MOT: Jannen perhe jäi kotinsa vangiksi, kun kehitysvammaisten tyttärien avustajapalvelut katkesivat yllättäen: "Yritän vaan pitää sakin elossa"
Molemmilla tyttärillä autismi ja kehitysvamma.
Niin surullista luettavaa.
Kommentit (235)
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtainen apu ylipäätään ei ole oikea palvelu noille tytöille. Henkilökohtainen apu on tarkoitettu avustamiseksi sellaisissa päivittäisissä toiminnoissa, joita henkilö itse ei pysty tekemään. MUTTA henkilökohtainen apu ei ole hoitoa, hoivaa ja valvontaa, joita nuo tytöt vaikuttavat tarvitsevan 24/7.
Selvääkin selvempää myös on, että perheen vanhemmilla ei ole resursseja toimia avustajien työnantajana, toinen on ollut pitkässä sairaalahoidossa väsymyksen vuoksi ja toinenkin vaikuttaa horjuvan uupumuksen partaalla (ei mikään ihme sinänsä). Toisaalta tämä on koko tapauksessa epäolennaista, koska nuo lapset eivät täytä henkilökohtaisen avun voimavara-edellytystä.
Tytöille pitäisi laatia erityishuolto-ohjelma kehitysvammalain perusteella ja sitten myöntää erityishuoltona hoitoapua kotiin (maksuton palvelu niin ikään).
t. Vammaispalvelun sosiaalityöntekijä
Tämä.
Naulan kantaan.
Jyväskylä - vammaispalveluiden kehitysmaakaupunki jossa ei edes yritetä huomioida heikoimpia. Auta armias jos on kyse jostakin urheilunpaskasta niin rahaa löytyy turhuuteen!
Vierailija kirjoitti:
Aivan kestämätöntä hyysätä tällaisia, joista ei ikinä tule tuottavaa yhteiskunnan jäsentä. Käsittämätöntä resurssien tuhlausta.
Kyllä pitää hoitaa, mutta monesti ylihoidetaan. Lisäksi tuo kotona asuminen on joo todella kaunis ajatus, mutta kallista ja tehotonta.
Jyväskylän vammaispalvelut ovat totaalinen katastrofi. Sinne on tarkoituksella palkattu täysin ammattitaidotonta ja sadistista jengiä. Autisminkirjo ei noin ylipäätään saa sieltä palveluja lainkaan. Tämä on kaiken huippu, ettei näytä saavan muutkaan vammaiset!
Vierailija kirjoitti:
ja toi yks vammainen anto laittomat potkut ja joutuu korvaamaan työntekijöilleen ?
Ihan oikein meni lain mukaan. Miksi tässäkin asiassa pitäisi olla erivapauksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kestämätöntä hyysätä tällaisia, joista ei ikinä tule tuottavaa yhteiskunnan jäsentä. Käsittämätöntä resurssien tuhlausta.
Olet karmea sika. Kuole. Saatanan n a t s i.
Kerro toki lisää itsestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Jyväskylän vammaispalvelut ovat totaalinen katastrofi. Sinne on tarkoituksella palkattu täysin ammattitaidotonta ja sadistista jengiä. Autisminkirjo ei noin ylipäätään saa sieltä palveluja lainkaan. Tämä on kaiken huippu, ettei näytä saavan muutkaan vammaiset!
Rumien virkamiesten ruma kaupunki. Kiusaajakaupunki.
Vierailija kirjoitti:
ja toi yks vammainen anto laittomat potkut ja joutuu korvaamaan työntekijöilleen ?
No mitäs sinusta laittomista potkuista pitäisi seurata? Ei mitään?
Toinen asia on sitten se, ettei tuolla vammaisella ole ikinä mistä maksaa ne korvaukset pois, ellei sitten aikanaan perinnöstä kun hänen vanhempansa kuolee.
Työntekijän eli sen avustajan asema on tässä työnantajamallissa todella turvaton.
Vierailija kirjoitti:
Jyväskylä - vammaispalveluiden kehitysmaakaupunki jossa ei edes yritetä huomioida heikoimpia. Auta armias jos on kyse jostakin urheilunpaskasta niin rahaa löytyy turhuuteen!
Tämä! Niin tämä!
