Mies on ilkeä, kun olen sairaana
Huokailee ja kuittailee ”no niin, ja taas, kannattiko juoda sitä mehua?” kun olen norossa ja juossut sata kertaa oksentamaan. Jos sanon mitä minun tekisi mieli, huokailee ettei se ja se ole sopivaa syötävää vatsataudissa, eikä vahingossakaan anna minulle mitään muuta kuin lasin vettä.
Ei kysy miten voin, ei tarkista vointia mitenkään. Nyt sentään hoitaa edes lapset pääosin.
Mitä ihmettä tämmöinen käytös on ?
Tämä nimenomaan tulee esille vaan jos olen tosi kipeä enkä pysty hoitamaan lapsia. Esimerkiksi synnytysten jälkeen ei ole tämmöistä ollut.
Nämä hetket kyllä kieltämättä saa miettimään onko taustalla joku häiriö vai mistä tämmöinen johtuu. Itse hoidan ja huolehdin sairaasta kumppanista. Paitsi että mies myös piilottaa oman sairastumisensa eikä koskaan kerro minulle, jos on huonovointinen.
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen hiljattain uutisissa ollut tapaus, joka liittyy vanhuksiin. Nainen oli saanut jonkun sairaskohtauksen ja lyhistynyt lattialle. Aviopuolisonsa eli miehensä ei ollut tehnyt yhtään mitään ja nainen oli maannut lattialla ainakin seuraavaan päivään, kunnes mies vasta soitti hätäkeskukseen. Oli puhelimessa käyttäytynyt välttelevästi ja kun virkailija käski mennä hengitystä tai pulssia tarkastamaan ei ollut suostunut menemään. Mies sai tuomion kuolemantuottamuksesta.
Se nainen makoili siellä lattialla monta päivää, koska oli muistaakseni saanut lattialla makaamisesta makuuhaavoja ja oli nälkiintynyt ja kuivunut. Mies oli ollut sitä mieltä, ettei hänen kuulu hoitaa vaimoaan. Naimisissa olivat olleet vuosikymmeniä.

Olisi jännä tietää millainen tuo mies oli normaalisti. Pelottava ajatus että muuten olisi ihan tavallinen ihminen, mutta sitten muuttuisi tuollaiseksi yhtäkkiä kun kumppani saa sairaskohtauksen.
Tuskin on vaimostaan huolehtinut koskaan. Ja ei varmaan mitenkään lämpimät välit ole ollut tällä avioparilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kestä ihmisiä jotka heittäytyy heti kädettömiksi kun on vähänkin kipeitä. Paranisi nopeammin kun tekisi jotain esim ulkoilisi. Oleppa nyt reipas tyttö ja hae sitä mehua. Et asu enää äitisi kanssa.
jep jep ja sit kun nämä sankarimiehet ovat kipeänä heitellään nenäliinoja ympäri lattiaa ja jätetään wc vetämättä..koska äidin pikkupoika sairastaa. Onneksi ei tarvi enää sitä teatteria katsoa :D
Jep, miehellä on joku pikkuflunssa joka on ohi parissa päivässä, mutta käytös on kuin olisi vakavakin tauti. Kahdesta tällaisesta olen silti huolehtinut ja kuunnellut sitä valitustaan, käynyt kaupassa hakemassa herkkuja ja tehnyt ruokaa. Kumpikaan ei hoitanut minua tai edes kysynyt vointia kun olin yli viikon influenssassa.
Voi olla joku traumareaktio. Esim joutunut lapsena äitinsä tms kaltoinkohtelemaksi kipeänäkin.
Kun sinä sairastut niin hän purkaa tuota kokemaansa sinuun. Kostaa sinulle kokemansa vääryyden. Ei välttämättä tietoisesti kuitenkaan.
Mutta kehtaatkin sairastaa...
Henkistä väkivaltaa tuo on, eikä sitä tarvitse sietää. Kipeänä ollessaan ihminen on haavoittuvaisimmillaan ja mies iskee juuri silloin... Tervettä? Ei ole
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen hiljattain uutisissa ollut tapaus, joka liittyy vanhuksiin. Nainen oli saanut jonkun sairaskohtauksen ja lyhistynyt lattialle. Aviopuolisonsa eli miehensä ei ollut tehnyt yhtään mitään ja nainen oli maannut lattialla ainakin seuraavaan päivään, kunnes mies vasta soitti hätäkeskukseen. Oli puhelimessa käyttäytynyt välttelevästi ja kun virkailija käski mennä hengitystä tai pulssia tarkastamaan ei ollut suostunut menemään. Mies sai tuomion kuolemantuottamuksesta.
Se nainen makoili siellä lattialla monta päivää, koska oli muistaakseni saanut lattialla makaamisesta makuuhaavoja ja oli nälkiintynyt ja kuivunut. Mies oli ollut sitä mieltä, ettei hänen kuulu hoitaa vaimoaan. Naimisissa olivat olleet vuosikymmeniä.
Millainenkohan persoonallisuushäiriö tuollaisellakin mahtaa olla? Aivan sairasta toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen hiljattain uutisissa ollut tapaus, joka liittyy vanhuksiin. Nainen oli saanut jonkun sairaskohtauksen ja lyhistynyt lattialle. Aviopuolisonsa eli miehensä ei ollut tehnyt yhtään mitään ja nainen oli maannut lattialla ainakin seuraavaan päivään, kunnes mies vasta soitti hätäkeskukseen. Oli puhelimessa käyttäytynyt välttelevästi ja kun virkailija käski mennä hengitystä tai pulssia tarkastamaan ei ollut suostunut menemään. Mies sai tuomion kuolemantuottamuksesta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008651247.html
Vaimo makasi lattialla kolme päivää ja makaamisesta johtuneisiin vammoihin.
En muistanut juttua ihan tarkkaan.

