Lue keskustelun säännöt.
Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?
Meillä on juuri kaksi täyttänyt lapsi. Yhdessä suunniteltu ja haluttu. Mies on ollut jo pidempään vihainen siitä, että olen priorisoinut vauvan ja nyttemmin taaperon parisuhteemme edelle. On katkera ja usein aloittaa riidan asiasta.
Selittäkää minulle miten muuten asia voisi olla. Vauva ja pieni lapsi tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Meillä ei ole mummeja ja kummeja hoitamassa lasta. Jo vauvana lapsi nukkui vain lyhyissä pätkissä (ja päiväunia vain liikkuvissa vaunuissa), yhä heräilee öisin. Ei ole ollenkaan itsekseen viihtyvää tyyppiä, ei ollut vauvanakaan, ja tällä hetkellä vauhtia on enemmän kuin järkeä eli on täysin vahdittava. Joku aikuinen on siis käytännössä koko ajan kiinni lapsen vahtimisessa tai hoitamisessa, ollut aina näin, koska ei lasta voi jättää yksin, tapahtuu tuhoja heti, vauvana huusi täyttä kurkkua jos jäi hetkeksi yksin. Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt.
Miten minä käytännössä voisin priorisoida tässä parisuhdetta? Millä ajalla? Ollaan joskus palkattu hoitaja kotiin kun ollaan käyty kaksin jossain, mutta harvoin tähän on varaa eikä se ole tilannetta muuttanut mihinkään, mies on yhä vihainen.
Kommentit (1809)
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden onnellisen avioliiton kokemuksella:
- Osoita joka päivä myös miehellesi, että rakastat häntä ja hän on tärkeä. Itse olen sanonut joka päivä miehelleni, että rakastan/olen onnellinen kanssasi/olet maailman paras mies/olet komea tms., mutta jokaiselle sellainen ei sovi suuhun.
- Järjestäkää yhteistä aikaa. Hotelliyö, leffailta, teatteri, konsertti silloin tällöin on ihanaa. Lapsenvahteja saa edullisesti.
- Anna miehesi harrastaa ja harrasta itsekin. Avioliitto ei ole vankila. Lapsia voi hoitaa vuorotellen.
- Älä hauku tai moiti miestäsi koskaan, äläkä salli miehesikään tehdä niin sinulle. Asiat pitää pystyä selvittämään aikuismaisesti ja rakentavasti. Jos joskus menee tappeluksi, älkää menkö henkilökohtaisuuksiin tai liioitteluun, sopikaa, pyytäkää anteeksi ja olkaa entistä onnellisempia, kun rauha on taas maassa.
- Kun kehut lasta, sano samalla miehellesi, että saatiinpa me yhdessä ihana lapsi aikaiseksi.
Entäpä kun me emme enää rakasta miehiämme sen jälkeen kun olemme saaneet mitä haluamme? Pitäisikö muka valehdella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden onnellisen avioliiton kokemuksella:
- Osoita joka päivä myös miehellesi, että rakastat häntä ja hän on tärkeä. Itse olen sanonut joka päivä miehelleni, että rakastan/olen onnellinen kanssasi/olet maailman paras mies/olet komea tms., mutta jokaiselle sellainen ei sovi suuhun.
- Järjestäkää yhteistä aikaa. Hotelliyö, leffailta, teatteri, konsertti silloin tällöin on ihanaa. Lapsenvahteja saa edullisesti.
- Anna miehesi harrastaa ja harrasta itsekin. Avioliitto ei ole vankila. Lapsia voi hoitaa vuorotellen.
- Älä hauku tai moiti miestäsi koskaan, äläkä salli miehesikään tehdä niin sinulle. Asiat pitää pystyä selvittämään aikuismaisesti ja rakentavasti. Jos joskus menee tappeluksi, älkää menkö henkilökohtaisuuksiin tai liioitteluun, sopikaa, pyytäkää anteeksi ja olkaa entistä onnellisempia, kun rauha on taas maassa.
