Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?

Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.

Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.

No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?

Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?

Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.

Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.

Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.

Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.

Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin

Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.

Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.

Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.

Otit siis asian kilpailuna?

Kerroin vain mitä siitä seurasi.

Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.

Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.

Tilanne voisi olla täysin erilainen, jos se sun mies olisi halunnut viettää aikaa kanssasi.

Isä voi viettää aikaa omien lastensa kanssa ilman lasten äitiä. Menee vaikka leikkipihalle, jos ei muuta keksi.

Tottakai voi. Nyt tämä ”voittaja” kuvitteli harrastusten menneen lasten edelle vaikka totuus on se, että ne menivät hänen edelleen. Enkä ihmettele yhtään.

Miten lapset viettävät aikaa isän kanssa, kun isä ja lapset eivät ole samassa paikassa?

Eivät mitenkään tietenkään. Jos tämän mamman mies olisi viihtynyt kotonaan ja hänen luonaan, olisi hän ollut kotona enemmän ja sitä kautta myös lasten luona. Hän käyttää nyt ”lapset eivät olleet miehelle tärkeimpiä”-argumenttia vaikka totuus on se, että hän itse ajoi miehensä harrastuksiin. Näin käynee myös aplle.

Mies innostui hyvin paljon aikaa vievästä harrastuksesta toisen lapsen raskausaikana. Olisiko minun pitänyt kieltää se häneltä? Vai miten sinä olisit tilanteen ratkaissut?

Vierailija kirjoitti:

Lapsista ei oo muuta kuin harmia!

Jotenkin uskon että vanhempasi sanoivat sinusta samaa. 

Lukeaa av-mammelit 424 tuo pitkä kappalejaoton teksti. Ette edes itse tajua hurahtaneenne äitiyteenne liikaa. Överiksi siis meni. Vähän kuin alkkiksella pitkä ryyppyputki. Ei ennen vanhaankaan roikuttu lapsissa ja vauvoissa kiinni, kun piti tehdä työt maalla ja ihan hyviä aikuisia heistä kasvoi. Rakensivat meille yhden parhaista maista maailmassa!

Hyvin tehty, lapsi on aina etusijalla se pitää ymmärtää - mutta Suomi on valitettavasti jo täynnä ns. "minä minä" narsisteja/sopsiopaatteja/psykopaatteja jotka ovat sitä mieltä että vain he ovat tärkeitä ja heitä pitää palvoa... onnellisin maa = todellisuudessa onnettomin maa...

Vierailija kirjoitti:

Voisiko miehesi käydä vaikka maksullisissa?

