Palaudutteko te työssäkäyvät vanhemmat oikeasti viikonloppuna?

Itselläni viikonloput menee käytännössä todella nopeasti ja meillä herätään viimeistään 9.00. Eipä tuo lapsikaan myöhään nuku, kun unirytmi koulupäivien mukaan. Lauantai menee koko päivä iäkkään isän luona ja siellä siivotaan, tehdään ruokaa, käydään kaupassa jne. Meillä sunnuntai on oikeastaan ns. omaa aikaa, mutta nyt ollaan tekemässä muuttoa niin aika hullunmyllyä on. Kai tämä muutto on sitä omaa aikaa:).

Viikot menee nopeasti, kun on töiden ja opiskelujen jälkeen muutakin ohjelmaa.  Olen siitä onnellisessa asemassa, että opiskelen uutta ammattia ja uskon vakaasti, että uusi ammatti sopii minulle paremmin. Se mitä ravintomaailma minulle antoi otti minulta moninkertaisesti pois, ei ole ikävä sitä alituista kiirettä ja paniikkia, kun joku oli esim. sairaana.

En edes kaipaa ns. löhöilyä viikonloppuna, koska itselleni tulee enemmän väsynyt olo. Normaalit yöunet riittävät ja sitten vain nukkumaan, kun väsyttää.  

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että viikonloput on välillä työläämpiä uhmaikäisen kanssa kuin arkipäivät yksin etätöissä kotona.

Joo eikä edes välillä eikä ehkä vaan onhan ne! Muistan itse tämän vaiheen, kun pidin viikonloppua aikuisessa mielessäni pakollisena pahana ja suorastaan odotin maanantaita ja etätöitä kotona kun sain rauhassa tehdä asioita, ajatella loppuun saakka, keittää kahvia, tuijottaa välillä ulos ikkunasta.

Tuolloin viikonloput oli yhtä huutoa ja tappelua, meille siunaantui erittäin temperamenttinen ja vaativa pikkulapsiaika ja muistaakseni noin kahden - kolmen vuoden ajan viikonloput oli aamusta iltaan tyytymätöntä kiukkuhuutoa, vaikka oli ruuat, välipalat, ulkoilut, päiväunet, aktiviteetit ja pelit ja uimahallit kuvioissa. Lapselle ei vaan kelvannut mikään. Parhaimillaan huuti 3,5h ilman että mikään tepsi rauhoittamaan, istui vaan sohvalla ja huusi. Kyllä silloin kieltämättä jo arkea odotin!

Huutavasta uhmiksesta kasvoi kuitenkin oikein iloinen ja valoisa ala-asteelainen, nyt 4.lk ihana lapsi, jonka kanssa on jo helppoa missä vain. Voin tehdä vaikka etäpäivää kotoa hänen ollessa paikalla ja puuhailee hyvillä mielin omiaan.

Tsemppiä meille kaikille vanhemmuuteen! Ei se aina helppoa ole.

Vierailija kirjoitti:

Tässä lienee se ajatus että palautuminen edellyttää lepoa - sehän ei ole totta. 

PAlautuminen edellyttää vastapainoa sille mistä ollaan palautumassa eikä se suinkaan ole välttämättä lepoa. 

En siis todellakaan palautuisi lojumalla, mutta palaudun työviikosta ja kaikista arki-iltojen sumplimista tekemisellä mikä ei kuormita aivoja samalla tavalla eli esim.  urheilemalla, leipomalla, puutarhatöillä jne.. 

Yleensä palaudun oikein hyvin, lähinnä jos en niin syy on seuraavan viikon stressaavat asiat.

No sehän ihan riippuu siitä mitä tekee ja mistä on väsynyt, ei mulla ainakaan eilen auttanut palautumaan yhtään se, että "tein vastapainona kaikkea", kävelyllä kävin niin tuntui että pyörryn sinne väsymyksestä, koska olin niin monena yönä nukkunut huonosti. Nyt on pirtsakampi olo kun nukuin 9 tunnin yöunet, mutta tänään onkin sitten jo työpäivä.

