Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämä väsymys johdu enemmänkin vähästä ulkoilusta ja liiasta (hiilihydraattien) syömisestä. Pienenkin lapsen kanssa voi ulkoilla ja harrastaa. Mietipä, kun joillain on 5-10 lasta ja selviävät silti, vaikka puolisollekin on aikaa riittänyt todistetusti.

Niin mies nylkyttånyt 2 minuuttia naiseen.

5-10 lapsen äiti on aivan loppu ja niin on isäkin jos osansa tekee.

T.. kokemus lapsuudenperheestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Mies ei suhtaudu isyyteen ja lapsiin ”lasten hoitona”, kuten naiset. Äiti sit pitää sitä vääränä tapana. He ovat lastensa kanssa, siihen kuuluu eri asioita eri aikoina. Naisilla olisi paljon opittavaa miehiltä.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän se lapsen kanssa vietetty aika on lapsen hoitamista.

Miten niin? Kokeile joskus itse miten äitiyteesi vaikuttaa, kun et voivottele lasten hoidon vaikeutta vaan teet asioita heidän kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Mies ei suhtaudu isyyteen ja lapsiin ”lasten hoitona”, kuten naiset. Äiti sit pitää sitä vääränä tapana. He ovat lastensa kanssa, siihen kuuluu eri asioita eri aikoina. Naisilla olisi paljon opittavaa miehiltä.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän se lapsen kanssa vietetty aika on lapsen hoitamista.

Miten niin? Kokeile joskus itse miten äitiyteesi vaikuttaa, kun et voivottele lasten hoidon vaikeutta vaan teet asioita heidän kanssaan.

Miehet itse voi kokeilla, että vaihtaa sen vauvan vaipan ilman erillistä komentoa.

Vierailija kirjoitti:

Olin samantyyppisessä tilanteessa, kuin Ap. Olin aivan poikki ja mietin eroa. Etsin netistä tietoa ja päädyin Väestöliiton sivuille, jossa oli suunnilleen lause ”lapsen syntymä ei saa tarkoittaa sitä, että mies joutuu luopumaan kumppanistaan”. Ensin ärsyynnyin tekstistä mutta sitten tajusin, että niin oli käynyt. Olin melkein kaksi vuotta keskittynyt täysin lapseen. Olin hyvä äiti mutten puoliso. Heräsin tähän varmastikin viime hetkellä. Aloin huomioida miestäni, ihan pienillä teoilla. Kysyin häntä kiinnostavista asioista ja kuuntelin (en vain puhunut itse lapsesta tai omista asioistani, ja vaikka itseäni ei olisi niin kiinnostanut urheilu tai miehen työasiat, päätin kuunnella, koska ne olivat miehelleni tärkeitä). Läheisyys oli jäänyt pois, itse sain lapselta läheisyyttä mutta mies oli jäänyt yksin. En halunnut rakastella, koska olin niin väsynyt ja olimme etääntyneet toisistamme sekä henkisesti että fyysisesti. Pienillä askelilla tässä tapahtui tärkeitä asioita, otin miestäni hetkeksi kädestä kiinni, halasin kotitöiden välillä, annoin suukon, menin hetkeksi sohvalle kainaloon (sanoin etten halua vielä sen enempää). Pikku hiljaa ystävyys ja läheisyys palasivat takaisin. Järjestin myös muutamaksi illaksi lastenhoidon ja kävimme yhdessä syömässä ja retkeilemässä. Mieheni sanoi, että oli kaivannut kahden keskistä aikaa kanssani, ihan arkista yhdessäoloa kaksin. Kannustin miestä aktiivisemmin mukaan lapsenhoitoon ja kehuin häntä hyvistä asioista mitä hän teki (koitin huomata ne monet asiat mitä mieskin teki vaikka välillä tuntui, että jouduin kantamaan kohtuuttoman suuren vastuun lapsesta ja kodista). Tilanne oli mennyt meillä ihan lukkoon mutta pääsimme pienin askelin eteenpäin ja löysimme ystävyyden ja parisuhteen pikkulapsiarjen rinnalle. Sanoin selkeämmin missä tarvitsen apua ja että nyt tarvitsen apua, kun olin joutunut öisin valvomaan. Olemme saaneet asiat paremmalle tolalle enkä mieti enää eroa vaan näen tulevaisuuden yhteisenä. Lapsi on 2,5-vuotias ja miehen on lapsen kasvaessa entistä helpompi tehdä lapsen kanssa asioita yhdessä. Palasin itse töihin kolme kuukautta sitten ja mies jäi hoitovapaalle. Hän on oppinut olemaan lapsen kanssa ja selviämään arjen rutiineista. Mies on samalla huomannut miten paljon lapsen kanssa olo vaatii (ja myös antaa) ja miten paljon kotitöitä siihen liittyy. Lapsen ja isän välinen suhde on vahvistunut eikä äitiä tarvita enää joka asiaan. Vauva- ja pikkulapsiarki on raskasta ja vaativaa, kummankin vanhemman on tärkeää tehdä osansa, jotta homma toimii (esim. kotitöiden määrä lisääntyy lapsen myötä merkittävästi eikä toinen osapuoli voi jatkaa kuten ennen lasta ja jättää kaiken vain toiselle vanhemmalle). Oma isäni on auttanut aina äitiäni tasavertaisesti lastenhoidossa ja kotitöissä, enkä ymmärtänyt ettei omalla puolisollani ollut vastaavaa mallia lapsuudenkodistaan ja että hän tarvitsee tukea isän rooliin kasvamisessa. Tuntui ensin epäreilulta, että minun väsyneenä ja kaiken muun lisäksi piti venyä tässäkin mutta se kannatti. Ne pienet askeleet parisuhteen parantamiseksi, asioista puhuminen ja miehen kannustava mukaanottaminen johtivat meillä siihen, että mies osallistui enemmän lapsenhoitoon ja kotitöihin, miehen ja lapsen suhde parani ja näen nyt selkeämmin miten tärkeä isä on lapselle. Molemmat muutimme käytöstämme ja nyt homma toimii paremmin ja meillä kaikilla kolmella on hyvä olla yhdessä. Toivon Ap, että löydätte oman tapanne päästä asioissa rakentavasti eteenpäin.