- Kun kehut lasta, sano samalla miehellesi, että saatiinpa me yhdessä ihana lapsi aikaiseksi.Entäpä kun me emme enää rakasta miehiämme sen jälkeen kun olemme saaneet mitä haluamme? Pitäisikö muka valehdella?
Ei tietenkään, mutta silloin ei voi valittaa siitä, että mies haluaa huomiota. Silloin otetaan se lapsi (palkinto ja kiistakapula) kainaloon ja häivytään. Silloin ei vaadita 50/50 sopimusta eikä elareita, silloin nautitaan siitä ”voitosta” onnellisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.
Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.
Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin
Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.
Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.
Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.
Otit siis asian kilpailuna?
Kerroin vain mitä siitä seurasi.
Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.
Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.
Tämä ap: n tarina oli kuin suoraan omasta perheestä. Sama tilanne ja minä se mies joka on kiukkuinen. Syitä tähän on: on vain yksi tapa tehdä asioita kotona ja lapsen kanssa ja se on niinkuin nainen tekee, toinen kysyy jotain esim mitä tehdään ruuaksi tai lapselle päälle. Noh lopputulos aina eri kuin itse ehdottaa, seksiä ei ole kuin harvoin ja selkeästi pakollinen suorite naiselle, viihteellä olen käynyt noin kolmesti vuodessa ja aina jumalaton kitinä ja aamulla ovien paiskomista.
Kotityöt hieman enemmän naisen vastuulla johtuen hänen lyhyemmästä työajasta ja työmatkasta, lapsen hoidot vuoroilloin nukutuksineen.
Ketuttaa niin tuo stressaaminen joka perkeleen asiasta. Yritä siinä luoda tunnelmaa kun toinen selaa puhelimesta illat lapsen tarvikkeita tai sitten vatvoo muiden mammojen kanssa päivänselviä asioita .
Lapsi on rakas mutta nainen jää kyllä kohta yksin selailemaan puhelintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko miehesi käydä vaikka maksullisissa?
Ja se parantaa heidän PARIsuhdettaan miten?
Nainen on tyytyväinen kun mies ei ole vaatimassa mitään.
Ja vielä tyytyväisempi kun potkii sian pellolle, eikä se vaadi koskaan enää yhtään mitään.
Voi voi mutta kun mies tuo nyt talouden kaikki tulot...
tuet pitäis muuten lopettaa, ei ole yhteiskunnan homma kustantaa yh-mammojen eloa.
Mies pystyy käymään töissä, koska aloittaja hoitaa miehen lasta. Ei muuten onnistu miehen työssäkäynti isäviikoilla sitten, kun lapsi on tarhassa. Tarhan aukioloaika ei riitä tunnin työmatkoihin suuntaansa ja täyteen työpäivään.
Miehen ei tarvitse ottaa isäviikkoa.
Lapsi tuskin edes on hänen joten...
Lopettakaa sitten marina, miten naisia suositaan huoltajuusasioissa.
Näytä yksikin viesti jossa olen marissut.
Vai yleistitkö taas? Miksi sä palstanarttu yleistät? Miksi vihaat miehiä?
Koska yleistävä palstasikaa pitää vihata, syystä.
Teitittelit siis? Ei tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.
Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.
Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin
Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.
Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.
Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.
Otit siis asian kilpailuna?
Kerroin vain mitä siitä seurasi.
Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.
Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.
Tilanne voisi olla täysin erilainen, jos se sun mies olisi halunnut viettää aikaa kanssasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.
Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.
Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin
Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.
Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.
Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.
Otit siis asian kilpailuna?
Kerroin vain mitä siitä seurasi.
Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.
Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.
höpöhöpö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.
Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.
Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin
Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.
Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.
Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.
Otit siis asian kilpailuna?
Kerroin vain mitä siitä seurasi.
Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.
Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.
Tilanne voisi olla täysin erilainen, jos se sun mies olisi halunnut viettää aikaa kanssasi.
