Lue keskustelun säännöt.
Miksi nainen häpeää sitä, että mis on pahoinpidellyt hänet?
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tämä kyllä mieltä ylentävää, kun puolet miehistä on hyvin aggressiiviseen sävyyn sitä mieltä, että olisit katsonut sitä kristallipalloa, puolet taas sitä, että naiset ansaitsevatkin saada selkäänsä. Jos joku joskus onkin eri mieltä, niin sitä, että naiset ovat vainoharhaisia ja vihaavat miehiä, kun eivät lähde tuntemattomien kanssa ensitreffeille pimeälle kujalle, metsäpolulle tai yksityisasuntoon, koska väkivaltaisia miehiä hädin tuskin on olemassa. Hyvä palstamiehet! Edustatte todella itsejänne, jatkakaa.
Sulla näköjään jokin kristallipallo onkin, kun näet kuka täällä on mies ja kuka ei. Itse kylläkin käyttäisin sitä kristallipalloa paljon parempiin tarkoituksiin. Mutta elämä on valintoja...
Erinomainen valinta keskustella siitä, mihin olisi käytettävä hypoteettista kristallipalloa, jota kellään meistä ei siis ole. Mietihän sinä sitä, minä menen tekemään jotain muuta. Mukavaa illanjatkoa.
Ja anteeksi kaikki aggressiiviset naiset, joiden sukupuolen oletin väärin.
Niin naisethan ei ole yhtään aggressiivisia, he ovat aina vain viattomia uhreja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ekaa kertaa tarvitsekaan hävetä. Jos sen jälkeen jää suhteeseen ja vaan sietää väkivaltaa, sitä tuleekin hävetä.
En ihan ymmärrä tätä logiikkaa. Miksi uhrin pitäisi hävetä sitä, että on jäänyt väkivaltaiseen suhteeseen? Entäs se tekijä ja hänelle kuuluva häpeä?
Itse luulen, että väkivaltaiseen suhteeseen jäänyt yrittää sietää väkivaltaa juuri häpeän takia. Hän ei voi lähteä suhteesta eikä voi kertoa tilanteesta kenellekään, koska hän häpeää. Tavallaan hänet on aivopesty, hän on passivoitunut eikä hän usko ansaitsevansa mitään parempaa.
Jep. Kun pitäisi lähteä, moni tarvitsisi käytännön apua esim asunnon hankinnassa salaa tai muuttoapua. Mutta silloin pitäisi kertoa läheisille ja ottaa vastaan ne haukut, syyllistäminen. Eikä apua silti välttämättä saisi. Uhri on todella usein tilanteessa, jossa ei ole ketään jolle kertoisi ja joka auttaisi. Älkääkä vedotko yhteiskunnan apuun, koska se ei ole ilmaista, turvakotikin on todella kallis jos ei ole lapsia, lapselliset saavat sentään jotain tukia ja harkinnanvaraistakin helpommin.
Myös poliisien toiminta lähisuhdeväkivaltatapauksissa on ala-arvoista.
Mä soitin poliisit moneen kertaan. Mies oli aina lähtenyt paikalta, poliisit eivät käyneet edes jututtamassa miestä, saati että olis vieneet putkaan, ei mitään seuraamuksia.
Kerran mies itse soitti poliisin ja halusi mukaan kun oli käynyt mun päälle. Poliisit lähinnä naureskeli että "menkäähän takaisin nukkumaan". Itse olin silloin niin väsynyt ja shokissa etten juuri pystynyt mitään sanomaan. Mulla oli naama mustelmilla ja vaatteet revitty rikki. Tässä kohden olen poliisiin ehkä eniten pettynyt, kun mies itse olisi kerrankin ottanut vastuun ja halusi kertoa poliisille. Siinä olis ollut hyvä hetki lopettaa se, sen annettiin jatkua.