Miehellä ei todellakaan ollut mallia kotihommiin osallistuvasta isästä. Hän itse päätti toimia toisin, että tuntisi lapsensa ja lapset isänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saas nähdä miten tuossa käy. Kaverini mies on mieslapsi. Pinnaa kiristyy heti jos pitää lasten kanssa aikaa viettää, se oma telkkarin katselu ja pelaaminen on niin paljon tärkeämpää. Jossain kohtaa alle 10-vuotiaana vanhempi lapsista jo pyysi äidiltään, että eikö me voitaisi asua ilman isää. Ikävä kyllä kaverini itsepäisesti haluaa pitää perheen kasassa, vaikka siinä kärsivät eniten ne lapset.

Ihanaa voimaantumista, ja aina nämä tarinat on joltain kaverilta.

Minun kaverini otti lapsensa isästä eron kun 8v tytär kysyi että eikö isä voisi muuttaa pois. Kaveri oli ajatellut että kahden vanhemman perhe olisi lapselle parempi. Tytär nyt aikuinen ja kiitollinen onnellisesta ahdistamattomasta elämästään äitinsä kanssa. Että sellaisia isiä.

On todella surullista, jos mies ei löydä itsestään familymania. Lapset tarpeet tulevat aina ensin. Lapset tulevat ensin. Lapsen hoivaa ja tarpeita ei vaan voi lykätä. Itselläni olikin pitkä yksinhuoltajuus lyhyeksi jääneen parisuhteen jälkeen, enkä onneksi joutunut ratkomaan miehen tarpeiden ja lasten tarpeiden välistä ristiriitaa. Yhärinä oli toki ajoittain raskasta, mutta koska lapset olivat terveitä, hyvinvoivia ja tasapainoisia, yhäriys oli helppoa siltä osin. Ja nyt kun he ovat maailmalla, otan kaiken takaisin, hoitamalla itseäni ja panostamalla omaan itseeni.

