Lue keskustelun säännöt.
Mies on ilkeä, kun olen sairaana
18.04.2022 |
Huokailee ja kuittailee ”no niin, ja taas, kannattiko juoda sitä mehua?” kun olen norossa ja juossut sata kertaa oksentamaan. Jos sanon mitä minun tekisi mieli, huokailee ettei se ja se ole sopivaa syötävää vatsataudissa, eikä vahingossakaan anna minulle mitään muuta kuin lasin vettä.
Ei kysy miten voin, ei tarkista vointia mitenkään. Nyt sentään hoitaa edes lapset pääosin.
Mitä ihmettä tämmöinen käytös on ?
Tämä nimenomaan tulee esille vaan jos olen tosi kipeä enkä pysty hoitamaan lapsia. Esimerkiksi synnytysten jälkeen ei ole tämmöistä ollut.
Nämä hetket kyllä kieltämättä saa miettimään onko taustalla joku häiriö vai mistä tämmöinen johtuu. Itse hoidan ja huolehdin sairaasta kumppanista. Paitsi että mies myös piilottaa oman sairastumisensa eikä koskaan kerro minulle, jos on huonovointinen.
Kommentit (89)
Meilläkin mies käyttäytyy ikäänkuin en olisi sairas, vaikka tietää että olen. Siis kyselee vaikka että enkö ole käynyt kaupassa tai mitä syödään, vaikka makaisin 39 asteen kuumeessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Intiassa on naiselle ilmeisesti kunnia-asia tehdä kotityöt silloinkin kun on kipeä.
Ainakin näiden uutisten mukaan: 90 day fiance-sarjan Jenny sai kritiikkiä nuoremman miehensä vanhemmilta kun ei kipeänä tehnyt kotihommia . Pitivät laiskana.
Kohta helpottaa. Tuollaiset kuolee veritulppaan ennen aikojaan
En äkillisen tapaturman takia pystynyt vähään aikaan nousemaan sängystä. Kaupoilla ei tuohon aikaan ollut vielä tällä alueella kotiinkuljetuspalvelua. En siis voinut tilata ruokaa kotiin.
Pyysin silloista miesystävääni tuomaan minulle kaupasta jotain, samalla kun hän käy itselleen kaupassa. Ihan niin kuin normaalistikin teimme. Tietysti olisin maksanut ostokseni hänelle. Hän asui lähellä minua ja kävi muutenkin usein luonani.
Hänen vastauksensa, ilkeällä äänensävyllä sanottuna: "Käy ite! Ei sua mikään vaivaa!" Hän tiesi kyllä ihan hyvin, että olin vuoteenomanana ja hädin tuskin pääsin vessaan.
On entinen miesystävä, onneksi. Muuten mies oli melko normaalin oloinen, paitsi että joitain narsisteille tyyppillisiä piirteitä hänellä oli. Mutta sairastaessani hänestä kuoriutui hirviö. Mitä sairaampi olin ja mitä vaikeammassa tilanteessa olin, sitä ilkeämpää hänen käytöksensä oli. Tietysti erosin hänestä, ja tämä ilkeily kun olin heikoilla, oli siihen oleellisena syynä.
Emme asuneet yhdessä, eikä meillä ollut lapsia. Selitykseksi ei siis kelpaa, että hän olisi ollut stressaantunut siitä, että kodin ja lasten hoito olisi jäänyt vain hänen niskoilleen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli sellainen mies, että kipeänä minun piti vain maata sängyssä. Vaikka olisin halunnut kuumeessa pötköttää sohvalla television ääressä, niin mies pakotti minut pois olohuoneesta.
On entinen mies.
Siis miten "pakotti" sinut pois olohuoneesta? Mitä teki, jos vain jäit olohuoneen sohvalle makoilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies40 kirjoitti:
Uskomatonta että miehistä kun löytyy tuollaisia. Naiset ovat käytännössä järjestäin tuollaisia. Olipa sitten syöpähoidot, munuaisen siirto tai aivokalvon tulehdus niin vittuilua tulee heikkoudesta. Eihän se ole mies eikä mikään joka heikkoutta osoittaa 🙄
Valehtelet ku sika!
Sika ei valehtele, mutta ihminen voi niin tehdä.
Minulla mies oli aluksi ilkeä ja ei suostunut hoitamaan minua. Tein saman hänelle kun hän oli kipeä, paitsi en ollut ilkeä. Pari kertaa kun hän oli jäänyt hoitoa vaille, löytyi kyky keskustella asiasta.