Isä voi viettää aikaa omien lastensa kanssa ilman lasten äitiä. Menee vaikka leikkipihalle, jos ei muuta keksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.
Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.
Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin
Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.
Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.
Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.
Otit siis asian kilpailuna?
Kerroin vain mitä siitä seurasi.
Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.
Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.
Tilanne voisi olla täysin erilainen, jos se sun mies olisi halunnut viettää aikaa kanssasi.
Isä voi viettää aikaa omien lastensa kanssa ilman lasten äitiä. Menee vaikka leikkipihalle, jos ei muuta keksi.
Lasten äidin puoliso alkaisi ihmettelemään asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla jäänyt yhtään energiaa enää parisuhteelle. Vauvavuosi oli todella raskas, vauva nukkui huonosti ja minä hoidin kaikki yöheräämiset. Mies ei juuri osallistunut mihinkään ja käytännössä oltiin kahdestaan vauvan kanssa.
En viitsinyt laittaa tikkua ristiin enää parisuhteen eteen kun mies taas katsoi ettei vauva-arki koske häntä. Eroon se johti mutta en minä siinä mitään menettänyt.
Ihan rehellisesti olen monesti hämmästellyt miten ihmeessä ihmiset saavat pidettyä perheensä kasassa ja olemaan vielä onnellisia siinä? Itse olen nähnyt jo kotona miten huonosti isä kohteli äitiä, exä tuntui jopa vihaavan minua tultuani äidiksi ja oma kokemus ydinperheestä on että äiti saa vaikka kuolla väsymykseensä ja siitäkin saa vielä paskaa niskaansa.
Niksi on valita puolisoksi ihminen, joka ei kaada paskaa niskaan tai muuten sikaile. Kukaan ei pysty feikkaamaan todellista luonnettaan vuosia, joten kyllä lapsia hankkiessa on jo selvää, mitä tuleman pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.
Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.
Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin
Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.
Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.
Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.
Otit siis asian kilpailuna?
Kerroin vain mitä siitä seurasi.
Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.
Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.
Tilanne voisi olla täysin erilainen, jos se sun mies olisi halunnut viettää aikaa kanssasi.
Isä voi viettää aikaa omien lastensa kanssa ilman lasten äitiä. Menee vaikka leikkipihalle, jos ei muuta keksi.
Tottakai voi. Nyt tämä ”voittaja” kuvitteli harrastusten menneen lasten edelle vaikka totuus on se, että ne menivät hänen edelleen. Enkä ihmettele yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teema ja muunnelmia. Nämä tarinat ovat osin samoja osin hieman sanamuotoja vaihdettuina.
Sisällön perusteella lapsiarki ei sovi kaikille äideille, mutta eivät halua etsiä helpottavia vaihtoehtoja, vaan jatkavat samaa latua mielenterveys horjahdellen.
Enpä ole tuollaisia nähnyt tuttavapiireissäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.
Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.
Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin
Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.
Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.
Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.
Otit siis asian kilpailuna?
Kerroin vain mitä siitä seurasi.
Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.
Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.
Tilanne voisi olla täysin erilainen, jos se sun mies olisi halunnut viettää aikaa kanssasi.
Isä voi viettää aikaa omien lastensa kanssa ilman lasten äitiä. Menee vaikka leikkipihalle, jos ei muuta keksi.
Tottakai voi. Nyt tämä ”voittaja” kuvitteli harrastusten menneen lasten edelle vaikka totuus on se, että ne menivät hänen edelleen. Enkä ihmettele yhtään.