Vierailija kirjoitti:

Olin samantyyppisessä tilanteessa, kuin Ap. Olin aivan poikki ja mietin eroa. Etsin netistä tietoa ja päädyin Väestöliiton sivuille, jossa oli suunnilleen lause ”lapsen syntymä ei saa tarkoittaa sitä, että mies joutuu luopumaan kumppanistaan”. Ensin ärsyynnyin tekstistä mutta sitten tajusin, että niin oli käynyt. Olin melkein kaksi vuotta keskittynyt täysin lapseen. Olin hyvä äiti mutten puoliso. Heräsin tähän varmastikin viime hetkellä. Aloin huomioida miestäni, ihan pienillä teoilla. Kysyin häntä kiinnostavista asioista ja kuuntelin (en vain puhunut itse lapsesta tai omista asioistani, ja vaikka itseäni ei olisi niin kiinnostanut urheilu tai miehen työasiat, päätin kuunnella, koska ne olivat miehelleni tärkeitä). Läheisyys oli jäänyt pois, itse sain lapselta läheisyyttä mutta mies oli jäänyt yksin. En halunnut rakastella, koska olin niin väsynyt ja olimme etääntyneet toisistamme sekä henkisesti että fyysisesti. Pienillä askelilla tässä tapahtui tärkeitä asioita, otin miestäni hetkeksi kädestä kiinni, halasin kotitöiden välillä, annoin suukon, menin hetkeksi sohvalle kainaloon (sanoin etten halua vielä sen enempää). Pikku hiljaa ystävyys ja läheisyys palasivat takaisin. Järjestin myös muutamaksi illaksi lastenhoidon ja kävimme yhdessä syömässä ja retkeilemässä. Mieheni sanoi, että oli kaivannut kahden keskistä aikaa kanssani, ihan arkista yhdessäoloa kaksin. Kannustin miestä aktiivisemmin mukaan lapsenhoitoon ja kehuin häntä hyvistä asioista mitä hän teki (koitin huomata ne monet asiat mitä mieskin teki vaikka välillä tuntui, että jouduin kantamaan kohtuuttoman suuren vastuun lapsesta ja kodista). Tilanne oli mennyt meillä ihan lukkoon mutta pääsimme pienin askelin eteenpäin ja löysimme ystävyyden ja parisuhteen pikkulapsiarjen rinnalle. Sanoin selkeämmin missä tarvitsen apua ja että nyt tarvitsen apua, kun olin joutunut öisin valvomaan. Olemme saaneet asiat paremmalle tolalle enkä mieti enää eroa vaan näen tulevaisuuden yhteisenä. Lapsi on 2,5-vuotias ja miehen on lapsen kasvaessa entistä helpompi tehdä lapsen kanssa asioita yhdessä. Palasin itse töihin kolme kuukautta sitten ja mies jäi hoitovapaalle. Hän on oppinut olemaan lapsen kanssa ja selviämään arjen rutiineista. Mies on samalla huomannut miten paljon lapsen kanssa olo vaatii (ja myös antaa) ja miten paljon kotitöitä siihen liittyy. Lapsen ja isän välinen suhde on vahvistunut eikä äitiä tarvita enää joka asiaan. Vauva- ja pikkulapsiarki on raskasta ja vaativaa, kummankin vanhemman on tärkeää tehdä osansa, jotta homma toimii (esim. kotitöiden määrä lisääntyy lapsen myötä merkittävästi eikä toinen osapuoli voi jatkaa kuten ennen lasta ja jättää kaiken vain toiselle vanhemmalle). Oma isäni on auttanut aina äitiäni tasavertaisesti lastenhoidossa ja kotitöissä, enkä ymmärtänyt ettei omalla puolisollani ollut vastaavaa mallia lapsuudenkodistaan ja että hän tarvitsee tukea isän rooliin kasvamisessa. Tuntui ensin epäreilulta, että minun väsyneenä ja kaiken muun lisäksi piti venyä tässäkin mutta se kannatti. Ne pienet askeleet parisuhteen parantamiseksi, asioista puhuminen ja miehen kannustava mukaanottaminen johtivat meillä siihen, että mies osallistui enemmän lapsenhoitoon ja kotitöihin, miehen ja lapsen suhde parani ja näen nyt selkeämmin miten tärkeä isä on lapselle. Molemmat muutimme käytöstämme ja nyt homma toimii paremmin ja meillä kaikilla kolmella on hyvä olla yhdessä. Toivon Ap, että löydätte oman tapanne päästä asioissa rakentavasti eteenpäin.