Nykyisin ollaan sovittu miten toimitaan kun toinen sairastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla mies oli aluksi ilkeä ja ei suostunut hoitamaan minua. Tein saman hänelle kun hän oli kipeä, paitsi en ollut ilkeä. Pari kertaa kun hän oli jäänyt hoitoa vaille, löytyi kyky keskustella asiasta.
Nykyisin ollaan sovittu miten toimitaan kun toinen sairastaa.
Miten pystyit antamaan anteeksi?
Mies40 kirjoitti:
Uskomatonta että miehistä kun löytyy tuollaisia. Naiset ovat käytännössä järjestäin tuollaisia. Olipa sitten syöpähoidot, munuaisen siirto tai aivokalvon tulehdus niin vittuilua tulee heikkoudesta. Eihän se ole mies eikä mikään joka heikkoutta osoittaa 🙄
Tämä ei ole sukupuolisidonnainen asia. Oma äitini on tällainen ja ikäväkseni olen huomannut, että nykyinen pitkäaikainen puolisoni myös (huomasin asian vasta kun aloin käsitellä lapsuuttani tiettyjen sattumusten jälkeen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyn sairaalassa dissaamassa sairaita naisia.
Monilla suomalaisilla on vaikeuksia myötäelää kun toinen ihminen on heikko ja tarvitsee tukea. Empatia on kateissa.
Olen tämän itse kokenut jo lapsena sairastaessani. Äiti oli kylmä ja etäinen silloin.
Pari vuotta sitten olin faijan kyydissä menossa apteekkiin.
Kompastuin rappusissa apteekin edessä ja käsi murtui. Kävelin nopeasti takaisin autolla ja sanoin isälleni että nyt on mentävä päivystykseen.
Käteen sattui ja valitin hiljaa. Isäni sai järjettömän raivarin. Huusi ja haukkui minua mutta vei kuitenkin päivystykseen jossa meni yli kahdeksan tuntia.
Ei ole ensimmäinen kerta kun sain huutoa kun minulla oli ongelma johon tarvitsin apua.
Minusta kasvoi aika kyyninen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On meissä miehissä vaihtelua. Itse koen olevani empaattinen kunhan ymmärrän asian tärkeyden. Aika usein tuntuu vaimo syövän buranaa vähän kuin varmuuden vuoksi. Itse syön lääkekuurin jos se on lääkärin määräämä. Mielestäni lääkkeiden syönti kannattaa pitää minimissään.
Muuten. kuulin kerran lapsiperheen äidiltä että miehensä ei kestä lasten itkua ja lähtee ulos kun ei kestä kuunnella lasten itkua!!! Olin aivan äimän käkenä, siis miksi on perheenisä jos ei kestä itkua? Itkuhan on kutsu empatiaan ja syliin ottamiseen ja paijaamiseen, tai siihen että lapsi pitää huomioida.
Voi kauhea, tulee mieleen exäni, joka aina huusi minulle, jos kehtasin tulla kipeäksi.
Mutta! Joissakin tapauksessa voi olla kyse siitä, että mies on liian huolissaan sinusta ja menee saamattomaksi. Jos vaikka omalle miehelleni iskee mahatauti, pelkään sitä kuin ruttoa enkä saa itse nukuttua ollenkaan (pelko johtuu siitä, että miehen mahataudit ovat tosi rajuja, sairaalakeikoillakin ollaan oltu).
Kyse voi olla myös siitä, että mies on omassa lapsuudenkodissaan tottunut aina sairastamaan yksin ja olettaa sitä myös toiselta. Oma mieheni on tätä sorttia, mutta hän hyväksyy nykyään passaukseni ja hoivani ja kyselyni mukisematta ja toteaa, ettei pärjäisi ilman minua :) Vastaavasti hoivaa minua, jos olen kipeä. Kannattaa keskustella asiat läpi kun tervehdyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla mies oli aluksi ilkeä ja ei suostunut hoitamaan minua. Tein saman hänelle kun hän oli kipeä, paitsi en ollut ilkeä. Pari kertaa kun hän oli jäänyt hoitoa vaille, löytyi kyky keskustella asiasta.
Nykyisin ollaan sovittu miten toimitaan kun toinen sairastaa.
Miten pystyit antamaan anteeksi?
Ihan aiheellinen kysymys. Meillä oli muitakin isoja ongelmia suhteessa. Mies onneksi suostui käsittelemään ja puhumaan, muuten olisi tullut ero. Molemmat kävi terapiassa, minussa myös oli syytä, tosin eri asiassa.
