta mielestäni, ja olen itsekin jo isoäiti.

Vierailija
937/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?

Jos luet oikein tarkkaan, sinulle selviää että mies käy "töissä" ja sinne menemiseen ja sieltä palaamiseen kuluva aika on pitkä.

Googlaa mitä työnteko on, jos et vielä tiedä.

Normaali terve ihminen tekee osansa kotitöistä töiden jälkeen. Nainen on käytännössä töissä 24/7, kuuntelee siihen päälle vinkuvaa miestä ja sitten saisi ilmeisesti p*llu kosteana vielä hoivata tätä sankaria.

Missä vaiheessa ap on sanonut ettei hänen miehensä tee osuuttaan? Ja jos sulla on kuivat paikat eikä seksi kiinnosta, tarkista hormonitasosi ja hanki liukkaria.

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Niin, koska mies on töissä. Ei lapsen hoitaminen ole kotityö.

Totta, lapsen hoitaminen ei ole verrattavissa kotityöhön, vaan käy ihan kunnon työstä.

Eli missä kohtaa ap sanoi ettei miehensä tee kotitöitä? Siitäkin voi olla montaa mieltä onko lasten hoitaminen työtä. Mulle se ei sitä ole, se on elämää lasten kanssa.

Voit toki muotoilla asian niin, että mies ei halua elää elämää omien lastensa kanssa. Nainen sen sijaan elää ja tämä elämä, joka ei ole kotityötä tai työtä, saa hänet kuitenkin rättiväsyneeksi. Mikähän voisi olla normaalin empaattisen ihmisen reaktio rakkaan ihmisen väsymykseen? No tottakai vaatia ja itkeä hänet kuumaan seksisessiioon!!

No ei se mies paljon voi tehdä töissä ollessaan asialle. Ja kyllä, seksi piristää, kokeile joskus.

Vierailija
938/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hoitele miehesi nopeasti päivittäin niin hän pysyy varmasti tyytyväisenä.

Niin naisen pitää aina tehdä kaikki ja niin että saa varmasti itselleen siitä vain pahan mielen.

Mies ei ikinä koskaan ajattele vaimoa aina vain itseåän.

Vierailija
939/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä miehenä olen lapsen kanssa kotona ja vaimoni on töissä.

Meillä on kaksi lasta. Ensimmäisen lapsen kanssa vaimoni oli kotona ja valitti nyt toisen lapsen tullessa, että hän haluaa töihin ja minun pitää jäädä hoitamaan lasta, koska on rankkaa olla kotona pienen lapsen kanssa ja toinen pääsee vaa töihin karkuun.

Eipä vaimo ymmärtänyt, että (koin itse saman ekan lapsen aikana) samanlailla se lapsi herättää ja pitää sen työssäkäyvän osapuolen hereillä joka kerta, kun rupeaa itkemään.

Meinasin töissä ollessa välillä nukahdella, kun olin väsynyt.

Nyt vaimoni vaatii, että haluaisi vaihtaa osia takaisin. En ole siihen suostunut enkä tule suostumaan.

Kotona oleminen on kuitenkin paljon kevyempää ja vähemmän stressaavaa, kuin töissä.

Itse järjestän arjen juuri niin, että lapset on osa normaalia arkea enkä niin päin, että lapsi määrää sen arjen.

Siis tietenkin lapsen hyvinvointi mennään edellä ja varsinkin tämän pienemmän mutta esim jos 4 vuotias lapsi kiukuttelee, kun haluaa jotain niin ei se ainakaan meillä mene niin, että kaikki pitäisi saada mitä haluaa vaan me vanhemmat se loppupeleissä sitten päätetään miten asiat on. 

Arki on aikalailla sellaista, että kun lapsi nukkuu niin minäkin ehkä nukun (riippuen vanhemmasta lapsesta, kun se ei taas tahdo nukkua), kun lapsi on hereillä tai nukkuu niin välillä teen ruokaa ja välillä siivoan. En ehkä ihan samaa tyyliin siivoile, kuin ennen siivottiin vaan nyt siivotaan, kun keretään esim tänään vessa, huomenna olohuone, ylihuomenna keittiö.  Ennen siivottiin koko huusholli kerran viikossa tiettynä päivänä ja silloin tällöin imuroitiin. Välillä katson televisiota vanhemman lapsen kanssa, kun vauva nukkuu tai sit yksin kattelen. Sitten, kun vanhempi lapsi on päiväunilla niin otan itekkin päiväunet aina, kun vain kerkeän.

Vaimo osallistuu viikonloppuisin ja iltaisin lapsen hoitoon samanlailla töiden jälkeen, kuin minäkin osallistuin ensimmäisen lapsen kanssa.

Kokeiltaa joskus sen sijaan, kun valitatte vain puolisoillenne, että pääsette helpolla töissä, että vaihtakaa oikeesti niitä osia vähäksi aikaa niin huomaatte mitä se todellisuudessa on.

Sinä nukut päiväunia kaikessa rauhassa ja sillä aikaa lapsi käy esimerkiksi vääntämässä hellan levyt päälle? Tai menee siivouskomerolle maistelemaan pesuaineita? Tai leikkimään veitsillä? Tietääkö vaimosi?

😅 Voi luoja. Pikkasen on mennyt pieleen, jos lapsenne on noin sekaisin.

No, ihan normaalia 1-vuotiaan käytöstä olla kiinnostunut hellan levyistä. Se taas ei ole, ettei vanhemmat osaa varautua ja järjestä kotia niin että pesuaineet on lapsen ulottumattomissa ja hellan napeissa lapsilukot.

Hänellä on 4-vuotias lapsi. Meillä ei koskaan ole ollut hellannapeissa lapsilukkoja, mitään ei ome piilotettu eikä lapsemme koskaan ole joutunut yhteenkään vaaratilanteeseen. Normaali lapsi tajuaa kun kerrotaan mitä saa ja ei saa tehdä. Veitsien kanssa heiluva 4-vuotias ei kuulu kotiin.

Ah yhden helpon lapsen äidit jotka pätevät erinomaisuudellaan. Näitä riittää joka keskusteluun. Jos lapsesi ei ole kuin minun lapseni, se on viallinen, eikö niin?

Vierailija
940/1809 |

Niitä lapsia oli kolme, huomasitko? Jos lapsesi heiluu veitsien kanssa ja syö pesuainetta, kyllä, hän ei ole normaali.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kahdeksan kuusi