Niin miehesi ei osannut olla aikuinen kun lapsi syntyi ja sinun naisen piti korjata asiat. Sinä hoitit naisen osasi mutta miehesi seisoi kuin tollo eikö tehnyt sitä mitä miehen pitää ja tosiaan sinä sitten vielä jouduit korjaamaan asiat ei suinkaan miehesi jonka syytä kaikki oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin samantyyppisessä tilanteessa, kuin Ap. Olin aivan poikki ja mietin eroa. Etsin netistä tietoa ja päädyin Väestöliiton sivuille, jossa oli suunnilleen lause ”lapsen syntymä ei saa tarkoittaa sitä, että mies joutuu luopumaan kumppanistaan”. Ensin ärsyynnyin tekstistä mutta sitten tajusin, että niin oli käynyt. Olin melkein kaksi vuotta keskittynyt täysin lapseen. Olin hyvä äiti mutten puoliso. Heräsin tähän varmastikin viime hetkellä. Aloin huomioida miestäni, ihan pienillä teoilla. Kysyin häntä kiinnostavista asioista ja kuuntelin (en vain puhunut itse lapsesta tai omista asioistani, ja vaikka itseäni ei olisi niin kiinnostanut urheilu tai miehen työasiat, päätin kuunnella, koska ne olivat miehelleni tärkeitä). Läheisyys oli jäänyt pois, itse sain lapselta läheisyyttä mutta mies oli jäänyt yksin. En halunnut rakastella, koska olin niin väsynyt ja olimme etääntyneet toisistamme sekä henkisesti että fyysisesti. Pienillä askelilla tässä tapahtui tärkeitä asioita, otin miestäni hetkeksi kädestä kiinni, halasin kotitöiden välillä, annoin suukon, menin hetkeksi sohvalle kainaloon (sanoin etten halua vielä sen enempää). Pikku hiljaa ystävyys ja läheisyys palasivat takaisin. Järjestin myös muutamaksi illaksi lastenhoidon ja kävimme yhdessä syömässä ja retkeilemässä. Mieheni sanoi, että oli kaivannut kahden keskistä aikaa kanssani, ihan arkista yhdessäoloa kaksin. Kannustin miestä aktiivisemmin mukaan lapsenhoitoon ja kehuin häntä hyvistä asioista mitä hän teki (koitin huomata ne monet asiat mitä mieskin teki vaikka välillä tuntui, että jouduin kantamaan kohtuuttoman suuren vastuun lapsesta ja kodista). Tilanne oli mennyt meillä ihan lukkoon mutta pääsimme pienin askelin eteenpäin ja löysimme ystävyyden ja parisuhteen pikkulapsiarjen rinnalle. Sanoin selkeämmin missä tarvitsen apua ja että nyt tarvitsen apua, kun olin joutunut öisin valvomaan. Olemme saaneet asiat paremmalle tolalle enkä mieti enää eroa vaan näen tulevaisuuden yhteisenä. Lapsi on 2,5-vuotias ja miehen on lapsen kasvaessa entistä helpompi tehdä lapsen kanssa asioita yhdessä. Palasin itse töihin kolme kuukautta sitten ja mies jäi hoitovapaalle. Hän on oppinut olemaan lapsen kanssa ja selviämään arjen rutiineista. Mies on samalla huomannut miten paljon lapsen kanssa olo vaatii (ja myös antaa) ja miten paljon kotitöitä siihen liittyy. Lapsen ja isän välinen suhde on vahvistunut eikä äitiä tarvita enää joka asiaan. Vauva- ja pikkulapsiarki on raskasta ja vaativaa, kummankin vanhemman on tärkeää tehdä osansa, jotta homma toimii (esim. kotitöiden määrä lisääntyy lapsen myötä merkittävästi eikä toinen osapuoli voi jatkaa kuten ennen lasta ja jättää kaiken vain toiselle vanhemmalle). Oma isäni on auttanut aina äitiäni tasavertaisesti lastenhoidossa ja kotitöissä, enkä ymmärtänyt ettei omalla puolisollani ollut vastaavaa mallia lapsuudenkodistaan ja että hän tarvitsee tukea isän rooliin kasvamisessa. Tuntui ensin epäreilulta, että minun väsyneenä ja kaiken muun lisäksi piti venyä tässäkin mutta se kannatti. Ne pienet askeleet parisuhteen parantamiseksi, asioista puhuminen ja miehen kannustava mukaanottaminen johtivat meillä siihen, että mies osallistui enemmän lapsenhoitoon ja kotitöihin, miehen ja lapsen suhde parani ja näen nyt selkeämmin miten tärkeä isä on lapselle. Molemmat muutimme käytöstämme ja nyt homma toimii paremmin ja meillä kaikilla kolmella on hyvä olla yhdessä. Toivon Ap, että löydätte oman tapanne päästä asioissa rakentavasti eteenpäin.