En halunnut antaa heti periksi, näin myös sen hyvän ja miehen mahdollisuudet. Ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä ja monet kulmat jo hioutuneet pois. Aika moni asia miehen (ja minun) käytöksessä löysi selityksensä sieltä lapsuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Luulin että olen ainoa jolla on tämmöistä…
et ole:-) itse erosin nyt hyvä
Omituinen ilmiö.
Itse mietin aina eroa tämmöisen jälkeen. Niin vaikea kuvitella että näkisin kumppanin olevan heikoilla ja ilkeilisin ja kieltäytyisin auttamasta.
Ja kyse ei ole siitä että olisin usein sairaana tai valittaisin “turhasta”. Hyvin harvoin olen siinä kunnossa etten pysty tekemään mitään.
Ap
Tästä muistuu mieleen exäni joka jaksoi muistuttaa jo heti alkuraskaudesta ettei raskaus ole sitten mikään sairaus vaan luonnollinen tila ja mitään erityiskohtelua en tule saamaan. No enpä nyt häneltä odottanutkaan ja voin ihan hyvin alkuraskautta lukuunottamatta. Tiesin kyllä jo ennen raskauttakin ettei mies mikään empaattisuuden riemuvoitto ollut mutta raskaus laukaisi miehestä esille todella epäempaattisen ja kylmän puolen. Lapsi oli toivottu ja suunniteltu mutta miehen suhtautuminen minuun yllätti kyllä täysin. Meno ei parantunut synnytyksen jälkeenkään ja erottiin lapsen ollessa pieni.
Lapselleen on ollut aina hyvä isä ja tapaavat säännöllisesti.
Meni nyt vähän ot, mutta kyllä näitä miehiä vaan on jotka ei kykene minkäänlaiseen empatiaan. Onko se sitten sitä ettei siedä pieniäkään muuttujia arjessa, vai sitä ettei osaa suhtautua toisen heikkouteen?
Vierailija kirjoitti:
Voi kauhea, tulee mieleen exäni, joka aina huusi minulle, jos kehtasin tulla kipeäksi.
Mutta! Joissakin tapauksessa voi olla kyse siitä, että mies on liian huolissaan sinusta ja menee saamattomaksi. Jos vaikka omalle miehelleni iskee mahatauti, pelkään sitä kuin ruttoa enkä saa itse nukuttua ollenkaan (pelko johtuu siitä, että miehen mahataudit ovat tosi rajuja, sairaalakeikoillakin ollaan oltu).
Kyse voi olla myös siitä, että mies on omassa lapsuudenkodissaan tottunut aina sairastamaan yksin ja olettaa sitä myös toiselta. Oma mieheni on tätä sorttia, mutta hän hyväksyy nykyään passaukseni ja hoivani ja kyselyni mukisematta ja toteaa, ettei pärjäisi ilman minua :) Vastaavasti hoivaa minua, jos olen kipeä. Kannattaa keskustella asiat läpi kun tervehdyt.
Mitä alapeukutatte? Jos mies käyttäytyy ap:n kuvaamalla tavalla, hän on mielestänne automaattisesti tyhmä ja paras neuvo tilanteeseen on "jätä se"... Onko sekään reilua?
Vierailija kirjoitti:
Tästä muistuu mieleen exäni joka jaksoi muistuttaa jo heti alkuraskaudesta ettei raskaus ole sitten mikään sairaus vaan luonnollinen tila ja mitään erityiskohtelua en tule saamaan. No enpä nyt häneltä odottanutkaan ja voin ihan hyvin alkuraskautta lukuunottamatta. Tiesin kyllä jo ennen raskauttakin ettei mies mikään empaattisuuden riemuvoitto ollut mutta raskaus laukaisi miehestä esille todella epäempaattisen ja kylmän puolen. Lapsi oli toivottu ja suunniteltu mutta miehen suhtautuminen minuun yllätti kyllä täysin. Meno ei parantunut synnytyksen jälkeenkään ja erottiin lapsen ollessa pieni.
Lapselleen on ollut aina hyvä isä ja tapaavat säännöllisesti.
Meni nyt vähän ot, mutta kyllä näitä miehiä vaan on jotka ei kykene minkäänlaiseen empatiaan. Onko se sitten sitä ettei siedä pieniäkään muuttujia arjessa, vai sitä ettei osaa suhtautua toisen heikkouteen?
Sori nyt offtopic, mutta haluaisin tietää millä tavalla epäempaattinen mies on hyvä isä. Lapsihan nyt vasta tarvitseekin empatiaa.
Olet näköjään parisuhteessa edesmenneen isäni kanssa