Miten lapset viettävät aikaa isän kanssa, kun isä ja lapset eivät ole samassa paikassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin samantyyppisessä tilanteessa, kuin Ap. Olin aivan poikki ja mietin eroa. Etsin netistä tietoa ja päädyin Väestöliiton sivuille, jossa oli suunnilleen lause ”lapsen syntymä ei saa tarkoittaa sitä, että mies joutuu luopumaan kumppanistaan”. Ensin ärsyynnyin tekstistä mutta sitten tajusin, että niin oli käynyt. Olin melkein kaksi vuotta keskittynyt täysin lapseen. Olin hyvä äiti mutten puoliso. Heräsin tähän varmastikin viime hetkellä. Aloin huomioida miestäni, ihan pienillä teoilla. Kysyin häntä kiinnostavista asioista ja kuuntelin (en vain puhunut itse lapsesta tai omista asioistani, ja vaikka itseäni ei olisi niin kiinnostanut urheilu tai miehen työasiat, päätin kuunnella, koska ne olivat miehelleni tärkeitä). Läheisyys oli jäänyt pois, itse sain lapselta läheisyyttä mutta mies oli jäänyt yksin. En halunnut rakastella, koska olin niin väsynyt ja olimme etääntyneet toisistamme sekä henkisesti että fyysisesti. Pienillä askelilla tässä tapahtui tärkeitä asioita, otin miestäni hetkeksi kädestä kiinni, halasin kotitöiden välillä, annoin suukon, menin hetkeksi sohvalle kainaloon (sanoin etten halua vielä sen enempää). Pikku hiljaa ystävyys ja läheisyys palasivat takaisin. Järjestin myös muutamaksi illaksi lastenhoidon ja kävimme yhdessä syömässä ja retkeilemässä. Mieheni sanoi, että oli kaivannut kahden keskistä aikaa kanssani, ihan arkista yhdessäoloa kaksin. Kannustin miestä aktiivisemmin mukaan lapsenhoitoon ja kehuin häntä hyvistä asioista mitä hän teki (koitin huomata ne monet asiat mitä mieskin teki vaikka välillä tuntui, että jouduin kantamaan kohtuuttoman suuren vastuun lapsesta ja kodista). Tilanne oli mennyt meillä ihan lukkoon mutta pääsimme pienin askelin eteenpäin ja löysimme ystävyyden ja parisuhteen pikkulapsiarjen rinnalle. Sanoin selkeämmin missä tarvitsen apua ja että nyt tarvitsen apua, kun olin joutunut öisin valvomaan. Olemme saaneet asiat paremmalle tolalle enkä mieti enää eroa vaan näen tulevaisuuden yhteisenä. Lapsi on 2,5-vuotias ja miehen on lapsen kasvaessa entistä helpompi tehdä lapsen kanssa asioita yhdessä. Palasin itse töihin kolme kuukautta sitten ja mies jäi hoitovapaalle. Hän on oppinut olemaan lapsen kanssa ja selviämään arjen rutiineista. Mies on samalla huomannut miten paljon lapsen kanssa olo vaatii (ja myös antaa) ja miten paljon kotitöitä siihen liittyy. Lapsen ja isän välinen suhde on vahvistunut eikä äitiä tarvita enää joka asiaan. Vauva- ja pikkulapsiarki on raskasta ja vaativaa, kummankin vanhemman on tärkeää tehdä osansa, jotta homma toimii (esim. kotitöiden määrä lisääntyy lapsen myötä merkittävästi eikä toinen osapuoli voi jatkaa kuten ennen lasta ja jättää kaiken vain toiselle vanhemmalle). Oma isäni on auttanut aina äitiäni tasavertaisesti lastenhoidossa ja kotitöissä, enkä ymmärtänyt ettei omalla puolisollani ollut vastaavaa mallia lapsuudenkodistaan ja että hän tarvitsee tukea isän rooliin kasvamisessa. Tuntui ensin epäreilulta, että minun väsyneenä ja kaiken muun lisäksi piti venyä tässäkin mutta se kannatti. Ne pienet askeleet parisuhteen parantamiseksi, asioista puhuminen ja miehen kannustava mukaanottaminen johtivat meillä siihen, että mies osallistui enemmän lapsenhoitoon ja kotitöihin, miehen ja lapsen suhde parani ja näen nyt selkeämmin miten tärkeä isä on lapselle. Molemmat muutimme käytöstämme ja nyt homma toimii paremmin ja meillä kaikilla kolmella on hyvä olla yhdessä. Toivon Ap, että löydätte oman tapanne päästä asioissa rakentavasti eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Olen, täysin tosissani. Nämä äidit eivät todellakaan anna sitä lapsen hoitovastuuta, koska se tarkoittaisi sitä, että hänelle jäisi aikaa, jota hän ei osaa täyttää mitenkään. Silloin hän käyttää sen isän kyttäämiseen ja valittaa, kun isä on lapsen kanssa vaikka kerrankin olisi voinut huomioida häntä. Kaksivuotias ei ole mikään vauva enää.