Tuossahan tilanne oli ilmeisesti jo rauhoittunut. Vai jatkuuko pahoinpitely vielä sen käynnin jälkeen? Poliisihan ei tuollaisesta loppua voi tehdä, sen voi tehdä vain nämä osapuolet itse, kumpikin tai jompikumpi kumpi. Turha ulkoistaa syytä poliisin niskoille.
Ylipäätään kaikkea mikä omassa elämässä on huonosti ja heikolla tolalla hävetään herkästi, vaikkei ole itse aiheuttanut sitä. Esim. sairauden oireiden näkymistä muille usein hävetään.
Parisuhdeväkivallassa on vielä se, että ihmiset saattavat ainakin mielessään ajatella, että pahoinpidellyllä ei ole itsekunnioitusta, kun on väkivaltaisessa suhteessa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Miksi häpeän?
Siksi että varoitusmerkit olivat ilmassa mutten uskonut.
Pelko ja häpeä. Valitettavasti olemme myös saaneet lukea lehdistä mitä on tapahtunut lähtemisestä ja lähestymiskiellosta huolimatta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelko ja häpeä. Valitettavasti olemme myös saaneet lukea lehdistä mitä on tapahtunut lähtemisestä ja lähestymiskiellosta huolimatta..
Jääminenkö sitten on parempi ja turvallisempi vaihtoehto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelko ja häpeä. Valitettavasti olemme myös saaneet lukea lehdistä mitä on tapahtunut lähtemisestä ja lähestymiskiellosta huolimatta..
Jääminenkö sitten on parempi ja turvallisempi vaihtoehto?
No siinä mielessä on, että usein erossa tilanteet eskaloituu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelko ja häpeä. Valitettavasti olemme myös saaneet lukea lehdistä mitä on tapahtunut lähtemisestä ja lähestymiskiellosta huolimatta..
Jääminenkö sitten on parempi ja turvallisempi vaihtoehto?
Sivusta: lähdön jälkeiset pari viikkoa ovat väkivaltaisen suhteen ylivoimaisesti vaarallisin vaihe. Joten jääminen todellakin saattaa olla lyhyellä aikavälillä kaikkein turvallisinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelko ja häpeä. Valitettavasti olemme myös saaneet lukea lehdistä mitä on tapahtunut lähtemisestä ja lähestymiskiellosta huolimatta..
Jääminenkö sitten on parempi ja turvallisempi vaihtoehto?
Sivusta: lähdön jälkeiset pari viikkoa ovat väkivaltaisen suhteen ylivoimaisesti vaarallisin vaihe. Joten jääminen todellakin saattaa olla lyhyellä aikavälillä kaikkein turvallisinta.
Mutta ei pitkällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ekaa kertaa tarvitsekaan hävetä. Jos sen jälkeen jää suhteeseen ja vaan sietää väkivaltaa, sitä tuleekin hävetä.
En ihan ymmärrä tätä logiikkaa. Miksi uhrin pitäisi hävetä sitä, että on jäänyt väkivaltaiseen suhteeseen? Entäs se tekijä ja hänelle kuuluva häpeä?
Itse luulen, että väkivaltaiseen suhteeseen jäänyt yrittää sietää väkivaltaa juuri häpeän takia. Hän ei voi lähteä suhteesta eikä voi kertoa tilanteesta kenellekään, koska hän häpeää. Tavallaan hänet on aivopesty, hän on passivoitunut eikä hän usko ansaitsevansa mitään parempaa.
Jep. Kun pitäisi lähteä, moni tarvitsisi käytännön apua esim asunnon hankinnassa salaa tai muuttoapua. Mutta silloin pitäisi kertoa läheisille ja ottaa vastaan ne haukut, syyllistäminen. Eikä apua silti välttämättä saisi. Uhri on todella usein tilanteessa, jossa ei ole ketään jolle kertoisi ja joka auttaisi. Älkääkä vedotko yhteiskunnan apuun, koska se ei ole ilmaista, turvakotikin on todella kallis jos ei ole lapsia, lapselliset saavat sentään jotain tukia ja harkinnanvaraistakin helpommin.