Ja tässä taas. Pitkä teksti siitä miten kaikki vastuu parisuhteen korjaamisesta jäi naiselle. Nainen hommasi lastenhoitajan. Nainen huomioi miestä. Nainen järjesti aikaa. Nainen nainen nainen. Milloin mies teki jotain samanlaista ilman seksin odotetta toipuvalta äidiltä? Milloin mies varmisti että nainenkin saa levätä riittävästi? Ylipäätään tässä mies taas napsi rusinat pullasta. Oli naisen tehtävä olla äiti 24/7 sekä parisuhteen korjaaja ja kasassa pitäjä. Kaikkeen tekin suostutte.

Mutta toimi ja molemmat voi nyt hyvin ja parisuhde toimii? Ja ihan sillä mitä monta kertaa tässä ketjussa on toitotettu, eli huomio sitä miestäkin. Voitte toki kokeilla toisin päin. Mies viettää kaiken ajan lasten kanssa ja te menette töihin. Teet niin montaa työtä että tulee sama palkka, jos sattuu olemaan pienempi. Kun tulette kotiin mies ja lapsi on laittamassa jo nukkumaan. Voitte itsenään keskustella jos haluttaa, miestä väsyttäisi liikaa. Taitaisi monella mammalla olla miehiä aiemmin eropaperit vetämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?

Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.

Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.

No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?

Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?

Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.

Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.

Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.

Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.

Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin

Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.

Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.

Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.

Otit siis asian kilpailuna?

Kerroin vain mitä siitä seurasi.

Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.

Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.

Tilanne voisi olla täysin erilainen, jos se sun mies olisi halunnut viettää aikaa kanssasi.

Isä voi viettää aikaa omien lastensa kanssa ilman lasten äitiä. Menee vaikka leikkipihalle, jos ei muuta keksi.

Tottakai voi. Nyt tämä ”voittaja” kuvitteli harrastusten menneen lasten edelle vaikka totuus on se, että ne menivät hänen edelleen. Enkä ihmettele yhtään.

Miten lapset viettävät aikaa isän kanssa, kun isä ja lapset eivät ole samassa paikassa?

Eivät mitenkään tietenkään. Jos tämän mamman mies olisi viihtynyt kotonaan ja hänen luonaan, olisi hän ollut kotona enemmän ja sitä kautta myös lasten luona. Hän käyttää nyt ”lapset eivät olleet miehelle tärkeimpiä”-argumenttia vaikka totuus on se, että hän itse ajoi miehensä harrastuksiin. Näin käynee myös aplle.