Se menee juuri näin. Jos se lapsen hoito väsyttää, sit sanotaan, että en jaksa tätä nyt hoitaa, hoida sä eikä kuten ap, että hoidetaan vaikkei jakseta ja sit sanotaan, että en mä jaksa nyt parisuhteesta huolehtia, koska lasten hoito väsyttää. Itse kaivettu kuoppa, jota se mies ei saa korjattua mitenkään. Tällaiselle naiselle mikään ei olisi tarpeeksi, koska hän näkee vain itsensä ja lapsensa.
-N40, puoliso, nainen ja vasta sit kolmen lapsen äiti
Entä jos mies ei vaan hoida osuuttaan, vaikka sanoisi, että nyt en jaksa, hoida sä?
Oletko ihan varma, ettei aloittaja ole kokeillut sanoa miehelle että hoida sä?
Olen kyllä melko varma. Hän on nimenomaan itse päättänyt lasten olevan tärkeämpiä (hänelle). Yksikään mies ei jätä lasta heitteille, kun hän on kuitenkin ollut hyvä mies, kun hänen kanssaan lapsikin on tehty.
Se hyvä mies tuppaa muuttumaan vaativaksi vinkuleluksi, kun kuvioon tulee lapsi.
No ei tuppaa. Ihme käsitys miehistä sulla. Apnkaan mies tuskin valittaisi ellei häntä ajettaisi todella kusiseen tilanteeseen asettamalla hänet turhaksi.
Kusinen tilanne on siis se, että pitäisi malttaa olla hetki hiljaa jotta vauva saa syödä, ennen kuin alkaa kälättää vaimolle omia tärkeitä asioitaan. Tuollainen voi olla haastavaa tarhaikäiselle, mutta että aikuiselle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.
Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.
Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin
Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.
Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.
Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.
Otit siis asian kilpailuna?
Kerroin vain mitä siitä seurasi.
Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.
Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.
Tilanne voisi olla täysin erilainen, jos se sun mies olisi halunnut viettää aikaa kanssasi.
Isä voi viettää aikaa omien lastensa kanssa ilman lasten äitiä. Menee vaikka leikkipihalle, jos ei muuta keksi.
Tottakai voi. Nyt tämä ”voittaja” kuvitteli harrastusten menneen lasten edelle vaikka totuus on se, että ne menivät hänen edelleen. Enkä ihmettele yhtään.
Miten lapset viettävät aikaa isän kanssa, kun isä ja lapset eivät ole samassa paikassa?
Eivät mitenkään tietenkään. Jos tämän mamman mies olisi viihtynyt kotonaan ja hänen luonaan, olisi hän ollut kotona enemmän ja sitä kautta myös lasten luona. Hän käyttää nyt ”lapset eivät olleet miehelle tärkeimpiä”-argumenttia vaikka totuus on se, että hän itse ajoi miehensä harrastuksiin. Näin käynee myös aplle.