*kuoli makaamisesta johtuneisiin vammoihin.
Sitä keljuttaa hoitaa lapset yksin.
Exäni oli samanlainen, sairastumisetkin olisi pitänyt osata ennakoida että herra saa aikaa valmistautua hoitamaan lasta ja kotia yksin.
No niin ja taas ollaan kipeänä vaikka olisi voinut käyttää tuplamaski ja visiiri yhdistelmää.
Ehkä se pelkää sairastuvansa itse? Ja hermostuu sitten sen takia sun sairastamisesta? Tai kenties kokee itse olevansa avuton, kun ei voi tehdä mitään auttaakseen sinua?
Mun mies piti oksukippaa yhdellä kädellä ja mun hiuksia toisella kädellä, ettei tuu mitään ylimääräistä siivottavaa kummallekaan. <3

Kumpikaan noista ei ole mikään syy kohdella sairasta huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo siis yleistä. Ihan uskomatonta minusta.
Meillä sama.
Jos sairastuisin vakavasti, esim. syöpä mies varmaan heittäisi minut ulos tai lähtisi itse.
Mulla oli sellainen mies, että kipeänä minun piti vain maata sängyssä. Vaikka olisin halunnut kuumeessa pötköttää sohvalla television ääressä, niin mies pakotti minut pois olohuoneesta.
On entinen mies.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut imodiumin alkuannoksia, apteekista sitä saisi, jos joku sukulainen hakee ja tiputtaa postiluukusta paketin. Ohjeet voi lukea ensin, "liikaa" ei kannata ottaa sitä, ettei vatsa pysähdy kokonaan.
Ei jumalauta näitä ohjeita. Ripulin ja oksennuksen tarkoitus on poistaa myrkkyjä ja taudinaiheuttajia elimistöstä. Ne ovat siis _hyvä_ asia eivätkä mikään ongelma.
Näin joskus dokkarin jossa lääkäri-isä antoi pojalleen vatsankovetuslääkettä kun tällä oli ruokamyrkytys, sillä seurauksella että poika kuoli.
Mies40 kirjoitti:
Uskomatonta että miehistä kun löytyy tuollaisia. Naiset ovat käytännössä järjestäin tuollaisia. Olipa sitten syöpähoidot, munuaisen siirto tai aivokalvon tulehdus niin vittuilua tulee heikkoudesta. Eihän se ole mies eikä mikään joka heikkoutta osoittaa 🙄
Valehtelet ku sika!

Monestako sulla oikein on kokemusta?
En ole kenenkään kuullut valittavan moisesta.
Noro tarttuu satavarmasti myös mieheen, voit sitten itse käyttäytyä samoin. Sen jälkeen voitte pitää kehityskeskustelun ja miettiä miltä kohtelu tuntui.
Mun äiti on samanlainen. Kun olin sairas niin lähinnä huokaili että enkö voisi jo mennä kouluun, olenko tosiaan NIIN kipeä että on pakko vaan maata.
Jos kaaduin ja satutin itseni, ensimmäinen kysymys oli : menikö housut rikki. Ja jos meni niin äiti voivotteli sitä. Tai vaihtoehtoisesti huusi mulle, että miksi piti kaatua. 🤷♀️