Job kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtainen apu ylipäätään ei ole oikea palvelu noille tytöille. Henkilökohtainen apu on tarkoitettu avustamiseksi sellaisissa päivittäisissä toiminnoissa, joita henkilö itse ei pysty tekemään. MUTTA henkilökohtainen apu ei ole hoitoa, hoivaa ja valvontaa, joita nuo tytöt vaikuttavat tarvitsevan 24/7.
Selvääkin selvempää myös on, että perheen vanhemmilla ei ole resursseja toimia avustajien työnantajana, toinen on ollut pitkässä sairaalahoidossa väsymyksen vuoksi ja toinenkin vaikuttaa horjuvan uupumuksen partaalla (ei mikään ihme sinänsä). Toisaalta tämä on koko tapauksessa epäolennaista, koska nuo lapset eivät täytä henkilökohtaisen avun voimavara-edellytystä.
Tytöille pitäisi laatia erityishuolto-ohjelma kehitysvammalain perusteella ja sitten myöntää erityishuoltona hoitoapua kotiin (maksuton palvelu niin ikään).
t. Vammaispalvelun sosiaalityöntekijä
Ihmettelin samaa. Kun tuli tämä uusi vammaispalvelulaki, ja siihen henkilökohtainen apu tässä laajuudessa, niin sen saamiseksi oli pykälä että saadakseen hlökohtavustajan, täytyy vammaisen olla kykenevä työnantajaksi. Nämä eivät sitä todellakaan ole.
Ja miksiköhän avustajista on jatkuvasti pulaa? Olisikohan vaikka siksi, että työnantajina on siihen täysin kykenemättömiä henkilöitä, joilla ei ole välttämättä alkeellisintakaan tietoa työnantajan vastuista ja velvollisuuksista. Avustaja on usein täysin työnantajansa oikkujen armoilla. Laittomia potkuja tulee tämän tästä, eikä monikaan uskalla tai jaksa viedä niitä oikeuteen. Varsinkaan siksi, että vaikka korvauksia tuomittaisiin, niin niitä ei "työnantaja" kykene ehkä ikinä maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtainen apu ylipäätään ei ole oikea palvelu noille tytöille. Henkilökohtainen apu on tarkoitettu avustamiseksi sellaisissa päivittäisissä toiminnoissa, joita henkilö itse ei pysty tekemään. MUTTA henkilökohtainen apu ei ole hoitoa, hoivaa ja valvontaa, joita nuo tytöt vaikuttavat tarvitsevan 24/7.
Selvääkin selvempää myös on, että perheen vanhemmilla ei ole resursseja toimia avustajien työnantajana, toinen on ollut pitkässä sairaalahoidossa väsymyksen vuoksi ja toinenkin vaikuttaa horjuvan uupumuksen partaalla (ei mikään ihme sinänsä). Toisaalta tämä on koko tapauksessa epäolennaista, koska nuo lapset eivät täytä henkilökohtaisen avun voimavara-edellytystä.
Tytöille pitäisi laatia erityishuolto-ohjelma kehitysvammalain perusteella ja sitten myöntää erityishuoltona hoitoapua kotiin (maksuton palvelu niin ikään).
t. Vammaispalvelun sosiaalityöntekijä
Ihan oikein kirjoitit, mutta Jyväskylä ei myönnä muuta apua kuin työnantajamallilla. Lisäksi Jkl ei tee kaikille EHO:a, vaikka lain mukaan pitäisi tehdä. Edes kehitystasoarvioita ei tehdä kaikille, koska silloin tulisi keva-dg, jolloin olisi subjektiivinen oikeus palveluihin. Tämä on ollut Jkl käytäntö jo vuosia, ja siitä on valitettu sekä Aviin, Valviraan että eduskunnan oikeusasiamiehelle jo vuosien ajan. Mikään ei muutu, koska kunnat eivät saa todellisia sanktioita virheellisestä toiminnasta.
Jkl on viime aikoina rehvastellut toistuvasti, kuinka viime vuoden budjetti oli muistaakseni 70 miljoonaa ylijäämäinen. Paikallislehdessä on ollut siitä monta kertaa maininta. Jis budjetissa on noin paljon varaa, miksi heikoimmat eivät saa edes siedettävän elämänlaadun takaavia palveluita?