Vierailija kirjoitti:
Olin samantyyppisessä tilanteessa, kuin Ap. Olin aivan poikki ja mietin eroa. Etsin netistä tietoa ja päädyin Väestöliiton sivuille, jossa oli suunnilleen lause ”lapsen syntymä ei saa tarkoittaa sitä, että mies joutuu luopumaan kumppanistaan”. Ensin ärsyynnyin tekstistä mutta sitten tajusin, että niin oli käynyt. Olin melkein kaksi vuotta keskittynyt täysin lapseen. Olin hyvä äiti mutten puoliso. Heräsin tähän varmastikin viime hetkellä. Aloin huomioida miestäni, ihan pienillä teoilla. Kysyin häntä kiinnostavista asioista ja kuuntelin (en vain puhunut itse lapsesta tai omista asioistani, ja vaikka itseäni ei olisi niin kiinnostanut urheilu tai miehen työasiat, päätin kuunnella, koska ne olivat miehelleni tärkeitä). Läheisyys oli jäänyt pois, itse sain lapselta läheisyyttä mutta mies oli jäänyt yksin. En halunnut rakastella, koska olin niin väsynyt ja olimme etääntyneet toisistamme sekä henkisesti että fyysisesti. Pienillä askelilla tässä tapahtui tärkeitä asioita, otin miestäni hetkeksi kädestä kiinni, halasin kotitöiden välillä, annoin suukon, menin hetkeksi sohvalle kainaloon (sanoin etten halua vielä sen enempää). Pikku hiljaa ystävyys ja läheisyys palasivat takaisin. Järjestin myös muutamaksi illaksi lastenhoidon ja kävimme yhdessä syömässä ja retkeilemässä. Mieheni sanoi, että oli kaivannut kahden keskistä aikaa kanssani, ihan arkista yhdessäoloa kaksin. Kannustin miestä aktiivisemmin mukaan lapsenhoitoon ja kehuin häntä hyvistä asioista mitä hän teki (koitin huomata ne monet asiat mitä mieskin teki vaikka välillä tuntui, että jouduin kantamaan kohtuuttoman suuren vastuun lapsesta ja kodista). Tilanne oli mennyt meillä ihan lukkoon mutta pääsimme pienin askelin eteenpäin ja löysimme ystävyyden ja parisuhteen pikkulapsiarjen rinnalle. Sanoin selkeämmin missä tarvitsen apua ja että nyt tarvitsen apua, kun olin joutunut öisin valvomaan. Olemme saaneet asiat paremmalle tolalle enkä mieti enää eroa vaan näen tulevaisuuden yhteisenä. Lapsi on 2,5-vuotias ja miehen on lapsen kasvaessa entistä helpompi tehdä lapsen kanssa asioita yhdessä. Palasin itse töihin kolme kuukautta sitten ja mies jäi hoitovapaalle. Hän on oppinut olemaan lapsen kanssa ja selviämään arjen rutiineista. Mies on samalla huomannut miten paljon lapsen kanssa olo vaatii (ja myös antaa) ja miten paljon kotitöitä siihen liittyy. Lapsen ja isän välinen suhde on vahvistunut eikä äitiä tarvita enää joka asiaan. Vauva- ja pikkulapsiarki on raskasta ja vaativaa, kummankin vanhemman on tärkeää tehdä osansa, jotta homma toimii (esim. kotitöiden määrä lisääntyy lapsen myötä merkittävästi eikä toinen osapuoli voi jatkaa kuten ennen lasta ja jättää kaiken vain toiselle vanhemmalle). Oma isäni on auttanut aina äitiäni tasavertaisesti lastenhoidossa ja kotitöissä, enkä ymmärtänyt ettei omalla puolisollani ollut vastaavaa mallia lapsuudenkodistaan ja että hän tarvitsee tukea isän rooliin kasvamisessa. Tuntui ensin epäreilulta, että minun väsyneenä ja kaiken muun lisäksi piti venyä tässäkin mutta se kannatti. Ne pienet askeleet parisuhteen parantamiseksi, asioista puhuminen ja miehen kannustava mukaanottaminen johtivat meillä siihen, että mies osallistui enemmän lapsenhoitoon ja kotitöihin, miehen ja lapsen suhde parani ja näen nyt selkeämmin miten tärkeä isä on lapselle. Molemmat muutimme käytöstämme ja nyt homma toimii paremmin ja meillä kaikilla kolmella on hyvä olla yhdessä. Toivon Ap, että löydätte oman tapanne päästä asioissa rakentavasti eteenpäin.