Jos tuntuu ettei viikonloppuna palaudu, niin miettikää meidän vuorotyöläisten yhden päivän vapaita: Niitä tulee yleensä kaksi jokaikiseen listaan, siinä EI ehdi palautumaan vaikka tekisi mitä.

Siis meillä on niin että töihin mennään maanantaina lepäämään kun vk-loput ovat niin rankkoja.

MInä luulin että mulla on rankkaa, mutta kyllä ap vie voiton.

En palautunut ja otin lopputilin kun kamelin selkä katkesi. Siitä on jo muutama kuukausi en kä vieläkään jaksa mitään.

Palaudun hyvin. 

AP:n elämä kuulostaa "pakkopullalta" jossa mitään ei tehdä, vaan kaikki on "pakko tehdä".

Asennemuutos, ja se, että täyttää vapaaikaansa jollakin mielekkäällä saattaisi toimia energiapankkina.

Eikä pelkästään viikonloppuisin, vaan myös arjessa.

-En halua verrata omaa elämääni AP:hen, koska elän hyvinkin aktiivista elämää, ilman jaksamisongelmaa ja suora vertailu olisi täten vain kettuilua.

Hanki AP elämääsi jotakin jota odottaa. Jotain mitä suunnitella ennen kuin pääset sen tekemään.

On se sitten liikuntatunti jossain, maalaaminen, siivous, maalaaminen, lauantain päiväunet, mikä vain mikä tuo valoa arkeen. 

Kyl se siitä.

M42

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin näkee, että nykyään ihmiset on saakelin saamattomia. Ennen oli navettatyöt, kaikki kotityöt tehtiin käsin, vedet kannettiin sisään ja ulos.

Mä äm mät ulisee kun mitään ei jaksa, kun oikea muoto on mitään ei viitsi. Puhelin on vienyt kaiken ajan.

Navettatyöt on vain fyysisesti raskasta ja toki vaarallista, mutta ei siellä ole kukaan hiillostamassa että nyt äkkiä tee sitä ja tätä ja oikeastaan voisit vielä tehdä tämänkin lisäksi, eli siinä saa kuitenkin yleensä tehdä ihan omaa vauhtia useimpia asioita (toki mm. lehmien lypsyaika on tarkkaa, nykyään tosin tämänkin hoitaa automaattiset lypsykoneet monessa paikassa), kukaan ei kyttäile pidätkö taukoa tai jutteletko naapurin Erkin kanssa. Ennen oli myös yhteisöllisyyttä, toki jossakin vieläkin: Oli naapuritkin mukana niissä heinätöissä ja lapset ja sukulaiset, jolloin työ sujui nopeasti ja yhteistuumin ja aina sai pitää taukoa jos siltä tuntui.

Oli myös pienestä pitäen totuttu siihen työhön, ei se ollut mitään mihin olisi pitänyt erikseen jotenkin opiskella ja käydä kouluja ja sitten renkiä ja piikoja lukuunottamatta mennä jonkun toisen alaiseksi töihin.

Piti tehdä töitä, mutta pystyi myös ottamaan päikkärit keskellä työpäivää tms. koska työt tehtiin siinä kotona, vastapainoksi tietenkin niitä töitä piti ja pitää tehdä myös iltaisin. Myö kausittaista että paljonko hommaa on: esim. puintiaikaan voi kiirettä pitää, mutta talvisin olla hyvinkin leppoisaa lähinnä eläimistä huolehtimista.

Vierailija kirjoitti:

Ei riitä 2 päivää kenellekään palautumiseen. Ihmiset on vedetty niin tiukille työssään.

Näin se vaan joissakin töissä on. Annat kaikkesi mutta sekään ei riitä, aina vaan pitäisi tehdä/antaa enemmän kun huomaavat että on pystynyt tekemään tavallista enemmän/nopeammin, ( kun on sanottu että tämä olisi vaan kertaluontoinen/hetkellinen tarve venyä).

Itsekin kyllästyin tähän ja tein asialle tarvittavat toimenpiteet ja nyt onkin ( toistaiseksi) hyvä olla töissä.