Suuri yleisö ei myöskään tiedä sitä, että MOT:ssa haastateltu AVI:n tarkastaja on ollut vasta pari vuotta virassasn. Sitä ennen hän oli Jkl vammaispalvelujen sosiaalijohtaja, ja todnäk ollut siis silloin tekemässä päätöksiä myös MOT:ssa esiintyvien tapausten suhteen. Jkl ei anna pätevän virassa olevan rivisosiaalityöntekijän tehdä päätöksiä itsenäisesti, vaan kaikki päätökset hyväksytetään sosiaalijohtajalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja toi yks vammainen anto laittomat potkut ja joutuu korvaamaan työntekijöilleen ?
Ihan oikein meni lain mukaan. Miksi tässäkin asiassa pitäisi olla erivapauksia?
Oikein meni, ja pitää olla avustajilla ihan samanlaiset työoikeudet kuin muillakin. Ei voi olla niin että avustajia saa polkea ja laittomasti irtisanoa, mutta muita ammattiryhmiä ei. Eli ihan oikein että vietiin oikeuteen, ja voitto tuli siellä. Näin vaustajana oli karmeaa kuunneltavaa että "ei ole mitään häpyä" avustajalla joka pitää oikeuksistaan kiinni. Sietäisi äiti hävetä tuollaista lausuntoa tv:ssä. Jos hänen oma lapsensa olisi laittomasti irtisanottu, niin olisiko silloinkin ok ettei mitään korvauksia tule? Tuskin.
Se mikä asiassa ei ole ok on se, että työnantajana on vammainen henkilö joka itsekin myöntää ettei ole kykenevä toimimaan työnantajana, mutta kunta silti velvoittaa työnantajuuteen.
Näissä vammaisten lasten perheissä ihmettelen sitä, miten huonosti terveiden lasten oikeudet turvataan. Ovat monesti heitteillä, kun vanhempien kaikki jaksaminen menee sen vammaisen auttamiseen / hoitamiseen. Tai sitten heidät ehdollistetaan sen vammaisen ilmaiseksi avustajaksi, jolloin saat ihan liikaa vastuuta nuorella iällä.
Job kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtainen apu ylipäätään ei ole oikea palvelu noille tytöille. Henkilökohtainen apu on tarkoitettu avustamiseksi sellaisissa päivittäisissä toiminnoissa, joita henkilö itse ei pysty tekemään. MUTTA henkilökohtainen apu ei ole hoitoa, hoivaa ja valvontaa, joita nuo tytöt vaikuttavat tarvitsevan 24/7.
Selvääkin selvempää myös on, että perheen vanhemmilla ei ole resursseja toimia avustajien työnantajana, toinen on ollut pitkässä sairaalahoidossa väsymyksen vuoksi ja toinenkin vaikuttaa horjuvan uupumuksen partaalla (ei mikään ihme sinänsä). Toisaalta tämä on koko tapauksessa epäolennaista, koska nuo lapset eivät täytä henkilökohtaisen avun voimavara-edellytystä.
Tytöille pitäisi laatia erityishuolto-ohjelma kehitysvammalain perusteella ja sitten myöntää erityishuoltona hoitoapua kotiin (maksuton palvelu niin ikään).
t. Vammaispalvelun sosiaalityöntekijä
Tämä.
Naulan kantaan.
Ei he saa erityishuoltona hoitoapua, koska vanhemmat ovat kotona.
Vierailija kirjoitti:
Job kirjoitti:
Job kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siittiöt pitää tutkia kirjoitti:
Jannen siittiöt on sitten sairaita.Olisi syytä tutkia ennen lasten tekoa siis ettei käytä ehkäisyä tyhmyyttään tutkia onko mies terve.
Vähän niinkuin sun isällä.
Et ole penaalin terävin kynä.
Vastaukseni siis tuolle ensimmäiselle.
Siittiöitä tutkimalla ei seulota perinnöllisiä sairauksia
Autismin kirjon ongelmat eivät näy missään seulassa, joskin perinnöllisyystutkimus on edistynyt pitkin harppauksin.