Jos haluaa juoda maitoa, ei tarvitse hankkia omaa lehmää. Verrannollisesti jos haluaa seksiä, ei tarvitse hankkiutua parisuhteeseen. Naisethan hankkiutuvat parisuhteeseen vain saadakseen lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Olin samantyyppisessä tilanteessa, kuin Ap. Olin aivan poikki ja mietin eroa. Etsin netistä tietoa ja päädyin Väestöliiton sivuille, jossa oli suunnilleen lause ”lapsen syntymä ei saa tarkoittaa sitä, että mies joutuu luopumaan kumppanistaan”. Ensin ärsyynnyin tekstistä mutta sitten tajusin, että niin oli käynyt. Olin melkein kaksi vuotta keskittynyt täysin lapseen. Olin hyvä äiti mutten puoliso. Heräsin tähän varmastikin viime hetkellä. Aloin huomioida miestäni, ihan pienillä teoilla. Kysyin häntä kiinnostavista asioista ja kuuntelin (en vain puhunut itse lapsesta tai omista asioistani, ja vaikka itseäni ei olisi niin kiinnostanut urheilu tai miehen työasiat, päätin kuunnella, koska ne olivat miehelleni tärkeitä). Läheisyys oli jäänyt pois, itse sain lapselta läheisyyttä mutta mies oli jäänyt yksin. En halunnut rakastella, koska olin niin väsynyt ja olimme etääntyneet toisistamme sekä henkisesti että fyysisesti. Pienillä askelilla tässä tapahtui tärkeitä asioita, otin miestäni hetkeksi kädestä kiinni, halasin kotitöiden välillä, annoin suukon, menin hetkeksi sohvalle kainaloon (sanoin etten halua vielä sen enempää). Pikku hiljaa ystävyys ja läheisyys palasivat takaisin. Järjestin myös muutamaksi illaksi lastenhoidon ja kävimme yhdessä syömässä ja retkeilemässä. Mieheni sanoi, että oli kaivannut kahden keskistä aikaa kanssani, ihan arkista yhdessäoloa kaksin. Kannustin miestä aktiivisemmin mukaan lapsenhoitoon ja kehuin häntä hyvistä asioista mitä hän teki (koitin huomata ne monet asiat mitä mieskin teki vaikka välillä tuntui, että jouduin kantamaan kohtuuttoman suuren vastuun lapsesta ja kodista). Tilanne oli mennyt meillä ihan lukkoon mutta pääsimme pienin askelin eteenpäin ja löysimme ystävyyden ja parisuhteen pikkulapsiarjen rinnalle. Sanoin selkeämmin missä tarvitsen apua ja että nyt tarvitsen apua, kun olin joutunut öisin valvomaan. Olemme saaneet asiat paremmalle tolalle enkä mieti enää eroa vaan näen tulevaisuuden yhteisenä. Lapsi on 2,5-vuotias ja miehen on lapsen kasvaessa entistä helpompi tehdä lapsen kanssa asioita yhdessä. Palasin itse töihin kolme kuukautta sitten ja mies jäi hoitovapaalle. Hän on oppinut olemaan lapsen kanssa ja selviämään arjen rutiineista. Mies on samalla huomannut miten paljon lapsen kanssa olo vaatii (ja myös antaa) ja miten paljon kotitöitä siihen liittyy. Lapsen ja isän välinen suhde on vahvistunut eikä äitiä tarvita enää joka asiaan. Vauva- ja pikkulapsiarki on raskasta ja vaativaa, kummankin vanhemman on tärkeää tehdä osansa, jotta homma toimii (esim. kotitöiden määrä lisääntyy lapsen myötä merkittävästi eikä toinen osapuoli voi jatkaa kuten ennen lasta ja jättää kaiken vain toiselle vanhemmalle). Oma isäni on auttanut aina äitiäni tasavertaisesti lastenhoidossa ja kotitöissä, enkä ymmärtänyt ettei omalla puolisollani ollut vastaavaa mallia lapsuudenkodistaan ja että hän tarvitsee tukea isän rooliin kasvamisessa. Tuntui ensin epäreilulta, että minun väsyneenä ja kaiken muun lisäksi piti venyä tässäkin mutta se kannatti. Ne pienet askeleet parisuhteen parantamiseksi, asioista puhuminen ja miehen kannustava mukaanottaminen johtivat meillä siihen, että mies osallistui enemmän lapsenhoitoon ja kotitöihin, miehen ja lapsen suhde parani ja näen nyt selkeämmin miten tärkeä isä on lapselle. Molemmat muutimme käytöstämme ja nyt homma toimii paremmin ja meillä kaikilla kolmella on hyvä olla yhdessä. Toivon Ap, että löydätte oman tapanne päästä asioissa rakentavasti eteenpäin.