Mies innostui hyvin paljon aikaa vievästä harrastuksesta toisen lapsen raskausaikana. Olisiko minun pitänyt kieltää se häneltä? Vai miten sinä olisit tilanteen ratkaissut?

Olemalla nainen ja vaimo, en äiti ja raskauden taakse piiloutuva uhri. Munkin miehellä on aikaa vieviä harrastuksia, mutta hän valitsee ensin aina mut, lapset ja uhteisen ajan. Jännä.

Eli miehelläsi ei ole aikaa vieviä harrastuksia tai ne on vain puheissa, ei käytännössä. Kyllä minua harmittaa, kun en kieltänyt silloin enkä sen jälkeen miehen harrastusmatkoja. Tyhmänä toivotin vaan hyvää matkaa, kun mies lähti parin viikon reissuille. Minusta ja lapsista kasvoi tosi hyvä tiimi, mies nyt jäi siinä vähän ulkopuoliseksi.

😂 Joopa, uhriudu ja syytä vaan miestä.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on tottakai aina ykkönen. Parisuhde ei ole vain seksiä, jos et seksiä jaksa harrastaa, näytä miutoin, että miehesi on sinulle tärkeä.

Hah. Mitäpä jos mies ryhtyisi aikuiseksi ja näyttäisi vaimolleen, että sekä vaimo että oma lapsi ovat hänelle tärkeitä. Löytyisi yhteistä aikaskin jis hän tekisi oman osansa.

On omituista, että yrität vastuuttaa vaimon siitä, että mies on kakaramainen.

Parisuhteessa miehenkin pitää antaa itsestään, ei ainoastaan naisen. Mutta tämä juuri on se syy, miksi parisuhde ei naisia houkuta: miehiltä ei ole odotettu eikä vaadittu ikinä yhtään mitään, joten ne eivät aikuistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.

Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap

Lapsi on jo 2-vuotias ja sinä edelleen suostut taaperon vaatimukseen nukkua päiväunet vain liikkuvissa rattaissa?? Etkä suihkuunkaan muka pääse sinä aikana, kun mies ei ole kotona??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Mies ei suhtaudu isyyteen ja lapsiin ”lasten hoitona”, kuten naiset. Äiti sit pitää sitä vääränä tapana. He ovat lastensa kanssa, siihen kuuluu eri asioita eri aikoina. Naisilla olisi paljon opittavaa miehiltä.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän se lapsen kanssa vietetty aika on lapsen hoitamista.

Miten niin? Kokeile joskus itse miten äitiyteesi vaikuttaa, kun et voivottele lasten hoidon vaikeutta vaan teet asioita heidän kanssaan.

Miehet itse voi kokeilla, että vaihtaa sen vauvan vaipan ilman erillistä komentoa.

Kyllä ne sen vaihtaa ilman, että sä olet siinä valittamassa ja kellottanassa sen vaihtoa. Anna joskus sen miehesi aidosti olla sen vauvan kanssa, tulet yllättymään. Vauva ei mene tikki jos se vaippa vaihdetaan vartti myöhemmin kuin sinä olidit sen tehnyt tai paitaa ei vaihdeta heti kun siihen tulee pikkutahra.

No eihän nyt lapsen hoitaminen sitä tarkoita, että priorisoisi lapsen parisuhteensa edelle. Se on enemmän käytännön välttämättömyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Mies ei suhtaudu isyyteen ja lapsiin ”lasten hoitona”, kuten naiset. Äiti sit pitää sitä vääränä tapana. He ovat lastensa kanssa, siihen kuuluu eri asioita eri aikoina. Naisilla olisi paljon opittavaa miehiltä.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän se lapsen kanssa vietetty aika on lapsen hoitamista.

Miten niin? Kokeile joskus itse miten äitiyteesi vaikuttaa, kun et voivottele lasten hoidon vaikeutta vaan teet asioita heidän kanssaan.

Miehet itse voi kokeilla, että vaihtaa sen vauvan vaipan ilman erillistä komentoa.