Meillä on kuormana sellainen geneettinen roskapussi, että emme olisi hankkineet lapsia ensinkään, jos olisimme tienneet.
Oli 4 jasta ja viides tulossa, kun paska osui tuulettimeen, paskasade on jatkunut siitä saakka.
No voi voi ja lämmin leipä. Pitääkö niitä kersoja vääntää noin paljon ensinnäkään? Ihmiset voisivat osata lopettaa ajoissa. Ei kenenkään geenit ole niin huippuja (kuten tekin huomasitte), että tarvitsee tehdä yhtä tai kahta lasta enempää.
Oikeastaan ihan oikein teille, kun piti vielä kokeilla onnea, vaikka taisi olla ihan ok lapsia aikaisemmat. Siinähän nyt kärsitte, eikä täällä heru yhtään sympatiaa, empatiaa, eikä myötätuntoa - päinvastoin nauran räkäisen naurun.
Itse onneksi älysin jättää lapsiluvun yhteen. Terve ja hieno poika kun tuli, niin mitä sitä suotta lähteä onneaan kokeilemaan useamman lapsen kohdalla.
Aloituksen jutun vanhemmat olisivat myös voineet jättää lapsiluvun yhteen, eli esikoispoikaan, niin nyt ei tarvitsisi kitistä ympäriinsä. Uskon, että miettivät päivittäin samaa, jospa emme olisikaan jatkaneet lapsien tekemistä ....
Mitäpä arvelet Suomelle tapahtuvan, kun ihmiset jättää lapsiluvun yhteen?
Vierailija kirjoitti:
Perheen isä oli kyllä todella symppis ja hienon sekä rauhallisen oloinen mies muutenkin.
Ei voi kuin hämmästellä, miten hän jaksoi ilmeisesti pidemmänkin aikaa yksin pyörittää heidän talouttaan omaishoitajana.Olen itse työskennellyt perheen tyttöjen kaltaisten autisminkirjon asiakkaiden parissa ja voin vain todeta, että kahden autismin kirjon lapsen hoitaminen yksin kotioloissa... Minusta ei siihen olisi kuin ehkä viikonlopun tai viikon ajaksi ja olen sentään alan "ammattilainen". Isä on varmasti joutunut henkisesti tuona aikana todella koville ja toki koko perhe jo aikaisemminkin.
Se, että sosiaali-ja terveyspalveluiden asiakkaita velvoitetaan itse ryhtymään työnantajiksi, on kuolleena syntynyt ajatus.
Jos mietitään hetki, millaisella voinnilla varustetulle asiakaskunnalle näitä palveluita järjestetään, niin tyhmempikin tajuaa työnantajana toimimisen olevan heille keskimäärin kohtuuton rasite. Monesta täysin terveestäkään kun ei olisi työnantajan velvollisuuksia kaikkinensa hoitamaan.Ymmärrän täysin perheen isän näkemyksen siitä, ettei tyttöjä ainakaan vielä tuossa iässä haluaisi laittaa hoitolaitokseen asumaan. Koti on kuitenkin aina koti, etenkin autisteille, joille pienetkin elämänmuutokset ovat älyttömän haastavia ja vaikeita.
Alan ammattilaisena olen sitä mieltä, että tytöillä on nykyisissä asuin-ja elinpuitteissaan parempi elämänlaatu kuin jos he asuisivat laitosoloissa. Kunhan vain ne kaupungin lakisääteiset tukiverkot toimisivat niin kuin niiden kuuluu toimia.
Jyväskylän kaupungin toimintaa ei voi kuin hämmästellä ja hävetä. Vaikka sitä ei ääneen sanottukaan, niin näin menetellään koska säästöjä pitää saada aikaan (jotta rahaa riittää jaettavaksi muualle) ja mistäpä niitä rahoja olisikaan helpoiten otettavissa kuin kaikkein heikommassa asemassa olevilta ja vähiten melua kohtelustaan pitäviltä.
Tämän kaltainen toimintatapa kertoo valitettavasti kaiken olennaisen Jyväskylän kaupungin tämän hetkisen ylimmän johdon ja vammaispalveluiden johtavien työntekijöiden etiikasta, oikeudenmukaisuudesta ja moraalista.