Myös poliisien toiminta lähisuhdeväkivaltatapauksissa on ala-arvoista.
Mä soitin poliisit moneen kertaan. Mies oli aina lähtenyt paikalta, poliisit eivät käyneet edes jututtamassa miestä, saati että olis vieneet putkaan, ei mitään seuraamuksia.
Kerran mies itse soitti poliisin ja halusi mukaan kun oli käynyt mun päälle. Poliisit lähinnä naureskeli että "menkäähän takaisin nukkumaan". Itse olin silloin niin väsynyt ja shokissa etten juuri pystynyt mitään sanomaan. Mulla oli naama mustelmilla ja vaatteet revitty rikki. Tässä kohden olen poliisiin ehkä eniten pettynyt, kun mies itse olisi kerrankin ottanut vastuun ja halusi kertoa poliisille. Siinä olis ollut hyvä hetki lopettaa se, sen annettiin jatkua.Tuossahan tilanne oli ilmeisesti jo rauhoittunut. Vai jatkuuko pahoinpitely vielä sen käynnin jälkeen? Poliisihan ei tuollaisesta loppua voi tehdä, sen voi tehdä vain nämä osapuolet itse, kumpikin tai jompikumpi kumpi. Turha ulkoistaa syytä poliisin niskoille.
Poliisin kuuluu kirjata todisteet ja ottaa asia käsittelyyn, sillä pahoinpitely on rikos. Poliisin vastuu on myös ohjata pahoinpidelty turvaan.
"Mitäs läksit.."
Tapailin tietämättäni sosiopaattia.
Oltiin menossa hänen "ystävänsä" luokse kylään. Esitti matkalla toiveen että antaisin heidän jutella hetken kahden kesken miesten juttuja.
Hälytyskellot kilkattivat aikalailla, mutta mentiin kuitenkin ja annoin jutella miesten juttuja jotta saisin kuunnella seuraavaksi paheksuntaa siitä kuinka kehtaankin tulla kylään ja olla niin epäkohtelias.
Tuossa vaiheessa tajusin lähteä. Menin kotiin.
Seuraavana päivänä tuli naapuri rähjäämään kuinka paska ihminen olen etten viitsi toiselle antaa hänen omaisuuttaan takaisin.
Mies oli tosiaan jättänyt omaisuuttaan luokseni ja oli nyt ovella naapurin kanssa.
Sen sijaan että olisin antanut tavarat miehelle ja toivottanut matkoihinsa, niin mies kerkesi sanomaan naapurille heipat ja sulkemaan oven.
"miksi sä päästit mut tänne, en mä niit tavaroita tarvi ja kyllä sä sen tiesit" ja loput tunnit jouduin taistelemaan hengestäni.
Mitäs läksin niinpä niin..
Ja puolen vuoden ajan tuon jälkeen olin todella kiinnostava tyyppi.
Myös poliisien toiminta lähisuhdeväkivaltatapauksissa on ala-arvoista.
Mä soitin poliisit moneen kertaan. Mies oli aina lähtenyt paikalta, poliisit eivät käyneet edes jututtamassa miestä, saati että olis vieneet putkaan, ei mitään seuraamuksia.
Kerran mies itse soitti poliisin ja halusi mukaan kun oli käynyt mun päälle. Poliisit lähinnä naureskeli että "menkäähän takaisin nukkumaan". Itse olin silloin niin väsynyt ja shokissa etten juuri pystynyt mitään sanomaan. Mulla oli naama mustelmilla ja vaatteet revitty rikki. Tässä kohden olen poliisiin ehkä eniten pettynyt, kun mies itse olisi kerrankin ottanut vastuun ja halusi kertoa poliisille. Siinä olis ollut hyvä hetki lopettaa se, sen annettiin jatkua.