Pitäisi muistaa että terveys on tärkeää, jos sen menettää niin ei niitä töitäkään pysty tekemään, ja jos saikutat sen takia niin et ole enää työnantajan silmissä minkään arvoinen.

silloin palautuu kun liikkuu ja syö hyvin, minä käytän luomuruokaa ja liikun jokapäivä ainakin 2h, lapset voi ottaa mukaan juoksuvaunuissa lenkille tai kantoliinaan, aina löytyy keinoja liikkua,

sohvalle makaaminen ei ole mikään vaihtoehto minulle eikä meidän perheelle, lapsetkin oppivat pienestä pitäen aktiivisen ja terveellisen elämän

No itse teen osa aika työtä,2-4päivää viikossa töitä niin jaksan..en ikinä pystyis 5päivää olee töissä ja mahdolliset ylityöt siihen päälle..rahaa on vähemmän mutta olen onnellisempi nyt

Vierailija kirjoitti:

Moni tuntuu tekevän asiantuntijatyötä, mitä se käytännössä on. Ihmisten pitäisi vaan mennä ulos raittiiseen ilmaan, hienossa syysillassa mieli lepää.

Asiantuntijatyötä on niin erilaista ettei oikein voi sanoa millaista se on. Toisilla se on tosi kuormittavaa, on kiire, vastuu painaa ja kokoajan on joku jotain vailla. Toisilla leppoisampaa, pystyy sanelemaan itse työaikojaan ja -tahtiaan. Tai voi olla kausittaista. Yhteistä kaikille on, että se on pääasiassa tietokoneella istumista ja siitä omasta aiheesta pitää tietää paljon, tai ainakin kyetä nopeasti löytämään se oikea tieto.

No just ja just ehtii selvitä, ennenkuin uusi työviikko alkon tuotetestaajana alkaa. Loppuviikosta se on jo tosi raskasta, ei tahdo enää edes muisti pelata. Viikonlopun lepo tulee siis tarpeeseen.

Jaksaminen paranee, kun laittaa asiat arvojärjestykseen ja asettaa oman perheen hyvinvoinnin etusijalle.

Perheen kalenterista karsitaan pois turhat ja ylimääräiset menot. Voiko perheen harrastuksia vähentää? Onko lapsilla ja vanhemmilla monta kuormittavaa harrastusta, jonne kulkeminen on hankalaa ja raskasta? Harrastus on mahdollisesti myöhään illalla ja viikonloppuisin. Ruokaostokset voi tilata kaupasta 1-2 kertaa viikossa ja kotiovelle kuljetettuna. Kun kaupoissa ei tarvitse enää kuljeskella, niin säästyy omaa aikaa, rahaa ja polttoainetta. Turhat heräteostokset jäävät tekemättä. Perheen kyläilyjä voi karsia. Viikonloppuja ja koulun lomia voi viettää oman perheen kanssa kotona.

Jos omat tai puolison sukulaiset rasittavat sinua vaatimuksillaan, niin laita näille sukulaisille rajat. Eläkeläiset voivat ostaa apua ja palveluja kotiinsa eläkkeellä ja pankkitilillä olevilla rahoilla. Aikuisten lasten ei tarvitse ajella toiselle paikkakunnalle ja toiselle puolelle Suomea sukulaistensa palvelijoiksi ja kotiorjiksi. Ja vastaavasti toisinpäin. Ei ole isovanhempien tehtävä toimia aikuisten lastensa perheissä palvelijoina ja kotiorjina.

Vierailija kirjoitti:

Joillakin äideillä ja isillä on kummallinen kuvitelma, että lastenhoidon ja omat kotityöt voi ulkoistaa ilmaiseksi omille vanhemmille ja appivanhemmille. Kannattaa opetella sanomaan EI!

Ja joillakin tilanne on toisinpäin. Vanhemmat, appivanhemmat ja muut sukulaiset yrittävät passuuttaa aikuisia lapsiaan jatkuvalla työleirillä ja loputtomilla kotitöillä. Nykyään perheet perustetaan myöhemmin kuin ennen. Monilla noin 50-vuotiailla vanhemmilla on alaikäisiä lapsia kotona. Siinä ei enää ehdi omia vanhempia ja appivanhempia auttamaan, kun itsellä on kotona kädet täynnä töitä.