Hitto mitä paskapuhetta. Kunnon pickme-tyttö

ap: jätä se sika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin samantyyppisessä tilanteessa, kuin Ap. Olin aivan poikki ja mietin eroa. Etsin netistä tietoa ja päädyin Väestöliiton sivuille, jossa oli suunnilleen lause ”lapsen syntymä ei saa tarkoittaa sitä, että mies joutuu luopumaan kumppanistaan”. Ensin ärsyynnyin tekstistä mutta sitten tajusin, että niin oli käynyt. Olin melkein kaksi vuotta keskittynyt täysin lapseen. Olin hyvä äiti mutten puoliso. Heräsin tähän varmastikin viime hetkellä. Aloin huomioida miestäni, ihan pienillä teoilla. Kysyin häntä kiinnostavista asioista ja kuuntelin (en vain puhunut itse lapsesta tai omista asioistani, ja vaikka itseäni ei olisi niin kiinnostanut urheilu tai miehen työasiat, päätin kuunnella, koska ne olivat miehelleni tärkeitä). Läheisyys oli jäänyt pois, itse sain lapselta läheisyyttä mutta mies oli jäänyt yksin. En halunnut rakastella, koska olin niin väsynyt ja olimme etääntyneet toisistamme sekä henkisesti että fyysisesti. Pienillä askelilla tässä tapahtui tärkeitä asioita, otin miestäni hetkeksi kädestä kiinni, halasin kotitöiden välillä, annoin suukon, menin hetkeksi sohvalle kainaloon (sanoin etten halua vielä sen enempää). Pikku hiljaa ystävyys ja läheisyys palasivat takaisin. Järjestin myös muutamaksi illaksi lastenhoidon ja kävimme yhdessä syömässä ja retkeilemässä. Mieheni sanoi, että oli kaivannut kahden keskistä aikaa kanssani, ihan arkista yhdessäoloa kaksin. Kannustin miestä aktiivisemmin mukaan lapsenhoitoon ja kehuin häntä hyvistä asioista mitä hän teki (koitin huomata ne monet asiat mitä mieskin teki vaikka välillä tuntui, että jouduin kantamaan kohtuuttoman suuren vastuun lapsesta ja kodista). Tilanne oli mennyt meillä ihan lukkoon mutta pääsimme pienin askelin eteenpäin ja löysimme ystävyyden ja parisuhteen pikkulapsiarjen rinnalle. Sanoin selkeämmin missä tarvitsen apua ja että nyt tarvitsen apua, kun olin joutunut öisin valvomaan. Olemme saaneet asiat paremmalle tolalle enkä mieti enää eroa vaan näen tulevaisuuden yhteisenä. Lapsi on 2,5-vuotias ja miehen on lapsen kasvaessa entistä helpompi tehdä lapsen kanssa asioita yhdessä. Palasin itse töihin kolme kuukautta sitten ja mies jäi hoitovapaalle. Hän on oppinut olemaan lapsen kanssa ja selviämään arjen rutiineista. Mies on samalla huomannut miten paljon lapsen kanssa olo vaatii (ja myös antaa) ja miten paljon kotitöitä siihen liittyy. Lapsen ja isän välinen suhde on vahvistunut eikä äitiä tarvita enää joka asiaan. Vauva- ja pikkulapsiarki on raskasta ja vaativaa, kummankin vanhemman on tärkeää tehdä osansa, jotta homma toimii (esim. kotitöiden määrä lisääntyy lapsen myötä merkittävästi eikä toinen osapuoli voi jatkaa kuten ennen lasta ja jättää kaiken vain toiselle vanhemmalle). Oma isäni on auttanut aina äitiäni tasavertaisesti lastenhoidossa ja kotitöissä, enkä ymmärtänyt ettei omalla puolisollani ollut vastaavaa mallia lapsuudenkodistaan ja että hän tarvitsee tukea isän rooliin kasvamisessa. Tuntui ensin epäreilulta, että minun väsyneenä ja kaiken muun lisäksi piti venyä tässäkin mutta se kannatti. Ne pienet askeleet parisuhteen parantamiseksi, asioista puhuminen ja miehen kannustava mukaanottaminen johtivat meillä siihen, että mies osallistui enemmän lapsenhoitoon ja kotitöihin, miehen ja lapsen suhde parani ja näen nyt selkeämmin miten tärkeä isä on lapselle. Molemmat muutimme käytöstämme ja nyt homma toimii paremmin ja meillä kaikilla kolmella on hyvä olla yhdessä. Toivon Ap, että löydätte oman tapanne päästä asioissa rakentavasti eteenpäin.

Ja tässä taas. Pitkä teksti siitä miten kaikki vastuu parisuhteen korjaamisesta jäi naiselle. Nainen hommasi lastenhoitajan. Nainen huomioi miestä. Nainen järjesti aikaa. Nainen nainen nainen. Milloin mies teki jotain samanlaista ilman seksin odotetta toipuvalta äidiltä? Milloin mies varmisti että nainenkin saa levätä riittävästi? Ylipäätään tässä mies taas napsi rusinat pullasta. Oli naisen tehtävä olla äiti 24/7 sekä parisuhteen korjaaja ja kasassa pitäjä. Kaikkeen tekin suostutte.

Se korjaa, joka mokaa. Kun se on se nainen, joka menee kuplaansa, se on hän, joka sen kuplan puhkaisee. Jos (ja varmasti kun) tuossakin esimerkissä se mies halasi tai suukotti, nainen ajatteli, että seksiä se on vailla ja meni vain enemmän lukkoon. Kun nainen myöntää mokanneensa, sulla kauhea tarve sekin kääntää heikkoudeksi ja ”väärin meni”. Vihaatko naisiakin niiden miesten lisäksi?