Kappalejako, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Olen, täysin tosissani. Nämä äidit eivät todellakaan anna sitä lapsen hoitovastuuta, koska se tarkoittaisi sitä, että hänelle jäisi aikaa, jota hän ei osaa täyttää mitenkään. Silloin hän käyttää sen isän kyttäämiseen ja valittaa, kun isä on lapsen kanssa vaikka kerrankin olisi voinut huomioida häntä. Kaksivuotias ei ole mikään vauva enää.
Se menee juuri näin. Jos se lapsen hoito väsyttää, sit sanotaan, että en jaksa tätä nyt hoitaa, hoida sä eikä kuten ap, että hoidetaan vaikkei jakseta ja sit sanotaan, että en mä jaksa nyt parisuhteesta huolehtia, koska lasten hoito väsyttää. Itse kaivettu kuoppa, jota se mies ei saa korjattua mitenkään. Tällaiselle naiselle mikään ei olisi tarpeeksi, koska hän näkee vain itsensä ja lapsensa.
-N40, puoliso, nainen ja vasta sit kolmen lapsen äiti
Entä jos mies ei vaan hoida osuuttaan, vaikka sanoisi, että nyt en jaksa, hoida sä?
Oletko ihan varma, ettei aloittaja ole kokeillut sanoa miehelle että hoida sä?
Olen kyllä melko varma. Hän on nimenomaan itse päättänyt lasten olevan tärkeämpiä (hänelle). Yksikään mies ei jätä lasta heitteille, kun hän on kuitenkin ollut hyvä mies, kun hänen kanssaan lapsikin on tehty.
Se hyvä mies tuppaa muuttumaan vaativaksi vinkuleluksi, kun kuvioon tulee lapsi.
No ei tuppaa. Ihme käsitys miehistä sulla. Apnkaan mies tuskin valittaisi ellei häntä ajettaisi todella kusiseen tilanteeseen asettamalla hänet turhaksi.
Kusinen tilanne on siis se, että pitäisi malttaa olla hetki hiljaa jotta vauva saa syödä, ennen kuin alkaa kälättää vaimolle omia tärkeitä asioitaan. Tuollainen voi olla haastavaa tarhaikäiselle, mutta että aikuiselle?
Mikä vtn vauva? Kaksi vuotias lapsi. Tuo vauva-ajan esimerkki ei todellakaan ole relevantti ja ap tietää sen itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Olin samantyyppisessä tilanteessa, kuin Ap. Olin aivan poikki ja mietin eroa. Etsin netistä tietoa ja päädyin Väestöliiton sivuille, jossa oli suunnilleen lause ”lapsen syntymä ei saa tarkoittaa sitä, että mies joutuu luopumaan kumppanistaan”. Ensin ärsyynnyin tekstistä mutta sitten tajusin, että niin oli käynyt. Olin melkein kaksi vuotta keskittynyt täysin lapseen. Olin hyvä äiti mutten puoliso. Heräsin tähän varmastikin viime hetkellä. Aloin huomioida miestäni, ihan pienillä teoilla. Kysyin häntä kiinnostavista asioista ja kuuntelin (en vain puhunut itse lapsesta tai omista asioistani, ja vaikka itseäni ei olisi niin kiinnostanut urheilu tai miehen työasiat, päätin kuunnella, koska ne olivat miehelleni tärkeitä). Läheisyys oli jäänyt pois, itse sain lapselta läheisyyttä mutta mies oli jäänyt yksin. En halunnut rakastella, koska olin niin väsynyt ja olimme etääntyneet toisistamme sekä henkisesti että fyysisesti. Pienillä askelilla tässä tapahtui tärkeitä asioita, otin miestäni hetkeksi kädestä kiinni, halasin kotitöiden välillä, annoin suukon, menin hetkeksi sohvalle kainaloon (sanoin etten halua vielä