Ihmettelen, miksi 1940- ja 1950-luvulla syntyneet ikäluokat eivät halua ostaa isollakaan palkalla, eläkkeellä ja varallisuudella mitään maksullista työtä ja palvelua kotiin? He ovat ahneita, nuukia ja kitsaita. Joillakin eläkeläisillä ja vanhuksilla on kummallinen kuvitelma, että omat kotityöt, asioinnit ja remontit voi ulkoistaa ilmaiseksi aikuisille lapsille.

Ei ole realistista, että aikuisten lasten, miniöitten ja vävyjen pitäisi ajella jopa toiselta puolelta Suomea siivoamassa, tekemässä kauppaostoksia, leikkaamassa nurmikkoa, tekemässä lumitöitä, pesemässä ikkunoita ja saunaa, pilkkomassa polttopuita, kuljettamassa lääkäriin, apteekkiin ja milloin mihinkin.

Miksi lähisukulaisia käytetään härskisti hyväksi? Miksi ihmiset eivät halua, osaa tai uskalla sanoa sukulaisilleen vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä tytär kuskaa lapsiaan joka perjantai isovanhemmalle hoitoon??? Opettele laittamaan aikuiselle lapsellesi rajat! Seuraavana perjantaina lähdet hyvissä ajoin pois kotoa, suljet puhelimesi ja laitat kotisi ovet lukkoon. Tytär oppii, kun toistat tämän muutaman kerran.

Kun tytär soittelee ja viestittelee tarvitsevansa taas lastenhoitajaa viikonlopuksi, niin vastaat joka kerta EI KÄY! Ja tee vaikka lastensuojeluilmoituksen sosiaalitoimen päivystykseen, jos muu ei auta!

Kotiäitinä en jaksa ymmärtää uusavuttomia, uushaluttomia, laiskoja ja mukavuudenhaluisia pienten lasten ja koululaisten vanhempia, jotka hoidattavat lapsiaan jatkuvasti mummoloissa ja muilla sukulaisilla. Lapsen äidillä ja isällä on elämänhallinta pahasti hukassa, jos lapset kuljetetaan viikonloppuisin ja päivähoidon ja koulun lomilla mummolaan ja sukulaisille hoitoon! Miksi nämä äidit ja isät eivät vietä vapaa-aikaansa omien lastensa kanssa???

Me emme pyydä sukulaisilta ja isovanhemmilta koskaan mitään apua lastenhoitoon tai kotitöihin. Me hoidamme omat lapsemme ihan itse ja teemme kaikki kotityömme ihan itse. Oma apu on paras apu! Lastenhoito ja lastenkasvatus kuuluu lapsen äidille ja isälle - EI suinkaan isovanhemmille!

Vierailija kirjoitti:

Tytär tuo lapset joka perjantai viikonloppu hoitoon joten en palaudu ikinä t. Mummu 52 v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko ap on masentunut tai muuten burnoutin partaalla, tai sitten pitäisi vaan yksinkertaisesti nostaa p*rse sohvalta ja alkaa liikkua niin alkaisi energiaakin löytyä. Ei todellakaan ole normaalia tuommoinen ja lapset todellakin kärsivät, jos ei viikonloppuna ole muuta tekemistä kuin pelaaminen. Hankkiudu työterveyteen, mielellään heti.

Ai ei ole normaalia? Mikä on normaalia toimintaa viikonloppuna kun on raatanut 5 päivää voimiensa rajoilla? Oot tuollainen vastausautomaatti niin kerrohan meille väsyneille ja työstä uupuneille mitä kuuluu jaksaa?

Olen eri mutta vastaan silti: haluan kysyä sulta kysymyksen.. onko sun elämän tarkotus raataa 5 päivää viikossa voimiesi rajoilla niin, että koet olevasi väsynyt ja työstä uupunut etkä jaksa vapaalla nauttia elämästä? Voin kertoa että ei ole. Jos sulla on uupumus niin mene lääkäriin. Elämän tarkotus on se työn ulkopuolella tapahtuva mielekäs toiminta, oma hyvinvointi, perhe, ystävät, harrastukset ym.