Jyväskylän kaupungilla on kuitenkin varaa esimerkiksi maksaa johtotason henkilöilleen huimia kuukausipalkkoja ja palkita menestyneitä urheilijoita peräti kahteen kertaan vuosittain, kuitenkaan tällaiseen kaupungin näkökulmasta ydintehtävään lukeutuvaan toimintaan ei varoja tahdo riittää. Pitäisikö niitä prioriteetteja miettiä siellä pääkallopaikalla hieman uusiksi?
Olisiko tarpeen teetättää Jyväskylän kaupungille ulkopuolisen ja riippumattoman tahon suorittama laaja tilintarkastus, jotta saataisiin parempi ja rehellisempi tilannekuva kaupungin varojen käytöstä?
Nyt jyväskyläläiset ja muutkin kansalaiset laittamaan tulikiven katkuista palautetta jyväskylän päättäjille.
Loistavasti kirjoitettu. Onneksi perhe toi asian julkisuuteen. Kunpa isä saisi omaa aikaa joskus ja perheen isoveli omaa rauhaa ja normaalimpaa teinin elämää. Veikkaan, ettei poika paljoa kavereita kutsu kylään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eveliina ei osaa kunnolla lukea tai kirjoittaa, mutta joutuu toimimaan työnantajana – nyt niskassa ovat tuhansien eurojen korvaukset.
-Monessa kunnassa on jonkinlainen sekamalli käytössä, kunta huolehtii työsopimuksista, maksuista ja vakuutuksista avustettavien huoltajien kanssa yhteistyössä.
Kuinkas se tehoaa näihin kiukkupäissä irtisanomisiin, jotka työntekijä riitauttaa?
Kehitysvammainen on aina henkisesti enemmän tai vähemmän lapsen tasolla.
Aivovamman saaneet useinkin menettävät impulssikontrollinsa, vaikka henkiset kyvyt muuten säilyisivät.
Vierailija kirjoitti:
Job kirjoitti:
Job kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siittiöt pitää tutkia kirjoitti:
Jannen siittiöt on sitten sairaita.Olisi syytä tutkia ennen lasten tekoa siis ettei käytä ehkäisyä tyhmyyttään tutkia onko mies terve.
Vähän niinkuin sun isällä.
Et ole penaalin terävin kynä.
Vastaukseni siis tuolle ensimmäiselle.
Siittiöitä tutkimalla ei seulota perinnöllisiä sairauksia
Autismin kirjon ongelmat eivät näy missään seulassa, joskin perinnöllisyystutkimus on edistynyt pitkin harppauksin.
Meillä on kuormana sellainen geneettinen roskapussi, että emme olisi hankkineet lapsia ensinkään, jos olisimme tienneet.
Oli 4 jasta ja viides tulossa, kun paska osui tuulettimeen, paskasade on jatkunut siitä saakka.
No voi voi ja lämmin leipä. Pitääkö niitä kersoja vääntää noin paljon ensinnäkään? Ihmiset voisivat osata lopettaa ajoissa. Ei kenenkään geenit ole niin huippuja (kuten tekin huomasitte), että tarvitsee tehdä yhtä tai kahta lasta enempää.
Oikeastaan ihan oikein teille, kun piti vielä kokeilla onnea, vaikka taisi olla ihan ok lapsia aikaisemmat. Siinähän nyt kärsitte, eikä täällä heru yhtään sympatiaa, empatiaa, eikä myötätuntoa - päinvastoin nauran räkäisen naurun.
Itse onneksi älysin jättää lapsiluvun yhteen. Terve ja hieno poika kun tuli, niin mitä sitä suotta lähteä onneaan kokeilemaan useamman lapsen kohdalla.
Aloituksen jutun vanhemmat olisivat myös voineet jättää lapsiluvun yhteen, eli esikoispoikaan, niin nyt ei tarvitsisi kitistä ympäriinsä. Uskon, että miettivät päivittäin samaa, jospa emme olisikaan jatkaneet lapsien tekemistä ....
Kiitos aamun omahyväisimmästä aivopierusta.
Kun on avustajat myönnetty molemmille lapsille, on Jyväskylän kaupungin ne annettava välittömästi. Koko perheen elämä pois tolaltaan kaupungin vakavan virheen vuoksi. Häpeällistä.