Mistä tunnistaa mamma narsistin? Puheessa on aina miestä mitätöiviä juttuja kuten täällä tuollaisia "pitäisi ymmärtää olla hiljaa" jne. Mammanarsisti pyrkii etukäteen mustamaalaamaan miehen umpitoheloksi "ei sitä nyt voi lähettää yksin" ja itsensä arkielämäntukipilariksi jota ilman kaikki romahtaa. Erään tutkimuksen mukaan suomessa 50 60 % äideistä on narsistisesti häiriintyneitä mutta tutkimus vaettiin nopeasti. Miesten hyvä ymmärtää ja muistaa että narsisti uskoo aidosti harhaansa. Eli nämä aivan oikeasti uskovat olevansa hahmoja mitä ilman maailma olisi tulessa ja "tarvitaan" "äiti hoitamaan" eli huseeraamaan, syyttelemään ja päsmäröimään jokavälissä koska "ei se tohelo muuten osaa". Jos huomaat olevasi kyseisessä suhteessa niin pyri hankkimaan mah kattava huoltajuus ja lähde asap koska syyllistäminen menee aina vaan pahemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi pilaa parisuhteen, nii se vaan on.

Jos suhde ei ole vahvoista kantimissa ennen lasta, niin kyllä.

Monilla suhde myös säilyy ja vahvistuu, yhteinen vanhemmuus lujittaa sitä. Tähän vaikuttaa täällä jo paljon esiintuotu yhteinen vastuunotto arjesta sekä toisen huomioiminen, eli yhteen hiileen puhaltaminen. Perustana on kuitenkin se, onko suhteessa alunperin ollut syvää rakkautta, vähempi huuhtoutuu arjen kiireessä ja väsymyksestä helposti pois.

Ei se palaa koskaan enää entiselleen, olipa  miten hyvä tahaansa. Sulla on nyt joku harhaluulo asiasta.

Omassa suhteessa elänyt jo läpi pikkulapsivuodet ja parisuhde on niiden myötä muuttunut vain paremmaksi.

Viva la revolution kirjoitti:

Hyvin tehty, lapsi on aina etusijalla se pitää ymmärtää - mutta Suomi on valitettavasti jo täynnä ns. "minä minä" narsisteja/sopsiopaatteja/psykopaatteja jotka ovat sitä mieltä että vain he ovat tärkeitä ja heitä pitää palvoa... onnellisin maa = todellisuudessa onnettomin maa...

Ja mikähän on suurin syy että ihminen kasvaa tällaiseksi? Olisko se se helikopteri äiti?

Miten mies itse toimii? Laiminlyökö lapsen hoitamisen ja kiinnittää huomiota vain sinuun? Vai miten hän tämän asian ajattelee, pakkohan lapsista on huolehtia halusi tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tunnistaa mamma narsistin? Puheessa on aina miestä mitätöiviä juttuja kuten täällä tuollaisia "pitäisi ymmärtää olla hiljaa" jne. Mammanarsisti pyrkii etukäteen mustamaalaamaan miehen umpitoheloksi "ei sitä nyt voi lähettää yksin" ja itsensä arkielämäntukipilariksi jota ilman kaikki romahtaa. Erään tutkimuksen mukaan suomessa 50 60 % äideistä on narsistisesti häiriintyneitä mutta tutkimus vaettiin nopeasti. Miesten hyvä ymmärtää ja muistaa että narsisti uskoo aidosti harhaansa. Eli nämä aivan oikeasti uskovat olevansa hahmoja mitä ilman maailma olisi tulessa ja "tarvitaan" "äiti hoitamaan" eli huseeraamaan, syyttelemään ja päsmäröimään jokavälissä koska "ei se tohelo muuten osaa". Jos huomaat olevasi kyseisessä suhteessa niin pyri hankkimaan mah kattava huoltajuus ja lähde asap koska syyllistäminen menee aina vaan pahemmaksi.

Höpöhöpö. Mitään tuollaista narsistitutkimusta ei ole olemassakaan eikä mitään tutkimuksia vaieta tuolla tavalla mitä vihjaat. Väestössä on muutamalla prosentilla narsistinen persoonallisuushäiriö. Tähän pariin prosenttiin mahtuu niin miehiä kuin naisiakin.