Kyllä ne sen vaihtaa ilman, että sä olet siinä valittamassa ja kellottanassa sen vaihtoa. Anna joskus sen miehesi aidosti olla sen vauvan kanssa, tulet yllättymään. Vauva ei mene tikki jos se vaippa vaihdetaan vartti myöhemmin kuin sinä olidit sen tehnyt tai paitaa ei vaihdeta heti kun siihen tulee pikkutahra.

Hoida kuule niitä omia vauvojasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Mies ei suhtaudu isyyteen ja lapsiin ”lasten hoitona”, kuten naiset. Äiti sit pitää sitä vääränä tapana. He ovat lastensa kanssa, siihen kuuluu eri asioita eri aikoina. Naisilla olisi paljon opittavaa miehiltä.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän se lapsen kanssa vietetty aika on lapsen hoitamista.

Miten niin? Kokeile joskus itse miten äitiyteesi vaikuttaa, kun et voivottele lasten hoidon vaikeutta vaan teet asioita heidän kanssaan.

Miehet itse voi kokeilla, että vaihtaa sen vauvan vaipan ilman erillistä komentoa.

Kyllä ne sen vaihtaa ilman, että sä olet siinä valittamassa ja kellottanassa sen vaihtoa. Anna joskus sen miehesi aidosti olla sen vauvan kanssa, tulet yllättymään. Vauva ei mene tikki jos se vaippa vaihdetaan vartti myöhemmin kuin sinä olidit sen tehnyt tai paitaa ei vaihdeta heti kun siihen tulee pikkutahra.

Anna vaan vauvasi olla vartin verran ripulikakka vaipassa ja tule sitten kertomaan, mitä kaikkea sinun piti tehdä, että sait lapsen ihon paranemaan. Kerro vielä sekin, miten hyvä mieli sinulle tuli, kun lapsi itki kipeää ihoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Mies ei suhtaudu isyyteen ja lapsiin ”lasten hoitona”, kuten naiset. Äiti sit pitää sitä vääränä tapana. He ovat lastensa kanssa, siihen kuuluu eri asioita eri aikoina. Naisilla olisi paljon opittavaa miehiltä.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän se lapsen kanssa vietetty aika on lapsen hoitamista.

Miten niin? Kokeile joskus itse miten äitiyteesi vaikuttaa, kun et voivottele lasten hoidon vaikeutta vaan teet asioita heidän kanssaan.

Miehet itse voi kokeilla, että vaihtaa sen vauvan vaipan ilman erillistä komentoa.

Kyllä ne sen vaihtaa ilman, että sä olet siinä valittamassa ja kellottanassa sen vaihtoa. Anna joskus sen miehesi aidosti olla sen vauvan kanssa, tulet yllättymään. Vauva ei mene tikki jos se vaippa vaihdetaan vartti myöhemmin kuin sinä olidit sen tehnyt tai paitaa ei vaihdeta heti kun siihen tulee pikkutahra.

Anna vaan vauvasi olla vartin verran ripulikakka vaipassa ja tule sitten kertomaan, mitä kaikkea sinun piti tehdä, että sait lapsen ihon paranemaan. Kerro vielä sekin, miten hyvä mieli sinulle tuli, kun lapsi itki kipeää ihoa.

😅 Ripulikakkavaipanko muka isä jättää vaihtamatta? Älä jaksa! Olen kasvattanut kolme lasta, parisuhteeni on jokaisen vauvavuoden voinut loistavasti, en ole katkeroitunut miesvihaaja ja lapseni ovat onnellisia ja terveitä. Ja ihan vaikka annoin heidän olla isänsä kanssa vauvanakin.

Vierailija kirjoitti:

No eihän nyt lapsen hoitaminen sitä tarkoita, että priorisoisi lapsen parisuhteensa edelle. Se on enemmän käytännön välttämättömyys.