sen enempää). Pikku hiljaa ystävyys ja läheisyys palasivat takaisin. Järjestin myös muutamaksi illaksi lastenhoidon ja kävimme yhdessä syömässä ja retkeilemässä. Mieheni sanoi, että oli kaivannut kahden keskistä aikaa kanssani, ihan arkista yhdessäoloa kaksin. Kannustin miestä aktiivisemmin mukaan lapsenhoitoon ja kehuin häntä hyvistä asioista mitä hän teki (koitin huomata ne monet asiat mitä mieskin teki vaikka välillä tuntui, että jouduin kantamaan kohtuuttoman suuren vastuun lapsesta ja kodista). Tilanne oli mennyt meillä ihan lukkoon mutta pääsimme pienin askelin eteenpäin ja löysimme ystävyyden ja parisuhteen pikkulapsiarjen rinnalle. Sanoin selkeämmin missä tarvitsen apua ja että nyt tarvitsen apua, kun olin joutunut öisin valvomaan. Olemme saaneet asiat paremmalle tolalle enkä mieti enää eroa vaan näen tulevaisuuden yhteisenä. Lapsi on 2,5-vuotias ja miehen on lapsen kasvaessa entistä helpompi tehdä lapsen kanssa asioita yhdessä. Palasin itse töihin kolme kuukautta sitten ja mies jäi hoitovapaalle. Hän on oppinut olemaan lapsen kanssa ja selviämään arjen rutiineista. Mies on samalla huomannut miten paljon lapsen kanssa olo vaatii (ja myös antaa) ja miten paljon kotitöitä siihen liittyy. Lapsen ja isän välinen suhde on vahvistunut eikä äitiä tarvita enää joka asiaan. Vauva- ja pikkulapsiarki on raskasta ja vaativaa, kummankin vanhemman on tärkeää tehdä osansa, jotta homma toimii (esim. kotitöiden määrä lisääntyy lapsen myötä merkittävästi eikä toinen osapuoli voi jatkaa kuten ennen lasta ja jättää kaiken vain toiselle vanhemmalle). Oma isäni on auttanut aina äitiäni tasavertaisesti lastenhoidossa ja kotitöissä, enkä ymmärtänyt ettei omalla puolisollani ollut vastaavaa mallia lapsuudenkodistaan ja että hän tarvitsee tukea isän rooliin kasvamisessa. Tuntui ensin epäreilulta, että minun väsyneenä ja kaiken muun lisäksi piti venyä tässäkin mutta se kannatti. Ne pienet askeleet parisuhteen parantamiseksi, asioista puhuminen ja miehen kannustava mukaanottaminen johtivat meillä siihen, että mies osallistui enemmän lapsenhoitoon ja kotitöihin, miehen ja lapsen suhde parani ja näen nyt selkeämmin miten tärkeä isä on lapselle. Molemmat muutimme käytöstämme ja nyt homma toimii paremmin ja meillä kaikilla kolmella on hyvä olla yhdessä. Toivon Ap, että löydätte oman tapanne päästä asioissa rakentavasti eteenpäin.
Ja tässä taas. Pitkä teksti siitä miten kaikki vastuu parisuhteen korjaamisesta jäi naiselle. Nainen hommasi lastenhoitajan. Nainen huomioi miestä. Nainen järjesti aikaa. Nainen nainen nainen. Milloin mies teki jotain samanlaista ilman seksin odotetta toipuvalta äidiltä? Milloin mies varmisti että nainenkin saa levätä riittävästi? Ylipäätään tässä mies taas napsi rusinat pullasta. Oli naisen tehtävä olla äiti 24/7 sekä parisuhteen korjaaja ja kasassa pitäjä. Kaikkeen tekin suostutte.
Haluaisinpa nähdä yhteiskunnan, jossa miehet tekevät kaikki "tuottavat" työt ja naiset olisivat kotiäiteinä. Ei miehiltä onnistuisi.