T. Psykologi

Vierailija kirjoitti:

Lukeaa av-mammelit 424 tuo pitkä kappalejaoton teksti. Ette edes itse tajua hurahtaneenne äitiyteenne liikaa. Överiksi siis meni. Vähän kuin alkkiksella pitkä ryyppyputki. Ei ennen vanhaankaan roikuttu lapsissa ja vauvoissa kiinni, kun piti tehdä työt maalla ja ihan hyviä aikuisia heistä kasvoi. Rakensivat meille yhden parhaista maista maailmassa!

Juu, kasvoi aikuisia, joilla on heppoiset välit omiin vanhempiinsa. Isät oli vieraita miehiä, joiden kanssa ei ollut edes mitään puhuttavaa eikä isiä lapset kiinnostaneet yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?

Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.

Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.

No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?

Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?

Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.

Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.

Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.

Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.

Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin

Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.

Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.

Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.

Otit siis asian kilpailuna?

Kerroin vain mitä siitä seurasi.

Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.

Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.

Tilanne voisi olla täysin erilainen, jos se sun mies olisi halunnut viettää aikaa kanssasi.

Isä voi viettää aikaa omien lastensa kanssa ilman lasten äitiä. Menee vaikka leikkipihalle, jos ei muuta keksi.

Tottakai voi. Nyt tämä ”voittaja” kuvitteli harrastusten menneen lasten edelle vaikka totuus on se, että ne menivät hänen edelleen. Enkä ihmettele yhtään.

Miten lapset viettävät aikaa isän kanssa, kun isä ja lapset eivät ole samassa paikassa?

Eivät mitenkään tietenkään. Jos tämän mamman mies olisi viihtynyt kotonaan ja hänen luonaan, olisi hän ollut kotona enemmän ja sitä kautta myös lasten luona. Hän käyttää nyt ”lapset eivät olleet miehelle tärkeimpiä”-argumenttia vaikka totuus on se, että hän itse ajoi miehensä harrastuksiin. Näin käynee myös aplle.

Mies innostui hyvin paljon aikaa vievästä harrastuksesta toisen lapsen raskausaikana. Olisiko minun pitänyt kieltää se häneltä? Vai miten sinä olisit tilanteen ratkaissut?

Olemalla nainen ja vaimo, en äiti ja raskauden taakse piiloutuva uhri. Munkin miehellä on aikaa vieviä harrastuksia, mutta hän valitsee ensin aina mut, lapset ja uhteisen ajan. Jännä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukeaa av-mammelit 424 tuo pitkä kappalejaoton teksti. Ette edes itse tajua hurahtaneenne äitiyteenne liikaa. Överiksi siis meni. Vähän kuin alkkiksella pitkä ryyppyputki. Ei ennen vanhaankaan roikuttu lapsissa ja vauvoissa kiinni, kun piti tehdä työt maalla ja ihan hyviä aikuisia heistä kasvoi. Rakensivat meille yhden parhaista maista maailmassa!

Juu, kasvoi aikuisia, joilla on heppoiset välit omiin vanhempiinsa. Isät oli vieraita miehiä, joiden kanssa ei ollut edes mitään puhuttavaa eikä isiä lapset kiinnostaneet yhtään.

Höpöhöpö. Kasvoi meitä, joilla on hyvät, lämpimät, normaalit suhteet molempiin vanhempiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko miehesi käydä vaikka maksullisissa?

Jos haluaa juoda maitoa, ei tarvitse hankkia omaa lehmää. Verrannollisesti jos haluaa seksiä, ei tarvitse hankkiutua parisuhteeseen. Naisethan hankkiutuvat parisuhteeseen vain saadakseen lapsia.

Joskus näinkin, kun naisilla hedelmällinen aika on rajallisempaa. Oudompia ovat kuitenkin miehet, jotka hankkivat lapsen, koska olettavat että niin kuuluu tehdä. Ei ole kovin harvinaista että on kolmevitonen eronnut mies, joka ensimäistä kertaa havahtuu miettimään että mitä hän elämältään haluaa. Ilmeisesti menty autopilotilla siihen saakka.

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Mies ei suhtaudu isyyteen ja lapsiin ”lasten hoitona”, kuten naiset. Äiti sit pitää sitä vääränä tapana. He ovat lastensa kanssa, siihen kuuluu eri asioita eri aikoina. Naisilla olisi paljon opittavaa miehiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."

Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?

Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.

Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.

No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?

Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?

Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.

Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.

Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.

Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.

Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin

Ne lapsen iltahommat on suihkusta/kylvystä iltapalaan, hampaiden pesuun, iltasatuun ja välillä lapsen vieressä olemiseen. Ja aamuhan on aina kiva aloittaa rapsuttelemalla kiinni kuivunutta puuroa ja tyhjentämällä tiskikonetta ennen kuin pääsee aloittamaan mitään. Omia hommiahan voi vähentää niinkin, että ei pese miehen pyykkejä tai tee työstä palaavalle miehelle ruokaa, eihän se maailma siihen kaadu.

Eli myönnät itsekin, että olet kontrollifriikki ja nautit itsesi ylityöllistämisestä.

Tuossa vaiheessa lapsiin käytetyt minuutit ja tunnit kantoivat hedelmää myöhemmin. Olen ylpeä siitä kaikesta mihin kykenin, kaikki meni lasten parhaaksi. Minulla on lapsiin paljon läheisemmät välit mitä heidän isällään.

Otit siis asian kilpailuna?

Kerroin vain mitä siitä seurasi.

Kilpailusta seurasi tuo. Onnea, voitit. Sinulla lienee läheisemmät välit myös lapsiin, kuin mitä isään, puhumattakaan aviopuolisostasi.

Tuo oli seurausta siitä, että mies vietti aikaa mieluummin omien harrastusten ja kavereittensa kanssa mitä lastensa. Minä laitoin lasten kanssa viettämän ajan etusijalle. Minä olin läsnä, mies ei.

Tilanne voisi olla täysin erilainen, jos se sun mies olisi halunnut viettää aikaa kanssasi.

Isä voi viettää aikaa omien lastensa kanssa ilman lasten äitiä. Menee vaikka leikkipihalle, jos ei muuta keksi.

Tottakai voi. Nyt tämä ”voittaja” kuvitteli harrastusten menneen lasten edelle vaikka totuus on se, että ne menivät hänen edelleen. Enkä ihmettele yhtään.

Miten lapset viettävät aikaa isän kanssa, kun isä ja lapset eivät ole samassa paikassa?

Eivät mitenkään tietenkään. Jos tämän mamman mies olisi viihtynyt kotonaan ja hänen luonaan, olisi hän ollut kotona enemmän ja sitä kautta myös lasten luona. Hän käyttää nyt ”lapset eivät olleet miehelle tärkeimpiä”-argumenttia vaikka totuus on se, että hän itse ajoi miehensä harrastuksiin. Näin käynee myös aplle.

Mies innostui hyvin paljon aikaa vievästä harrastuksesta toisen lapsen raskausaikana. Olisiko minun pitänyt kieltää se häneltä? Vai miten sinä olisit tilanteen ratkaissut?

Olemalla nainen ja vaimo, en äiti ja raskauden taakse piiloutuva uhri. Munkin miehellä on aikaa vieviä harrastuksia, mutta hän valitsee ensin aina mut, lapset ja uhteisen ajan. Jännä.

Eli miehelläsi ei ole aikaa vieviä harrastuksia tai ne on vain puheissa, ei käytännössä. Kyllä minua harmittaa, kun en kieltänyt silloin enkä sen jälkeen miehen harrastusmatkoja. Tyhmänä toivotin vaan hyvää matkaa, kun mies lähti parin viikon reissuille. Minusta ja lapsista kasvoi tosi hyvä tiimi, mies nyt jäi siinä vähän ulkopuoliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän totuus on, että jos lastenhoito yleisesti miehiä kiinnostaisi, he tekisivät sitä oma-aloitteisesti. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, mutta nykyään se on naisen päätös haluaako lapsia vai ei. Kaikkien kannattaisi etukäteen miettiä mitä se lasten tulo perheeseen tarkoittaa käytännössä. 

-isä-

Mies ei suhtaudu isyyteen ja lapsiin ”lasten hoitona”, kuten naiset. Äiti sit pitää sitä vääränä tapana. He ovat lastensa kanssa, siihen kuuluu eri asioita eri aikoina. Naisilla olisi paljon opittavaa miehiltä.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän se lapsen kanssa vietetty aika on lapsen hoitamista.