No se ei todellakaan ole mikään välttämättömyys!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Mies ei suhtaudu isyyteen ja lapsiin ”lasten hoitona”, kuten naiset. Äiti sit pitää sitä vääränä tapana. He ovat lastensa kanssa, siihen kuuluu eri asioita eri aikoina. Naisilla olisi paljon opittavaa miehiltä.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän se lapsen kanssa vietetty aika on lapsen hoitamista.

Miten niin? Kokeile joskus itse miten äitiyteesi vaikuttaa, kun et voivottele lasten hoidon vaikeutta vaan teet asioita heidän kanssaan.

Miehet itse voi kokeilla, että vaihtaa sen vauvan vaipan ilman erillistä komentoa.

Kyllä ne sen vaihtaa ilman, että sä olet siinä valittamassa ja kellottanassa sen vaihtoa. Anna joskus sen miehesi aidosti olla sen vauvan kanssa, tulet yllättymään. Vauva ei mene tikki jos se vaippa vaihdetaan vartti myöhemmin kuin sinä olidit sen tehnyt tai paitaa ei vaihdeta heti kun siihen tulee pikkutahra.

Hoida kuule niitä omia vauvojasi.

Oletko edes täysi-ikäinen?

Miehelläni on 7- ja 12-vuotiaat lapset vuoroviikoin. Asumme kaksiossa ja lapset ovat kanssamme koko ajan silloin, kun ovat täällä. Menevät lastenhuoneeseen nukkumaan klo 22. Sen jälkeen meillä on tunti aikaa tehdä asioita kahden kesken. Molemmat käymme töissä ja minä vielä lisäksi opiskelen ja teen ammatillista harjoittelua. Ruoat teemme vuorotellen, kumpikin siivoaa ja pesee pyykkiä. Teen läksyt nuoremman lapsen kanssa. Mutta kaiken a ja o on se, että jaetaan hommat tasan. Kumpikin tekee sen verran omasta osuudestaan minkä pystyy, ja toinen tulee vastaan. Olen viime kuukausina ollut burn-outissa, ja mies on siksi tehnyt enemmän, kuin minä. Kompromissi pitää löytyä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Mies ei suhtaudu isyyteen ja lapsiin ”lasten hoitona”, kuten naiset. Äiti sit pitää sitä vääränä tapana. He ovat lastensa kanssa, siihen kuuluu eri asioita eri aikoina. Naisilla olisi paljon opittavaa miehiltä.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän se lapsen kanssa vietetty aika on lapsen hoitamista.

Miten niin? Kokeile joskus itse miten äitiyteesi vaikuttaa, kun et voivottele lasten hoidon vaikeutta vaan teet asioita heidän kanssaan.

Miehet itse voi kokeilla, että vaihtaa sen vauvan vaipan ilman erillistä komentoa.

Kyllä ne sen vaihtaa ilman, että sä olet siinä valittamassa ja kellottanassa sen vaihtoa. Anna joskus sen miehesi aidosti olla sen vauvan kanssa, tulet yllättymään. Vauva ei mene tikki jos se vaippa vaihdetaan vartti myöhemmin kuin sinä olidit sen tehnyt tai paitaa ei vaihdeta heti kun siihen tulee pikkutahra.

Anna vaan vauvasi olla vartin verran ripulikakka vaipassa ja tule sitten kertomaan, mitä kaikkea sinun piti tehdä, että sait lapsen ihon paranemaan. Kerro vielä sekin, miten hyvä mieli sinulle tuli, kun lapsi itki kipeää ihoa.

😅 Ripulikakkavaipanko muka isä jättää vaihtamatta? Älä jaksa! Olen kasvattanut kolme lasta, parisuhteeni on jokaisen vauvavuoden voinut loistavasti, en ole katkeroitunut miesvihaaja ja lapseni ovat onnellisia ja terveitä. Ja ihan vaikka annoin heidän olla isänsä kanssa vauvanakin.

Hah, tuo oli yhdelle ystävälleni viimeinen pisara, jonka jälkeen nainen haki eroa. Nainen meni kauppaan, jätti vauvan isänsä kanssa kotiin ja kotiin tullessa vastassa oli huutava vauva ja mies kuulokkeet korvilla pelaamassa.