Itse olen vähän sellainen, että uuvun kaikesta työstä. En keksi mitään sellaista työtä, mitä voisin tehdä, mutta missä en uupuisi. Jos käyn töissä = olen uupunut. Eli minulle vaihtoehdot ovat joko onnellinen työttömyys, mikä ei sekään lopulta ole onnellista, koska se siltää jatkuvaa, pakollista työnhakua tai sitten uupunut työssä käymisestä. Näin se vain on. 

Olen paljon pohtinut, mistä tämä johtuu. Yksi selitys on temperamenttini eli olen todella matalan aktiivisuuden ihminen, stressaannun ja ahdistun todella helposti pienistäkin asioista ja olen introvertti, joka ei keksi mitään sellaista työtä, mitä osaisi tai pystyisi ja johon ei liittyisi ihmisiä. Mikään liikunta, mielekäs tekeminen jne ei auta, koska keskittymiskyky lähtee, olen väsynyt jo valmiiksi ja kaikki liikkuminen väsyttää lisää (vuosia harrastin liikuntaa 3-4krt/vko, mutta se jäi, koska aloin inhota sitä pakollisuuden tunnetta ja väsymystä jälkeenpäin). Veriarvot on kunnossa ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Silti olen tällainen helposti väsyvä, olen ihan aina ollut sellainen. Mieheni on esim toisenlainen ja hän saa voimia ja elämänhalua itselle mielekkäästä toiminnasta. Minä en. 

Teen 0-sopparilla keikkoja ja usein ahneuksissani teen parin viikonkin työputkia ilman taukoja. Työni on todella kuormittavaa ja huomaan, että palautuminen kestää. Siksi joskus pidän viikon vapaata, vaikka kuinka olisi taloudellinen menetys, ihan vaan oman mielenrauhani takia. Mulla myös 3 lasta ja paljon työreissuja tekevä mies, joten ei aina vaan jaksa.

Mun elämää rassaa työssäkäyminen. Pidän työstäni ja olen hyvä siinä, mutta siinä se. Vapaa-ajalla olen onnellisin ja mikään ei ole niin ihanaa, kun tietää että parit vapaat ovat taas edessä. Toiset eivät malta jäädä edes eläkkeelle, mä olisin nyt jo nelikymppisenä valmis jäämään.

Siksi myös tunnen ärtymystä ihmisiä kohtaan, jotka eivät mukamas kykene käymään töissä ja makaavat vaan kotona. Koska mulla ihan sama juttu, mutta töissä nyt vaan on pakko käydä.

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon pohtinut, mistä tämä johtuu. Yksi selitys on temperamenttini eli olen todella matalan aktiivisuuden ihminen, stressaannun ja ahdistun todella helposti pienistäkin asioista ja olen introvertti

Ihanaa, että tämän uskaltaa joku tuoda esiin. Itse olen viime aikoina paininut samojen mietteiden kanssa, kun ei töiden, kaupassakäynnin ja pakollisten kokkailun/siivoilun/pihahommien lisäksi ei jaksa oikein mitään. Itselle ei ole edes lapsia lisänä tähän kuvioon, toki vieraita käy ja kyläilyt kuuluvat ohjelmaan, vaikka välillä nekin ahdistavat.

Halua olisi itsensä kehittämiseen ja kodin remppaamiseen mutta energiat riittävät vain kotona oloiluun, käsitöiden tekoon töllön äärellä tms.

Kavereiden kanssa on ollut seuraavia mietteitä: Miksi pitäisi jaksaa kaikkea muuta, miksi ihmisen pitäisi olla jatkuvasti käynnissä oleva kone? Miksi edelleen on automaattisesti laiska, jos haluaa esim. siivoajan palkata?

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi ajanhallintasi on ihan hakoteillä jos sinun tarvitsee kokata joka päivä.

Näytin tän viestin mun italialaiselle kaverille ja se kuoli järkytykseen :D

En palaudu mutta energiajuoman voimalla koitan jaksaa muuten jatkuva väsymys.